perjantai 27. maaliskuuta 2015

Ahmimisesta opittua

Tämä viikko on taas menty dieetin mukaisesti onneksi. Puolisentoista viikkoahan tuossa aiemmin meni vähän huonommin. Viimeisimmän viikon aikana lähtenyt 0,8 kg ja paino nyt 78.6. kg.

Jonkinlainen ahmimishäiriö minulle on tainnut laihduttelun tuloksena puhjeta, koska käytös on kuin alkoholistilla alkoholin suhteen, eli herkuissa ei ole kohtuutta vaan joko olen erittäin tiukasti dieetillä tai sitten jos annan "pirulle pikkusormen" niin menee koko käsi, eli ahmin paljon enemmän kuin mitä olin suunnitellut, ja itse olen ahmimiselleni kuin sivustakatsoja. Olen kuitenkin jotain oppinut noista ahmimisista ja niiden hallinnasta tai jo tapahtuneesta ahmimisesta selviämisestä. 

Ahminta sekoittaa näläntunteen moneksi päiväksi

Kunnon ahmimista, varsinkin jos sitä on jatkunut useampi päivä, tuntuu aina seuraavan muutama tukala päivä, jolloin nälättää jatkuvasti, heikottaa, ja tuntuu että mikään muu kuin rasvamättö, kalja ja karkki ei voi minua pelastaa tästä kamalasta olosta. Ajatus terveellisen ruoan syömisestä tuntuu tympeältä.

Pehmeä lasku normaalisyömiseen on paras - tehodieettipäivät ahmittujen kalorien nollaamiseksi myrkkyä

Aiemmin aina jos olin syönyt tai juonut liikaa, päätin laittaa itseni kuriin esim. syömällä pelkkiä Nutriletteja tai vaikka keittoa jonkun aikaa. Onhan siinä tietynlainen järki noin matemaattisesti ajatellen, periaatteessahan jos syöt muutamana päivänä 5000 kcal liikaa ja sitten olet kuurilla kunnes saat 5000 kcal miinusta, niin homman pitäisi olla kuitattu. Mutta tuo kohta 1 sekä psykologiset seikat sekoittavat asian niin ettei homma käytännössä toimi niin. 

Heti ahmimisen jälkeen aloitetulla kuurilla tulee ihan kammottavan huono olo, minkä takia useimmiten olen sortunut jo ekana päivänä menemään vaikka hampurilaisaterialle vaikka olin päättänyt olla pelkillä Nutriletteilla. Ja jos joskus olen onnistunut pysymään päiviä kuurilla, sen jälkeen vasta ahmimishimo on kauhea. Parempi on hyväksyä se, että ok, nyt on ruokahalu sekaisin ja pitää ottaa pehmeä lasku tavalliseen. Pyrkiä terveellisempään kuin ahmiessa, mutta ei "täydelliseen". Ottaa välipaloja jos nälättää, vaikkei niitä normaalisti tarvitsisikaan. Kyllähän se harmittaa että tehokkaita dieettipäiviä menee "hukkaan" kun joutuu syömään ahminnan jälkeenkin vähän ylimääräistä, mutta olen huomannut silti että tämä on paras tapa välttää joutuminen kierteeseen jossa ahmiminen ja paastoilu vuorottelee ja jatkuvasti ottaa aivoon kun paino sahaa edes taas laskematta pitkäjänteisesti. 

Pidemmän väärinsyömisjakson jälkeen dieettiruoka voi henkisesti vituttaa pitkäänkin

Vaikkei olisi enää edes nälkä, eikä mitenkään fyysisesti huono olo, niin silti mieli voi valittaa dieettisyömisestä.  Tiedostin tämän viimeisimmän hiljattain tapahtuneen puolentoista viikon mässyjaksoni jälkeen. Olin jo päässyt yli sekoittuneen näläntunteen päivistä, mutta huomasin mieleni jatkuvasti valittavan sisäisessä puheessa: "On tämä ankeaa, aivan kamalaa, kun mitään hyvää ei saa syödä, ja tätä pitäisi jaksaa ja jaksaa aina vaan". Kun tiedostin tämän ajatukseni, ihmettelin itseäni: enhän minä ole missään vaiheessa ankeasti syönyt. Olen herkutellut aamupalaksi voisarvilla tai suklaa-viljapatukoilla, syönyt ihan kunnollisia ja herkullisena pitämiäni aterioita ja itse asiassa ajatellut syöväni paljon paremmin kuin silloin kun en laihduta. Mitä tästä opimme? Omaa mieltä ei kannata aina uskoa vaan kyseenalaistaa. Kysyä että hetkinen, mikä tarkkaan ottaen on ankeaa? Mitä haluaisin mitä en muka saa syödä ja minkä puute tuntuu pahalta? Esim. mulla teki mieli syödä paketillinen lihapiirakoita. Ei se nyt oikeasti ole herkullisempaa kuin vaikka hyvä pihviateria kasvislisukkeilla.

Ahmimisen jatkamisen riskiajatuksia

Itse ahmimiskohtaus on yleensä esim. yksi ilta vaan. Ei sitä vähätellä pidä, koska pystyn mainiosti vetämään 4000 kcal ylimääräistä yhdeltä istumalta. Mutta ahmimisen jälkeen on erittäin suuri riski jäädä kiinni jos ei suoranaiseen ahmimiseen, niin välinpitämättömään väärinsyömiseen. Tähän vaikuttaa sekä näläntunteen sekoaminen, että ahmintaan liittyvät ajattelukuviot, joista osan olen todennut hyvin haitalliseksi. Esim. "no minä nyt vaan olen luuseri enkä pysty itsekuriin", "mitä sitä tämmöinen vanha ämmä enää jaksaa välittää mitä painaa", "tarvitsen rangaistuksen ahmimisen synnistä", "nyt laitetaan kyllä liha kuriin ja ruotuun, perkele!", "vielä tänään otan muutaman kaljan ja lihapiirakkaa ja suklaata, mutta huomenna taas aloitan puhtaalta pöydältä".  Pitää vaan jaksaa tarkkailla ajatuksiaan ja olla uskomatta epärakentavia ajatusmalleja, joista tietää jo kokemuksesta, ettei niiden uskominen johda todellakaan mihinkään hyvään. Esim. tuo "vielä tänään" on minulla historiassa jatkunut jopa kuukausia, niin että uusi elämä on muka aina alkanut huomenna tai MAANANTAINA. Joten parempi olla uskomatta että oikeasti se olisi vain tämä päivä jos periksi antaa. Jos on oikeasti nälkä, voi syödä vaikka pari ylimääräistä leipää, mutta ei niitä juttuja mitä tekee mieli ahmia.

Ahmimisen aikana en ole valitettavasti keksinyt oikein hillintäkeinoja

Joskus tuntuu kuin minussa asuisi Jekyll & Hyde, jakautunut persoona, ja kun toinen on paikalla, toinen on pois. Ahmiessa hirviö ottaa vallan, eikä ole missään sitä järkevää minää joka sanoisi että ei, älä tee noin. Korkeintaan se voi katsoa ulkopuolisena sivustakatsojana ahmintaa ja ihmetellä, mutta ei kuitenkaan ole kontrollissa siitä mitä kroppa tekee. Olen pahimmillaan kokenut olevani melkein kuin ruumiini ulkopuolella katselemassa syömistäni, voimatta sille mitään. 

Parasta on siis yrittää kaikin tavoin ennaltaehkäistä ahmintaan päätymistä ensinkään. Tällä hetkellä tuntuu että täytyy enemmän vaan tiedostaa omia ajatuksiaan ja olla valmiina tunnistamaan vaara-ajatukset silloin kun vielä on itse kontrollissa tekemisistään. Myöskään minulle ei selvästi sovi herkkupäivä, jolla herkuttelen jollain "ylenpalttisella", koska se muistutta ahminnasta. Esim. se että päätin kerran syödä suklaalevyn, johti oikein kunnon ahmimiskohtaukseen. Tai se että päätin että juon useamman kaljan. Ihan hyvin voisin syödä vaikka rivin suklaalevystä tai yhden kaljan ruoan kanssa, mutta tuohon ei pidä enää langeta, että muka pystyisi "ihan vähän ahmimaan" eli jotenkin kontrolloidusti nauttimaan herkkujen määrästä maun sijaan. 

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Mitä me jurot tervehtimättömät!

Taas on ollut viime aikoina lehdissä juttua siitä, kuinka monet ulkomaalaiset tuntevat itsensä Suomessa yksinäisiksi, kun täällä ei niin kauheasti tervehditä ja olla iloisen sosiaalisia. Moni suomalainenkin toivoisi että kulttuuri muuttuisi sosiaalisemmaksi ja yhteisöllisemmäksi, ja jotkut jopa häpeävät varsinkin ulkomaalaisten edessä juroja ja maalaismaisia tapojamme.

Tunnustaudun juroksi ja sosiaalisia tilanteita vältteleväksi

Minä olen tapojeni mukaisesti epämuodikas ja tunnustan, että olen niitä ihmisiä, jotka kokevat kaikenlaisen vain tavan vuoksi tapahtuvan sosiaalisen kanssakäymisen hyvin raskaaksi ja epämiellyttäväksi. Tervehtiminen on pahinta lajia tätä, koska sillä ei ole kerta kaikkiaan minkäänlaista, edes kevyttä asiasisältöä. Olisi vaan pakko tulla pois syvältä omista ajatuksista, noteerata toinen ihminen ja sanoa "Huomenta" tai "Terve", vaikkei sellaisella sanomisella ole oikeastaan mitään merkitystä, paitsi jonkun hyvän mielen ylläpito. Ja jos se ihminen sattuu olemaan minun tapaiseni erakko, niin sitten se ei edes tuo hyvää mieltä vaan sisäisen huokauksen: "Voih, nyt minun täytyy kai vaivautua vastaamaan.... Toivottavasti se ei sentään ala muuta jaarittelemaan".

Tässä asiassa varmaan sosiaalisten ja epäsosiaalisten on aika mahdoton ymmärtää toisiaan

koska näyttää, että jotkut ihmiset oikeasti saavat sellaisesta kevyestä sosiaalisuudesta sosiaalisuuden vuoksi jonkinlaista iloa, kun taas toiset meistä kokevat ne tilanteet stressaavina, vaivaannuttavina ja epämiellyttävinä. Eikä sitä aina voi ihmisestä päältä nähdä, kumpaa lajia on, niitä jotka odottaisivat huomiota vai niitä jotka pelkäävät sitä. Meikäläisen tulee välillä tehtyä työpaikalla tai koiralenkeillä mielenkiintoisia ylimääräisiä mutkia matkaan, koska huomaan että vastaan olisi tulossa kohtaaminen pahamaineisen sosiaalisen ihmisen kanssa, eikä sillä hetkellä juuri jaksaisi alkaa höpöttää säästä tai vastaantulleen koiran ihottumakierteestä tai ties mistä. Toisinaan, jos en ole töissä joutunut olemaan sosiaalinen juuri lainkaan, jaksan vähän paremmin small talkia ja tervehtimistä, mutta jos päivä on mennyt palavereissa, niin sitten olen suorastaan sosiaalisten tilanteiden foobikko vapaa-ajallani, sellainen omituinen hiippari joka ennen ovesta poistumista katsoo tarkkaan että ei vain naapureita näy missään, ettei joutuisi puhumaan kellekään mitään. Ja jos kuitenkin sosiaalisuutta vaativa kohtaaminen yllättää, olen kuin hirvi ajovaloissa, säikähtänyt ja järkyttynyt. 

Suomalaiset aina halveksivat omia tapojaan

Niin tässäkin. Kun meitä jörriköitä nyt on tässä maassa paljon, ainakin suhteessa joihinkin muihin maihin, niin täällä on nyt sitten keksitty, että tässä perinteisessä halussa olla omissa ajatuksissaan ja rauhassa, on jotain pahaa. Se on paitsi huonotapaista, myös ehkä henkisen pahoinvoinnin alkulähde, kun ihannoitua yhteisöllisyyttä ei pääse syntymään. Mutta ehkäpä meistä vaan aika suuri osa haluaa olla korpierakoita silloinkin, kun työ ja muut olosuhteet vaativat asumaan kaupungissa. Tai oikeastaan varsinkin silloin, koska jatkuva ihmisten näkeminen ja kohtaaminen stressaa ja saa vetäytymään entistä enemmän omaan kuoreen ja omiin ajatuksiin, pakoon vilinää ja ärsykkeiden tulvaa. Ja miksi siinä pitäisi olla edes mitään pahaa? Me emme vaadi sosiaalisia muuttumaan, vaikka meitä rasittaakin heidän käytöksensä, ja mukava olisi, jos meitäkään ei vaadittaisi ja painostettaisi muuttumaan, vaikka sosiaalisia varmasti voi joskus ärsyttääkin meidän käytöksemme. 

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Aamupalapatukoita puuroaineksesta

Meikäläinen ei syö puuroa. Se on minusta inhottavan koostumuksista liisteriä, joka ei edes maistu miltään. Mutta kun työpaikkaruokalassa oli jaossa ohjeita puuroainesta hyödyntäviin aamupalapatukoihin, päätin ottaa ohjeen mukaan ja kokeilla. Ehkäpä tummalla suklaalla ja kookosrasvalla höystäen puurohiutaleista saakin jotain hyvää? Nämä käyvät dieettiruokavaliooni hyvin aamupalaksi, koska minulla aamuohjelmaan kuuluu jokin makea juttu kuten voisarvet tai keksit cappuccinon kanssa.

Välipalapatukoiden ohje.

Hankin sitten aineksia: hunajaa ja marja-pähkinäsekoitusta löytyi kaapista, mutta puurohiutaleita, suklaata ja luomukookosöljyä hankin kaupasta.


Patukat oli hyvin helppo ja nopea tehdä, eikä valmistaminen vaadi edes paistamista. Senkun antaa kookosöljyn jähmettää keskenään sekoitetut ainekset patukoiksi jääkaapissa. Sopivanmuotoista vuokaa minulla ei ollut joten käytin luovasti luomutomaattirasian kantta kelmulla vuorattuna. Suklaan patukoiden päällekin sulatin nopeasti mikrossa.


Lopputulos on jopa yllättävän hyvän makuinen. Kookos maistuu vahvasti, ja sopii yhteen mainiosti marja-pähkinäsekoituksen ja puuroaineksen makujen kanssa. Nyt on sitten aamupalat seuraavalle viikolle hoidettu :)

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Plussis hakee töitä... Ruotsista!

Noin vuosi sitten jo kirjoittelin, että haluaisin olosuhteiden muutosta, erityisesti työpaikan, mielellään maisemienkin. Silloin haaveilin työstä jossain aurinkoisessa Välimeren maassa, mutta erityisesti siellä suunnalla ankarana riehuvan laman ansiosta tajusin aika pian että haaveeni on valitettavasti epärealistinen. Viimeisen toiveen töistä esim. Espanjassa hautasi tv:stä tullut dokumentti, jossa haastateltiin paikallisia it-ihmisiä, jotka olivat menneet töihin Itävaltaan, Sveitsiin, Etelä-Amerikan kehittyviin maihin tai jopa Afrikkaan, koska omassa maassa ei töitä ollut. Ei ainakaan sellaisia joiden palkalla eläisi. Muistan aina kun dokumentissa mosambikilaisnainen taivasteli, että aikoinaan Espanjasta ja Portugalista tultiin tänne hallitsemaan ja tuomaan sivistystä, ja että nyt tulevat hakemaan töitä ja parempaa elintasoa.

Suomessakaan en työn hakemisellani uutta työtä ole saanut, eikä ihme. Täälläkin on alalla jatkuvat YT:t pyörimässä, eikä nelikymppinen naisihminen (vaihdevuosivaivainen ämmänkäppyrä), jolla on pitkän kokemuksen takia jo kohtuukova palkkataso, ole todellakaan kuuminta hottia mitä halutaan töihin. Päinvastoin, kaltaisiani potkitaan liian kalliina ulos ja otetaan nuoria vastavalmistuneita halvalla tilalle. Siitä että minulla vielä on työ, kiitän itseäni siinä mielessä, että olen haalinut itselleni ylläpitoon kaikenlaista, mistä ainoastaan minulla on tieto ja osaaminen, joten lähtöni (ja varsinkin potkujen kautta, jolloin tuskin voi odottaa että poispotkittu on innokas opastamaan seuraajaa) aiheuttaisi melkoisen ongelman työnantajalle.

Nyt minulle kuitenkin vinkkasi entinen kollega tällaisen Taloussanomien jutun, jossa kerrotaan että Ruotsissa on pulaa it-osaajista, ja mikä parasta, mitään ikäsyrjintää ei ole, ja jopa yli viisikymppiset ovat erittäin haluttua työvoimaa. Tässä pääkohtia siitä:

Ruotsissa on pulaa tietotekniikkaosaajista ja insinööreistä, kun Suomessa saman alan ammattilaisista on ylitarjontaa. Monet ruotsalaiset yritykset ovat kiinnostuneita palkkaamaan suomalaisia töihin Ruotsiin.
...Vastaava ruotsalaisyritysten info- ja rekrytointitilaisuus järjestetään Helsingissä 23. huhtikuuta. (Turussa järjestetty jo aiemmin vastaava)
Ruotsissa on eniten pulaa ohjelmisto-osaajista, mutta kysyntää olisi myös elektroniikka- ja sähköinsinööreille sekä koneinsinööreille.
Minulla on sellainen käsitys, että Ruotsissa arvostetaan suomalaista insinööriosaamista aika korkealle, varsinkin ict-alalla."  (Insinööriliiton asiamies)

Ruotsi ei ole koskaan ollut mitenkään unelmamaa minulle missä asua. Mutta eipä se toisaalta varmasti vaatisi kovin ihmeellistä sopeutumistakaan, tai olisi Suomea huonompi. Joten enköhän minä ole 23.4. tilaisuudessa katselemassa, mitä naapurimaassa olisi tarjolla kokeneelle koodaavalle arkkitehdille :) Ehkä sitä ei vielä olekaan niin vanha että täytyisi vaan tyytyä odottelemaan eläkepäiviä ja hyväksyä että asiat vaan on niin kuin on, kun kerran on liian myöhäistä muutokselle!
 
 

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Hallitusta herkkupäivästä tuli juopottelu- ja mässäysilta

No niin, niinhän siinä kävi kun vähän pelkäsinkin, että kun saan sallitun herkkupäivän, niin eihän se kohtuudessa pysy. Eilen minulla oli tarkoitus, että normaalin terveellisen syömisen lisäksi juon 4 isoa olutta, joista saan suunnilleen ne herkkupäivän sallitut +1000 kcal.

Mutta alkoholi tuntuu olevan vähän huono herkutteluaine siksi, kun se poistaa estoja. Kolmannen kaljan jälkeen jo tiesin, että neljästä ei tule kuin vihaiseksi joten täytyy hakea lisää. Koko laihduttaminen tuntui muutenkin kaukaiselta ja tylsältä ajatukselta, ja sellaiselta, jonka voi aloittaa HUOMENNA jos siltä tuntuu. Tänään kyllä jumalauta nautitaan ja kunnolla! Eilen meni siis ylimääräistä seuraavasti:


  • 9 isoa olutta
  • levy tummaa suklaata
  • pussillinen suolapähkinä-kuivahedelmäsekoitusta
  • kokonainen kotijuustopaketti
  • kokonainen paketti leikkeleitä
  • lakritsia
  • pakastepizza
  • muutama lihapasteija
Tänään oli sitten ns. normipäivä, morkkiksen kourissa kieriskelty. Olen epäonnistunut, olen huono, mistään ei tule mitään! Ei jaksanut lähteä edes muualle kauppaan kuin lähi-Alepaan, josta sitten vähän hain darrapäivän mättöä. Mikään terveellinen ei ole suuhuni tänäänkään eksynyt, vaan ruokavalio on ollut seuraavanlainen:

  • Aamu: Pussillinen lakritsia, voisarvi, Battery-energiajuoma
  • Lounas: Lähi-kebabpaikasta tilattu rullakebab ja 1,5 litraa cokista
  • Välipaloja: Pari tetraa hedelmämehua, suolapähkinöitä
  • Iltapala: Loput lihapasteijat joita en syönyt eilen, energiajuomaa
Mitä tästä opimme? Että meikäläisen ei ilmeisimminkään kannata valita herkkupäivän herkuksi alkoholia silti, vaikka se olisi juuri se mitä eniten tekee mieli. Seuraavalla viikolla vaikka päivällinen jossain hyvässä ravintolassa tai suklaata jälkiruoaksi, niistä tuskin menee kontrolli tuohon tyyliin kuin tällä viikolla kävi...

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Ravitsemusterapeuttikäynti nro 2: sain herkkupäivän

Kävin sitten tässä kontrollikäynnillä ravitsemusterapeutilla. 3,2 kilon painonlaskuuni 5 viikon laihdutusjakson aikana oli tyytyväinen. Se oli enemmänkin kuin mitä oli odottanut, koska kerran minulla oli ollut vakava painon jumittamisongelma aiemmin niin ettei 1500 kcal dieettikään tahtonut oikein laskea painoa.

Vähän valittelin sitä, että tuntuu kovin ankealta ettei koskaan saisi tehdä poikkeuksia dieetistä, ja
Haaveilen kermavaahdolla ja Nutellalla täytetystä isosta voisarvesta!
ravitsemusterapeutin mielestä nyt kun paino on laskusuunnassa, voin kerran viikossa ottaa kontrolloidun herkuttelun päivän. Valitsin, että se päivä on perjantai, koska tykkään palkita itseni työviikosta jollain hyvällä. Herkkupäivänä saan herkutella millä vaan epäterveellisellä, kuitenkin niin ettei mielellään enempää kuin 1000 kcal tule ylimääräistä herkuista. Tuohonhan mahtuu kuitenkin jo vaikka 5 isoa olutta, tai suklaalevy, tai hampurilaisateria tai pizza, joten ihan ok se jo on, vaikka minä kyllä voisin syödä vaikka kaikki mainitsemani samalla herkuttelukerralla, mikä ei kuitenkaan ole sallittua kun tulisi jo niin paljon kaloreita että haittaisi vakavasti viikon painonlaskua ;)

Vähän jännittää tuo herkkupäiväjuttu, koska pelkään että menee täysin kontrolli kun annan luvan vähän ottaa jotain nyt "kiellettyä". Että mitä jos sitten kun sallin itselleni vaikka pari kaljaa ja suklaapatukan, imuroin ruokakaappien sisällöt ahmimistyyliin suuhuni kaupan päälle? Täytyy katsella miten lähtee menemään, ja jos kontrollia ei onnistu jonkun herkun kanssa pitämään, täytyy kyseinen herkku vaan jättää väliin.

Ei PMS-vaivoihin herkuttelulle

Kerroin myös juomis- ja syömisrepsahduksestani joka tapahtui kuukautisia edeltävällä viikolla. Ravitsemusterapeutti oli sitä mieltä, että sinä aikana olisi parempi olla antamatta yhtään periksi mieliteoille, koska niitä voi olla tavallista vaikeampi kontrolloida. Viimekertaisen kokemuksen jäljiltä olen taipuvainen tämän uskomaan, kun muistan miten tungin silmät himosta kiiluen naamaani viidettä oliiviöljyyn upotettua sämpylää :D

Proteiineja ei tarvitse onneksi syödä ihan niin paljon enää

Valitin siitäkin, että on tosi vaikea syödä se 150g proteiiniruokaa aterialla, varsinkin lounaalla, koska sellaisen satsin jälkeen alkaa nukuttaa mikä on töissä hankalaa. Saan jättää määrän 100 grammaan, kunhan huolehdin että proteiinia on joka aterialla. Tuo alun isompi määrä oli tarkoitettu painojumia laukaisemaan, ja nyt kun paino jo laskee, on ok vähän vähentää. Elimistö kyllä pärjää vähemmälläkin.

Kontrollikäynti parin kuukauden päähän

Toukokuun alkupuolelle laitettiin seuraava käynti ravitsemusterapeutilla. Jos sitten vielä menee ihan hyvin tällä nykyisellä ruokavaliomallilla, niin voi olla etten enää tarvitse niitä käyntejä. Saas nähdä miten käy, tässä sitä jo haaveilen mitä perjantaina herkkupäivänäni mässäisin tai ryyppäisin :D 

Päivällistä tänään: couscous-kikhernesalaattia, tsatsikia, oliiveja, tomaatteja ja rucolaa.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Naistenpäivän ajatuksia sukupuolesta ja stereotyypeistä

Tänään on medioissa näkynyt juttua naiseudesta ja feminismistä, kun on kansainvälinen naistenpäivä. Itselleni tähän liittyy ristiriitaisia tunteita, koska en ole oikeastaan koskaan kokenut olevani nainen. En kyllä mieskään. Sisäinen tuntemukseni itsestäni on että minä vain olen, olemassaolon tunne ilman että tuntisin olevani mitään sukupuolta. Sukupuoli tuntuu samanlaiselta suhteellisen pinnalliselta asialta kuin vaikka kehon paino tai hiusten väri, ei ydinminuuteeni kuuluvalta asialta.

Lapsena sain olla aika vapaasti mikä olin, koska olin kotona hoidossa kouluun menoon asti. Vanhempieni mielestä siinä ei ollut mitään vikaa, että laitoin kolmipyöräiseen pyörääni ruuvimeisselin vaihdekepiksi ja painelin sillä menemään auton ääntä pitäen, vaihteita vaihdellen. Tai että leikein pikkuautoilla enkä ollut kiinnostunut nukeista. Tai että tykkäsin purkaa ja koota erilaisia pieniä kodinkoneita, koska minua kiinnosti miten ne toimii. Tai että kiipeilin puissa etsien linnunpesiä tai touhusin muuta aktiivista ulkona, enkä ollut yhtään hillitty ja rauhallinen (sen sijaan veljeni oli yllä hyvinkin rauhallinen ja hillitty, hänestä olisi tullut paljon parempi tyttö kuin minusta ;) ).

Kouluun mennessä sitten vasta kunnolla törmäsin siihen asiaan, että sillä että on TYTTÖ on jotain muutakin merkitystä kuin että on pissavärkki vähän erilainen kuin pojilla. Tytöt vaikuttivat olevan poikia paljon rauhallisempia, he olivat kiinnostuneempia puhumisesta ja sosiaalisista kuvioista kuin tekemisestä. Heitä myös kiinnosti kaikki minusta tylsät asiat kuten söpöt kuviopyyhekumit tai vaatteiden tai koulureppujen ulkonäkö. Mikä pahempaa, siihen aikaan vielä opettajatkin odottivat että tyttö on ujo, nöyrä ja rauhallinen, ja se mikä pojilta sallittiin kun "pojat on poikia", oli tytöltä jälki-istunnon arvoista huonoa käytöstä.

Jossain vaiheessa, esimurrosiässä ja murrosiässä, yritin tulla enemmän naisen sukupuolistereotyypin mukaiseksi, pääasiassa kelvatakseni pojille. Tosin en sittenkään kelvannut, koska olin ruma, joten turhaksi jäi yritys, ja sain palata omaksi sukupuolineutraaliksi itsekseni :D Koen tosiaan olevani neutraali, en esim. naisen kropassa oleva henkisesti mieskään. Tuntuu että on sama kumman sukupuolen kropassa olen, ei minun ydinolemukseni siitä muuttuisi mihinkään jos yhtenä aamuna heräisin miehenä. Seksuaalisuuttakaan se tuskin haittaisi, koska unimaailmassani esimerkiksi olen tähänkin asti ollut aika tasapuolisesti seksiunissa mies tai nainen.

Tämän lajin outolintuna usein ihmetyttää, että miksi siitä sukupuolesta tehdään niin iso numero. Inhoan kerta kaikkiaan kaikkea ajattelua, joissa ihmisiä yritetään tunkea lokeroihin biologisen sukupuolen perusteella, sanoa että "naiset ovat sellaisia" tai "miehet ovat sellaisia", kun yksilöitä me kaikki olemme, ja yksilövaihtelut lienevät paljon suurempia kuin sukupuolten väliset erot. Olenhan minäkin nainen, vaikka olen teknisellä alalla, katson fudista ja lätkää, maistuu kalja ja mallasviski, enkä ole edes sen ehkä tärkeimmän nais-oletuksen mukainen että nainen olisi iloinen ja ulospäinsuuntautunut sosiaalinen päiväperho. Ei, minä olen suomalaismiehen stereotyypin mukainen "ei puhu eikä pussaa" jurottaja :D Ja puolustan oikeuttani olla tällainen nainen, samoin kuin kaikkien muidenkin oikeutta tulla hyväksytyiksi juuri sellaisena kuin he ovat, vaikkeivat sattuisi sopimaan pätkääkään sukupuolestaan esitettyihin stereotyyppeihin.

Sellainen sivuhuomio vielä tästä, että luulen että miehille saattaa nykyisin nuo rooliodotukset olla vielä rajoittavampia kuin naiselle. Tuli vaan mieleen eräs oikein mukava, ja hyvän näköinenkin tuttu mies, joka ei ole esim. naisseuraa koskaan oikein löytänyt, koska hän on ujo ja rauhallinen ja taiteellinen, mitä monet tuntuvat pitävän jotenkin "naismaisena", ja häntä on jopa päin naamaa arveltu homoksi ties kuinka monta kertaa siksi kun ei ole stereotyypin mukainen testosteronia uhkuva alfaurostyyppi...

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Nopea ja helppo leipäohje

Taas yksi dieettiviikko takana, tällä viikolla +0,2 kg, syynä lienee tuo viime postauksen PMS-vaivaan syöpöttelyyn sortuminen. Mutta eipä se mitään, eiköhän se paino taas ala laskea... Ei siitä sen enempää kerrottavaa joten ajattelin laittaa tänne ohjeen jolla yleensä teen arkileipää. En kauheasti pidä kaupan leivistä joten teen itse aina kun ehdin/jaksan, ja arjessa tärkeää on että ohje on suoraviivainen eikä vaadi montaa kohotusta tai pitkää vaivaamista.



Ohje on pienehköön leipään, kun sinkkuna elelen. Normikokoiseen nestemäärän voi kasvattaa puoleen litraan, käyttää koko pussin kuivahiivaa ja enemmän suolaa, sokeria ja öljyä. Hiivan reiluhko määrä ja sokeri on välttämättömiä nopean nousemisen takia, ja jos haluaa käyttää täysjyväisiä jauhoja, max. 1/3 on hyvä, koska jos on enemmän raskaita jauhoja, ei nouse riittävästi pienessä ajassa.

Lopputulos

Tarvitaan

  • vehnäjauhoa 
  • (haluttaessa 1/3 muita jauhoja)
  • 3 dl kättä selvästi lämpimämpää vettä
  • reilu puoli pussia kuivahiivaa
  • reilu 1 tl suolaa
  • 2 tl sokeria hiivalle ravinnoksi
  • 1 rkl öljyä (itse käytän oliiviöljyä)
+ Sopiva vuoka. Ei tarvitse olla erityinen leipävuoka, esim. itse käytän tavallista keramiikkaista pyöreää yleis-uunivuokaa. Jos vuoka ei ole tarttumaton, se täytyy öljytä ennen taikinan laittoa siihen.

Hiiva, sokeri ja suola liuotetaan lämpimään veteen. Lisätään vehnäjauhoa sen verran että saadaan erittäin löysä taikina. Ehkä vähän pannukakkutaikinaa paksumpi mutta valuva kumminkin. Ei ole kovin tarkkaa tämän kanssa, mikä on koostumus tässä vaiheessa. Sitten kohoamaan liinan alle 20 minuutiksi.

Taikinan pitäisi olla hyvin kohonnut. Sekaan sekoitetaan öljy ja jauhoja kunnes taikina ei ole enää kovin astian reunoihin tarttuvaa. Löysää leipätaikinaksi se saa olla, ei ole tarkoitus tehdä sellaista kiinteää taikinapalloa jota voisi vaivata pöydällä. Taikinaa sekoitellaan kulhossa vain minuutin ajan, kummempaa vaivaamista se ei tarvitse. 

Öljytään vuoka, kaadetaan taikina siihen, tasoitetaan, ja liina päälle. Uuni lämpiämään 225 asteeseen (leipä nousee uunin lämmetessä vielä vähän). Paistetaan uunissa noin 25 minuuttia. Kannattaa antaa jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista. 



 Alla vielä itse tehtyä leipää osana pikaista etätyöpäivän lounasta, jolla proteiininlähteeksi paksua kreikkalaista jogurttia (täysrasvaista tietysti, niitä kevytversioita ei syö sikakaan kiljumatta) ja kasviksina mitä nyt sattui kaapista löytymään.



tiistai 3. maaliskuuta 2015

PMS-vaivat, naislaihduttajan painajainen numero 1

Aargh, Plussapalleroisella on taas se viikko kuusta. Loppuviikosta on odotettavissa menkkojen alku, ja tämä on niin tätä tämä keski-ikäisen naisen PMS-aika. Parikymppisenä oli vain ehkä lievää päänsärkyä ja alavatsakramppeja pari päivää ennen kuukautisvuodon alkua, nyt alkaa jo 5 päivää ennen vuotoa järjetön turvotus (saatan painaa 2-3 kg enemmän kuin yleensä), yleinen vitutus sekä käytännössä katsoen työkyvyttömyys (menen kyllä toki töihin, mutta se menee lähinnä netissä surffaamiseksi ja yleiseksi äksyilyksi koko homma).

Eilen meni sitten siihen pisteeseen, että kävi pieni dieettisortuminen. Olin PMS-mielialan mustissa syövereissä, joissa inhosin syvästi itseäni, koko tätä epätäydellistä maailmaa, työtäni ja ihan kaikkea. Mitä millään on väliä, mitä minäkin muka laihdutan, vanha ämmä, luulenko tulevani muka jotenkin hyvän näköiseksi? Naurettava vaan olen kun vieläkin olen niin ulkonäkökeskeinen että stressaan jostain helvetin kiloista. Silti vaikka olen naamastakin ruma kuin petolinnun perse aamupaskan jälkeen, kuten eräs kohtelias sukulainen minulle teininä pienessä laitamyötäisessä sanoi. Tai terveyssyyt? Eikö tämä elämä olekin niin ankeaa ja masentavaa, että miksi haluaisin edes elää pitkään? Eikö olisi hyvä jos maksa tai sydän pettäisi ja pääsisi pian jo pois tarpomasta tätä ankeaa maallista vaellusta?

Näissä mietteissäni marssin kauppaan ja ostin itselleni 3 isoa olutta sekä pussillisen sämpylöitä. Istuin
Diane L. Keisterin maalaus "PMS"
kallistettavaan nojatuoliini, laitoin soimaan hautajaismusiikiksikin sopivan Albinonin Adagion ja antauduin oluen ja itsesäälissä kieriskelyn nautinnoille. Kaljat ja mieltä puhdistava angstaussessio vähän piristivät, mutta tekivät kovan nälän. Söin kaikki 5 sämpylää pussista yhdellä istumalla, dipattuna oliiviöljyyn jossa oli suolaa ja valkosipulia. Onneksi kello oli jo yli 21 ja kaupasta ei saanut enää kaljaa, koska muuten olisin varmaan käynyt ostamassa sixpackin ja juonut senkin.

Tänään sitten yleisen PMS-vitutuksen päälle morkkis eilisistä juomisista ja syömisistä. Ärsyttää, että tähän asti olin onnistunut pysymään hyvinkin kurinalaisesti ravinto-ohjelmassani, mutta sitten tällainen typerä lankeemus. Tiedän ettei se 1 päivä maailmaa kaada, mutta kun nyt olen muutenkin mielialassa jossa kaikki vituttaa, niin vituttaa tämäkin. Huomenna täytyy pitää etäpäivä, koska olen tänään ollut niin toksisella mielialalla töissäkin, että pelottaa mitä tiuskimisia ja ilkeyksiä suustani tulee ulos ihan vaan vahingossa. Onneksi muut näyttävät kyllä näkevän ilmeestäni että mulla on Mulle Ei Vittuilla kausi, koska kiertävät kaukaa :D

Että kyllä ne hormonit vaan aika rajusti vaikuttaa, varsinkin tässä iässä. Onneksi tämä menee ohi kunhan vuoto alkaa taas. Mutta vaihdevuosia tässä kyllä jo kovasti odotan, että pääsisi tästäkin hormonivuoristoradasta joka hemmetin kuukausi. Joskin ne vaihdevuodet sitten vasta monella myllerrys ovatkin, ja jopa vuosien mittainen. Miksi ei vaan voinut syntyä mieheksi! Tää on niin vääärin!!!