perjantai 13. heinäkuuta 2018

Luettua: Emeran Mayerin Viisas vatsa

Lomalla kun on aikaa lukea, katselin kirjastossa bestseller-hyllyä, jossa on uusia kirjoja jotka saa lainata max 2 viikoksi. Kirja nimeltä "Viisas vatsa" sattui silmään, aliotsikkona "Kuinka suolisto ja aivot toimivat yhdessä". Minua on jo pidempään kiinnostaneet erilaiset tiedeuutiset, joissa on asiaa suolistomikrobeista ja niiden vaikutuksesta milloin mihinkin, esim. ylipainoonkin. Joten kun tarjolla oli alan tutkijan kirjoittama kirja, päätin lukaista.

Kirja ei ole mikään keveä itsehoito-opas, vaan tosiaan katsaus, tutkimusten kautta, siihen mitä suoliston ja suolistomikrobien merkityksestä terveydelle nykyhetkellä tiedetään. Ja hyvin paljon sellaista mitä en aavistanutkaan tiedetään ihan todistetun tutkimuksen perusteella. Lisäksi parhaillaan tutkitaan todennäköisiä yhteyksiä, joita ei ole vielä ihan saatu varmistettua. Suolisto ja suoliston mikrobit tuntuvat vaikuttavan ainakin ruokahalun ja painon hallintaan, mielialaan, aivojen kehittymiseen 3 ensimmäisen ikävuoden aikana(!), mahdollisesti Parkinsonin taudin ja Alzheimerin taudin kehittymiseen, autismin kirjon häiriöihin, immuniteettiin ja allergioihin.

Kaikkea ei voi enää aikuisena korjata

Näin käytännön omaan elämään soveltamisen kannalta kirjaa lukevana masentava tieto oli, että esim. suolistobakteerien lajikoostumusta ei voi aikuisena muuttaa enää ruokavalion keinoin. Vaikka ihminen söisi metsästäjä-keräilijäruokaa tästä hetkestä kuolemaansa, hänellä olisi aina länsimaisen sekasyöjän mikrobifloora vatsassaan, samoin jos hän syö vegaaniruokaa loppuikänsä. Eri mikrobityyppien "yksilöiden" määrät ja suhteet vaihtelevat ravinnon mukaan, mutta uusia lajeja ei ilmesty enää 3 ikävuoden jälkeen pysyväksi osaksi suolistomikrobistoa. Ja ennen tuota ikää ihminen ei itse elintapavalintojaan tee, eikä esim. synnytystapavalintaa: keisarileikkauksella syntymisen esimerkiksi on todettu johtavan suppeampaan mikrobistoon kuin alateitse syntymisen, samoin lyhyt imetys haittaa mikrobiston kehitystä. Itse olen syntynyt alateitse, mutta äidiltäni loppui maidontulo totaalisesti minun ollessa 3 kk ikäinen, joten sen jälkeen mentiin 1970-luvun korvikkeiden voimalla - joista sain koliikki- ja itkuisuusvaivaa, mutta sentään paino nousi ja kasvoin.

Itse asiassa tuo mikrobistohaitta ei ole ihan niin suuri haitta kuin voisi luulla, koska kirjan mukaan monet eri lajien mikrobit pystyvät tuottamaan samoja aineenvaihduntatuotteita tai hoitamaan samoja toimintoja kuin toiset mikrobit, sen mukaan mitä ihminen syö (niiden geenit ilmentyvät eri tavalla). Mayer kuvaa, että ensimmäisen kolmen vuoden ikään mennessä ihmisen vatsaan muodostuu ikään kuin sinfoniaorkesteri bakteereista. Ja koska ihminen selviää, niin sen on pakko olla jotenkuten soittotaitoinen, mitään elintärkeitä bakteerien funktioita ei voi puuttua. Osan orkestereista soitanta voi olla enemmän katumuusikkojen tasoa kuin huippuorkesterin, mutta sekin voi toimia mukavasti ja ilman ongelmia, jos syö oikein. Eli kaikki ei ole menetetty jos ei ole lapsuudessa saanut kovin kummoista mikrobikantaa suolistoonsa.

Sen sijaan huolestuttava oli tieto, että tuo mikrobiston laatu (mahdollisesti yhdessä ruokavalion kanssa) vaikuttaa aivojen kehittymiseen lapsuusiässä, ja jos aivojen kehitys menee pieleen siinä vaiheessa, sitä ei enää voi mitenkään korjata jälkeenpäin. Parhaillaan tutkitaan kovasti erityisesti autismin kirjon häiriöitä, koska näyttää että suolistolla on tärkeä osuus näiden synnyssä.

Suolisto ja sen mikrobit ja ylipaino

Kirjassa  on varsin vahvaa tutkimuspohjaista faktaa siitä, että suoliston mikrobit voivat merkittävästi vaikuttaa sekä ihmisen (tai koe-eläimen) ruokahaluun että siihen miten paljon kaloreita ruoasta hyödynnetään ja varastoidaan rasvana. 

Runsaan eläinrasvan haitallisuudesta itselleni oli uusi tieto, että se aiheuttaa suolistossa kroonisen tulehdustilan, ja tämä tulehdustila saattaa levitä ruokahalun säätelystä vastaaville aivoalueille, niin että ihmisen alkaa tehdä mieli ruokaa paljon enemmän kuin tarvitsee. Miksi metsästäjä-keräilijäkansat menneisyydessä ja nykyisyydessä sitten ole lihavia tai sairaita (lihavuuden puutteenhan voisi selittää runsas liikunta ja vähät kalorit), koska syövät eläimiä? Kirjailija on viettänyt aikaa yanomami-intiaanien parissa, ja tarkkaillut heidän elämäntapaansa. Eläimet eivät muodostaneet näillä prosentuaalisesti kovin suurta osaa kalorinsaannista, ja lisäksi luonnon riistaeläimet joita yanomamit söivät olivat hyvin vähärasvaisia, ja ne valmistettiin ruoaksi tulella, ilman rasvalisää. Tuotantoeläinten jalostus ja massan tuotantoon tähtäävä ruokinta siis on tehnyt lihasta nykyisin haitallisempaa kuin se on ennen ollut. Linkki ilmeisesti on taas suolistomikrobit, kirjassa kuvataan kekseliäitä tutkimustapoja joilla on päästy selville mekanismeista siitä miten ruokavalion eri tekijät voivat aiheuttaa tulehdustilaa ja miten vaikutus välittyy aivoihin. 

Stressin lievittyminen rasvaista ruokaa syömällä näyttää myös olevan vahvasti todistettu. Tätä on testattu sekä eläimillä että ihmisillä, ja jatkuva, rasvaa kehoon merkittävästi kerryttävä rasvaisen ruoan syönti johtaa stressivasteen vaimenemiseen, jolloin on helpompi sietää stressiä. Valitettavasti tämä sinänsä psyykkiseen inhaan oloon toimiva hoito lihottaa ja vahingoittaa ilmeisesti myös aivoja.

Mitä aikuinen ihminen voisi tehdä suoliston ja aivojen yhteistyön tervehdyttämiseksi?

Kirjan mukaan ainakin seuraavista on apua:

  • Keinomakeutusaineiden välttäminen (auts, sanoo 1,5 l Pepsi Maxia päivässä latkiva...) Keinomakeutusaineiden on todettu kohottavan tyypin 2 diabeteksen ja lihomisen riskiä. Lisäksi ainakin sakariini, sukraloosi ja aspartaami (Pepsi Maxin makeutusaine) voivat aiheuttaa glukoosi-intoleranssia, niin että ihminen ei enää kestä viljojen glukoosia vaikkei ole keliaakikko (olisiko tämä osasyy siihen, miksi nykyään on niin paljon ihmisiä joiden vatsa ei kestä viljoja). Keinomakeutusaine voi lihottaa myös suorempaan: se muuttaa suolistomikrobien aineenvaihduntareittejä niin, että mikrobit tuottavat keinomakeutetun tuotteen nauttimisen jälkeen normaalia enemmän lyhytketjuisia rasvahappoja, jotka imeytyvät sitten paksusuolessa ja lisäävät ateriasta saatujen kalorien määrää. Tämä johtaa siihen, että vaikka säästääkin hieman kaloreita juomassa, niin ruoasta otetaan niitä sitten senkin edestä irti ja vaikutus on plus miinus nolla. Sokeri kohtuumäärissä ilmeisesti on harmittomampi kuin nämä aineet.
  • Emulgointiaineiden välttäminen. Itselleni tämä oli aivan uutta tietoa. Emulgointiaineitahan on tosi monessa tuotteessa, erityisesti erilaisissa kastikkeissa, jäätelöissä, tahnoissa jne joiden täytyy säilyä tasaisena koostumukseltaan. Nämä aineet vahingoittavat suolen seinämää niin, että suoliston mikrobit ajautuvat seinämän läpi, kulkeutuvat immuunisolujen lähelle ja aiheuttavat näin metabolista toksemiaa. Erityisen ongelmallinen on yhdistelmä, jossa ihminen syö paljon sekä eläinrasvaa, emulgointiaineita että keinomakeutusaineita: se aiheuttaa melko varmasti matala-asteisen tulehdustilan sekä taipumuksen ahmia kaloripitoisia ruokia.
  • Erityisesti lisätyn gluteenijauheen välttäminen. Kirjoittajan mukaan muiden kuin keliaakikkojen tai viljayliherkkien jotka saavat oireita gluteenista ei ole tarpeen poistaa gluteenia ruokavaliostaan. Kuitenkin tolkutonta gluteenin saantia olisi syytä seurata, niin että välttää esim. leipiä joihin vehnäjauhon lisäksi on erikseen lisätty vehnägluteenia, ja muitakin tuotteita joihin on lisätty ns. turhaan gluteenia täyteaineeksi. Jopa lihavalmisteisiin sitä voi olla lisätty.
  • Välimeren ruokavalio. Tämä ruokavaliomalli sisältää monia suolistolle edullisia komponentteja: rasva on pääosin oliiviöljystä tai kalasta, kasviksia syödään paljon, liharuokia vähän, lisäksi suolistomikrobisto saa tukea nautituista hapatetuista maitotuotteista. Myös viljan kuuluminen ruokavalioon on suolistomikrobien kannalta hyvä: ne tykkäävät monimutkaisista hiilihydraateista. Jopa punaviinistä on etua: se sisältää polyfenoleja (myös pähkinät ja marjat sisältää) joka on hyödyllistä suolistomikrobien kannalta. 
  • Luomun suosiminen varmuustoimena, että vähennettäisiin riskiä saada elimistöön erilaisia vierasaineita kuten lisä- ja torjunta-aineita, joiden vaikutusta suolistomikrobistoon ei ehkä vielä tunneta. 
  • Eläinrasvan vähentäminen.
  • Einesten välttäminen, koska sisältävät usein esim. emulgointiaineita ja muuta haitallista.
  • Fermentoitujen ruokien ja probioottien syöminen. Kirjailija ei suosittele erityisesti purkista niitä syömään, ja kritisoi että osan valmisteista mikrobit eivät edes säily hengissä paksusuoleen asti vaan kuolevat vatsahappoihin, jolloin kallis lisäravinne on hyödytön. Hapatettujen tuotteiden syöminen tai juominen riittää useimmille ellei ole vatsavaivoja - jos on, silloin joku tutkittu probioottivalmiste varmaankin on paikallaan. 
  • Paasto. Lyhyt paasto voi olla paikallaan jos suolisto on sekaisin, koska se ikään kuin nollaa aivo-suoliviestinnän keskeiset aistinmekanismit, myös kylläisyyttä aistivat ja ruokavaliota säätelevät, ja voi vaikuttaa edullisesti mikrobitasapainoon. 
Kaiken kaikkiaan hyvin kiinnostava kirja, kannattaa lukea itse jos on aiheesta kiinnostunut, koska kirjassa on varsin vakuuttavasti kuvattu mekanismeja joilla esitettyjä väitteitä perustellaan, miten on tutkittu jne.

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Lomailua - ja ei enää neuvolassa punnittavien sarjassa

Meikäläinen aloitti lomailun jo juhannuksesta. Tuli oltua siinä viikko Keski-Suomessa mökkeilemässä vuokramökillä, ja myös "paastottua" kaikenlaisista tietokoneista, älypuhelimista jne aika pitkälle. Oikein mukavaa oli, ihana aika luksus mökki samalta vuokramökkien tarjoajalta kuin viime kesänä, mutta eri mökki: Isännän itse hirrestä veistämä Vesan Villa  . Joka päivä tuli saunottua puusaunassa, pulahdettua uimaan lähteestä alkuunsa saavan lampeen, välillä käytyä soutelemassa läheisellä järvelläkin. Pääosin vain oltua ja nautittua luonnosta ja elämästä. 

Vesan Villa -mökki oman lammen rannalla

En edes mielestäni elänyt kovin epäterveellisesti. Pääruoat ainakin oli aika terveellisiä: saatoin grillata kasviksia ja jotain soijamakkaroita kaasugrillissä, tai tehdä intialaistyyppistä riisiruokaa kuten dhal tai palak paneer, aina oli herneitä ja mansikoita tarjolla jne. Toki, ostin pari kertaa karkkeja, six pack oli kerran saunakaljoina ja lonkeroita pari kappaletta kerran, ja 6 pakkaus jäätelötuutteja meni viikon aikana. Silti, menneiden vuosien ryyppy- ja mässysessioihin verrattuna varsin kohtuullinen mökkiloma noin syömis- ja juomisasioiden puolesta.

Siksi olinkin yllättynyt, että jo loman aikana nilkat ja jalkaterät turpoilivat siihen malliin, ettei kengät meinanneet mahtua jalkaan. Turpoilu on mulla yleensä merkki siitä että lihon, ja vähenee sitten kun kroppa tottuu uuteen painoon. No, mökillä en painoa jaksanut miettiä, mutta kotona sitten punnitsin: 102,3 kg. Jes. No niin, nyt se pelätty on siis tapahtunut, eikä meikäläinen enää ole neuvolassa punnittavien eli alle satakiloisten höyhensarjassa. 

Kesähuveja: veneilyä järvellä mökin veneellä

Vaikka eihän se oikeastaan mitenkään hauskaa ole, vaikka asiasta tekeekin mieli vitsailla. Mökin lähellä oli 2,4 km luontopolku, jonka lyllertäminen läpi alkoi olla minulle jo todellinen, uuvuttava voimainponnistus. Yksiä kesäkenkiäni, jotka on sandaalit joissa soljet nilkan ympäri, en voi enää käyttää, koska en mitenkään ylety läskimahani yli laittamaan niitä solkia kiinni. Pakko käyttää kenkiä, joihin voi vain astua sisään.

Eilen tulin katsoneeksi TLC-televisiokanavalta "Hengenvaarallisesti lihavat"-jakson, jossa alussa yli 300-kiloista naista yritettiin kaikin tavoin auttaa laihtumaan, mutta siitä ei vaan tullut mitään. Hän sai dieettineuvontaa, psykoterapiaa, fysioterapiaa, mutta ei vaan pystynyt pysymään missään ohjelmassa. Lopussa hän sairaalassa itki epätoivoissaan, ettei vaan pysty kontrolloimaan syömistään. Ja mitään apua hänelle ei ollut enää, koska kaikki apu oli jo yritetty. Lääkäri haukkui hänet vain manipuloijaksi, joka piruuttaan teeskentelee epätoivoista, koska ei edes halua oikeasti muuttua. Ja minun on pakko sanoa, että ymmärrän häntä, koska vaikken itse (vielä) ole 300-kiloinen, niin sen ymmärrän hyvin, miten mahdottomalta ajatus laihtumisesta tuntuu, niin ettei enää jaksa edes yrittää. Kun on jo ihan tosissaan yrittänyt lukemattomat kerrat ja silti langennut aina, ajatellut että njaa, tänään kyllä syön, huomenna uusi elämä.

Herkuttelua: grillattua halloumia, jogurtti-limekastiketta, korianteria, granaattiomenan siemeniä. Painonhallintaa voisi auttaa, jos en tykkäisi niin kovasti ruoan laittamisesta...


maanantai 7. toukokuuta 2018

Kun oma äiti häpeää tytärtään

Eilen sunnuntaina tuli käytyä pitkästä aikaa vanhemmilla kylässä. Aina kovasti pyytävät, että olisi mukava kun kävisit pitkästä aikaa. Olen jo aiemminkin kertonut täällä siitä, miten äidilläni ja minulla ei oikein muutamaa tuntia pidempään yhteiselo saman katon alla suju, kun molempia jotenkin vaistomaisesti ärsyttää toisen persoona, ja äiti alkaa "nokkia" minua kaikista asioista: hiustyyli on väärin, meikki tai meikittömyys on väärin, vaatteet on väärin, elämäntapani on väärin... Ja koska minäkään en ole valitettavasti pyhimys, en osaa aina tyynenä vaan kuunnella vaan joskus tulee vastattua yhtä julmasti takaisin, mistä soppa syntyy.

No, nyt vierailun ajan pärjäsimme ihan hyvin. Syötiin lounas, istuttiin pihalla, leikin koiran kanssa, juteltiin yhteiskunnallisista asioista ja nykymaailman menosta. Äiti vain poikkeuksellisen lievästi vinoili läskeistäni ja siitä miten mikään vaate ei näytä "tuollaisen" päällä hyvältä. Ylpeili siitä, että vaikka hän on ollut lasten saamisesta asti ylipainoinen, ei hän koskaan TUOLLAINEN ole sentään ollut. Mutta en provosoitunut ja se tylsä puheenaihe meni ohi.

Ainoa vaan sitten kun olin lähdössä. Äiti sanoi että keittää vielä kahvit, ja istuttiin heidän olohuoneessaan kahvilla. Ikkunasta näkyi puutarhassaan kuokkiva, kottikärryä työntävä naapurin rouva. Yhtäkkiä äiti alkoi puhumaan, että ei voi olla noin hidasta tuo työ, kyllä tuossa on jotain ihmettä takana. Minä ehdotin, että ehkä hän tykkää nautiskella ulkoilmasta. Joka tapauksessa en nähnyt mitään pahaa siinä että ihminen tekee puutarhatöitä omalla tontillaan, vaikka sitten hitaastikin. No, kävi ilmi että äitiä harmitti se siksi, että hän uskoi että naapurin rouva siinä hitaasti kuopsuttaa ja kuokkii, koska haluaa KYTÄTÄ heille. Minä vaan ajattelin itsekseni, että eipä tuo eläkkeellä olo terveellistä päänupille ole, kun noin vainoharhaiseksi tulee. Mitäpä kyttäämistä siinä on, että yli 70 v vanhemmat ja minä juomme rauhallisesti kahvia sisällä.

Äiti oli suorastaan vähän hätääntynyt, kun sanoin että olisin lähdössä, ja naapuri edelleen oli takapihallaan puutarhatöissä. En ymmärtänyt vielä mistä oli kyse. Sanoin kuitenkin, että minun täytyy nyt kyllä oikeasti lähteä kun on ajomatkaakin kotiin ja kello oli seitsemän illalla jo. Siinä menin autolleni, ja isä jotain kysyi vielä kun olin autoni luona jo. Aloin vastaamaan, siinä auton oven raossa seisoen, mutta äiti suorastaan hätääntyneen näköisenä huitoi "MENE NYT JO". Siinä vaiheessa tajusin mistä on kyse:

Äitini ei halunnut naapurin näkevän miten nolon läski tytär hänellä on. Siksi minun olisi pitänyt huomaamattomasti livahtaa vierailulta pois.


Koska minä olen suunnilleen yhtä sympaattinen ja pehmoinen luonne kuin äitini ;) , asia ei todellakaan jäänyt siihen. Kiivastuin ja kävelin takaisin heidän pihaansa vievälle portille (koiraa varten piha on aidattu), ja kysyin suoraan, että siitäkö on kyse, että et halua että naapuri jonka hoikkia ja kauniita tyttäriä olet ylistänyt, näkee millainen valas minä olen. Näin heti ilmeestä, että juuri siitä oli kyse. Totesin, että mikään määrä läskiä ei ole niin säälittävää kuin se, että ihminen yli seitsenkymppisenä vielä on noin pinnallinen ja toisten mielipiteistä riippuvainen. Sanoin kylmästi "hyvästi" ja häivyin. Naapuri saikin vähän enemmänkin seurattavaa kuin pelkän painoni. 

Ensi viikonloppuna olisi äitienpäivä. Tiukkaa tekee lahjaa katsella nyt... 

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Ei hemmetti, kai sitä laihduttamista pitäisi taas alkaa miettiä :(

Näyttää olevan niin että kun ei laihduta, niin läskiä tulee lisää. Eilen kävin vaa'alla, varmana siitä ettei paino mihinkään ole muuttunut siitä 95 kilosta jossa se on pitkään ollut. Ja paskat. 98,8 kiloa oli elopainoa. Ihan riittävästi 165 cm mittaiselle naiselle.

Elintasopötsi
Olisi se kyllä pitänyt arvatakin siitä, että viime aikoina housuja ei ole pystynyt ollenkaan vetämään ns. ylös vaan ne on jääneet jonnekin nivustaipeiden tienoille, ja sitten vatsaläskipussi roikkuu housunvyötärön päällä. Muistan miten nirppanokkaisena ja ruipelona teininä oikein mielessäni yököttelin erästä sukulaismiestä, jolla oli samanlainen maha. Tuntui että ihan oksettaa jos sitä menee katsomaan. No, nyt sen saman efektin saa katsomalla ihan vaan peiliin.

Olen tosin edelleen erittäin hyvä peittämään läskejäni vaatteilla. Entistä isompia Gudrun Sjödenin ja vastaavien liehutunikoita ja mekkoja vaan päälle, niin vatsan isous ei niin pahasti näy... Asiaa auttaa sekin että tissitkin on lihoneet 95 H kokoon, joten jättitissit sentään ulottuvat edemmäs kuin maha, ja niiden päältä tunikat laskeutuu kivasti mahan peittäen.

Mutta ei, minä en kyllä tykkää tästä enää yhtään. Ulkonäköhaitta on yksi asia, mutta polvi- ja jalkateräkivut kävellessä, se ettei maan tasolta tahdo päästä ylös (yritin vaihtaa renkaita itse kuten olen aina tehnyt, mutta eipä onnistu näissä läskeissä) ja inhottava läskimakkaranvälihikoilu koko kropassa, äyh....

Samaan kierteeseen siis taas

Kun ei muutakaan voi. Eli yrittää tavalla tai toisella ainakin estää lisälihominen, mielellään laihtua,
"Lupaan lukea Raamatun ja raitistun
Jos saan aikaa, se varmasti onnistuu
Mut ei tänä yönä - Jenni Vartiainen"
vaikka toivottomalta se tuntuukin vanhojen kokemusten perusteella. 

Aloitin taas sillä että etsin omasta kirjahyllystäni joskus aikoinaan ostamani kirjan "Terveempi elämä 12 viikossa". Mutta kun jo luin sitä -kaljoitellessani ja tunkiessani itseeni pussillisen maissilastuja itsetehdyn guacamolen kanssa samalla- tajusin että ei, tämä on liian ankaraa, en tule pystymään tähän. Ekalla viikolla pitäisi jättää täysin pois kaikki lisätty sokeri, viikolla 2 vaihtaa viljat täysjyväisiin (inhoan täysjyvätuotteita) ja muuta sellaista ehdotonta. Joka viikko uusi sääntö. Ei, en tule pystymään tähän. 

Niin sitä sitten tuli paluu vanhan kunnon Pöperöproffan eli Patrik Borgin oppien pariin. Hän tuntuu puhuvan juuri kaltaisilleni luusereille, joilla ei ole enää tahdonvoimaa ehdottomuuksiin. Häneltä on tullut uusi kirjakin: "Tunne nälkä - Syö intuitiivisesti, saavuta tuloksia". Kirjastosta meinasin sen hakea, mutta kirjastahan oli valtava jono varauksia, joten kipaisin kirjakaupassa. En edes oikein tiedä miksi halusin kirjan, koska olen luultavasti lukenut jo niin paljon laihdutuskirjoja, että tuskin mitään uutta opin uudesta kirjasta. 

Palautus alkujuurille: uni ja liikunta

Mutta kyllä siitä kirjasta hyötyä oli. Toisin kuin ensin luettu kirja, ei tässä lähdetty täydellä höyryllä laittamaan ruokavaliota kuntoon radikaalein muutoksin. Ei, ensimmäinen vaihe on "Elintavat tukemaan kehon kuuntelua". 

Eli siis ennen kuin edes mietitään sitä ruokavaliota, pitäisi saada uni ja edes jonkinlainen liikunta kuntoon. Liikunta ei tarkoita että pitäisi alkaa käydä salilla tai hölkätä, vaan saada päivittäin edes yhteen laskettuna puoli tuntia jonkinlaista aktiivisuutta. Tähän lasketaan myös arkiaktiivisuus kuten siivoaminen kotona, kävely lähikauppaan, puutarhahommat jne. Yhteensä puoli tuntia, vaikka pienistä pätkistä. Ei mahdoton tavoite edes minulle. Ja se uni, vähintään 7 tuntia pitäisi saada yleensä yössä nukuttua, koska muuten on nälkähormonit sekaisin ja tekee mieli lähinnä epäterveellistä ruokaa.

En tiedä paljonko minulla on mahdollisuuksia onnistua tuon unen suhteen, kun tämän vuoden unikeskiarvoni arkipäiviltä on iPhonen appsin mukaan 3 h 45 min yössä arkisin, viikonloppuisin sitten 12 h / yö. Mutta pakko kai se on yrittää taas, koska uskon että ihan oikeasti suuri syy siihen miksi ei ole voimaa elämäntapamuutoksiin on tuo nukkumattomuus. (Ja hullua sinänsä, minä kyllä saan nukuttua melkein milloin vaan menen sänkyyn, mutta kun en malta mennä, virkistyn illalla ja haluan touhuta kaikenlaista)

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Turhaa stressaamista ja keskikaljaa

Kuulumisia taas pitkästä aikaa... Viimeksi kun kirjoitin, olin ollut raittiina jonkin aikaa. No, se raitistelu loppui talvilomaan. Ensimmäisenä päivänä kun join, niin tuli ihan tolkuttoman hyvä olo, niin että muistin miksi olen juonut. Ja seuraavana aamuna niin paha olo, ettei ole teini-iän jälkeen tullutkaan. Silti sitä vähitellen taas palasi tissutteluun kun se tuntuu niin mukavalta tavalta viettää iltaa silloin kun ei jaksa muutakaan tehdä.

Ja niinhän siinä on käynyt, että tissuttelupäivät sen kun lisääntyvät, milloin milläkin tekosyyllä. Otin puhelimeen Done-nimisen task trackerin, johon kirjaan asioita joissa haluaisin edistyä (unen määrä min 6 h / yössä, alkoholinkäyttökertoja max 3 viikossa). Tuntuu että appsi auttaakin sen näkyväksi tekemistä, että kuinka tolkuttomasti tai tolkullisesti sitä on taas kunkin viikon elänyt.

Paino - joo, siinä samassa 95 kilossa pyörii kuin viimeksikin. Välillä olen ottanut spurtteja kuten ostanut "Kilot veks" lehden ja elänyt siinä olevien valmiiden 1600 kcal päivien ateriasuunnittelun mukaan, mutta sitten on taas tullut stressiä ja todennut että en vaan jaksa laittaa ruokaa, joten energiajuomilla, pasteijoilla ja karkilla eläminen on palannut. Nyt on taas mennyt viikko pikaruoalla ja noilla pikkunaposteltavilla. Kauden aloitti se kun olin töissä ryynännyt ihan törkeän paljon yhden projektin onnistumisen eteen, ja mikä oli kiitos: asiakkaan kolmikymppinen sliipattu edustaja oli todennut esimiehelleni, että ei haluaisi olla enää missään tekemisissä minun tai muidenkaan tiimiläisten kanssa. Vieläpä ilman mitään selityksiä: ei sanonut olevansa tyytymätön työn laatuun, aikataulussa pysymiseen tai mihinkään (eikä minusta olisi syytäkään), sen kun vaan oli selän takana sanonut ettei "tykkää musta". Jotenkin outoa johtavassa asemassa olevalta ihmiseltä; eihän kaikista voi kukaan tykätä mutta useimmat osaa työelämässä toimia niiden persoonaltaan epämiellyttävienkin kanssa ilman että täytyy kiukutella. Mikä parasta, minä joudun jatkamaan tässä projektissa ja kuuntelemaan v*ttuilua ja nihkeilyä jatkuvasti...

Ne turhat stressaamiset

En yleisesti ole mikään herkkä mimosa persoonana, vaan päinvastoin monet pitää minua aika kovana ja äänekkäänä, jopa ronskina ihmisenä. Mutta on joitain hassuja asioita joita kammoan, mitä useimmat herkemmätkään ihmiset eivät kammoa. 

Tänään tuli vastaan yksi kammoni: kaikenlaiset ajanvaraukset. Puhelimessa sellaisten tekeminen oli lähes mahdotonta aikoinaan, saatoin lykätä varaamista kuukausia koska en halunnut soittaa. Nykyään on nettiajanvaraukset, mutta niitäkin kammoan. Mun on pitänyt varata autolle huolto jo pitkään, ja se on aika tärkeää koska jos ei ajoissa vie määräaikaishuoltoon, 7 vuoden takuu voi loppua. Mutta olen vitkutellut ja vitkutellut koska ahdistaa ajan varaaminen niin paljon. Tänään sitten auto alkoi piipata että nyt vain 4 päivää aikaa huoltoon, joten pakko oli pakottautua. Mieli ihan ylikiihdyksissä, sydän hakaten, menin huollon verkkoajanvaraukseen ja urheasti taistelin halua paeta vastaan. Ja jes, sain ajan varattua, mutta melko koomista kyllä että yli nelikymppinen akka joka ei pelkää vääntää töissä kenenkään kanssa vaikeitakaan asioita, ei pelkää sairautta tai kuolemista erityisesti, ei yksin matkustamista tai mitään "normaalia", kammoaa tällaista asiaa. 

Eikä se ole edes ainoa. Esim. sosiaaliset kohtaamiset, jotka ei ole ennalta sovittuja ja joiden konteksti ei ole selvä, on ihan kammottavia. Jos tiedän mikä on homman nimi ja mitä on tarkoitus sopia tai hoitaa, ei niin mitään ongelmaa. Mutta auta armias joku satunnainen kohtaaminen taloyhtiön roskakatoksessa, niin hyvä ettei pelkopaskat turahda housuun järkytyksestä :D

perjantai 2. maaliskuuta 2018

Pitkästä aikaa kuulumisia

Ei ole tullut tänne blogiinkaan kirjoiteltua, syystä ettei ole oikein mitään kerrottavaa. Elämä on sitä samaa mitä aina: projektistressiä, huonoa unta, lohtumässyä ja -kaljaa, mutta pääosin tasaista ja ok. Paino on vakiintunut 95 kilon paikkeille sekin aikoja sitten, joten ei siinäkään merkittäviä muutoksia mihinkään suuntaan.

Työpaineet tekee senkin, ettei oikein mitään kiinnostavaa tule edes ajateltua, mistä kirjoittaisi. Ajatukset on lähinnä työssä, ja silloin kun ne ei ole työssä, ne on aivottomassa pelien pelaamisessa tai telkkarin tuijottamisessa. Ei siitä kovin korkealentoisia kirjoituksia blogiin synny. "Tänään mätkein ainakin 200 örkkiä hengiltä pelissä x" tai "tuijotin telkkarista putkeen kaikki kanavilta tulleet epäkiinnostavat sarjat tyyliin Amerikan kovimmat keräilijät, Alaskan kullanhuuhtojat, Hengenvaarallisesti lihavat sekä uusintoja Kitchen Nightmaresista". Mutta hassua kyllä, ei tällainen elämä mitenkään kauheaakaan ole, vaikka se varmaan kuulostaa säälittävältä. Se on ihan mukavaa itse asiassa. Kovaa työtä ja vastapainoksi totaalista aivovihannes-rentoutumista.

Ainoa painonpudotusyritys: alkoholi tauolla

Koska en enää usko kykyyni mihinkään dieetteihin tai muihin tempoiluihin painon alentamiseksi, en ole viitsinyt edes yrittää. Lähinnä olen ollut tyytyväinen etten ole lihonut lisää vähään aikaan.

Ainoa mikä nyt on ollut tässä pari viikkoa on, että en ole juonut alkoholia. Eikä siihenkään syynä ole niinkään mikään iso tahdonvoimapäätös, että haluan laihtua ja haluan tehdä sen vähentämällä kaljan kittaamista. Tämä tuli vähän luonnostaan, koska huomasin että olen käyttänyt nyt viime aikoina keskikaljaa niin paljon ihan rauhoittavaksi lääkkeeksi työstressin sietämiseen, että sen juomisessa ei oikeastaan ole enää mitään hauskaa. Ei enää niin, että odottaisin että jes, perjantai, saan vetää hauskat kalsarikännit ja hoilata vaikka Aikuista naista Youtuben tahdissa, vaan lähinnä niin että keskiviikko, niin paha stressi että kädet tärisee niin etten pysty koodaamaan, pakko ottaa muutama rauhoittava kalja että voin taas toimia.

Jossain vaiheessa tajusin että juominen ei ollut enää hauskaa ja toiseksi: fysiologisesti se on vain yksi lisästressi henkisen stressin päälle, joten vaikka se hetkeksi tuntuu helpottavan, oikeastaan se pahentaa stressiä. Tuntui, että kohta ei kestä pää eikä keho, jos on sekä jatkuva stressi työstä että jatkuva stressi kaljasta ja unettomuudesta, joten päätin toistaiseksi jättää pois sen helpoimmin pois jätettävän eli kaljan lipittämisen. Stressistä tuskin pääsen ennen eläkeikää.

Kyllähän kaikenlaista ahdistusta ja pytytystä tässä on ollut kun on kuivin suin elellyt, mutta kyllä sen sietää samalla sisulla kuin muutkin väistämättömät tympeät asiat elämässä (kuten sen työn). Painoon juomattomuus ei ole vielä vaikuttanut, saa nähdä vaikuttaako pidemmän päälle. Ei minulla kyllä ole mitään tiettyä aikaa minkä aion olla juomatta eikä päätöksiä, vaan vain "toistaiseksi" - niin kauan että halu käyttää alkoholia yli voimavarojen menevän stressin sietämiseen on mennyt ja voisin taas juoda sitä vaan siitä terveestä syystä että haluaisin kokea hauskan nousuhumalan.

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Hankittua: Oculus Rift virtuaalitodellisuuslasit

Ostin itselleni joululahjaksi Oculus Rift virtuaalitodellisuuslasit. Ne tosin vasta tulivat viime viikolla, koska ennen joulua oli Gigantilla erittäin hyvä tarjous tammikuussa toimitettavasta erästä: koko setin eli VR-lasit ja 2 Oculus Touch ohjainta sai 399 euron hintaan. Tässä postauksessa ensikokemuksia virtuaalitodellisuudesta.

Tuotepaketin kansikuva

 Asentelua

Ennen kuin hankkii PC-koneelle virtuaalilaseja, kannattaa testata että oma kone, erityisesti näytönohjain ja prosessori, ovat riittävän tehokkaita pyörittämään virtuaalimaailmoja. Gigantin tuotesivulta löytyy kätevä testeri, jonka voi Windows-koneessa ajaa ja joka suoraan kertoo riittääkö laitteisto. Itselläni laitteisto on: Prosessori Intel i7, grafiikkakortti Nvidia 1060, Windows 10 ja tämä setti riittää hyvin. Lisäksi käytän peliohjaimena Microsoft Xbox controlleria, koska näppäimistön käyttö on käytännössä mahdotonta kun näkymän peittävät virtuaalilasit, eikä Oculus Touch tukea ole suurimmassa osassa pelejä. 

Itse Oculuksen asennus oli helppoa. Tökättiin virtuaalilasien johto USB-porttiin, samoin erillinen liikesensori, joka asetetaan paikkaan mistä sillä on näkymä lasit päässä istuvaan tai seisovaan pelaajaan. Noita Toucheja en ottanut käyttöön koska pelaan Xbox Controllerilla. Oculuksen ohjelmiston lataus käynnistyi myös varsin automaattisesti, tosin sinne piti luoda itselleen käyttäjätili. 

Kun ensimmäistä kertaa laitoin lasit päähän, ilman edes mitään erityistä ohjelmaa käynnissä, näkymä oli hieno: istuin terassilla jossain korkealla, edessäni oli terassin reunaan päättyvä turkoosivetinen uima-allas joka näytti päättyvän ilman mitään seinämiä tai rajoja syvään laaksoon - siinä oli läpinäkyvät reunat ja pohja. Laaksossa usvasta nousi esiin korkeita pilvenpiirtäjiä. Katsoin jalkoihini, ja näin hyvin luonnollisen oloisen lattiakiveyksen. Takanani oli koristeallas, jossa uiskenteli karppeja, ja sivullani tuuli puhalteli lehtiä terassilla. Hienon maiseman päällä kellui Oculuksen erilaisia valikoita. 

Ohjelmatestailua

Oculuksen kaupasta löytyy monenlaista ohjelmaa jolla voi testailla virtuaalimaailmoja. Varsinaisia pelejä, jotka on toteuttu VR:nä, on vielä valitettavan vähän ja kokeilujeni mukaan suuri osa on outoja. Sen sijaan esim. karhuista kertova luontodokumentti tai Venetsian matkailudokumentti (ilmaisia!) olivat todella hienoja VR-toteutuksina. Kokeilemani pari peliä olivat valitettavasti ihan omituisia eikä yhtään genreä josta tykkään. Jonkun autopelin saatan vielä hankkia vaikken niistä niin välitä, koska sellaisessa realismin tuntu jonka VR tarjoaa voi olla hieno juttu. 

Parasta: lähes minkä tahansa ei-VR pelin käyttäminen virtuaalilaseilla

Tähän tarvitaan noin 30 euroa maksava ohjelma nimeltä VorpX. Se osaa luoda ihan perus 3D-pelistä jota ei ole suunniteltu erityisesti virtuaalilaseilla käytettäväksi eri silmille erilaiset näkymät niin että syntyy 3D-vaikutelma. 

Toistaiseksi VorpX:lla olen kokeillut Assassin's Creed Originsia ja The Witcher 3:a, jotka kuuluvat suosikkipeleihini. Koska nämä eivät ole ns. first person pelejä joissa maailmaa katsotaan sankarin silmin vaan sankari näkyy siinä ruudulla koko ajan, ei näissä toki saa sellaista immersioefektiä kuin varsinaisessa VR:ssä. Mutta käsittämättömän hieno efekti on silti. Se on kuin saisit jonkun Witcher 3:n uskomattoman kauniin maailman valtavalle edessäsi kaartuvalle 3D-teatteriscreenille pelattavaksi. Se tuntuu aivan erilaiselta kuin näytöltä pelaaminen, koska maisema täyttää koko näkökentän ja on kolmiulotteisuutta (ns. Cinema modessa, jolla täytyy pelata näitä pelejä joissa ei ole VR-toteutusta, toki päätä tarpeeksi kääntämällä jossain näkyy näytön raja).

VorpXin kanssa kokemukseni on, että vaatii kyllä säätöä että saa hyvät asetukset peleihin. Itse olen tietojenkäsittelytieteen maisteri ja kohta 20 vuotta työkseni käyttänyt tietokoneita ja ohjelmoinut, mutta silti meinasin turhautua kun ei meinannut hyviä asetuksia löytyä. Välillä pelien valikot ei näkyneet missään, välillä katseen kääntäminen sekoitti hahmon ohjauksen Xbox Controllerilla, milloin mitäkin. Googlettamalla ja pahalla sisulla kyllä sain sekä AC Originsiin että Witcher 3:een lopulta löydettyä itselleni hyvät asetukset, joilla kaikki toimii ja peli näyttää hyvältä.  

Pieni miinus: lasit painavat itselläni pahasti poskipäitä

Olen ehkä nörttäillyt näiden Oculusten kanssa vähän liikaa tänä viikonloppuna, mutta sen olen huomannut että mulla aika äkkiä alkaa virtuaalilasien alareunat painaa ilkeästi poskipäitä, mikä aiheuttaa kasvo- ja päänsärkyä. Tämä särky onneksi loppuu muutamassa minuutissa kun lasit ottaa päästä, mutta hieman haittaa pelinautintoa. Toisilla ihmisillä lasien design painaa kasvojen sijaan otsaa tai ohimoita. Ja jollain onnekkailla istuu kuin hansikas käteen, eli ei aiheuta vaivoja. 

Mutta ei puhettakaan ettenkö taas aloittaisi kaikkien vanhojen suosikkipelien uutta läpipeluuta, mutta nyt Oculus Rifteillä. Uudelleenpeluulistalla on ainakin: Skyrim, Dragon Age Inquisition, Assassin's Creedit 2, 3 ja Origins, The Witcher 2 ja 3...