torstai 30. huhtikuuta 2015

Miten teknisen alan opiskelu teki monistakin meistä feministejä

Tänään päädyin lukemaan Lotta Aarikan sivuilta jutun siitä, miten Otaniemi teki hänestä feministin (linkki), ja päädyin miettimään sitä, että kyllä minä itsekin aloin teknisen alan opiskelun myötä -vaikka se ei tapahtunutkaan Otaniemessä - heräämään todellisuuteen, jossa ihmisille oikeasti sukupuoli jotenkin vielä määrittää hyvin vahvasti ihmisen persoonaa.

Kirjoituksen "herrakerhojutuista" on ole oikein mitään erityistä mieltä. En ehkä osaa pitää sellaisia klubeja niin vakavana asiana kuin Aarikka. Omassa opiskelupaikassani moisia ei ollut tietääkseni, ihan vapaasti sai mennä naisena mukaan ihan mihin vaan. Mutta kun sitten meni, niin kuin opiskelun alkuaikoina tein - olinhan opiskelun myötä muuttanut toiselle paikkakunnalle jossa en tuntenut ketään ja kaipasin kavereita - niin törmäsin tuohon Aarikan toiseen pointtiin: huomasin että minusta oletettiin kaikenlaista vain siksi että olen nainen.

Kun ensimmäistä kertaa menin uusille tarkoitettuihin fuksibileisiin, niin huomasin että meninpä minne vaan, aiheutin muissa vaivautuneisuuden tunnetta. Ohrapirtelön voitelemana vilkkaasti käynyt keskustelu pöydässä hiljeni jos tulin paikalle, kaikki jotenkin yrittivät "skarpata" ja olla asiallisia eikä kovin juopuneen oloisia. Lisäksi he kuvittelivat, että he eivät voisi jatkaa puhumista niistä puheenaiheista, joista olivat puhuneet, vaikka tietokonepeleistä, uudesta huippunäytönohjaimesta tai Sci-Fi-sarjoista, vaan että koska olin NAINEN niin minulle tarvisi keksiä jotain naisille sopivaa puhuttavaa. Innokas väittely Nvidian ja AMD:n näytönohjainten tehomallien keskinäisestä paremmuusjärjestyksestä hiljeni, ja joku yritti väkisin keksiä tikusta asiaa puhuakseen Omituiselle Otukselle, naiselle. Small talkia tyyliin "Kaunis päivä tänään, eikö", ja kaikki odottamassa että menisin pois nihkeyttämästä tunnelmaa. Silloinkin kun aktiivisesti yritin ottaa osaa ennestään käynnissä olevaan keskusteluun, se hiljeni minun tultua paikalle.

Eikä se ollut vain ne ekat bileet. Myöskään ryhmätöihin minua ei haluttu mukaan. Vuoden päästä tajusin jo että ne on parasta heti pyytää saada tehdä yksin, koska "pojat" haluaa tehdä niitä kaljatuopin ääressä yliopiston lähellä olevassa juottolassa, ja jos minä menen sinne mukaan kuten viinalle persona ihmisenä mielelläni menin, hommasta tulee vaivautunutta ja ikävää. Törmäsin myös Aarikan mainitsemaan hassuun yksityiskohtaan että jos joku kirosi, sanoi vaikka "vittu", niin minun läsnäollessani he kokivat tarpeelliseksi pyytää sitä anteeksi. Hassua, itsehän kiroan kuin mikäkin merimies tai rekkakuski, enkä muutenkaan ole mikään herkkä mimosa, mutta koska olen nainen, kukaan ei edes halunnut selvittää sitä millainen yksilönä olin, minä olin nainen ja naiset on sitä ja tätä ja tuota. Ilman poikkeuksia ilmeisesti.

Vanhemmiten olen alkanut kapinoida tuota lokerointia vastaan olemalla tietoisesti niin omituinen, ettei lokerointi naisen perinteisiin ominaisuuksiin kerta kaikkiaan onnistu. Jos en ole korostetun omituinen, minut leimataan naiseksi ja minuun liitetään monia minuun ollenkaan sopimattomia ominaisuuksia sukupuoleni takia. Olemalla äänekäs outolintu ihmisten, jopa teknisen alan miesten, on sen sijaan pakko todeta, että tuo nyt on niin omituinen että siitä ei tiedä onko se kala vai lintu, ei voi olettaa mitään. Varjopuolena tällaisessa ratkaisussa toki on se, ettei omituisen kanssa kukaan erityisesti halua olla tekemisessä sen enempää kuin on työasioissa pakko, mutta minä valitsen mieluummin sen vaihtoehdon kuin sen ettei minua nähdä ollenkaan itsenäni vaan oletetaan paljon.

Ja parisuhteet ne vasta onkin kokemukseni mukaan noiden sukupuolioletusten ja roolien pesäke, tänäkin päivänä. Muistan ikuisesti kuinka ensimmäisessä seurustelusuhteessani mentiin miesystävän kaverien kanssa tuopille. No, minä en ole mikään hiljainen hissukka joten osallistuin keskusteluun innokkaasti, aiheet kun oli kiinnostavia. Kotona sain sitten mieheltä moitteet, että ei tarvitsisi puhua niin paljon, että huomasitko ollenkaan että muiden tyttöystävät eivät puhuneet niin paljon. Jatkossa kiinnitin huomiota siihen, että tosiaan, naiset istuivat aika hiljaa vain kuuntelemassa miehiä tai puhumassa keskenään. Keskustelu vaikka politiikasta oli ilmeisesti miesten aiheita, joissa naisen pitäisi olla hiljaa. Moniin muihinkin ahdistaviin oletuksiin ja käyttäytymisodotuksiin törmäsin. Oletuksista esimerkkinä taas tuo "olen herkkä koska olen nainen". No, häntäheikki oli pettänyt minua ja tunnusti tekonsa (vähän pakko, koska ei tiennyt onko hänellä joku tauti ja ei halunnut tartuttaa minua, ja minua taas ihmetytti että miksi seksi ei kiinnosta). Hassua oli, että mies pelkäsi että saatan jopa "tehdä jotain itselleni" hänen pettämisensä takia. Soitteli kauhuissaan varmistaakseen että olen hengissä. Ja minua nauratti, että voi jumalauta, ai että luulee tuo kusipää että ikinä tappaisin itseni jonkun äijän pettämisen takia, ja sanoinkin sille että luulet kuule itsestäsi aika paljon liikoja nyt. Mutta ei, naiset on herkkiä ja särkyväisiä, eikä siitä käsityksestä pääse sitten millään.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Googlen huumoria ja grillauskauden avajaiset

Päätin tehdä tänään pikkupostauksen ihan sen kunniaksi kun sain sähköpostissa linkin hulluun Googlen kartassa pakistanilaisessa kaupungissa olevaan objektiin, jossa siis Android-logo kusee Appleen viittaavan omenankuvan päälle. Otin tilanteesta screenshotin, koska Google aikoo poistaa "virheen" lähiaikoina käyttäjien siitä huomautettua (linkki).



Grillausta!

Grillaussääthän on aina kun ilma on lämpimämpää kuin jääkaappikylmä olut, joten aloitin kevätkauden grillailut tänään. Mulla on terassilla semmoinen sähkökäyttöinen tasomainen grilli jossa on parilataso ja tasainen taso, ja sillä grillailen vaikkei se ihan yhtä tunnelmallista olekaan kuin hiiligrillillä. 

En edes sortunut ostamaan makkaroita vaan laitoin parsatankoja, jotka voitelin oliiviöljyllä ja kiedoin serranonkinkkuviipaleisiin, ja grillauksen jälkeen päälle vielä manchegojuustolastuja. Sitten kaveriksi hyvää leipää ja valkoviinilasillinen, niin kyllä on viikonloppu hyvin alkanut :)

Ime parsaa!



keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Kun ei haluaisi ostaa vaatteita, mutta täytyisi

Taas on vuodenaika vaihtumassa ja totesin että täytyisi hankkia jonkin verran uusia vaatteita. Mutta että se voi olla masentavaa hommaa, kun on kroppansa nykykokoon ja muotoon tyytymätön.

Vaatekauppoihin nyt ei ainakaan voi mennä. Ei varsinkaan niihin pieniin, joissa nuori hoikka myyjä tulee ensimmäisenä kysymään että voisiko auttaa. "No joo, jos teiltä löytyisi jotain tarpeeksi isoja telttoja jotka mahtuu mun päälle ja peittää pahimmat makkarat niin sellaisia voisin katsella...." Sitten menet sen löysän tunikan kanssa sovituskoppiin, ähellät hikisenä vaatteidenvaihdon kanssa, kauhistelet peilikuvaa monesta suunnista kehon näyttävistä peileistä (yyh, mun perse on taas levinnyt, ei hitto, kaksoisleuat on syöneet kaulan kokonaan!) - ja joudut kumminkin pyytämään isomman koon, tai pahimmassa tapauksessa toteamaan että kokeiltu koko oli isoin mitä löytyy eikä se mahdu. Mun reippaasti yli metrin pötsinympäryksen kanssa on useinkin käynyt niin että eipä ole mahtuneet isoimmatkaan haluamani mallin housut mitkä kaupasta löytyy. Eräässä pääosin nuorempien suosiman vaatetusketjun liikkeessä hyvin laitettu ja hoikka nuori myyjä totesi kun kysyin kokoa 44 kun 42 ei mahtunut, että "Tästä mallista ei ole niin isoja kokoja. Mutta tässä kauppakeskuksessa on muuten myös isojen tyttöjen kauppa..."

Niin, olisihan sitä isojen tyttöjen liikkeet. Niihin menoa yritän vielä välttää, minähän haluaisin
laihtua. Tuntuisi luovuttamiselta hyväksyä että ok, olen sen kokoluokan tankki, että tavallisista vaatekaupoista ei saa edes vaatteita mutta eipä se mitään, kun on nämä kivat isojen tyttöjen liikkeet niin voinpa lihoa vielä parikymmentä kiloa lisää!

Vakiovastaus tähän vaatteidenosto-ongelmaan mulla on ollut Prismat ja Cittarit. Koska ei siis vaatteiden ostelu nappaa, voihan sitä napata samalla kun tekee ruokaostokset, uudet halpisfarkut hajonneiden tai liian kuluneiden tilalle sieltä tavaratalosta, tai pari t-paitaa jos tarvii. Olen yrittänyt viimeisen vuoden aikana tätä välttää, koska valitettavasti se Prisma-tyyli näkyy päälle. No jaa, välttää ja välttää, sanoo hän, ja istuu tässä koneella Prismasta ostetuissa Beaver'sin harmaissa verryttelyhousuissa ja samasta paikasta ostetussa violetissa t-paidassa. Mutta työvaatteita  yritän olla ostamatta sieltä, silti vaikka välillä mietin että miksi, kun ei tietokoneita kiinnosta kuinka homssuinen koodari on.

Nettikaupat, nehän on se ratkaisu tietysti. Mutta niidenkin selaaminen joskus tympii. Ei jaksaisi käyttää paljoa aikaa vaatteiden valitsemiseen, varsinkin kun tietää että mikään vaate ei oikeasti itsellä päällä hyvältä näytä. Alat selaamaan jotain Zalandon loputonta valikoimaa niin tunteja kuluu. Tänään laitoin haun: Vaatteet -> Naiset -> Puserot ja tunikat. 4022 osumaa! No jes! Siitä selaamaan? Ei tahdo. No ehkä alennusosastoa voisi vähän selata. Kumminkin päädyn taas tilaamaan mun vakio tantta-halpisvaatepaikasta Klingeliltä. Suuri osa niiden vaatteista on mammamaisia, halvan näköisiä ja varsin huonolaatuisia, esim. nyppyyntyvät parissa pesussa. Mutta tilaaminen on kätevää ja halvalla saa. Näin sitä päädytään homssuiseksi tantaksi, kun on liian laiska että edes vaatteita viitsisi ostaa!
Kuvittele mikä tahansa näistä tynnyrinmuotoisen nelikymppisen kaljamahanaisen päälle. Hyi vitt...

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Vaalienjälkeistä elämää: mystinen painojumi

Eduskuntavaalitkin sitten tuli ja meni. Päädyin kuitenkin äänestämään Vasemmistoliittoa, vaikka olin ajatellutkin että Perussuomalaiset voisi olla vaihtoehto. Tein päätökseni viimeisen Ylen vaalikeskustelun aikana, jossa Soini kovasti korosti kuinka avioliitto on miehen ja naisen välinen ja muutenkin vaikutti niin perin arvokonservatiivilta, että ei, en voi sellaista äänestää. Ylen vaaliasiantuntijakin oli sijoittanut Perussuomalaiset Kristillisdemokraattien kanssa kaaviossa niin että se oli lievästi oikeistolainen, mutta vahvasti arvokonservatiivinen. Ei ihan minun juttuni kuitenkaan.

Mutta Keskusta ja Perussuomalaisethan sitten ne vaalit voittivat kumminkin ja vasemmisto hävisi. Saa nähdä mitä tästä alkaa tulemaan, vähän pelottaa muistaen varsinkin kepulien menneet touhut, joista vanha viisauskin: "Kepu pettää aina". Sipilä voi olla ihan fiksu mies mutta siellä takana on kyllä sellaista porukkaa että kylmää ajatus että kohta ne johtavat tätä maata.

Painojumi, tällä kertaa mystinen

Laihdutusrintamalla on tuntunut että menisi suht ok, ainakaan en ole sortunut mihinkään kohtuuttomuuksiin tyyliin ahminta tai juopottelu. Silloin tällöin olen ottanut jotain hyvää kohtuullisen määrän, esim. töissä jälkiruoan tai lasin viiniä ruoan kanssa. Ei kuitenkaan joka päivä ole mennyt edes mitään tuollaista. 

Pettymys olikin suuri kun kävi ilmi että paino on sen kuin noussut. Yleensä mulla paino on hyvin uskollisesti noudattanut syömisiä. Painon nousuihin on syynä ollut joku selkeä ahmimaan sortuminen tai muu. Mutta nyt ei. Ja tämä tilanne on ollut jo 2 viikkoa eli mistään ihan tilapäisestä nestevaihtelusta ei taida olla kyse. Painoin jo alimmillani 77.4 kg, mutta nyt taas 78.4:ssä mennään. 

Ja taas mielessä velloo, että jotain pitäisi tehdä, äkkiä ostamaan Nutrilettiä ja tehokuuria. Tai lentoemäntädieetti tai jotain. Onneksi on toisaalta sellainen olo ettei oikein jaksaisi vetää mitään nälkäkuuria joten ehkä onnistun olemaan sortumatta tuollaiseen. 7.5. olisi taas ravitsemusterapeutilla käynti, ja kyllä ottaa päähän jos en ole laihtunut ollenkaan viime käynnin jälkeen :(

Here we go again...

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Millaistahan olisi tehdä työtä joka oikeasti kiinnostaa?

Tänään näin netissä hyvän vastauksen kysymykseen "Mikä estää sinua elämästä sellaista elämää jota haluaisit elää":

Työ ja raha. Työ imee minusta kaiken ilon, luovuuden ja elinvoiman ja antaa tilalle häpeää, riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunnetta. Rahan tarve estää minua irtisanomasta itseäni.
Tämä pätee itseenikin ihan täydellisesti. Olen työpäivän jälkeen henkisesti niin kuiviin väännetty rätti, että minusta ei ole muuta kuin ampumaan tai mätkimään örkkejä räiskintäpelissä tai tuijottamaan seinää. Kaljaa jaksaisin juoda ja se tuottaisi mukavia mielihyvän tunteita ilman vaivaa, mutta kun sekin hupi on nyt riistetty tämän laihdutuksen takia niin on ilot vähissä.

Viime aikoina olenkin alkanut miettiä, että millaistahan olisi jos olisi työ jonka itsessään kokisi jotenkin kutsumukseksi tai sisällöltään palkitsevaksi. Onkohan sellaisia ihmisiä paljonkin, joilla sellainen on?

Minulla ei ollut ammattia valitessani mitään kiinnostuksia joten piti valita jotain ns. järkevää, jotain
Vittu puhuuko toi jätkä hepreaa?
mistä töitä löytyisi ja palkkakin olisi jees. Nyt sitä on jo nykyisellä työnantajallakin tullut 15 vuotta väännettyä niitä järkeviä hommia jotka ei kiinnosta. Eipä tässä mitään vikaa olisi, jos sitten jaksaisi vapaa-ajalla tehdä jotain kiinnostavampaa. Mutta kun ei pysty eikä kykene, ihan loppu olen muuten paitsi kesälomalla. Elämä on vähän tympeähköä jos se on vain työtä joka on korkeintaan siedettävää mutta ei mitenkään palkitsevaa, ja työstä toipumista. Ongelma tämäkin, ettei oikein jaksaisi edes tuhlata rahoja jotka on tienannut, kun ajatuskin lähikauppaa kauemmas ostoksille menosta tuntuu uuvuttavalta, ja nettikauppoja nyt ei ainakaan voi selata kun tietokoneella joutuu töissäkin istumaan ihan tarpeeksi :D Ja tajusin senkin hiljattain, että en edes jaksaisi mitään parisuhdettakaan, koska sittenhän minun pitäisi jaksaa työpäivänkin jälkeen puhua jollekin ihmiselle, ja tuntuu että kaipaan täydellistä hiljaisuutta ja rauhaa toipumiseeni.

Pessimistinä ajattelen kuitenkin että tällaista se lienee useimmilla, että vain harva on niin onnekas että saa tehdä jotain työtä joka joko ei vie voimia aika totaalisesti, tai joka on itsessään palkitsevaa ja tuottaa jonkinlaisia myönteisiä tuntemuksia. Kyllä minä sen hyväksyn yleensä että tämä nyt on vaan ihmisen osa johon pitää alistua, mutta joskus kun lukee kaikenlaisia intoiluita siitä miten ihmisen pitäisi joko kovasti olla innostunut työstään, tai sitten vapaa-ajalla harrastaa ja kehittää itseään, niin ihmettelen, että ai tuollaisiakin ihmisiä on jotka jaksaa...

Nämä tuntemukset on myös syy miksi on niin hiton vaikea tosissaan innostua esim. siitä ulkomaille töihin hakemisestakaan. Sama hommahan siellä jatkuisi. Olisiko se niin paljon hienompaa röhnöttää uupuneena mieli totaalisen tyhjänä tuijottamassa seinää kotona, jos siellä seinän takana olisi kuusen sijaan palmu?

torstai 9. huhtikuuta 2015

Vanha päiväkirja: eksän kivoimmat ulkonäköarvostelut - ja kuva arvostelujen kohteesta

Minulla oli vanha läppäri kaapissa, ja ajattelin että ennen kuin vien sen elektroniikkakierrätykseen, katson olisiko siellä jotain valokuvia tai muuta mitä haluan säästää. Oli niitäkin jotain, koirista lähinnä, mutta sitten siellä oli dokumentti nimeltä paivakirja.doc, salasanalla suojattuna siltä varalta että jos joku joskus avaa koneeni, ettei voi siitä vaan lukea intiimeimpiä salaisuuksiani.

En ole elämässäni teini-iän jälkeen muuten kirjoittanut päiväkirjaa, mutta viimeisimmän eksäni kanssa suhde oli ajoittain niin raskas, että oli pakko kirjoittaa selvittääkseen ajatuksiaan. Päiväkirjan teksteistä selviää myrskyinen suhde, joka vaihteli intohimon huuman ja toivon ja hirvittävän tuskan ja epätoivon välillä. Mutta hassuinta oli että olin yhteen lukuun kirjannut aina jokaisen ulkonäköäni koskevan pilkan mitä eksäni sanoi. Tässä parhaimmat palat luvusta joka oli otsikoitu:

Miksi olen oksettava kuvotus jonka ei pitäisi olla edes olemassa pilaamassa maisemaa

Mutta kertoo kyllä enemmän siitä kuinka terve meidän suhteemme oli kuin mistään muusta. Jos kerran olin niin oksettava että omaan kaikki alla luetellut viat ja ne ovat niin kuvottavia kuin ex sanoi, miksi hitossa hän oli minun kanssani vuosia?

- Oksettavat jättisuuret pappakorvat (en ollut koskaan ennen tajunnut että mulla on isot korvat, kun eivät ole höröt sentään).
- Näytän santaneekeriltä (tai intiaanilta, tai romanilta, pilkkanimi vaihteli).
- Näytän mieheltä, ja en saa koskaan enää poistua julkiselle paikalle ilman meikkiä ja naisellisia vaatteita (eräs vanha mamma oli luullut meitä homopariksi kun pussailimme, kun mulla oli huppari ja farkut eikä meikkiä).
- Mulla on niin oksettavat töröhampaat, että minun pitäisi yrittää julkisella paikalla puhua suu kiinni ja jos ei hymyilyä pysty estämään, laittaa käden suun eteen.
- Näytän aivan vammaiselta, mikäs se olikaan, FAS-lapsi vai down vai mikä mitkä näyttää tuolta.... Kannattaisikohan testauttaa onko mulla sittenkin kehitysvamma?
- Mulla on ruma litteä mutta leveä lahnaperse.
- Tissini ovat kummallisen näköiset.
- Minuun on unohtunut asentaa kaula.
- "Hyi saatana, siis onko sun muutkin karvat kuin hiukset mustia?" (no joo, harvemmin iho-, kainalo- tms karvat tummalla blondejakaan on, valopää...)
- Silmäni ovat ripulipaskan väriset ja mongoloidimaisen muotoiset.
- Näytän kaiken kaikkiaan epämuodostuneelta niin naamasta kuin kropasta.
- Mulla on kummallinen korppikotkan nokka.
- Olen etova löllö läski (painoin tämän kommentin aikaan noin 55 kg).
- Olen rumin nainen minkä hän on ikinä nähnyt. (minua alkoi itkettää kommentti, johon mies totesi, ettei ole mitään syytä vollottaa, että hän ei ole ilkeä vaan vain REHELLINEN, haluaisinko sitten mieluummin että hän valehtelisi? - no en, mutta voisit olla sanomatta mitään jos ei ole muuta kuin loukkauksia sanottavana!).
- "Älykkyys rumalla naisella on kuin kultarengas sian kärsässä"
- Sokeiden valtakunnassa yksisilmäinenkin on kuningatar (kommentti tapaukseen, jossa erittäin miesvaltaisen alan työkaveri oli ihastunut minuun)
- Olen niin ruma että kaunein osa minua on alapää, ja naisen alapää ei todellakaan ole mikään kaunis elin.

No miltä sitten näytti noin kuvottava naisihminen?

No, järkytyin jokseenkin itsekin, että näytinkö minä joskus muka tuolta? Löysin kuvan saman vuoden vapulta jolloin noita ilkeimpiä pilkkaamisia epämuodostuneesta ja vammaisesta oli tullut. En enää osaa pitää silloista itseäni erityisen rumana, ilmeisesti koska nyt 8 vuotta lisärupsahdettuani olen vielä paljon rumempi :D Nyt tuntuu että jos vielä näyttäisin tuolta, niin ai että se olisi onnea. Harmi kyllä, silloin kun näytin siltä, osasin vain hävetä itseäni ja tuntea olevani suorastaan elinkelvoton rumuuteni takia. Epäilemättä 10 vuoden päästä katson nykyisiä kuviani, ja ajattelen samoin. Näin sitä elämää tuhlataan typeriin ulkonäkömurheisiin! Voi kunpa voisikin nuorille sanoa, että jos et ehkä olekaan missi- tai mallityyppiä, niin olet kuitenkin nyt kauniimpi kuin 10 tai 20 vuoden päästä, ja kannattaa nauttia nyt elämästä!

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Seitsemän minuutin liikuntaohjelma!

Kevät selvästi tulee, kun tuntuu että edes jotain pientä liikuntaa voisi taas yrittää harrastaa, vaikka mahdollisuudet onkin suht rajoitetut, kun työpäivän jälkeen ei enää koiraa voi jättää yksin. Eikä 11-vuotias pieni koira myöskään esim. juoksulenkkikaveri ole, rauhallisten nuuskulenkkien vaan.

Törmäsin netissä kuitenkin kiinnostavaan ohjelmaan, joka vaikuttaisi laiskalle ja ainakin olevinaan kiireiselle sopivalta. Väittävät tieteellisesti tutkitusti tehokkaaksi, ja voi tehdä kotona apuna ainoastaan tuoli. Kesto 7 minuuttia per treenikerta. Tosin se 7 minuuttia pitäisi sitten tehdä jopa epämukavuuteen asti täysillä, että tehoaisi. Mutta eikös 7 minuuttia kestä mitä vaan? 

Ohjelma löytyy täältä . Alle laitan vielä liikkeitä kuvaavan kuvan.


Tarkoitus olisi tehdä jokaista liikettä aikalailla täysillä 30 sekuntia. Sitten pitää 10 sekunnin tauko ja siirtyä seuraavaan liikkeeseen.

Monet noista liikkeistä lienevät sellaisia joita en nykykunnolla vielä kyllä pysty tekemään, kuten joku punnerrus tai lankutus. Voin kuvitella millainen on yritykseni punnertaa: plösö mursu naama punaisena yrittää ruipelokäsillään nostaa ruhon massaa ylös, mutta päätyy vain rojahtamaan naamalleen :D Mutta ehkä nuo ajan kanssa olisivat opittavissa vanhanakin.

torstai 2. huhtikuuta 2015

Kiirastorstai ja pitkäperjantai nimensä mukaiset - yötöissä

On nämä minun työt kanssa välillä raskaita. Meillä on menossa tuotannon käyttöönottovaiheeseen iso projekti suurasiakkaalle, ja  nämä loppuvaiheet on aina tosi stressaavia. Aina tulee vastaan jotain ihmeellisiä ongelmatilanteita, joita sitten hädällä selvitetään.

Tällä kertaa asiakas, josta en voi sen tarkemmin kertoa, on sellainen että järjestelmissä oleva häiriö vaikuttaisi hyvin monen ihmisen arkeen ja päätyisi lehtien etusivuille. Joten on päätetty tehdä integraatiotestaukset ja tuotannon yliheitto vanhasta uuteen öisin. Yksi klo 22-03 yötyö + siihen päälle normaali (tai normaalia kiireisempi, koska yöllä ilmeni ongelmia joita piti setviä päivällä eri osapuolien kanssa) työpäivä on jo takana, ja täytyy sanoa että olen aika sippi. Ja tänään klo 22 alkaen taas duunia. Huomenna sama juttu, mutta jos kaikki hyvin menee niin sitten on uusi järjestelmä tuotannossa ja minäkin pääsen pääsiäisen viettoon - siis NUKKUMAAN valtavia univelkoja.

Dieetin kannalta tekee tiukkaa

 Tänään olin etätöissä ja koska oli niin paljon videoneuvotteluita, en ehtinyt tekemään ruokaa. Joten tietysti tilasin pizzan ja ison colapullon lähipizzeriasta. Nyt olisi ihan kauhea himo juoda pari kaljaa ja syödä vaikka suklaata, mutta onneksi ainakin kaljoittelut estää se että muutaman tunnin päästä täytyy taas olla sorvin ääressä skarppina. Onneksi en ole vielä muuhun dieettiin kuulumattomaan langennut kuin tuohon yhteen pizzaan ja cokikseen. Mutta eipä tässä vannoa uskalla etteikö ennen kuin tämä työrupeama on ohi, niinkin voisi käydä. Jotenkin stressi + unettomuus on vaan yhdistelmä joka panee nälättämään, eikä edes mitään normaaliruokaa vaan jotain mässyä vaan.

Mutta kohta tämä on ohi, koska jos jokin menisikin pahasti pieleen eikä tuotantoon päästäisi niin sitten uutta yritystä varmaan lykätään reilusti, viikoilla, eikä tarvitse heti jatkaa samaa touhua. Joten pian tässä taas palataan normaaliin, onneksi. Ei meinaa vanha enää tämmöistä jaksaa, nytkin vaikka on vain 1 uneton työyö takana, niin jo tuntuu että on ihan tokkurainen ja sekava. Sain itseni kiinni lähikaupassa käydessäni siitäkin että höpötin yksikseni kaikki ajatukseni ääneen. "Ei ole kyllä kummoinen leipävalikoima, no, onkohan tuolla paistopisteessä mitään, tosin ne säilyy niin kauhean huonosti nuo paistopisteleivät..." - ja tajusin ajattelevani ääneen vasta kun tajusin että kyllästyneen näköinen teini tuijotti minua kummastuneesti :-\ No, ensi yön jälkeen toivottavasti saa sentään päivän nukkua.

Hyvää pääsiäistä kaikille kuitenkin, näin antisöpön pääsiäismunakuvan myötä :D