sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Kuulumisia pitkästä aikaa

Eipä ole tullut blogiin kirjoiteltua vähään aikaan, kun on taas ollut se tilanne, että työasioiden lisäksi päässä ei liiku yhtään mitään. Silloin kun en tee töitä, lähinnä istun aivot tyhjäkäynnillä kotona ja lepään. Mulle tuppaa näin käymään aina kun projektit on intensiivisessä vaiheessa, että eipä ole kauheasti ajateltavaa eikä siis myös kirjoitettavaa. 9.6. loppuu tämänkertainen projekti joten sen jälkeen ehkä taas...

Painonhallinta-asioiden suhteen on ollut niin että niihin ei ole kerta kaikkiaan riittänyt henkisiä voimavaroja. Olen kyllä tehnyt jokusen voimattoman päätöksen aloittaa ties mitä herkkulakkoja, esim. lopettaa sokerin syömisen tai alkoholin juonnin kokonaan, mutta aika äkkiä sellaiset päätökset on tullut pyörrettyä riittävän kovan mieliteon iskettyä. Väsyneenä hetkenä sitä ajattelee, että ihan sama, ja syö tai juo mitä tahtoo.

Niinpä paino ei ole mihinkään laskenut, mutta ei onneksi enää noussutkaan lisää. On se 88 kg silti aika masentavaa, ja peilikuva surkea: naama on turvonnut ja silmät näyttävät taas olevan syvissä kuopissa kun läskit posket on niin paljon korkeammalla. Kaksoisleuka on syönyt kaulan kokonaan, ja kropassa taas pullottaa esim. rintaliivin olkainten sivuilta kainaloläskit ja jos käyttää alushousuja joissa on matala vyötärö, niin roikkumaha riippuu siinä alushousujen päällä isona makkarana.

Hyvä puoli totaalisessa ajatuksettomuudessa on, ettenpä ole jaksanut myöskään murehtia tuota ulkonäköasiaa sen enempää. Kun aamuisin näen itseni peilistä, voin kommentoida että "voi taivas mikä näky", mutta en sen jälkeen juurikaan asiaa ajattele. Hassua sinänsä, että olen suurimman osan elämääni pitänyt itseäni kammottavan ja hävettävän rumana jopa silloin kun olen ollut paljon paremman näköinen kuin nyt, mutta nyt ei sellaiset asiat niin stressaa onneksi enää.

Nyt sunnuntainakin vain stressaa taas yksi äärimmäisen intensiivinen työviikko, jossa ei ole edes helatorstai vapaa kiitos Sipilän hallituksen kiky-pelleilyn... No, päivä kerrallaan vaan eteenpäin, tietäen että 9.6. se loppuu, ja heinäkuussa on kesäloma!

tiistai 2. toukokuuta 2017

Vappuseikkailu: eksyneenä Nuuksiossa

Vapun aatonaattona meikäläinen sai inspiraation viettää terveellistä ja kevyttä päivää, eli juopottelun ja grillauksen sijaan lähteä ajelemaan uudella autolla, kohteena Nuuksio jossa voisi kävellä jonkun mukavan parin-kolmen kilometrin lenkin ja sitten takaisin.

Vaan ei mennyt tämä ihan kuin Strömsössä taas. Lähdin parkkipaikalta seuraamaan sinivalkoisia reittimerkkejä, joiden netin kartan perusteella oletin kuvaavan sopivan lyhyttä reittiä. Räntää satoi ja oli kylmä (mulla oli päällä leggingsit, ohut tunika ja takki joka ei mahtunut mahan kohdalta kiinni), mutta mitäpä siitä, eihän reitti ole kuin pari kilometriä. Ja eksymisestähän ei nykyaikana ole vaaraa, koska aina voi navigoida kännykän avulla takaisin autolle jos ei enää tiedä missä merkitty reitti kulkee (kuuluisia viimeisiä sanoja).

Reitin alkupuolella vielä ihmisten ilmoilla...


Sinne sitten lähdin metsään huolettomana, ja kuljin ajatuksissani kunnes jossain vaiheessa tajusin että nyt alkaa tuntua että reitti on jo ollut pidempi kuin sen reitin piti jota luulin seuraavani. Tai ehkä vain kuvittelin, koska enhän ollut tarkkaan katsonut aikaa kauanko olin tarponut, ehkä se vain tuntui pitkältä kun oli vilu ja märkä. Niinpä päätin jatkaa reittiä eteenpäin vaan, koska todennäköisesti matka takaisin olisi pidempi kuin kiertää koko reitti ympäri.

Jossain vaiheessa tulin silminnähden hiljaiselle autotielle, jonka varrella, kauhistus kyllä, oli niitä sinivalkoisia merkkejä molempiin suuntiin! Ilmeisesti ko. merkit ei olleetkaan mitään retkireittimerkkejä siis vaan olin päätynyt ties minne hornaan. Mutta mikäpä hätä tässä, nyt täytyy katsoa kännykällä vaan sijainti ja laittaa navigointi ohjaamaan "kotiin". Siinä vaiheessa viimeinenkin hymy hyytyi, kun kännykkä ei herännyt ollenkaan. Siinä oli ollut lähtiessäni akku puolillaan eli olisi pitänyt hyvinkin riittää, mutta ilmeisesti kastuminen ja kylmä olivat aiheuttaneet akun äkillisen tyhjenemisen.

Että onnea vaan Plussis, olet surkean ohuissa vaatteissa, ilman mitään eväitä, 3 asteen lämpötilassa ja märässä räntäsateessa ties missä, tietämättä yhtään missä päin auto on. Tässä vaiheessa sitten tein sen päätöksen, että koska en voi mitenkään tietää kumpaan suuntaan autotietä pitäisi lähteä tarpomaan, niin nyt on vaan palattava sama reitti takaisin jota tulinkin. Ärisin ja kirosin ääneen jatkuvasti - mahtoivat metsäneläimet siellä ihmetellä että mikäs kiukkuinen mörrimöykky tuo kulkija on! Onnistuin eksymään paluureitilläkin, niin että loppujen lopuksi parin kilometrin pikalenkkini siinä autoilun ohessa kesti yli 7 tuntia ja hämäräkin jo ehti tulla. Vain joku ihme intuitio lopulta pelasti, kun yhtäkkiä tuli vahva tunne, että minun täytyy mennä tietylle polulle ja seurata sitä, vaikkei siellä ollut mitään reittimerkkejäkään enkä järjellä ajatellen tiennyt yhtään onko suunta edes oikea. Mutta täytyy sanoa että olin melko onnellinen kun lopulta näin autoni parkkipaikalla :D (Kestovilu on ollut tuon reissun jälkeen jatkuvasti, eikä se häivy edes kuumassa suihkussa...) . Ihan vähään aikaan ei metsälenkkejä mulle kyllä tule, ja jos tulee niin kunnon varusteissa, ja mieluiten myös perinteinen retkikartta mukana...