maanantai 6. marraskuuta 2017

Kehopositiivisuus?

Olen nyt katsonut kaksi jaksoa Jenny+ -ohjelmaa, jossa Jenny Lehtinen ja Saara Sarvas keskustelevat erilaisista ihmisyyteen ja kehollisuuteen liittyvistä teemoista. Tänään jaksossa oli biohakkerius ja transhumanismi, joista itse samaistun viimemainittuun: ultimaattinen haaveeni olisi päästä fyysisestä kehosta kokonaan eroon, ja saada digitoitua tietoisuuteni jonkinlaiseen tietoverkkoon. Mutta eipä taida olla mahdollista minun elinaikanani. Olisin kyllä vapaaehtoinen koehenkilö, jos edes semiuskottavia suunnitelmia olisi olemassa.

Enemmän silti jäi mietityttämään edellinen jakso, jossa puhuttiin kehovihasta ja kehopositiivisuudesta. Ensimmäiset ajatukset oli kriittisiä: no niin, siinä on oikein stereotyyppisiä isoja naisia: moniväriset  hiukset, räväkkä tyyli, niin herkkää niin herkkää (kyynel vähän väliä silmässä) ja traumoja ja syömishäiriöitä ja ties mitä. Minua on aina jotenkin kiusannut että en pysty mitenkään samaistumaan tuohon stereotyyppiin. Olen niin "kuivan virkanaistyylinen" kuin olla voi. En ole herkkis. Minua ei ole valmentajat eikä kaverit kiusanneet läskistä, koska olin kolmekymppiseksi asti laiha luuviulu. Syömishäiriötyyppistä käytöstäkin olen saanut aikaiseksi vain rajujen dieettien "takaiskuina" mutta se on aina mennyt ohi jonkin aikaa dieettien loputtua.

Lisäksi ohjelmassa esitetty kehopositiivisuusmarssi vaikutti jotenkin kovin teennäiseltä. En minä halua marssia sen oikeuden puolesta että olen satakiloinen kaljamaha-akka, se on minulle ihan luonnonsuoma oikeus. Olen mikä olen, ja koska mikään laki ei kiellä läskejä olemasta, sille ei mitään kukaan voi :D

Mutta asia joka jäi mietityttämään oli ohjelmassa esiintyneen keski-ikäisen tai vähän vanhemman naisen puheenvuoro, jossa hän kertoi laihduttaneensa vuosikymmeniä, mutta nyt todenneensä että sen voi vaan lopettaa kun niin päättää. Huolimatta siitä että itse olen aika lailla luovuttanut asian kanssa, niin silti mieli nousi vastarintaan: "okei, onko siis ok heittää kirves kaivoon kokonaan, eikö se ole tosi luuserimaista". Entä terveyshaitat, eihän ne mene pois sillä että hyväksyy läskinsä?

Vieläkin on niin vaikea vaan hyväksyä, että entä jos on tosiaan vuosikymmeniä laihduttanut, niin eikö jossain vaiheessa ole vain järkevää todeta, että koska olen lihonut takaisin jokaisen aiemmankin laihtumisen jälkeen, niin mikä antaisi syyn olettaa, että uusi laihduttaminen olisi pysyvämpi? Ja pelottavampi ajatus: vaikka itse en ole laihduttanut onneksi vuosikymmeniä, niin eikö tämä ala olemaan jo omallakin kohdallani tosiasia, että laihduttamiset ei vaan onnistu ja voisi parantaa elämänlaatua lopullisesti myöntää se. Olisipa yksi stressin aihe pois elämästä, kun ei tarvitsisi taustalla miettiä koko ajan laihduttamiseen liittyviä ajatuksia: "pitäisi varmaan taas laihduttaa", "tässä syödyssä oli aika paljon kaloreita,  huomenna pitää syödä salaattilounas", "inhottaa kun taas lankesin hampurilaisateriaan". Stressi jossain määrin olisi ok, jos se johtaisi johonkin tuloksiinkin, mutta jos se ei johda terveellisempiin elämäntapoihin eikä laihtumiseen, niin miksi raahata sellaista henkistä taakkaa kuin koko painon ajattelu mukanaan?

Silti en vieläkään ole ihan valmis henkisesti luopumaan, vaikkei minulla ole hajuakaan mitä voisin enää edes kokeilla. Mutta heti kun ajattelen nykytilan hyväksymistä, mieli sanoo sen moton mitä työssäkin käytän: minä vihaan luovuttamista. En tahdo antaa periksi. Jos töissä on vaikea ongelma, sanon että kyllä se niin on että hakkaan päätä seinään kunnes viisaampi eli seinä antaa periksi. Tämän painon kanssa on vähän sama. Ainoa vaan, että työasioissa sinnikäs ongelmanratkaisu johtaa aina jonkinlaisiin tuloksiin, tässä painoasiassa ei.

maanantai 23. lokakuuta 2017

Minua ei ärsytä nämä työn välttelijät sitten yhtään

Viime aikoina on ollut kiivasta keskustelua ns. ideologisista työttömistä, jotka eivät halua mennä töihin. He ovat mieluummin valinneet elää yhteiskunnan tarjoamalla minimitoimeentulotuella. Ilmiö on herättänyt presidenttiä myöten kansalaisissa kiihkoa. Presidentti ilmaisi kielteisen kantansa ilmiöön sanomalla olevansa samaa mieltä kuin "jokainen tervejärkinen Suomen kansalainen", eli käytännössä tuomitsevansa ilmiön.

Itse en ole sitten näitä tervejärkisiä kansalaisia ollenkaan. Minusta on hyvä vaan, että jos kerran tässä maassa on laumoittain työhaluisia työttömiä, jotka ei pääse töihin, niin edes pieni osa ihmisistä luopuu vapaaehtoisesti työpaikkakilpailusta. Olisi sekin nyt hullua, että jos saataisiin jollain tapaa kiristettyä lehdissä esiintyneiden 30-40 v työhaluttomien nuorten miesten tapaiset hakemaan ja vastaanottamaan työtä, mutta samalla nämä veisivät työpaikkoja ihmisiltä jotka oikeasti haluavat tehdä työtä. Työttömiä, yhteiskunnan varoilla elätettäviä olisi edelleen yhtä paljon kuin ennenkin, koska kaikille ei riitä kumminkaan töitä, mutta inhimillisen kärsimyksen määrä olisi suurempi kuin silloin, jos työhaluiselle annetaan työ ja työhaluton saa rauhassa köyhäillä tuilla kotonaan.

En usko että nykykäytännössä on sitä vaaraa, että merkittävä osa ihmisistä alkaisi ideologisesti työttömiksi. Ei useimmat meistä haluaisi elää pienen pienellä peruspäivärahalla ja asumistuella. Ainakin itsestäni se tuntuisi aika ankealta elämältä, johon toki varmaan pakon edessä sopeutuisi mutta jos on vaihtoehtojakin niin ei kiitos. Moni ihminen myös tuntee työssään tekevänsä jotain tarpeellista ja siksikin haluaa tehdä töitä. Itselläni sisäinen moraalitaju estää heittäytymästä muiden elätiksi niin kauan kuin pystyn huolehtimaan omasta elatuksestani itse.

Mutta niin, jos minä olisin työtön niin toivoisin että noita ideologisesti työttömiä olisi niin paljon, että työnantajat ottaisivat minut yli-ikäisenkin johonkin töihin vielä.

Automatisaatiokehitys ja työmoraali vievät eri suuntiin

Outoa tässä on myös se, että samaan aikaan kun robotit ja automatiikka kehittyy ja korvaa yhä suuremman osan ihmistyöstä, niin juuri nyt takerrutaan perinteiseen työn etiikkaan näin kovasti.  Itse olen sillä kannalla, että kehitys pois ihmistyöstä olisi toivottavaa ja tuettavaa. Kyllä minulle vaan kävisi, että eläisin koneiden tuottaman työn vauraudella, ja keskittyisin mukaviin pikku projekteihin joilla ei olisi mitään painetta tuottaa mitään järkevää. Tiedä millainen taiteiden ja tieteiden renessanssi siitä vielä tulisi, kun pitkästä aikaa olisi "Ateenan vapaiden miesten" kaltainen suuri joukko ihmisiä jotka voisivat pohtia asioita vain pohtimisen ilosta, vailla elatuksen murhetta. Kuten tänään Hesarissa ollessa työn murrosta käsitelleessä artikkelissa sanottiin:

ENTÄ jos työ loppuu? 

MIT:n tutkijat Erik Brynjolfsson ja Andrew McAfee ovat kuuluisissa teoksissaan Race Against The Machine (2011) ja The Second Machine Age(2014) esitelleet ajatusta, että koneet tunkeutuvat entistä enemmän ihmisen tontille. 

Kun tietokone kykenee ihmismäiseen työhön, tarve ihmisten työlle vähenee dramaattisesti. Autorin teoria O-renkaasta voisi joutaa roskakoriin. 

Pohjola ei ole ajatuksesta huolissaan. Jos kone todella syrjäyttäisi ihmistyön, se tarkoittaisi, että talouskasvulla ei olisi mitään rajoja. 

”Se olisi hieno juttu. Ei tarvitsisi enää tehdä töitä. Kaikki tulot menisivät robottien, luonnonvarojen ja muun pääoman omistajille. Voisimme iskeä omistavalle luokalle 70 prosentin tuloveron ja vetäytyä kansalaispalkalle.” 

”Mutta perinteinen ekonomistin näkemys on, ettei tällaista kehitystä tapahdu. Valitettavasti”, Pohjola lisää. 

Ja meikäläinen toivoo, että perinteinen ekonomisti on väärässä!

maanantai 16. lokakuuta 2017

Heikosti menee mutta menköön

Ei ole tullut blogiin kirjoiteltua, kun ei jaksaisi millään päivittää sitä, miten on taas epäonnistunut painonhallinnan suhteen. Beckin menetelmä jäi, kun töissä tuli erittäin kiireinen projekti. Ei vaan jaksanut eikä ehtinyt iltaisin alkaa aivopestä itseään yhtäkkiä lapsellisen oloisilta tuntuvilla tempuilla. Tympäisi myös kirjan ehdottomuus, jonka tosielämä osoittaa epätodeksi. Jokaisesta kohdasta väitettiin, että jos tätä et ota tosissasi ja toteuta, et VOI onnistua painonhallinnassa. Mutta kun itse tietää monia onnistuneita, jotka eivät noudata kaikkia sellaisia kohtia, niin ei vaan jaksa uskoa. Mikä syö sitten uskoa koko menetelmään.

Yhtäkkiä alkoikin taas vedota patrikborgmainen rento painonhallinta, että miksi minä teen tätä näin vaikeasti, kun voisi ottaa kevyemmin ja rennomminkin. Paitsi että: rentous tarkoitti sitä mitä aina ennenkin, liikaa rentoutta ja painonnousua. Koska otan rennosti, ei tarvi kieltäytyä tästäkään kakkupalasta, tai jäätelöstä, tai kaljoitteluillasta. Riittää että syö 80% hyvin! Ihan varmasti sitten ensi viikolla syön järkevästi niin ei se haittaa jos tänään vähän menee sitä ja tätä. Sama ajattelu toistuu huomenna, ja ylihuomenna, ja sitä seuraavana päivänä... Kunnes huomaa että taas on kuukausi mennyt ja on tullut syötyä pelkkää paskaa ja lihottua.

Eikä enää jaksa edes sanoa, että aloittaa uudestaan. Ei ole mitään uskoa onnistumisesta. Viime aikoina olen jo alkanut vitsailla 100 kilon painosta, jota olen kyllä jo varsin lähellä. Äitini huomautteli pukeutumisestani ja meikkaamattomuudestani kun kävin siellä, enkä minä edes kiihtynyt, totesin vaan tosiallisesti: "Jos lyhyt akanlyllerö painaa 100 kg niin eipä siinä kuule ole paljon meikeillä merkitystä". Se on pelottavan helpottavakin ajatus, että koska nyt olen peruuttamattomasti oikeasti läski, niin ei tarvitse välittää kauheasti mistään muustakaan. Vaatteeksi kelpaa joku kaapu, mikä nyt mahtuu vielä päälle (Prisma myy ihania Neulomon mustanpuhuvia kaapuja, joihin meikäläisenkin kaljamaha mahtuu!). Hiuksia ei viitsi laittaa, koska mitä väliä, kaikki kuitenkin huomaa vain pullean bulldoginnaaman ja läskiin kadonneen leuan, ei siinä mitkään kampaukset auta. Eikä tämä ole enää edes mitenkään ahdistava ja surullinen ajatus kuten joskus aikoinaan, vaan vain tosiasian toteamus. Vähemmän minulla ulkonäköahdistuksia on nyt, kuin oli 60-kiloisena. Silloin en nimittäin hyväksynyt puutteitani ja kauneusvirheitäni, kun taas nyt ne kaikki menee sen alle, että mitä väliä, jos kuitenkin olen lyllertävä laardipallo. Ihan varmasti kun kaikkien silmään ensimmäisenä osuu se kauneusvirhe, että olen iso, roikkuvalla kaljamahalla (joo, Cambridgen jälkeen uudelleen lihottuani kaljamaha on alkanut roikkua reisien päälle eikä ole enää niinkään sellainen raskausmahamainen pinkeä pömppö kuin aikoinaan) varustettu akka, eikä ne pienemmät jutut joista joskus angstasin.

No se tässä myös tuli todettua että se stressi on melkoinen tekosyy. Nimittäin, kun kiireinen lyhyt projekti meni ohi, niin minulla on tällä hetkellä jopa tilanne että töissä ei ole oikein mitään töitä kun seuraava projekti mihin minut oli kiinnitetty peruuntui asiakkaan tämän vuoden it-määrärahojen puutteen takia. Äärimmäisen rentoa ja kevyttä, nukkua saa kunnolla jne. Onko se auttanut mitään syömisiin ja juomisiin? No ei. Yhtä lailla ei jaksa laittaa ruokaa vaan tulee töistä kotiin pizza- tai burgerpaikan kautta, yhtä lailla menee energiajuomaa, karkkia ja jäätelöä jne. Eipä siis tarvitse haaveilla siitäkään, että jos ei olisi stressiä, niin sitten onnistuisin laihduttamaan.

Huonohan tässä on enää keksiä mitä voisi yrittää. En vaan saa paria viikkoa kauempaa noudatettua lievimpiäkään muutoksia tavanomaiseen ruokavaliooni. Eikä se johdu edes siitä että olisi joku pakonomainen syömishäiriö, mitä tekosyytä olen joskus yrittänyt käyttää, todettuani 10 kaljan juomisen jälkeen ahmiseksi luokiteltavissa olevaa syömistä. En minä normaalissa arjessa ahmi tai syö pakonomaisesti nyt kun en ole ollut tiukoilla kuureilla jotka aiheuttivat liikasyömisen vastareaktion. Syön, koska pohjimmiltani arvostan helppoutta ja mieleisiäni makuja enemmän kuin terveyttä ja parempaa ulkonäköä. Se on vähän sitä, että joo, alempi paino olisi ihan kiva jos sen saisi taikasauvaa heilauttamalla, mutta jos siihen pitää nähdä vähänkään vaivaa tai kärsiä epämukavuutta, niin ei se ole sen arvoista. Ajoittaiset pinnallisemman mielen tempaukset muuttua ei oikein auta, kun pohjimmiltaan on sitä mieltä että mieluummin lyhyt ja makea elämä kuin pitkä ja kuiva.

torstai 14. syyskuuta 2017

Bujoilun kokeilua

Päätin sitten tarttua ainakin kokeeksi lahjaksi saamaani bujo eli bullet journal -kirjaan. Tavallaan jopa innosti pitkästä aikaa ajatus lapsenomaisesti askarrella ja paskarrella, piirrellä ja tehdä kaavioita. Niin sitten alkoi syntyä minun bullet journal, joka tosin on surkean näköinen verrattuna moniin netissä näkyviin taiteellisempien ihmisten tuotoksiin. Ensinnäkin huomasin, etten osaa enää oikein kirjoittaa käsin, kun niin harvoin tulee muuten kuin näppäimistöllä kirjoitettua. Käsiala on kamala, ja välillä kirjaimia jää välistä pois. Mutta kirjassa sanottiinkin että bujo on yksityinen ja sen pitää tuottaa iloa vain omistajalleen, eikä haittaa mitä mieltä muut siitä on. Kunhan toimii asioiden organisoimiseksi, on hyvä. Muuten taas ei, vaikka olisi kuinka kaunis.

Vuosinäkymä


Ei sitten muuta kuin aloittamaan ohjeiden mukaan. Piti tehdä vuosinäkymä, jonne voi kirjata isomman aikavälin tavoitteita ja haaveita ja tapahtumia. Kirjassa oli ohjeet että se tehdään jakamalla kaksi aukeamaa vaakaviivoilla osiin niin, että jokaiselle kuukaudelle jää osio. Ainoa ongelma oli, että en oikein keksi ainakaan vielä mitään sisältöä vuosinäkymään...




Kuukausinäkymä

Seuraavaksi täytyi tehdä näkymä kuluvalle kuukaudelle. Siihen merkitään päivät ja niihin tärkeitä tapaamisia, tapahtumia, muistettavia asioita tms. Katselin netistä erilaisia ihmisten kuukausinäkymiä, ja valitsin toteutettavaksi version jossa oikeanpuoleisella sivulla on kuukausitason tehtäviä, tavoitteita ja muistiinpanoja. Kuvasta on peitetty projektien ja henkilöiden nimiä.



Päivä / viikkonäkymä

Bujon tärkein osa on se, että joka ilta pitää suunnitella, mitkä tapahtumat ja tehtävät seuraavana päivänä pitäisi hoitaa. Nämä kirjataan listaksi päivän kohdalle, ja sitten rastitetaan hoidetuksi sitä mukaa kun niitä tehdään. Jos jotain asiaa ei hoida, se merkitään > merkillä siirretyksi ja siirretään muulle päivälle. 

Itse en kirjaa tähän kaikkia työhön liittyviä asioita, koska niistä tapahtumat on sähköpostiohjelman kalenterissa, ja muuten työtä tehdessä on helpompi pitää to do -listaa siinä samalla koneella jolla tekee työtäkin, kuin kaivaa aina bujo-vihko esiin ja kirjata sinne. Kirjaan bujoon vain sellaiset työhön liittyvät asiat jotka vaativat erityistä muistamista tai valmistelua. 



Habit tracker

Bujo-kirjassa oli vaikka mitä erilaisia kaavioideoita, mutta alkuun toteutin niistä vain yhden: habit trackerin jolla seurataan päivittäin sitä, miten tulee noudatettua erilaisia hyviä tapoja joita haluaisi noudattaa. Esim. kuinka usein on alkoholittomia tai karkittomia päiviä, milloin on syöty dieetin mukaisesti, ulkoiltu tai liikuttu. 8 h unitavoitteen huomasin heti itselleni aivan liian vaativaksi, kun keskiarvo puhelimen unenseuranta-appsin mukaan on 3 h 45 minuuttia per yö... No, ensi kuun trackeriin tavoite on 5 tuntia / yö...



Painonseurantataulukko

Koska laihduttelu tai painonhallinta on kuitenkin ollut jatkuva teema elämässäni, värkkäsin kaavion myös painon seurantaan. Idean painonpudotuksesta polkuna maaliin kopioin netistä, ja sitten töhertelin itse kaavion. Aina kun on kilo lähtenyt, merkkaan askelkuviotarroilla etenemisen polulle. 



Ajatuksia parin viikon jälkeen


Onhan tuosta hyötyä ollut. Mulla on ollut ihmeellinen tapa jättää ihan yksinkertaisia yksityiselämän hoidettavia asioita roikkumaan epämääräiseen tulevaisuuteen. Niillä kun ei ole samanlaisia deadlinejä kuin hommilla työssä. Esim. kun aloitin bujon, mulla oli ollut kylppäristä valo palanut jo pari viikkoa, mutta en vaan saanut aikaiseksi mennä ostamaan lamppua ja vaihdettua sitä. Tulihan sinne ihan tarpeeksi valoa kun jätti oven auki kun oli kylppärissä :D Ensi töikseni kuitenkin merkkasin bujoon että se lamppu pitäisi vaihtaa, ja vaihdoin myös. Hoitamatta jäänyt asia vaivaa enemmän, jos sen joutuu bujossa jättämään rastittamatta ja siirtämään seuraavaan päivään, kuin jos sitä ei olisi mihinkään merkittynä. 

Tuosta piirtely- ja koristeluhommasta en sen sijaan tiedä viitsiikö sitä pitkään. Yhtä hyvin itse suunnitteluasian hoitaa sellainenkin bujo, johon kirjoitetaan vain kuulakärkikynällä ja jossa ei ole piirustuksia ja kaavioita. Minulla sattui olemaan askarteluinspis kun homman aloitin joten tuli tehtyä kaikenlaista, mutta esim. stressikausina ei toivoakaan että koristelisin päivänäkymän päiviä lipuilla ja koristekirjaimilla... Sekin toki tulee mieleen, näin it-alan ihmisenä, että miksi ihmisten täytyy näitä käsin tuhertaa - eikö voisi olla valmiita sivuja tai jopa sovelluksia esim. puhelimelle, joilla voisi pitää vaikka habit trackeria, tehdä vuosi-, kuukausi- ja päivänäkymiä jne. Toisaalta kirja kovasti sanoo että yksi tärkeä pointti on juuri pakottaminen analogisuuteen, irti teknologiasta, ja voihan se toki tällaiselle ammattinörtille hyvää tehdä sekin välillä.

perjantai 1. syyskuuta 2017

Rengasrikko ja bujoilua

Äärh, se on huono päivä kun auto aamulla piippaa ensimmäiseksi, että yksi rengas olisi tyhjänä. Näytti jopa jotain painelukemia, muiden renkaiden kohdalla noin 40 psi, mutta yhden punaisena vilkkuvan kohdalla vain 28. En tässä vaiheessa vielä edes älynnyt että rengas oikeasti vuotaa, vaan ajattelin että täytyy vaan käydä huoltoasemalla laittamassa ilmaa. Aika pian totesin kuitenkin että ei tällä huoltsikalle asti ajeta rikkomatta vanteitakin, kun paine putosi kilomerin ajolla noin 15:teen. Kotiin palattua se oli enää 9 ja rengas silmin nähden löysä.

Siinä pytytyksissäni pyörin ja mietin mitä tehdä. Ei tuon kanssa voisi rengasliikkeeseenkään ajaa, joten ei kai auta muu kuin vaihtaa talvirengas rikkinäisen tilalle ja ajaa sitten rengasliikkeeseen. Mitään vararenkaitahan näissä nykyautoissa ei enää ole mukana. Onneksi tuli kuitenkin ennen renkaanvaihtopuuhiin ryhtymistä googletettua palveluita. Sattumalta kun etsin lähellä olevia rengasliikkeitä, tuli esiin ilmoitus Rengaspartio-nimisestä firmasta, josta saa 24 tuntia vuorokaudessa paikan päälle renkaan paikkaus- tai vaihtoavun. Kokemus osoittautuikin oikein hyväksi kyseisestä firmasta. 25 minuuttia soitosta paikalle tuli pakettiauto ja mies, joka irrotti pyörän, tutki vauriokohdan, totesi että renkaan paikkaus riittää, paikkasi renkaan ja veloitti hommasta 60 euroa. Työ kävi todella nopeasti hyvillä välineillä, ja olisi ollut oikeankokoinen uusi rengaskin mukana jos olisi vaihtaa tarvinnut. Tämä sama firma tekee myös renkaiden kausivaihtoja joten voipi olla että kun talvirenkaat pitää vaihtaa, en viitsikään kykkiä rengashommissa huonon auton mukana tulleen pikkutunkin ja muiden halpisvälineiden kanssa vaan tilaan avun kotipihaan :) Siinä renkaassa muuten oli kolmiomainen vaaleaa metallia oleva piikki, jollaisia kuulemma toisinaan irtoaa raitiovaunujen raiteista, ja sitten tuhoavat autojen renkaita kun autoilla ajetaan raiteiden päältä.

Siinä rengasapua odotellessani tuli myös selailtua autosta erilaisia valikoita ja näyttöjä mitä siitä löytyy ja löytyi hassu toiminto. Auto näköjään kerää dataa ajajansa ajotyylistä, ja minut se on tuominnut aggressiiviseksi ajajaksi. Vain hyvin harvoin ajan normaalisti, joskus taloudellisesti mutta pääosin aggressiivisesti. No, on mulla aina Sport-asento vaihteistakin päällä...

Bujoilua?


Sain syntymäpäivälahjaksi äidiltäni bujoilukirjan ja päiväkirjan jossa bujoa eli bulletin journalia voisi pitää. En tiennyt ennestään mitä bujoilu on, mutta pienen googlauksen jälkeen tuomitsin idean ihan pystyyn kuolleeksi. Minun siis pitäisi tehdä vapaa-ajastanikin samanlaista aikataulutettua, ahdistavaa projektia kun työ? Tehdä päivän aluksi pitkä TO DO lista ja sitten yliviivailla sieltä hommia kun saan niitä hoidettua. Suunniteltava kirjallisesti kaikki syömisistä ja kuntoiluista rahankäyttöön ja ajankäyttöön. Hyh, ahdistavaa, ajattelin enkä avannut muoveistaan edes koko bujokirjaa ja päiväkirjaa. 

Tänään avasin sen kun ajattelin että vienköhän roskikseen vai kirjaston kirjankierrätyshyllyyn. Siinä sitten aloin lueskella sitä teoriakirjaa, eikä se ihan niin hullulta kuulostanutkaan kuin mitä olin alkuun tuominnut. Idean pitäisi olla vapauttaa enemmän oikeasti rentoa aikaa, kun pakolliset hommat hoidetaan alta pois suunnitellusti ja tehokkaasti. Hyvä huomio kirjassa oli  myös että aika monen -ja tunnustan, että ainakin minun- suuri osa ajasta kuluu sellaiseen mikä ei ole hyödyllistä työtä EIKÄ rentoutumista, vaan jonkinlaista semiahdistunutta ajan tappamista. Tuntuu että pitäisi tehdä jotain, ei huvita, sitten surffaa netissä tai hakee kaupasta herkkuja tai kaljaa. Ei ole oikein rentoa eikä nautiskelevaa, mutta eipä saa mitään aikaankaan. 

Ehkäpä nyt ainakin lukaisen tuon kirjan loppuun ensin ja katson sitten viitsinkö alkaa täyttämään itse bujoilupäiväkirjaa...

torstai 24. elokuuta 2017

Koirahaaveita

Kovasti on taas houkuttanut ottaa koira, mutta on se vaan vaikeaa kun tykkään niin erilaisista roduista keskenään. Osa haaveroduistani tosin taitaa haaveeksi jäädäkin esim. niiden vaativan runsaan toiminnan tai liikunnan tarpeen takia. Mutta tässä olisi rotuja jotka tällä hetkellä kovasti miellyttävät:

Siperianhusky


On ne vaan kauniita. Vähän karuja ja alkukantaisen näköisiä, mistä tykkään. Harmi kyllä, että vaativat paljon liikuntaa ja tekemistä joten ei ehkä tämän läskipalleron rotu sittenkään ainakaan enää tässä iässä.

Volpino italiano



Ääripäästä toiseen. Isosta suden näköisestä koirasta valkoiseen noin 5 kilon otukseen. Mutta on se vaan suloinen :) Ja sylikoiramaisesta ulkonäöstään huolimatta se on alkukantainen pystykorva, jota on käytetty rodun kotimaassa Italiassa vahtikoirana. Usein rikkailla omistajilla oli sekä pieniä volpinoita, että isoja mastiffeja. Volpinot ilmoittivat tunkeilijat terävällä haukulla, ja isommat koirat hoitivat sitten pois pelottelun.

Skotlanninterrieri


Mulla on ollut näiden lähisukulaisrotua länsiylämaanterriereitä. Sopivan omalaatuisia, itsepäisiä ja epäsosiaalisia sopimaan emäntänsä luonteenlaatuun. Koiria Asenteella.

Shetlanninlammaskoira


En ole koskaan ollut oikein paimenkoiraihmisiä, mutta mun veljellä on aivan ihana blue merle sheltti, todella omintakainen persoona, ja siksi vähän itseäkin houkuttaisi tällainen ihanuus.



Suursnautseri


Vähän kuin skotlanninterrierin jalompi, pitkäjalkaisempi sukulainen. 


Onhan noissa sentään jotain yhteistäkin. Shetlanninlammaskoiraa lukuun ottamatta useimmat on vähän alkukantaisia, itsepäisiä rotuja. Nuo isoimmat kaverit husky ja suursnautseri taitaa valitettavasti olla oikeasti pois mahdollisuuksien listalta liikunnantarpeensa takia, joten eniten tällä hetkellä taitaa kuumottaa tuo volpino italiano.... Joku karvapallero sitä pitäisi kyllä tässä lähiaikoina hankkia :)

torstai 17. elokuuta 2017

Pitkästä aikaa kännimokailu

Tulin sitten juuri kotiin asiakkaan ja työpaikkani järjestämästä illanvietosta. Saatoin onnistua todistamaan joillekin, että en ole ihan niin kuiva ja asiallinen ihminen kuin työjulkisivu antaa ymmärtää. En ehkä kuitenkaan kovin hyvällä tavalla. Huomenna voi hävettää. Nyt lähinnä naurattaa, että olipas reipas meininki. 13 alkoholiannoksen jälkeen tuppaa yleensäkin naurattamaan (plus että juon yhtä kaljaa tässä omalla koneellani vieläkin) :D

Aloitin reippaasti jo ravintolassa jossa söimme 7 ruokalajin maistelumenun. Siellä otin tietysti koko viinimenun (4 viiniannosta) aterian kaveriksi, ja sen lisäksi tilailin välillä viskiä kun viinitarjoilu ei ollut riittävän nopeaa. Onnistuin ravintolassa mm. haukkumaan erään asiakkaan edustajien toimia niin, että toiset saman asiakkaan edustajat kuulivat ihan taatusti. Mulla kun on erittäin kantava, matala puheääni ja ne istuivat viereisessä pöydässä. Huomasin virheeni vasta kollegan kauhistuneesta ilmeestä, ja sitten tukin turpani...

Noo, sitten jatkettiin Altaalle, joka on sauna/allas/ravintola Helsingin Kauppatorin kupeessa. Täällä gin toniceja sen verran, että toisen tarpeeksi juoneen yllytyksestä menimme vaatteet päällä merivesialtaaseen uimaan. Uimasta tultuani kaaduin ja sain polveeni melkoisen pahaa maantieihottumaa, josta pahin verijälki vuotaa vieläkin. Noo, ei se mitään, juominen jatkukoon vaikka veri valuu polvesta! Julistin kaikille, miten vihaan ja olen aina vihannut tietokoneita ja koodaamista, ja miten joka yt:issä toivon saavani potkut, jotta pääsisin pois täysin epäsopivalta alalta. Hassua kyllä, yksi kollega yhtyi ajatuksiini ja sanoi että tuntee samoin muttei voi sanoa sitä niin suoraan, koska hänellä on perhe elätettävänä. Kun joku työkaveri kehui asiakkaalle, miten olisi niin kiva yhdessä asiakkaan kanssa ideoida uusia juttuja, minä tokaisin, että minusta ei, minä vaan toteutan, en ideoi :D

Lopulta muut halusivat lähteä koteihinsa ja niin lähdin minäkin. Olihan tänne ostettuna jo pari isoa kaljaa laskuhumalan ehkäisemiseksi. Saas nähdä kaivataanko minua enää tämän suurasiakkaan projekteihin, tai yleensäkään työnantajalleni töihin :D No, itsepähän vinkumalla vinkuivat että osallistuisin tilaisuuteen, vaikka sanoin että ei kiitos.

Allas-ravintolassa Kauppatorin kupeessa
Polvi otti vähän damagea...

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Huomenna se alkaa: laihdutus

Olen tehnyt tuota Beckin ohjelmaa nyt 14 päivää (välillä on ollut taukopäiviä jolloin en ole ottanut uutta tehtävää tehtäväksi) ja nyt on aika alkaa laihduttaminen itse valitsemallani menetelmällä, joka siis on "Ranskattaret eivät liho"-kirjan esittämä rento ja nautiskeleva dieetti. Painoa onkin mukavasti 91,8 kg :D Ja siis 2 kiloa saa vain olla ensimmäinen tavoite.

Torstaina heti kyllä menee osittain plörinäksi koska joudun työhön liittyvään iltatilaisuuteen ravintolaan klo 17-21. Ja jatkotkin olisivat toisessa paikassa, mutta toivottavasti onnistun niistä sentään kieltäytymään. Se kolmen ruokalajin + juomien mässy on jo ihan tarpeeksi itsessään...

Laitan tähän nyt noiden Beckin menetelmän päivien tehtäviä, joita on ollut sen jälkeen kun viimeksi kirjoitin.

Päivä 11: Opettele erottamaan toisistaan nälkä, mieliteko ja ruoanhimo

Tehtävä kehotti analysoimaan kehon ja mielen tuntemuksia erilaisissa tilanteissa joissa haluaisi syödä. Piti täyttää myös erityinen nälänseurantataulukko, jossa yhden päivän aikana piti kirjoittaa millaisia nälkään tai syömishaluun liittyviä tuntemuksia päivän aikana esiintyi. Itselläni ei valitettavasti sattunut ko. päivään yhtään aitoa ruoanhimoa, vain klo 11 aikaan pieni näläntunne vatsassa, joka meni mustalla kahvilla ohi. 

Mutta kyllä pystyn tunnistamaan ainakin osin kirjan kuvaukset, että nälkä ja mieliteko esimerkiksi tuntuu erilaiselta. Nälkä tuntuu mahan seudulla tyhjyytenä tai jopa kouraisuina, kun taas mieliteon tuntemus keskittyy enemmän suun alueelle - sitä kuvittelee jo maistelevansa sitä herkkua mitä tekee mieli. Ja ruokahimokin on taas oma juttunsa: se on esim. sitä kun ottaa yhden perunalastun ja syö ja syö ja syö, vaikkei oikeastaan pidä niitä erityisen hyvänäkään eikä haluaisi syödä, mutta himottaa vaan ja silti syö.

Päivä 12: Harjoittele sietämään nälkää

No tässäpä esim. Patrik Borgin oppien vastainen päivätehtävä. Kirjan kirjoittaja sanoo, että monilla ylipainoisilla ihmisillä on kohtuuton nälän pelko ja tunne, että nälälle ei voi panna vastaan koska se on niin sietämättömän kauhea olo. Päivän tehtävä on jättää lounas välistä ja tarkkailla ja kirjoittaa ylös, miltä nälkä tuntuu missäkin vaiheessa.

No tämä oli minulle tosi helppo, koska aika usein en ehdi töissä syömään lounasta joten näitä nälkäpäiviä tulee pidettyä. Mutta pidin silti lounaattoman päivän tehtäväpäivänäkin. Nälkätaulukkoon tuli pelkkä lievä, ohimenevä nälän tunne klo 11 aamupäivästä, ja sitten pari ilkeän terävää nälkäkouraisua mahassa klo 14 aikoihin. Mutta ne menivät ohi kun vaan päätin että ei, nyt en syö ja täytyy kestää. Tehtävän aikana muistin, että ei mulla paastoilla tai VLCD-kuureillakaan ole oikeastaan vasta kuin kolmantena päivänä iskenyt oikeasti huono olo nälän takia. Silloin on alkanut pää särkeä, heikottaa jne, mutta pari päivää tuntuu menevän meikäläisen rasvavarastoilla oikein hyvin ilman ruokaakin. 

Päivä 13: Voita ruoanhimo

Koska mulla ei niin valtavia himoja ole yleensä mihinkään ruokaan, ajattelin tämän omalle kohdalleni muodossa "voita kaljanhimo" :D Teksti esittää mielenkiintoisen ajatuksen, että ihmisen psyykessä on ikään kuin periksiantamislihas ja vastustamislihas. Toistuvalla himolle antautumisella ihminen tulee aina vahvistaneeksi periksiantamislihastaan, joten seuraava himon vastustaminen on entistä vaikeampaa. Mutta toisaalta myös niin päin, että jos nyt aloittaa päättäväisen himon torjunnan, vahvistaa vastustamislihastaan ja pian himoitusta ruoasta tai juomasta kieltäytyminen onkin jo helpompaa. 

Keinoiksi ruoan tai minun tapauksessani juomanhimoon ensimmäinen keino on vain odottaa kunnes himo menee ohi, tarkkailla omia olojaan ja ajatuksiaan siinä. Mulle tulikin tätä lukiessa heti mukavasti tilaisuus testata, koska satuin katsomaan kelloa ja se oli vähän vaille 21, ja heti iski ajatus - vielä ehtisin kipaista Alepasta kaljaa! Toki heti päätin että en osta, mutta yllättävän inhottava olo psyykkisesti siitä tuli. Sellainen oikein aktiivisen vituttava, että ilta tulee siis olemaan pelkkää pitkästymistä ja ahdistusta, ja himon ja kieltäymyksen taistelu päässä oli niin voimakas että tuntui että pää on ihan sekaisin suorastaan hetken. Sitten kun kaupan alkoholinmyyntiaika loppui ja ei ollut enää mahdollisuutta saada kaljaa, ei ollut ristiriitaa "menenkö vai enkö" ja inhottava olo loppui. Mutta minä olen kyllä tämän asian kanssa vahvistanut sitä periksiantamislihasta aivan ylettömästi joten ei ihme jos on vaikeaa.

Kirja listaa myös erilaisia tekniikoita joilla itseään voi harhauttaa silloin kun tuntuu ettei välttämättä kestäisi lankeamatta, jos yrittäisi vaan istua paikallaan ja antaa himon tulla. Tällöin olisi hyvä alkaa tehdä jotain tai keskittyä johonkin. Se voi olla mitä vaan: siivoamista, kävelylenkki, netistä jonkun kiinnostavan asian googlettaminen, kylpy tai suihku.

Päivä 14: Ensimmäisen dieettipäivän syömissuunnitelma

Beckin menetelmään kuuluu, että kun laihdutusvaihe alkaa päivänä 15, pitää aina syödä edellisenä päivänä tai aiemmin suunnittelemansa päiväruokavalion mukaan. Aion tätä noudattaakin, koska mulla on iso ongelma spontaanit ruokaostokset mielitekoihin. Usein näitä pikku syömisiä ei edes oikein huomaa, kun eihän ne ole mitään aterioita vaan jotain pikku paloja vaan...

Ranskatardieettiin kuuluu että syödään kolmesti päivässä ilman välipaloja. Ja omia isoja häiriköitä (mulla: olut, energiajuomat, pikaruoka ja karkki) saa nauttia vain pienen määrän lauantaina tai muuna ennalta päätettynä päivänä. Muuten saa syödä mitä vaan ilman rajoitteita. 

Aion syödä siis huomenna seuraavasti:

Klo 12:30: Salaattilounas ja leipää työpaikalla
Klo 17:30 Tuoreita herneitä, leipäviipale, kananmuna keitettynä
Klo 21:30 Pastaa munakoiso-ricottakastikkeella, mansikoita

Näiden lisäksi vain mustaa kahvia ja vettä. Hurjimmalta tuntuu ajatus selvitä työpäivästä ilman yhtään energiajuomatölkillistä :D No onhan niitäkin kyllä toki sokerittomia ja siis kalorittomia, mutta haluaisin eroon koko tavasta latkia niitä kohtuuttoman kalliita, epäterveellisiä tölkillisiä useita päivässä, joten en laita huomisen päiväohjelmaani lainkaan energiajuomaa.




maanantai 7. elokuuta 2017

Beck päivät 7-10

Pidin tässä eilen yhden päivän tauon ohjelman steppien läpikäynnistä. Ja joo, niin siinä kävi että kun annoin itselleni tauon niin sitten heti kävin Hesburgerissa ja ostin kaljaa kotiin. Eihän sen dieetin vielä pitäisi olla sinänsä alkanutkaan, ja se ehkä oli osasyy mässyyn ja juopotteluun: viikon päästä se alkaa, laihdutus, ja sitä ennen täytyy nauttia :D Laitan taas tänne ylös tuon ohjelman niiden päivien steppejä, joita olen viimeisen kirjoituksen jälkeen tehnyt.

Päivä 7: Järjestele elinympäristösi

Päivän tehtävä on miettiä ja toteuttaa se, miten voisi vähentää syömiskiusauksia kodissaan ja työpaikallaan. Itselleni tämä on aika helppo steppi, koska asun yksin. Minä voin vaan olla ostamatta herkkuja kotiini, ja piste. Haastavampi tämä on niille, joilla on perheenjäseniä jotka ei laihduta, ja jotka olisi kohtuutonta laittaa kieltäytymään esim. jäätelöstä tai muista herkuista siksi, ettei laihduttajalle tule kiusauksia syödä. Näille ihmisille ehdotetaan esim. sellaisia, kuin että muut perheenjäsenet pitäisivät herkkunsa pois näkyvistä ja vähän vaikeammin saatavissa paikoissa kuin yleensä, niin ettei niitä ainakaan lähes huomaamattaan popsi. Tai että herkkuja ei pidettäisi kaapeissa joka päivä, vaan ostettaisiin vaikka jäätelöä juuri se määrä mikä syödään tiettyinä päivinä.

Työpaikkaa koskien kirjan ohjeet on osin epärealistisia, esim. "pyydä terveellisempää syötävää työpaikan kahvilaan ja välipala-automaattiin". No voi sitä pyytää, mutta kun useimmat haluaa näistä herkkuja, niin tuskinpa siinä yksi pyytäjä vaikuttaa. Itselleni nuo eivät kyllä ole suuri ongelma. Kirja ehdottaa, että voi sallia itselleen esim. kerran viikossa työpaikalta haluamansa herkun, ja sitä aion soveltaa. Vaikka niin, että perjantain kunniaksi otan kahvilasta jonkun herkkuleivoksen kahvin kanssa ruoan jälkeen.

Päivä 8: Varaa aikaa ja energiaa

Harvalla on tuosta vaan ylimääräistä aikaa, jonka voisi varata esim. näiden Beckin menetelmän steppien lukemiselle ja tehtävien tekemiselle, laihdutuskuuriin sopivan ruoan suunnittelulle ja ostamiselle, kalorien laskennalle tms. Tällainen aika pitää tarkoituksellisesti ottaa, tarvittaessa tinkien jostain muusta ei-elintärkeästä.

Tätä varten ensin pyydetään kirjaamaan kuinka paljon tarvitsee päivittäin tai viikoittain seuraaviin kohtiin (omat arvioni suluissa):


  • Aterioiden suunnittelu (30 min / vko)
  • Ruoka-aineiden ostaminen (1 h / vko, sis. matkat kauppaan autolla)
  • Aterioiden valmistaminen (45 minuuttia / päivä, arkilounas töissä joten ei valmistusta)
  • Liikunnan harrastaminen (1 tunti / päivä)
  • Beckin menetelmän tehtävän lukeminen ja tekeminen (30 min / päivä)

Seuraavaksi suositeltiin tekemään sekä tavalliselle arkipäivälle että viikonloppupäivälle aikataulusuunnitelmat, joissa näkyy ns. normaalit päivän toiminnot ja päivälle sovitettuna yllä mainitut laihdutukseen liittyvät tehtävät. Tässä oma arkipäivän aikatauluni:

7:30-8:30: Aamutoimet (ei aamupalaa, en syö sellaista)
8:30-8:50: Työmatka
8:50-17: Töissä
12:30-13:00 Lounas, salaattilounas työpaikan kahvilasta
17-17:20 Työmatka kotiin
17:20-17:45 Välipala
17.45-18:45 Kävelylenkki
18:45-19:25 Beckin menetelmän tehtävät
19:25-21: Nettailua, telkkaria, muuta vapaata
21-22: Päivän pääaterian valmistaminen ja syöminen
22-23: Kotitöitä ja muuta pakollista kuten laskujen maksu
23-03: Lukeminen, nettailu, ylityöt  jos niitä on pakko tehdä

Päivä 9: Liikuntasuunnitelma

Itselleen pitäisi laatia sekä suunnitelma miten lisää hyötyliikuntaa, että miten sisällyttää päivittäiseen elämäänsä muuta liikuntaa. Niin vaativia ei kannata valita, joita ei kuitenkaan pysty noudattamaan. Kirjan esimerkeissä sanotaan, että jopa 5 minuuttia kävelyä 3 kertaa viikossa on hyvä suunnitelma, jos siihen asti ei ole harrastanut mitään liikuntaa suunnitelmallisesti. Parempi on ohjelma jota varmasti jaksaa noudattaa kuin joku, jota yrittää hampaat irvessä mutta toteaa pian, että ei ole aikaa, ei ehdi, ei jaksa, ei pysty, ja jättää koko liikunnan. 

Itse valitsen seuraavat: 

- Hyötyliikunta: Kävelen töissä jatkossa portaat parkkihallista ylös ja alas sekä ruokalaan mennessä. Siivoan, leikkaan ruohoa ja teen muuta kotityötä tavallista aktiivisemmin siksikin, että se on liikuntaa joka kuluttaa kaloreita.
- Suunnitelmallinen liikunta: Tykkään kävellä luonnossa, joten ainakin tässä vaiheessa valitsen itselleni vain kävelyä. Suunnitelma on liikkua 1 h kerrallaan, minimissään 4 kertaa viikossa. Tavoitteeni on periaatteessa kävellä joka päivä, kuten oli koiran omistaessaan pakkokin tehdä, mutta varaan itselleni säävarauksen, että ihan kaatosateeseen tai hirmupakkasiin ei ole joka päivä pakko lähteä - 4:nä päivänä viikossa riittää.

Päivä 10: Realistinen laihdutustavoite

Otsikon lukiessani oletin, että nyt pitää miettiä kuinka paljon haluaisi painaa sitten lopullisesti kun painon lasku loppuu. Mutta ei, kirja suosittelikin sellaista, että nykypainosta riippumatta alkuun valitaan vain 2 kilon painonpudotustavoite. Näin ei tule niitä ongelmia, että masentaa ajatus että olisi kymmenien kilojen urakka edessä, tai että kestää iät ja ajat päästä tavoitteeseen ja turhauttaa siksi. 2 kiloa on kaikille mahdollinen kohtuullisessa ajassa, rauhallisestikin laihduttaen. 

Olkoon siis minunkin tavoitteeni laihtua 2 kiloa siitä painosta, mikä on ohjelman 14. päivänä tehdyssä punnituksessa (laihdutus alkaa 2 viikon jälkeen). Sitten kun 2 kiloa on lähtenyt, voin palkita itseni onnistumisesta, ja miettiä uudestaan, haluaisinko lähteä pudottamaan vielä toiset 2 kiloa. 

tiistai 1. elokuuta 2017

Avokonttorista pääsee näköjään vieläkin pahempaan: monitoimikonttori

Työhönpaluu lomalta on aina järkytys. Mutta mulle tuli tuplajärkytys, kun paljastui millaiseksi työtilat oli muuttuneet. Olin kyllä tiennyt että muutamme kerrosta, koska työnantaja vuokraa kaksi kerrosta toimitiloistaan toisille yrityksille ja pitää tiivistää. Olin myös tiennyt että ennen muuttoa tilat remontoidaan. Mutta olin toivonut että ehkä saataisiin edes pieniä sermejä työpisteiden väliin tai jotain.

No turha toivo... Kun menin uuteen työtilaan, siellä oli vain valtava sali täynnä työpisteitä, salin keskellä puhelinkopin kokoinen lasikuutio, jonne ilmeisesti saa mennä videoneuvotteluita pitämään tai puhelimessa puhumaan ettei häiritse. Kaikki persoonallinen oli poistettu: ei enää kukkia, ei edes tekosellaisia, ei ihmisten lapsi- tai lemmikkikuvia työpisteissä, ei julisteita. Tylyt "monitoimikonttorin säännöt" odottivat sähköpostissa. Ei ole enää omaa työpistettä. Työpisteitä on vain kolmasosa työntekijöiden määrästä (en ymmärrä miten tämä yhtälö toimii, kun firma sallii vain max 2 päivää etätyötä viikossa). Joka päivä kun lähtee töistä pitää ottaa kaikki mukaansa ja siivota pöytä. Edes pomoilla ei ole enää omia huoneita vaan ovat siellä hölöttämässä puhelimeen meidän keskellä. Toimistoon ei saa tuoda minkäänlaisia koriste-esineitä. Kahvikuppeja tai sisäkenkiä ei saa jättää työpisteisiin. Sitten olevinaan hieno asia: valtava tila on varattu "lounge-alueeksi", jossa iloisesti voidaan tiimiytyä ja rentoutua. En ole nähnyt siellä vielä yhtäkään ihmistä. Ei meillä ole sellaiseen aikaa, eikä ainakaan mulla haluakaan. Töissä tehdään töitä ja mahdollisimman äkkiä pois.

Sen verran on vituttanut että olen harrastanut kansalaistottelemattomuutta heti alusta asti. En viitsi todellakaan raahata kolmea konettani salkussa (MacBook iPhone-mobiilikehitykseen, firman virallinen Windows-läppäri ja asiakasprojektiin liittyvä asiakkaan kone) joka päivä, joten sinnepä jätin ne tänäänkin työpisteeseen. Odotellaan milloin joku valittaa. Tai sitten ei valita, koska kaikki tuntuvat nurisevan uusista käytännöistä, ja jotkut muutkin on sanoneet esim. jättävänsä irtonäppäimistöjä, erillisnäyttöjä tai kenkiä työpisteisiin. Itse toivon vaan että kaikki protestoisivat niin että lopulta homma kaatuisi omaan mahdottomuuteensa. Íhan tahalliselta kiusanteolta ja nöyryyttämiseltähän tällainen tuntuu. Jos joku meinaa, että voin saada potkut kun en noudata sääntöjä niin sanon: hyvä vaan, ei se ole kovin surullinen asia jos joutuu hullujenhuoneelta ulos :D

Ei tuolla enää mitään keskittymään pysty myöskään edes sen vertaa kun vanhassa, paljon pienemmässä avokonttorissa. Tänäänkin yritin tehdä töitä, mutta mitään siitä ei tule, kun kahden pöydän päässä toisen tiimin esimies vänkäsi jotain tarjousneuvotteluja, toisella puolella yksi pitkällisesti puhui it-tukeen jostain asennusongelmista, ja jatkuvasti edes takaisin kulkee porukkaa. Kummallista, että kun enemmistö porukasta aina valitti jo ennenkin, että koodarit tarvitsevat RAUHAA, että entinenkin avokonttori oli jo paha, sitten rangaistaan vielä kamalammalla hälyluolalla  :\ "Työelämän huonontumisen lyhyt historia" on totta joka päivä.

Beckin menetelmän päivät

Lupailin viime viestin kommenteissa että kirjoittelen lyhyesti ylös noita Beckin menetelmään liittyviä päivätehtäviä, jotta kirjaa omistamattakin voisi yrittää seurata sitä tämän blogin perusteella.

Beck päivä 4: Kiitosta ja tunnustusta itselle

Monet ihmiset eivät koe laihduttamista palkitsevaksi osin siksi, että he kyllä moittivat itseään jos lankeavat, mutta eivät kiitä jos onnistuvat. Päivän tehtävä on opetella antamaan itselleen tunnustusta pienistäkin onnistumisista. Ihan siitä, että valitsi aamiaisella tai lounaalla terveellisen ruoan. Tai että luki laihdutuksen motivaatiokortin. Tai kävi kävelyllä. Tärkeää olisi myös keskittyä lankeamisenkin hetkellä positiiviseen: olisiko kumminkin myös jotain kiitettävää? Ehkä meninkin hakemaan kaljaa, mutta ostin vähemmän kuin yleensä - kiitoksen paikka! Tai ehkä ennen ostamista kävin enemmän sisäistä taistelua kuin yleensä enkä langennut suoriltaan edes miettimättä - taas syy onnitella itseään etenemisen merkeistä. 

Beck päivä 5: Tietoisesti ja hitaasti syöminen

Ihmiset nauttivat enemmän ja syövät tutkimusten mukaan vähemmän, jos syövät ruokansa kohtuullisen hitaasti ja keskittyen jokaiseen aistimukseen jonka syödessään saavat ruoasta. Siksi on syytä alkaa opettelemaan tietoisen syömisen taitoja: keskittyä ruoan ulkonäköön, sen suutuntumaan, tuoksuun, makuun. Eikä tehdä syödessään mitään muuta, esim. selata kännykällä jotain tai katsoa televisiota. Ei mieluiten edes ajatella mitään muuta kuin syömistä ja sen aistimuksia. 

Itselläni on tässä paljon parannettavaa. Usein olen hotkaissut ruokani ohimennen, samalla hermostuneena ajatellen esim. työasioita tai jotain muuta. Tai ottanut lautasen telkkarin ääreen ja syönyt siinä, taas erityisesti tiedostamatta mitään. Joskus olen jopa lukenut jonkun keksipaketin tuoteselosteita, koska muuten on syödessä alkanut pitkästyttää.

Beck päivä 6: Laihdutusvalmentaja

Ohjelma suosittelee hankkimaan jonkinlaisen laihdutuskaverin tai valmentajan. Tämä voi olla, mutta ei tarvitse olla, ammattilainenkin. Mutta hän voi olla esim. puoliso, kaveri, kanssalaihduttaja. Kirja mainitsee myös, että nettituki on myös ihan ok, sillä tutkimusten mukaan netissä olevilla laihdutussivustoilla painonpudotuksestaan keskustelevat ja sitä seuraavat ihmiset menestyvät ihan yhtä hyvin kuin ne, joilla on ihmisvalmentaja, jonka kanssa jutella painonpudotuksen vaikeuksista ja saada neuvoja. Mulle tämä blogi tavallaan on tällainen paikka, jonne raportoin edistymisestäni tai taantumisestani ja vaikeuksistani. 

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Työ uhkaa ja Beckin menetelmä jatkuu

Tänään sitten iski tajuntaan se, että maanantaina pitäisi mennä *hyh, yök* töihin. Siitä tuleekin "mukavaa" jo ihan siksi, että viime aikoina mun normaali heräämisaika on ollut siinä klo 13 ja 14 välillä iltapäivästä. Mukavaa maanantaina varmasti repiä itsensä ylös klo 7. Tämän ajatuksen iskettyä mieleen tulihan sitä muutama rauhoittava olut ostettua ja mentyä niiden kanssa aurinkoa ottamaan tuonne läheiselle Vanhankaupunginlahden rannalle. Beckin menetelmän mukaanhan itse laihdutuskuuri alkaa vasta 14. päivänä aloituksesta, joten vielä sopi kaljat ohjelmaan (kunhan ne juo istualtaan, ks. Beck päivä 3 alla)  :D

Beck päivä 2: laihdutustavan valinta


Toisen päivän tehtävä oli valita itselleen 2 (!) laihdutuskuuria, joilla aikoo alkaa painonpudotusta yrittämään. Syy siihen miksi 2 on se, että jos ensimmäinen jostain syystä tuntuu pahalta tai ei toimi joko liiallisen tiukkuuden tai lepsuuden takia, niin ei tule mieleen heittää kirvestä kaivoon ja luovuttaa, vaan voi todeta, että ok, minä vaan sitten siirryn tähän tapaan 2. 

Ohjeet kuurin valintaan olivat ihan järkeviä: kannattaa valita sellainen mikä sopii omaan elämäntapaan ja luonteeseen, ja mieluiten ravitsemuksellisesti järkevä. Jos on aiemmin laihduttanut, voi tässä valitsemisessa käyttää kokemusta hyväkseen ja valkata jotain niistä tavoista, jotka ei ole tuntuneet kovin ikäviltä. 

Omat valintani:

1) "Ranskattaret eivät liho"-dieetti. Tämä on mukavan rento eikä vaadi mistään totaalikieltäytymistä eikä kalorien laskentaa. Päivässä syödään 3 kertaa ilman välipaloja - tämähän sopii minulle mainiosti, en ole koskaan ollut pikkuaterioiden närppijä. Ranskalaiseen tapaan aamupalaa ei ole pakko syödä tai se voi olla vain jotain pientä makeaa. Syy miksi en halunnut valita esim. Patrik Borgin "Rentoa painonhallintaa" oli se, että hän on niin kovasti aamusyömisen puolesta, ja minua taas aamuisin syöminen kuvottaa vahvasti...

Ranskatardieetissä ensin määritellään omat häirikköruoat ja sen jälkeen niitä rajoitetaan (vaan ei täysin kielletä) 3 kk ajaksi. Omat häirikköni on selvät: pikaruoka, kalja, energiajuomat ja karkit. Nämä siis pitäisi siirtää lähinnä lauantaiherkuiksi, ja silloinkin kohtuumäärin, kunnes paino on lähtenyt laskemaan. Sen jälkeen niitä voi ottaa vähän enemmän takaisin ruokavalioon. Dieettiin kuuluu myös -tällaiselle kulinaristille sopivasti- herkullisten aterioiden valmistaminen ja niistä tietoisesti nautiskelu, niin että ihanat makuelämykset ehkä korvaavat osaltaan rasva- ja sokerimätön syömisestä tulevaa miellyttävän raukean onnellisuuden tunnetta.

2) Vanhanaikainen kalorilaskenta ja -rajoitus. Jos ranskatardieetti osoittautuu niin sallivaksi, että paino ei laske, voin palata esim. Fatsecret-mobiilisovelluksella kalorien laskentaan ja niiden rajoittamiseen 1500 kcal päivässä. Kalorilaskenta ja joka hemmetin suupalan kirjaaminen sovellukseen ON tympeää, mutta toisaalta, jos ei muu auta, niin kai se sitten täytyy. Parempi tuokin kuin joku Cambridge tai dieetti joka kieltää jotain mistä tykkään täysin (nämä totaalikieltäymykset on minulla johtaneet yleensä sen kielletyn asian täysin kohtuuttomaan ahmimiseen ns. heikkona hetkenä, joita elämässä tulee aina).

Beck päivä 3: syö AINA vain istualtaan


Kun aloin lukea tämän päivän ohjetta, ajattelin vähän ylimielisesti, että haa, tässäpä on kohta joka on mulla jo kunnossa. Enhän minä ole niitä kiireisiä jotka nappaa jonkun sämpylän kioskilta ja syö sitä tien päällä kävellessään tai ajaessa. Mutta mutta, teksti kertoikin esimerkkejä seisaaltaan syömisestä jotka osoittivat että minähän tosiaan harrastan sitä, mutta en ollut vaan tajunnut sitä koska ajattelin syömiseksi lähinnä ateriat. Kirjan esimerkkejä haitallisesta, huomaamatta kaloreita tuottavasta seisaltaan syömisestä:
  • Napsit ruokanäytteitä ja maistiaisia ruokakaupassa (joo, aina kun niitä on tarjolla)
  • Maistelet ruokaa aterioita valmistaessasi (todellakin, enkä vain sen verran mitä vaaditaan mausteiden säätämiseksi kohdalleen, vaan pala sitä ja tätä päätyy pilkkoessa muuten vaan suuhun)
  • Lusikoit jäätelöä suoraan purkista tai otat perunalastupussista aina kun kävelet ympäriinsä esim. puhelimeen puhuen (tätä en kyllä tee)
  • Näykkäiset jotain ruokaa, jonka näet kun avaat jääkaapin ottaaksesi jotain muuta (joo, olen joskus syönyt ison juustokimpaleen yhdessä illassa niin että olen vähän väliä mennyt jääkaapille ja leikannut vaan IHAN PIENEN PALAN juustosta suuhuni, joka kerta ajatellen ettei sillä ole väliä koska sehän oli ihan pieni viipale vaan)

Koomisinta oli, että kun olin lukemassa tätä päivän 3 ohjeistusta siitä että pitäisi syödä istualtaan, löysin itseni kesken lukemisen keittiöstä, ottamassa kourallista herneenpalkoja syötäväksi - seisaaltaan siinä hernepussin äärellä. "Mutta nehän on vain herneenpalkoja, terveellisiä ja kevyitä", yritin puolustautua. Mutta pahaa pelkään että jos näin tiedostamatta haen herneenpalkoja vaikka juuri olen lukenut että seisaaltaan ei pidä syödä MITÄÄN, niin haen samoin vaikka pähkinöitä tai suklaatakin jos niitä on tyrkyllä.

Kirja esitti myös yhden kiinnostavan näkökohdan istualtaan syömisen suhteen: psykologinen kylläisyys. Senhän kaikki ymmärtävät muutenkin, että esim. minun harjoittamani lähes tiedostamaton napsiminen tuo lisää kaloreita ja on siksi huono tapa. Mutta kirja tuo esiin myös sen, että tiettyinä aikoina pöydän ääressä syömisestä on sekin hyöty, että silloin mieli saa tyydytystä runsaan oloisesta ateriasta, kun taas mieli ei juurikaan edes huomaa sitä mitä syö ohimennen jääkaapista ja sipsikulhoista pöydillä. Jos minä haluaisin rajoittaa kalorit vaikka 1500 kcal päivässä, ja tunnollisesti kirjaisin kaiken syömiseni, niin minun olisi pakko syödä aika pieniä aterioita, jos olisin jo napsinut 100 g juustoa ja kourallisen pähkinöitä ja ties mitä ohimennen. Sen sijaan jos saan käyttää nekin kalorit varsinaisiin aterioihin (tai suunniteltuihin välipaloihin), saan eteeni runsaamman annoksen mistä tulen paremmalle mielelle kuin jostain tympeästä pikkuannoksesta. Tietoinen syöminen näyttää olevan osaltaan tämän päivän tavoite, se että ei syö mitään vahingossa ja ohimennen vaan harkitusti ja nautiskellen.

torstai 27. heinäkuuta 2017

Beckin menetelmä päivä 1: syyt miksi haluan laihtua

Aloitellaan sitten tuota edellisessä blogautuksessa mainittua kognitiiviseen terapiaan perustuvaa, laihduttamisen avuksi tarkoitettua ohjelmaa. Kirjassa on ennen mitään syömisen muutoksia 14 päivän jakso joina tehdään erilaisia tehtäviä.

Tänään tehtävä oli tehdä itselleen lappu, johon kootaan hyviä asioita, joita laihdutuksella on tarkoitus saavuttaa. Asioiden on tarkoitus muistuttaa vaikealla hetkellä dieetin alettua, että miksi tässä laihdutetaankaan oikeastaan. Ainakin mulla mieli on useinkin pettänyt niin, että mässyhimon hetkellä laihdutustarve on pelkistynyt pelkäksi ulkonäköasiaksi, ja sitten olen sen kuitannut sillä että enhän minä tässä iässä oikeastaan välitä edes kauheasti ulkonäöstä joten antaa mennä. Oikeasti tässä painossa alkaa olla kuitenkin aika helppoa jo löytää syitä miksi laihduttaminen kiinnostaa, huolimatta lukuisista epäonnistumisista ja tunteesta että onnistumisen ennuste jatkossakin on huono. No, tämä ohjelmahan on juuri tarkoitettu aivopesemään tällaiset pessimistiset ennusteet päästä pois ja motivoimaan. Tässä asiat, jotka listasin siitä mikä olisi muuttunut laihdutuksen onnistuttua:


  • Normaalit vaatekoot mahtuvat taas päälle. Kyllä turhauttaa kun ei voi enää ostaa vaatteita mistään missä ei ole erityistä isojen tyttöjen osastoa, koska kokoa 52 ei oikein löydä joka paikasta...
  • En ole enää niin kömpelö lyllertäjä. Varsinkin 85 kilon ylityksen jälkeen on alkanut tuntua että minusta on tullut tosi kömpelö. En pysty edes kengännauhoja solmimaan ellen saa jalkaa jollekin korokkeelle. Ja jos erehdyn istumaan maahan tai lattialle, siitä on hemmetin vaikea pungertaa ylös. Lisäksi minusta on tullut hidas, kun ennen minun "trademark" oli olla sellainen tulinen ja nopea liikkeiltäni. 
  • Jaksan taas seisoa ja kävellä ilman uupumusta ja kipuja. Tässä painossa alkaa aika äkkiä selkä ja nuorena ristisidevammautunut oikea polvi vaivata, jos yrittää olla jaloillaan vähänkään pidempään. Pidempi kävely, ja nivelsidevammainen polvi tuntuu joka askeleella kuin askeleen tietyssä kohtaa polven luiden väliin iskettäisiin veitsi.
  • Näytän taas itseltäni, enkä piirteettömältä ja muodottomalta rasvapallolta. En haaveile näyttäväni hyvältä, koska en hoikkanakaan pitänyt ulkonäöstäni. Mutta kyllä minusta olisi kiva näyttää joltakin - itseltäni - eikä vain makkarakokoelmalta. 
  • Hikoilu vähenee. Ylipaino ja kesä, huooh. Tissinväli- ja -alushikeä, nivushikeä, vatsa- ja selkämakkaranvälihikeä, naamakin märkä pienestäkin ponnistelusta. 
  • Voin taas kävellä jalat yhdessä. Jossain vaiheessa valitin, että on se kamalaa kun hametta käyttäessä reidet hankautuu yhteen ja iho menee rikki. Nyt, uusia painoennätyksiä tehneenä, sanoisin silloiselle minälle: AMATÖÖRI :D ! Koska nyt ei vain mene iho rikki vaan joudun kävelemään jalat levällään ja vähän vaappuen, koska paksut reidet estää normaalin jalkojen asennon. 
  • Monet terveysriskit pienenevät. Jos tämä olisi ainoa syy, se ei niin kauheasti motivoisi (sairauksia voi tulla terveellisestä painosta ja elämästäkin huolimatta, ja toisaalta olen sellainen joka valitsisi lyhyemmän mutta makeamman elämän pidemmän mutta niukemman sijaan). Mutta muiden lisänä ok, onhan se tietysti hyvä bonus jos välttää tai lykkää epämiellyttävien perussairauksien tulemista.
  • Voin tuntea itseni aikaansaavaksi onnistujaksi heikon luovuttajan sijaan. Jatkuvat epäonnistumiset laihduttamisessa ovat syöneet naista ja saaneet tuntemaan itsensä surkeaksi luuseriksi. On se nyt kummallista että yksinkertainen asia ei onnistu! 
  • Töissä ei hävetä niin paljon normaalipainoisten keskellä. En minä sentään yleensä ennestään tuttujen keskellä aktiivisesti jaksa hävetä, mutta esim. uusien asiakaskontaktien tapauksessa kylläkin usein huomaa että voi ei, olen ainoa läski tässä huoneessa, mitähän nuo urheilullisen näköiset hoikat ihmiset minusta ajattelee. 

Nämä syyt siis piti kirjoittaa lapulle tai kortille, jota pystyy pitämään mukanaan aina. Lisäksi pitää sitoutua lukemaan nämä syyt vähintään 2 kertaa päivässä, jotka ajankohdat pitää myös päättää nyt. Itse päätin, että luen ennen lounasta, joka varsinkin töissä on iso kiusaus pikaruoka- ja jälkiruokamässäykseen, sekä ennen töistä lähtöä jolloin usein on kiusaus hakea jotain herkkuja kaupasta tai jostain pikaruokapaikasta. Lisäksi laitoin jääkaapin oveen tarralapulla nämä samat: kirja kehotti laittamaan "riskipaikkoihin" muistutusta syistä laihtua.

Mieli vähän kapinoi tuota 2 kertaa päivässä lukemiskohtaa vastaan, että onpa typerää - kyllähän minä ne muistan vähemmälläkin! Mutta toisaalta, mulla on kokemusta siitä että sitten kun se syömis- tai juomishimo tulee, niin eipä siinä ole kauheasti käyty loogisesti läpi dieetissä pysymisen tai siitä luopumisen hyötyjä ja haittoja, vaikka epäilemättä jossain mielen taustalla tieto onkin. Olen valmis ainakin kokeilemaan, auttaisiko se, että himojen heräämisen hetkellä (tai jo ennen sitä) käy läpi itse kirjoitetut syyt minkä takia himoon ei tulisi langeta. Asiassa voi auttaa se että nämä eivät ole tulleet mistään "yläpuolelta" terveysterrorismina tai jäkätyksenä, vaan olen itse valinnut ja kirjoittanut ylös ne syyt, miksi haluaisin laihtua. Jos siis kapinoin, kapinoin vain itseäni vastaan, eikä se ole kovin viisasta.

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Läskin logiikkaa: selkää särkee, täytyy siis syödä jäätelöä

Tänään taas havahduin yhteen niistä syistä miksi meikäläisellä tätä elopainoa alkaa olla pelottavan lähelle 100 kiloa jo. Aamulla (mun aamu tarkoittaa iltapäivää kellonajan mukaan) heräsin siihen, että selkää särki. Olin nukkunut 12 tuntia, ja minulla usein tulee selkä kipeäksi jos makaan liian pitkään. No, eiköhän se siitä vetreydy kun nousee ja alkaa liikuskelemaan vähän, ajattelin.

Mutta ei se oikein helpottanut, joten menin sohvaan lukemaan kirjaa. Jatkuvasti missä tahansa asennossa tuntui epämiellyttävä, nalkuttava ja tylppä kipu selässä, mikä luonnollisesti ärsytti. Ennen kuin huomasinkaan, olin jo paitsi ajatellut, että "en kestä, pakko saada jotain hyvää lohduksi", olin myös käväissyt lähikaupassa hakemassa itselleni 6 tuutin pakkauksen jäätelöä sekä TV-mix karkkipussin. Syötyäni 3 tuuttia jätskiä yhdeltä istumalta ja maisteltuani karkkipussista lempimakujani vähäsen olo oli helpottunut vaikka selkää särki edelleen. Mutta herkuista tullut nautinto vei hetkeksi pois mielen keskittymisen kipuun. Siinä vaiheessa vasta tajusin, miten järjetöntä käytökseni oli sen kannalta että en oikeasti haluaisi olla läski. Lääkekaapista olisi löytynyt ihan tehokkaita särkylääkkeitä. Yhden Pronaxenin syömällä olisin päässyt kivusta kokonaan tai suurelta osin, ja huomattavasti pidemmäksi aikaa kuin herkkuja syömällä. Mutta minulle ei tullut mieleen edes ottaa lääkettä, vaan kivun tuottamaa tympäisyn ja ahdistuksen tunnetta seurasi heti ajatus herkuttelusta. Ja kun kipu sitten palasi sokerihumalan ja ähkyn laannuttua, seuraava ajatus oli: pitäisi hakea kaljaa, nousuhumalassa mikään ei juuri v*tuta, ei edes kipu.

Koska olin jo kuitenkin tunnistanut käytökseni järjettömyyden en lähtenyt sixpackin hakuun. Päinvastoin aloin miettiä sitä, että mulla on syömisen ja juomisen suhteen enemmänkin haitallisia reagointimalleja. Tapanani on reagoida kaikenlaiseen ahdistukseen, kipuun, pitkästymiseen, levottomuuteen jne syömällä ja/tai juomalla. Kovan työpäivän jälkeen suoraan pizzapaikkaan, ihan vaan hermoja rentouttaakseen. Tai muutama kalja. Tai 200 gramman suklaalevyn syönti sohvalla itseään säälien ja kurjaa osaansa valittaen. Hullua kyllä, mutta reagoin myös myönteisiin tunteisiin syömällä ja juomalla. Projekti onnistui, tätä pitää juhlia! Nyt on aurinkoinen päivä ja hyvä fiilis, taidanpa hakea herkkuja ja nauttia oikein kunnolla! Ei se mitään jos tätä olisi harvoin, mutta kun on lähes joka päivä joku myönteinen tai kielteinen tunne johon "pitää" syödä ja/tai juoda, niin ei se kovin terveellistä ole.

Päätin kaljanhaun sijaan lähteä kirjastoon tsekatakseni, että onko laihdutuskirjaosastolla mitään tarjottavaa kaltaiselleni "pääongelmaiselle". Mikään uusi ruokavalio ei auta, koska tiedän että kun tulee vastoinkäyminen, niin sanon itselleni "ihan sama, tänään mässään ja aloitan uusiksi vaikka ensi viikolla". Sieltä kaikkien karppaus-, SIRT-dieetti, paleodieetti- yms. kirjojen joukosta löytyi kaksi laihdutuksen psykologiaa käsittelevää kirjaa: toinen oli tv-terapeutti Dr. Philin teos ja toinen Judith Beckin kirja "Beckin menetelmä - Treenaa aivosi, hallitse painosi". Dr. Philiä olen joskus katsonut telkkarista ja tyypin autoritäärisen, ylhäältä päin opettavan konservatiiviäijän olemus oli minua ärsyttänyt. Joten päätin ensisijaisesti selailla sitä toista kirjaa. Vähän selailtuani päätin lainata kirjan.

Beckin menetelmä


Selailemisen perusteella kirja vaikutti lupaavalta (lisäksi se on Amazon-verkkokaupassa saanut erittäin hyviä arvosteluja englanninkielisen version osalta). Se on kognitiivisen psykoterapeutin kirjoittama ja perustuu siihen, että ajattelu uudelleenohjelmoidaan järkevämmäksi, että itselle tavallaan annetaan takaisin voima rationaalisesti valita käytös syömisen suhteen eikä niin että hetken himot ja muut impulssit aiheuttavat välittömän mässytykseen sortumisen, silti vaikka taustalla oikeasti haluaisi laihtua. Kirjan alussa sanotaan: "Beckin ohjelma opettaa sinulle, miten välttää itsepetos, miten vastustaa ruoan houkutusta, miten tulla toimeen nälän, ruokahimon, stressin ja voimakkaiden kielteisten tunteiden kanssa kanssa turvautumatta lohturuokiin. Tulet myös oppimaan, miten motivoida itsesi liikkumaan, vaikka et olisi luonnostaan lainkaan kallellaan siihen suuntaan. Tulet oivaltamaan miten tehdä kaikki ne asiat, joita sinun tulee tehdä laihdutuskuurin onnistumiseksi - muuttamalla ajattelutapaasi."

Mitään tiettyä laihdutuskuuria tai ruokavaliota Beck ei suosittele. Hän sanoo että voi valita ihan minkä tahansa dieetin ja onnistua - mieluiten kuitenkin äärimmäisyyksiä kuten pussiruokakuureja välttäen. Toistaiseksi olen lukenut vasta kirjan johdanto-osan, mutta sen perusteella olen päättänyt että ihan kokeilemisen arvoinen juttu tämä taitaa olla. Ainakin järkevämpi kuin vaikka alkaa taas loman jälkeen nutraamaan tms. kun laardi ahdistaa, ja sitten lihoa pikavauhtia takaisin koska nutraus ketoosiheikotuksineen ahdistaa. 

Ennen kuin ohjelman mukaan saa aloittaa itse syömisen muutoksia ollenkaan, pitää käydä läpi 14 päivän jakso jonka aikana pohditaan syitä miksi yleensä haluaa laihtua ja valmistellaan ajattelua onnistuneeseen laihduttamiseen. Tarvikkeiksi ohjelmaan listataan tarralaput joille kirjoitetaan itselle muistutuksia, jonkinlaisia kortteja johon voi kirjoittaa viestejä itselleen hankalia tilanteita varten, ja vihko. No, huomenna aloitetaan ohjelman päivästä 1!

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Sysmän keskustassa ja Ohrasaaressa

Sain lopulta aikaiseksi lähdettyä mökiltä edes jonnekin, eli noin 5 km päässä olevaan Sysmän keskustaan. Koiraa en uskalla jättää hetkeksikään mökkiin itsekseen, koska se on niin nuori ja voisi saada päähänsä järsiä paikkoja siellä, joten koira mukana on joka paikkaan menty (paitsi kaupassa käynnin ajan on odottanut varjoisessa paikassa autossa).
Päivä alkoi vaihteeksi aamusoutelulla aamu-uinnin sijaan

Sysmän keskusta


En tajunnut kuinka pieni kunta Sysmä todellakin on, ennen kuin lähdin keskustaan koiran kanssa kävelemään sekä ostoksille. Parkkeerasin auton paikallisen S-marketin pihaan ja lähdin kävelemään eri suuntiin. Aika äkkiä oli nähty keskusta. S-market (samassa rakennuksessa Alko), K-market, Tokmanni, joitain pieniä liikkeitä, jokunen ei kovin kutsuvan näköinen baari ja ruokapaikka. Paljon tyhjiä liiketiloja. Netistä selvisi että eihän koko kunnassa ole edes 4 000 asukasta joten ei ihme jos ei keskustassakaan ole kauheasti mitään.

Jouduin etsimään vaatekauppaa koska minulta oli unohtunut ottaa mukaan mökille takkia. Nuo S- ja K-kaupat olivat pelkkiä ruoka- ja taloustarvikekauppoja joten niistä ei ollut iloa. Pienellä kävelyllä löysin yksityisen, ei-ketjutyyppisen vaateliikkeen nimeltä Salminen. Se oli vähän tyylikkäämpi liike jossa oli paljon juhla-asuja ja merkkivaatteita. Minulle olisi riittänyt mikä vaan tuulitakki mutta koska en tiennyt löydänkö sellaisia myyviä liikkeitä, ostin sitten alennuksenkin kanssa 133 euron valkoisen takin. En kehdannut sanoa myyjälle sitä sovitettuani, että ei mahdu kiinni, koska kyseessä oli isoin koko mitä liikkeessä on :D Joo hyvin sopi, ja ostamaan - no, lämmittäähän se vaikkei pötsin kohdalta kiinni saakaan, kun on edes pitkät hihat. Yksi Desigualin puna-musta mekko himotti myös, mutta tiedän että nykyisellä elopainolla yksikään Desigualin vaate ei mun päälle mahdu, kun jo 65-kiloisena tarvitsin heiltä XL-kokoa isojen tissien ja peräsimen takia.

Päijänteen rannalta Rantaterassi-ravintolan lähettyviltä


Päijänteen rannalta löysin kivan näköisen ruoka- ja terassipaikan nimeltä Rantaterassi. Olisin mielelläni istahtanut sinne tuopille katselemaan Päijänteellä kulkevia veneitä, mutta nuori koiraherra oli vähän sillä tuulella että haluaa mennä ja saattaisi alkaa pitkästyneenä vinkua ja räksyttää jos joutuisi olemaan paikallaan tuopin juomiseen kuluvan ajan, joten tuoppi jäi nauttimatta. No, mökillä sitten pellolla iltaisin kulkevia kurkia katsellen, tai altaalla ollessa. 

Ohrasaari



Olin googlettanut että keskustan välittömässä läheisyydessä on saari nimeltä Ohrasaari, jota kiertää kävelyreittejä. Sinne sitten lähdimme kävelemään. Koiraherra Leopold sai taas lisää ihailijoita, joita se tuntuu keräävän joka paikassa ilmeisesti harvinaisen värinsä takia: se on blue merle, mutta käytännössä lähes mustavalkoinen. Heti autosta noustessa ongella olevat pojat kyselivät koiran rotua, ja ulkoiluvaatteissa ollut nainen ihaili koiran väriä. Sanoi että onpa rauhallinen kun kerroin että se on vasta 7 kk vanha - joo, rauhallinen tosiaan, kun olin koko aamupäivän käyttänyt kieltäen koiraa milloin mistäkin: älä järsi lattialistoja, älä yritä jahdata mopoja, älä pelottele lampaita tai lähde kurkijahtiin pellolle, älä revi vessapaperia, älä yritäkään silputa mökin vieraskirjaa, pöytäliinaakaan ei saa vetää alas (ja astioita sen mukana). Vanha sanonta on että väsynyt pentu on hyvä pentu, ja se on ihan totta, aika raskaita nuo joskus ovat aktiivisena ;) Mutta juuri sillä hetkellä kun ulkoilijanainen näki koiran, se oli kuin enkeli: lempeästi vaan katseli, heilutti häntää ja nuolaisi kättä kun sitä tarjottiin nuuskimista varten. 

Päijännettä näkyy silloin tällöin metsikön väleistä Ohrasaaren reiteillä kulkiessa


Ohrasaaren kiertävä polku oli kiva, mutta melko lyhyt loppujen lopuksi. Lintutornilla ja juoksuportaillakin käväistiin kun mietin että ehkä se polku yksin ei riitä aktiivisen paimenkoirariiviön väsyttämiseen niin että illalla saisin kylpeä paljussa rauhassa ilman että minua koko ajan tökitään leluilla, joilla pitäisi leikkiä. 

No, mitäs siellä kuppaat, mennään jo, näyttää koira sanovan. Ja minä, että sääli vähän vanhaa ja lihavaa :D
Tähän aikaan vuodesta kauniita kukkia on joka puolella. Pieniä kantarellin alkujakin näkyi monessa paikoin.

Iltanautiskelut


Mökillä sitten laitoin ruokaa kaasugrillillä joka löytyy samasta terassirakennuksesta kuin allaskin. Grillasin kaikenlaisia vihanneksia (punasipuleita, kesäkurpitsaa, kahta väriä paprikaa) ja yön yli marinoitua halloumijuustoa, ja keitin riisiä kaveriksi. Marinadiin laitoin oliiviöljyä, valkosipulin kynsiä, sitruunamehua, mustapippuria, timjamia ja minttua. Kaveriksi kylmää olutta.


Sitten lämmittämään taas allasta. Edellisen illan lämmityksen jäljiltä veden lämpö olikin jo aloittaessa 28 astetta joten ei tarvittu kuin yksi pesällinen puuta ja muutama irtoklapi että sain veden mukavaan 35-36 asteeseen.

Drop-allas lämmitetään polttamalla puuta tässä pesässä

Illan vihreä kylpy. Stolichnaja-vodkaa colan kanssa päivän kylpyjuomana.

torstai 20. heinäkuuta 2017

Sysmässä mökkeilemässä

Maanantaista asti olen ollut Sysmässä vuokratulla mökillä. Sain mökkeilykaverikseni mukaan veljeni lammaskoiran, joka 7 kk iässä on kyllä melkoinen riiviö. Järs-järs kuuluu vähän väliä jostain, ja milloin on otuksen suussa kenkä, milloin kirjankulma. Ei kyllä ole voinut hetkeksikään tuota yksin jättää mökkiin, tai olisi irtaimistotuhoja luvassa. Autoonkin kun jättää kauppareissun ajaksi niin raapiminen ja haukunta perään kuuluu pitkälle.

Mukavasti täällä kyllä aika menee, maaseudun rauhassa. Ruoanlaittoa ilman kiirettä, auringon ottamista aina kun sää sallii, veneilyä Suojärvellä, aamu-uinnit järvessä ja ilta-lillunta talon drop-altaassa. Tuo allas onkin aivan ihana. Se lämpiää puulla niin lämpimäksi kuin tahtoo - itse olen johonkin 35 asteeseen lämmittänyt. Sitten talosta löytyvällä ghetto blasterilla radiosta soimaan joku hyvä musiikkikanava, viinilasi altaan reunalle, altaan värivalojen säätö mieleiseksi ja sen kun lillumaan. Alle tunnin en ole malttanut lillunta-altaasta poistua juuri koskaan. Täällä on myös ihana vuolukivikiukaallinen sauna, josta saa pehmeät löylyt vaikka sähkösauna onkin.



Mökki ja piharakennusta, jossa on drop-allas ja katettu ruokailutila

Lammaskoira Leopold takan edessä loikoilemassa

Aamu-uintipaikka. Hyh kun on kylmää vettä, eikä saunaa lähellä. Tuleepahan tultua nopeasti 800 metrin matka mökille.
Matka Suojärveltä mökille kulkee rehevissä lehtimetsämaisemissa
Näkymä mökin terassilta. Iltaisin pellolla käy kurkia. 
Veden lämpö on ok, sanoo avustajakoira. Väriä voi vaihtaa kesken kylvynkin.


Katetussa ulkorakennuksessa kylvyn jälkeen kaljoittelemassa ja luonnon ääniä kuuntelemassa (joo, tuo koira myös himoitsee kaljaa ;) ).
Sisällä mökissä on mukavan modernia. Löytyy kaikki tarpeellinen, myös astianpesukone, pyykkikone ja kuivauskaappi. Myös astioita löytyy joka tarpeeseen, samoin keittiöhommissa tarvittavia välineitä.


Uusia perunoita, rucolaa, mozzarellaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, punaviiniä. Jälkkäriksi mansikoita.
Loistava tilaisuus lukea ö-luokan fantasiakirjallisuutta. Ed Greenwood: Velhon synty.
Onneksi täällä on ilmainen wifi, niin ei tule vieroitusoireita nörttäilystä :D
Suojärvi aurinkoisena päivänä
Tähän asti olen aika lailla jämähtänyt mökille, kun täällä on niin mukavaa. Sysmä-cityn keskustassa pitäisi varmaan käydä myös, siellä on koiralenkkimaastoiksi sopiva saari Ohrasaari netin mukaan ja huomenna taidan käydä sitä testailemassa. Sen Kammiovuoren jätin suosiolla väliin koska reitin sanottiin olevan vaativa, ja pahimmissa paikoissa jopa jotain apuköysiä tarvitaan että pääsee kulkemaan ylöspäin. Ei ole mukana mitään hyviä kenkiäkään, vain ohuita kesälipokkaita, ja pääosin kuljen paljain jaloin. Mutta löytyy niitä erilaisia polkuja ja reittejä tästä ihan vierestäkin.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Mökkiloma tuli varattua

Lauantaina iski fiilis, että olisi ihana päästä johonkin korpeen, missä voisi hillua ties missä bikineissä läskit pursuten aurinkoa ottamassa, ilman että kenenkään tarvii sitä ällöä näkyä nähdä. Tässä omassa pihassa ei oikein kehtaa, kun vastapäätä on kerrostalo jonka parvekkeilta on suora näkymä pihaani, ja pihan ohi menee melko vilkas pihakatukin vielä. Olen sitten välillä ottanut viltin ja juotavaa mukaan ja mennyt jonnekin muualle kävelymatkan päähän, mutta kyllä täällä Kehä 1 sisäpuolella sen verran ihmisiä liikkuu joka paikassa, että vähintään joku koiranulkoiluttaja tulee aina häiritsemään siiderivalaan auringonpalvontaa.

Aloin sitten selaamaan millaisia mökkejä saisi lyhyellä varoitusajalla vuokrattua. Ensimmäinen ajatus tietysti oli klassinen mökki joka on järven tai meren rannalla niin että voisi saunasta pulahtaa uimaan aina kun mieli tekee. Mutta ne totta kai olivat heinäkuulle jo täyteen varattuja, ainakin kaikki järkevän kokoiset ja hintaiset (katselin vain Etelä- ja Keski-Suomen alueilta kun en viitsi kovin kauas lähteä).

Löysin kuitenkin kivan oloisen mökin jonka buukkasin 17.7. alkavaksi viikoksi itselleni. Eli Sysmään on meikäläisellä lähtö silloin. Enpä ole siellä päin ikinä käynytkään. Järvi on 800 metrin päässä, mutta mökissä on drop-allas, ja lisäksi kaikki nykyajan mukavuudet sisävessasta pyykkikoneeseen, mikä kyllä minun silmissäni kompensoi rannan ja rantasaunan puutetta paljon. Lisäbonus on että mökin lähettyvillä laiduntaa maisemanhoitohommissa lammaskoiran paimentama lammaslauma. Tämmöiseen paikkaan siis meikäläinen on lähdössä ensi viikoksi: ( lähde kuville: http://tervalepikontorpat.fi , joiden mökeistä minun vuokraama on Villa Ebba. Lomarenkaan sivuilla joilta varasin tarkempi tieto mökin varustelusta https://www.lomarengas.fi/mokit/sysma-villa-ebba-12950 )