perjantai 24. kesäkuuta 2016

Dieetin juhannuskatko

Kävin torstaina taas Cambridge-valmentajalla, ja kerroin että minä ihan oikeasti haluaisin viettää juhannusta miettimättä laihduttamista. Kuten odotettua, niin hän alkoi ehdotella, että voihan sitä ottaa vaikka kohtuudella jotain hyvää ja vaikka yhden siiderin. Siihen tuli tokaistua, että ei ole sitten yhtään mun tapa tuollainen, en saa siitä mitään iloa verrattuna totaalikieltäytymiseen herkuista ja alkoholista.

Sovimme sitten, että pidän nyt juhannuksena, tänään ja huomenna, 2 dieettivapaata päivää jolloin saan syödä ja juoda mitä haluan. Tarkoitus olisi tänään erityisesti juoda, ja huomenna sitten krapulapäivänä syödä suolaista ja makeaa. Mutta sen jälkeen paluu ruotuun. Sovimme, että  maanantaista alkaen pysyttelen Cambridgen 1+ tasolla seuraavaan valmentajatapaamiseen asti.

Sain myös muistutukset siitä, että jos haluan (ja minähän haluan!) harrastaa kohtuuttoman juomisen tai herkuttelun päiviä jatkossa, sitten kun olen tavoitteessani, niin niitä ei painonhallinta-elämään mahdu kuin kerran kuukaudessa semmoisia päiviä, ja niiden jälkeen täytyy jollain tapaa tehdä pieni korjausliike niin ettei paino nouse joka kerrasta, ja ole laskematta takaisin ennen seuraavaa kertaa. Tässähän sitä korjausliikettä opetellaan sitten ensi viikolla :)

Mutta tänään en mieti vielä ketoosidieetin kurjuuksia, tänään juhlin kuin huomista ei olisi (eli siis juon rommia ja pelaan tietokoneella - nörtin käsitykset juhlimisesta) :D

Hyvää juhannusta kaikille :)



tiistai 21. kesäkuuta 2016

Unelmattomuus - mikä ihana olotila

Tämmöisestä tuli mieleeni kirjoittaa, kun äiti taas soitti ja kovasti touhotti siitä, että on ostanut arpoja ja lotonnut minunkin puolestani. Ja minä vaan ihmettelin, että miksi? En minä kaipaa mihinkään mitään voittorahaa. Jos asiat oikeuden ja kohtuuden mukaan menevät, niin semmoiset voitot menevät enemmän tarvitseville.

Nykyäänhän on tavallista sanoa, että ihmisellä pitäisi olla kovasti unelmia ja tavoitteita. Että sellaisten tavoittelemisesta elämä saisi merkityksen tunteensa ja elämisen tuntunsa. Unelmattomuus nähdään jonain ahdistavana paikalleen jumittuneena tilana, jossa ihminen on passiivinen ja epämääräisen onneton.

Mutta omasta näkökulmastani tuo johtuu vain ja ainoastaan siitä, että ihmiset uskovat, että pitäisi tehdä jotain ja saavuttaa ja tavoitella. Itse en usko niin, ja niinpä nautiskelen täysillä tämänhetkisestä olotilastani, jossa en halua yhtään mitään. En halua miestä. En halua olla nuorempi tai kauniimpi. En halua enempää rahaa. En kaipaa hienompaa asuntoa tai autoa. En kaipaa ihmisten tunnustustakaan, enkä rakkautta tai ystävyyttä keneltäkään. Minulla on kaikki hyvin tässä ja nyt, kun vaan olen olemassa ja terve ja saan elellä rauhassa omalla tavallani.

Ihmiset kyselevät, mitä aion tehdä lomalla. Sanon suoraan: en mitään. Aion nauttia olemisesta ja kesäkukista ja lämmöstä vaan. Kun noin sanoo, monen katseessa näkyy pieni sääli, että voi tuota raukkaa vanhaapiikaa, kun ihan yksin kotona kaupungissa viettää kesänsäkin, juhannuksenkin jopa. Jotkut alkavat jopa ehdotella matkoja tai tekemistä. Ja minua hymyilyttää hiljaa sisäisesti, kun ajattelen että he eivät tiedä, mikä ilo voi olla pelkkä oleminen pyrkimättä mihinkään, mikä rauha on se kun ei ole tavoitteiden ja ihannetilojen ja todellisuuden ristiriitaa. Kun ei edes ajattele mitään, vaan vain on, ja nauttii itse olemassaolemisen tunteesta.

Joskus luin aforismin, jonka mukaan

Onnellisuus = todellisuus - odotukset

Luulen että siinä on paljonkin perää. Onnellisuutta voi tosiaan maksimoida myös paitsi parantamalla todellisuutta kohti odotuksia, niin myös vähentämällä odotuksia. Nykymaailma sanoo että tämä on luuserien ja luovuttajien ratkaisu, mutta minä epäilen että monet muutkin laiskat tavoittelemattomat luuserit on aika onnellisia luusereita ;)


keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Vihdoinkin paino alkaa kutosella :)

On sitä viikkokausia kitkuteltukin 70 ja 71 kilon välillä, pääsemättä millään uudelle kymmenluvulle. Nyt eilen kuitenkin ensimmäistä kertaa paino alkoi kutosella: 69,6 kg. Näin huolimatta viikonlopun pienestä jäätelön ja muun sopimattoman mussutuksesta. Ehkä tämä paino-haamurajan alitus nyt motivoi taas tsemppaamaan kunnolla dieetin kanssa, eikä niin että mitä väliä jos yksi jäätelö, tai yksi energiajuoma, tai yksi sitä tai tätä...

Mitat ovat tässä vaiheessa:
Rinnanympärys: 99 cm
Vyötärönympärys: 80 cm
Lantionympärys: 101 cm

Ja paino siis 69,6 kg. Tässä painossa en enää koe näyttäväni varsinaisesti isolta tytöltä tai lihavalta, jos en nyt sitten hoikaltakaan. Totaalisen huomiotaherättämättömältä painon suhteen, tavikselta. Ja niin on hyvä.

Tässä kuvia. Auringonpaisteen myötä on iskenyt taas kirottu oranssius ihoon - minusta tulee aina kesällä luonnostaan sen värinen kuin mitä irvitään ihmisistä tulevan liiallisella itseruskettavien käytöllä :\




perjantai 10. kesäkuuta 2016

Kumpi tulee ennen, loma vai burnout...

Huooh, taas yksi kova työviikko ohi. Minulla on aivan hullu tilanne nyt töissä, ja kun puhutaan it-alan duuneista, niin se perustilannekin tarkoittaa melkoista kiirettä, mutta tämä on jotain ihan muuta.

Minut on bookattu tekemään täysipäiväisesti työtä kahteen isoon, kriittiseen scrum-projektiin. Molemmissa olen "kriittinen toteuttajaresurssi". Sen lisäksi minulle tulee välillä yllättäviä ylläpitotöitä sekä pienempiä muutostöitä muista projekteista. Ihan niin kuin tämä vähintään 2,5-kertainen ylibookkaus ei riittäisi, niin nuo kaksi scrum-projektia syövät kolmasosan työajastani PALAVEREIHIN. Scrum dailyt, sprint planningit, backlog groomingit, demot ja retrot. Sitten välillä kivat rennosti elävät asiakkaat haluavat viedä meidät vaikka lounasristeilylle, ja sielläkin itsellä pyörii päässä vain yksi ajatus: tämäkin aika on pois koodaamisesta, ja joudun tekemään työt jotka olisin voinut tehdä risteilyn aikana, kotona vapaa-ajallani ilmaiseksi. Eipä siinä kauheasti rentoa risteilyfiilistä tule.

Nyt on alkanut jo kroppa vähän muistutella että menoa täytyisi hidastaa. On hermostunut ja kuumottava olo vähän väliä, sellainen ylikierroksilla oleva ja flunssanomainen, vaikka tiedän ettei se mitään flunssaa ole vaan stressiä. Asiaan varmaan vaikuttaa, että selvitäkseni tämänpäiväisestä deadlinesta tein kaksi edellistä yötäkin töitä kotona. Nukkuminen on jäänyt pariin tuntiin yössä, ja energiajuoman voimalla on menty. Viikonloppuna on pakko ottaa ainakin yksi päivä niin etten tee töitä ollenkaan, ja nukkua kunnolla.

Mutta mikä parasta, enää 15 työpäivää lomaan. 15 jumalattoman intensiivistä, hermostuttavaa, kuumottavaa, kiireistä päivää. Mutta vain 15. Siitä varmasti selviää hengissä. Tämän jälkeen kun lomalle pääsen, niin tulee kyllä olemaan melkoisen haastavaa olla purkamatta stressikierroksia kunnon känneillä. Viikon deekiksen siihen tarvisi, että pää nollaantuisi.

Yhdestä burnoutistahan mulla on jo kokemusta

Vuosien takaa. Siitä tiedän, että ei tämä "hätähätäkiire" vaihe vielä paha ole. Sitten on paha, kun ei enää pysty tekemään mitään työtä, ei vaikka yrittäisi. Kun tulee itku, kun yrittää pakottaa itseään, ja kun alkaa oikeasti uskoa että on täysin kyvytön koskaan tekemään sitä työtä, koska yksinkertaisesti on liian avuton, tyhmä ja saamaton. Nyt en usko ollenkaan niin, vaan tiedän että saan nämä työt tehtyä kyllä. 

Mutta siinä mielessä huolestuttavaa, että olen taas alkanut lipsua niistä periaatteista, jotka omaksuin ensimmäisen burnarini jälkeen. Sitä ennen olin ihan krooninen stressipallo, joka tein valtavasti ilmaista ylityötä paikkaillakseni oletettuja osaamisen ja lahjojen puutteitani, ja koska "muutkin tekee, niin on pakko". Lomatkin opiskelin alaan liittyviä asioita kotona. Burnoutin jälkeen päätin, että ei enää koskaan, ja aloin rajata työn tekemisen tiukasti työaikaan, sanoa ei lisätöille jos en ehdi, aloin opiskelemaan alan asioita vain työajalla. Näin löysinkin mukavan tavan selvitä erittäin hektisissä projekteissa, ja kaikki muutkin työpaikallani oppivat kunnioittamaan sitä, että en jousta vapaa-ajastani. 

Nyt olen taas mennyt vaan vähän lankaan, uskomaan siihen että on pakko. Olen suostunut joustamaan, koska on muka poikkeustilanne, kriittinen tilanne josta riippuu isot asiakassuhteet ja se että meillä on töitä jatkossa. Vaarallinen tiehän tämä on, koska alalla on lähes aina jokin poikkeustilanne, varsinkin nykyisin kun yt:issä on laitettu porukkaa ulos paljon, ja samat hommat tehdään pienemmällä porukalla. No, kesäloman jälkeen täytyy taas alkaa jämäköityä sen kanssa, että en tee ilmaista ylityötä enkä aio tappaa itseäni työllä. Mutta jos stressihormonit estää laihtumista, niin luultavasti minä en ihan hetkeen laihdu :D

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Nyt tuli dieettiin kurinpalautus: 1+ -tasolla kunnes paino alkaa kutosella

Olen ollut 22.5. tapahtuneesta juomis- ja ahmimisrepsahduksesta alkaen jotenkin vähän lepsu dieetin kanssa. En ole ahminut, saati ryypännyt, mutta sen verran on tullut napsittua vähän sitä sun tätä, että paino on laskemisen sijaan hitaasti noussut. Tänään se oli 71,6 kg. Viikonloppuna meni mm. lettuja jäätelöllä ja mansikoilla, hapankorppuja ja ties mitä "pientä" ylimääräistä. Ja sitten kun paino ei laske, homma alkaa tympiä tosissaan ja sitä alkaa ajatella, että ihan sama vaikka söisinkin mitä vaan, kun ei tämä kumminkaan onnistu.

Tänään totesin, että ei hitto, tämä ei kyllä nyt käy, koska oikeasti haluaisin kuitenkin saavuttaa painotavoitteeni. Ihan vaan siksi, että saisin itselleni osoitettua että kyllä pystyn, että en ole toivoton tapaus silti vaikka olen niin monta kertaa epäonnistunut.

Aloitin sitten toistaiseksi pussikuurin + 200 kcal:illa vähähiilihydraattista syötävää päivässä. Turvotus lähtenee tällä nopeasti ainakin. Tarkoitus olisi olla 1+ -tasolla, kunnes aamupaino alkaa kutosella. Ei siihen todennäköisesti mene kuin viikko, maksimissaan 2. Torstaina on taas valmentajakäynti, ja siihen mennessä ei valitettavasti juuri ehdi lepsuilunsa tuhoja korjata.

Idea tässä on se, että kun tulee aika totaalinen katko syömiseen, niin on ehkä helpompi saada taas itsekurista kiinni kuin jos muuten vaan yrittäisi vähän rajoittaa napostelua.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Kampaajalla käyty

Kävin tällä kertaa paikassa jossa en ole ennen käynyt, Arabian kauppakeskuksessa olevassa Salonki-kampaamossa. Asun aika lähellä, joten oli etäpäivänä kätevä paikka käydä.

Tykkäsin kyllä, koska ensinnäkin introverttinä sain ihan rauhassa olla omissa ajatuksissani eikä tarvinnut juoruilla joutavia, ja toiseksi kampaaja ei turhautunut siitä että en tiennyt oikein tarkkaan mitä haluan vaan itse ehdotti mitä voisi tehdä.

Hiuksia kerrostettiin oikein kunnolla, niin etteivät ne enää ole niin raskas massa, ja nyt kiharatkin jaksavat pysyä paremmin. Edestä hiukset on lyhimmillään vähän leuan alle, ja sitten alkavat kerrostettuna pidentyä niin että selän puolelta lähti 10 cm vanhasta mitasta, eli on nyt semmoiset kymmenisen senttiä hartialinjan alle pitkät. Tuntuu melkein polkkatukalta jo tämä, vaikka kai se pitkäksi vielä lasketaan :D

Väristä juttelimme myös, ja siihen vähän päädyimme että taitaa tämmöinen kylmä tumma vaan olla minulle se paras väri, ja mahdollisesti eteen yksittäinen joku shokkiväriraita jos haluan (tulipunainen tai sininen voisi oikeasti olla mun tyyliä - pieni varoitusmerkki ärhäkästä luonteesta :D ). Mun tyyli vaan on ilmeisesti niin vahvasti näyttää vampyyrilta vaalean ihoni ja tumman tukkani kanssa, että kaikenlainen pehmentävä pilaisi lookin ;)

Tässä kuva sivultapäin. Hienosti nuo kampaajat osaa tehdä loivia laineita. Tosi nopeasti kiersi vaan sellaisen sauvakihartimen ympärille aika iso osio kerrallaan, ja lopputulos oli tämä. Jos itse yritän, tulos on joko a) ylikihara lampaanvilla tai b) ei mitään näkyvää :D


Edestä hiukset näyttää tältä. Oudon muotoista rupsahtanutta naamaa ei valitettavasti pysty mikään kampaus parantamaan :D 



Tämä kuva on ylivalottunut, kun otin kuvan lähellä olohuoneen lamppua, mutta laitanpa sen mukaan koska siinä näkyy miten taitavasti noita laineita on tehty ja käännetty laskeutumaan kasvoilta poispäin.