torstai 24. huhtikuuta 2014

Omituista, kevät ja ei allergiaoireita!

Olen kärsinyt pahoista allergioista lapsesta asti, 12-vuotiaana sain varsinaiset diagnoosit ja ensimmäiset allergialääkereseptit. Testien mukaan olen allerginen lähes kaikelle, esim. koirille joita minulla on ollut aina, mutta käytännössä kauheimmat piinat on aiheuttaneet tietyt siitepölyt, varsinkin koivu. Ei ole meinannut teho missään lääkkeissäkään oikein riittää ettei nenä ja silmät vuotaisi, iho kutiaisi joka puolelta hirvittävästi ja olisi ihan uupunut olo kaikesta siitä niistämisestä ja vetistelystä ja hengittämisen raskaudesta.

Tänään huomasin sitten, että koivuissa alkaa olla jo pitkät norkot, mutta ihmeellistä - minulla ei ole minkäänlaisia allergisia oireita. Enkä ole ottanut lääkkeitä.  Varmistin äsken vielä virallisesta siitepölytiedotteesta, ja täällä Etelä-Suomessa näyttää sen mukaan todellakin olevan runsaasti koivun siitepölyä ilmassa. Tällaista oireetonta kevättä ei ole minään vuonna ollut sen jälkeen, kun oireilu lapsena alkoi. En myöskään saa nykyisin oireita niistä ruoka-aineista joille olen allerginen, kuten omenasta, kiivistä tai raa'asta porkkanasta tai perunasta. Ruoka-aineista minulla ennenkin oli onneksi oireet lieviä, lähinnä suun ja huulien kutinaa ja lievää turvotusta, ja perunoita kuoriessa aina nenä vuoti ja aivastelin, mutta nyt ei ole ollut mitään joten olenkin syönyt yleensä välttelemiäni omenoita paljon.

Joko tämä maidoton ja viljaton ruokavalio vaikuttaa jotenkin allergia-asiaan, tai sitten vaan muuten on yhtäkkiä allergiat hävinneet. Erittäin mukava yllätys kyllä olla ilman väsyttäviä lääkkeitä ja oireita nyt keväällä :)

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Miksi en juhli pääsiäistä?

- enkä joulua, enkä muitakaan kristillisiä juhlapyhiä? Lyhyt vastaus on, että koska en ole kristitty, ja koska olen liian vakavamielinen juhliakseni tyhjää perinnettä vailla omakohtaista merkitystä. Tässä vähän pidempi vastaus ja pääsiäisen kunniaksi ajatuksiani kristinuskosta, höystettynä tänään koiralenkillä otetuilla keväisillä kuvilla.

Uskonnoista yleensä. Oli aika, jolloin olin kiinnostunut kovastikin hengellisistä asioista. Olen lukenut kaikenlaista Raamatusta Bhagavad Gitaan, buddhalaisiin teksteihin ja joitakin new age -kulttiteoksiakin, kuten "A Course in Miracles". En koskaan löytänyt kirjoista sitä mitä etsin, vaikka zenbuddhalaisuudesta kiinnostuinkin melko paljon. Se olisi kuitenkin vaatinut aktiivista harjoittamista, ja sellaiseen olin taas liian laiska. Joten jätin koko hengellisen etsinnän tuloksettomana, päättäen pärjätä elämässäni ilman uskontoja.


Niin, olen tosiaan lukenut myös Raamatun kokonaan. Vanha Testamentti oli sellaista mitä olin odottanutkin
"barbaarisen" paimentolaiskansan uskonnon olevan. Silmä silmästä ja hammas hampaasta, kostoa, Jumalan vihaa, naapurikansojen julmaa hävittämistä jumaluuden siunauksella, mutta toki myös viisauksia seassa. Uusi Testamentti oli suurempi yllätys. Näin siksi, että kun luin sitä aloittaen alusta, minusta tuntui ettei Jeesus puhunut ollenkaan sellaisesta uskonnosta kuin mitä olin kuullut kristittyjen saarnaavan: sellaisesta mikä keskittyi siihen että pitäisi tehdä päätös tulla uskoon, jotta sitten kuoleman jälkeen välttyisi helvettituomiolta ja pääsisi taivaaseen. Jeesus vaikutti puhuvan lähinnä tästä maanpäällisestä elämästä, ja siitä, miten sitä olisi hyvä elää. Taivasten valtakunnankin hän sanoi olevan meidän keskellämme tai sisäisesti meissä. Paavalilla sitten vasta oli enemmän nykyisen kristinuskon kaltaista ajattelua, mutta itse uskon päähenkilöstä ihmettelin Raamatun luettuani, että mahtaisikohan hän itse ollenkaan allekirjoittaa tätä nykyistä kristinuskoa?


Pystyn kyllä ymmärtämään synnin käsitteen, siinä mielessä että pahuutta selvästikin on olemassa maailmassa, ja minussa ja varmaan jokaisessa muussakin ihmisessä. Sen sijaan en ymmärrä sitä, miten ratkaisu tähän ongelmaan olisi veriuhri, jonka kunniaksi siis pääsiäistä nyt vietetään, uhri joka ei mitenkään vähennä pahuutta maailmassa, mutta kuoleman jälkeen sentään pelastaa pahantekijän tuomiolta. Moniko nykyään edes uskoo kuolemanjälkeiseen, tai siihen että se on juuri sellainen kuin kristinusko kuvaa? Eivätkö ihmiset kaipaisi enemmänkin ratkaisuja omiin pahoihin taipumuksiinsa ja maailman pahuuteen kuin lupauksia kuolemanjälkeisestä?

Ja se tuomiokin tuntuu kohtuuttomalta, mistä kristinusko puhuu. Ensinnäkin se, että rangaistus on ikuinen teoista, joita teemme rajallisena elinaikanamme. Mutta varsinkin siksi, että minusta ihmisen vapaa tahto on varsin rajallinen, jos sitä on ollenkaan. Emme oikein voi sille mitään, että teemme mitä teemme. Ihminen luulee olevansa vapaa, koska silloin tällöin tulee tilanne, jossa hän tietoisesti pohtii: valehtelenko vai puhunko totta, tai teenkö kuten sovittiin vai jätänkö tekemättä ja selittelen jotain - valitsee oikean ja väärän välillä. Mutta sen koko pohdinnan ja sen lopputuloksen määrää lopulta aivojemme toiminta, ja aivot on vain perittyä biologiaa ja kokemustemme pohjalta muodostunutta hermostollista "ohjelmointia". Meitä ohjailevat koko ajan kaikenlaiset vietit ja vaistot ja hormonit ja menneisyydessämme ehdollistuneet ajatukset. Se on ihmisyyttä, ei mitään kamalaa tai pahaa. Mutta kristinusko sanoo, että siksi että olemme sellaisia kuin olemme, ansaitsemme ikuisesti käristä helvetissä jossa "mato ei kuole eikä tuli sammu", oikeudenmukaisen Jumalan tuomiosta.



Näin, paitsi jos älyllisesti omaksumme uskomuksen, että Jeesus on Jumalan poika ja että ristin veriuhri antaa anteeksi kaiken pahuutemme ja vapauttaa meidät helvettituomiolta. Mutta ei jokaisella ole yhtäläisiä edellytyksiä pystyä uskomaan tuollaisia väitteitä, ja siksi vapauttamisperuste kuulostaa aika mielivaltaiselta. Monet meistä eivät pysty uskomaan mihinkään yliluonnolliseen, ja siksi ei ole mahdollista valita uskoa kristinuskoonkaan. Ja toiset uskovat johonkin muuhun uskontoon, ehkä koska ovat syntyneet sellaisen piiriissä, tai koska tuntevat vain vetoa siihen. Vielä enemmän on meitä joihin itsekin lukeudun, jotka ehkä jotenkin vaistomaisesti uskovat johonkin Pyhään, mutta eivät voi tai edes halua määritellä ja nimetä sitä, ja omaksua minkään uskonnon oppinäkemyksiä. Helvettiin menee koko jengi, sanovat uskovaiset.



Näin ollen, en siis vietä pääsiäistä tänäkään vuonna, koska en usko kristinuskoon kuolemanjälkeisine tuomioineen ja uskomusten kautta pelastavine veriuhreineen. Olen myös liian tosikko pitääkseni vanhasta uskonnollisesta juhlasta vain rituaalit ja muodollisuudet, juhliakseni perinteen takia. Ehkä, jos minulla olisi lapsia, lasten takia voisin laittaa perinteistä pääsiäisruokaa, laittaa rairuohoa, ostaa pääsiäismunia jne. Ehkä, nimittäin älyllisesti epärehelliseltä se tuntuisi sittenkin, koska pitäisi pystyä selittämään MITÄ juhlimme. Ehkäpä sanoisin vain, että kevättä. Mutta nyt kun ei ole lapsia joille pitäisi antaa elämyksiä ja välittää perinteitä, olen tyytyväinen, että voin viettää pääsiäisen pyhät vain tavallisina vapaapäivinä juhlimatta mitenkään. Hassua, että vielä nykyäänkin, vaikka useimmat ovat oikeasti uskonnoista hyvin vieraantuneita, moni ihmettelee kovasti sitä, että joku ei juhli pääsiäistä tai varsinkaan joulua...


tiistai 15. huhtikuuta 2014

Talviloma ja luettavana Game of Thrones

Olen tässä viettänyt talvilomaa perjantaista alkaen. Ensi tiistaina vasta täytyy  mennä töihin. Paino ei viime viikolla laskenut samaan malliin kuin tähän asti paleodieetillä, pudotusta oli vain -0,2 kg edellisviikosta, mutta toisaalta, onpa sitä kokonaisuudessaan lähtenyt 8.3. alkaen yhteensä 4,7 kg mikä on kyllä hyvä tahti. Ja olo on hyvä edelleen, ei nälkää tai mitään muitakaan ikäviä tuntemuksia. Ei edes juuri mielitekoja.

Aivan ihana lukukokemus: Game of Thrones

Tuostahan on puhuttu pitkään, kun on televisiosta tullut sarjana. En ole koskaan tullut katsoneeksi, kun yleensäkin katson tosi vähän televisiota. Nyt päätin kuitenkin ostaa kirjaversiona, englanninkielisenä ja sähköisenä iPadille (hinta vain 6,99), ja kylläpä kannatti :)

Olen yli puolenvälin massiivista fantasiaseikkailua, ja tämä on taas niitä kirjoja, joiden maailmaan olen uponnut ihan täysin. Olen nähnyt unissakin niitä kirjan tapahtumia, enkä meinaisi millään malttaa pitää taukoa lukemisesta edes koirien ulkoiluttamiseksi tai ruoan laittamiseksi. YKSI LUKU VIELÄ, sitten ihan varmasti mennään lenkille, sanon koirille jotka tökkii minua jalkaan merkiksi että kuules nyt emäntä, alkaa olla kusihätä jo kova... Ja tätä tulee jatkumaan jonkin aikaa, näitä kirjoja kun on sarjassa 4 lisää tämän ekan jälkeen, ja ihan varmasti tulen lukemaan ne kaikki.

Mikä kirjasta sitten tekee niin hyvän? Minulle pääosin se, että kirjailija luo niin taitavasti ja huolellisesti sen
Sivulla 697/938, jee!
koko fantasiamaailman ja henkilöt. Kirjan maailmalla on selkeä maantiede ja kirjan henkilöillä on omat luonteensa joihin tutustuu tarinan edetessä paremmin. Fantasiaa kuten lohikäärmeitä tai käveleviä kuolleita on sopivasti, ei niin että tarinasta tulisi lapsellinen kovat ritarit mätkii hengiltä pahat epäkuolleet tai lohharit -juttu. Lohikäärmeet on oletettavasti kuolleet jo sukupolvia sitten ja epäkuolleetkin majailevat pohjoisessa olevan muurin takana pääosin, ainakin alussa. 

Fantasiagenrestään huolimatta pääosin kirja on juonittelua, politikointia, valtataistelua, sotimista ja erittäin yllättäviä käänteitä. Mikään ei ole tylsempää kuin se, jos heti alussa tietää, että nämä tyypit on hyviksiä ja ne tulee voittamaan, ja ennalta arvaa tapahtumat pääosin. Tämän kirjan kanssa ei ole ollut sitä vaaraa. Minua viehättää myös keskiaikamaisen maailman eleetön julmuuksien kuvaus, se että kirjailija valitsee vain kertoa mitä julmimmista teoista kuin ne olisivat ihan arkisia (koska siinä fantasiamaailmassa ne ovat), ilman tympeää kauhistelua tai pahisten alleviivaamista. 

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Jee, lopultakin saan hiukset kiinni

Olen kasvattanut tässä puolitoista vuotta hiuksia pidemmäksi, lähtien tästä kauhutilanteesta eli äärimmäisestä kananpersetukasta.

Tästä on sitten erilaisten kamalien ylikasvaneet pulisongit + ylikasvanut otsatukka-vaiheiden jälkeen päästy ensin lyhyeen polkkatukkaan ja nyt lopulta hartiamittaiseen tukkaan, jonka saa jo muutaman sentin poninhäntätöpölle. Mikä helpotus, että on aamuisin vaihtoehtona "hätäponnari" jos ei jaksa laittaa hiuksia! Mutta ei se muutaman sentin töpö vielä tietysti kauhean kivan näköinen ole, joten näin loman ensimmäisenä päivänä käväisin Glitterissä ostamassa vähän hiuskoruja, kun heidän esitteessään oli kivan näköisiä. Tällaisia hankin.


Tuolla kultavihreällä soljella saa kivasti kiinnitettyä sen sojottavan hassun töpöponinhännän ylös, jolloin se ei näytäkään niin hullulta.


Pannat ja hiuskammat aina on myös kivoja, saapa pidettyä myös edestä tasapitkät hiukset pois silmiltä. Tulin ostaneeksi hetken mielijohteesta myös ponnarilisäkkeen, joka kiinnitetään tarranauhalla oman töpöponnarin ympärille. Ihan hyvin tuntuu pysyvän, ja tarrakohdan voi peittää sopivalla nauhalla. Ihme kyllä löytyi myös sopiva väri - joskus aiemminkin katselin lisäkkeitä mutta tummin ruskea oli silloin liian vaalea ja musta taas liian sinertävä, mutta Glitterillä oli mustanruskea jonka väri on hyvin sama kuin oma hiustenvärini.

Nyt alka tuntua että näiden pääkarvojen kanssa alkaa olla voiton puolella pitkällisten bad hair day -vaiheiden jälkeen. Nyt sitten taas on päässyt pitkien hiusten huonojen puolienkin makuun kyllä, varsinkin siihen että ulkona kun tuulee niin hiukset on koko ajan silmillä ja suussa.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Olen akateeminen White Trash!

Tänään kuulin töissä mielenkiintoisen keskustelun. Siinä kaksi samassa avokonttorissa työskentelevää miestä keskustelivat toisen miehen deittailusta. Tämä deittaileva mies selitti mikä vika oli ollut kahdessa viimeisessä tavatussa naisessa, jotka sinänsä olivat ihan kivoja, ihan ok näköisiä, mutta.... NIIN WHITE TRASH (valkoista roskaväkeä). Keskustelu jatkui sillä, että deittailija kertoi, millaiset ominaisuudet hänelle kertoo että nainen kuuluu pelättyyn WT-porukkaan.

Totesin istuvani määrittelyyn melko täydellisesti. Ainakin seuraavia valkoisen roskaväen piirteitä listattiin:
- Musta tai punainen "Keravatukka" (check, musta ylikasvanut kananperse löytyy)
- Ei ole kiinnostunut yleissivistyksestä eikä sivistä itseään vapaa-ajallaan (check, ei jaksa, työni on pelkkää ajattelua ja ongelmanratkaisua, vapaa-ajalla haluan laittaa aivot vapaalle)
Mä en tarvi edes tekorusketusta tullakseni kesällä tuon väriseksi ;)
- Ei seuraa ajankohtaisia asioita eikä siksi osaa älyllisesti keskustella niistä (check, menee samaan kategoriaan kuin edellinen kohta, ei jaksa vaivata päätä niillä, iltapäivälehdistä selaan vaan otsikkotasolla)
- On tatuointeja (check, yksi kolibri löytyy lantiolta)
- Pukeutuu nelikymppisenä kuin kaksikymppinen pimu (check, mikä vika farkuissa ja hupparissa muka on??)
- Ajaa mauttomalla amisautolla jossa on karvanopat (eiköhän minun kaksiovinen sportticoupéni voida laskea tähän ryhmään, vaikka karvanopat puuttuukin)
- Juo kaljaa kuin mies
- kiroilee paljon
- katsoo tosi-TV:tä (jep, sopivan aivovapaata viihdettä jonka parissa rentoutuu)

Joitain sentään jäi puuttumaan:
- Polttaa tupakkaa
- On yksinhuoltaja

Huvitti oikein huomata, että tosiaan kuulun ryhmään mitä varmaan monet koulutetut miehet suorastaan kammoaa, sivistymättömiin ja tyylittömiin white trasheihin ;-) Ei sen puoleen, tuskinpa itsekään viihtyisin sellaisen kanssa, joka olettaisi että kotona työpäivän jälkeen keskustellaan hillityn älykkäästi politiikasta tai ajankohtaisaiheista, sen sijaan että voisin mennä tietokoneelle ja lahdata räiskintäpeleissä kasan rumia örkkejä taivaan tuuliin. Olen white trash ja ylpeä siitä!!!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

-0,9 kg taas, ja sunnuntailevottomuutta

Paino oli laskenut yllättävänkin paljon taas viime viikosta. Puoleen kiloonkin viikossa olisin ihan tyytyväinen, mutta lauantai-aamuna vaaka näytti 68,5 kg, eli 0,9 kg vähemmän kuin viime viikonloppuna. Ehkä sitten ensi viikolla ei tule niin paljoa laskua, ei sitä luulisi enää näissä painoissa lähes kiloa viikossa lähtevän, kun ei nälkääkään ole ollut missään vaiheessa, en ole liikuntaa harrastanut jne. Aikomassani ruokavaliossa olen kyllä pysynyt ilman lankeemuksia.

Rento viikonloppu minullakin!
Vieläkään ei ole tehnyt juuri yhtään mieli leipää, pastaa eikä maitotuotteita. Eilen tuli jossain vaiheessa iltaa melko kova punaviinin mieliteko (minähän olen päättänyt olla täysin ilman alkoholia kesään asti) mutta se meni onneksi ohi kun muistutin itselleni, että olen lukemattomia kertoja viime vuoden aikana langennut isompaankin repsahdukseen juuri sellaisesta, että olen "ihan vähän" antanut periksi. Eli ei parane antaa vähääkään periksi enää, jos en tahdo taas jojottaa takaisin sitä painoa minkä olen saanut pois.

Sunnuntaiahdistus

Jotenkin nämä sunnuntait on aina tylsiä päiviä. Mielessä taustalla kummittelee ajatus siitä, että huomenna täytyy mennä töihin, ja se jotenkin aiheuttaa levottomuutta ja jännitystä. Se on hassua sikseen, että en minä siellä töissä itsessään jännitä enkä koe sitä mitenkään kauheaksi. Mutta työviikon odotus tuntuu inhottavalta, sellaiselta, että siihen tekisi mieli tissutella alkoholia lääkkeeksi. Pahin on ehkä ajatus aikaisin heräämisestä. Tänäänkin heräsin puoli kahden aikaan päivällä, ja huomenna pitäisi sitten taas yhdeksäksi saada itsensä työpaikalle, äyh... 

En ole kyllä taas tehnyt niin mitään muuta kuin syönyt ja nukkunut koko viikonloppuna. Laiskuus on ollut niin suurta, etten ole saanut aikaiseksi katsottua edes telkkarista niitä ohjelmia, joita olin suunnitellut katsovani. Saati sitten että olisin tehnyt mitään kotitöitä tai muuta järkevää. Mutta lepoa varten nämä viikonloput kai onkin, ja ensi viikolla minulla onkin vain 4 päivää töitä ja sitten alkaa talviloma, jonka perään pääsiäispyhävapaat! 

Laiskan päivällinen: vuoan pohjalla kinkkua, päällä basilikalla ja valkosipulilla maustettua tomaattimurskaa, ja päälle rikottu pari kananmunaa. 

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Ajatuksia intuitiosta ja rationaalisuudesta

Tänään aloin pohtia otsikon aihetta luettuani Hesarin verkkoversiosta aivan mainion Jani Kaaron kolumnin "Oliko jumalten kuolema suuri voitto". Kirjoitus käsitteli sitä länsimaissa tapahtunutta kehitystä, jossa valtaosalle väestöstä uskonto ja hengellisyys ovat menettäneet merkityksensä, ja tilalle on tullut vääjäämätön usko tieteeseen ja rationaalisuuteen.

Kaaro pohtii kirjoituksessaan tämän muutoksen hintaa, ja sitä, riittääkö ihmiselle kuitenkaan pelkkä rationaalisuus, vai jäävätkö useimmat kuitenkin kaipaamaan jotain merkitystä ja suurempaa tarkoitusta nyt kun uskontoa ei monelle enää ole. Hän ei kuitenkaan onneksi jää kaipaamaan kuivikkaita ja moniin vainoihin ja itsenäisten ajattelijoiden tukahduttamisiin syyllistyneitä valtauskontoja, vaan tuo esiin vanhemman alkuperäiskansojen hengellisyyden:

"Koetan usein kuvitella, millaista olisi olla intiaanina maailmassa, jossa kaikki on pyhää. Jossa maisema on raskas esi-isien hengistä. Jossa veden heijastukset ovat viestejä näkymättömästä maailmasta. Koetan myös kuvitella, millaisen järkytyksen tämä muukalainen kokisi, jos hän hyppäisi hetkeksi minun kehooni ja näkisi itsensä niin kuin minä näen itseni. Silloin paljastuisi, että pohjimmiltani olen pelkkä laboratoriorotta."
Minua tuo kirjoitus kosketti jotenkin, koska muistin, että lapsena minä koin maailman paljolti kuin jutussa kuvatut intiaanikansat, joille kaikki oli pyhää, kaikki oli ihmeellistä ja "tietoista", ei vain materiaa. Materia oli ihmeellistä sen ilmentymänä, mitä aistin sen sisällä. Alle kouluikäisenä erehdyin joskus puhumaankin näistä ajatuksista kotona äidilleni, kun en ymmärtänyt että siinä olisi mitään väärää. Jutut lytättiin heti kummallisina ja suorastaan hulluutta enteilevinä, ja pian opin ensin piilottamaan sellaiset kokemukset muilta ihmisiltä, ja lopulta itseltänikin. Minusta oli tullut rationaalinen ihminen, joka ei enää kuvitellut että kaikki on yhtä elävää tietoisuutta joka on niin minussa kuin kivessä jonka päällä istuin. En enää kuvitellut olevani sen aistimani tietoisuuden ilmentymä, vaan erillinen olento yksin kylmän maailman armoilla. Niihin samoihin aikoihin kun muutuin pelkästään rationaaliseksi, aloin myös kärsiä minulle aikuisiällä ominaista eksistentiaalista tuskaa, jonkinlaista tympäisyä ja ahdistusta kaiken merkityksettömyyttä ja tarkoituksettomuutta kohtaan. Erillisyyttä kaikesta, yksinäisyyttä jopa seurassa.

Kaaro päätyy omalta kohdaltaan pessimistiseen arvioon mahdollisuudesta elvyttää elämässään ihmeen tuntu:

Mitä siis olisi henkisesti rikas ja täysi elämä minulle? Vastaus on, etten luultavasti koskaan tule tietämään siitä enempää kuin laboratoriorotalle on mahdollista. Kuten intiaanit sanoivat Artaud'lle, olen yksi niistä, jotka henget ovat hylänneet. Jumala oli julistettu kuolleeksi kauan ennen syntymääni.
 Itse en taida olla omalta kohdaltani yhtä pessimistinen. Tosin minä en tiedä tarvitaanko siihen Jumalaa, eikä ainakaan siihen tarvita mitään organisoitunutta uskontoa. Minä luulen, että tarvitsen vain sitä, että alkaisin palata takaisin intuitioihini sen sijaan että aina vain ajattelen järjelläni, ja halveksin kaikkea intuitiivista joka aiemmin oli minulle niin tavattoman luontaista. Ehkäpä minä palaan vielä hupsuksi, jolle kaikki on tavallaan pyhää ja ihmeellistä, ja ehkäpä minua ei kiinnosta edes yhtään se, onko kokemukseni "totta" (mitä edes tarkoittaa totta, jos puhutaan asioista joita ei voi mitata eikä havaita?)  - jos se tekee minut onnellisemmaksi eikä vahingoita ketään, niin mitäpä sillä väliä? Mutta yli 30 vuoden intuitioiden tukahduttamisen ja rationaalisuudella ylpeilyn jälkeen täytyy edetä pienin askelin - ehkäpä aloitan siitä, että seuraavan kerran kun pitää päättää jotain, teen sen mitä vaisto käskee, enkä vatvo ja analysoi loputtomiin järkiperusteita. Tai kokeilen mitä tapahtuu jos menen istumaan puun alle kuin lapsena, ja kuvittelen oman tietoisuuteni sulautuvan puun tietoisuuteen (lapsena kun tein niin, koin aina hetkittäin olevani puu joka tiedostaa sen ihmishahmon jona yleensä itseäni pidän, eikä toisinpäin, ja se tuntui hienolta).