Joku ihme mini-burnout tapahtui

En ole kirjoitellut pitkään aikaan. No tässä sitten jotain kuulumisia, koska näköjään ei minua ole vieläkään kokonaan unohdettu, vaan vieläkin on tullut kyselyitä kuulumisten perään.

Minun Muutos-valmennukselleni kävi sitten kuten ennen muille elämäntapamuutoksille, eli tuli muita asioita, lopetin seuraamisen, lihoin takaisin entiseen painoon. Joten siitä ei paljoa kerrottavaa. 120 kilossa ollaan edelleen. Tämä ei varmasti ole kellekään yllätys :D

Se isompi mitä on tapahtunut on, että minulle kävi töissä joku ihme semi-loppuunpalaminen. Semi, koska en tarvinnut lopulta sairaslomaa eikä tapahtunut sellaista dramaattista romahdusta, josta joskus lehdistä lukee. Mutta kävi niin, että vuoden alusta yhtäkkiä työnteko alkoi sujua aina vain huonommin. Ja mitä huonommin se sujui, sitä vähemmän uskoin omaan osaamiseeni ja pystymiseeni. Lopulta olin tilanteessa, jossa uskoin, että ok, ikää nyt on vain liikaa näihin vaativiin teknisiin töihin, ja potkuthan minä saan, mutta yritän lusia täällä niin kauan kuin mahdollista, liksaa nostamassa. Eli käytännössä luovutin. Ajatellen, että niinhän ne moni muukin vaihtaa pois it-alalta keski-iässä. Niin teen sitten minäkin, kun en enää kerran pärjää. 

Kesällä sainkin sitten virallisen varoituksen työnantajalta. Asiakas oli valittanut minusta ja halusi lopettaa
konsulttisopimukseni. Eipä siinä mitään, sitä olin odottanutkin kyynisen alistuneella mielialalla. Yllättäviä olivat kuitenkin syytökset, jotka ei pitäneet paikkaansa, kuten väitteet luvattomista poissaoloista. No ihan sama, tiesin että olin kuitenkin varoitukseni ansainnut, en alkanut vastaan väittää. Lähdin siis kesälomille varoituksen saaneena, ajatellen että kesäloman jälkeen tulee se lopullinen irtisanominen sitten.

Mutta minulle löytyi uusi projekti missä toimia konsulttina, ja lomalla levänneenä päätinkin ryhdistäytyä, ja mikä tärkeintä, hakea apua. Koska en minä koskaan ollut ollut sellainen välinpitämätön, joka olisi huvikseen laiskotellut, ajatellen että onpa kiva kusettaa työnantajaa ja asiakkaita, nostaa palkkaa ja olla tekemättä juuri mitään. Ongelma oli, että en enää PYSTYNYT tekemään entisillä tehoilla. Tajusin, että sitä pitäisi selvittää, miksi en pysty. Epäilin jopa muistihäiriötä, koska suvussani on ollut otsalohkodementiaa jo nelikymppisenä, ja tuntui että jotenkin pää on sekava ja tokkurainen ja siksi en pärjää. Mutta sellaista, tai muuta fysiologista syytä ei löytynyt. Oireeni sopivat jossain määrin ADHD:hen, mutta sitä diagnoosia en voinut saada, koska ongelma oli alkanut vasta keski-iässä, eikä lapsuudessa tai varhaisaikuisuudessa ollut mitään merkkejä keskittymiskyvyn ongelmista.

Terapiaan

Menin sitten terapiaan, kun tuntui että jonkun kanssa tästä ongelmasta pitää jutella. Siellä on käyty läpi kaikenlaista, ja yllättävän syvälle sitä on joutunut menemään, vaikka alkuun sitä toivoi, että saisi yksinkertaiset neuvot, joilla lopettaa töihin tarttumisen välttely ja alkaa vaan tehdä taas. 

Käytännössä olen polttanut itseni loppuun perfektionismillani ja kunnianhimollani. Niistä nyt opettelen eroon, terapian avulla. Samalla voi jopa tulla painonhallintaankin apua, koska tunteiden ja impulssien tietoinen tarkkailu ja niiden "tuomarointi" syvemmän itsen tasolta käsin on osa sitä, mitä harjoittelen. Yhtä lailla kuin jos töissä tulee ajatus, että "pakko saada tämä valmiiksi huomiseksi vaikka joutuisin jättämään yöunet kokonaan väliin" niin sanon itselleni, että ei, tämä ei ole pitkällä tähtäimellä kestävä ratkaisu, ihminen tarvitsee unta, niin jos tulee ajatus "pakko saada suklaalevy koska olen sen ansainnut todellakin", voin sitäkin opetella tarkastelemaan kriittisesti ja todeta, että vaikka se ehkä vähän hetkeksi lisäisi nautintoa, niin pitkällä tähtäimellä se pitää minut juuri siinä vanhassa suossa, josta haluaisin eroon.

Mutta ottaa se koville olla nyt työtiimissä se heikoin lenkki, joka juuri ja juuri pärjää menossa mukana, kun ennen halusin olla se kovin guru. Ehkä se on ihan terveellistäkin kokea, että myös keskinkertaisena pärjää, ja niin voi elää, ja se on rennompaa kuin ainainen täydellisyyden ja parhauden tavoittelu. 

Vieläkään en tiedä, mitä haluaisin tehdä isona - huvittavaa 49-vuotiaalta naiselta. Jos tietäisin jonkun uuden alan, jonne haluaisin vaihtaa, varmaan vaihtaisin. Mutta kun en kerran tiedä, niin ei kai sitä muu auta kuin terapiankin avulla yrittää sitten pärjätä eläkeikään asti vanhalla alalla, jos vaan mitenkään mahdollista.