keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Seuraava rento kevennysmuutos: makeansyöntiä vähän kuriin

29.9. tein sen päätöksen että vaaka lähtee mäelle ja jatkossa hyvin rento ja terveys-, ei painolähtöinen ote elämäntapamuutoksiin. Syyskuun lopulla päätökseni oli ensin laittaa rotiin taas käsistä suurkulutukseksi asti ryöstäytymään päässyt alkoholinkäyttö. Asetin itselleni tavoitteeksi että saan juoda max 7 annosta alkoholia viikossa. Ilokseni voin todeta, että olen siinä pysynytkin :)  Pari kertaa olen juonut ne kaikki 7 perjantai-iltana, joskus taas ruokajuomina pitkin viikkoa. Tätä rataa on tarkoitus jatkaa jatkossakin, koska se ei tunnu vielä kamalalta kieltäymykseltä, mutta ei ole älytöntä kohtuuttomuuttakaan.

Nyt on sitten aika puuttua seuraavaan ongelmakohtaan, eli kaamosmasennuksen myötä käsistä lähteneeseen makean mässyttämiseen. En ole alkoholirajoituksen myötä taatusti yhtään laihtunut, ehkä jopa lihonut (en tiedä kun vaaka on edelleen pannassa), eikä se ole ihme koska on maistunut niin töissä joka päivä makeat jälkkärit, suklaapatukat kuin kaamosväsymyksen torjumiseen käytetyt energiajuomatkin. Tavallinen päivä on voinut makeansyönnin osalta mennä niin, että aamupäivästä työpaikan automaatista makeaa maitokaakaota (140 kcal per kuppi), lounaan päälle jälkkäri, iltapäivästä energiajuoma ja suklaapatukka, illalla usein vielä Pepsiä päivällisen kanssa. Kyllähän siinä liikakaloreita ja turhan paljon sokeria tulee tämmöiselle istumatyötä tekevälle keski-ikäiselle naiselle.

Nyt tarkoitus olisi kohtuullistaa tuota makean syömistä vähän. Tässäkään en halua absolutistiksi enkä tiukkikseksi, joten laitan tavoitteeksi että saan syödä 3 kertaa viikossa makeaa herkkua. Pepsistä ja energiajuomista en nyt edes yritä eroon, tunnen tarvitsevani niitä pysyäkseni edes hereillä, mutta aion vaihtaa sokerittomiin versioihin. Pepsistä olen usein Maxia juonut tähänkin asti, mutta energiajuomat on menneet sokeriversioina aina - ja viimeisen kuukauden niitä on mennyt vähintään 1 päivässä.
Plussapallon elämäneliksiiri nro 1!

torstai 23. lokakuuta 2014

Huumoria: hullut kotimaiset tuotenimet sun muut tekstit

Mulle tuli twitterin kautta tämä ensimmäinen kuva ja ajattelin että teen hupipostauksen, johon kerään muitakin löytyneitä. Nämä on siis erilaisia tuotteiden nimiä tai muita epäonnisen sivumerkityksen omaavia tekstejä joita netistä löytyy.



Ei jumalauta. Hotellit on kansainvälisiä paikkoja, joten englanniksi jotain näin hullua tarkoittava hotellin kanta-asiakasohjelman nimi on melkoisen nolo. "Cum" siis tarkoittaa siemennestettä, voisi suomentaa vaikkapa "mälli". Osuvasti mälliklubin klubikortissa on vielä kuvassa lentäviä (voikukan) siemeniä. Melko karkeaa symboliikkaa, sanoisin :D Onkohan klubilaisten VIP-tiloissa lähinnä porno-DVD:itä ja talouspaperirullia, sitä voisi ainakin nimen perusteella odottaa...


Tapahtui Cum Clubilla...


Kun tämän ääntää kuten englanninkieliset ääntäisivät, merkitys muuttuu vähän oudoksi. "Juicy pussy" eli mehukas pillu. Pahempaa vielä jos sen ostaa äs-marketista eli S-marketista eli persemarketista! Just bought myself some juicy pussy from local ass market!

Naisen sukupuolielintä pahvitetrassa. Ainakin brittislangissa.


Jacky eli yucky (paha, oksettava, ällö). Ihmekös lintu näyttää helvetin vihaiselta.

Salmiakkia jonka nimi tarkoittaa nussimista (kack).


No mun suuhun et ainakaan tule, yököttävä pervo!


Mikki Hiirtä epäilyttää espanjalaisten miesten potenssi. Ja spanski täysin kysymysmerkkinä, että mitä, voiko se joskus pystyssäkin olla, en ole tiennytkään...



VR:n mielipide junalipun ostajasta.

Todellakin, pullaverhot. Mitä lienee. Tämä oli pitkään näin, nyt on valitettavasti jo muutettu muotoon RULLAverhot.


maanantai 20. lokakuuta 2014

Unettomuutta ja luovan toiminnan pelkoa

Unettomuus

Taas alkoi ahdistaa kun katsoin Prisma-dokumentin ja siinä oli taas asiaa unettomuuden kammottavista vaikutuksista ihmiskehoon. Koehenkilöt laitettiin nukkumaan "vain" 6,5 tuntia yössä viikon ajan, ja siinä ajassa heidän testein mitattu henkinen suorituskykynsä laski ja yllättävää kyllä, verikokeista kävi selville että sellaiset geenit olivat aktivoituneet, jotka edistivät mm. diabeteksen, ylipainon ja sydän- ja verisuonitautien syntyä ja monet positiivisempaan tulokseen johtavat taas passivoituneet. Lisäämällä tunnin tuohon unimäärään eli 7,5 h yössä unta, haitalliset vaikutukset kumoutuivat. 

Mutta kun meikäläiselle se 6,5 tuntia on sekin ihan utopiaa! Viikolla mennään 3-5 tunnilla yössä. Ihmekös vähän vaivaa loppuviikosta zombiemainen olo ja läski senkun kerääntyy keskikehoon vaikkei kauheasti mässäisikään. Jos pääsisin tekemään duunia ilta- tai yövuorossa, olisivat nämä ongelmat ohi, mutta ei se tässä aamuihmisten maailmassa oikein onnistu...

Luovan toiminnan pelko

Minä taas innostuin välillä ajatuksesta kokeilla pystyisikö sitä kirjoittamaan jonkinlaisen tarinan, kirjan. Mutta sitten iski taas se sama rimakauhu, joka minulla iskee töissäkin kaikkien vähänkään rutiinia vaativampien hommien edessä, ja kaiken uuden edessä muutenkin elämässä. Lykkään ja lykkään aloittamista ajatellen, että "huomenna ehkä". Tai ehkä viikonloppuna on aikaa. Tai jos jään työttömäksi yt-neuvotteluiden seurauksena. Tai kesälomalla, jos en jää. 

Eikä se oikeasti mistään ajan puutteesta ole kiinni, olenhan nytkin käytellyt aikaani mm. epäkiinnostavien tv-ohjelmien katseluun ja jo läpipelattujen tietokonepelien pelaamiseen. Se on kiinni siitä että minua pelottaa kaikki luova toiminta. Tulee sellainen olo että en osaa enkä pysty, että edessä on pystysuora vuori jota en millään koe pystyväni kiipeämään. Ahdistaa ajatuskin yrittämisestä, ja kun ahdistaa, keksin niitä tekosyitä miksei vielä, vaan ehkä joskus myöhemmin. Olen yrittänyt tyynnytellä pelkoani mm. vakuuttamalla itselleni, että jos jotain kirjoitan, sitä ei kukaan edes koskaan tule lukemaan joten ei haittaa jos kaikki kirjoittamani on noloa ja täyttä roskaa. Pöytälaatikkoon vain kirjoittaisin, ihan vain kokeillakseni tehdä jotain luovaa. Vakuuttelen myös itselleni, että jos siitä tulee ekalla kerralla ihan paskaa, voin kirjoittaa kaiken uusiksi, vaikka kuinka monta kertaa. Sisäinen ankara kriitikko aloittaa toimintansa ennen kuin riviäkään on kirjoitettu ja vaatii jo uusia parempia versioita! Se myös nälvii siitä miksi yleensä kirjoittaisin: luulenko voivani opettaa jotain ihmisiä? Antaa jotain tunne- tai taide-elämyksiä? Luulenko olevani jotenkin parempi kuin muut, oikein taiteilija? Naurettava luuseri olen, kun luulen että pystyisin jotain kirjoittamaan. Joskus on ihan helvetin raskasta elää oman päänsä kanssa, kun se pää haraa vastaan ihan kaikkea, olipa kyse laihduttamisesta tai työn tekemisestä tai kirjan kirjoittamisesta pöytälaatikkoon! 


torstai 16. lokakuuta 2014

Vapaaehtoisen sinkkuuden problematisoimisesta

Tänään oli Hesarissa juttu ihmisistä, jotka eivät halua lainkaan perinteistä parisuhdetta (linkki). Lasken nykyisin itsenikin tähän ryhmään, vaikka en ole täysin poissulkenut sitä mahdollisuutta että jossain joskus kävelisi vastaan täydellinen sielunkumppani, jonka kanssa alkaisin olla parisuhteessa. Minulla ei kuitenkaan ole halua etsiä kumppania, eikä oikeastaan halua tehdä juuri minkäänlaisia kompromisseja päästäkseni parisuhteeseen, koska minulla ei ole mitään erityistä halua olla parisuhteessa eikä yksinolo ole mitenkään epämiellyttävää.

Se mikä sinkkuusjutussa kiinnitti huomiota on, että niin itse jutussa kuin kommenttiosiossa vapaaehtoista sinkkuutta pidettiin selvästi jonkinlaisena ongelmana, johon on löydyttävä syyt henkilöhistoriasta. Vain Väestöliiton Osmo Kontula myönsi, että osalla varmasti aidosti syy voi olla se, että vaan nauttii yksinolosta. Sen sijaan erityisasiantuntija Maaret Kallio jo toi esiin näkemyksiä, joissa vapaaehtoiseen sinkkuuteen johtaisi jonkinlainen ongelma tai henkinen vamma:
Jos lapsi on kasvatettu niin, ettei hän ole saanut turvautua kenenkään, vaan on pitänyt olla reipas, ei aikuisenakaan osaa olla riippuvainen toisesta. Vaikka riippuvuus on taito, se nähdään yksilöllisyyttä ihailevassa kulttuurissa heikkoutena", Kallio sanoo.
Myös se, miten ihminen kokee itsensä, vaikuttaa ajatuksiin parisuhteesta. Jos ei usko kelpaavansa kenellekään, ei edes yritä löytää kumppania.
Jos sydän on särkynyt ja on jäänyt traumaattisia kokemuksia parisuhteesta, ihminen on saattanut menettää uskonsa siihen, että on olemassa kelvollisia kumppaneita
Jutun kommenttiosiossa esitetään lisää oletuksia, miksi niin epänormaaliin ja sairaaseen tilanteeseen kuin yksinolon vapaaehtoiseen haluamiseen voidaan päätyä (toki siellä on myös kommentteja toiseen suuntaan erityisesti vapaaehtoisesti sinkuilta):


Ihan mielenkiinnosta haluaisin nähdä tutkimuksen, jossa verrattaisiin sitä ovatko nämä sinkkuilijat olleet ainoita lapsia tai ns. iltatähtiä, jotka käytännössä kasvatetaan ainoan lapsen tavoin. ... Tunnen myös monia, jotka ovat olleet vanhempiensa silmäteriä ja sinkkuilevat yhä päälle 40v. ikäisenä kun jokaisesta kumppanista on aina löytynyt jotakin vikaa, jonka ylitse ei ole päästy kun kompromissiin ei ole kykyä/halua. (Plussaallon huomio: miksi sitten PITÄISI olla kykyä tai halua tässä asiassa kompromisseihin, miksi pitäisi pyrkiä sopeutumaan parisuhteeseen???)
Varmasti ko. ryhmässä on valtavan paljon erilaisia syitä yksinelämiseen, mutta tuo kyvyttömyys kompromisseihin tarkoittaa mielestäni sitä, että ihminen on pohjimmiltaan itsekäs ja haluaa elämäänsä vaikuttavien asioiden tapahtuvan itselleen mieleisellä tavalla. Jokaisella on siihen tietysti oikeus. Individualismia korostava aikamme on omiaan lisäämään tämän tyyppistä elämäntapaa. 
En ymmärrä sitä sinkkuuden perustelua, että on kiva että tavarat ovat omilla paikoillaan eikä kukaan sotke omaa lehteä. Minusta se on osa aikuiseksi kasvamista, että oppii jakamaan ja ottamaan toisen ihmisen tunteet ja tavat huomioon. 
 Itse en usko että vapaaehtoisen sinkkuuden täytyisi olla tuollainen ongelmallinen asia, jonka taustalla on jotain vian tai sairauden omaista. Totta kai on myös olemassa kyvyttömyyttä sitoutua ja niin kovaa hylätyksi tulemisen pelkoa ettei uskalla ollenkaan yrittääkkään suhdetta ja noita muita syitä, mutta minä tiedän omakohtaisesta kokemuksesta että ei aina tarvitse olla tuollaisia asioita taustalla.

Oma vapaaehtoinen sinkkuuteni


Minä en ainakaan koe noita yllä lainattuja syitä kauhean tutuiksi. En ole ainoa lapsi, enkä pilalle hemmoteltu. Minun syyni olla tyytyväisempi yksin kuin kaksin eivät ole niin pinnallisia kuin että on kivaa että koti pysyy järjestyksessä eikä tarvitse ottaa toisen tapoja huomioon. En pelkää riippuvuutta toisesta, joskaan en erityisemmin aikuisena ihmisenä kaipaakaan sellaiseen suhteeseen kenenkään kanssa. Toki olen välillisesti riippuvainen lukemattomista ihmisistä, tarvitsen esim. muiden tuottamaa ruokaa, vaatteita, palveluja, esineitä ja tämä on tietysti täysin ok, en kaipaa omavaraiseksi korpierakoksi. Vaikka minulla on ulkonäköni suhteen huono itsetunto, en myöskään ajattele ettenkö kelpaisi kellekään. Ajattelen päinvastoin, että ne miehet eivät kelpaa minulle, koska en ole törmännyt niin sopivan oloiseen, että olisin valmis luopumaan sinkkuuteni eduista, sellaiseen jonka kanssa olisi parempi olla kaksin kuin yksin. Edes aiempien parisuhteiden traumat eivät ole sinkkuuteni syitä: en ole koskaan ollut herkkä tuossa mielessä. En ole koskaan edes parisuhteeseen lähtiessäni ajatellut että sen pitäisi kestää loppuikä, vaan elänyt hetki kerrallaan ja kun suhde on loppunut, pienten ikäväitkujen jälkeen elämä on jatkunut ilman sen syvempiä traumatisoitumisia. 

Minun pääasiallinen syyni sinkkuuteeni on äärimmäinen introverttiyteni. Luin joskus jonkun taitelijan lauseen: "Parhaat bileet on mun pään sisällä" ja näin juuri koen asioiden olevan. Minä kaipaan lopulta aika vähän elämyksiä itseni ulkopuolelta, ja varsinkaan toisilta ihmisiltä. Elämäni suurin ilo on mielikuvittelu ja pelkkä oleminen. Mitä tulee aistielämyksiin, niistäkin nautin enemmän yksin kuin kaksin: seurassa aina jotenkin tuntuu että joutuu rajoittamaan itseään, ettei vaikuttaisi kummalliselta. Esim. saatan haluta koskea tai halata puuta koska minusta tuntuu että aistin siinä mielenkiintoista energiaa, tai liikehtiä tai ilveillä rumasti (tai miettimättä miltä se näyttää) musiikin tahdissa. Tai tuijottaa pitkään vaikka asfaltilla kimaltelevia monenvärisiä jääkiteiden jalokiviä aivan ihastuneena, niin pitkään että kuka tahansa "normaali" kysyisi jo mikä mulla on ja mitä katson - mutta en voisi mitenkään jakaa kokemusta sellaisen kanssa joka ei sitä itse koe samoin. Haaveeni on aina ollut kieltämättä parisuhde toisen samanlaisen outolinnun, sielunkumppanin kanssa. Mutta kaltaiseni ovat harvassa ja miehissä varmasti vielä harvemmassa kuin naisissa, ja minun on paljon parempi olla yksin kuin kaksin sellaisen kanssa, joka ei ymmärrä minun intuitiivista ja värikästä sisäistä maailmaani, joka on elämäni tärkein nautinto ja johon verrattuna pinnallisempi persoonallisuus on kuin pieni jäävuoren huippu: sen tason yhteys ei minulle riitä. (Joskus aina mietin, että kirjoittaisin kirjan jossa päähenkilö olisi päällepäin äärimmäisen kuiva ja epäkiinnostava, ja eläisi ja ehkä kuolisikin täysin yksin, mutta vasta kuoleman jälkeen paljastuisi tämän päiväkirjasta, kuinka valtavan rikas ja kaunis sisäinen elämä hänellä oli ollut.)


sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Parit uudet kengät ja wokkiruokaa

Tuli hankittua parit uudet kylmemmän kauden kengät. Netistä tietysti tilasin (Spartoosta) kun tämän kaamosväsymyksen kanssa tuntuisi ihan mahdottomalta ajatukselta lähteä johonkin ostoskeskuksiin kiertelemään. Ajatuskin sellaisesta uuvuttaa :\

Ensimmäisenä on Geox Illusion Scra -merkkiset kiilakorolliset tennarityyppiset kengät. Näitä ajattelin käyttää farkkujen kanssa lähinnä. Ei sitä tämänikäinen nainen ainakaan töissä viitsi ihan sellaisia peruslenkkareita tai tennareita käyttää, mutta nuo on minusta sen verran siistin ja tyylikkään näköiset että menevät hyvin. Ja tosi mukavilta tuntuvat kävellä vaikka on vähän korkoakin.



Toiseksi hankin sitten elämäni ensimmäiset (oikeasti!) saapikkaat. Merkki on Best Mountain ja malli 'Carmoni'. En ole jotenkin osannut koskaan käyttää nilkkuria pitkävartisempia kenkiä, mutta kun joka paikassa on nyt näkynyt saapikkaita niin leggingsien, mekkojen kuin tiukkojen farkkujenkin kanssa, niin ajattelin että nyt kyllä hankin itsekin. Valitsin tuollaiset aika klassisen näköiset mustat koska on riski että jos ne olisivat liian epätätimäiset, en kumminkaan tulisi käyttäneeksi ;-) Nyt tarvisi vaan hankkia vaikka syksyyn sopiva mekko ja kapealahkeiset housut, joiden kanssa voisi noita käyttää.


Wokkailua pitkästä aikaa

En ole niin kauheasti aasialaistyyppisten ruokien ystävä, mutta wokit kieltämättä on nopeita ja helppoja silloin kun ei jaksa niin kauheasti nähdä vaivaa ruoan kanssa. Joskus aikanaan wokkasin kaiken vain öljyssä, ja silloin pidin wokkia erityisen tylsänä ruokana, mutta nykyisin minulla on melko vakiopohja jolla saan makua aineksiin. 

Öljynä käytän yleensä seesamiöljyä, siitä tulee kiva itämaistyyppinen maku. Kuumennan sen ensin ja paistan siinä hetken valkosipulia, tuoretta raastettua inkivääriä ja usein kuivattua chiliä murustettuna. Sitten sekaan ruoan proteiiniosa, joka tällä kertaa oli maustamatonta tofua. Kun se on kypsää, sekaan vihanneksista ne jotka vaatii vähän enemmän paistoa - tällä kertaa sellaisia kuten porkkanaa tai sieniä, ei ollut. Seuraavaksi pari minuuttia keitetyt nuudelit mukaan, ja reilusti soijakastiketta ja makeaa thai-chilikastiketta. Lopuksi vain hetken kuumennuksen vaativat vihannekset, tässä kiinankaali, kevätsipulit ja mungpavun idut, sekä sitruunamehua että tulee hapanta mukaan thaichilin imelän vastapainoksi. Tuollainen yksinkertainenkin wokki on varsin hyvää kun on mausteita sopivasti.




keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kaamosmasennus menee pahemmaksi vuosi vuodelta

Mäkin voisin uuvanhtaa noin kesken kävelyn...
Ääh, olen tässä viikon verran ihmetellyt että mikä minulla on, kun mikään määrä nukkumista ei riitä piristämään, mitään ei jaksaisi tehdä ja mieli tekisi vaan ahmia ruokaa tolkuttomia määriä. Eikä todellakaan mitään terveysruokaa, sellaisen syöminen ei vie nyt syömishimoa vaan karkkia, sipsejä, limsaa... Tänään töissä etänä ja pakko on ollut mennä vähän väliä sängylle makailemaan väsymyksen takia. Illat olen vaan röhnöttänyt sohvalla tai sängyssä jaksamatta edes laittaa päälle telkkaria tai tietokonetta. Aku Ankan taskukirjoja olen sentään hetkittäin jaksanut lukea, mitään älyllisempää en.

No, tänään kävin sitten syömässä läheisessä hampurilaispaikassa (oli sekin vaikeaa jaksaa sinne mennä) ja siellä selailin iltapäivälehteä, jossa olikin taas juttu kaamosväsymyksestä ja -masennuksesta. Tajusin että sitähän tämä taas on. Että viime vuonnakin se tuli jo lokakuussa kun nuorempana vasta marraskuussa. Ja kaameammaksi tuntuu menevän vuosi vuodelta. Ei vaan kerta kaikkiaan sovi tämän maan ilmasto ja syksyn ja talven pimeys minulle, ei mitenkään päin. Kamalaa ajatella että lähes puolet vuodesta menee aina tavallaan hukkaan kun ei jaksa mitään eikä huvita mitään. Yrittää vaan jotenkin kestää kevättä odottaen.

Vanhemmiten on tullut väsymyksen ja makeanhimon lisäksi sitten vielä mielialaoireet. Olen
Näitä kuluu, että pysyy edes hereillä...
pahantuulinen ja äkäinen, ja päästelen töissäkin suustani mitä sattuu kun en jaksa välittää. Näin YT:iden aikaan varmasti terveellistä. Eilenkin jankkasin pomoani vastaan, kun ei huvittanut osallistua yhteen palaveriin missä minun läsnäoloni ei ollut mielestäni tarpeellista. Ja palaverin jälkeen tuli tokaistua "No niin, siinä taas nähtiin että ihan oikeassa olin, ei MITÄÄN tekoa ollut sillä että minä olin paikalla". Pomo näytti yllättyneeltä purkauksestani ja yritti sanoa että onhan se mukava kumminkin nähdä asiakkaan edustajia välillä, mihin minä edelleen kiukkuisena: "Niin varmasti joo. *äänekäs mielenosoituksellinen huokaus*" Viime aikoina on ärsyttänyt ihan kaikki ihmiset, mukaan lukien ja erityisesti minä itse. Jos ei tästä maasta pois pääse valoisampaan ja lämpimämpään, niin voisikohan sitä kömpiä talviunipesään levolle seuraavaksi 6 kuukaudeksi!

torstai 2. lokakuuta 2014

YT-neuvotteluja taas pukkaa

No, olihan niistä edellisistä jo yli vuosi... Mutta nyt siis taas iso väenvähennystarve työnantajallani: käytännössä joka kymmenes saa lähteä, näin on ilmoitettu. Työtä siirretään ylläripylläri "off-shoreen" eli pienipalkkaisten intialaisten, filippiiniläisten tms tehtäväksi. Ennen Kauko-Itään vietiin vaatteiden ompelua ja kokoonpanotyötä, nyt siis asiantuntijatyötkin lähtee sinne.

Tuntemukset on ristiriitaiset. Toisaalta olen jo vuosikaudet valittanut että haluaisin oikeasti tehdä
jotain ihan muuta. Että jopa toivoisin että saisin potkut, niin sitten olisi pakko tehdä se repäisy jota en uskalla tehdä niin kauan kuin tätä työtä riittää.

Mutta mutta. Minä, kuten moni muukin alallani, olen luottanut siihen että töitä kyllä riittää enkä ole koskaan kuulunut minkään sortin ammattiliittoon enkä edes työttömyyskassaan. Eli peruspäivärahalle sitä tipahdetaan jos jäähyväisjalkine osuu kohdalle. Minulla ei ole hajuakaan miten sellaisella rahalla voi tulla toimeen. Lisäksi ainakaan Suomesta uutta alan työtä taitaa olla nyt lähes mahdoton saada, kun lähes kaikki alan isot firmat on ilmoitelleet YT:istä ja moni pienempikin. Tähän lisäksi nämä händikäppini että olen yli nelikymppinen ja nainen, niin aika mahdoton voi olla kilpailla työpaikoista nuorten, intoa täynnä olevien miesten kanssa. Ulkomaille lähtöön voisi pakon edessä uskaltautua, mutta löytäisiköhän sieltäkään töitä...

Todennäköisesti vaan passivoituisin tosipaikan tullen kotiin juopottelemaan. Laiskasti voisin hakea jotain paikkoja mitkä ei vaadi mitään koulutusta, mutta tuskinpa niihinkään pääsisi kun hakijoita riittää. Jos sitten lopulta pääsisin johonkin osa-aikaiseksi Siwan kassaksi tai vastaavaksi, niin sitten varmaan valittaisin että oli se entinen työkin tympeää, mutta niin on tämäkin, ja tästä saa paljon vähemmän palkkaa! Todennäköisempi skenaario se on kuin ne haaveeni Uuden Uljaamman Elämän aloittamisesta kunhan vaan potkut pakottaisivat repimään itseni irti vanhasta.

Eipä näitä toki kannata kauheasti miettiä, kun ei oikeasti edes tiedä saako potkut vai ei. 6 viikon päästä tietää, silloin on yt-neuvotteluprosessi käyty läpi. Kävipä kummin vaan, joka tapauksessa tulen olemaan asiantilaan pettynyt :D