lauantai 2. marraskuuta 2013

Läski on ikuista ja sen kun lisääntyy

Aargh. Paino noussut 2 kg kahdessa viikossa. Tiedän kyllä syynkin. Kun 16.10. postasin taipumuksestani
kaamoslihomiseen, jo silloin oli vähän sellainen periksiantava mieliala, että täytyisi sitä kai yrittää olla syömättä paljon vaikka syötättää, mutta saa nähdä miten onnistuu. Ihan väärä asenne tietysti, kun ei itsekään usko itseensä, mutta näköjään sen todella tajuaa vasta kun vaaka näyttää kamalia.

Olen syönyt lähes joka päivä jotain todella tukevaa, esim. isoja ravintolalounaita, kuten pizzoja, kiinalaista tai työpaikan läheisen buffetravintolan antimia. Lisäksi on tullut mutustettua niin suklaapatukoita kuin pähkinöitäkin, ja addiktio täyssokerisiin energiajuomiinkin on taas palannut (kirjoitan tätäkin Battery-tölkki nenän edessä). Syöminen on tietysti tuntunut mielettömän hyvältä, ja olo on jotenkin tukevampi kun ei ole miinuskaloreilla. Itsensä lihottaminenhan syömällä kyllä onkin tunnetusti erityisen mukavaa puuhaa, samoin kuin vaikka krapulan rakentelu juomalla!

Olen tiedostanut jo syödessäni että menee liikaa ja vääränlaista, mutta olen ollut tyypillinen tekosyiden keksijä ja itseäni selityksillä pettäjä. No vain tänään, kun en ehdi ruokalaan palaverien takia. No kun tuntuu että alkaa päätä särkeä jos en saa pian suklaata (tai sitä energiajuomaa). Kun on niin ankean pimeää jo töistä lähtöaikaan, niin saanhan minä nauttia edes suklaasta, ihan vähän vaan. Ja eilen sain itseni kiinni kaikkien selitysten äidistä, nimittäin perustelin aivan tolkuttoman syömisen sillä, että se on ihan ok, kunhan en sentään entiseen pääpaheeseeni eli kaljan tissutteluun sorru. Ihan kuin kaljamahaa ei voisi kasvattaa myös suklaan ja pikaruoan liikakaloreillakin. Ja tietysti joka päivä syömistä on oikeuttanut klassinen peruste, että HUOMENNA sitten taas palaan ruotuun ja alan elää terveellisesti.

Nyt täytyy ihan oikeasti laittaa poikki tämä mässytys, koska valitettavasti niitä kiloja on paljon vaikeampi ja hitaampi pudottaa kuin kerätä. Tämä päivä ja huominen menee kyllä vielä huonosti pakostakin, koska minulle tulee yövieras (ei valitettasti mikään mies onnistuneen deittailun seurauksena vaan serkku vaan), ja täytyy laittaa ruokia ja syödäkin. Illalla saatetaan käydä jossain ulkonakin. Mutta maanantaina sitten uudella innolla taisteluun läskiä vastaan.

2 kommenttia:

  1. Heipsan! Tuo suklaapatukoiden syöminen näin pimeän aikaan kuulostaa tutulta ja onkin sitä, vaikken olekaan yleensä makean perään. Olen saanut sen käsityksen, ettet oikein sinäkään olisi? Onko sitten tämä pimeys vaikuttamassa hormoonitasolla (ällöajatus) vai kuinka. Ja energiajuomaakin menee, kesällä en todellakaan edes muista olemassaoloansa.
    Yksi tietysti voisi tuohon tilanteeseen auttaa, vähennä hiilihydraatteja. Juu, on ne hyviä ja ihania ja ruoasta pitääkin nauttia. Tosiasia vaan on, että niiden syöminen pastan ja perunan jne. muodossa usein vaan muodostaa kierteen, ja se harmittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en tosiaan yleensä ole ollenkaan makean perään, paitsi aina kaamosmasentuneena syksyllä. Muuten paheeni on himo rasvaiseen ja suolaiseen, makeita ei normaalisti tee mieli ollenkaan kohtuuttomia määriä.

      Minäkin uskon että jotenkin varmaan hormonaalisesti vaikuttaa pimeä aika, ne hiton karhun vaistot jotka käskee syömään kroppaan vararavintoa karun talven ajalle, vaistot kun ei tiedä mitään siitä että nykyaikana ruokaa saa kaupasta yhtä lailla talvellakin...

      Täytyy sitten miettiä kyllä tuota hiilarien vähentämistä enemmänkin, jos en nyt saa tätä kaamosmässytystä muuten kuriin. Perunaa en syö juurikaan muutenkaan, pastaa kyllä. Sitä minulla ei tee mieli erityisen suuria määriä, mutta onhan se mahdollista että sekin jotenkin pitää yllä karkin ja energiajuomien himoa joka viime aikoina on vaivannut.

      Poista