tiistai 27. syyskuuta 2016

Olipa uuvuttava viikko (hyvästi terveellinen elämä)

Täällä on taas möyritty työn ja stressin kanssa syvissä vesissä. Meillä on tulossa ison tietojärjestelmän tuotantoonmeno pian, ja se tuottaa kiirettä ja stressiä. Lisäksi viime torstaina toinen asiakas aktivoitui, että NYT HETI on tehtävä yksi aiemmin tilattu työ, että hän ei voi enää odottaa.

Oma esimieheni oli tehnyt mulle kivat källit, ja lupaillut asiakkaalle että se on melkein tehty jo, uskoen että voidaan aina lykätä jokunen viikko deadlinea, niin että saan tehdä rauhassa kiireellisempää projektia. Tosiasiassa en ollut aloittanutkaan -esimiehen käskystä, koska työ ei ollut olevinaan kiireinen- sitä, ja niinpä tuli pikku ylläri torstaina, että tiistaina (tänään) klo 12 on asennus ja testaus alkaa. Asiakas huusi kuin palosireeni kun pomoni yritti anoa lisäaikaa ja vedota toisen projektin tilanteeseen, ja alkoi uhata reklamaatiomaksuilla ja ties millä. Niinpä ei sitten muuta kuin tekemään. Kuten aina, koodari kärsii siitä kun esimies lupailee asiakkaille sitä ja tätä :( Ja tosiaan, ohimennen asiakkaalle annettiin ymmärtää että kyseessä on MINUN vikani vaikka minä olin vain noudattanut esimiehen asettamaa prioriteettijärjestystä...

Kyseessä oli melko suuritöinen liittymä toiseen järjestelmään, jolle oli työtilauksessa määritelty 18
henkilötyöpäivää työn määräksi. Koska aloitin torstaina, oli minun käytettävä viikonloppukin siihen lähes yötä päivää että sain valmiiksi. Viime yönä aamuyöstä sain homman valmiiksi, joten siinä mielessä meni hyvin.

Ei vaan meinaa vanha jaksaa tämmöistä. Kaljaa ja energiajuomaa on mennyt niin paljon että vaa'alla ei kannattane käydä vähään aikaan. Ruoaksi on riittänyt suklaapatukat, perunalastut ja lihapiirakkaan muistuttavat Vihannespiirakat eli "vihikset". Tänä aamuna oli pää niin sekaisin unettomuudesta ja stressistä että säikähdin kesken työmatkaa, että missä ihmeessä olen, en tunne tätä paikkaa ollenkaan! Sitten aloin miettiä että onhan mulla navigaattori autossa joten laitan sinne työpaikan osoitteen niin kyllä se perille vie - ainoa vaan etten muistanut sitäkään, enkä omaa kotiosoitettani. Paniikkikohtauksen partaalta sain itseni rauhoitettua ja sitten muistin taas kuka olen  ja missä olen ja jatkoin tuttua työmatkaani ;) Ja kaikkea on pitänyt tarkistella miljoona kertaa kun ei muista joko tarkisti että kukkaro on mukana, työläppärin laturi on mukana, ovi on lukossa kun lähti kotoa...

Nyt täytyy kyllä ottaa jokunen päivä ilman ylitöitä ja kunnolla nukkuen, vaikka olisi mikä kiire. Mutta marraskuulle asti jolloin tuo isoin projekti on tuotannossa tulee olemaan melkoisen järkyttävää menoa ihan varmasti. No, ensi viikolla meillä jaellaan niitä potkuja, joten tiedä vaikka osuisi lähes lottovoitto kohdalle ja pääsisi koko hommasta.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kylläpä maistuu ruoka hyvältä Cambridge-litkujen jälkeen!

Nautin juuri päivälliseksi äärimmäisen yksinkertaisen pienen aterian: vähän paahdettua leipää oliiviöljyllä voideltuna, mustia oliiveja, paahdettuja manteleita, aurinkokuivattua tomaatteja, mozzarellaa ja pienen lasillisen valkoviiniä. Oikein Välimeren ruokavalion mukainen päivän kevyempi ateria siis. Sitä voisi kuvitella että noin yksinkertainen ruoka jossa ei ole edes mitään lämmintä olisi tylsää, mutta jos Cambridge-dieetti on jotain hyvää tehnyt, niin opettanut nauttimaan mitä yksinkertaisimmista ruoista. Silmät oli pakko sulkea nautinnosta kun maisteli kaikkia makuja, joita viini vielä vahvisti. Hyvä ettei kyyneleet noussut kiitollisuudesta silmiin kun tiedän että saan jatkossakin syödä tällaisia, eikä enää tarvitse oksennusta pidätellen niellä imeliä Cambridge-pirtelöitä. Paitsi nyt aamuisin yksi, mutta se ei haittaa koska aamulla olen niin uninen etten muutenkaan söisi mitään.



Aiemmin päivällä ryhdyin kokeilunhaluiseksi ja halusin testata mansikkaa pizzaan. Olen yleensä aika perinteinen erityisesti pizzojen ja pastojen suhteen enkä muutenkaan ole pääosin eksoottisten kokeilujen ystävä -ehkä kamalin ruoka mitä ikinä olen syönyt on briteissä matkalla kalliin ravintolan suklaa-katkaravut :-o - mutta nyt vaan täytyi kokeilla että toimisiko vuohenjuusto + makea myös pizzassa kuten salaatissakin toimii. Toimi se, yllättävän hyvin!


Eikä kaloreita ole tästä herkuttelusta huolimatta tullut ihan kohtuuttomasti:
Aamupala: Cambridge chocolate velvet 153 kcal
Lounas: Mansikkapizzaa: 912 kcal
Iltapala: Mozzarellaa, manteleita, oliiveja, aurinkokuivattua tomaatteja, leipää oliiviöljyllä, lasi valkoviiniä: 592 kcal

Yhteensä 1656 kcal

Enköhän minä tällä jonkin verran liho kun olen tottunut syömään 1000 kcal päivässä, mutta olo on kyllä niin paljon energisempi ja elämä nautinnollisempaa kuin kitukuurilla, että ihan sama! Arkisin syön varmasti vähän kevyemmin ja terveellisemmin, kun pizzan sijaan tulee töissä syötyä salaattilounas. Saas nähdä miten ämmän käy painon suhteen :)

tiistai 13. syyskuuta 2016

Dieettini siirtyi painonhallintavaiheeseen (Cambridge 6-taso)

Nyt vaan on niin paljon stressiä että en pysty enää pakottamaan itseäni 1000 kcal päivässä ruokavaliolle. Tiedän, että yritys pakottaa johtaisi melko pian massiivisiin kaljoittelu- ja syöpöttelyretkahduksiin. Niinpä tänään, kun kävin Cambridge-valmentajalla, sanoin että en toistaiseksi enää haluaisi yrittää pudottaa painoa, vaan vain estää sen etten liho lisää. Katsotaan sitten rennommassa työtilanteessa, jos ne viimeiset 5 kiloa saisi pois, mutta ei nyt. Sovimme itse asiassa, että ei ainakaan puoleen vuoteen kannata yrittää enempää painonlaskua.

Nyt olisi sitten tarkoitus syödä niin etten lihoisi enkä laihtuisi, ja 1 Cambridge-valmiste päivässä. Kuukauden päähän on vielä punnituskäynti, niin etten ihan kauheasti ottaisi iloa irti tästä uudesta rentoudesta ;) Sen jälkeen varmaan enää en käy siellä ollenkaan jos paino on pysynyt samassa, ja jos joskus myöhemmin innostun laihduttamaan siihen 65 kiloon, niin tuskinpa sitä Cambridgella teen silti vaikka se on minulle kyllä toiminutkin kun sillä olen jo 15 kg pudottanut. Noin pienen määrän kuin 5 kg pudottamiseen joku pussikuuri vaan tuntuu vähän "overkill":iltä.

Mutta eipä tuo kauheasti haittaa jos jäänkin tämän painoiseksi. Makkaramaha on edelleen, ja kainaloläskejä, jenkkakahvoja ja yhteen hankaavat pönäkät reidet. Sekä pullukka muodoton pallonaama. Mutta eipä tuo niin haittaa, kun en niin kauheasti välitä siitä miltä näytän enää. Sitä paitsi monet ikäiseni on samanlaisia, niin että siellä täällä on vähän ylimääräistä, eikä kukaan sitä ihmettele jos 43-vuotias nainen on pikkuisen tukeva täti.

Tarkoitus olisi palailla siihen ihan ensimmäiseen dieettiini jota kokeilin eli Välimeren dieettiin, koska sillä koin voivani tosi hyvin ja sain nauttia kaikenlaisesta mistä tykkään: pastasta, leivästä, viinistä... Alussa ainakin kirjaan ja tarkkailen kaloreita myös ja punnitus joka toinen päivä, koska tarkoitus ei ole päästää itseään lihomaan takaisin, vaikkei sitten enää laihduttaakaan.


perjantai 9. syyskuuta 2016

Perfektionismista ja epäonnistumisen pelosta

Tässä kun olen omaa stressikoohotustani seurannut, niin olen huomannut, että suuren osan paineistani aiheuttaa kaksi piirrettä, jotka mulla oli jo lapsena: jumalaton perfektionismi, ja siitä seuraava hirvittävä epäonnistumisen pelko, joka johtaa hommien aloittamisen lykkäämiseen, mikä taas johtaa stressiin ja ahdistukseen. Erityisesti näitä oireita ilmenee, jos pitää tehdä jotain esim. uusilla tekniikoilla joita en ennestään tunne, mikä taas on omissa töissäni ihan arkea ja jatkuvasti vastaan tuleva tilanne.

Mutta näin tässä taas kävi. 3 viikon projektijakso, jonka aikana minun piti toteuttaa eräs mobiilisovelluksen kokonaisuus. En ole mobiilikehitystä ennen tehnyt, mutta ei se mitään, järkevä ihminen olisi heti jakson alussa alkanut tutustua aiheeseen lukemalla tutoriaaleja netistä, alkamalla kokeilla ja tutkia asioita. Sen sijaan mitä teen minä? Menen paniikkivaihteelle, jossa sisäisesti valitan: "en osaa, en pysty, joudun häpeään kun jään kiinni että olen tyhmä"! Paniikin vallassa välttelen pakkomielteisesti työhön tarttumista kaikilla tekosyillä. Aina on jotain sivuhommia joita voi tehdä. Aina on netissä jotain erityisen kiinnostavaa surffattavaa. Etäpäivänä iskee päänsärky juuri kun "ihan oikeasti" olin aloittamassa. Saan myös kovan lenkkeilyhimon juuri kesken työpäivän: "aurinkokin paistaa, pakkohan on lähteä ulos kävelemään".

Tilanne, kun oli 3 päivää deadlineen, joka oli tänään. Tässä vaiheessa olen niin ahdistunut, että kädet tärisee enkä voi nukkua, ja epäilen oikeasti saattavani seota minä hetkenä hyvänsä. Tuho vaikuttaa varmalta. Mietin, että pitäisikö pitää saikkua ja ottaa näin aikalisää. Tai tuhota tietokone staattisella sähköllä tms huomaamattomalla keinolla, ja väittää että homma oli kyllä tehty mutta ikävä kyllä katosi. Vai pitäisikö suoraan käväistä irtisanoutumassa. Mutta moraali ei anna periksi epärehellisiin ratkaisuihin, enkä oikein työttömäksikään halua, joten nyt tässä vaiheessa sitten, hirvittävän paineen alaisena pakotan lopulta itseni hommaan. Avuksi pakko ostaa sixpack kaljaa rauhoittavaksi lääkkeeksi ja aloittaa työ illalla, koska konttorilla ko. lääkettä ei voi oikein käyttää ja ilman sitä en pysty voittamaan lamauttavaa haasteen ja epäonnistumien pelkoani.

Työn aloitettuani joudun jatkuvasti pakottamaan itseni palaamaan asian tutkimiseen, ja silti vähän väliä huomaan että taas olen ihan huomaamattani livennyt jonnekin nettikeskustelua lukemaan, tai jotain blogia, tai vaikka pöydälläni olevan karkkipussin tuoteselostetta. Tai käymään jääkaapilla, mikä on laihdutuksen kannalta tuhoisa tapa. Nyt kuitenkin paine on jo niin kova, että saan pakotettua itseni työhön. Sanon vastaan sisäiselle "epäonnistut, et osaa" -inttäjälleni. Ja höpön, olet 20 vuotta tehnyt näitä hommia ja koskaan et ole vielä epäonnistunut, vaikka joka helvetin kerta tämä sama show. Aika pieni todennäköisyys että nyt olisi eka kerta! Nyt ei tarvi kuin alkaa järjestelmällisesti tehdä vaan ja etsiä puuttuvat tiedot googlettamalla ja kokeilemalla. Jos liikaa ahdistaa, niin kaljaa koneeseen niin helpottaa.

Niin siinä taas kävi, että työ oli deadlineen mennessä valmis. Sitä kiitettiinkin, ja ensi viikolla minun pitää esittää tekeleeni projektin ohjausryhmälle kun on niin hieno. 3 viikon työ intensiivisellä 3 päivän ja melkein yönkin (3-4 tuntia nukuin välillä kyllä) tekemisellä ja olutlääkityksellä. Kuinka paljon helpompaa se olisi ollut jos olisi oikeasti käyttänyt siihen sallitut 3 viikkoa eikä vältellyt työtä ekaa kahta ja puolta viikkoa. Mieleni tekisi sanoa, että nyt teen elämänmuutoksen, ja jatkossa alan puuttua välttelykäytökseeni heti kun sitä huomaan, mutta enpä taida jaksaa. Jos 20 vuotta on tällä tapaa menty ja monta kertaa jo yritetty muuttaa tapoja, siinä onnistumatta, niin täytyy kai vaan hyväksyä nämä ajoittaiset äärimmäisen ahdistustekemisen kaudet. Välillä kyllä haaveilen jostain superyksinkertaisesta rutiinityöstä, jossa ei tarvisi oppia uutta eikä keksiä mitään, ei ratkaista työkseen ongelmia,vaan voisi toistaa aina vaan samaa helppoa hommaa...

maanantai 5. syyskuuta 2016

Stressi pyrkii taas tuhoamaan laihdutusta

Töissä tavallista hullunmyllyä. Tai tavallista pahempaa, päätellen siitä että iltaisin ei pysty nukkumaan moneen tuntiin sänkyyn menosta, kun on niin ylikierroksilla sekä ajatusten pyörimisen suhteen että hermostollisesti. Töihin mennessä mahanpohjaa kouristaa jännityksestä ja ahdistuksesta, ja siellä töissä sitä pelkää koko ajan uusia tehtäviä, uusia sähköposteja, lisäpainetta edellisen päälle.

Ja sitten asiakas ilmoitti, että nyt tässä projektissa vasta kiirevaihe alkaa, tähän asti on lämmitelty. Hyvä etten pyörtynyt siihen paikkaan. Välillä tekisi mieli jäädä muutaman päivän tekoflunssasaikulle ja dokata ne päivät niin että päästä kuolisi viimeinenkin aivosolu joka muistaa koko hiton projektit, mutta tiedän etten sitä tee, kun olen moralistinen nynny ja ylitunnollinen.

Eipä tässä kai mitään, tavallista kaaosta, mutta laihduttamisen kanssa sopii ihan hemmetin huonosti yhteen kova stressi. Olen vähän väliä sortunut syömään enemmän kuin ne kalorit, mitä pitäisi syödä. Välillä tuntuu että sitä tunkee ruokaa suuhun ihan huomaamattaan, esim. työtä tehdessään. Hajamielisenä vaan havahtuu siihen, että oho, mun suu käy, ai olen ottanut taas jotain syötävää :D Kaloreita en ole läheskään joka päivä edes jaksanut kirjata ja laskea. Ja sanomatta on selvää että vaa'alla en myöskään viitsi käydä.

Ensi tiistaina olisi punnitus seuraavan kerran, ja täytyisi yrittää tsempata nyt tämän kuurin kanssa. Kai siitäkin jotain masokistista nautintoa voi saada, kun maksimoi kärsimyksensä vetämällä rääkkikuuria samaan aikaan kun pää meinaa hajota kiireeseen :D