torstai 28. elokuuta 2014

Erikoisia tutkimustietoja painonhallinnan saralta

En jaksa nykyisin niin kauhean paljon painoa panna tuon alan tutkimustiedolle, koska tuntuu että tulee jatkuvasti keskenään ristiriitaisia tuloksia. Minkä tahansa tavan syödä tai laihduttaa voi oikeastaan perustella jollain tutkimustuloksella - valitsee vaan laajasta massasta sopivat. Siksi katson paremmaksi vaan syödä niin kuin kroppa tuntuu haluavan vaistomaisesti. Mutta välillä tulee lueskeltua silti tutkimuksistakin ja tässä jaan joitain missä on itselleni uusia, yllättäviä tai hauskoja tietoja.

Olut on terveysjuoma

Tällaisen kaljan suurkuluttajan (ainakin entisen) lempitutkimuksia :D Kalja voi alentaa kolesterolia ja laittaa vauhtia suoliston toimintaan. Sillä on itse asiassa samoja terveysvaikutuksia kuin kauralla, jonka osalta terveysväittämät on yleisesti hyväksyttyjä. Otetaan sille! Lähdelinkki

Aamupala ei olekaan tärkeä laihduttajalle

Olen itse aina ollut ihminen, jota aamulla suorastaan kuvottaa syöminen. Juuri ja juuri pystyn jonkun keksin tai hedelmän syömään, ja olen yrittänytkin koska olen uskonut että aamupala jotenkin "käynnistää aineenvaihdunnan" kun niin monet kirjat ja lehtiartikkelit niin väittää. Uusien tutkimusten mukaan kuitenkin aamupalan voi jättää hyvin syömättä, jos ei tee mieli syödä sellaista.   

Erityisen mielenkiintoinen on Bathin yliopiston tutkimus, koska siinä on suoraan tutkittu myös aineenvaihduntaa, ja todettu ettei mikään muutu sen suhteen söipä aamupalan tai ei: "Bathin yliopistossa Britanniassa tutkittavaksi otettiin valmiiksi hoikkia ihmisiä. 33 vapaaehtoiselta mitattiin aluksi lepoaineenvaihdunta, kolesterolitaso ja verensokeri, minkä jälkeen osalle heistä annettiin tehtäväksi jättää aamupalat väliin.
Kuusi viikkoa myöhemmin kaikki tasot olivat ennallaan huolimatta siitä, olivatko vapaaehtoiset jättäneet aamupalan väliin vai eivät." Ehkäpä jatkossa hyvällä omallatunnolla otan vain sen kupin kahvia aamulla. Lähdelinkki

Kahden samanpainoisen ja yhtä paljon liikkuvan ihmisen päiväkulutuksen ero voi olla jopa 1000 kcal

Näin sanoo ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm Iltalehden jutussa. Eron Fogelholm sanoo johtuvan geeneistä, jotka vaikuttavat lepoaineenvaihduntaan. Saman perheen jäsenillä kulutukset ovat lähellä toisiaan. Itse en ollut ikinä tullut ajatelleeksi, että ne erot ovat noin isoja. Tuohan alkaa vaikuttaa jo ihan valtavasti siihen mitä saa syödä että ei liho tai että laihtuu. Lähdelinkki

Jo 10-15 kg ylipaino aiheuttaa mitokondrioiden toimintahäiriöitä, jotka aiheuttavat lihomista

Tämän tiedon samassa lähteessä kuin edellinen kertoo lihavuustutkija Kirsi Pietiläinen: "Jokaisessa solussa on mitokondrioita. Ne ovat kuin pieniä moottoreita, jotka polttavat syötyä energiaa ja tuottavat lämpöä. Kun ihminen lihoo, niiden toiminta lopahtaa, eikä syöty energia kulu, vaan muuttuu rasvaksi. Siitä alkaa lihomiskierre, Pietiläinen kuvailee.
Hän arvioi, että mitokondrioiden toiminta lakkaa jo 10–15 kilon ylipainon kohdalla ylikuormittumiseen, kun ihminen syö enemmän kuin mitokondriot pystyvät energiaa käsittelemään.
– Lihavuuteen pitäisi päästä puuttumaan varhain, ettei se pääsisi kehittymään." Paskoja uutisia meille, jotka ovat jo keränneet sitä ylipainoa eikä enää voi puuttua varhain asiaan... 

Lihavuus aiheuttaa kehoon matala-asteisen tulehduksen

Näin sanoo biolääketieteen tohtori Lotta Stenman edelleen tuossa samassa Iltalehden kokooma-artikkelissa. Tämä tulehdus johtaa vuosien kuluessa rasva- ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin ja moniin sairauksiin. Tulehdustila liittyy suoliston bakteerikantaan. Rasvapitoinen ja eläinperäinen ruokavalio lisää bakteereiden vuotoa suolistosta verenkiertoon ja siten matala-asteista tulehdusta, joka syntyy vasteena bakteereille. Sen sijaan kuitupitoinen ja kohtuurasvainen ruokavalio ehkäisee ongelmaa. Tämä pistää kyllä jotkut tietyt varsin paljon rasvaa suosivat ruokavaliot huonoon valoon...

Kaiken kaikkiaan...

Minusta näyttää että ylipaino oikeasti onkin aika monimutkainen ongelma, paljon vaikeampi kuin laihdutusta aloittaessani luulin. Ajattelin että helppo juttu, syöt vähemmän kuin kulutat ja laihdut. Ja niin se onkin, mutta kun siihen kulutukseenkin vaikuttaa monet asiat, jopa solutason mitokondrioiden toimintahäiriöt ja geenit. Eli ei ole ihan paskaa sekään, että toisten on vaan oikeasti vaikea laihduttaa, erityisesti niiden jotka on jo keränneet sen 10-15 kg ylimääräistä vyötärölle.


sunnuntai 24. elokuuta 2014

Viikko laihduttamatta: +0,7 kg

Kirjoitin 17.8. siitä että en jaksa enää laihduttaa, kun en ole kaikella vaivalla edes laihtunut, ja lisäksi on tullut monia haittoja kuten ahmimishimot. Tämän viikon olen ollut sitten miettimättä ollenkaan syömistä ja painoa, ja niinhän se on käynyt että lihottu ollaan. Paino tänään 74,8 kg aamulla.

En kyllä sinänsä ihmettele. On ollut huono viikko. Rakkaan koiran kuolema maanantaina loi omanlaisensa tympeän, välinpitämättömän sävyn koko viikolle. Lisäksi työpaikallani ilmoitettiin että jälleen kerran alkaa talossa YT-prosessi (edellinen oli toissavuonna), eli oman työpaikkansakin puolesta joutuu taas jännittämään. En pidä erityisen todennäköisenä että olisin ensimmäisten joukossa joutumassa pois, mutta kyllä se silti aina jännittää. Varsinkin, kun tiedän että alalla on valtava ylitarjonta tekijöistä ja lisäksi ikäni alkaa olla jo hidaste työllistymiselle. Olenhan tässä pari vuotta jo muualta hommia hakenutkin, pääsemättä kertaakaan edes haastatteluun... Mutta ei parane etukäteen murehtia, kun ei se mitään auta, kohdataan työttömyys sitten jos se omalle kohdalle osuu.

Koiran menetys- ja YT-tunnelmissa on kyllä tullut sekä syötyä että juotua liikaa. Ei mitenkään massiivisesti ahmimistyylisesti liikaa, mutta selvästi yli normaalin. Kahtena päivänä, keskiviikkona ja eilen, join olutta. Eilen suht paljonkin. Lisäksi kahtena päivänä arkena kävin lounastauolla pizzalla, normaalien salaattiaterioideni sijaan. Olen myös syönyt levyn suklaata, karjalanpiirakoita, suolapähkinöitä, puolukkamurupiirakkaa vaniljakastikkeella (tietysti tein semmoisen 5-6 hengelle sopivan kokoisen piirakan ja söin sen itse parina päivänä)...

Tänään iski jo Nutrilettin kiusaus

kun vaa'alla kävin. Se vanha kunnon morkkis jossa mieli vaatii rangaistusta ja kurinpalautusta mässäilyn
synneistä. Onneksi en langennut kiusaukseen vaan muistutin itseäni, että EI, minähän olen lopettanut laihduttamisen. Minä EN aio ottaa yhtään nälkäkuuria enää, eikä vain periaatteen vuoksi vaan siksi kun tiedän että jokainen kuuri vaan pahentaa syömishimoja loppujen lopuksi. Aion tässä ainakin muutaman viikon sallia itselleni oikeasti ihan kaiken ja katsoa mihin suuntaan ruokahimot kehittyy. Sen jälkeen voin varovasti miettiä mitä asioita voisi kohtuullistaa - varovasti, koska kovin helposti mieli tuntuu menevän sille fanatismivaihteelle jossa kohtuullistamisen sijaan se kieltäisi kaiken nautittavan elämästä ja vaatisi halveksivaan sävyyn läskiä kuriin ja ruotuun, itseinhoisen rankaisemisen tielle...

tiistai 19. elokuuta 2014

Minulla on enää 1 koira :(

Edesmennyt Vanharouva 8-viikkoisena
Tänä aamuna oli se hetki jona 15-vuotiaan vanhuskoiran elämä päättyi. Sillä oli jo viikon verran ollut selvästi jotenkin kipeä olo, veti selkää köyrylle välillä kävellessä eikä halunnut kävellä. Jäykkää köpöttelyähän se kävely oli jo viimeisen vuoden ollut mutta ei ollut ennen ikinä kivulloiselta vaikuttanut. Yritin ensin antaa kipulääkettä, mutta viime yönä tajusin että kyse on jostain pahemmasta kuin vanhan koiran nivelkivuista. Koira alkoi paikallaan ollessakin läähättää tuskaisesti ja hengitys alkoi korista. Myös pissa tuli alle, ja kun koira yritti kävellä, se hoiperteli eivätkä jalat tahtoneet kantaa. Silloin tajusin, että aamulla heti on mentävä Eläinsairaalan päivystykseen, ja tiesin myös, että muuta ei ole tehtävissä kuin lopettaa kärsimykset koiralta.

Eläinsairaalaan jouduin koiran jo kantamaan sisään, se ei saanut käveltyä, ja pääkin tahtoi roikkua sivulle kannettaessa, tajuissaan olemisen rajamailla se oli. Ja niin se todettiin, ettei ole muuta tehtävissä kuin päästää koira paremmille metsästysmaille. Oli sillä jo erilaisia kasvaimiakin eri puolilla ja tosiaan jäykkyyttä nivelissä ennestään. Tuntui kamalalta ettei saanut itse mennä huoneeseen kun koira lopetetaan, mutta onneksi koira oli vain puoliksi tajuissaan joten se ei varmaan osannut pelätä. Ihmettelin kyllä kun aiemmin muualla on saanut olla toimenpidehuoneessa sen aikaa kun rauhoittava piikki laitetaan ja koira nukahtaa. Odotin itkuisena odotushuoneessa, ja parinkymmenen minuutin päästä tultiin kertomaan että koirani kärsimykset olivat ohi. Ruumis tuotiin nähtäväksi ja hyvästeltäväksi, ja siinä yritin olla itkemättä, koska minun piti mennä töihin suoraan tuolta enkä olisi halunnut sotkea meikkejä. Mutta en onnistunut olemaan itkemättä koiran ruumiin äärellä ja vähän taisi kyyneliä valua siinäkin kun maksoin toimenpiteen kassalla.

Mutta se mikä minut yllätti oli oma reaktioni

Olin jo vuosia hysteerisesti pelännyt sitä että miten selviän kun joskus vääjäämätön koittaa, siis tämä päivä jona vanhasta ystävästä on luovuttava. Pelkäsin, nuorempana olleiden kokemusten perusteella, etten pysty mitenkään hillitsemään itkukohtauksia viikkoihin, tai etten pysty töihinkään - ja ei koiran kuoleman takia sairaslomaakaan saa. 

Mutta itkettyäni koiran ruumiin äärellä olin yllättävän tyyni. Päässäni oli vain ajatus, että aikuinen ihminen voi lykätä suremista aikaan jona se on sopivaa. Ja minä vaan työnsin pois mielestäni koiraa koskevat ajatukset enkä ajatellut mitään. Ja tein työpäivän normaalisti, ja vielä kovan työpäivän johon kuului mm. kaksi asiakaspalaveria. Itkin uudestaan vasta kotona yksin. En ollut tiennytkään, että minusta on oikeasti vanhemmiten tullut noin hyvä hallitsemaan ajatuksiani ja tunteitani, että todellakin pystyn päättämään että nyt en ajattele surullista asiaa ennen kuin päätän sallia sen ajattelun taas, ja se onnistuu. 

Tällä hetkellä olo on kummallisen tyyni

Ei ainakaan tarvitse miettiä, teinkö päätöksen liian aikaisin tai myöhään. Ja jotenkin muistot koirasta ovat mukavia, ja niihin liittyy vain lievä haikeuden tunne. Kai minä olen jotenkin niin hyväksynyt kuoleman vääjäämättömyyden etten tunne enää mitään paniikkia sen äärellä. Enkä jaksa itkeä ikäväänikään, koska se tuntuisi niin itsekkäältä ja turhalta: enhän minä surisi koiraa, jolla enää ei ole mitään hätää, vaan surisin itseäni, minua raukkaa jolta on viety ystävä. Enkä jaksa surra itseäni, kun ei minullakaan ole oikeastaan mitään hätää, vaan mieluummin nautin omasta elämästäni, jota on vielä jäljellä aika, jonka pituutta en voi tietää. Tuntuisi elämän tuhlaamiselta kovin kauheasti surra asiaa jolle ei enää mitään voi, ja joka on luonnollinen osa elämää. Enpä olisi vaikka 10 vuotta sitten voinut kuvitellakaan suhtautuvani näin rauhallisesti rakkaan koiraystävän menetykseen, sillä silloin luulin että tunne-elämälle ei voi mitään ja siksi on jopa epävarmaa, miten suurista suruista selviää ollenkaan läpi hajoamatta täysin. 
Agilitykisoissa koiran ollessa 2 ja emännän vielä paino-ongelmaton (v. 2001).

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kaljamahainen leidi lopettaa laihduttamisen

Blogin otsikkohan on "Kaljamahainen leidi laihduttaa". Ja niin sitä on yli vuosi yritetty. Lopputuloksella, että painan vähän enemmän kuin aloittaessani, ja olen kehittänyt painooni, ulkonäkööni ja ruokaan monenlaisia neuroottisia suhtautumistapoja. Eli ei kauhean hyvä lopputulos. Minä luulin että homma olisi helppo ja suoraviivainen, mutta oma psyyke olikin mutkaisempi kuin luulin, ja on sabotoinut kaikenlaiset kurinpalautusyritykset entistäkin suuremmilla repsahduksilla.

Nyt lopulta olen päättänyt, että uskallan tehdä sen mitä monet kirjat ja esim. ahmimishäiriötä käsittelevät nettiartikkelit neuvovat: lopettaa sen pakkomielteisen laihduttamisen, johonkin kilomäärään pyrkimisen. Tuntuu vapauttavalta jo nyt, ettei minun tarvitse enää jatkuvasti murehtia sitä olenko tällä viikolla laihtunut, vaiko voi kauhistus lihonut, ja kytätä suupalojani kalorit mielessä. Ei siis enää 1500 kcal kaloritavoitetta ja kaiken syödyn kirjaamista ruokapäiväkirjaan - ei ainakaan nyt. En sano etteikö joskus voisi, mutta nyt minun on saatava tervehdytettyä suhteeni ruokaan ja syömiseen, ja se vaatii enemmän rentoutta kuin mitä kurinalainen kalorilaskenta ja -tavoitteet antavat periksi.

Kirves kaivoon ja mässäämään siis vai?

Ei minulla kuitenkaan ole tarkoitus myöskään mennä toiseen ääripäähän ja palata ruokavalioon, jossa elän keskikaljalla, pikaruoalla ja karkilla. Oloni on kuitenkin nyt paljon parempi kuin silloin kun niin söin, silti vaikken olekaan laihempi. Kyllä ihmisen elimistö tarvitsee esim. kasvisten vitamiineja, eikä se liika alkoholikaan hyvää tee. 

Ajatukseni nyt onkin se, että vaikka en enää pyri pudottamaan painoani esim. 500 grammaa viikossa tai pyri pakkomielteisesti tiettyyn kilomäärään, niin pyrin syömään kohtuullisen terveellisesti. Nimenomaan kohtuullisen, ei fanaattisen. En aio kieltää itseltäni mitään ruoka- tai juoma-aineita, mutta tarkoitus ei ole myöskään käyttää mitään kohtuuttomia määriä. Ei alkoholia suurkulutusmääriä. Ei aterioiden korvaamista karkilla ja juusto-kinkkuvoileivillä tai lihapiirakoilla. Ei ainakaan joka päivä. 

Huomisesta alkaen aion pyrkiä tällaiseen rentouteen ja katsoa mitä painolle alkaa tapahtua. Aion ihan vihkoon alkaa pitää kaloreita laskematta ruokapäiväkirjaa kaikesta mitä tulen syöneeksi jos syön kuten mieli tekee, ja samalla seurata miten paino kehittyy. Jos se nousee, en toivottavasti hätäänny. Jos se laskee, olen iloinen, vaikka ei se enää olisi maailmanloppu minulle jos jäisinkin tämän painoiseksi. Tulen julkaisemaan viikoittain näitä ruokapäiväkirjoja ja tietoa painon kehityksestä tänne. Nähdään sitten miten toimii "rento painonhallinta" jota esim. Patrik Borgin kirja mainostaa :) 

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Helppoja kesäruokia

Ruokapostaus välillä... Nyt kun on ollut helteitä, ja kesällä muutenkaan, ei oikein jaksa laittaa kauheasti ruokaa, eikä minun ainakaan tee edes mieli mitään lämmintä ja raskasta. Esim. talvella kovasti tykkäämäni risotot, pastat ja keitot on ihan kaamea ajatus kesällä. Silti mielestäni voi syödä ihan herkullisesti ja monipuolisesti, vaikkei laittaisi juuri mitään lämmintä ruokaa vaan vaan pilkkoo jotain vähän lautaselle ja ottaa jotain pientä valmiina tölkistä tai purkista. Tässä viime päivien päivällisiäni kesäruokafilosofialla. Kuten huomaa, olen lopettanut erilaiset dieettikokeilut ja syön nyt mitä vaan, jopa esim. leipää mikä paleodieetin aikaan oli hyi kauhistus ;-)

Viininlehtikääryleitä ja kylmiä ruokia

5 minuutissa valmista ja minusta oli hyvää. Lautasella on tölkistä valmiita kreikkalaisia viininlehtikääryleitä, oliiveja, Serranon kinkkua, lanttulohkoja raakana, sekä tomaattia ja kotijuustoa maustettuna tuoreella basilikalla ja oliiviöljyllä sekä suolalla ja pippurilla. Lisäksi hiivaleipää ja punaviiniä.



Mausteisia lihapalleroita ja vähän muuta

Lauantaina tein tuollaisia lihapötkylöitä joihin laitoin mausteeksi chiliä, jauhettua paprikaa ja vähän kaneliakin. Tein niitä tarpeeksi pariksi päiväksi että voi seuraavana päivänä vaan lämmittää. Seuraksi laitoin oliiveja, pilkottua kuttufetaa, keltaista paprikaa ja salaattia joka on tehty kurkusta, tomaatista, sipulista, runsaasta persiljasta ja oliiviöljy-valkosipulikastiketta päälle. 


Ekstralaiskan päivän päivällinen

Eilen oli jotenkin töistä tullessa ihan uupunut olo. Kun tulin koiralenkiltä, en olisi muuta halunnut kuin istua sohvalla ja tuijottaa seinää aivot tyhjäkäynnillä. Varsinainen ruoan laittaminen ei tullut kysymykseenkään, joten päivällinen sai koostua appelsiinista, viinirypäleistä, valmiista maustetusta pähkinäsekoituksesta, parista oliiviöljyllä voidellusta leipäviipaleesta sekä lasillisesta viiniä. Hyvin välillä pärjää tuollaisellakin syömisellä. Terveellisempää ainakin kun se mitä tein ennenvanhaan väsypäivinä, eli ajoin töistä kotiin jonkun hampurilaispaikan kautta ja tilasin isoimman aterian mitä listalta löytyy...



sunnuntai 10. elokuuta 2014

Vähän parempi LivBox välillä

LivBox

Minulle tuli nyt 3 kk määräaikaisesta tilauksestani viimeinen boksi. Kaksi edellistä ovat olleet pettymyksiä, mutta tällä kertaa tuli vähän kiinnostavampia tuotteita, eikä ihan niin halpiskamaa kuin ne aiemmat tyyliin Nivean suihkuaine näytekoossa tai halpa muovinen pesusieni. En kuitenkaan aio jatkaa tilausta, sillä 15,90 per boksi on kuitenkin aika kova hinta siitä että saa pieniä näytteitä joista läheskään kaikki eivät ole edes kiinnostavia tai itselle käyttökelpoisia. Tässä tämänkertaisen boksin tuotteet ja kommentteja ensimmäisten kokeilujen jälkeen.

Dolce & Gabbana suihkugeeli

Hyvän tuoksuista ja ihan hyvin pesee. Mutta en kyllä itse ostaisi täyskokoista tuotetta, koska minusta ylellisyydestä maksaminen jossain suihkugeelissä on turhaa. Se tuoksu kun lähtee iholta pois kun aineen huuhtelee, ja pesemisen hoitavat yhtä hyvin paljon halvemmatkin aineet. (Pakko mainita vielä, että tuotemerkistä tulee aina mieleen Aku Ankassa joskus esiintynyt parodisoiva nimi Tölsä & Käppänä ;-) )

Batiste XXL Volume kuivashampoo

Tuotetta suihkutetaan hiusten tyviin ja pitäisi tuuheuttaa. Kyllä se minusta tuuheuttaakin, mutta tuntuu olevan lähinnä blondien tuote. Nimittäin tuo on aivan *valkoista* ja tummassa tukassa näyttää ihan hirveältä jos sitä yhtään menee päällihiuksiin jotka on näkyvissä, tai jos tuuli vähän heilauttaa hiuksia pois tyvien päältä. Näyttää harmailta länteiltä tai hilseeltä lähinnä, yök.

Clinique All About Eyes silmänympärysvoide

Pieni näytepurkki, mutta ihan laadukkaasta tuotteesta. Itselläni ei iho tosin tunnu tykkäävän oikein mistään rasvoista, joten en varmaan näytepurkin käytettyäni lisää hanki tuota. Aina jos laitan silmänympäryksille mitä tahansa rasvaa, on nimittäin aamulla turvonneemmat silmänaluset kuin ilman...

The Body Shopin vartalovoi

Hyvän tuoksuista ja miellyttävän tuntuista, varsin paksua voidetta. Tätä voisin vaikka hankkia ja käyttää talvella, kun iho joskus kuivuu. Kesäaikaan en käytä mitään voiteita.






Lumene aurinkopuuteri

Täysikokoinen tuote, mikä on positiivinen yllätys. Tuo sävy 1 "Päivän hehku" vaan on itselleni aivan liian vaaleaa, kun olen kesäisin iholtani aika tumma. Ei oikein toimi tarkoitukseensa jos aurinkopuuteri on vaaleampaa kuin iho ;-)Talvella varmaan tulee käyttöä tuolle.

Aurinkopuuteri vs. käsivarsi, puuteri on vaaleampaa...






Tulipahan tämä LivBox:kin kokeiltua. Idea sinänsä on minusta tosi kiva, ja jos olisi ollut kiinnostavampia tuotteita enemmän, olisin voinut jatkaa tilausta. Mutta nyt saa jäädä tähän, kun en pidä hintansa arvoisena. Olen kuullut että jossain ulkomailla on vastaavanlaisia bokseja, joissa tosiaan on lähinnä ns. luksustuotteita näytteinä, mutta ehkä niiden valmistajia ei Suomen pienille markkinoille kiinnosta tuottaa edullisia  näytteitä. 

perjantai 8. elokuuta 2014

Mielikuvittelu ja tahdonvoima: osa 2 - menetelmä

Jatkan tässä edellisestä postauksesta, jossa lupasin esittää "Yksinkertaisen viisauden kirjassa" esitetyn
menetelmän, jolla voi hyödyntää mielikuvitusta tavoitteidensa saavuttamiseksi. Menetelmä ei koske pelkkiä painonpudotustavoitteita, mutta koska itselläni on nyt päällimmäisenä se projekti, niin sovellan tässä kirjoituksessa ajatuksia siihen.

Kirjan mukaan tärkeintä tavoitteen saavuttamiselle on, että pystyy todella näkemään tavoitteen jo saavutettuna elävänä mielessään. Että pystyy kuvittelemaan sen oikeasti mielikuvien tasolla, eikä esim. vain sanallisena toteamuksena: "painan x kiloa". Kirja esittää 5 askelta, joiden avulla pitäisi pystyä näkemään tavoite selkeämpänä mielessään ja siten valjastaa kaikkien mielen tasojen voimat tavoitteen saavuttamiseen ilman taistelua ja tahdonvoiman tarvetta.

Ensimmäinen askel

Mieti, mitä arvoja haluat saavuttaa tavoitteesi avulla. Ihminen tekee kaiken mitä tekee saadakseen jotain mitä arvostaa: aistinautintoja, arvostusta, rakkautta, paremman itsetunnon, valtaa, seikkailua, henkistä kasvua, hyvinvointia itselle tai perheelle tms. Jotta tavoitteen voi nähdä elävänä mielessään, pitää ymmärtää, mitä oikeasti tavoittelee. On mahdollista, että itse asiassa haluamansa arvon tavoitteluun nykyinen projekti ei olekaan paras mahdollinen. 

Minä haluaisin olla ensisijaisesti paremman näköinen. Mutta ei se vielä oikein arvo ole. Mitä minä haluan saavuttaa sillä? Toisten ihailua? Parisuhteen? Ihailuun en usko koska olen nelikymppinen ja ruma, mutta kyllä, minulla on haave että jos näyttäisin vähän 'sporttisemmalta' ja paremmalta, joku ehkä vähän vanhempi mies voisi kiinnostua minusta ja voisin saada parisuhteen. Toisaalta, on fakta, että voisin varmaan saada sen nykyisen painoisenakin, onhan niitä miehiä, joita ei enää tässä iässä lievä ylipaino haittaa. Terveysnäkökulma on myös tärkeä: keskivartalolihavuus ei ole ollenkaan terveellistä ja pelkään erityisesti tyypin 2 diabetestä, jota on suvussani paljon vanhemmiten. Haluaisin välttää sen kohtalon. 

Toinen askel

Mieti tarkasti, miten nimeät tavoitteesi. Ei saisi verrata itseään keneenkään, ei edes ITSEENSÄ. Ei siis pidä sanoa, haluan olla LAIHEMPI tai KAUNIIMPI esimerkiksi. Tavoitteen on parempi olla jotain minkä voi saavuttaa toimimalla eikä jotain mistä haluaa päästä eroon. Kielteisiä mielikuvia ei tulisi käyttää tavoitteen määrittelyssä, ei esim. "haluan olla vähemmän ihrainen". Tavoitteen tulisi saada aikaan innostusta, ja jonkun huonon tavan lopettaminen tai jostain ominaisuudesta eroon pääseminen ei sitä yleensä tee. On myös tärkeää määrittää ajankohta milloin tavoite on saavutettu. Ei riitä, että ajattelee saavuttamisen tapahtuvan joskus.

Minä haluan olla sutjakka ja ketterä, sopusuhtaisen näköinen vartaloltani. Haluan päästä tavoitteeseeni vuoden aikana. 

Kolmas askel

Mieti, mistä tiedät että tavoitteesi on saavutettu. Tämä hetki on kuviteltava mielikuvituksessaan niin elävästi kuin mahdollista, runsailla yksityiskohdilla. 

Minä kuvittelen sitä aamua vuoden päästä, kun herään hyvinvoivana ja iloisena, ja kun aamulla kävelen vaatehuoneen peilin ohi, näen sopusuhtaisen vartalon enkä 7 kk raskausmahaa tai makkaroita. Menen vaa'alle, ja se näyttää 55 kiloa. Tähän on vaikea kuvitella yksityiskohtia, koska se on siinä vaiheessa normaalitila, joka ei kaipaa lisäajattelua. Sen sijaan aiempi ylipaino on aina aiheuttanut lisäajattelua kuten "voi hitto, olen TAAS lihonut" tai "eikä, en ole laihtunut taaskaan", tai "yököttävää, tämähän on ison miehen paino, pitkä ja roteva isäni painoi tämän verran, ja minä olen pieni hento nainen".

Neljäs askel

Mieti, miten tavoitteesi saavuttaminen muuttaa elämääsi. Voimia ei kannata haaskata tavoitteisiin, jotka eivät millään positiivisella tavalla muuta elämää. Yritä mielikuvitella elämäntilanne, jossa tavoite on jo saavutettu: mikä on paremmin?

Voin lopulta pukeutua sellaisiin vaatteisiin mistä oikeasti tykkään, eikä tarvitse vain ostaa peittäviä, huomaamattoman värisiä kaapuja. En jatkuvasti enää yritä vetää sisään vatsaani ja häpeä sitä, vaan voin olla oma itseni itsevarmana siitä, että olen ihan riittävän ok. Jos joku mies flirttailee minulle, uskallan vastata, enkä toimi kuten nyt, kun menen tulipunaiseksi ja tunnen valtavaa häpeää ulkonäöstäni, ja liukenen paikalta. Tosin ei läski ole ollenkaan ainoa mitä häpeän, itsetunnon kanssa täytyy tehdä töitä muutenkin.

Viides askel

Mieti, mitä epämiellyttävää voi tapahtua, jos pyrit tavoitteeseesi ja saavutat sen? 

Voi olla, etten ole enää yhtä helpottavan näkymätön kuin nykyisin. Vaikka toisaalta kaipaisin huomiota, toisaalta pelkään sitä. Minusta on kiva olla vain tavanomaisen pullukka, harmaa, keski-ikäinen akka. Sellainen jota kukaan ei taatusti ainakaan kadehdi, tavallinen maatiainen. Luulen, että monet naiset tykkäävät seurastani juuri siksi, että he voivat tuntea itsensä paremmiksi minun seurassani, koska minä olen rumempi ja ylipainoisempi kuin he. Olemukseeni liittyy myös oletus, että en ole pinnallinen joten minun seurassani ei tarvitse jännittää (tosiasiassa olen ihan julmetun pinnallinen, koska stressaan lähes jatkuvasti ulkonäöstäni; toisaalta: en juuri koskaan arvostele toisten ulkonäköjä mielessäni saati ääneen). 
Toisaalta: ihmisen tarkoitus kai on tulla näkyväksi omana itsenään niin persoonaltaan kuin ulkokuoreltaan, joten eiköhän tämä häpeily ja läskin alle piiloutuminen jo alkaisi riittää, tässä iässä sentään. 


tiistai 5. elokuuta 2014

Mielikuvittelusta ja tahdonvoimasta

Tuli lainattua kirjastosta tuollainen elämänviisauskirja, jossa oli asiaa mm. meditaatiosta, koska täälläkin kommenteissa monet on meditaatiota suositelleet (Kirjan nimi on "Yksinkertaisen viisauden kirja" ja kirjoittajat ovat Fei Jong ja Aljoscha Long). Kirjassa tosiaan on hyvää asiaa meditaatiosta, hengitysharjoituksista jne mutta myös aika suoraan laihdutusprojektiin sovellettavaa asiaa siitä miten pääsee tavoitteisiinsa.

Itseni yllätti täysin tänään lukemani kohta, jossa vastakkain asetetaan mielikuvitus ja tahdonvoima. Itse en ole koskaan ajatellut näitä mitenkään rinnastettavina tai toisiinsa liittyvinä asioina. Laitan tässä tänään sanasta sanaan kirjan vanhan itämaisen mestarin opetuksen asiasta, ja joitain pieniä kommentteja. Seuraavaan postaukseen laitan kirjassa olevia mestarin opetuksen perusteella muodostettuja konkreettisia ohjeita miten käyttää mielikuvitusta päästäkseen tavoitteeseen.

Pilvien päällä ratsastaminen

Yksi vanhan mestarin lempioppilaista sanoi: "Mestari, miksi et opeta meitä kehittämään tahdonvoimaamme täydelliseksi. Emmekö tarvitse sitä päästäksemme tavoitteisiimme?" 
Mestari nauroi. "Niin, ystäväni - tahdonvoimalla voi saavuttaa paljon. Se on kuitenkin liian vähän." 
"Mutta mikä on tahdonvoimaa tärkeämpää?"
"Vaikka voisit käyttää koko tahdonvoimasi, muttet ole sopusoinnussa itsesi kanssa, voisit yhtä hyvin valjastaa neljä hevosta vetämään vaunuja niin, että jokainen vetää omaan suuntaansa."
"Entä jos olen sopusoinnussa itseni kanssa?"
"Silloin voit ylittää korkeimmatkin esteet."
"Tahdonvoima on siis kuitenkin tärkeää!"
"Vaikka voisit käyttää koko tahdonvoimasi, muttet osaisi kuvitella että saavutat päämääräsi, voisit yhtä hyvin vetää vaunuja silmät sidottuna."
"Entä jos näen päämääräni selvästi mielessäni?"
"Silloin, ystäväni, et tarvitse lainkaan tahdonvoimaa. Luovu tahtomisesta, sillä kaikki tahtominen on taistelua. Voita esteet ilman taistelua."

Mietteitä edelläolevasta

On totta, että olen nähnyt laihdutusprojektini taisteluna; taisteluna kiusauksia, omaa ailahtelevaista mieltä, ailahtelevaista tahdonvoimaa ja varsinkin ailahtelevaisia mielihaluja vastaan: yhtenä päivänä haluan laihtua nopeasti, toisena mieleni sanoo että ihan sama, mässätään vaan. Ja todellakin, en ole ikinä edes oikestaan millään konkreettisella tasolla kuvitellut itseäni oikeasti hoikkana. Mielessäni olen nähnyt itseni vain laihduttajana, en koskaan laihana. Ehkäpä juuri tässä on vika. Minun identiteettini on olla laihduttaja, ja vieläpä sellainen jolla on vaikeaa ja ei millään tahdo onnistua. Mieli tahtoo pitää kiinni identiteetistään. Ehkäpä minun pitäisi tosiaan alkaa nähdä itseni onnistujana, eikä ikuisena laarditaistelijana!

Toinen kirjan tarina mielikuvituksen merkityksestä

Oppilas valitti mestarille anopistaan. "Hän nalkuttaa koko ajan. Ja jos hän ei nalkuta, hän nukkuu ja kuorsaa äänekkäästi, ahmii ruokakomeron tyhjäksi tai haukkuu meitä naapureille. Eikö sellaista ihmistä ole viisaimmankin vaikea kestää?"
"Osaatko kuvitella, että se olisi helppoa?"
"En. Sitä en osaa kuvitella. Haluaisin kyllä suhtautua häneen tyynesti ja iloisesti, mutta vaikka kuinka yritän, se ei onnistu."
"Kuulehan. Kun tahto ja mielikuvitus ottavat mittaa toisistaan, mielikuvitus voittaa aina!"
Mestarin ystävä vaikeni hetkeksi mietteissään. Sitten hän sanoi epäröiden: "Eikö todellisuus muka ole ihmisen mielikuvitusta voimakkaampi?"
"Jos mielikuvistasi on tullut sinulle totta, miten voit erottaa sen todellisuudesta?" 

... ymmärrän kyllä pointin

ainakin jossain määrin. Sen, kuinka paljon mielikuvamme asioista vaikuttavat havaintoihimme, ja sitä kautta mielialaan ja käytännön toimintaan. Jos tuo tarinan mies olisi oikeasti alkanut nähdä mielessään anopin pohjimmiltaan sympaattisena ihmisenä vaikkakin vanhuuttaan vähän kärttyisänä, hän itse varmaan olisi ollut anopille ystävällisempi, ja sitä kautta anoppikin ehkä olisi vähän pehmentynyt. Tai jos ei olisikaan, niin ihan sama, hänhän ei enää kärsisi siitä, koska kokisi asian vanhan ihmisen harmittomana oikutteluna, ei jatkuvaa kärsimystä aiheuttavana piinana.

Ja jos minä oikeasti näkisin itseni itseni läskin laihdutustaistelijan sijaan onnistujana ja hoikkana, ehkä tarvittaisiin vähemmän taistelua syödä ja elää kuten hoikat ihmiset elävät. Ja joka tapauksessa, vaikka en laihtuisikaan, olisin tyytyväinen, koska kokisin jo mielessäni olevani mitä haluan enkä murehtisi jatkuvasti peilikuvan ja halutun tilan ristiriitaa. Varsin mielenkiintoisia ajatuksia minulle, koska itse en ole koko asiaa miettinyt, ja mielikuvittelua olen pitänyt lähinnä haihattelevana haaveiluna, josta ei mitään muuta käytännön hyötyä ole kuin se että se on kiva pako ankeasta todellisuudesta välillä. Mutta jos mielikuvitusta voikin käyttää muuttamaan todellisuutta sen sijaan että käyttää sitä todellisuuden pakenemiseen, se on mielenkiintoinen ajatus :)

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Pieruhuumoria maanantaita vastaan

Nyt taas alkaa vähän ahdistaa kun viikonloppu on päättymässä ja toinen työviikko loman jälkeen alkamassa. Joten päätin katsella netistä mahdollisimman mautonta pieruhuumoria ilokseni, ja laittaa tänne blogiinkin!

Minä voisin vastata noin lipevälle iskijälle, joka käyttää huonoja kliseisiä iskurepliikkejä.
Piinaako yöllä inisevä hyttynen? Piere se hengiltä!

Korkeakulttuuria suoraan taidemuseosta. Chen Wenlingin veistos, jossa sonni lentää pierun voimalla päin seinää.
Suomen oma supersankari, Peräsmies. PRÖÖT! "Powers: Super-strength flatulence" LOL :D
Onneksi suomen kielessä on helpompaa, kun sanat "istu" ja "paskanna" eivät ole ääntämyksellisesti lähellä toisiaan...
Lyyristä riimittelyä.
Kun pierun poltto menee hieman pieleen...


Petomaani-flatulisti työssään...

Asiallinen Aikuinen Naisihminen täällä päättämässä viikonloppuaan siis :D