maanantai 26. joulukuuta 2016

Nyt iski elämäntapakateus

Joulut tuli ja meni, pari päivää lusin vanhemmilla velvollisuudentunnosta, ja huomaan tulevani vanhaksi siitä, että en edes riidellyt äitini kanssa. En edes vaikka välillä riitaa haastettiin - minä vaan upposin syvemmälle mobiilipelien ja netin maailmaan, enkä reagoinut mitenkään selvästi minua ärsyttämään tarkoitettuihin puheenaiheisiin kuten painoni, pukeutumis- ja hiustyylini tai se millaisista autoista pidän ("on sopimatonta ajaa urheilullisella autolla kun on itse 'lihava tömyri', sellaisella pitäisi olla urheilullinen kuskikin).

Aina olen ajoittain haaveillut erakoitumisesta,

Rami Hiltunen mökkinsä edustalla
mahdollisimman luonnonmukaisesta elämästä kaukana ihmisistä, kaukana työelämästä. Olen vaan ajatellut että näin ankarassa ilmastossa se on aika mahdotonta sinkkuna toteuttaa, ainakaan tällaisen avuttoman syntyperäisen kaupunkilaisen, jolla ei ole oikein luonnossa selviämistaitoja, kuten erätaitoja tai viljelyyn, kalastukseen tai eläinten pitämiseen liittyviä taitoja. 

Ja sitten silmiini osui juttu, jossa kaupunkinlainen kampaajan työn sosiaalisuuteen kyllästynyt 46-vuotias entinen kampaaja Rami Hiltunen on muuttanut juuri sellaiseen elämään josta olen itse aina haaveillut (linkki juttuun). Hän on opetellut nollasta kaikenlaista: pitämään lehmiä ja kanoja ja lampaita, valmistamaan kermaa ja voita, rakentamaan ulkorakennuksia. Pienviljelyyn liittyviä taitoja hänellä tosin on ollut ennestään, koska on hankkinut myös puutarhurin koulutuksen.


Ihanalta vaikuttaa hänen elämänsä pienessä sinisessä mökissä, jopa joulukuusen hakumatkalle seuraavien vapaiden lapinlehmien, kissojen ja kanojen kanssa. Itse tosin mieluummin haluaisin töllin jonkun kalaisen veden rannalta, niin että proteiiniksi riittäisi kalat ja ehkä omien kanojen munat, ei tarvisi lehmiä pitää. 

Rahaa tarvitsee jutun mukaan vain 1500 euroa vuodessa, joten ei ihan heti tule hätä jos valtio huonontaa etuuksia. Hänellä vielä niin, että on omaa metsää jota myymällä sitä rahaa saa, eikä ole riippuvainen tuista ja korvauksista, joiden vastikkeena voidaan ainakin tulevaisuudessa pakottaa erilaisiin velvoitetöihin.

Eiköhän tässä jokunen päivä tule haaveiltua tuollaisesta elämästä, kunnes sitten totean että minä olen kuitenkin liian avuton, liian heiveröinen ja kylmänarka, liian mukavuudenhaluinen toteuttaakseni tosissani tuotakaan muutosta ;)

perjantai 16. joulukuuta 2016

Nyt se stressi on alkanut laihduttaa

Ennen minua on kyllä stressi lähinnä syöpötyttänyt ja juopotuttanut, mutta näköjään jossain vaiheessa sekin menee pisteeseen, jossa on niin ylikierroksilla, ettei edes muista ruokaa, ja mahakin on niin sekaisin ettei syöminen tunnu hyvältä. Tuolla marraskuullahan olin jo päätynyt 76,4 kilon painoon, mutta tänään enää 73 kg. Ensin ihmettelin että miten voi olla, mutta sitten huomasin, että onpa sitä tullut aika monta päivää tullut elettyä pelkällä kahvilla ja energiajuomalla ja satunnaisella banaanilla tai voileivällä. Terveellistä varmasti ;)

Työkaaoksen uudet käänteet, osa n.

Minähän jo tässä aiemmin pääsin riemuitsemaan, että stressi loppuu kunhan se aiempi iso projekti saadaan päätökseensä. Niin minun oli pakko uskoa, että jaksoin ne intensiiviset loppuviikot.

Paitsi että... Kun yksi projekti loppuu, niin toki alkaa seuraava. Työnantajani ei halua konsulteille laskuttamattomia ajanjaksoja, joten heti myytiin meikäläinenkin seuraavaan hommaan. Pomo oli kovin iloinen, että minut saatiin myytyä erittäin hyvää tuntiliksaa tuottavaan hommaan: eräs asiakas kokosi eri firmojen konsulteista "kansainvälistä huippuosaajatiimiä", ja vaatimukset oli kovia (mm. pitää osata vähintään 3 eri ohjelmointikieltä ja ollut tehnyt projekteja vähintään 3 eri yritykselle viimeisen 5 vuoden aikana, ja jokaisesta yrityksestä vaadittiin vielä suosittelijan suositus, piti olla sertifikaatteja siitä sun tästä). Pomon iloksi, ja minun peloksi ja ahdistukseksi, asiakas kelpuutti minut huippuosaajatiimiinsä.

Nyt sitä sitten ollaan taas kusessa kaulaa myöten. Minä, erakko joka tykkäisin tehdä etätöitä rauhassa, joudun olemaan asiakkaan tiloissa ylisosiaalisten höpöttäjien seurassa. Palavereja, fläppitaulusuunnittelua, ainaista hölötystä. Sekä tietysti erityisen v-mäisen hankalia teknisiä ongelmia ratkaistavaksi, myös tekniikoilla joista en ole ennen kuullutkaan. Hieno jobi minun kaltaiselleni tyypille, jolla aina mielen taustalla on ajatus, etten osaa, en pysty, pelottaa... *haaveilee Alepan tai Siwan kassan työstä* 

Joulukin lähenee


mutta eipä sitä ole ehtinyt edes juuri huomata, kun työ, ja kun ei ole perhettä. Vanhemmille ja veljelle pitäisi ilmeisesti jaksaa viikonloppuna käydä jonkinlaiset lahjat ostamassa kuitenkin vaikkei niin yhtään ole joulufiilis. 

perjantai 2. joulukuuta 2016

Noloimmat työmokat

Tein tänään kohtalaisen nolon työmokan, ja samalla kun kerron siitä, ajattelin piristää ihmisten perjantaina kertomalla Nolojen Tilanteiden Naisen parhaista vuosien varrelta. Osa liittyy suoranaisesti työhön, osa ei, mutta on tapahtunut työpaikalla.

Nolon nettisivuston lukeminen kun näyttösi on videotykillä

Tämä kävi tänään. Olin palaverissa, ja jossain vaiheessa minua pyydettiin näyttämään jotain koneeltani videotykillä. No, näytin, siitä keskusteltiin hetki, mutta keskustelu kääntyi muihin asioihin, jotka eivät varsinaisesti koskeneet minua, joten aloin surffailemaan netissä. Perjantaifiiliksissä halusin lukea jotain hauskaa, ja mieleen tuli, että mahtaisikohan vanhoja Myrkky-lehden rankasta juoppoelämästä kertovia Kokonainen & Puolikas -sarjakuvia, tai vaikka Pera Pervoja, olla netissä. Yhtäkkiä havahduin kun keskustelu loppui ja kaikki alkoivat taas katsoa videotykille. Jolla oli minun näytöltäni seuraava kuva.



Asiakas on mulkku

Vuosia sitten kehitin tietojärjestelmää eräälle suurasiakkaalle. Siinä sitten me devaajat järjestettiin itsellemme kehitysympäristössä huumoria laittamalla järjestelmään muka hauskoja tekstejä - kun eihän kehitysympäristössä käy kuin kehittäjät. Siellä oli käyttäjää "Palle Runqvist" ja "Manne Mulqvist", ammattina ties mitä moskaa. Ja sitten yhden etusivulla näkyvän tapauksen otsikkona "ASIAKAS ON MULKKU!" 

Tästä tuli epic fail siinä vaiheessa, kun pomo oli niin innostunut nopeasti deviin saadusta versiosta, että halusi täysin yllättäen palaverissa esitellä sitä asiakkaallekin. Yritin toppuutella, että ei, se on vielä ihan kesken, mutta pomo rohkaisi, että ei se haittaa, kaikki ovat vaan iloisesti yllättyneitä että näin nopeasti on jotain näkyvää saatu aikaan! Yritin vihjata datan epämääräisyyteen, sanoen että siellä on kaikenlaista kehitysdataa vaan, ei sitä kannata näyttää. Mutta ei, niin piti avata sovellus. Ja siellä tosiaan luki se isolla kirjoitettu asiakas on mulkku, joka oli allekirjoittaneen työtä.

WC fail

Olin ostanut mainostuksen uhrina ekologisen kuukautiskupin. Ensimmäistä kertaa sen kanssa ähräsin sitten työpaikan vessassa. Ei se kuppi vaan mennytkään sisään ja auennut kuin Strömsössä, vaan jäi lyttyyn ja aukeamatta, joten jouduin ryhtymään likaisiin töihin, eli työntämään kädet sinne ja syvälle ja kiertämään ja pyörittelemään kuppia. Ikävä juttu oli, että olin unohtanut lukita vessan oven. Mahtoi se minulle vieras tyylikäs naisihminen joka avasi oven, hämmästyä näkyään: meikäläinen seisoi wc-pytyn vieressä, toinen jalka pytyllä, ja sormet syvällä alapäässä :-0 Äkkiä se sulki oven ymmärrettyään että tuli hieman huonoon aikaan, ja lähti pois.

Työpaikalla oksentaminen ja oksennusta hiuksissa työn jatkaminen

Tämä on wanhoilta willeiltä ajoilta, kun vielä toimin assarina yliopistolla. Olin ollut henkilökunnan ja opiskelijoiden bileissä henkilökunnan edustajana, ja siellä oli maistunut runsain mitoin alkoholi. Aamulla klo 8-10 oli laskuharjoitusten pitoa, jonne urheasti raahauduin, nauttien vahvistukseksi aamuviskin. Kesken harjoitustehtävän ratkaisun esittämisen vatsani kuitenkin päätti, että viskistä on päästävä välittömästi eroon. Ei auttanut muu kuin oksentaa siinä kaikkien nähden taulusienen pesualtaaseen. Huuhtoa oksennus pois ja jatkaa opetusta. Vasta tilaisuuden loputtua tajusin, että pitkissä hiuksissani oli vähän oksennusta latvoissa. Tämä melkeinpä kannatti, koska sain myöhemmin ainejärjestöltä lahjaksi pullon mallasviskiä - ja ämpärin :D



perjantai 18. marraskuuta 2016

Kerrankin trendi minun makuuni: hyggeily

Aika vähän medioita seuraan, mutta aamulla autoradiosta kuulin puhetta hyggeilystä. Kyseessä on Tanskasta peräisin oleva elämän pienistä asioista nautiskelemisen filosofia, Jotkut on tämän blogin kommenteissakin ihmetelleet, että eikö minun elämäni ole kovin sisällötöntä, kun en tee muuta kuin työtä ja olen yksin kotona. Mutta ei, ei se ole, koska minä -näköjään trendikkäästi- hyggeilen illat ja viikonloput pitkät! Tässä esimerkkejä ihmisten hyggeilystä, lainauksia ylle linkitetystä jutusta:

Himmennän valaistuksen, nojaudun sängyllä isoon untuvatyynyyn, pujahdan kahden paksun peiton alle ja laitan Gilmoren tytöt pyörimään. Hyggeilyn maksimoinniksi otan vielä suklaata suuhun ja koiran kainaloon. Ai että!

Haen hesekupongilla 2 isoa mega-ateriaa, paprikamajoneesilla, ja syön ne yksin kotona katsoen Youtubesta videoita.

Minä kääriydyn kissan kanssa lämpöhuopaan ja puhun sille pehmeitä. Otan kaamoksen aikana muutenkin aika paljon mallia laiskanlötkeästä kissastani, poissa on valoisan ajan terhakka temmellys

Minäkin nautin ihan valtavasti tuon kaltaisista olemattoman pienistä asioista. Suloinen lämpö lämpöhuovan alla kun ulkona sataa lunta. Sokeritoukka kipittämässä kylpyhuoneen kaakeleilla: ei tulisi mieleenkään liiskata, vaan tunnen sitä kohtaan syvää sympatiaa. Hyvä ruoka ja viini. Lauantaiaamun raukeus kun unet on jo nukuttu, mutta oi ihanaa kun ei ole silti pakko kömpiä ulos peittojen alta vielä tunteihin jos ei huvita. Joskus ilo pelkästä olemassa olemisen ja elinvoiman tunteesta, ilman mitään ihmeempää syytä. Toisinaan tekee mieli pomppia tasajalkaa kuin pikkulapset vain siitä ilosta että on edelleen elossa ja terve ja voi. Pessimistinä en koskaan pidä sellaisia asioita itsestäänselvinä, vaan oletan että voin kuolla tai sairastua koska vaan, samoin läheiseni, ja olen positiivisesti yllättynyt jokaisesta aamusta kun niin ei olekaan käynyt ainakaan tänään.




 
 

perjantai 11. marraskuuta 2016

Trump USA:n presidentiksi ja meikäläisen paino 76 kiloon

Että nautin, kun Donald Trump voitti vaalit kaikesta Pravdan (Helsingin Sanomat) ja vastaavien valtamedioiden panettelusta huolimatta. Itsekin olisin äänestänyt Trumpia, vaikka luulen että moni ei sitä arvaisi kaltaisestani vasemmistolais-vihertävästä piipertäjästä. Minusta vaan ihan politiikan ulkopuolelta tuleva tyyppi, joka sanoo suoraan mitä ajattelee, oli kuin raikas tuulahdus Clintonin peri-poliitikkomaisuuteen verrattuna. Ja naisten vikittelyt ja pepulle taputtelut otan vaan huumorilla. Itse olisin nuorempana ollut moisesta vaan imarreltu ja usein minua harmitti, ettei edes baareissa känniset koskaan hipelöineet minua, kuten kauniimmille ystäville tehtiin. Pienempi paha pepulle taputtelu, kuin se että ilmoittaa että haluaisi pommittaa dronella Julian Assangen pois häiritsemästä...

Luulen tosin että Trump on vähemmän suorapuheinen ja hauska kun presidentin viran arki koittaa. Epäilen, että huomaa aika pian että hänellä itsellään ei olekaan kauheasti valtaa rakentaa muuria Meksikon rajalla, laittaa kaupparajoituksia tms, ja muuttuu ihan tavalliseksi presidentiksi, joka ei saa ihmeemmin aikaan hyvää jos ei pahaakaan.

Se paino :(

Stressikauden päätteeksi uskalsin vasta eilen käydä vaa'alla. No, olihan se 76,4 kiloa se paino taas :( Eli kuukaudessa lähes 3 kg lisää. Ei ole kyllä ihme, kun tuli elettyä karkilla, munariisipasteijoilla, kaljalla, Batteryllä ja kotiin tilattavilla pizzoilla kuukausi. 

En jaksa edes ottaa mitään ryhtiliikettä ja alkaa tosissani laihduttaa - en vaan jaksa eikä minusta ole siihen. Opettelen tässä vaan taas tavalliseen elämään jossa syödään ihan jotain ruokaa eikä vaan kaikkea naposteltavia ja pikaruokia, ja jossa jopa vettä voi juoda, eikä aina vaan energiajuomaa tai keskikaljaa :D Eiköhän sillä muutama kilo lähde ajan kanssa.

perjantai 4. marraskuuta 2016

Nyt se on ohi, projektihulluus

Viimeiset päivät taas olleet ihan järkyttäviä. Tänään oli meidän projektin deadline, jolloin asiakas
päättää että mennäänkö tuotantokäyttöön vai ei. Toissapäivänä vasta aloitettiin tietoturva-auditointi, ja siinä löytyi muutama auditoijan kriittiseksi määrittelemä virhe, jotka asiakas vaati korjaamaan. Tämä nakki tietysti kosahti allekirjoittaneelle, joten viimeiset päivät on ollut aamujen, päivien ja iltojen harrastukset selvät :D

Mutta taistelin sen kanssa, koska kamalinta mitä olisi voinut tapahtua olisi, että tuotantoonmenoa olisi lykätty. Se olisi tarkoittanut että sama puurtaminen jatkuu ja jatkuu, ja lisäksi asiakas keksii uusia ominaisuuksia joita olisi nyt kiva toteuttaa kun kerran aikaa on lisää. Minä halusin tästä eroon, vaikka se maksaisi sen etten voi nukkua viimeisinä päivinä minuuttiakaan.

Ja nyt se on ohi 

Huh mikä helpotus kun päädyttiin siihen että voidaan mennä tuotantoon nykyisellä versiolla. Nyt ei enää tarvitse vähään aikaan tehdä iltaisin kotona töitä eikä muutenkaan elää jatkuvassa pelossa ja ahdistuksessa. Mahtaa se olla outo tunne :D

Vaa'allekin pitäisi uskaltautua, mikä on pelottavaa, koska olen elänyt suurelta osin hermoja rauhoittavalla keskikaljan tissutelulla, energiajuomalla ja karkilla. Mutta mietin huomenna sitä sitten.

Kaljoittelu ei tosin taida innostaa hetkeen noin nautintoaineena, koska tällä hetkellä kalja on mun päässä assosioitunut lähinnä rauhoittavaksi lääkkeeksi jota käytetään äärimmäisissä stressitilanteissa, kun aivot on niin ylikierroksilla että eivät enää pysty keskittymään ilman jotain rauhoittavaa. Oluen hajusta ja oluttölkin näkemisestäkin tulee mieleen stressi ja ahdistus, ei mitään kivaa. No, valitettavasti tämä ei taida koskea muita alkoholijuomia kyllä, ne maistuu edelleenkin ;)

perjantai 28. lokakuuta 2016

Hengissä jotenkuten, ja #rumaselfie

Stressikauhu jatkuu vielä viikon, sen jälkeen sen pitäisi loppua työn alla olevan järjestelmän mennessä tuotantoon.

Tässä iässä sitä huomaa, että unettomuus ja stressi ja näiden lääkintä tissuttelulla alkaa melko häijysti
näkyä naamasta. Näin ihastuttavalta näytin tänä aamuna kun heräsin. Kuin spurguämmä katuojasta ryömineenä, jes! Koska oli asiakastilaisuus, yritin pakkelilla saada itseäni pirteämmän näköiseksi. Heti kävi selväksi että tässä ei kevytpakkelointi auta, joten menin sitten toiseen ääripäähän: vasta kaupungilla huomasin peilistä itseäni vilkaistessani, että olin onnistunut meikkaamaan itseni elähtäneen heroiiniaddikti-huoran näköiseksi. Väsähtäneisyys näkyi edelleen selvästi, mutta vahvat silmänrajaukset ja selvä meikki tekivät vaikutelman että tuo surullinen ihmisraiskio yrittää selvästi olla viehättävä, ehkä luuleekin raukka olevansa.

No, asiakastilaisuus meni kunnialla ja näytinpä ainakin kaikkeni työlle antaneelta :D Sain asiakkaalta kehutkin siitä miten nopea olen toteuttamaan kaikenlaista ja kiitokset joustavuudesta yhteistyössä. Ensi viikko tulee olemaan kaikkein pahin, koska viimeisetkin bugit on saatava ennen julkaisua korjattua ja niitä on paljon... Ja koska minä olen niin nopea, niin suurin osa niistä nakitetaan hemmetti vieköön mulle. Eipä haittaisi paljon, jos sairastuisin ensi viikolla :D

Tänään ryömin rommipulloon

Kotiinhan sitä tietysti täytyi tulla Alkon kautta, ja nyt on perjantaipullo tosiaan tarpeeseen. Pitkästä aikaa ostin rommia, ja sillä aion tuhota päästäni aivosoluja riittävästi että huomenna muistan vain hämärästi mitä työ ja stressi on ja aloitan siten puhtaalta pöydältä :D

Näyttää olevan myös työkavereita samoissa tunnelmissa, kun tämäntapaisia viestejä satelee puhelimeen:


Barbadoslaista rommia. Maanantaina tulen näyttämään entistä enemmän spugeämmältä :D


keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Cambridge-valmentajallakin tuli käytyä - vain 3,5 kg plussaa :D

Mun dieettihän on ollut tässä reilun kuukauden painonhallintavaiheessa, jolla on ollut tarkoitus vakiinnuttaa paino noin 70 kiloon. Ei se ihan onnistunut, ja pahimmillaan painoin jo 75 kiloakin. Mutta iloinen yllätys oli, että punnituksessa se paino olikin enää 73,5 kg. En saanut edes kummempia moitteita, vaan vain kehotuksen kiinnittää huomiota annoskokoihin ja alkoholinkäyttöön.

Pieni laihtuminen johtunee siitä, että mun krooninen työstressi on siirtynyt uuteen vaiheeseen: sellaiseen maaniseen, yli-innokkaaseen tärinävaiheeseen, jossa ruoka ei maistu kun mieli ja keho on niin ylikierroksilla, ettei edes muista syödä. Tämä on ihan mukava vaihe siinä mielessä, että vaikka töissä tulisi millainen katastrofi, niin siinä missä vielä jokunen viikko sitten ajattelin masentuneesti: "Ei, en kestä, en jaksa, jään saikulle, hajoan - tai juon ainakin illalla päännollauskännit ja vedän niin paljon mässyruokaa etten tunne muuta kuin ähkyä", niin nyt olo on kuin jos tietokonepelissä tulisi vastaan iso pahis-örkki: "jännää, tämäpä mukava haaste, nyt tulee sulle turpaan jumalauta"!

Ainoa miinuspuoli tässä vaiheessa stressailua on, että keskittymiskyky ei oikein tahdo toimia. Mieli
kun on asiasta toiseen pomppivalla, huolimattomalla ja hätäilevällä vaihteella koko ajan. Kauhea hätä ja touhuaminen mutta valmista ei välttämättä suhteessa kaikkeen täpinään tule. Olen myös varmasti superärsyttävä muille, koska olen ylisosiaalinen, aggressiivisen päällekäyvä (onneksi lähinnä henkisesti) ja muita kohtaan yhtä vaativa kuin itseäni. Täytyy yrittää pysytellä mahdollisimman paljon etätöissä ja erossa ihmisistä vaan.

Mutta eipä tuo mitään, tämmöistä tämä elely it-helvetissä on - kesälomia odottelen jo :D Laihtumisesta alkaa taas olla vähän toivoa kun tosiaan ei enää niin tee mieli makeaa eikä alkoholia, eikä oikein ruokaakaan. Saas nähdä miten jatkossa painon kanssa käy. Ja päänupin ;)


tiistai 11. lokakuuta 2016

Ihanat Gudrun Sjödenin vaatteet - mutta missä niitä voi käyttää?

Äitini joskus tilasi mulle Gudrun Sjödeniltä lahjaksi jotain kodintavaraa, ja sen jälkeen mulle on tullut aina niiltä kuvasto. Nyt tuli taas talvikuvasto, ja ai että minä värikkään ystävänä rakastan niitä vaatteita. Haluaisin niin monet niistä uudenkin kuvaston vaatteista.

Ongelma vaan on, että missä noita tuommoisia voisi käyttää? Konttorilla näyttäisi vähän oudolta, kun siellä koodarit on farkuissa ja college- tai villapaidoissa ja muut perinteisissä business-univormuissa. Olisi siellä vähän outo lintu seassa jos pistäisi jotkut hippityyliset Gudrunit päälle :D Herättäisi ainakin huomiota mustaan, harmaaseen ja siniseen pukeutuvassa miesvaltaisessa massassa, omaan makuuni liikaakin.

Vapaa-ajalla taas tuntuu että nuo on jotenkin liian "hienoja", kun kuitenkin lähinnä röhnöttää kotona tietokoneen edessä ja välillä käy yksin syyspimeässä kävelemässä. Ei siihen tarvita kuin pieruverkkarit tai kuluneet kotifarkut. Juhlavaatteitakaan eivät oikein ole. Mutta silti näitä seuraavia tekisi ihan kauheasti mieli:










sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Telkkari on kyllä ihan turha kapine

Sain tänään (huoh, niin, sunnuntaina) viikonlopun pakkoylityöt ajoissa valmiiksi joten ajattelin että voisin vaikka laittaa aivot narikkaan katsomalla pitkästä aikaa televisiota. Kun ei oikein jaksaisi edes pelata kun tietokoneet etoo liikaa viime aikojen liian työn tekemisen takia. Siinä kanavia selaillessani totesin sen, miksi se telkkari on niin harvoin päällä edes silloin kun illat ei mene työasioiden parissa: ei sieltä tule mitään kiinnostavaa.

Tosi-TV:tä katsomaan olen liian epäsosiaalinen. Minua ei erityisemmin kiinnosta Maajussien tai muidenkaan pariutumismenot tai muutenkaan ihmisten koohotukset milloin missäkin BB-talossa tai sinkkusaarella tai missä lie. Saati joku "Vain elämää" tyyppinen julkkisten pienissä viinipäissään tekotunteilun pällistely. Julkkikset ei muutenkaan ole koskaan kiinnostaneet mitenkään.

Sitten on dieettiohjelmia, huutokauppakeisaria, kovimpia keräilijöitä ulkomailta, rekkakuskeja jäällä... Plääh, tylsää. Suurin osa näistä on semmoisia joita äitini ikäiset katsoo, suurimpana ilonaan ohjelmissa olevien ihmisten arvostelu ääneen.

Elokuvat ja kiinnostavammat sarjat on yleensä uusintojen uusintoja joten niissäkään ei kovin usein ole katsottavaa.

Niinpä minä siis pysyn tylsimyksenä, jonka viikottainen tv-annos on Avara luonto lauantaisin varsinkin jos tulee tropiikki- tai meriaiheista settiä, sekä jokunen dokumentti tai ajankohtaisohjelma. Nekin nykyään yhä useammin katson nettipalveluista kuten Yle Areena tai Katsomo, kun ei aina sovi juuri siihen aikaan kun ne telkkarista tulevat.

Joko telkkari on tylsä tai minä olen tylsä, tai luultavasti molempia. Ilmeisesti nuorissa on paljon kaltaisiani, joita ei jaksa koko töllötin kauheasti kiinnostaa vaan katsovat täsmänä netistä sen mitä haluavat nähdä. Nuorilla tosin luultavasti on vähän erilainen maku kuin mulla, joka juuri mietin että miksi ei ole vaikka tosi-tv:tä jonkun taiteilijan tai tieteilijän työstä ja elämästä, miksi aina noita nuorten ihmisten pariutumis- ja kisailujuttuja. Luulen että suurin osa muista katsojista uhkaisi pitkästyä hengiltä jos tosiaan tulisi ohjelma vaikka huippumatemaatikosta tai -fyysikosta etsimässä ratkaisua vielä ratkaisemattomaan ongelmaan, mutta meikätylsimys alkaisi siinä vaiheessa innostua :D

Tunnelmat telkkarin ääressä

tiistai 4. lokakuuta 2016

Yt:t tuli ja meni - ja paino +5 kg kolmessa viikossa

Meillä sitten tänään ilmoitettiin että nyt on kaikki irtisanomiset ilmoitettu joten niiden osalta joille ei ole ilmoitettu mitään, työ jatkuu normaaliin tapaan. Täytyy sanoa että tunsin jonkin verran pettymystä, koska olin jo päästänyt itseni haaveilemaan aivan erilaisista ammateista joita voisin tehdä jos saisin kenkää. Taksikuski, varastotyöntekijä, ehkä kiinteistönvälittäjä? Mutta njääh, ei tämä helvetti näin vähällä sitten loppunut, joten burn-out partyt jatkukoot :D

Mutta kaksi lounaskaveria menetin, kun molempiin osui yt-arpa. Hienoa sitten näiden noin viisikymppisten lähteä hakemaan alan töitä tilanteessa, jossa taas tänään Fujitsu ilmoitti helpottavansa it-alan huutavaa työvoimapulaa (sarkasmia) antamalla jäähyväisjalkineesta 400:lle Suomessa työskentelevälle henkilölle. Työ siirretään tehtäväksi halvempien kustannusten maissa. Ja samaan aikaan Taloussanomat uutisoi että jokun hiton raportin mukaan Suomi on houkuttelevin EU-maa investoinneille. Melkoiselta nollaraportilta vaikuttaa, kun samaan aikaan Taloussanomien sivulla on tuo Fujitsun uutinen ja lisäksi LED-valmistaja Hella ilmoittaa myös isoista irtisanomisista syynä tuotannon siirtäminen halvempaan maahan (Romaniaan).



Eräänlainen lihomisennätyskin on tullut tehtyä

Ensi viikolla pitäisi käydä viimeinen kerta Cambridge-valmentajalla, ja saattaapi olla että yllätän olemalla nopeimpia takaisinlihojia mitä on nähnyt :D Tänään uskaltauduin vaa'alle kolmen viikon stressikaljoittelun ja -syöpöttelyn jälkeen. Paino: 75 kg eli viitisen kiloa lisää. Tätä vauhtia ei mene kauaa että pääsen pois neuvolassa punnittavien eli alle satakiloisten kategoriasta. Naamastakin näytän turvonneelta ja vanhalta ja väsyneeltä.

Eikä mua jaksa edes harmittaa koko painonnousu eikä räjähtänyt ulkonäkö. Ihan sama. Nyt olen kuitenkin sen verran taas tottunut tähän nykyiseen paniikkistressitasoon, että viime päivinä olen syönyt jo ihan järkevästi enkä ole tissutellut kaljaakaan, joten ehkäpä se tästä tasaantuu tämä painonnousu. Mutta mitäpä yhden vanhan ämmän painolla oikeastaan väliä, tai sillä kuinka petolinnun perseeltä näyttää.

Kun kerran Fingerpori-teemaan päästiin, niin... :D


tiistai 27. syyskuuta 2016

Olipa uuvuttava viikko (hyvästi terveellinen elämä)

Täällä on taas möyritty työn ja stressin kanssa syvissä vesissä. Meillä on tulossa ison tietojärjestelmän tuotantoonmeno pian, ja se tuottaa kiirettä ja stressiä. Lisäksi viime torstaina toinen asiakas aktivoitui, että NYT HETI on tehtävä yksi aiemmin tilattu työ, että hän ei voi enää odottaa.

Oma esimieheni oli tehnyt mulle kivat källit, ja lupaillut asiakkaalle että se on melkein tehty jo, uskoen että voidaan aina lykätä jokunen viikko deadlinea, niin että saan tehdä rauhassa kiireellisempää projektia. Tosiasiassa en ollut aloittanutkaan -esimiehen käskystä, koska työ ei ollut olevinaan kiireinen- sitä, ja niinpä tuli pikku ylläri torstaina, että tiistaina (tänään) klo 12 on asennus ja testaus alkaa. Asiakas huusi kuin palosireeni kun pomoni yritti anoa lisäaikaa ja vedota toisen projektin tilanteeseen, ja alkoi uhata reklamaatiomaksuilla ja ties millä. Niinpä ei sitten muuta kuin tekemään. Kuten aina, koodari kärsii siitä kun esimies lupailee asiakkaille sitä ja tätä :( Ja tosiaan, ohimennen asiakkaalle annettiin ymmärtää että kyseessä on MINUN vikani vaikka minä olin vain noudattanut esimiehen asettamaa prioriteettijärjestystä...

Kyseessä oli melko suuritöinen liittymä toiseen järjestelmään, jolle oli työtilauksessa määritelty 18
henkilötyöpäivää työn määräksi. Koska aloitin torstaina, oli minun käytettävä viikonloppukin siihen lähes yötä päivää että sain valmiiksi. Viime yönä aamuyöstä sain homman valmiiksi, joten siinä mielessä meni hyvin.

Ei vaan meinaa vanha jaksaa tämmöistä. Kaljaa ja energiajuomaa on mennyt niin paljon että vaa'alla ei kannattane käydä vähään aikaan. Ruoaksi on riittänyt suklaapatukat, perunalastut ja lihapiirakkaan muistuttavat Vihannespiirakat eli "vihikset". Tänä aamuna oli pää niin sekaisin unettomuudesta ja stressistä että säikähdin kesken työmatkaa, että missä ihmeessä olen, en tunne tätä paikkaa ollenkaan! Sitten aloin miettiä että onhan mulla navigaattori autossa joten laitan sinne työpaikan osoitteen niin kyllä se perille vie - ainoa vaan etten muistanut sitäkään, enkä omaa kotiosoitettani. Paniikkikohtauksen partaalta sain itseni rauhoitettua ja sitten muistin taas kuka olen  ja missä olen ja jatkoin tuttua työmatkaani ;) Ja kaikkea on pitänyt tarkistella miljoona kertaa kun ei muista joko tarkisti että kukkaro on mukana, työläppärin laturi on mukana, ovi on lukossa kun lähti kotoa...

Nyt täytyy kyllä ottaa jokunen päivä ilman ylitöitä ja kunnolla nukkuen, vaikka olisi mikä kiire. Mutta marraskuulle asti jolloin tuo isoin projekti on tuotannossa tulee olemaan melkoisen järkyttävää menoa ihan varmasti. No, ensi viikolla meillä jaellaan niitä potkuja, joten tiedä vaikka osuisi lähes lottovoitto kohdalle ja pääsisi koko hommasta.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kylläpä maistuu ruoka hyvältä Cambridge-litkujen jälkeen!

Nautin juuri päivälliseksi äärimmäisen yksinkertaisen pienen aterian: vähän paahdettua leipää oliiviöljyllä voideltuna, mustia oliiveja, paahdettuja manteleita, aurinkokuivattua tomaatteja, mozzarellaa ja pienen lasillisen valkoviiniä. Oikein Välimeren ruokavalion mukainen päivän kevyempi ateria siis. Sitä voisi kuvitella että noin yksinkertainen ruoka jossa ei ole edes mitään lämmintä olisi tylsää, mutta jos Cambridge-dieetti on jotain hyvää tehnyt, niin opettanut nauttimaan mitä yksinkertaisimmista ruoista. Silmät oli pakko sulkea nautinnosta kun maisteli kaikkia makuja, joita viini vielä vahvisti. Hyvä ettei kyyneleet noussut kiitollisuudesta silmiin kun tiedän että saan jatkossakin syödä tällaisia, eikä enää tarvitse oksennusta pidätellen niellä imeliä Cambridge-pirtelöitä. Paitsi nyt aamuisin yksi, mutta se ei haittaa koska aamulla olen niin uninen etten muutenkaan söisi mitään.



Aiemmin päivällä ryhdyin kokeilunhaluiseksi ja halusin testata mansikkaa pizzaan. Olen yleensä aika perinteinen erityisesti pizzojen ja pastojen suhteen enkä muutenkaan ole pääosin eksoottisten kokeilujen ystävä -ehkä kamalin ruoka mitä ikinä olen syönyt on briteissä matkalla kalliin ravintolan suklaa-katkaravut :-o - mutta nyt vaan täytyi kokeilla että toimisiko vuohenjuusto + makea myös pizzassa kuten salaatissakin toimii. Toimi se, yllättävän hyvin!


Eikä kaloreita ole tästä herkuttelusta huolimatta tullut ihan kohtuuttomasti:
Aamupala: Cambridge chocolate velvet 153 kcal
Lounas: Mansikkapizzaa: 912 kcal
Iltapala: Mozzarellaa, manteleita, oliiveja, aurinkokuivattua tomaatteja, leipää oliiviöljyllä, lasi valkoviiniä: 592 kcal

Yhteensä 1656 kcal

Enköhän minä tällä jonkin verran liho kun olen tottunut syömään 1000 kcal päivässä, mutta olo on kyllä niin paljon energisempi ja elämä nautinnollisempaa kuin kitukuurilla, että ihan sama! Arkisin syön varmasti vähän kevyemmin ja terveellisemmin, kun pizzan sijaan tulee töissä syötyä salaattilounas. Saas nähdä miten ämmän käy painon suhteen :)

tiistai 13. syyskuuta 2016

Dieettini siirtyi painonhallintavaiheeseen (Cambridge 6-taso)

Nyt vaan on niin paljon stressiä että en pysty enää pakottamaan itseäni 1000 kcal päivässä ruokavaliolle. Tiedän, että yritys pakottaa johtaisi melko pian massiivisiin kaljoittelu- ja syöpöttelyretkahduksiin. Niinpä tänään, kun kävin Cambridge-valmentajalla, sanoin että en toistaiseksi enää haluaisi yrittää pudottaa painoa, vaan vain estää sen etten liho lisää. Katsotaan sitten rennommassa työtilanteessa, jos ne viimeiset 5 kiloa saisi pois, mutta ei nyt. Sovimme itse asiassa, että ei ainakaan puoleen vuoteen kannata yrittää enempää painonlaskua.

Nyt olisi sitten tarkoitus syödä niin etten lihoisi enkä laihtuisi, ja 1 Cambridge-valmiste päivässä. Kuukauden päähän on vielä punnituskäynti, niin etten ihan kauheasti ottaisi iloa irti tästä uudesta rentoudesta ;) Sen jälkeen varmaan enää en käy siellä ollenkaan jos paino on pysynyt samassa, ja jos joskus myöhemmin innostun laihduttamaan siihen 65 kiloon, niin tuskinpa sitä Cambridgella teen silti vaikka se on minulle kyllä toiminutkin kun sillä olen jo 15 kg pudottanut. Noin pienen määrän kuin 5 kg pudottamiseen joku pussikuuri vaan tuntuu vähän "overkill":iltä.

Mutta eipä tuo kauheasti haittaa jos jäänkin tämän painoiseksi. Makkaramaha on edelleen, ja kainaloläskejä, jenkkakahvoja ja yhteen hankaavat pönäkät reidet. Sekä pullukka muodoton pallonaama. Mutta eipä tuo niin haittaa, kun en niin kauheasti välitä siitä miltä näytän enää. Sitä paitsi monet ikäiseni on samanlaisia, niin että siellä täällä on vähän ylimääräistä, eikä kukaan sitä ihmettele jos 43-vuotias nainen on pikkuisen tukeva täti.

Tarkoitus olisi palailla siihen ihan ensimmäiseen dieettiini jota kokeilin eli Välimeren dieettiin, koska sillä koin voivani tosi hyvin ja sain nauttia kaikenlaisesta mistä tykkään: pastasta, leivästä, viinistä... Alussa ainakin kirjaan ja tarkkailen kaloreita myös ja punnitus joka toinen päivä, koska tarkoitus ei ole päästää itseään lihomaan takaisin, vaikkei sitten enää laihduttaakaan.


perjantai 9. syyskuuta 2016

Perfektionismista ja epäonnistumisen pelosta

Tässä kun olen omaa stressikoohotustani seurannut, niin olen huomannut, että suuren osan paineistani aiheuttaa kaksi piirrettä, jotka mulla oli jo lapsena: jumalaton perfektionismi, ja siitä seuraava hirvittävä epäonnistumisen pelko, joka johtaa hommien aloittamisen lykkäämiseen, mikä taas johtaa stressiin ja ahdistukseen. Erityisesti näitä oireita ilmenee, jos pitää tehdä jotain esim. uusilla tekniikoilla joita en ennestään tunne, mikä taas on omissa töissäni ihan arkea ja jatkuvasti vastaan tuleva tilanne.

Mutta näin tässä taas kävi. 3 viikon projektijakso, jonka aikana minun piti toteuttaa eräs mobiilisovelluksen kokonaisuus. En ole mobiilikehitystä ennen tehnyt, mutta ei se mitään, järkevä ihminen olisi heti jakson alussa alkanut tutustua aiheeseen lukemalla tutoriaaleja netistä, alkamalla kokeilla ja tutkia asioita. Sen sijaan mitä teen minä? Menen paniikkivaihteelle, jossa sisäisesti valitan: "en osaa, en pysty, joudun häpeään kun jään kiinni että olen tyhmä"! Paniikin vallassa välttelen pakkomielteisesti työhön tarttumista kaikilla tekosyillä. Aina on jotain sivuhommia joita voi tehdä. Aina on netissä jotain erityisen kiinnostavaa surffattavaa. Etäpäivänä iskee päänsärky juuri kun "ihan oikeasti" olin aloittamassa. Saan myös kovan lenkkeilyhimon juuri kesken työpäivän: "aurinkokin paistaa, pakkohan on lähteä ulos kävelemään".

Tilanne, kun oli 3 päivää deadlineen, joka oli tänään. Tässä vaiheessa olen niin ahdistunut, että kädet tärisee enkä voi nukkua, ja epäilen oikeasti saattavani seota minä hetkenä hyvänsä. Tuho vaikuttaa varmalta. Mietin, että pitäisikö pitää saikkua ja ottaa näin aikalisää. Tai tuhota tietokone staattisella sähköllä tms huomaamattomalla keinolla, ja väittää että homma oli kyllä tehty mutta ikävä kyllä katosi. Vai pitäisikö suoraan käväistä irtisanoutumassa. Mutta moraali ei anna periksi epärehellisiin ratkaisuihin, enkä oikein työttömäksikään halua, joten nyt tässä vaiheessa sitten, hirvittävän paineen alaisena pakotan lopulta itseni hommaan. Avuksi pakko ostaa sixpack kaljaa rauhoittavaksi lääkkeeksi ja aloittaa työ illalla, koska konttorilla ko. lääkettä ei voi oikein käyttää ja ilman sitä en pysty voittamaan lamauttavaa haasteen ja epäonnistumien pelkoani.

Työn aloitettuani joudun jatkuvasti pakottamaan itseni palaamaan asian tutkimiseen, ja silti vähän väliä huomaan että taas olen ihan huomaamattani livennyt jonnekin nettikeskustelua lukemaan, tai jotain blogia, tai vaikka pöydälläni olevan karkkipussin tuoteselostetta. Tai käymään jääkaapilla, mikä on laihdutuksen kannalta tuhoisa tapa. Nyt kuitenkin paine on jo niin kova, että saan pakotettua itseni työhön. Sanon vastaan sisäiselle "epäonnistut, et osaa" -inttäjälleni. Ja höpön, olet 20 vuotta tehnyt näitä hommia ja koskaan et ole vielä epäonnistunut, vaikka joka helvetin kerta tämä sama show. Aika pieni todennäköisyys että nyt olisi eka kerta! Nyt ei tarvi kuin alkaa järjestelmällisesti tehdä vaan ja etsiä puuttuvat tiedot googlettamalla ja kokeilemalla. Jos liikaa ahdistaa, niin kaljaa koneeseen niin helpottaa.

Niin siinä taas kävi, että työ oli deadlineen mennessä valmis. Sitä kiitettiinkin, ja ensi viikolla minun pitää esittää tekeleeni projektin ohjausryhmälle kun on niin hieno. 3 viikon työ intensiivisellä 3 päivän ja melkein yönkin (3-4 tuntia nukuin välillä kyllä) tekemisellä ja olutlääkityksellä. Kuinka paljon helpompaa se olisi ollut jos olisi oikeasti käyttänyt siihen sallitut 3 viikkoa eikä vältellyt työtä ekaa kahta ja puolta viikkoa. Mieleni tekisi sanoa, että nyt teen elämänmuutoksen, ja jatkossa alan puuttua välttelykäytökseeni heti kun sitä huomaan, mutta enpä taida jaksaa. Jos 20 vuotta on tällä tapaa menty ja monta kertaa jo yritetty muuttaa tapoja, siinä onnistumatta, niin täytyy kai vaan hyväksyä nämä ajoittaiset äärimmäisen ahdistustekemisen kaudet. Välillä kyllä haaveilen jostain superyksinkertaisesta rutiinityöstä, jossa ei tarvisi oppia uutta eikä keksiä mitään, ei ratkaista työkseen ongelmia,vaan voisi toistaa aina vaan samaa helppoa hommaa...

maanantai 5. syyskuuta 2016

Stressi pyrkii taas tuhoamaan laihdutusta

Töissä tavallista hullunmyllyä. Tai tavallista pahempaa, päätellen siitä että iltaisin ei pysty nukkumaan moneen tuntiin sänkyyn menosta, kun on niin ylikierroksilla sekä ajatusten pyörimisen suhteen että hermostollisesti. Töihin mennessä mahanpohjaa kouristaa jännityksestä ja ahdistuksesta, ja siellä töissä sitä pelkää koko ajan uusia tehtäviä, uusia sähköposteja, lisäpainetta edellisen päälle.

Ja sitten asiakas ilmoitti, että nyt tässä projektissa vasta kiirevaihe alkaa, tähän asti on lämmitelty. Hyvä etten pyörtynyt siihen paikkaan. Välillä tekisi mieli jäädä muutaman päivän tekoflunssasaikulle ja dokata ne päivät niin että päästä kuolisi viimeinenkin aivosolu joka muistaa koko hiton projektit, mutta tiedän etten sitä tee, kun olen moralistinen nynny ja ylitunnollinen.

Eipä tässä kai mitään, tavallista kaaosta, mutta laihduttamisen kanssa sopii ihan hemmetin huonosti yhteen kova stressi. Olen vähän väliä sortunut syömään enemmän kuin ne kalorit, mitä pitäisi syödä. Välillä tuntuu että sitä tunkee ruokaa suuhun ihan huomaamattaan, esim. työtä tehdessään. Hajamielisenä vaan havahtuu siihen, että oho, mun suu käy, ai olen ottanut taas jotain syötävää :D Kaloreita en ole läheskään joka päivä edes jaksanut kirjata ja laskea. Ja sanomatta on selvää että vaa'alla en myöskään viitsi käydä.

Ensi tiistaina olisi punnitus seuraavan kerran, ja täytyisi yrittää tsempata nyt tämän kuurin kanssa. Kai siitäkin jotain masokistista nautintoa voi saada, kun maksimoi kärsimyksensä vetämällä rääkkikuuria samaan aikaan kun pää meinaa hajota kiireeseen :D


tiistai 30. elokuuta 2016

2 viikkoa 1000 kcal / päivä: -1,8 kg

Ei ymmärrä ollenkaan. Kun syön 1200 kcal päivässä, paino ei laske yhtään. Mutta sitten lasketaan päivän kalorisaantia vain 200 kcal päivässä, ja yhtäkkiä paino humpsahtaa alas lähes kilon viikossa. Laskennallisesti efektin ei pitäisi olla ollenkaan noin dramaattinen.

Ehkä kyse on siitä, että nyt syön 3 Cambridge-ateriaa päivässä, joten hiilihydraattien osuus energiasta on aika pieni. Näin nestettä kehon kudoksissa on paljon vähemmän kuin tavanomaisesti syödessä. Saa nähdä, miten paino kehittyy jatkossa, koska jos kyse on pelkästä nesteestä, niin se efekti ei sitten enää seuraavilla kerroilla jatku...

Cambridgen 3-tasolle palaamisen inhottavia seuraamuksia on taas olleet ummetuksen ja yleisesti väsyneen ja kipeän olon paluu. Mutta eiköhän sitä jaksa jos painoa lähtee tätä tahtia, pitkän tasannevaiheen jälkeen :)

... ja vähemmän kevyttä lukemista


Hesarissa oli viikonloppuna mielenkiintoinen juttu siitä, miten maanviljelys, jonka ainakin omien kouluaikojeni historiankirjat kuvasivat ihmiskunnalle kovastikin hienoksi kehitykseksi, on itse asiassa kurjistanut ihmiskunnan oloja monella tapaa, niin terveyden, sosiaalisen tasa-arvoisuuden kuin vapaa-ajan määränkin suhteen. Niinpä hankin heti luettavaksi itse kirjan, historioitsija Yuval Noah Hararin " A Brief History of Humankind", eli Ihmiskunnan lyhyt historia. Välillä muutakin kuin hömppäfantasiaa ;) Palailen asiaan kun kirja on luettu!


torstai 25. elokuuta 2016

Nyt sen vasta tajuan: dieetillä mässyt pitää korvata etu- eikä jälkikäteen

Olen suuren osan laihdutushistoriaani taistellut sen asian kanssa, että en ihan aina jaksaisi olla täydellä itsekurilla liikkeellä, joten sitten jossain vaiheessa repsahtaa kuitenkin. Aina hautoessani repsahdusta olen ajatellut, että ei se mitään - sitten repsahduksen jälkeen pidän sitäkin tiukemmat muutaman päivän, ja sillä on liikakalorit kuitattu. Siinä vaan on tupannut käymään niin, että joku tekosyy tai oikea syy on estänyt tiukkispäivät. Jos repsahdus on sisältänyt alkoholinkäyttöä, niin eihän sitten darrassa ole voinut mitään kevyttä rehua syödä vaan on pitänyt saada mättöä. Ja muutenkin, aina on tahtonut tulla eteen joku syy miksi sittenkään en pysty kiristämään kaloreita vaikka piti: on stressiä töissä, närästää ja tyhjä maha pahentaa vaivaa, on kauhea nälkä niin että päätä särkee ja huimaa, töissä yhteinen lounas, vanhemmilla käynti ja äiti loukkaantuu jos ei syö hänen tarjoomuksiaan... Näin syötyjä liikakaloreita ei ole ikinä tullut tasoitettua, ja ne ovat tupanneet jäämään vyötärölle tai ainakin hidastamaan laihdutusta.

Tänään taas alkoi tulla olo, että tekisi mieli vähän repsahtaa jossain vaiheessa. Käydä vaikka kehutussa korealaisessa ravintolassa joka on kotini lähellä, ehkä oluttakin ruoan kanssa voisi juoda... Turhautti, koska tiesin että siinä menee taas laihdutusvaivaa hukkaan, koska en kumminkaan pidä pyhiä lupauksiani syödä sitten kevyemmin vastapainoksi.

Yhtäkkiä oivalsin mikä on ratkaisu: tehdä se kalorivaje etukäteen, ja sitten repsahtaa suoritetun vajeen rajoissa. Ok, minä voin poiketa 1000 kcal päivärajoituksestani vaikka sunnuntaina siellä korealaisessa ravintolassa 1000 kcal ylöspäin, mutta jos ja vain jos olen aiemmin saanut aikaan vastaavan vajeen syömällä vaikka 2 päivää pelkkää pussikuuria (noin 500 kcal per päivä). Jos joskus oikein tekisi mieli laittaa deekis- ja boheemivaihde päälle, ja haluaisin syödä ja juoda 4000 kcal päivässä, niin eipä mitään, mutta luvan saan vasta kun olen saanut aikaan 4000 kcal kalorivajeen normaaliin saantiini nähden.

Tämä tietysti tarkoittaa, että repsahdukset pitää suunnitella, mikä ei varmaan kaikille kävisi, koska monella on ihanne täydellisestä laihdutussuorituksesta ilman repsahduksia ja poikkeuksia. Mutta minä tiedän että kaipaan välillä rentoilua, joten voin ihan hyvin hyväksyä sen että vaikka kerran kuussa syön yli kalorirajojen ihan luvan kanssa. Jatkossa vaan yritän ennen suunniteltuja lankeemuksia sitten syödä vähemmän, niin että laihduttamisen vaatima kalorivaje säilyisi. Itsestäänselvä asiahan tämäkin, mutta jotenkin ei vaan ole tullut edes ajateltua ennen, että niinkin voisi tehdä. Kärvistellä ensin ja nauttia sitten, eikä toisinpäin.


maanantai 22. elokuuta 2016

Yt-neuvotteluja ja runosuolen sykintää

Työkaveri tulee avokonttorissa viereiseen työpisteeseen. Itse olen tullut jo tuntia aiemmin, ja koska olen huomannut jokaista meitä koskettavia uutisia firman intrassa, päätän valistaa häntä asiasta. Vasta kun alan selittää asiaa, huomaan että tänään on runosuoli-päivä, jolloin suusta tulee ihan tahtomatta kummallista kaunokirjallista puppua.

"Rakas työnantajamme on päättänyt Rooman armeijan jo ammoisina aikoina aloittaman kunniakkaan perinteen mukaisesti aloittaa vuosittaisen desimoinnin, tai kuten rakas Johtajamme -olkoon hän ikuisesti kunnioitettu- sanoi ihan televisiossa: nuorennusleikkauksen, jolla taataan yhä paraneva kilpailukyky kansainvälisen kvartaalikapitalismin myrskyisillä vesillä..."

- Siis hä?, kysyy aamu-uninen kollega.

"Ai sori, siis on alkanut isot yt:t, lähes joka kymmenes saa jäähyväisjalkineesta. Potkut, fudut, kenkää."

- Ei helvetti, ai taas... Et mitenkään selkeämpää tapaa keksinyt sanoa sitä?

"Enpä tullut keksineeksi, vaikka pitäisi muistaa, että pyrkimys liialliseen verbaaliseen elokvenssiin näin aamutuimaan voi johtaa pahimmillaan akuuttiin aivolaajentumaan, joka taas... ÄH, tästä tulee taas näitä runosuolipäiviä. Mä yritän loppupäivän pitää pääni kiinni parhaani mukaan, etten heittelisi sarkastisia heittoja tästä tarpeellisesta nuorennusleikkauksesta ainakaan asiakkaiden kuullen. "

Stressaavan ja vittumaisen työn hyvä puoli on se, että yt:t ja potkujen mahdollisuus ei juuri haittaa. Se on lähinnä neutraali asia. Ok, jos en saa potkuja, stressi jatkuu, mutta on rahaa. Jos saan potkut, stressi loppuu, mutta rahasta tulee tiukkaa. Molemmissa on puolensa, enkä tiedä kumpi on parempi tai pahempi. Kumpaakaan ei ole siis erityistä syytä pelätä eikä toivoa. Ihan sama. Tietynlainen vapaus tässä kyllä on, että olen vastuussa vain itsestäni, en kenestäkään muusta.



Runosuoli jatkoi piinaamistaan loppupäivän. Koska piti tehdä töitä, en voinut keskittyä siihen, mutta vähän väliä tuli mieleen hyvin kummallisia lauseita ja mielikuvia, joista olisi voinut kirjoittaa vaikka tajunnanvirtarunon jos olisi ollut aikaa. Mielikuvissa oli ainakin:

värikäs papukaija häkissä
edesmenneiden rauha ilon, surun, pelon ja toivon tuolla puolen
ikuisuuden anakronismi ajassa
kysyvät kuka minä olen ja minä vastaan:
minä olen teidän elämänne
totuutta huutava vääryys


Työpalaverissa tuli myös kommentoitua ehdotusta käyttää tiettyä tuotetta projektissamme asiakastiedon hallintaan, että mainiota: sehän sopii siihen kuin sian perse nokkahuilun soittamiseen. Joskus ihmettelen itsekin, mistä näitä kummallisia heittoja oikein tulee, vaikka yritän olla Asiallinen Aikuinen Ihminen :-\  Mutta yt:t ei siis huoleta pätkääkään, mikä on hyvä.

tiistai 16. elokuuta 2016

Paluu dieetin 3-tasolle koitti

Niin se kävi, että ei ollut punnituksessa taas paino yhtään laskenut, vaan jokusen sataa grammaa
noussut. Valitettavaa kehitystä on myös, että rasvaprosenttini on noussut vähän yli 40%:sta 44%:iin.

Eli selvästikään tämä 1200 kcal dieetti ei mulla laihduta vaan on lähinnä ylläpitodieetti jolla entinen paino pysyy. Vaihtoehdot tässä tilanteessa ovat lähinnä joko hyväksyä nykyinen paino ja olla laihduttamatta enempää, yrittää vaan vakauttaa se tähän, tai sitten laskea kaloreita alaspäin että paino lähtisi laskemaan.

Huolimatta siitä, mitä tiedän monien olevan mieltä tällaisesta kitudieetistä, minä päätin palata Cambridgen 3-tasolle ja alentaa syödyt kalorit takaisin sinne 1000 kcal pintaan. Käytännössä tarkoittaa, että palaan syömään 3 Cambridge-valmistetta päivässä, ja niiden lisäksi yksi noin 400 kcal ateria. Arkisin työpaikan salaattilounas, viikonloppuna jotain kevyttä kotiruokaa. Kahden viikon päästä katsotaan, pystyykö aineenvaihdunta vielä hidastamaan itseään estääkseen laihtumisen, vai joko olisi saavutettu se raja jonka alle mikään säästöliekki ei pysty kulutusta painamaan.

Miten sitten tällaisen dieetin jälkeen pidetään saavutettu paino, jos kulutus on luokkaa 1200 kcal päivässä? Ilmeisesti se on ainakin mahdollista, koska tiedän useampiakin juuri Cambridgella laihduttaneita, ja nämä ovat laihduttaneet vielä merkittävästi enemmän kuin minä, joilla paino on pysynyt tai noussut vain vähän. Niitä "reverse diet" kirjoituksia täytyy netistä lueskella, jotka on juuri suunniteltu siihen että miten saisi kovan dieetin ja aineenvaihduntalaman jälkeen nostettua syötyjä kaloreita takaisinpäin ilman että lihoo nopeasti takaisin.

"Periksiantaminen on perseestä" on mun yleisperiaate elämässä muutenkin, ja nyt aion soveltaa sitä tähän laihduttamiseenkin, liian monen periksiannon jälkeen. Tavoite: painaa 65 kiloa tai kuolla sitä yrittäessään (no joo, tuo viimemainittu oli vähän liioittelua ehkä)!

No, onneksi ei ole kuin 5,4 kg matkaa tavoitteeseen, eli ei niin kauhean isoa repäisyä enää tarvita :) Ja ei kun latkimaan "herkullista" minttusuklaapirtelöä!


sunnuntai 14. elokuuta 2016

Plussapallon mobiilipeliaddiktiot

Ei, en harrasta Pokemon Go:ta, se täytyy mainita heti alkuun. Siihen olen liian sohvaperuna, että viitsisin juosta pitkin maita ja mantuja ihan fyysisesti jahdatakseni virtuaaliotuksia. Pitkään vältyin myös kokonaan kiinnostumasta mobiilipeleistä. Tietokoneella olen aina pelannut graafisesti näyttäviä rooli- ja actionpelejä, ja tuntui että joku pikkuruudulla yksinkertaisten pelien pelaaminen sormella näyttöä tökkimällä olisi hyvin epäkiinnostavaa. Angry Birdsiä kokeilin, pelasin jonkun aikaa, ja kyllästyin. Saman pelin kakkosversiosta en tykännyt yhtään.

Nibblers


Ensimmäinen peli josta innostuin on hassua kyllä hyvinkin yksinkertainen peli: Nibblers. Siinä on ideana samanlaisten hedelmien "mätsääminen". Hedelmiä mätsäämällä voi tuhota erilaisia esteitä, tappaa liskoja (ei ne kyllä näytä liskoilta, mutta pelissä ne on nimellä "lizard"), tai vapauttaa vaikka avuttomia kaloja koreista, joihin ne on laitettu: mätsää kolme hedelmää kalakorin vierestä, niin kori hajoaa, ja kala hyppää iloisena veteen. Eri tasoissa on eri tehtävät: hävitä liskot, vapauta avuttomat kalat, poista muta mätsäämällä hedelmiä, kerää tietty määrä hedelmiä. Mätsäämällä useamman kuin 3 samanlaista hedelmää saa "syöppöjä", joilla voi syödä koko rivillisen hedelmiä tai liskoja. Simppeli peli, mutta yllättävän kivaa vaikka hetkiksi jolloin odottaa jotain tai muuten vaan kaipaa jotain kevyttä pientä tekemistä. Kuten kuvasta näkyy, mä olen tasolla 532. On siis tullut jonkun verran tätä pelailtua :D

Tasolle 532 käy nibblerin (syöpön) tie...


Taso 532. Tehtävä: hävitä hedelmiä mätsäämällä 15 liskoa

Sunken Secrets

Tämä on viimeisin addiktio, ja paljon monipuolisempi peli kuin Nibblers. Tämä on eräänlainen Sim-peli, jossa rakennetaan vähitellen omaa valtakuntaa. Viljellään maata, louhitaan kaivoksista, kaadetaan metsää ja tehdään siitä lautaa, parannellaan kansalaisten taloja ja omaa palatsia, tehdään sukelluksia joilla löydetään aarteita meren pohjasta, käydään kauppaa toisten saarten kanssa.

Tämä on siitä kiva peli, ettei tätä tarvitse pelata pitkiä jaksoja kerrallaan, koska sillä aikaa kun peli on suljettuna, toiminta jatkuu: sato kasvaa, kaivos tuottaa, kauppareissulle lähetetty kuumailmapallo vie tuotteita kohteeseensa, niitä hyödykkeitä mitä on määrännyt kansalaiset tekemään, syntyy. Eli välillä voi vaan käydä Sunken Secretsissä laittamassa määräyksiä että mitä tehdään nyt, ja sitten palata vaikka parin tunnin päästä (tai vaikka seuraavana päivänä) jatkamaan siitä. Ja kun nousee leveleitä ylöspäin, niin tulee koko ajan uusia asioita mitä voi pelissä tehdä: hienompia ikkunankarmeja ja ovia taloihin, uusia verstaita, uusia hyödykkeitä joita voi valmistaa.

Tähän on tullut tuhlattua rahaakin jonkin verran, koska hommia saa nopeutettua ostamalla "helmiä", joilla voi maksaa asioita. Niitä ei ole pakko ostaa, vaan tätä voi pelata täysin ilmaiseksi, mutta tosiaan joskus on kärsimättömyys iskenyt ja sitä on halunnut jonkun jutun valmiiksi heti, ja niinpä on tullut ostettua joku helmi-pakkaus. No, täytyyhän sitä softadevaajia tukea, saman alan ihmisenä, maksamalla hyvin tehdystä pelistä ;) 

Satoa valmiina korjattavaksi: tomaatteja, chilejä, yrttejä, omenia ja appelsiineja. Mehustamolla on valmiina tomaatti- ja kirsikkamehut. Sininen "vaakuna" on taikavoimaa, jota voi kerätä lähteistä ja kukkaistutuksista, ja sillä voi sitten tehdä kaikenlaista.

Hups, pahisörkki on ilmestynyt valtakuntaani! Täytyy tuhota se käyttämällä taikaenergiaa ennen kuin se muuttaa koko saaren violetiksi ja pilaantuneeksi.

Rakenteilla hallitsijan palatsi itselle. Vasemmalla vielä keskeneräistä osaa.

Sukelluksella. Vedenalainen kaivos on tuottanut valkoisia tiiliä, jolla voi korjata vedenalaisen naga-kansan asumuksia. Palkkioksi saa kalliita ja harvinaisia aineksia, joita tarvitaan oman palatsin rakentamisessa ja koristelussa.
Tykkään pelin visuaalisesta ilmeestä: joka paikassa on valtavasti yksityiskohtia. Valtakuntaansa voi myös koristella laittamalla uusia kukkia, suihkulähteitä, tekemällä taloihin hienompia ikkunoita ja ovia jne. Värimaailmakin miellyttää kaiken värikkään ja räikeän ystävää.


tiistai 9. elokuuta 2016

Tympii maksaa Cambridge-dieetistä kun paino ei laske

Mulla ei nyt tämä dieetin 4-taso, jolla saa syödä 1200 kcal päivässä, tunnu toimivan ollenkaan. Ei ole nälkä tai mitään, mutta eipä laske painokaan. Oikeastaan toukokuun puolivälistä paino ei ole muuttunut selkeästi, vaan on pyörinyt koko ajan 70 kilon molemmin puolin. Myöskään mitat eivät ole enää muuttuneet aikoihin. Juhannuksena nyt oli juopottelu, mutta muuten olen elellyt varsin siivosti, lomankin.

Viimeksi kun kävin Cambridge-valmentajalla, sain neuvon mitata ja punnita jokaisen ruoka-aineen ja annoksen, siltä varalta että oikeasti tulen syöneeksi enemmän kuin 1200 kcal huomaamattani. Nyt olen puolitoista viikkoa mitannut joka ikisen paistoöljyn lorauksenkin, punninnut välipalapähkinät ja syödyt vadelmat. Ja ei laske paino mihinkään.

Tässä on aika tyypillisiä esimerkkejä ruoka- ja liikuntapäivistä joita mulla on ollut:

Aamiainen: Cambridge Chocolate Velvet -pirtelö
Lounas: Terra-soijasuikaleet 100 g, oliiviöljy 1 rkl, paprika 10 suikaletta, 1 tomaatti, keitetty kananmuna, sipuli, 2 perunaa
Päivällinen: Bulgarian jogurtti, 1 kuppi kirsikoita, 2 Digestive-keksiä
Kalorit 1161 kcal. 
Liikunta: 40 minuuttia kävelyä + 20 min Cambridge kuminauhajumppaa

Aamiainen: Cambridge Chocolate Velvet pirtelö
Lounas: Kuskus 1 annos, 1/2 avokadoa, 14 g pähkinäsekoitusta,10 vihreää oliivia, 3 aurinkokuivattua tomaattia, 1 rkl oliiviöljyä, Arla Apetina fetajuustoa 50 g
Päivällinen: 1 pala vaaleaa leipää, 1 rkl oliiviöljyä, 2 juustosiivua, 100 g mansikoita
Kalorit: 1166 kcal, Liikunta tunti rauhallista kävelyä

Masentavaa, että näillä kaloreilla ei laihdu. Cambridge-valmentajan mielestä alemmaskaan ei voi mennä, koska hän uskoo vakaasti että jossain vaiheessa sitä alkaa laihtua 1200 kcal päivässä dieetillä. Vaan alkaa usko mennä, kun sitä on 3 kk kitkuttanut ilman tulosta.

Kyllähän tässä alkaa väkisinkin sitä miettiä, että miksi maksan valmennuskäynneistä ja Cambridge-valmisteista, kun ei edes tule tulosta. Voisihan sitä ihan yhtä lailla rajata itsekseen, ilman valmennusta, syödyt kalorit 1200 kilokaloriin ja pysyä entisessä painossaan... Maanantaina on seuraava valmennuskäynti, ja silloin täytyy ottaa puheeksi tämä motivaatio-ongelma, joka syntyy siitä kun ei tulosta tule. Jos ei ole mitään ehdotuksia miten tästä pääsisi taas laihtumisen makuun, niin voi olla että mun Cambridge-kuuri oli sitten tässä.

torstai 4. elokuuta 2016

Päivän (epäonnistunut ja koominen) asu

En yleensä jaksa käydä ostamassa vaatteita kaupoista, joten tulee tilattua paljon netistä. Silloin vaatteet tulee valittua kuvien perusteella, sen perusteella miltä ne näyttävät langanlaihojen 180-senttisten mallien päällä.

No, minähän tunnetusti rakastan mustaa ja valkoista ja dramaattisia kuvioita, joten ihastuin musta-
valkoiseen sahalaitakuvioiseen tunikaan, jonka ajattelin olevan riittävän rento arkeen mutta omalla tavallaan kuitenkin dramaattinen. Sopisikin kivasti sekä farkkujen, leggingsien että hameiden kanssa. Tältä asu näytti katalogikuvassa.


Mutta kun tuo vaatekappale laitetaan 165-senttisen tukevahkon, isotissisen tädin päälle, niin asun ilme on jotain ihan muuta. Oikein tulin hyvälle tuulelle peilin edessä kun huomasin, että kaljamaha, jota olikin tullut vähän ikävä, oli tehnyt näyttävän comebackin!

Kuten kuvasta näkyy, vyötärönauha tulee isojen tissien takia ihan jonnekin muualle kuin vyötärölle: suoraan rintojen alle, ja siihen alle pullahtaa hauska äitiysmekkosiluetti tai pönäkän kaljamahan ääriviivat. Edestäpäin näkyy, että vaakaraidat ja pussittava malli onnistuvat tosiaan melko hyvin, jos tarkoitus on lihottaa vaatteen käyttäjää visuaalisesti ainakin kymmenen kiloa.Tynnyrimäinen keskikeho ja tikkujalat, ai kun on kivan näköistä!

Menin tosiaan töihin tässä asussa, ja sain jotain perverssiä nautintoa siitä, että tiesin näyttäväni suorastaan koomiselta. Taisipa myös ihan piruuttaan tulla kuljettua vähän nokka pystyssä koppavan näköisenä, ihan kuin olisin kovinkin tärkeä siitä miten hyvältä näytän tänään. Huvinsa ne on hulluillakin!






maanantai 1. elokuuta 2016

Otti se töihinpaluu taas koville

Jo viikonloppuna oli jotenkin surkea olo alkavista töistä, vaikka sitä kovin yritti estää työhön liittyviä ajatuksia tulemasta mieleen. Lauantaina sorruinkin jonkin verran lohtuherkutteluun huolimatta siitä, että tänään oli käynti Cambridge-valmentajalla. En vaan jaksanut välittää, kun tympäisi niin ajatus töistä.

Viime yö sitten meni jatkuvaan tuskanhiestä märkänä heräilyyn. Nukahdin, heräsin ehkä 10 minuutin päästä tuskaisena ja hampaita yhteen kiristäen niin että leukaan sattui. Tuntui että on kiire, on jo aamu, mutta kun katsoi kelloa, edellisestä kellon katsomisesta ei ollutkaan kulunut oikein mitään aikaa. Tätä sitten koko yö, niin aamulla kun klo 7 soi kello, päätä särki ja oli levoton, tympäisevä olo. Nyt se alkaa: arki. Hyvästi paratiisi. Tervetuloa helvettiin!

Työpaikan parkkihallista täytyi oikein pakottaa itsensä konttorikerroksiin. Siellä hissiä odottaessa ahdisti ja mahanpohjassa pyöri jännitys. Toistelin itselleni Rocky-elokuvan elämänviisautta: "One step at a time. One punch at a time. One round at a time". Älä mieti koko päivää, saati viikon tai sprintin tehtäviä. Yksi hetki kerrallaan. Yksi tehtävä kerrallaan. Yksi päivä kerrallaan. Niin siitä selviää, on aina ennenkin selvinnyt.

Konttorilla taas harmaat, ahdistuneen ja säikyn näköiset naamat, ja tiesin itsekin hetkessä muuttuvani sellaiseksi, kun siirryn lomamoodista työmoodiin. Mutta iloisten lomalaisten katseluun tottunutta järkytti se levoton ja stressaantunut ilmapiiri, joka avokonttorista henkäisi vastaan. Ikään kuin ihmisten päiden yläpuolella olisi ajatuskuplia: "Antakaa mun olla", "Älkää tulko nakittamaan mulle mitään töitä enää", "Tätä paskaa taas".

Pelkoni osoittautuivat aiheellisiksi. Saapuessani avokonttoriin pomo jo olikin kyöräämässä työpisteeni luona, kiitellen siitä että kun tulen aina niin luotettavasti tasan klo 9, niin hän arvasi että minut löytää kyllä yhdeksältä taas työpisteestä. Tiesin, että asia ei ole se että kysyttäisiin miten loma meni. Ei, se oli kiireelliset työtehtävät. Ensimmäinen kokemus lomalta palatessa oli, että ennen kuin olen edes saanut käynnistettyä tietokoneeni, pomo listaa jo pitkän listan hänen minulle priorisoimiaan töitä, joilla kaikilla on hitonmoinen kiire. "Tänään sitten teet sen aamulla sulle laittamani tiketin työt - katsotaan sitten iltapäivällä että ne on valmiit, ja huomenna klo 9-12 se palaveri ja 13-16 toinen palaveri ja näihin teet Powerpointteja ja kaavioita, ja keskiviikkona sitten ehditkin toteuttaa sen yhden jutun josta puhuttiin, ja sitten meillä onkin jo kiire toisen projektin kanssa ja.... Meillä on kyllä ihan valtava kiire..." AAARGH! Tuntui että tulen hulluksi siinä paikassa ja alan huutaa kuin Munchin Huuto-teoksen mies.

Päivän tunnelma
One step at a time. One punch at a time. One round at a time. Huokaus, ei tässä muuta voi kuin ottaa yhden ahdistavan tehtävän kerrallaan ja alkaa vaan tehdä. Silti vaikka kyrpii ja ahdistaa niin että tuntuu että voisin räjähtää. Hetken fantasioin ajatuksella räjähtämisestä: ylikuormittuneet aivot turpoavat ja lopulta räjähtävät ulos päästä, ja konttorin seinille ja toisiin työpisteisiin roiskuaa iljettävää aivomassaa ja verta. Fantasiassani pomo sanoo tyynesti: "siivotkaa jäljet, ja raato menee sitten biojätteeseen, ja käynnistäkää uuden osaajan rekryäminen heti". Mutta ei kun koodaamaan hetken fantasialla huvittelun jälkeen. Nyt tuntuu mahdottomalta että tätä jaksaa ensi lomaan, mutta tiedän, että aina se on pahinta loman jälkeen, ja kiireeseen ja paineeseen tottuu pian taas. Tiedä onko se sitten kovin tervettä, että tottuu epäterveelliseen ja epäinhimilliseen työtahtiin, mutta selviämään se auttaa, kun muuttaa itsensä zombieksi, joka vaan ottaa yhden askeleen kerrallaan, yhden tehtävän kerrallaan, miettimättä mitään ja välittämättä miltä tuntuu.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Aseksuaalisuus on iloinen asia

Viime kommenteissa minulta kyseltiin seksiasioideni hoitamisesta, että onko minulla fuckbuddyä tai käytänkö välineitä. Ihan ymmärrettävä kysymys sinänsä, koska useimmat ihmiset kaipaavat seksiä, ja minä olen täällä blogissa kertonut eläväni varsin erakkomaisesti vailla edes halua ihmisseuraan, edes seksimielessä.

Minä olen viimeisen viiden vuoden aikana myöntänyt itselleni olevani aseksuaalien seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva ihminen. Nuorempana en kehdannut sitä myöntää edes itselleni, koska se tuntui jotenkin viallisuudelta, häpeälliseltä. Niinhän ihmiset puhuvat, että jos joku sanoo että ei pidä seksistä, niin aletaan selitellä: et ole vaan tavannut oikeaa ihmistä (sanojasta riippuen joko sellaista jota rakastaa, tai tarpeeksi teknisesti hyvää sängyssä), tai ehkä sinulla on jotain traumoja jotka estävät nauttimasta. Joka tapauksessa, kyseessä on ihmisten mielestä ongelma ja vika, jolle mielellään pitäisi tehdä jotain.

Niinpä minä sitten nuorempana tein. Minä näyttelin normaalia. Näyttelin sitä niin innokkaasti, että hetkittäin unohdin itsekin näytteleväni. Vaikka en ole koskaan pitänyt seksistä fyysisenä suorituksena - se on minusta lähinnä ikävystyttävää, hikistä äheltämistä, ei todellakaan vaivan arvoista - niin omalla tavallani pidin omista roolileikeistäni, siitä että esitin innokkaasti varsinaista aktiivista, jopa dominointiin taipuvaista seksipetoa. Ja vakavasti huonosta itsetunnosta kärsivänä nautin varsinkin siitä, että seksin kautta sain jonkun hullaantumaan itseeni, haluamaan minua ja olemaan jopa mustasukkainen minusta. Minusta se oli hienoa, että siinä missä jotkut valittivat, että miehet haluavat vain seksiä ja sitten häipyvät, niin minulla oli päinvastainen ongelma: minä halusin vain yhden illan seuraa, mutta niistä pahuksista ei tahtonut päästä eroon sen yhden kerran jälkeen vaan jäivät mankumaan lisää. Ostin siis seksillä omanarvontuntoa (ja siinä sivussa itselleni ja toiselle sydänsuruja, kun en iljennyt jättää tyyppiä josta tiesin heti että ei meistä mitään paria koskaan tule, ennen kuin pitkän ajan päästä kun en vaan kestänyt enää, kun ahdisti ei-toivottu suhde liikaa).

Vanhemmiten kuitenkin kävi niin, että ei ensinnäkään viitsinyt hankkia sitä seksiä (kun ei baarit ja biletys enää kiinnosta, ja parisuhteita en halua erakkoluonteeni takia), ja toiseksi, en kaivannut enää itsetunnolleni pönkitystä seksin kautta. Huomasin tulevani aivan erinomaisesti toimeen ilman. Siinä vaiheessa kun olin ollut jotain 8 vuotta ilman seksiä, taisin myöntää ensimmäisen kerran itselleni, että taidanpa tosiaan olla aseksuaali. Se saattaa osittain littyä siihen, etten henkisesti koe olevani kumpaakaan sukupuolta, eikä siksi kumpikaan sukupuoli kiinnosta. En tosiaan koskaan edes katsele miehiä (tai naisia, tai hermafrodiitteja ;) ) siinä mielessä että jotenkin seksuaalisesti kiinnostaisi. Voin todeta että joku on komea tai kaunis mutta ei siihen liity minkäänlaista halua olla seksuaalisesti tekemisissä sen ihmisen kanssa.

Aseksuaalisuuteni syiden teoretisointi ei kuitenkaan niin kauheasti itseäni kiinnosta, koska minulla ei ole mitään syytä yrittää muuttaa asian tilaa. Tämähän on kauhean vapauttavaa, kun ei tarvitse yrittää "kelvata" kellekään vain saadakseen seksiä. Nettipalstat on täynnä ihmisten valitusta siitä, kuinka valtavat kriteerit nykyisin ihmisillä on kumppaneille, varsinkin ulkoiset kriteerit. Täytyy sanoa, että ei minua harmita yhtään, että minun ei tarvitse liittyä siihen valittajakuoroon "yhyy, en kelpaa kellekään, kun olen rupsahtanut ja ruma ja läski, en saa edes baarista seuraa", kun en halua kenenkään seuraa. En edes yhdeksi yöksi, saati enemmäksi. Ei tarvitse pelätä tauteja tai raskautta, tai syödä ikäviä sivuoireita aiheuttavia ehkäisypillereitä. Eikä tarvitse alkaa ihmissuhteisiin, joita ei oikeasti halua, vain jonkun "luonnollisen tarpeen" pakottamana. Minä sanoisin, että tällaiselle epäsosiaaliselle mörököllille aseksuaalisuus on varsin miellyttävä ominaisuus, josta ei missään nimessä haluaisi eroon!

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Menin ja leikkautin eskaritukan


Kesäloman laiskotuksessa alkoi kyllästyttää hiusten laittaminenkin, joten sain kuningasidean: leikkautan sellaisen esikouluikäisillä lapsilla suositun pottapäämallin, jota ei tarvitse (eikä paljoa edes voi) laittaa. Eli viivasuorat, kulmakarvoihin asti pitkät etuhiukset ja muuten suora pitkä polkka. Kampaaja kyseli että olenko ihan varma, koska niitä etuhiuksia ei sitten enää saa laitettua kiinni, mutta minä halusin kattilapäähiukset vaihtelun vuoksi, joten sanoin että olen varma. Pituutta suostuin jättämään sentään sen verran että hätäponnarin, jonkinlaisen töpön ainakin, saa vielä laitettua.

Nyt huomaan että mun eskaritukasta tulikin noita-akkatukka. Näytän meinaan kirjaimellisesti aika julmalta ja karulta noita-akalta piikkisuorissa hiuksissa, joissa on suorat etuhiukset. Mutta eipä tuo mitään, ehkä se kuvaa luonnetta vaan, onpa varoitusmerkkinä ihmisille ;) Ja motivoi laihduttamaan loput liikakilot, koska hiusmalli tuntuu korostavan erityisen hauskasti leukaperäläskejä ja kaksoisleukaa. Saas nähdä mitä vitsiä työpaikan vitsiniekat tästäkin keksivät vääntää, kunhan ensi viikon jälkeen palaan taas töihin...




torstai 21. heinäkuuta 2016

Riippumatto ja muita laiskotteluostoksia

Yleensä olen lomalla tehnyt vuoden ostokset mitä tulee kodin sisustamiseen ja vaatteisiin, mutta nyt on ollut niin mukava erakoitua omaan kämppään, että en ole viitsinyt edes Alepaa kauempana kaupassa käydä. Nyt tässä tajusin että pahus, lomaahan ei ole kuin noin viikko jäljellä, ja jotain pitäisi kumminkin hankkia. Tällä viikolla ostin kotiin terassille ja pihaan jotain, ja vähän astioita. Ensi viikolla pitäisi ostaa sitten vaatteita - saa nähdä mikä koko on sopiva, luulen ettei 42:ta pienempi vieläkään mahdu ison makkarapötsin takia...

Ensin tarttui mukaan Bauhausista terassille puolitoista metriä korkea muovipalmu - en viitsi ostaa oikeita, koska ne kumminkin kuolevat talvella joko terassilla kylmyyteen tai sisällä pimeyteen, kurkikoriste sekä pieni tarjoilupöytä jolle olisi tarkoitus laittaa enemmänkin yrttejä kasvamaan. Iltojen iloksi sitten vielä värikkäät valopallot seinään. Tykkään usein iltaisin istua terassilla lukemassa e-kirjoja iPadilla viltin alla, ja aamupalakin siellä tulee kesäisin syötyä.



Hieman kitschejä koristeita: patterikäyttöisiä kynttilöitä ja pikkukameli ;)

Terassin iltavalaistus
Pihaan hankin nyt konkurssiin menneestä Kodin 1:stä riippumaton telineellä. Maksoi vain 24,90 euroa. Päiväunet tuli tänään jo nukuttuakin riippumatossa. Ihmetyttää, miksi en ole aiemmin hankkinut tällaista kaikkien laiskureiden lempipaikkaa itselleni ;) Samalla tarttui mukaan Villeroy & Bochin pari New Wave -lautasta ja teekuppia. Olivat vaan niin kauniita muotoilultaan etten onnistunut vastustamaan vaikken varsinaisesti tarvitse uusia.

Plussapallon päiväunipiste. 

Tämä se vasta on elämää - harmi että loma loppuu kohta :-o

Villeroy & Boch "Animals of the World" sarjan flamingokuppi

Saman sarjan kolibrikuppi ja New Wave -lautanen

Mistä päästäänkin sitten aiheeseen josta Cambridge-valmentaja puhui viime käynnillä, eli että arkisin ei pitäisi tehdä mitään erityisen hyvää ruokaa vaan syödä yksinkertaisesti, niin määrät pysyy kohtuudessa. Uudet lautaset vaan inspiroivat värkkäilemään intialaistyylistä - kukkakaali-kikhernecurryä ja kurkkuraitaa. No, ei siinä laskurin mukaan ollut kuin noin 600  kcal joten ei nyt niin kovin paha... Mitä nyt eilen tein tosin juustokakkua, ja uskottelin itselleni että se on tosi kevyttä kun käytin kevytjuustoa :D Tämähän tietysti on tekosyy syödä normaaliin verrattuna tuplakokoinen palanen ;) Ei kyllä ole laihdutus helppoa kun on niin pahuksen perso ruoalle kuin minä :(


Vähän on syntistä, vaikka tehty kevytjuustosta ;)


sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Suostuin Cambridge-valmentajalla PIENEEN liikuntaan

Paino ei ole laskenut nyt kohta pariin kuukauteen, ja jotain siis pitäisi tehdä. Turhauttaa maksaa valmennuskäynneistä ja etovista Cambridge-litkuista, kun ei edes tule tulosta. Valmentaja otti taas puheeksi liikunnan, ja kerroin suuresta inhostani kaikkea hikoiluttavaa ja hengästyttävää kohtaan. Ja että inhoan myös kaikkia paikkoja missä on muita ihmisiä, kuten kuntosaleja tai jumppapaikkoja.

Hänellä oli tarjota ratkaisu jossa voisin tehdä kotona itsekseni lihaskuntotreeniä, joka tällaiselle "nollakuntoiselle" rasvapallolle luultavasti vaikuttaa hyvinkin. Suostuin kokeilemaan. Kyseessä on Cambridge-ohjelman personal trainerin kehittämä kuminauhajumppa. Ostin sitten 8 eurolla kuminauhan ja ohjeet - ohjeet löytyy myös Youtubesta (video alla). Tätä olisi nyt tarkoitus tehdä muutama kerta viikossa ja katsoa miltä tuntuu.



Valmiiksi jo ahdistaa kyllä jonkin verran, mutta ehkä sen kestää kun saa tehdä kotona milloin haluaa, ja kyseessä ei sentään ole erityisesti kammoamani aerobinen treeni vaan lihaskuntotreeni. Jostain syystä lihastyön aiheuttamaa kipua en ole koskaan erityisesti inhonnut, vaan sellaista hengästymistä ja pitkäkestoisen liikunnan aiheuttamaa uupumusta enemmänkin.

Siinä se odottaa käyttöä - jumppakuminauha