keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Paskin aatto ikinä: työpaniikkia ja hernerokkaa

No niin, niinhän meni uusiksi mun uudenvuoden aaton suunnitelmat. Yksinhän minä olen aattoni lähes aina viettänyt, ja sitä en ole aikoihin pitänyt edes surullisena, kuten monet yksinäiset. Mutta olin ajatellut, että laitan hyvää ruokaa, ostan pikkupullon kuohuvaa ja pari kaljaa ja nautiskelen.

Uudenvuodenaaton herkkuateria!!!
Mutta mitä kävi. Töissä oli tiedossa tänään työ, jonka voi aloittaa vasta kun toinen alihankkija on kuitannut tehneensä oman osansa hommista. Odotettiin, että tämä olisi tapahtunut aamupäivästä, mutta kuittaus tulikin, asiakkaan kovistelun jälkeen, vasta klo 15. Minä tiesin, että tulee PIIITKÄ päivä, koska hommaa ei voisi jättää kesken ennen kuin se on valmis, tai asiakkaalle tulee isoja vaikeuksia. Happy Day Scenarionakin homma olisi ollut 2-3 tunnin homma, mutta eipä ollut tänään happy day. Paljastui puutteita toisen alihankkijan toimenpiteistä ja niitä piti selvitellä. Lisäksi tietoliikenneyhteydet tökkivät ihan mahdottomasti mikä hidasti ja vaikeutti töitä. Klo 17.30 oli pakko lähteä kotiin koska koira on lenkitettävä. Kauppaanhan en enää toki ehtinyt, saati Alkoon.

Koiran pikapissatus korttelin ympäri kotona ja taas koneen ääreen. Mieli stressi- ja paniikkikierroksilla,
peläten että jos tämä ei nyt onnistukaan. Pomo soitteli ja asiakas laittoi mailia. Kahdeksan aikoihin sain homman lopulta valmiiksi, monien täysin yllättävien ongelmien ratkomisen jälkeen. Koska kauppaan en ehtinyt, juhlaruoaksi oli pakko riittää se mitä oli kaapissa, eli tölkki Jalostajan hernerokkaa, mandariini ja Mad Croc energiajuoma. Jei. Vieläkin on mieli vähän ylikierroksilla stressin takia, toivottavasti saa yöllä edes nukuttua. Mutta eipä kerrankin ole krapulaa uudenvuodenpäivänä :D

Kohti parempaa vuotta kumminkin

Aika tukkoinen jotenkin on ollut meikäläisellä tämä vuosi 2014. Sellaista tympääntynyttä keski-iän kriiseilyä, jossa on epämääräisen tyytymätön kaikkeen muttei tiedä oikein mitä haluaisi tehdä, eikä jaksakaan oikein tehdä mitään. Laihduttamisen totaalinen epäonnistuminen on syönyt naista melkoisesti myös. Mutta se hyvä puoli on "pohjalla" olemisessa, että ei ole muuta suuntaa kuin ylöspäin! Joten parempaa uutta vuotta täällä optimistisesti odotetaan! 


sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulu tuli ja meni, huomenna töihin

Joulunpyhät tuli taas vietettyä perinteiseen tapaan, eli oltua vanhempien luona toisaalta kuuntelemassa jäkätystä läskeistäni ja toisaalta painostusta syödä enemmän. Minä päätin jättää jäkätykset omaan arvoonsa ja söin kun mieli teki.

Eipä se loma niin kovin virkistävä ollut, koska tosiaan olin siitä 4 päivää vanhempien luona, jossa ei voi
Psilocybe Cubensis Ecuador itiöitä
henkisesti täysin rennosti olla. Nyt huomenna työpäivä, ja sekin jonkin verran ahdistaa. Lomalla olen taas heräillyt joskus klo 2 iltapäivällä, ja huomenna pitäisi olla klo 9 aamulla duunissa. Äyh. Ja päivystysluonteisia tehtäviä tiedossa joten siitä ei voi joustaa.

Jotenkin on muutenkin sellainen vuoden loppumisen fiilis, että ei jaksa niin välittää miten tämä loppuvuosi menee, kun voi sitten aloittaa puhtaalta pöydältä ihan uuden vuoden aika pian jo. Ja todellakin, oikeasti pitäisi aloittaa. Menetän kaiken itsekunnioitukseni, jos en nytkään onnistu laihtumaan, kun niin kauan olen yrittänyt. Ja pitäisi olla jo virheistäkin paljon oppinut.

Haaveilin tässä joku postaus sitten sienitripistä. Silloin olin sitä mieltä, että koska se on Suomessa laitonta, en varmasti täällä alkaisi kokeilemaan. Nyt kuitenkin kävi niin että sain tutun kautta itiöprintin, eli pystyisin kasvattamaan sopivia sieniä trippailuun. Saattaapa tästä pienviljelmä lähteä käyntiin ja meikäläinen etsiä valoa uuteen vuoteen taikasientenkin avulla, kunhan sato valmistuu... Ensin täytyisi kyllä jaksaa selvittää miten se itse kasvatus tapahtuu, harrastus sekin :D


lauantai 20. joulukuuta 2014

Eroon itseinhosta?

Viimeiseen kirjoitukseeni tuli viisas kommentti kokeneelta laihduttelijalta, jossa hän sanoi omalla kohdallaan
olleen niin, ettei laihtuminen ollut pysyvää niin kauan kuin hän vihasi itseään ja "ruhoaan". Että laihtuminen alkoi onnistua vasta, kun sai solmittua rauhan itsensä kanssa.

Omakuva.
Itselläni on ollut jopa asenne, että itseinho olisi hyvä asia. Järki sanoo, että pitäisihän sen motivoida muuttumaan laihemmaksi, jos se manaattimainen ruho joka peilistä näkyy, ällöttää. Vaan ei ole tähän asti ainakaan ollut oman kropan inho hyvä motivaattori. Sen sijaan että se olisi johtanut laihtumiseen, se on johtanut vain siihen että olen kämpässäni kääntänyt eteisen peilin niin päin että peilipuoli on seinää päin, ettei minun tarvitse nähdä sen ällötyksen kuvaa jota minuksi kutsutaan. Välttelemään liian tuskallista todellisuutta sen sijaan että järkevillä tavoilla yrittäisi muuttaa sitä. Sisäinen puhe kehoa kohtaan on lähinnä vihamielistä tyyliin "kuole tilaa viemästä, ruma vanha lehmä" tai spekulointeja siitä mitä muut ihmiset mahtavat nopeaa tahtia yhä lihovasta kropastani miettiä. Töissäkin yksi mukavasti tölväisi kun meninkin pikkujouluihin suostuttelun jälkeen vaikken alkuun ollut ajatellut, että: "Arvasin, että sä tuut, kun kyllähän susta näkee että ruoka maistuu". Sen voi arvata minkä määrän itseinhoisia ajatuksia se kommentti herätti minussa.

Alan ymmärtää itsekin että itseinto ei taida olla hyvä tie. Niille, joita inhoaa, harvoin haluaa hyvää. Niitä haluaa joko välttää tai niille voi toivoa jopa sattuvan jotain vahinkoa. Olen tehnyt kropastani viholliseni, ja taistellut itseäni vastaan. Jotenkin olisi pakko oppia arvostavampi asenne omaa kehoa kohtaan, tai muuten vaan hajotan kaikki voimani taistelussa joka on yhtä hyödyllistä kuin Don Quijoten taistelu tuulimyllyjä vastaan. Itseään vastaan ei voi voittaa, koska puolustava voima on yhtä vahva kuin hyökkäävä, koska se on sama.

Helppoa tuo ei tule olemaan, koska olen jo kouluikäisenä oppinut inhoamaan ulkonäköäni kiusaamisen myötä. Inhosin ulkonäköäni jo hoikkanakin, ja olen syyttänyt ulkonäöstäni monia puutteita elämässäni, esim. miehen ja lasten puutetta. Mutta kyllä se silti pitäisi vaan alkaa hyväksyä se mikä on todellisuus, ilman että sitä vihaa. Ensimmäinen askel voisi olla vaikka alkaa keskittyä muuhun kuin ulkonäköön, siihen että kehoni kuitenkin toimii ja hoitaa tehtävänsä sen verran hyvin että se ei rajoita elämääni. Netistä ja kirjallisuudesta löytynee myös paljonkin pohdittavaa itseinhon, huonon itsetunnon ja näistä eroon pääsemisen tiimoilta. Siinä vähän meikäläiselle mietittävää joulunpyhille, että voisiko uuden vuoden aloittaa jotenkin uudella, vähemmän vihamielisellä asenteella itseä kohtaan.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Maailma tahtoo minun olevan läskipallo

Kevytruokaa tsekkityyliin
Siltä tuntuu. Ainakin näin joulunalusaikana. Juuri kun olin päässyt siihen tarmoon, että jatkan taas laihdutusta 1000 kcal päiväsaannillla huolimatta yhden päivän lankeemuksestani, niin taas laittaa maailma vastaan.

Eilen olin ajatellut, että en osallistu työpaikan pikkujouluihin kaloreita säästääkseni. No, eipä se niin
vaan onnistunut. Tiimipalaverissa minua vinguttiin sinne niin kauan etten kehdannut olla suostumatta. Koiran ulkoilutus -tekosyykään ei käynyt, koska sain lähteä ulkoilutttamaan koiran kotiin välillä ja tulla sitten ravinteliin ruokailun alkaessa klo 19.30, kun muut lähtivät klo 16 suoraan konttorilta baariin. Siinäpä sitten meni eilinen, vetäessä tsekkiruokaa 3 ruokalajin edestä sekä epämääräisen määrän tsekkioluita. Blaah.

Tänään työnantajan vastaisku dieettiäni kohtaan jatkui niin, että tuli ilmoitus, että työnantajan joululahjat on noudettavissa. No, mitäpä joululahja onkaan: HERKKUJA. Laatikosta löytyi 2 kpl 350 g suklaakonvehtipakkausta, rasia pipareita, kahvia, marmeladia sun muuta kaloripitoista. Enhän luonnollisesti pystynyt olemaan näytteistämättä konvehtien laatua, ja varmistuakseni erän tasalaatuisuudesta jouduin syömään koko 350 g rasian tässä iltapäivän aikana. Mielenkiintoinen olo siitä tulikin: kuumottaa ja väsyttää. Huomenna sitten seuraava rasia! Pahat kaloripommit pitää hävittää kiusaamasta mahdollisimman nopeasti!

Ai niin, huomenna on myös joululounas töissä. Taas vedetään napa ryskäten kinkkua, laatikoita, glögiä, torttuja. Ja perjantaina joudun emännöimään asiakkaille tarjottavaa lounastilaisuutta ravintolassa. Sitten ensi viikolla vanhemmille joulunpyhiksi, missä äitini loukkaantuu, jos en syö hänen laittamiaan hyviä ruokia, joten pakkohan sitä on syödä.

Lihominen on luonnonlaki. Sille ei näköjään voi mitään, kun maailmankaikkeus on laihdutuskuuria
vastaan. Ainoa toivoni alkaa olla se, että fyysikot sanovat, että kun massaa on tarpeeksi, materia luhistuu mustaksi aukoksi. Eiköhän se luhistuminen ole jo lähellä, pian minusta tulee pieni ja söpö musta aukko valaankokoisen ruman ämmän sijaan :D


torstai 11. joulukuuta 2014

Työelämän huononemisen lyhyttä historiaa livenä

Tällaista tuli tänään mieleen, kun juttelin lounaalla erään työkaverin kanssa. Molemmista tuntui että näiden viimeisten YT:iden jälkeen on vituttanut melkoisesti, mutta ei sen enempää sitä silloin pohdittu. Todettiin vaan että sellaista tämä on, kun työkavereita joutuu lähtemään.

Kotona jäin kuitenkin vielä miettimään tuota, että onhan työnantajan asenne käynyt vuosien myötä, ja jopa saman talon edellisten ja viimeisimpien YT:iden välissä paljon kylmemmäksi ja välinpitämättömämmäksi. Esimerkiksi ennen edes yritettiin perustella irtisanomisten tarvetta huonolla tai huononevaksi ennustetulla yrityksen taloustilanteella, jotenkin edes teennäisesti pahoitella että on pakko toimia näin, jotta selvitään. Tällä kertaa sellaista ei vaivauduttu tekemään. Päinvastoin, paitsi että ilmoitettiin että ihan hyvin menee, juhlittiin myös osavuositulosta prameilla juhlilla YT:iden ollessa päällä, ja sen lisäksi ilmoitettiin heti, että aiomme myös rekrytoida koko ajan lisää väkeä vaikka irtisanotaankin. Laitontako? Periaatteessa, mutta nämä koijarit keksivät vaikka hatusta rekryilmoitukseen yhden osaamisvaatimuksen, mitä osaamista tiedetään ettei entisellä tekijällä ollut, jolloin voidaan kieltäytyä irtisanotun takaisinottovelvoitteesta ja perustella uuden rekrytointi. Yhtäkään irtisanottua ei taatusti oteta takaisin, mutta samaa hommaa tekemään saadaan palkattua lain hengen vastaisesti toinen.

Ja millainen toinen? Kun joskus aikanaan on irtisanottu esim. sellaisia jotka pääsevät eläkeputkeen muutenkin, tai viimeksi tulleita, tai sellaisia joiden osaamiselle ei ole oikein löytynyt käyttöä, niin tällä kertaa irtisanottiin huippupäteviä. Sitä tuli useammankin kanssa ihmeteltyä, kun irtisanottujen nimet tuli julki, että tuokinko? Huipputehokas, työlleen omistautunut tyyppi! Eikä tämä ollut yksittäistapaus, tuntui hyvin suuri osa irtisanotuista olevan samankaltaista porukkaa. Yhdistävä tekijä: kova palkka. Poistetaan kokeneita osaajia, ja otetaan samaan aikaan tilalle takaisinottosääntöä kiertäen nuoria jotka tulee halvalla. No, kyllähän se sopii samaan henkeen kuin missä töitä ollaan muutenkin siirtämässä halpamaihin. Mutta eipä ole kovin arvostettu olo kokeneena asiantuntijana kun näkee mitä oikeasti arvostetaan: halpaa hintaa.

Hulluin pointti on...

Vaihtoehto?
Että samaan aikaan kun tehdään tuonkaltaisia pyttyilyitä, joilla työntekijät pistetään kuriin ja herran nuhteeseen, ymmärtämään että kenenkään paikka ei todellakaan ole varma ja laitamme ulos just kenet meitä huvittaa, eikä meidän tarvitse edes hirveästi välittää säännöistä, niin korostetaan että meidän ei pitäisi olla pelkkiä työntekijöitä vaan ikään kuin omistajan kaltaisia sitoutuneita henkilöitä. Painostetaan myös ostamaan työnantajan osakkeita, jotta omistajuus olisi konkreettistakin. Harmi että osakkeetkin nykyään ovat vain jossain sähköisessä muodossa, muuten voisin yhden ostaakin ihan siitä ilosta, että sillä voisi olla kiva pyyhkiä perseensä. Muuten en todellakaan halua olla mielestäni epäeettisiä touhuja tekevän firman osakas. 

Harmillisintahan on se, että samanlaisia ne taitaa olla nykyään kaikki. Ei ole sitä ratkaisua, että ok, tämän firman etiikka ei oikein sovi yhteen omien oikeuskäsitysteni kanssa, joten vaihdan ihmisystävällisempään. Tässä entisen luottamusmiehen kommentti eräältä julkiselta keskustelupalstalta. Täytyy sanoa, että HYVIN TUTULTA kuulostaa. Valitettavasti.

Takaisinottovelvoite on pelkkä vitsi. Täsmälleen samaan hommaan, josta sinut potkittiin pihalle, voidaan ottaa uusi työntekijä kun vaihdetaan hiukan työnkuvausta tai nimikettä (vaikka tehtävä ei tosiasiallisesti muutu). Kun haet paikkaa, niin ja vetoat takaisinottovelvollisuuteen (on muuten 9kk) aina voidaan todeta ilman valitusoikeutta, että sinulla ei ole tarvittavaa kompetenssia, näkemiin ja hyvää jatkoa.
Näin se menee, etenkin suurissa yrityksissä. Vanhoja (kallispalkkaisia, kun palkat nousseet muutaman satasen tai tonnin yli aloituspalkan) työntekijöitä pistetään ovien täydeltä pihalle ja samaan aikaan otetaan uusia sisään, kas kun ne vanhat ei osaa mitään eikä niitä kannata talon sisällä kouluttaa uusiin tehtäviin. tulee halvemmaksi maksaa niille 6kk irtisanomisajan palkka ja lähtöpaketti ilman työvelvoitetta kuin täsmäkouluttaa niitä toiseen hommaa parin kuukauden ajan.
Ja onhan niissä yli nelikymppisissä sekin riski, että sairastuvat pirulaiset todennäköisemmin kuin uudet nuoremmat kolleegansa. Ja muutenkin, kun ne on talonsa jo maksaneet ja lapset kitisee jaloissa, niin ei niillä ole motivaatiota painaa hommia ilman ylityökorvauksia kuin nuorilla ja nälkäisillä vastavalmistuneilla.
Konsernin toiset tulosyksiköt eivät tietenkään ole missään vastuussa toisista yksiköistä potkituista työntekijöistä. Osaamisella ei ole mitään väliä.
t. entinen eläkeputkessa lusmuileva luottamusmies, asiantuntijaksikin tituleerasivat töissä ollessa. Jotta tässä teille tämän lajin asiantuntemusta.


sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Tiukka dieetti ja "vähän vaan maistan" - epic fail!

No niin. Tuli taas perjantaina langettua vanhanaikaiseen. En muistanut jotenkin sitä, että kun on tiukilla miinuskaloreilla, niin ne ruokahimot on aivan järjettömät jos antaa YHTÄÄN periksi. Minäpä sitten työviikon ja hyvin menneen laihdutusviikon (yli 1000 kcal miinuspäiviä kaikki) kunniaksi ajattelin, että kai minä voin suklaalevyn ostaa, otan siitä rivin itsenäisyyspäivän kevyen ruoan jälkkäriksi, ja laitan loput kaappiin. Kotona söin sitten kevyesti ja arkisesti, kasvissosekeitto ja pari Reissumies-leipää levitteellä, päälle luumu. Ja sitten kirjasin syömiset Kiloklubiin ja huomasin: wau, olen syönyt niin vähän että voisin muutaman palan suklaata ottaa näin illan päätteeksi tänäänkin.

Sitten minä otin ne suklaat, ja tapahtui se mitä joskus on käynyt alkoholin kanssa, että kun korkki napsahtaa niin sitten juodaan kunnes sammu tulee tai viina loppuu... Minä söin ensin sen koko 170 gramman suklaalevyn eläimellisen himon vallassa. Sen jälkeen lähdin kivasti klo 23 asti auki olevaan lähi-Alepaan hakemaan lihapiirakoita, leipäjuustoa ja mehua ja ahmin kaiken mitä olin ostanut. Kiloklubin mukaan onnistuin syömään 3619 kcal edestä, 1085 kcal yli kulutuksen. Hieno viikon kalorisaldokäyrä alla.


Että sillä lailla... Lauantaina oli sitten niin tympeä olo ahmimisen jäljiltä että oli helppo palata ruotuun, kun kuvotti muutenkin. Palautan nyt tämän myötä mieleeni, että kun olen miinuskaloreilla, ei pidä YHTÄÄN ottaa mitään herkkua, tai voi käydä kuten kävi. Sitten dieettien taukoviikoilla kun ei ole miinuskaloreista nälkä ja heikko olo, voi kokeilla. Tänään ollut sitten taas ihan hyvä ruokapäivä noin -1000 kcal:

Aamu: Bulgarianjogurtti ja mysliä
Lounas: Broilerikuskusia, luumu, 2 dl appelsiinimehua
Päivällinen: Vesimelonia, mozzarellaa basilikalla ja pari hiivaleipäviipaletta avokadolevitteellä


perjantai 5. joulukuuta 2014

Laihdutus on vittumaista kuin mikä, mutta nautin siitä masokistisesti

Nyt tuntuu että olen saanut pessimistisen märehtijäluonteeni ainakin tilapäisesti rakentavaan käyttöön. Minulla on nimittäin ollut tämän viikon, kun olen laihduttanut melko alhaisilla kaloreilla, erittäin ikävä olo. On heikottanut, särkenyt päätä, palelee jatkuvasti yötä  päivää, olen valvonut tunteja yöllä näläntunteen takia, tuntuu kuin kroppa olisi jotain painavaa lyijyä.

Jostain syystä tällä kertaa vaan nautin siitä, kun yleensä aiemmin tuollaiset tunteet on saaneet ajattelemaan
Tiukkaa linjaa, energiavaje 1167 kcal / päivä,
millä tahdilla 2 kg pitäisi lähteä kahdessa viikossa!
että eihän tässä ole mitään järkeä, ja tämä huonoa oloa tekevä hullutus on syytä lopettaa. Ai että minä nautin tässä tänä iltanakin, kun tulin koiralenkiltä klo 19 aikaan, ja menin suoraan sänkyyn makaamaan kun oli niin heikko olo. Siellä makasin, ja ajattelin, että kärsi, laiska läski, kärsi! Lällättelin itseäni sisäisesti, että no vooi, onko pikku herkkuporsas-pullukalla nälkä, no ei käy sääli! Klo 21 saat syödä sitten 2 luumua ja viipaleen ruisleipää, njam njam! Mielikuvittelin myös itseni kuolemansairaaksi vanhukseksi makaamassa kuolinvuoteellaan, heikkona ja hauraana, ja jätin teatraalisesti hyvästit elämälle mielikuvitelmassani. Dramaattinen kieriskely pessimismissä on aina ollut ihan leipälajini!

Olen aina ollut valtavan huono kestämään mitään epämukavuuden tunnetta, olipa se henkistä tai fyysistä, ja olen yrittänyt nopeasti päästä sellaisesta eroon aina jos sitä on ilmennyt. Se on todennäköisesti ollut yksi syy, miksi laihtuminen ei ole onnistunut. Pienikin näläntunne, niin hanskat tiskiin. Tai pienikin tunne että on tämä ankeaa kun ei saa mitään hyviä herkkuja syödä, niin pakkohan sitä on jollain itseään lohduttaa. Nyt aion mennä päin moisia tuntemuksia, olla tottelematta niitä ja vain kärsiä. Ei siihen kuole että on nälkä ja päätä särkee, eikä sen tarvitse antaa määrätä luopumaan toiminnasta jonka on päättänyt, eli siitä painonpudotustavoitteen saavuttamisesta. Ja kun se ensimmäinen tavoite on vain 2 kg, niin enköhän tällä tahdilla saavuta sen jo ensi viikon aikana, minkä jälkeen pidän ainakin viikon tauon.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Laihdutusyritys, vielä kerran omin avuin

Tuli tuossa viikonloppuna mietittyä tätä painon yhä nousemista ja päätettyä että loppuhan tälle on saatava. Olo on vähän epävarma menneiden kokemusten takia, mutta kerran vielä aion yrittää omin avuin. Jos tämäkin yritys epäonnistuu, niin sitten haen ulkopuolista apua projektiini. Katselin tuossa viikonloppuna että esim. Terveystalossa on tarjolla painonhallinnan tukipalveluja, joissa tarpeen mukaan käytetään esim. ravitsemusterapeutin ja/tai psykologin palveluja.

Olin jo itse asiassa vähällä varata ajan tv:stä tutulle Anette Palssalle, mutta sitten tuli mieleen että tiedänhän minä itsekin ne ravitsemusasiat, ainoa hyöty mitä tuosta olisi että olisiko motivaatio pysyä itsekurissa kovempi jos joku muukin kuin itse seuraa laihdutuksen etenemistä... Joten päätin että vielä kerran kokeilen itse, ja jos ei suju, niin sitten uskon että ei vaan omin avuin multa nyt onnistu.

Aloitusta sitten vaan viikon alusta heti

Olen havainnut ongelmakseni sen, että en jaksa kovin pitkään kurinalaista elämää, vaikka se alkuun sujuukin hyvin. Sitten alkaa kyllästyttää "elämän ilottomuus" ja repsahdan. Nyt aion yrittää torjua tätä ongelmaa sillä, että laihdutan pienen määrän, alkuun 2 kg myöhemmin ehkä vain 1 kg, ja sen jälkeen pidän taukoa jolloin yritän vaan pitää saavutetun painon mutta en laihtua. Tämä tauko voi sen mukaan miltä tuntuu olla vain viikko tai sitten enemmän. 

Laihdutusmenetelmänä laihdutuspyrähdyksissä vain matalat kalorit (max 1300 kcal). Niihin voin pyrkiä miten huvittaa, esim. syömällä paljon keittoja, ateriankorvikkeita tms. Töissä aion syödä normaalin lounaan kuitenkin. Ja tosiaan sitten kun on saavutettu 2 kg tavoite, syön taas aikani normaalimmin jotta jaksaa uuden pyrähdyksen ilman tympääntymistä ainaiseen kituutukseen. 

Aloituspaino

Ilmeisesti onneksi se viime viikon 80 kg paino oli ison nesteturvotuksen aikaansaannosta, koska tänään en aamulla onneksi painanut kuin 'vain' 77,8 kg. Tästä siis 2 kg on tarkoitus saada melko nopeasti nyt pois, ensimmäinen tavoite 75,8 kg. Kun sen saavutan, yritän muistaa olla iloinen saavutuksestani, vaikka se onkin vain 2 kg. Vanhaa rataa eläen olisin voinut sinäkin aikana vain lihoa lisää, joten hienoahan se on jos on parikin kiloa pudonnut! Ja viimeksi yksi ongelma laihdutuksessani oli että tuntui etten ole saavuttanut mitään arvostettavaa ennen kuin olen lopullisessa tavoitteessani, ja olin tyytymätön saavutuksiini ja painooni jopa silloin kun painoin vain 63 kg. Samaa virhettä en aio tehdä toiste, vaan iloitsen jokaisesta pudonneesta kilosta :)