tiistai 29. syyskuuta 2015

Ahmimisen loppu (tällä erää)

Perjantaina jo kirjoitin kommenttiosioon että nyt taitaa ahmiminen loppua, kun jo on vatsakin sekaisin ja olo tukala. Mutta eihän se ihan vielä loppunut. Närästystä uhmaten hampurilaisateriaa ja viiniä koneeseen. Ihan vain tämän kerran. Huomenna lopetan. Ihan varmasti.

Ja niin lopetinkin, mutta en siksi että yllättäen minulle olisi kasvanut tahdonvoima, vaan siksi että olo kävi pelottavan pahaksi. Koko yön jouduin olemaan nukkumatta puoli-istuvassa asennossa, koska happovaivat oli niin pahana, että makuulla oksennus oli suussa jatkuvasti. Polte rintalastan takana oli jo sitä luokkaa, että mietin jo välillä että mitä jos tämä ei olekaan vaan paha närästys vaan jotain vakavampaa. Ruoansulatuskanavan toinen pää oli ollut tukossa jo 3 päivää ja sekin teki omanlaistaan inhottavaa oloa. Väsymys ja tokkurainen olo olivat niin kuin olisi kovassa kuumeessa ja kunnolla kipeä.

Näin siis oman kropan reaktiot lopulta saivat poikki viimeisimmän ahmimisputken. Turha silti kuvitella että tästä kovin pitkäksi ajaksi opiksi ottaisi. Tässä on sama kuin viinan kanssa, että vaikka krapulassa voi vannoa että ei ikinä, koskaan enää (tosin itse en ole 10 vuoteen enää viitsinyt vannoa, vaan olen kestänyt krapulat melko valittamatta ja ainakaan lupailematta mitään ikuista raittiutta), niin kyllä se sitten taas hetken päästä maistuu. Mutta jos nyt jonkin aikaa saisi taas syötyä normaalimmin.

Ai niin, ja paino sunnuntaiaamuna oli 85,2 kiloa. Omien ennätysten rikkominen on kai aina iloinen asia, rajojen saavuttaminen :D Vakavissaan, pitäisi kai kilo kerrallaan pyrkiä kohti vähän normaalimpia lukemia edes, vaikka ahdistaakin ajatus laihduttamisesta...

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Ärsyttää kun ei ymmärrä näiden ahmimiskausien logiikkaa

Meikäläisellä on taas ollut massakausi. Lyhyt toistaiseksi, mutta sitäkin tehokkaampi. Se alkoi lauantaina. Jotenkin vaan alkoi tehdä mieli kaikenlaista. Ostin nachoja ja salsaa ja tölkin Pepsi Nextiä. No, saa kai sitä lauantaina sen verran  nautiskella. 3 keskikaljaa myös. Lauantaina ei mennytkään kovasti överiksi, söin puoli pussia nachoja ja ne kaljat, ja pari paahtoleipäviipaletta teen kanssa.

Mutta sunnuntaina heräsin huutavaan nälkään, jota ei tavallinen aamupala tuntunut taltuttavan. Lounaaksi tein terveellistä ruokaa: tomaattiriisiä, lihapullia ja parsakaalia. Mutta kun söin sen, en tullut kuin vihaiseksi. Nälkä, himo, mieliteko! Ravasin levottomana kämpässäni yrittäen hokea itselleni että ei, et syö, mutta mieliala oli levoton, ärsytti, palelsi, suolia kurni, ja lopulta illalla päädyin hakemaan päivälliseksi Snackystä hampurilaisaterian. Aah, helpotus! Hetkeksi tosin vaan. Illan myötä syöpötyshimo kiihtyi. Ahmijan logiikka päätteli, että koska en ryypännyt perjantaina kännejä tai muuta kohtuutonta, on oikeastaan ok vähän (klassisia viimeisiä sanoja) syödä. Pähkinöitä, jäätelöä, pillimehuja, kotijuustoa, leipää, limsaa, määriä joita ahmimisongelmattomat ihmiset eivät luultavasti voi lainkaan käsittää.

Maanantaina sitten töihin, ja uusi viikko, uusi ryhdistäytyminen! Tai niin minä luulin. Sietämätön näläntunne joka ei helpota tavallisella ruoalla, piinasi jo aamulla, ja koko päivän ruokalalounaan jälkeenkin. Nälän takia mieliala oli niin vittumainen, että päätin työnteon sujuvoittamiseksi hakea pari suklaapatukkaa ja tölkin energiajuomaa. Ne auttoivat pariksi tunniksi. Kotiin tullessa kaupan kautta ja mässy taas irti. Lihapasteijoita, lisää pähkinöitä, puolet 400 g juustosta, Denniksen pizza. Vasta kun oli ähkytäynnä, nälkä meni pois ja saattoi nukkua tyytyväisenä. Sama meno eilen, ja tänäänkin on mennyt ihan turhaan pari lihapiirakkaa ja nakkeja tavallisten ruokien lisäksi.

Eniten minua tässä ärsyttää se, kun en pysty ymmärtämään oman käytökseni syitä tai laukaisijoita. Vaikka kuinka mietin, ei ole mitään tiettyjä tekijöitä jotka laukaisisivat ahminnan. Nytkin aloin ahmia ja olen ahminut tilanteessa jossa ei ole erityistä stressiä, ei unen puutetta, ei edes PMS-vaiva-aika kuusta, ei huonoa mielialaa, ei mitään ihmeellistä. Se vaan iski kuin salama kirkkaalta taivaalta ja ei mene pois vaikka tahdon ja päätän. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin se loppuu sitten kun olo on sietämättömän huono kaiken mässäyksen ja ryyppäyksen takia, niin että sitä jo pelkää että pian tulee sydänkohtaus tai jotain. Sitten kun ahminta loppuu, taas maistuu terveelliset ruoat ilman mitään ongelmaa, kunnes sitten taas jonain vähemmän kauniina päivänä jokin naksahtaa päässä ja sitten syödään ihan tosissaan. Ja lihotaan lisää ja lisää, kun nyt ei enää välissä ole niitä laihdutuskausia joilla saisi mässyn vaikutuksista edes osan eliminoitua... Olisikohan sittenkin parempi vaikka nutrailla ja ahmia vuorotellen kuin vain ahmia ja syödä normaalisti vuorotellen, koska viimemainitulla tavalla lihoo jatkuvasti...

Mulle kaikki, tahtooooo!!!!!!!!!!!!!!



perjantai 18. syyskuuta 2015

Meikkipostaus: varjostusvärit, roikkunaaman pelastus

Viime aikoina on paljon ollut esillä erilaisia meikkivideoita tai kuvia, joissa ihmiset saa itsestään ihan eri näköisiä korostus- ja varjostusväreillä. Minäkin sitten päätin kokeilla, ja hankin Kicksistä Anastasia-merkkisen paletin.



Sitten vaan tänään lakkoilu- ja mielenosoituspäivän aamuna kokeilemaan. Alkutilanne ei näyttänyt ihan siltä kuin useimmissa ilman meikkiä postauksissa joissa ihmiset näyttää freesiltä ja hyvältä. Toisaalta ne onkin yleensä parikymppisiä ja hoikkia ne postaajat, minä olen 41 ja läski.

Voi taivas näitä bulldog-leukaperiä. Jos varjostusvärillä niitä saa häivytettyä, minusta tulee kyllä vakikäyttäjä.
Ei kun sitten Kicksin mainoslehtisen mukaan töhrimään naamaan valo- ja varjovärejä. Varjoja erityisesti pulleille poskille ja leukaperiin, myös nenän sivuille koska minulla on leveä nenä. Tässä värit vielä häivyttämättä. Käytin noita oikeanpuoleisimpia värejä paletista. Laitoin niitä myös luomiväreiksi.


Hommahan näyttäisi toimivan. Poskien pulleus ja leuan roikkuminen ei näytä yhtään niin pahalta varjostusten kanssa.

Lopputulos hiukset auki. Varjostus- ja korostusvärien lisäksi on ripsiväriä, huulikiiltoa ja silmänympärysten peitevoidetta. Tykkään kyllä, tämähän pienellä vaivalla parantaa ulkonäköä paljon enemmän kuin vaikka jonkun luomivärien, rajausten ja huulipunien käyttö, ja näyttää vähemmän meikatulta.


maanantai 14. syyskuuta 2015

Päivän ärsytys: pakolaiset ovat uusi Nokia

Pravda ei kun siis Hesari kunnostautui taas asenteellisen kirjoittamisen alalla jutullaan "Pakolaiset ovat uusi Nokia"

Ärsyttävintä tuossa jutussa on tarkoitukselliset vääristävät yksinkertaistukset kuten että tilanne olisi "Suomi vastaan rasistit" ja Perussuomalaisten rasistisiivestä puhuminen. Ihan kuin tässä maassa ei olisi kuin äärisuvaitsevaistoa ja rasisteja, ei mitään siltä väliltä. Ihan kuin maahanmuuttoa ei saisi yhtään kritisoida millään perusteella ilman että on samantien kiihkomielinen rasisti. Suorastaan hyvän ja pahan taistelu -asetelmaksi ovat nyt vääntäneet tämän hyvät suvaitsevaiset suomalaiset vs. pahat juntit rasistit -näkökulman:

Peli Suomi vastaan rasistit on nyt tilanteessa 1–1. Kamppailu on nyt tasaisempi ja reilumpi kuin viisi tai kymmenen vuotta sitten. Maaleja on yhden sijasta kaksi, ja kumpikin verkko on tötteröllä.

No, itse koen kuitenkin olevani jossain siellä keskellä asenteissani, minkä kolumnisti varmasti tulkitsisi että olen siis kamppailussa siellä taantumuksellisten rasistien joukkueessa.

Lisäksi juttu jotenkin esittää ihanteellisena tilanteen jossa jo ennestään työttömyyden piinaamille työmarkkinoille tuodaan lisää (halpa-)työvoimaa:

Tähän tultiin ajopuuna. Mutta tilanteesta on otettava realistisesti hyöty irti. Maahan virtaa nyt työvoimaa, jolle muutaman prosenttiyksikön sisäinen devalvaatio ei ole peruste olla tarttumatta työhön. Työmarkkinoiden rakenteet murtuvat tämän virran tieltä kuin tulitikkupato. Sen jälkeen myös osaavan työvoiman rekrytointiin on luontevaa palata.

EK:lle ja suuryrityksille varmaan oikein kiva että saataisiin aikaan tilanne, jossa työvoima on halpaa eikä työläisillä mitään oikeuksia. Itse en kyllä osaa pitää tätä mitenkään ihanteellisena tilanteena, päinvastoin. Jos alamme kilpailla massatuotantotyöstä bangladeshilaisten kanssa, niin sitten valitettavasti meidän elintasommekin täytyy mennä sille tasolle. Ehkä kuitenkin kannattaisi etsiä muita mahdollisuuksia, kuten keskittyminen korkeamman jalostusasteen busineksiin. 

Lisäksi mikään ei oikein tue tuota olettamusta, että työvoiman runsas tarjonta kasvattaisi automaattisesti työn kysyntää. Eiköhän muuten tämä nykyinen työttömien määräkin olisi jo alkanut vaikuttaa positiivisesti, ellei sitten ajatella halveksuvasti, että vika on nimenomaan siinä että työttömät on suomalaisia, eivätkä siksi pahuksen kermaperseet viitsi tulla töihin vaikka ruokapalkalla...

Kohta lähtee kyllä meikäläiseltä verkko-Hesarin tilaus katkolle, kun näitä vahvan asenteellisia kirjoituksia alkaa tulla niin valtavan usein. 


lauantai 12. syyskuuta 2015

Tervetuloa pakolaiset (?)

Tänään on vietetty "Suomi sanoo tervetuloa"-tapahtumia, joissa maahanmuuttajamyönteiset ihmiset ovat voineet ilmaista mielipiteensä, että pakolaiset tervetuloa. Tällaiset mielipiteet on muutenkin nyt  muodissa: jopa jalkapallo-otteluissa on näkynyt "Refugees welcome"-lakanoita. Tässä postauksessa kerron omia mietteitäni tästä aiheesta.

Syyria

Ensinnäkin, hätä ainakin Syyriassa näyttäisi nyt olevan erittäinkin todellinen. Olen sieltä katsonut dokumentteja ja kyllähän se aivan järjetöntä se meno on. Ihmishenki on todella halpa, jopa lapsenkin henki, eikä ihmiset enää jaksa edes järkyttyä tynnyripommin tappamista ihmisistä, koska sitä lajia on nähty niin paljon. Dokumenttien syyrialaiset näyttävät lisäksi aidosti omaa isänmaataan rakastavilta ihmisiltä, joista maasta pois lähteminenkin olisi vastenmielinen pakko, ja paluu takaisin olisi aikeissa kunhan oma maa rauhoittuu taas. Eräskin sanoi menettävänsä kaikki muistonsakin, jos joutuu pois kotiseudultaan, jolla muistot on syntyneet ja jonka tietyt paikat ja ihmiset muistuttavat tapahtumista elämän varrelta. Vaikka olen ollut maahanmuuttokriittinen, niin en minä kyllä pysty sanomaan että eikö sillä suunnalla ole ihan oikeasti turvapaikkaa tarvitsevia ihmisiä, joille en itse ainakaan kylmästi voisi sanoa että emme ota tänne.

Mutta yllätys on, että Suomeen viime aikoina tulleista turvapaikanhakijoista vain hyvin pieni osa on syyrialaisia. Hesarin jutussa kävi ilmi, että suurimmat tulijaryhmät ovat Afganistanista, Albaniasta, Irakista, Kosovosta, Marokosta ja Somaliasta, ja vain 3% Syyriasta. Albaniasta on tänne ilmeisesti tullut jopa lähes kokonainen kylällinen, tietäen ihan hyvin että eivät he toki turvapaikkaa saa, kun ei lähtömaassaan ole mitään erityistä kriisiä edes, mutta saahan sitä korvauksia sen ajan kun turvapaikka-asian käsittely kestää, ja ilmaisen lennon kotiin sitten kun kielteinen päätös tulee. Kun tämä hallitus nyt kovia päätöksiä tekee, niin voisiko mitenkään saada tuota turvallisiksi luokitelluista maista tulevien ihmisten turvapaikkahakemusten käsittelyä nopeammaksi...

Kun niitä ihmisiä nyt tulee, niin asutetaan sinne missä jo kantaväestökin ei ole ongelmaista

 Asun tällä hetkellä alueella, joka on paitsi puna-vihervasureiden kansoittama (Eko-Viikissä), niin jolla on myös paljon ulkomaalaisia, niin opiskelija- ja tutkijataustaisia, kuin ihan pakolaistaustaisiakin. En kyllä ole mitenkään kokenut, että noista kaupungin vuokrataloissa asuvista somaleista yms. olisi käytännössä täällä mitään haittaa. Lapset ja nuoret varsinkin tuntuvat samoissa kaveriporukoissa pyörivän niin kantasuomalaiset kuin ulkomaalaistaustaisetkin, ja täällä on ollut jopa täysin vapaaehtoista kansalaisaktiivisuutta auttaa pakolaisia elämän alkuun. Esim. luin kerhosta, jossa suomalaiset antavat ulkomaalaisten lapsille apua läksyissä, ja on ollut tapahtumia joissa suomalaiset ja maahanmuuttajat voivat tutustua toisiinsa. Itse ulkoilutan pientä koiraani vähän mihin tahansa aikaan vuorokaudesta, enkä koskaan ole joutunut täällä pelkäämään, en varkaita enkä raiskareita, eikä edes autoja tai muuta omaisuutta ole tuhottu - joillakinhan on sellaisia ennakkoluuloja, että alue jolla on paljon maahanmuuttajia automaattisesti muuttuu ainakin yksinäisen naisen vaaralliseksi liikkua ja levottomaksi.

Toisaalta, olen nähnyt myös alueita joilla maahanmuuttajat tuntuvat aiheuttavan paljon enemmän ongelmia. Aikanaan seurustelin miehen kanssa, joka asui Turussa Varissuolla. Ja siinä oli kyllä ahdistavan oloinen lähiö. Juoppoja kantasuomalaisia notkui kauppojen ovenpielissä ja huuteli ohikulkijoille, epäilyttävän oloisia maleksivia maahanmuuttajanuorten (miesten) porukoita ympäriinsä, paikat töhritty epäsiistin näköiseksi, ja ensimmäisen kerran kun olin siellä yötä miesystävän luona, autostani oli rikottu peilit. Jokin aika sitten naureskelin, kun A-studiossa tuli ohjelmasarja maailman slummeista, ja sinnehän se Varissuo olikin sitten päässyt, brassien faveloiden sun muiden tunnetuimpien slummien ohella. En siis ollutkaan aina melko hyvillä alueilla asuneena vain niin kermaperse, että pidin normaalia suomalaista lähiötä ahdistavana "läpenä", vaan muilla oli sama mielipide.

Varissuon kokemus (ja myös muutama suvussa / tutuilla ollut kokemus todella sikamaisista maahanmuuttajamiehistä) oli omiaan kasvattamaan maahanmuuttokriittisyyttäni. Olin jopa sitä mieltä, että maahanmuuttajien tulo alueelle automaattisesti alkaisi kääntää aluetta Varissuon tapaisen ankean ja ahdistavan paikan suuntaan. Mutta sen käsityksen olen kyllä joutunut huomaamaan vääräksi, kun nyt tosiaan itse asun alueella jolla on paljon maahanmuuttajia, mutta asuntojen hinnat on edelleen varsin korkeita, paikallisia kouluja (erit. Norssi) arvostetaan eikä vältellä koska liikaa mamulapsia, ei ole entistä enempää häiriökäyttäytymistä. Olenkin tullut siihen tulokseen, että koska tänne tuskin on valikoitunut erikoisen fiksuja maahanmuuttajia, niin ehkäpä se, että paikalliset suomalaiset elää keskiluokkaista, rauhallista elämää, auttaa siinä ettei maahanmuuttajatkaan ajaudu häiriökäytökseen ja rikoksiin. Ehkä silläkin on osansa, että täällä tosiaan paikalliset vihervasureina aidosti hyväksyvät heidät, eivätkä ole niin epäluuloisia kuin monessa muussa paikassa. Mutta uskon kyllä, että maahanmuuton tiettyjä ongelmia voitaisiin ratkaista jo ihan sillä, että sitä (toki paljon vastustettua) sosiaalista asuntorakentamista saataisiin ns. hyville asuinalueillekin, eikä niin että maahanmuuttajat päätyvät isoiksi ryhmiksi kaupunginosiin, joissa kantaväestöstäkin suurella osalla on elämänhallinnan ongelmia. Maahanmuuttajien työllistymisen ongelmiin se tuskin ainakaan suoraan auttaa, mutta ehkä jo seuraava sukupolvi maahanmuuttajia voisi työllistyäkin paremmin, jos ovat päässeet jo kouluissa sisään suomalaisten porukoihin ja koulutusta ja työtä arvostavaan arvomaailmaan.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Instagram ja terveelliset herkut - käy jo huumorista

Instagram on ainoa sosiaalinen media jonne minulla on tili. En koskaan postaa sinne kuvia, enkä kommenttejakaan, mutta tykkään seurata tietynlaisia tilejä. Painonhallintaprojektin takia on ollut seurannassa myös monia laihduttamiseen ja terveelliseen ruokaan keskittyneitä tilejä.

Ja täytyy kyllä sanoa että nuo terveelliset herkut on usein melko ankeita. Tässä esimerkkejä jotka meikäläisen herkkuperseen mielestä ovat lähinnä huonoa huumoria.

Tekeekö mieli hampurilaista? No ei se mitään, voit tehdä herkullisen (tai "herkullisen") terveysvaihtoehdon laittamalla ituja, soijajuustoa ja kasvispihvin kaalinlehtien väliin! Tätä kannattaa tarjota koko perheelle, keskiverto suomalainen mieskin taatusti ilahtuu :D


Jäätelönkorvike numero 1. Marjoja vohvelissa (lähde: @befitsnacks) .

Ai niin, mutta vohvelihan on epäterveellistä, siinä on sokeria ja vehnäjauhoa. Ehkäpä jäädytetyt viinirypäleet maistuisivat, kun seuraavan kerran tekee mieli jäätelöä?

Mitä tuo vauvanripuli tekee omenasuikaleiden keskellä? Aa, ei kun se on maapähkinävoita, ja sen ansiosta raa'at omenat muuttuvat herkkujälkiruoaksi jota sopii tarjota vaikka vieraille (esim. anopille jonka et halua kovin usein poikkeavan kylään).

Tämä ei vaan näytä herkulliselta. Tulee ällöttäviä mielleyhtymiä, varsinkin jos ajattelee ihmistä syömässä sitä...


Tämän kuulemma pitäisi motivoida lapsia syömään kasviksia, kun on bataatit leikattu ihan kirahvin muotoon. Jotenkin luulen että minusta tuo jo lapsena olisi näyttänyt pelkästään masentavalta aterialta.


Mitähän herkullista naposteltavaa sitä ottaisi telkun ääreen. Ei, ei nyt hyvänen aika sipsejä tai popcornia tai karkkeja, vaan "herkullisia" kurkkuviipaleita joiden päälle on ripotettu paprikajauhetta (lähde: @mynewroots ).

Risotton mieliteko? Ei, ei riisiä, eikä auta armias parmesania ja voita ja viiniä! Sekoittele vaan auringonkukansiemeniä ja raakoja rehuja, niin siinä sulle risotto (@mynewroots) .

Vaipan sisältöäkö se on? Ei, vaan karkin korviketta. Vaahterasiirapilla kostutettuja ja paahdettuja saksanpähkinöitä.

Terveysterroristin kakku lapsen 5-vuotissynttäreille. Vesimelonia ja marjoja, ei sokeria. Olisi kiva nähdä lapsivieraiden ilmeet kun tajuavat että koko kakku on pelkkää vesimelonia.


perjantai 4. syyskuuta 2015

Ei-syvällisen ihmisen elämää

Viime kommenteissa tuli keskustelua mm. zen- ja flow-tiloista. Näistä tuli taas mieleen se, mihin olen ennenkin törmännyt, että minä olen kyllä varmasti maailman epä-henkisin tai epä-syvällisin ihminen.

En ole meinaan koskaan kokenut mitään flow-tilan kaltaista edes. Luin jopa joskus aiheesta kirjan, jonka oli kirjoittanut sellaisen nimihirviön omistava mies, että olen sen nimen jo onnellisesti ajat sitten unohtanut. Kirjan lukemisen aikana ihmettelin, että kuulostaa hienolta, mutta en kyllä yhtään tiedä mistä tuo puhuu. Kyllä mulle vaan aina tekeminen on pakkoa, jota tehdään vain koska jotain on saatava tehtyä, eikä se koskaan kyllä erityisen hyvältä tunnu, joskaan ei aina toki pahaltakaan. Saati että jotenkin lähes maagisen lennokkaalta ja inspiroituneelta.

Sitten on nämä Eckhart Tolle -tyyppiset henkiset kirjat. Olen niitä joskus lukenut, ja jotkut ideat on ihan kolahtaneetkin, esim. se että aika usein sitä itse aiheuttaa oman levottomuutensa ja ahdistuksensa sillä, että antaa mielen kurittomana vaellella rakentelemassa katastrofikuvia tulevaisuudesta tai muistelemassa menneitä virheitä, häpeällisiä tilanteita jne. Koitin jopa eräässä tällaisessa kirjassa suositeltua ajatusten tarkkailua ja hetkeen keskittymistä. Ihan jees, mutta en kyllä kokenut mitään sen ihmeellisempää, kun taas kirja puhui jostain lähes hengellisistä sfääreistä joissa pitäisi kokea olevansa yhtä "kaikessa läsnä olevan ohjaavan hengen kanssa" jne. Minä vaan koin tavallisia aistimuksia, ajatuksia ja tunteita tulevan ja menevän.

Huvittavaa oli myös kun joskus kun kävin treffeillä, eräs mies kyseli miten kehitän itseäni. Öö, enhän minä edes ymmärrä mitä se tarkoittaa. Millä tavalla pitäisi kehittää itseään? Miehen vastauksen perusteella päättelin, että pitäisi vatvoa omaa menneisyyttään ja tunne-elämäänsä ja koko ajan analysoida ja yrittää jotenkin "parantaa" itseään, eli viedä itseään jonkun itse keksityn ihanteen suuntaan. Ei minua sellainen kiinnosta. Olen mikä olen enkä muuta voi, enkä halua. Ei se halunnut sitten näin pinnallisen ihmisen kanssa jatkaa tapailua, ja varmaan hyvä niin, en minäkään ehkä olisi jaksanut kuunnella kun toinen tekee kauhean ongelman jostain tavallisesta inhimillisestä piirteestään ja etsii siihen syitä lapsuuden hylkäämiskokemuksista ja ties mistä.

Sitten on tämä ilmaisu "syvällä sisimmässäni". Missä syvällä? Minä tunnen ilmauksen että jokin asia on syvältä, ja siinä syvältä viittaa sinne minne aurinko ei paista. Muuta syvyyttä en tunne. Koen tietoisuuteni jotenkin vain kuin valkokankaana, jolla menee erilaisia havaintoja ja ajatuksia koko ajan, mutta ei siinä mitään syvyysulottuvuutta ole.

Tunnustettakoon siis näin julkisesti alhainen henkinen kehitysasteeni tai mistä se itsensä kehittämisestä puhunut mies nyt puhuikin, mutta samalla todettakoon, että tällaisena taviksena on ihan mukava elellä! Jos nyt joskus vituttaakin kuin pientä eläintä, niin siitäkään ei tarvi tehdä ongelmaa vaan sen voi vaan antaa tulla ja mennä, ajatellen että sellaista elämä on.