perjantai 27. maaliskuuta 2015

Ahmimisesta opittua

Tämä viikko on taas menty dieetin mukaisesti onneksi. Puolisentoista viikkoahan tuossa aiemmin meni vähän huonommin. Viimeisimmän viikon aikana lähtenyt 0,8 kg ja paino nyt 78.6. kg.

Jonkinlainen ahmimishäiriö minulle on tainnut laihduttelun tuloksena puhjeta, koska käytös on kuin alkoholistilla alkoholin suhteen, eli herkuissa ei ole kohtuutta vaan joko olen erittäin tiukasti dieetillä tai sitten jos annan "pirulle pikkusormen" niin menee koko käsi, eli ahmin paljon enemmän kuin mitä olin suunnitellut, ja itse olen ahmimiselleni kuin sivustakatsoja. Olen kuitenkin jotain oppinut noista ahmimisista ja niiden hallinnasta tai jo tapahtuneesta ahmimisesta selviämisestä. 

Ahminta sekoittaa näläntunteen moneksi päiväksi

Kunnon ahmimista, varsinkin jos sitä on jatkunut useampi päivä, tuntuu aina seuraavan muutama tukala päivä, jolloin nälättää jatkuvasti, heikottaa, ja tuntuu että mikään muu kuin rasvamättö, kalja ja karkki ei voi minua pelastaa tästä kamalasta olosta. Ajatus terveellisen ruoan syömisestä tuntuu tympeältä.

Pehmeä lasku normaalisyömiseen on paras - tehodieettipäivät ahmittujen kalorien nollaamiseksi myrkkyä

Aiemmin aina jos olin syönyt tai juonut liikaa, päätin laittaa itseni kuriin esim. syömällä pelkkiä Nutriletteja tai vaikka keittoa jonkun aikaa. Onhan siinä tietynlainen järki noin matemaattisesti ajatellen, periaatteessahan jos syöt muutamana päivänä 5000 kcal liikaa ja sitten olet kuurilla kunnes saat 5000 kcal miinusta, niin homman pitäisi olla kuitattu. Mutta tuo kohta 1 sekä psykologiset seikat sekoittavat asian niin ettei homma käytännössä toimi niin. 

Heti ahmimisen jälkeen aloitetulla kuurilla tulee ihan kammottavan huono olo, minkä takia useimmiten olen sortunut jo ekana päivänä menemään vaikka hampurilaisaterialle vaikka olin päättänyt olla pelkillä Nutriletteilla. Ja jos joskus olen onnistunut pysymään päiviä kuurilla, sen jälkeen vasta ahmimishimo on kauhea. Parempi on hyväksyä se, että ok, nyt on ruokahalu sekaisin ja pitää ottaa pehmeä lasku tavalliseen. Pyrkiä terveellisempään kuin ahmiessa, mutta ei "täydelliseen". Ottaa välipaloja jos nälättää, vaikkei niitä normaalisti tarvitsisikaan. Kyllähän se harmittaa että tehokkaita dieettipäiviä menee "hukkaan" kun joutuu syömään ahminnan jälkeenkin vähän ylimääräistä, mutta olen huomannut silti että tämä on paras tapa välttää joutuminen kierteeseen jossa ahmiminen ja paastoilu vuorottelee ja jatkuvasti ottaa aivoon kun paino sahaa edes taas laskematta pitkäjänteisesti. 

Pidemmän väärinsyömisjakson jälkeen dieettiruoka voi henkisesti vituttaa pitkäänkin

Vaikkei olisi enää edes nälkä, eikä mitenkään fyysisesti huono olo, niin silti mieli voi valittaa dieettisyömisestä.  Tiedostin tämän viimeisimmän hiljattain tapahtuneen puolentoista viikon mässyjaksoni jälkeen. Olin jo päässyt yli sekoittuneen näläntunteen päivistä, mutta huomasin mieleni jatkuvasti valittavan sisäisessä puheessa: "On tämä ankeaa, aivan kamalaa, kun mitään hyvää ei saa syödä, ja tätä pitäisi jaksaa ja jaksaa aina vaan". Kun tiedostin tämän ajatukseni, ihmettelin itseäni: enhän minä ole missään vaiheessa ankeasti syönyt. Olen herkutellut aamupalaksi voisarvilla tai suklaa-viljapatukoilla, syönyt ihan kunnollisia ja herkullisena pitämiäni aterioita ja itse asiassa ajatellut syöväni paljon paremmin kuin silloin kun en laihduta. Mitä tästä opimme? Omaa mieltä ei kannata aina uskoa vaan kyseenalaistaa. Kysyä että hetkinen, mikä tarkkaan ottaen on ankeaa? Mitä haluaisin mitä en muka saa syödä ja minkä puute tuntuu pahalta? Esim. mulla teki mieli syödä paketillinen lihapiirakoita. Ei se nyt oikeasti ole herkullisempaa kuin vaikka hyvä pihviateria kasvislisukkeilla.

Ahmimisen jatkamisen riskiajatuksia

Itse ahmimiskohtaus on yleensä esim. yksi ilta vaan. Ei sitä vähätellä pidä, koska pystyn mainiosti vetämään 4000 kcal ylimääräistä yhdeltä istumalta. Mutta ahmimisen jälkeen on erittäin suuri riski jäädä kiinni jos ei suoranaiseen ahmimiseen, niin välinpitämättömään väärinsyömiseen. Tähän vaikuttaa sekä näläntunteen sekoaminen, että ahmintaan liittyvät ajattelukuviot, joista osan olen todennut hyvin haitalliseksi. Esim. "no minä nyt vaan olen luuseri enkä pysty itsekuriin", "mitä sitä tämmöinen vanha ämmä enää jaksaa välittää mitä painaa", "tarvitsen rangaistuksen ahmimisen synnistä", "nyt laitetaan kyllä liha kuriin ja ruotuun, perkele!", "vielä tänään otan muutaman kaljan ja lihapiirakkaa ja suklaata, mutta huomenna taas aloitan puhtaalta pöydältä".  Pitää vaan jaksaa tarkkailla ajatuksiaan ja olla uskomatta epärakentavia ajatusmalleja, joista tietää jo kokemuksesta, ettei niiden uskominen johda todellakaan mihinkään hyvään. Esim. tuo "vielä tänään" on minulla historiassa jatkunut jopa kuukausia, niin että uusi elämä on muka aina alkanut huomenna tai MAANANTAINA. Joten parempi olla uskomatta että oikeasti se olisi vain tämä päivä jos periksi antaa. Jos on oikeasti nälkä, voi syödä vaikka pari ylimääräistä leipää, mutta ei niitä juttuja mitä tekee mieli ahmia.

Ahmimisen aikana en ole valitettavasti keksinyt oikein hillintäkeinoja

Joskus tuntuu kuin minussa asuisi Jekyll & Hyde, jakautunut persoona, ja kun toinen on paikalla, toinen on pois. Ahmiessa hirviö ottaa vallan, eikä ole missään sitä järkevää minää joka sanoisi että ei, älä tee noin. Korkeintaan se voi katsoa ulkopuolisena sivustakatsojana ahmintaa ja ihmetellä, mutta ei kuitenkaan ole kontrollissa siitä mitä kroppa tekee. Olen pahimmillaan kokenut olevani melkein kuin ruumiini ulkopuolella katselemassa syömistäni, voimatta sille mitään. 

Parasta on siis yrittää kaikin tavoin ennaltaehkäistä ahmintaan päätymistä ensinkään. Tällä hetkellä tuntuu että täytyy enemmän vaan tiedostaa omia ajatuksiaan ja olla valmiina tunnistamaan vaara-ajatukset silloin kun vielä on itse kontrollissa tekemisistään. Myöskään minulle ei selvästi sovi herkkupäivä, jolla herkuttelen jollain "ylenpalttisella", koska se muistutta ahminnasta. Esim. se että päätin kerran syödä suklaalevyn, johti oikein kunnon ahmimiskohtaukseen. Tai se että päätin että juon useamman kaljan. Ihan hyvin voisin syödä vaikka rivin suklaalevystä tai yhden kaljan ruoan kanssa, mutta tuohon ei pidä enää langeta, että muka pystyisi "ihan vähän ahmimaan" eli jotenkin kontrolloidusti nauttimaan herkkujen määrästä maun sijaan. 

4 kommenttia:

  1. Poltatko muuten tupakkaa, tai oletko onnistunut pääsemään siitä eroon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen tapaan en jostain syystä ole koskaan jäänyt kiinni. Yläasteella aloin polttaa, kun pyrin kovasti mukaan luokan kovisjengiin, jossa kaikki poltti tupakkaa ja notkui viikonloppuna kaupungilla ryyppäämässä. Mutta en pitänyt siitä röökistä yhtään ja minulle oli valtava helpotus kun lukiossa ei enää tarvinnut polttaa, kun ei ollut sen henkistä porukkaa.

      Sittemmin olen ollut jonkinlainen bilepolttaja. Usein jos olen baarissa niin alkaa tehdä mieli tupakkaa. Mutta kotona kaljoitellessa en ole koskaan polttanut enkä vapaa-ajallani muuten.

      Monta kertaa olen kyllä miettinyt, että pitäisi opetella polttamaan, kun tupakalle lähteminen tarjoaisi niin mukavia luonnollisia taukoja työpisteessä istumiseen, varsinkin nyt kun sallitut tupakkapaikat on ulkona. Kun ei ole mitään erityistä syytä nostaa persettään työtuolista, ei sitä tule tehtyä. Ja olisihan se tupakoiminen hyvä vastalause valtavalle terveys- ja fitnessintoilullekin, joka nykyään tuntuu vaivaavan ihan tavallisia it-alan ihmisiäkin *pelottavaa* ;-)

      Poista
    2. Erittäin hyviä syitä opetella polttamaan;) Mutta en voi suositella!!!

      Poista
    3. Lopetin itsekin bile yms. relaamis-polttamisen, tosin ei onnistunut heti :)

      Poista