torstai 28. marraskuuta 2013

Nainen ei ilmeisesti ole sopivan ikäinen työelämään koskaan

Laihdutusrintamalla menee tasaisesti, ei suurempia lankeemuksia vaikka pimeän syksyn aiheuttama lisääntynyt ruokahalu tuppaakin kasvatamaan annoskokoja. Mutta toiveissa olisi että pitkästä aikaa olisi vähän paino laskenut jo, siltä ainakin tuntuu...

... joten otsikon asiaan!


Tänään olen pohtinut naisen osaa työelämässä, kun tuntuu ettei nainen ole oikeassa iässä koskaan. Mietintäni kirvoitti työpaikkaruokalassa sivukorvalla kuulemani keskustelu. Kaksi siististi pukeutunutta arviolta kolmikymppistä miestä, ilmeisesti jonkin tason päälliköitä, alkoivat puhua rekrytoinneista ja siitä kuinka vaikeaa on löytää sopivia osaajia tiimeihin. Jossain vaiheessa toinen kertoi illmeisesti huvittavana tapauksena, että yksi hakija oli ollut nelivitonen "ämmä". Asia tuntui miehiä naurattavan suorastaan, ja toinen siinä kommentoi jotain "joo ei kyllä meidän dynaamiseen nuoreen tiimiin sovi mikään vaihdevuosivaivainen kiukkuinen ämmä, eikä kyllä näissä hommissa enää oikein muutenkaan - mies voisi juuri ja juuri mennä tuossa iässä mutta nainen- hah hah haa" (onpa huvittavaa). Intoutuivat siinä sitten kuvittelemaan mitä tapahtuisi jos moisen "ämmän" palkkaisi, kuinka se sitten kuumissa aalloissaan kiukuttelisi vaan ja leikkisi äitiä tiimin nuorille miehille (jotka jo tietenkin nuoren ikänsä sekä omistamiensa pallien takia ovat luovia superlahjakkuuksia, toisin kuin kalkkikset ämmät). Mitään uuttahan tuon ikäinen nainen ei enää opi, joten äkkiä siitä tulisi painolasti osaamisenkin suhteen kun kehitys kehittyy.

Taisi siinä naama vähän ärsyyntymisestä punaiseksi muuttua kuunnellessa, itse samaan ikäluokkaan kuuluvana kuitenkin. Jos olisin tuntenut tyypit ja ollut samassa pöytäseurassa, olisin kommentoinutkin, mutta ei sitä viereisestä pöydästä viitsi huudella joten täytyi vain niellä kiukkunsa hiljaa. On se vaan niin pirun kummallista, että kun nainen on alle 35, jotkut työnantajat pelkäävät aivan kauheasti että raskaaksi se hankkiutuu kumminkin. Tai jos sillä on jo lapsia, niin ihan varmaan se joutuu olemaan vähän väliä pois töistä sairaiden lasten hoitamisen tai ties minkä koulun vanhempainvarttien takia. Miespuolisia lasten vanhempia nämä pelot eivät selvästikään koske. Joten alle 35-vuotias nainen on vähän toissijainen hakija helposti.

Kommentti ikäsyrjinnälle!
Toisaalta sitten "nelikymppinen ämmä" taas menee helposti tuohon luokkaan kuin sivusta kuulemassani keskustelussa: ei sellaista jämähtänyttä vaihdevuosivaivaista kurppaa oikein enää viitsi palkata jos vaihtoehtojakin on. Eihän se käy kovin hyvin enää miestyöntekijöiden päivää hymyllään ja flirttaavilla jutuillaan piristäväksi söpöksi maskotiksikaan, semmoinen jo vähän rypistyvä täti-ihminen! Eikä välttämättä edes suostu "poikien" kahvinkeittäjäksi ja apulikaksi jos on ihan muihin tehtäviin palkattu. Kerta kaikkiaan ikävä otus siis!

Tuntuu että melkoisia ennakkoluuloja on naisista vanhemmiten, ja paljon aikaisemmassa iässä kuin miehistä.
Kunnan ja valtion hommista pääosin tuollainen räikeä ikäsyrjintä taitaa sentään puuttua, mutta yksityisillä on meno kyllä melko mielenkiintoista. Itsekin olen katsellut mahdollisuutta tehdä jotain muutoksia myös työelämäni suhteen, esim. lähteä ulkomaille töihin - aiheuttaakohan myös minun hakemukseni vastaanottavassa päässä samanlaisia hauskoja hetkiä kuin sen "nelivitosen ämmän" hakemus jonka viereisen pöydän mies oli suureksi huvitukseksiin vastaanottanut :-\

maanantai 25. marraskuuta 2013

Hyvin mennyt paastopäivä - ja deittailun loppu

5:2 dieetin paastopäivä

Nutreilla mentiin kun niitä vielä oli...
meni lauantaina hyvin. Oli paljon helpompi paastota lauantaina kuin viikolla, kun sai nukkua puoleen päivään joten tuli valveillaoloajasta aika lyhyt. Ja kun muutenkin sai ottaa rennosti kölliskellen viltin alla niin mikä siinä eläessä 500 kcal:illa. Harmi kun ei saisi pitää kahta peräkkäistä päivää paastoa, minulle sopisi hyvin lauantai ja sunnuntai paastoksi... Mutta täytyy yrittää elää tiistai ja lauantai -rytmin kanssa, jospa sen työpäivänkin saisi toimimaan paastoten...

Deittailun loppu

Minulla on ollut päällä tuo nettideittailuprojekti, tavoitteenani löytää miesseuraa. Viikonloppuna päätin, että en minä jaksa enää. Se on niin jumalattoman epätoivoisen oloista ja väsyttävää mennä tyrkylle kerta toisensa perään ja tulla torjutuksi kerta toisensa perään. 

13 ilmoitukseeni vastannutta tapasin, ja vain yksi niistä olisi ollut kiinnostunut tapaamaan minua toiste: ensimmäinen tapaamani mies jolla selvästi oli vakavia mielenterveysongelmia. Tässä lyhyt deittailuhistoriani:

  • Mies 1. Säälittävä ja pelottava tapaus. Itki, ripustautui, halusi että istun hänen sängylleen, soitteli perään treffien jälkeen.
  • 2: Ihan asiallinen tyyppi, mutta näin pettymyksen hänen ilmeestään heti kun tavattiin. Juotiin kahvit siinä jutellen vaivautunutta small talkia ja erottiin.
  • 3: Energisen oloinen tyyppi, jonka kanssa oli helppo jutella. Häntä vaan kauhistutti se, etten harrasta mitään erityistä enkä halua kehittää itseäni. En ollut hänelle tarpeeksi vauhdikas tyyppi.
  • 4: Todella hiljainen ja ujo mies, joten täytyi itse hoitaa jutun ylläpito. Sanoi lopuksi ettei koe minua oman tyyppisekseen.
  • 5: Tämä sanoi suoraan, että olen tosi kummallisen näköinen, ja että valokuvassa näytin paremmalta. Harmi, oli kivan näköinen tyyppi jonka kanssa sähköpostinvaihto oli ollut mukavaa. Samalla alallakin vielä kuin itse olen.
  • 6 ja 7: Taas vaivautuneet, hiljaiset treffit, joissa toisesta huomasi että haluaa äkkiä eroon tilaisuudesta, koska treffailtava ei näkemisen jälkeen enää kiinnosta.
  • 8: Juteltiin, ja oli mielestäni mukavaakin. Mies oli kivan ja hauskan oloinen. Valitettavasti lopuksi hän sanoi minulle, ettei ole koskaan tavannut niin tylsää naista kuin minä. 
  • 9: Epäili että olen laittanut vanhan valokuvan tai photoshopannut sitä, ja valehdellut painoni. Moitti minua siitä, että mitä järkeä siinä on, kun asia kyllä paljastuu heti kun näkee, että olen ylipainoinen enkä yhtään niin kaunis kuin kuvassa. Jep joo.
  • 10, 11 ja 12: Taas perustreffejä, juteltiin jotain, sitten toinen totesi tavalla tai toisella kohteliaan kierrellen että ei tarvitse enää nähdä.
  • 13: Mies silminnähden juovuksissa kun tulee tapaamaan, ja halusi tavata pubissa. Haukkui minulle juovuspäissään suomalaisia naisia, että miten ollaan just tämmöisiä persjalkaisia, taikinanaamaisia tylsimyksiä kuin minä. Hän kuulemma hakee Venäjältä tai Thaimaasta naisen, kun kaikki suomalaiset jotka hän on tavannut on joko rumia tai jotain hulluja feministejä. Ylisti siinä sitten kyseisten maiden naisten ulkonäköä ja haukkui suomalaisia. No, kävi se huumoriesityksestä sekin... 



perjantai 22. marraskuuta 2013

Kirjoja ja tietokonepelejä

Pahan kaamosmasennuksen vallassa, kun ei jaksa tehdä oikein mitään, olen nyt löytänyt helpotuksen kirjoista ja tietokonepeleistä. Ihana kääriytyä vaan lämpimään vilttiin ja lukea tai pelata <3

Luettua: Pekka Matilaisen Kupoli

Rakastan historiallisia romaaneja, ne ikään kuin vievät mielikuvituksessa ihan toiseen aikaan ja toisiin tapoihin, mikä on hyvin piristävä fantasiamatka. Tällä kertaa luin työkseen renesanssiajan Firenzeä tutkineen Pekka Matilaisen 1400-luvun Firenzeen sijoittuvan jännitysromaanin, ja oli hyvä lukukokemus. Pointseja pyrkimyksestä historialliseen korrektiuteen henkilöiden ja tapahtumien suhteen, ja siitä ettei kirjassa ole juurikaan imeliä rakkaustarinoita, joita inhoan.



Pelattua töissä: Googlen robottipeli

Päivän piristys töissä oli, kun joku vinkkasi, että Googlen logoa klikkaamalla saa käyntiin pienen pelin, jossa pitää ohjata sankari läpi radan törmäämättä pahisrobotteihin. Tuota sitten tulikin kokeiltua, ja tuli työkavereiden kesken vähän kilpailua, kuka saisi kovimman ajan suorittamisesta. 

Nyt pelattavana: Assassin's Creed IV:  Black Flag

AC-pelisarja on yksi suosikkejani, josta olen pelannut läpi kaikkia aiemmatkin osat. Joten tätä uusinta, 1700-luvun Karibialle sijoittuvaa merirosvoseikkailua olen odottanut, ja nyt tiistaina se julkaistiin PC:lle! Tässä sarjassa eri peleissä seikkaillaan eri historiallisina aikakausina, ja pelintekijä on nähnyt paljon vaivaa esim. aseiden, vaatteiden ja rakennusten historiallisen korrektiuden suhteen. Tässä kuvamakupaloja Karibian seikkailuistani, jotka tulevat jatkumaan vielä pitkään, läpipeluu ei ole lähelläkään vaikka en meinaa malttaa irrottaa itseäni tästä pelistä niin kauan kuin sitä riittää :) Unet jää vähiin kun pelaamista ei voi ennen aamuyötä lopettaa, vaikka pitäisi mennä yhdeksäksi duuniin!
Pelin alkutekstit

Meritaistelu myrskysäässä

Uimalla laivalle aarresaaren tutkimisen jälkeen

Aah, aurinkoa ja palmuja näin syksyn keskelle!


Meikäläisen pikku laiva Havannan satamassa. Rommia äkkiä janoiselle miehistölle!


Kapakassa on hyvä meininki. Miten mulle just tuli mieletön rommijano!
Tehtävää suorittamassa. Sankari jälkimmäinen kuvan miehistä.
Yöllä ja sateessakin pitää seikkailla. Niin paljon aarteita etsittävänä ja kusipäitä salamurhattavana, niin vähän aikaa!
Palkkamurhatehtävää suorittamassa. Kohde 76 metrin päässä. 

Pelissä on paljon kauniita rakennuksia ja kukkasia. Myös viidakkoa ja trooppisia saaria.
No niin kaupunginvartijat, kannattiko hyökätä minun kimppuuni????

tiistai 19. marraskuuta 2013

Kaikkea pitää kokeilla: nyt 5:2 pätkäpaastoa

Ei ole nyt oikein viime aikoina tapahtunut laihtumista. Ja se on ihan oma syyni, ei ole mikään mystinen normaalipainon sisällä laihduttavan säästöliekkijumi jossa ei paino lähde vaikka söisi linnunannoksia... On tullut syötyä pimeän tullen kaikenlaista mistä en normaalisti edes välitä, kuten paljon makeaa, ja muutenkin tuntuu että on kestonälkä päällä vaikka olisi juuri syönyt. Kaloreitakaan en ole jaksanut laskea Kiloklubin ruokapäiväkirjalla, ei vaan viitsi kirjata.

Päätin nyt sitten kokeilla tuota monen niin kehumaa 5:2 pätkäpaastoakin ratkaisuna ongelmaan. Toinen ratkaisu olisi toki kurinpalautus että alkaisin taas kirjata syömiset ja rajoittaa kalorit... Mutta jotenkin houkuttaa tuollainen mahdollisuus, että voisi syödä kaloreita laskematta 5 päivää viikossa, kunhan sitten kahtena päivänä syö 500-600 kcal ainoastaan. Saa nähdä toimiiko, vai tuleeko ahmittua korkojen kera sitten niinä muina päivinä joina saa vapaasti syödä. Tai että onko vaikea jaksaa paastopäiviä.

Tänään minulla on eka paastopäivä, ja olen pelkillä Nutrilett VLCD-juomilla. Niissä tulee yhteensä 550 kcal päivässä, jos ottaa 5 jauhepussia. Näläntunnetta on nyt, klo 15 ja 2 Nutrilett-pussin jälkeen, jonkin verran, mutta juomalla Pepsi Maxia ja sokerittomia energiajuomia sitä saa vähän huijattua pois hetkeksi. Toistaiseksi ei vielä ole ainakaan pää kipeä, heikota tms. Ehkä minulle ei sellaista tulekaan, kun muutenkin olen tottunut pitkiin ruokailuväleihin.

Onnistuin jo kuitenkin kusettamaan itseäni eilen

Sain eilen tämän 5:2 idean, kun kuulin töissä avokonttorissa jonkun ylistävän kuinka on lähtenyt puoli kiloa viikossa tällä pätkäpaastolla, ja on niin helppoa. Päätin sitten ryhtyä, mutta mitäpä tein ennen ekaa paastopäivää? Ostin ison hampurilaisaterian ja 3 olutta, ja söin ja join. Ihan vaan siksi, kun nythän tämä painon jumitusongelma on ratkaistu ja voinhan minä sen kunniaksi vähän nautiskella. Nythän se paino kuitenkin alkaa huomisesta alkaen taas pudota... Tyypillistä läskien itsepetosta kyllä, näin jälkeenpäin ajatellen. Että tänään vielä, kun HUOMENNA alkaa sitten ihan varmasti se uusi elämä. No, kunhan ei tavaksi tule niin eipä se mitään.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Minulle tarjottiin koiranpentua, ja taisin tehdä päätöksen, ettei enää koiria

Sukulaisella olisi kääpiöpilsnerin, vai onko ne pinserin ;-) pentuja, ja sain eilen kauhean seireenisoiton, jossa minua houkuteltiin katsomaan pentusia. Vapaanakin olisi vielä yksi... Minähän menen perinteisesti ihan sekaisin ajatuksestakin koiranpentusista, alan lässyttää ja höpistä sekavia ja haluan vaan kantaa äkkiä kotiin pentusen. Ja kun nyt talossa on vanhuskoira, niin eikö olisi jo pennun aika...

Ei kai minua voi vastustaa???
Kuitenkin asiaa pohdittuani päädyin tulokseen, johon en olisi uskonut päätyväni, nimittäin siihen, että luulen, etten tule enää näiden jälkeen ottamaan ollenkaan koiria. En ainakaan, jos olen sinkku. Minulla on käytännössä aina ollut koira tai pari, ja olen harrastanutkin niiden kanssa kaikenlaista aikoinaan. Minulle ei ollut nuorempana mikään ongelma, että elämä pyöri koirien ympärillä, en minä kaivannutkaan mitään muuta elämää. Nyt kuitenkin luulen, että taidan kaivata vapaampaa elämää, keski-iän villitys ilmeisesti uhkaa iskeä! Syitä, miksi en enää taida haluta koiria:


  • Ei voi harrastaa mitään (muuta kuin korkeintaan koiraharrastuksia) kodin ulkopuolella. Koirille kun yksinolo työpäivän aikana on jo enemmän kuin tarpeeksi, joten ei voi enää illalla jättää yksin.
  • Ei voi spontaanisti vaikka työpäivän jälkeen lähteä työkaverien kanssa tuopille tai mennä ostoksille. Se on kiireenvilkkaa kotiin ja koiralenkille vaan.
  • Matkustelu on erittäin hankalaa ja jos lähteekin, sitä vaan murehtii siellä koko ajan miten koirat pärjää hoidossa. 
  • Koirankarvaa joka paikassa. Minä olen tarrarullien suurkuluttaja, koska rakastan mustia vaatteita, ja olen valkoisen koiran omistaja. Välillä niitä karvoja löytyy ihan käsittämättömistäkin paikoista kuten voirasiasta jääkaapista. Ja matot saa hinkata karvanpoistosienen kanssa kerran viikossa kontallaan, jos ei halua että nekin näyttävät koirankarvamatoilta.
  • Ajoittaiset ripulitaudit on oikein huippu. Se tunne, kun tulee uupuneena töistä, ja ajattelee, että huh huh, nyt istahdan hetkeksi lepäämään ennen lenkkiä, mutta jo ovelta tulee vastaan tappava koiranripulin löyhkä. Ne ripulit on tietysti tehty parhaille paksuille villamatoille, joista ne on mahdollisimman vaikea puhdistaa. Tassuille ilmeisesti on paras pito köyristellä ja ponnistaa sellaisella matolla.
  • Ajoittaiset oksentamiset. Nekin täytyy suorittaa matolle. Mutta eivät ole läheskään niin pahoja kuin ripulit kyllä.
  • Joillain koirilla terveysongelmat, jotka ovat kalliita ja työläitä hoitaa. Onneksi ei ole osunut näitä erityisen paljon kohdalle kyllä, mutta tarinoita kuulee vuosikausien huolen ja rahanmenon kausista erilaisten sairauksien kanssa.
  • Pikkuharmit kuten paskassa kierineen koiran pesu. Meinasi tulla hiljattain itseltäkin ylös, kun jynssäsin lenkillä antaumuksella kierinyttä otusta koirashampoolla suihkussa, ja huomasin että turkkiin tarttuneen paskan seassa on oliivin ja paprikan palasia. Hyi hitto, ihmispaskaa, jonkun krapulapizzaripulit varmaan :-o
Mutta kyllä minä silti edelleen nautin valtavasti koirien seurasta. En tiedä miten osaisin edes nukkua ilman
peiton alla tuhisevaa karvakaveria, tai kuinka tyly olisi kotiinpaluu töistä tyhjään kotiin. Syöminenkin on tylsää, jos ei mikään otus kerjää vieressä herkkuja. Puhumattakaan siitä että koirat ovat suloisia, ilahduttavia, pakottavat lenkille säällä kuin säällä mikä on terveellistä itse kullekin...

Mutta joo, ehkä se olisi aika kokeilla koiratonta, vapaampaakin elämää ainakin kerran eläissään. Täytyy vaan pysyä tiukkana ja kieltäytyä ehdottomasti menemästä katsomaan mitään pentuja, koska tiedän tasan tarkkaan, että kaikki hyvät päätökset menisivät viemäristä alas sen siliän tien, kun lutuset pikku koilanpennut näykkisivät minua pikku naskalihampaillaan, kiipisivät päälle, nuolisivat, juoksentelisivat suloisen pentumaisesti :-o

torstai 14. marraskuuta 2013

Pientä kehonkuvan häiriötä, ehkä?

Löysin toisen blogin kautta Model My Diet-sivuston, jonne voi syöttää lähtö- tai nykyisen painonsa, ja tavoitepainonsa, vartalon perusmallinsa ja pituutensa, ja sivusto sitten generoi kuvat siitä miltä näyttää. Minä laitoin sinne nykyisen painoni ja tavoitepainoni, ja tämä oli lopputulos:



Ensinnäkin, minä tykkään enemmän tuon läskimmän version kurvikkaammasta ulkonäöstä. Mutta valitettavasti en koe itseäni ollenkaan tuon näköiseksi. Testailin noita eri painoja siihen, että mikä vastaa sisäistä mielikuvaa omasta vartalostani, ja tässä vasemmalla on lopputulos. Mielestäni tuo näyttää just minulta: valtava perse, tukevat reidet, löllöä vatsalla, läski roikkuva naama. Kuvassa on minun mittaiseni, mutta 110 kg painava naishahmo.

Jos katson omia kuviani vaikka blogista, niin kyllä järki jotenkin sanoo, etten oikeasti näytä noin tukevalta. Mutta sisäisesti koen itseni koko ajan tuollaiseksi tai jopa lihavammaksi. Puhun myös usein tyyliin kuin olisin ihan valtavan lihava. Saatan esimerkiksi sanoa vyöryväni tai rullaavani paikalle, tai että täytyisi jaksaa raahata valtava ruhonsa jonnekin, vaikkapa palaveriin. Vitsailen myös tuolien kestävyydestä ennen kuin istahdan niille, ja olen puhunut haaveilevani fatmobilesta jolla voisin rullailla paikasta toiseen ilman kävelemistä. Saatan myös syödä suklaata ja ilmoittaa, että minä kyllä laihdutan, mutta menetelmäni on BHDM, the Black Hole Diet Method: tarkoitukseni on syödä itseni niin lihavaksi, että lopulta massani takia romahdan -massiivisten tähtien tapaan- mustaksi aukoksi joka taas on pieni söpö pistemäinen objekti. Valitettavasti läskivitsailu on vain puoleksi vitsailua, ja puoliksi sitä että oikeasti koen vyöryväni ja raahautuvani ja löllyväni ympäriinsä.

Muuten toinen palvelu, jossa voi vertailla painoja ja ulkonäköjä on My Body Gallery, jossa on käyttäjien lataamia omia valokuvia eri painoisista ja pituisista ja muotoisista ihmisistä. My Body Galleryssä on vain naisten kuvia valitettavasti.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Pikkujoulufobia

Nyt on taas se aika vuodesta, että työpaikalla aletaan suunnitella, milloin ja missä järjestettäisiin pikkujoulut. Tunnustan kärsiväni jonkinasteisesta kammosta pikkujouluja kohtaan, syynä taipumukseni liialliseen alkoholinkäyttöön ja sekoiluni niissä harvoissa pikkujouluissa, joihin olen urani aikana uskaltautunut. Ongelma on se, että minusta viina ei tee kivaa seuranaista, vaan sietämättömän tyypin, ja siksi olenkin pyrkinyt hoitamaan jo vuosikaudet juopottelut ehdottomasti yksin. Meikäläisen kännit nimittäin kuuluvat yleensä seurassa harrastettuna johonkin seuraavista kategorioista:

  • Nymfomaanikänni Tämä on eniten pelkäämäni kännien alalaji, jota ei ole onneksi hetkeen esiintynyt. Tässä tilassa uskon olevani ihan mielettömän kuuma seksipommi, ja että kaikki miehet himoitsevat minua, ja ihan varmasti ovat imarreltuja kun tulen vähemmän viehkosti lähentelemään ja kourimaan. Saatan myös loppuillasta kärsiä halusta vapautua vaatteista ja tanssia pöydillä. Petiseuraksi illan päätteeksi kelpaa mikä tahansa ihmistä muistuttava otus, ja tältä kohtalolta pelastaa vain se, että usein alan väsähtää tai voida pahoin ennen kuin siihen asti päästään. Nymfokänni firman pikkujouluissa olisi suunnilleen kamalinta mitä voisi tapahtua. 
  • Säälikää minua -känni Tämä kännilaji iskee toisinaan äkkiarvaamatta. Sen alaisena haluan kovasti ihmisiltä huomiota, mutta sitä kautta, että kuvailen elämäni surkeutta, usein rankasti liioitellen. Osaan itkeä aidosti kun liikutun kännissä omista tarinoistani, ja useimmat uskovat ne jutut täysin, ajatellen että viina vain vei estot kertoa ne jutut. Mutta pahimmillaan ne jutut ei ole edes vain liioiteltuja, vaan jopa täysin keksittyjä. Olen esimerkiksi opiskeluikäisenä joskus baarissa kertonut olevani terminaalivaiheen syöpäpotilas ja kuvaillut elämää sellaisena niin kyynelsilmin ja elävästi, että yleisön huomio oli taattu. Morkkis seuraavana aamuna oli kyllä melkoinen. Tämäkään laji pikkujouluissa ei olisi kovin kiva.
  • Meillä ei olla köyhiä eikä kippeitä -känni Tämä on onneksi toistaiseksi ainoa firman pikkujouluissa esiintynyt kännilaji, mutta kyllä sekin morkkista aiheuttaa. Tämä känni aiheuttaa maanisen energisen hyvän olon, jossa on tarve harrastaa itsekorostusta kehumalla itseään tavalla, joka on selväpäisen mielestä äärimmäisen noloa. Ja aika "hauska" kontrasti selvälle arkiminälleni, joka on enemmän sitä "haluan olla rauhassa ja sulautua tapettiin" tyyppiä. Tämä känni saattaa kääntyä myös ärtyisyydeksi ja riidanhaastamiseksi, mikäli huomaan ärtymystä leuhkoihin juttuihini yleisössä. Mutta useimmiten vaan selitän juttujani välittämättä siitä, kiinnostaako ketään. Tähän känniin liittyy myös kummallinen leveä aksentti ja soinnillisen s:n käyttäminen. Aito pissiskieli siis.
Tässä sitä siis mietitään, uskaltaisiko tänä vuonna pikkujouluihin. Se olisi kolmas kerta elämässäni jos menisin. Pari vuotta sitten yritin rajoittaa tuhoja sillä, että päätin että osallistun vain alkuillan ohjelmaan ja syömiseen, ja poistun ennen jatkoja. Teinkin niin, mutta klo 21 mennessä onnistuin silti kiskomaan kohtalaiset kännit ja selittämään noloja juttuja, joita häpesin seuraavat puoli vuotta. 

Toisaalta ajatus osallistumisesta houkuttaa, koska haluaisin elämääni enemmän sosiaalisuutta. Toisaalta pelottaa samaan aikaan, että entä jos lähtee lapasesta, niin että jopa jatkaminen työpaikassa kävisi häpeän takia mahdottomaksi. Vielä en ole päättänyt mihin päädyn, saapa nähdä...

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Viikonloppu: jääkiekkoa, hyvin syömistä ja vakavaa lukemista

Kiva viikonloppu takana. Jääkiekon Karjala-turnauksen Suomen matseja olen katsellut, ja vähän harmittaa jatkoaikatappio Hürreille. Mutta koko turnauksen voitto kumminkin Suomelle, joten eiköhän tämä juhlimisen aiheen puolelle mene!

Tällä viikolla sain sentään nopeasti nousevan painon tasaantumaan niin, että paino pysyi samana kuin edellisellä viikolla. Ei laskenut, mutta ei enää onneksi noussutkaan. Joten sorruin kiusaukseen ja palkitsin itseni syömällä kiinalaisen ruoan lempiravintolassani Helsingissä, Empire Plazassa, joka sijaitsee Kampin keskuksessa. Useimmat kiinalaiset paikat Suomessa ovat pika/noutoruokapaikkoja, mutta tämä on vähän tasokkaampi ravintola, joka tarjoaa kantonilaisen keittiön herkkuja.



Sai Khan -lammasta. Kaveriksi otin hyvää punaviiniä.
Luin myös Safiya Hussaini Tungar Tudun kirjan "Minä, Safiya", joka todella laittoi blogissakin valittamani keski-iän kriiseilyn pikku valituksenaiheet oikeisiin mittasuhteisiin. Kirja on tositapahtumiin perustuva, mikä tekee lukukokemuksesta järkyttävän. Safiya on naitettu järjestetysti paljon vanhemmalle miehelle 13-vuotiaana, menettänyt lapsiaan tavallisiin tartuntatauteihin jotka lännessä olisivat olleet helppoja hoitaa, naitettu hylkäysten jälkeen kahdesti uudelleen. Lopulta jälleen kerran miehen hylkäämäksi päätynyt Safiya itse ihastuu, ja kun mies lupaa vielä, että naimisiin mennään, suostuu sänkyyn ennen avioliittoa. Tästä lopputulemana, että hänet tuomitaan islamilaisen Sharia-lain mukaan kuolemaan kivittämällä, koska hän tuli raskaaksi avioliiton ulkopuolisesta yhdynnästä. Safiya kuitenkin pelastui, kun länsimaissa saatiin tietää hänen kohtalostaan ja mm. Amnesty puuttui asiaan. Mutta kauheaa ajatella, että naisten elämä jossain päin maailmaa on tänä päivänäkin tuollaista, elämistä tahdottomana heittopussina jota suvut kauppaavat keskenään ja jonka kohtalon toiset ihmiset määräävät täysin... Tänään tunnen tyytyväisyyttä siitä, että olen syntynyt naiseksi Suomeen, enkä vaikka Nigeriaan!


torstai 7. marraskuuta 2013

Haluaisin ihan oikeasti olla näkymätön

Ja se on varmaan yksi syy siihen, miksi tunsin ylipainoisena oloni niin kotoisaksi. Kukaan ei koskaan katsonut minua, koska olin vain keski-ikäinen tukeva ämmänpötkylä, en niin lihavakaan että se vetäisi katseita puoleensa.

Nyt laihtumisen ja deittailun myötä olen huomannut, että minä kaipaan itsetunto-ongelmieni vuoksi sitä näkymättömyyttä. Minua ahdistaa valtavasti, jos joku ihminen katsoo minua muuta kuin ohimennen. Tulee semmoinen paniikkinen epämiellyttävällä tavalla itsetietoinen olo, että mitä, onko mulla jäänyt hameenhelma pikkuhousujen alle ylös tai roikkuuko vessapaperia housuista tai onko paita väärinpäin - mutta jotain VIKAA täytyy minussa nyt olla että joku minua katsoo. Tulee olo, että tyyppi aikoo pian tölväistä minulle jotain ilkeää.

Deiteillä kävi viimeksi tämän katsepelkoni takia nolo tapaus. Juteltiin siinä jotain, ja minusta mies oli mukava. No, jossain vaiheessa se sitten teki "virheen": se jäi tuijottamaan minua ja sanoi, että sulla on kyllä aika hiton kaunis hymy. Hyvä etten paskonut ahdistuskohtauksen takia housuuni siinä hetkessä. Mieleen iski niin vahvasti se ajatus, että se tyyppi oikeasti katselee minua, vieläpä arvostelee :-o Ja mieleen tulvahti koulukiusaajien kommentteja menneisyydestä. Esimerkiksi se kun yläasteikäisenä eräässä kahvilassa kaksi luokan muuta tyttöä keskustelivat keskenään, nauttien siitä että tietävät minunkin kuulevan, kuinka vammaisen näköinen olen kun hymyilen. Ja kun söin siinä jotain karjalanpiirakkaa munavoilla, ne töllöttivät ja kommentoivat, kuinka suuni on kuin perseenreikä johon lykkään sitä ruokaa. Yököttelivät ja kikattivat. Lopputreffit olin jäykkä, taatusti hymyilemätön ja pyrin päättämään piinan nopeasti. Kehujen vaikutus itsetuntovammaiseen voi olla melkoisen yllättävä - jopa minulle itsellenikin oli. Tulipahan yhdet treffit ainakin pilattua omalla neuroottisuudella.

Viime aikoina olen halunnut välillä olla näkyväkin

Olen saattanut esimerkiksi meikata tai pukeutua näyttävästi, mutta sitten kun niin teen, on suurempi riski että joku katsoo, ja sitten taas automaattisesti vetäydyn näkymättömäksitulemiseleisiini jos huomaan jonkun katsovan. Tärkeimmät niistä ovat tyly kylmä ilme, poispäin katsominen, mahdollisimman huono ryhti (pieneksi itsensä kutistaminen) ja tarvittaessa paikalta poistuminen. Se on varmaan hauskan näköistä, että joku on, vaikka kuten minä tänään, pukeutunut varoitusmerkin väriseen kelta-musta-yhdistelmään, mutta kammoaa katseita. 

Tosin en minä kaikkien katsomista kammoa, esim. työkaverit ja muut tutut on ihan jees. Mutta vieraat ihmiset, joihin valitettavasti alkuun ne deittailtavatkin kuuluu: hui kun niiden katseet on ahdistavia. Ehkä täytyy vaan antaa itselleen siedätyshoitoa ja altistaa itsensä lisää sellaisille tilanteille, vaikka ahdistaakin.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Hyvä terveys -lehden neuvoja kaamosmakeanhimoon ja väsymykseen

Olen tässä valitellut sitä kun tähän aikaan vuodesta aina väsyttää ja nälättää, ja että se uhkaa jo koko laihduttamistakin. Pakko oli ostaa Hyvä Terveys-lehti, kun siinä käsiteltiin juuri tätä aihetta. Lehtijutussa oli fysiologinen perustelukin makeanhimo-ilmiölle, eli ihan pelkkää tahdonvoimattoman itsepetosta se ei ole kun syötättää:

"Mieliteot muuttuvat sitä sokerisemmiksi, mitä vähemmän valoa on tarjolla. Makeaa tekee mieli, koska sisäisen kellomme toiminta, kuten uni-valverytmi, häiiriintyy valon vähentyessä. Samaan aikaan ruokahaluamme säätelevän välittäjäaine serotoniinin pitoisuus laskee."

Tässä niitä artikkelin neuvoja ja omia kommenttejani toteuttamiskelpoisuudesta arjessa:

  1. Mene valoon Joka kolmas suomalainen reagoi valon puutteeseen kaamosväsymyksellä. Minä todellakin kuulun siihen porukkaan, joka aamu jo sängystä nouseminen tuskainen taistelu... Juttu suosittelee 30-60 minuuttia aamulla kirkasvalolampun paisteessa. Ei käytännössä onnistu minulta, en kyllä jaksa herätä niin aikaisin että ehtisin istuskella lampun edessä tuommoisen ajan ennen duuniin lähtöä. Duunissa taas avokonttorissa, jossa ei ole minkäänlaisia sermejä tai seiniä työpisteiden välissä, ei voi kirkasvalolamppua käyttää.
  2. Taltuta makeanhimo Neuvo ongelmaan on, että kun tekee mieli makeaa, ryhtyisi johonkin muuhun mielihyvää tuottavaan toimintaan kuten lähtisi urheilemaan, halaisi ystävää, kävelisi luonnossa tai harrastaisi seksiä. Nämä toiminnat nostavat serotoniinia jonka puute aiheuttaa makeanhimo-ongelmaa. Luonnossa kävelyä harrastan koiranulkoiluttamisena joka päivä, mutta eipä se pussipimeässä tehtynä kauheasti piristä. Urheilla en jaksa, ystäviä ei ole halattavaksi, eikä seksikumppaniakaan. No joo, taas jää keinot huonoksi minulle.
  3. Nauti pimeästä Kaiva villasukat esiin, polta kynttilöitä, juo lämmintä teetä. Ole rauhassa kotona, karsi ylimääräiset menot ja nauti sohvalla lokoilusta. Tästä neuvosta minä tykkään! Talvi olisi ihan jees jos tätä voisi tehdä vuorokauden ympäri, eikä tarvitsisi käydä töissä eikä ulkoiluttaa koiraa!
  4. Lepää Jutussa neuvotaan, että jos tuntuu että keho haluaa rauhoittaa tahtia ja pysähtyä, se on oikeassa. Ihminen tarvitsee talvella enemmän lepoa kuin valoisaan aikaan. Myös 15-20 minuutin
    päiväunia suositellaan kokeilemaan. Minulla tuo nukkuminen on vähän ongelma viikolla, jää 3-4 tuntiin yössä, eikä päiväunia enää sitten kannata pitää kun pääsee töistä ja koiralenkiltä, joskus klo 19 aikaan... 
  5. Tapaa ystäviä Ystävien tapaamisen sanotaan antavan energiaa ja huomion siirtyvän pois omasta navasta ulkomaailmaan. No joo, jos olisi ystäviä, olisihan se kiva... 
  6. Syö kellon mukaan Juttu ehdottaa neljää ateriaa päivässä. Aamulla marjoja, hedelmiä, puuroa tai viiliä. Lounaaksi keittoa, pataruokaa tai kalaa ja vihanneksia - perunaa tai pastaa ei suositella, ettei hiilarit aiheuta iltapäiväväsymystä. Päivällinen klo 17-20, jolloin saa syödä hiilareitakin. Klo 21-23 pieni hiilihydraattipitoinen iltapala. No joo, joillekin varmaan sopii, toisille ei. Itse en pysty aamulla syömään, enkä iltapalaa kaipaa. Mutta lounas ja päivällinen menee usein noiden mukaan, että lounaalla vähemmän hiilareita ja päivällisellä kunnon satsi.
  7. Liiku alakulo pois Kertovat että liikunta lisää mielihyvää kun alkaa erittyä endorfiinia. Itse en ole tuota ikinä kokenut, vaikka olen useamman kerran eläissäni yrittänyt erilaisia liikuntamuotoja. Minulle kaikki hikoiluttava ja hengästyttävä on pelkästään hyvin vastenmielistä, eikä siitä tule minkäänlaista hyvää oloa jälkeenpäinkään.
  8. Juo vettä Moni juo väsymykseen kofeiinijuomia, vaikka keho kaipaisi vettä. Tunnustan, tunnustan.
    Tuplaespressoja ja Batteryjä ja Mad Croceja on mennyt viime aikoina enemmän kuin laki sallii. Enkä muuten tänään ole juonut tippaakaan vettä vetenä, vain kahvissa, Pepsissä ja Batteryssä. Täytyisi muistaa juoda vettäkin.
  9. Piristy oikealla ruoalla Olisi hyvä syödä tryptofaanipitoisia ruoka-aineita, koska tryptofaanista muodostuu mielihyvähormoni serotoniinia. Tällaisia ruoka-aineita ovat kala, pavut, pähkinät, sienet, avokado ja banaani. Lisäksi kuitua olisi hyvä syödä runsaasti, koska se tasaa sokeritasapainoa ja mielialaa ja parantaa unta. Kahvi, tee ja tumma suklaakin pististävät kohtuumäärissä. Minun tulee kyllä noita tryptofaaniruokia yleensä syötyä hyvin. Kuitua ei niin kovin paljon, koska vatsani ei sitä kestä esim. Kiloklubin suosittelemia määriä - vihreä kuitupallo Kiloklubissa tarkoittaa ripulia, mikä ei ole kovin kiva...
  10. Lähde lomalle Viikko lämpimässä piristää mieltä kolmeksi viikoksi eteenpäin. Jopa lääkäri voi suositella etelänlomaa hoidoksi alakuloon ja kaamosmasennukseen. Jees, niille jotka tykkää matkailla varmaan hyvä. Minä olen itse jotenkin ihan kyllästynyt matkailuun, varsinkin yksin, koen sen vain pitkästyttäväksi ja raskaaksi, enkä ole enää vuosiin jaksanut matkustella.



lauantai 2. marraskuuta 2013

Läski on ikuista ja sen kun lisääntyy

Aargh. Paino noussut 2 kg kahdessa viikossa. Tiedän kyllä syynkin. Kun 16.10. postasin taipumuksestani
kaamoslihomiseen, jo silloin oli vähän sellainen periksiantava mieliala, että täytyisi sitä kai yrittää olla syömättä paljon vaikka syötättää, mutta saa nähdä miten onnistuu. Ihan väärä asenne tietysti, kun ei itsekään usko itseensä, mutta näköjään sen todella tajuaa vasta kun vaaka näyttää kamalia.

Olen syönyt lähes joka päivä jotain todella tukevaa, esim. isoja ravintolalounaita, kuten pizzoja, kiinalaista tai työpaikan läheisen buffetravintolan antimia. Lisäksi on tullut mutustettua niin suklaapatukoita kuin pähkinöitäkin, ja addiktio täyssokerisiin energiajuomiinkin on taas palannut (kirjoitan tätäkin Battery-tölkki nenän edessä). Syöminen on tietysti tuntunut mielettömän hyvältä, ja olo on jotenkin tukevampi kun ei ole miinuskaloreilla. Itsensä lihottaminenhan syömällä kyllä onkin tunnetusti erityisen mukavaa puuhaa, samoin kuin vaikka krapulan rakentelu juomalla!

Olen tiedostanut jo syödessäni että menee liikaa ja vääränlaista, mutta olen ollut tyypillinen tekosyiden keksijä ja itseäni selityksillä pettäjä. No vain tänään, kun en ehdi ruokalaan palaverien takia. No kun tuntuu että alkaa päätä särkeä jos en saa pian suklaata (tai sitä energiajuomaa). Kun on niin ankean pimeää jo töistä lähtöaikaan, niin saanhan minä nauttia edes suklaasta, ihan vähän vaan. Ja eilen sain itseni kiinni kaikkien selitysten äidistä, nimittäin perustelin aivan tolkuttoman syömisen sillä, että se on ihan ok, kunhan en sentään entiseen pääpaheeseeni eli kaljan tissutteluun sorru. Ihan kuin kaljamahaa ei voisi kasvattaa myös suklaan ja pikaruoan liikakaloreillakin. Ja tietysti joka päivä syömistä on oikeuttanut klassinen peruste, että HUOMENNA sitten taas palaan ruotuun ja alan elää terveellisesti.

Nyt täytyy ihan oikeasti laittaa poikki tämä mässytys, koska valitettavasti niitä kiloja on paljon vaikeampi ja hitaampi pudottaa kuin kerätä. Tämä päivä ja huominen menee kyllä vielä huonosti pakostakin, koska minulle tulee yövieras (ei valitettasti mikään mies onnistuneen deittailun seurauksena vaan serkku vaan), ja täytyy laittaa ruokia ja syödäkin. Illalla saatetaan käydä jossain ulkonakin. Mutta maanantaina sitten uudella innolla taisteluun läskiä vastaan.