torstai 31. heinäkuuta 2014

"Kun oli aika perustaa perhe, rilluttelu vei voiton"

Luin tässä juuri Hesarista artikkelin (linkki), jossa 55-vuotias Erkki Lampén kertoo tuntemuksistaan siitä, että häneltä jäi ikään kuin ohimennen ja huomaamatta perhe perustamatta. Erkki on elänyt varsin vapaata ja rikasta elämää: hän on kokenut monenlaista ja matkustellut, juhlinut ja jopa kirjoittanut kirjoja retkeilystä. Silti Erkki tuntee itsensä jatkuvasti yksinäiseksi ja kaipaa sitä perinteistä perhe-elämää. Tämä kaipuu on alkanut vasta hiljattain, kun keski-iässä loppui kiinnostus siihen "rillutteluun", varsinkin baarielämään, ja tilalle tuli elämän tyhjyyden kohtaaminen.

Minua alkoi itseäni ahdistaa jonkin verran artikkelin lukeminen, koska olen itse aika samanlaisessa tilanteessa. Paitsi että minä en ole edes hyödyntänyt sinkkuvuosiani niin hyvin kuin Erkki Lampén. En minä ole juuri matkustellut enkä harrastanut tai muuta. Minä olen elänyt kotihiiren elämää, tylsyyteen kaljaa tissutellen. En ole koskaan valinnut että haluaisin erityisesti olla perheetön, mutta enpä ole valinnut sitäkään että pitäisi yrittää hankkia mies ja perhe.

Viime aikoina olen ajatellut, että olen nykyisin ihan tyytyväinen näin, ilman miestä ja lapsia. Että en enää tässä iässä taitaisi edes sopeutua edes asumaan toisen aikuisen ihmisen kanssa saman katon alla, saati että jaksaisin mitään lapsiperhe-elämää. Mutta tämä artikkeli pani ajattelemaan, että tuleeko minullekin 15 vuoden päästä tuollainen tilanne, jossa suren syvästi yksinäisyyttäni ja sitä etten toiminut saadakseni puolison? Eihän sitä voi ihminen millään tietää, mitä ajattelee pitkän ajan päästä. Voisihan käydä niinkin, että keski-iän kriiseilyssäni hankkisin jonkun vaan ihan ok puolison ja iltatähti-lapsen ja sitten katuisin sitä, surisin menetettyä rauhaa ja hiljaisuutta elämässäni.

Kyllä minun käy vaan niin kateeksi sellaisia ihmisiä, jotka tietävät ja ovat "aina" tienneet, mitä elämässä haluavat, ja sitten vaan päättäväisesti elävät valintojensa seurausten kanssa. Itse olen aina vaan "toisaalta, mutta toisaalta" tilanteessa, jossa ajelehdin elämässä minne virta vie, ja ihmettelen että tulenkohan tykkäämään siitä minne se lopulta vie. No, eipä se auta kuin jatkaa ajelehtimista, kun ei kerran ole mitään suuntaa minne haluaisi ;-)


maanantai 28. heinäkuuta 2014

Aamulla pitäisi mennä töihin. Ahdistaa!

4 viikon lomailun jälkeen nyt olisi huomenna eka työpäivä. Olen jo muutaman päivän kärsinyt työahdistuksesta: maha on ollut ihan sekaisin, levoton ja tympeä olo, kaikki ärsyttää. Nukkumaan ei pysty ollenkaan, kun ajatukset pyörii vain siihen että JOUTUU töihin taas. Nytkin kello on 0:58, ja pitäisi herätä klo 6:30 että ehtii lenkittää koirat ja käydä suihkussa ennen kuin lähtee töihin. En taida jaksaa edes yrittää mennä sänkyyn ennen töihinlähtöä, kun tässä lomalla olen mennyt vasta nukkumaan klo 4 ja 6 välillä... Pelaan vaan aamuun asti jotain kunnon mättöpeliä joka toivottavasti harhauttaa vähän ajatuksia työahdistuksesta.

En tiedä onko tämä loman loppuminen muille aina näin tuskaista. Itselleni ei ihan näin pahaa nuorempana
ollut. Oli vain semmoinen lievempi vitutus siitä että vapaus loppuu ja se ankea arki alkaa taas. Mutta ei tämmöistä paniikki-ahdistus-jännitystä ole oikeastaan juuri ennen ollut. Enkä ole edes katsonut työsähköposteja koko lomalla, on ahdistanut liikaa ajatuskin. Siitä voi tulla hieman sanomista jos on sattunut tulemaan jotain hätätilanteita kesällä liittyen minun tekemiini toteutuksiin... Huomenna, ei kun siis tänään, sen näkee kun sinne konttorille taas raahustaa :( Tekisi mieli huutaa sen vanhan Pulttibois-hahmon tapaan "apuuva,apuuuva, aaa-puuuu-VA!"

Laihdutuksen kannalta oli huono loma

Alkoi hyvin, mutta sitten mökkipäivät ja juominen ja ahmiminen nostivat painoa paljon. Reagoin siihen VLCD-kuurilla, jolla paino ei kuitenkaan laskenut kuin 2 kg (mökillä nousi 5). Nyt olen helteen takia lisäksi turvoksissa kuin mikäkin pöhöpallo, naamakin näyttää pöhöttyneeltä. Töissä varmaan arvelevat että on aika kostean loman tuokin viettänyt kun on noin pöhöttynyt :D 

Nyt sitten vaan pitää muistaa se, ettei enää tuollaisia kauheita nälkiä ja ruoanhimoja aiheuttavia nutrauskuureja, ei vaikka turhauttaisi joku liikasyöminen tai -juominen...


keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Pitäisi varmaan tehdä rauha oman nautinnonhaluisen puolensa kanssa

Tällainen ajatus tuli unesta, jonka näin viime yönä. Kuvaan sen tässä lyhyesti:

Olen unessa leijonankesyttäjä. Minulla on hauskaa leijonani kanssa, molemmat nauttii temppujen opettelemisesta. Eräänä päivänä kuitenkin "herään väärällä jalalla" ja olen todella pahalla tuulella. Alan purkaa sitä leijonaan. Huidon sitä ilman järjellistä syytä koulutuspiiskallani, ja vaadin sitä tekemään temput nopeammin. "Tottele, lehmä" sanon ja piiska viuhuu taas. Lopulta leijona kyllästyy ja käy kimppuuni. Puraisee minua käteen ja toisen kouluttajan täytyy pelastaa minut enemmältä raatelulta. 

Tämän jälkeen en enää luota leijonaan. Leijona palkitsee epäluottamukseni sillä, ettei sekään enää luota minuun. Se saattaa murista, vältellä katsetta, olla epäluuloinen käskyjen suhteen. Lopulta päätän, että leijona on vaarallinen ja se on suljettava häkkiin. Minua ahdistaa ja surettaa kauheasti, että se kaunis eläin, jota pidin jopa ennen ystävänäni, on surkeana häkissä, mutta pelkään sitä liikaa että voisin muuta. En pysty katsomaan leijonan surua päivästä toiseen, joten lähden matkalle kauas pois, mutta tiedän että lopulta minun on palattava, koska eläin on minun vastuullani. Herään tähän.

Joskus minulla käy niin että kun näen unia, tiedän heti herätessäni, että niillä on joku sanoma. Tällä kertaa tiesin heti mistä tämä uni puhui: minun taistelustani laihdutuksen suhteen. Tajusin, että olen päätynyt lopulta taistelemaan itseäni vastaan, yrittämään tukahduttaa pakkokeinoilla osia itsestäni, osia jotka eivät ehkä olisi ollenkaan pahoja tai vaarallisia, jos niille olisi ystävällisempi. Mutta nurkkaan ajettuna ja tarpeiden tyydytyksestä estettynä niistä tulee vaarallisia.

Kyse on siitä nautinnonhaluisesta puolesta itseäni, joka haluaisi nauttia välillä herkuista, välillä mukavasta nousuhumalasta, milloin mistäkin mitä toinen puoli itseäni ei haluaisi sallia, koska SE LIHOTTAA. Olen alkanut nähdä tuon puolen itsessäni kuin vihollisena, pelkästään pahana. Haluni on ollut, että voi kunpa voisin olla pelkkä se kurinalainen minä, joka tahtoo laihtua, elää terveellisesti, tehdä kaiken kunnolla, eikä tuo karmea hedonistinen päänsisäinen demoni piinaisi minua sortumaan vähän väliä.

Mutta loppujen lopuksi, kuinka tylsää olisi elämä, jos se kurinalainen puoli yksin hallitsisi? Minä eläisin kuin nunna luostarissa, koska kaikki kiva on jollain tavalla väärin, epäterveellistä tai lihottavaa. Tai vain huonoa elämänsä rajallisen ajan käyttöä, kuten vaikka laiskottelu. Alan ymmärtää, että loppujen lopuksi sillä nautinnonhaluisella puolella minuakin on HYVÄ tarkoitus. Ei se varsinaisesti halua minua lihottaa tai tappaa maksakirroosiin, vaan se haluaa että minä myös nauttisin elämästä. Ja koska elämässäni on melko vähän muita nautintoja, niin ruoka ja juoma on niitä joiden pariin se kehottaa kääntymään, ne kun on aina saatavilla, toisin kuin vaikka hyvän elämänkumppanin rakkaus tai menestys jossain itselle tärkeässä.

Ymmärrän nyt myös, että tämänhetkinen nutraukseni on juuri sitä pakkokuria, itseäni vastaan taistelemista, sitä että en sallisi piiruakaan nautintoa, koska muuten muka lankean kokonaan. Alan ymmärtää, että minun pitäisi mieluumminkin tehdä rauha nautinnonhaluisen puoleni kanssa kuin yrittää näännyttää se pois päiviltä. Ehkäpä juuri tämä tukahduttamisyritys tekee siitä puolesta ahnaan pedon joka sitten jos sille vähänkään antaa periksi, ottaa ilon irti ja syö hetkessä minuun 5 kg lisää painoa. Jos sitä ruokkisi jatkuvasti hyvin, niin ehkäpä ei tarvitsisi niin ahmia. Täytyy alkaa miettiä, mistä muualta saisin nautintoa elämääni niin, ettei aina täytyisi käyttää siihen tarkoitukseen ruokaa tai alkoholia. Sillä nautintoahan tuo puoli minusta tahtoo, ei niinkään välttämättä juuri herkkujen ahmimista tai juopottelua. Tosin toki saan nauttia myös ruoasta ja alkoholista, mutta niiden osuuden tulisi olla kohtuullinen, ei sellainen että se lopulta vahingoittaa itseäni ja elämääni eikä tee siitä parempaa.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Ikea-kalusteiden kokoamista ja kinkkiruokaa

Ostosreissu Ikeaan

Päätin tuossa eilen, että jo lapsena minulla ollut kirjoituspöytä, joka oli toiselta puolelta tuettukin kiinni naulatulla laudanpätkällä ettei kaadu, joutaa jo Sorttiasemalle, ja uusi tietokonepöytä pitäisi ostaa. Samalla hankin makuuhuoneeseen yhden lipaston, jonne voisin laittaa kaikenlaista pikkutavaraa jolle ei ole oikein mitään paikkaa, esim. hiuspantoja ja -lenkkejä, pieniä huiveja, vihkoja ja kyniä, laskuja ja muuta paperitavaraa. Ikeassa ei ehkä ole maailman arvokkaimman näköisiä huonekaluja, mutta minä tykkään siitä että ne saa tuotua omalla henkilöautolla kotiin kätevästi kun tulevat littanoissa laatikoissa osina, ja minusta noiden laatu on ollut ihan hyvä aina. Kokoamista toki sitten tarvitsee. 

Tässä ostokset. Ensimmäisenä uusi valaisin olkkariin. Oli järkytys, että tämä tuli 40:nä puolikuun muotoisena erillisena muoviliuskana, ja valaisin täytyi itse monimutkaisen ohjeen mukaan koota kasaan. Meinasi välillä mennä sormi suuhun vaikka olen yleensä ihan hyvä kokoamaan kaikenlaista, mutta tässä on lopputulos. 19,95 eurolla minusta aika kiva valaisin!


Työpöydäksi tuli ostettua kulmapöytä (mallinimi "Kulmatyöpöytä Borgsjö"), jossa on pöytätietokoneelle kätevä taso alla, jonne koneen saa jaloista pyörimästä. Tämä tuli koottua eilen, ja kun olin vielä täys-VLCD-kuurilla niin otti kyllä koville kaikki nostelu ja kääntely ja pahviroskan roskikseen kantaminen. Hakkasin myös vanhan pöydän eilen kirveellä tuhannen pillun päreiksi ja kannoin taloyhtiön roskikseen paloina yön pimeinä tunteina :D Päätinkin sitten että tänään kun kokoan lipaston, syön välillä ja jatkan nutraamista taas maanantaina. 

Sitten tänään aamusta lipaston kimppuun. Tällaista löytyi laatikosta.


Kyllä se tästä vähitellen alkaa valmistua. 32 työvaihetta peräti ohjeessa oli. 


Tämä oli aika raskas yksin koota, kun osa osista oli painavia. Ja sain tosissaan taistella että sain raahattua valmiin lipaston kokoamispaikasta makuuhuoneeseen loppusijoituspaikalleen. Mutta ihan kivan näköinen tämä on. Malli on nimeltään "Lipasto Brusali".

Chinamanin herkkuja välillä

Olin jo edellisenä päivän päättänyt, että näin fyysistä työtä en pelkillä nutripirtelöillä toista päivää jaksa, joten kävin hakemassa Tapanilasta asti ruokaa Chinamanista. Asun liian etelässä että kuuluisin niiden kotiintoimitusalueeseen, mutta siellä on niin hyvät ruoat, että pakko oli sitä silti saada, vaikka autolla piti lähteä hakemaan. 

Tilasin tulista Si Sa Ket -nimistä ruokaa jossa on reilusti chiliä, osterikastiketta, maissia, sipulia ja punaista paprikaa. Lihaksi otin tällä kertaa porsaan - tuolla saa joka annokseen valita monesta vaihtoehdosta, ja myös tofu on aina valittavissa kasvissyöjille. Otin ruoan ateriana eli silloin mukaan kuuluu valinnan mukaan myös liha- tai kasviskevätkääryle, juomapullo, kastike valinnan mukaan ja "fortune cookie" -keksi jälkkäriksi. Nämä annokset on niin reilun kokoisia että minulla riittää kahteen ateriaan yhden hengen kotiin ostettu annossatsi. Jos tuolla päin liikkuu (tai on niin onnellinen että asuu kotiinkuljetusalueella), kannattaa kokeilla, vaikka paikka on vaatimattoman näköinen take away -paikka!

Annos Take away -pakkauksissaan
Si Sa Ket:iä ja Hot Chili -lisäkekastiketta lautasella

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Minulla taitaa olla ahmimishäiriö

Olen alkanut epäilemään, että minulla todennäköisesti on jonkinasteisena ahmimishäiriö. Se on alkanut laihduttamisyritysten myötä. Ennen kohtuuttomat syömiseni liittyivät pelkästään kertoihin jolloin join myös alkoholia paljon, eikä niihin liittynyt mitään erityistä häpeää syömistäni määristä.

Nyt on toisin. Olen saattanut olla ihan hyvällä ruoalla, 1500 kcal päivässä saannilla, mikä ei vähän liikkuvalla pienikokoiselle naiselle ole kauhean vähän. Ja 3 kk olin myös ilman alkoholia, joten sitäkään ei voinut syyttää. Mutta silti on välillä iskenyt nitiä valtavia himoja joiden kourissa syön ruokaa kuin se olisi loppumassa maailmasta. Ja niiden aikana ja jälkeen tunnen valtavaa morkkista vahingosta jonka olen laihdutukselleni tehnyt "repsahduksellani". Joka kerran jälkeen tunnen olevani taas vähän huonompi, vähän luuserimpi, ja vähemmän kontrollissa siitä mitä syön ja paljonko. 

Tällä hetkellä on vielä morkkista viime viikon syömisistä ja juomisista. Nyt tuntuu, että olen kuin alkoholisti ja ryypyt, mutta ruoan kanssa. Ja ruoassa on se paha juttu, että siitä ei voi pidättäytyä kokonaan kuten alkoholista voi. Nyt tuntuu, että pystyn olemaan syömättä kokonaan (vaikka tällaisella pussipirtelökuurilla), tai sitten ahmimaan, mutta en oikein mitään siltä väliltä, paitsi ihan hetken aikaa. 

On ollut kyllä hieno saldo vähän päälle vuoden laihduttamisella. Paino on sama kuin aloittaessa, mutta kroppa on mennyt säästöliekille niin ettei paino putoa enää kuin äärikuureilla, ja lisäksi tavalliseen ruokaan on tullut järjettömiä himoja jotka oli minulle ennen ihan vieras ilmiö. Lisäksi pakkomielteisyys ja kielteiset ajatukset omaa ulkonäköä ja myös luonnetta (tahdonvoiman puute) kohtaan ovat lisääntyneet huomattavasti. Tänään esimerkiksi kaupassa huomasin ajattelevani häpeää ulkonäöstäni lähes koko ajan, vaikka toisaalta järki yritti sanoa, että olen ihan tavis eikä kukaan minua edes huomaa. Mutta silti joku osa mieltä pyörittää päässäni listaa inhottavimmista ulkoisista vioistani, joiden takia hävettää mennä edes ihmisten ilmoille. 

Minä tiedän, että järkevä ratkaisu olisi se mitä esimerkiksi Terveyskirjasto sanoo ahmimishäiriöstä:

"Ahmintaan taipuvaiset henkilöt säätelevät usein syömistään erilaisilla dieeteillä, johon liittyy aterioiden väliin jättämisiä. Tämä sekoittaa nälän ja kylläisyyden säätelyn, minkä vuoksi dieetilläolo ja aterioiden väliin jättäminen lisäävät selvästi taipumusta ahmintaan.
Sekä ahmimishäiriössä että lievemmässä ahmimistaipumuksessa tärkein yksittäinen hoitotoimenpide on dieetilläolon lopettaminen"

Mutta itseinho läskiä kohtaan ei anna periksi noudattaa tätä ohjetta, vaan sanoo, että nyt kyllä itsekurilla vaan 10 kg pois nutraamalla, niin sitten voidaan miettiä tuota dieetilläolon lopettamista. Hitto, olisipa voinut vaan olla tyytyväinen pullukka ja jättää tämänkin kokematta. Elämänmuutos on tuonut varsin kauas siitä elämäniloisesta vailla huolta huomisesta mässäävästä ja juhlivasta tyypistä joka olin aiemmin. Entinen minä olisi nauranut kaltaiselleni neuroottiselle oman ulkonäkönsä vahtaajalle ja niuhottajalle, ihmetellyt että kuka hullu valitsee tuollaisen kun voisi vaan vähän pyöreämpänä elää oikeasti mukavasti. Ja vielä enemmän se olisi nauranut jos kuulisi, että tämä niuhottaja ei ole oikeasti edes laihtunut kaikella hössäämisellään. Saapa nähdä millainen loppu tälläkin touhulla on...
Jotenkin tutunoloinen kuvio tämä ahmimishäiriön kulusta kertova... Tällä hetkellä vaiheessa "guilt and self dislike - increased resolve to diet" (syyllisyys ja itseinho - lisääntynyt päättäväisyys pitää laihdutuskuuri)... 

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Nyt turhauttaa: 4 päivää mökkeilyä, 5 kiloa lisää painoa :(

Tätä muutama päivä...
Ahdistaa ja vituttaa. Olin sukulaisten mökillä tällä viikolla 4 päivää, ja valitettavasti meni elämäntavat siellä samaan kuin muillakin, eli kaljaa ja gin long drinkkejä tissutellen pitkin päivää, pähkinöiden ja keksien napostelua jne. Se oli mukavaa, vaikka vähän ahdisti koko ajan tieto liikakaloreista joita saan. Mutta en jaksanut välittää, kai sitä nyt kerran kesässä saa muutaman päivän nauttia?

Vaan ei olisi pitänyt. Tänään uskaltauduin sitten vaa'alle, ja paino oli 74 kg :( Olen 5 kg painavampi kuin viikko sitten vielä. Aika helvetinmoinen hinta se on 4 päivästä tissuttelua ja napostelua. Tänään sitten kipitin ostamaan Nutrilettiä kaupasta ja loput 2 viikon lomasta on pakko olla VLCD-kuurilla. Valitettavaa vaan on, että sekään ei luultavasti riitä kuittaamaan koko painonnousua. Ja nyt ärsyttää ajatuskin, että loppulomasta ei enää nautita edes vähän, vaan kärsitään nälkää ja heikotusta kuurilla. Mutta oma vika, mitäs joit ja söit. Ärkh. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja silleen :( 

Muutenkin alkaa oikeasti vituttaa se etten ole saanut hyvistä aikeistani ja monenlaisista kokeilemistani keinoista huolimatta merkittävää painonlaskua aikaan. Paino laskee tosi hitaasti ja jos vähänkään antaa periksi, nousee takaisin supernopeasti. Välillä tuntuu, että tekisi mieli luovuttaa ja syödä itseni kiusallaankin 120-kiloiseksi. Mutta joo, nyt nutrataaan p*rk*l* #@"@@@###!!"#! 

... niin tätä sitten 2 seuraavaa viikkoa. Voi paska...

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Shoppailua helteisiin valmistautumiseksi

Tänään sain ensimmäistä kertaa lomalla raahauduttua ihan keskustaan asti ostoksille. Niin laiska olen muuten ollut, etten ole lähikauppaa kauemmas jaksanut pistäytyä. Nyt lähdin, kun tajusin ettei minulla ole mitään lopultakin luvattuihin helteisiin sopivia vaatteita edes.

Turhauttavaa taas oli kaupoissa kiertely. Minun on vaikea käsittää miten jotkut oikein harrastaa ilokseen shoppailua, minulle se on täyttä tuskaa. Varsinkin vaatteiden ostelu. Ei millään tahdo löytyä mitään mistä tykkään, joten täytyy talsia kauppoja läpi kunnes jalkapohjiin sattuu kävelemisestä ja uuvuttaa tungos ja kuumuus kaupoissa. Palkitsinkin itseni kylmällä oluella terassilla kun lopulta sain ostokseni tehtyä. Tällaisia tuli hankittua.

Hellemekko Indiskasta.

Vähän siistimmät shortsit KappAhlista. Inhoan beigeä väriä, mutta malli oli niin hyvä että ostin silti.

Toiset KappAhlin shortsit. Värien puolesta aletaan päästä asiaan ;-)

Rennot kesäkengät.
Vero Modasta ostettu toppi ja lyhyt hame. Hyvä pötsin peittävä malli :D
Ruohonjuuressakin tuli piipahdettua ja ostettua lähinnä kesäherkkuja.

Kotona jäädytettäviä hedelmä-kookosjäädykkeitä. Kevyempi vaihtoehto jäätelölle.

Mausteista teetä.
Luomusuklaata.

Nyt sitten vaan saisi tulla myös ne helteet kun on jo kerran varauduttukin! Huomenna ajattelin mennä mattoja pesemään. Toinenkin reissu täytyy vielä varmasti tehdä kun ei montaa isoa mattoa mahdu auton takaluukkuun kerralla. Joka kesä olen matot aina pessyt, kun koirataloudessa aina ne jotenkin harmaantuu kaikesta hiekasta ja kurasta, vaikka imuroikin ahkeraan.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Keskivartalolihavuus ja tulehdus - ja oma erikoinen terveysfilosofiani

Tänään lueskelin Helsingin Sanomista juttua siitä, miten keskivartalolihavuus, joka siis on juuri sitä lihavuuden lajia joka itseäni sisukkaasti piinaa, aiheuttaa itse asiassa ns. matala-asteista tulehdusta, joka on monien vakavien sairauksien kuten sydäntautien ja syöpien huomattava riskitekijä. Artikkeli on luettavissa Helsingin Sanomien verkkosivuilta: "Salakavala tulehdus riivaa satojatuhansia suomalaisia". Mielenkiintoista asiaa ja itseäni ilahdutti varsinkin se että hoidoksi ongelmaan voi toimia Välimeren tyyppinen ruokavalio jopa silti, vaikkei edes laihtuisi:

"Tulehduksen hoitamiseksi on myös kehitelty erityinen anti-inflammatorinen ruokavalio. Se ei ole ihmedieetti, vaan ruokavalio, jonka periaatteet on lainattu Välimereltä. Tulehdusarvoille tekevät hyvää etenkin kasvikset, hedelmät, marjat, pähkinät, oliiviöljy ja kala.
Tutkimusten mukaan ruokavalio alkaa pienentää tulehdusarvoja jo parin viikon jälkeen, ja esimerkiksi CRP-lukema saattaa laskea parissa kuukaudessa jopa 30 prosenttia alkuperäisestä."
Sellaista ruokavaliotahan minä viime vuonna aloin noudattaa, ja samaan olen taas palannut, kun ei paleodieettikokeilukaan alun jälkeen laihduttanut ilman kalorinlaskentaa ja -rajoittamista. Asiaan liittyy myös itseäni miellyttävä filosofia josta sama lehti uutisoi jokunen päivä sitten otsikolla "Älä juo mitään alle 1000 vuotta vanhaa". Siinä filosofi Nassim Taleb kertoo, kuinka tutkimustieto ravitsemuksesta muuttuu jatkuvasti, joten siihen on hankala luottaa kun miettii miten syödä. Hän on siksi valinnut luottaa perinteisiin, joista on pitkä käytännön kokemus. Samoin ajattelin itsekin kun Välimeren dieettiä aloin harrastaa, että sellaisella ruokavaliolla ainakin on pitkä käytännön kokemus että sillä ihmiset on pysyneet varsin terveinä, toisin kuin näillä jatkuvasti vaihtuvilla virallisilla ja puolivirallisilla suosituksilla. 

Toisaalta, hassua että edes mietin terveyttä

siinä mielessä, että itselläni on ollut jo viitisentoista vuotta periaatepäätös, että en käy missään terveystarkastuksissa enkä tutkimuksissa, ja jos sairastun vakavasti, en ota muuta hoitoa kuin kivun ja muiden tukalien oireiden helpottamiseen tähtäävää hoitoa. Eikä se johdu siitä, että inhoaisin elämääni: minulla vaan ei ole mitään prioriteettia sen suhteen elääkö vai kuolla. Tunnen olevani valmis lähtemään sitten kun on luonnollisesti sen aika, vaikka tänään. 

Joskus aikanaan puhuin tästä joillekin ihmisille, mutta enää en, koska monet kauhistuvat aivan liikaa sellaisesta. Sitä sai kehotuksia esim. hakea apua tuohon kauheaan masennukseen, vaikka en ollut yhtään masentunut, enkä aktiivisesti halunnut kuolemista tai sairautta. Minusta vaan ihmisiä on tällä planeetalla jo tarpeeksi ja liikaa, ja minä ihmisenä jolla ei ole vastattavana lapsia eikä muita läheisiä, ja joka kokee jo saaneensa elämästä ihan kyllikseen, voisin yhtä hyvin vaikka kuollakin. Tosin on siinä terveellisen syömisen tms. ajattelussa silti se pointti, että toki sen ajan kun sitten elää, haluaa elää mieluummin energisenä ja hyvinvoivana kuin väsyneenä ja nuutuneena. Ja lisäksi erilaiset ruokavaliot ja väitteet esim. lisäravinteista kiinnostavat minua ihan itsessään asiana.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Kesäloma alkoi!

Tällä viikolla alkoi sitten meikäläisellä 4 viikon kesälomat. En tässä vähään aikaan ole avannut edes tietokonetta tai iPadia, en edes vastannut puhelimeen. Sen verran työrupeaman jälkeen otti aivoon kaikki tietokoneet ja sähköinen kommunikointi. Nyt pystyy taas vähän futismatsien katsomisen välissä olemaan koneellakin ilman ahdistusta ;-)

Lomasuunnitelmia

... ei oikeastaan ole. Koko loma tuli vähän kuin puun takaa, sitä vaan sinnitteli tyyliin 'jaksaa, jaksaa!' miettimättä yhtään mitä sitten teen kun se loma oikeasti tulee. Nyt aion ensimmäisen viikon varmaan lähinnä levätä, varsinkin nukkua paljon. Tässä viikonloppu ja eilinen on tullut nukuttua 12 tunnin yöunia ja päälle parin tunnin päikkärit vielä, on vähän univelkaa... Kelloa en aio katsella ollenkaan vaan herään kun luonnostani herään, nukun kun nukuttaa, en ota mitään suunniteltuja menoja joilla on aikataulu. Tuntuu että kaipaan nyt juuri tällaista täydellistä vapautta. 

Syömisten suhteen harkitsin jo että vetäisin kuukauden Nutrilett-kuurin päästäkseni eroon alkoholittoman kauden jälkeen överiksi menneen juopottelun ja syöpöttelyn jälkeen kerätyistä kiloista. Mutta en jaksa, en viitsi. Rennolla otteella aion taas rajoittaa vaan syödyt kalorit 1500 kcal päivässä ja muuten olla vapaa syömään ihan mitä vaan ruoka-aineita. Kesällä vähän syöminen on helpompaa, koska olen valveilla paljon vähemmän tunteja vuorokaudesta kuin työssäkäydessä. Jos herään klo 13 aikoihin, syön aamupalan ehkä 13.30, sitten lounaan klo 17 aikoihin, päivällisen klo 22 aikoihin, eikä välipaloja kaipaa. Töissäkäydessä päivä jolle syömiset pitää jakaa alkaa jo klo 6.50. jolloin ehtii jo näläntunteita tulla monessakin välissä. 

Tällä hetkellä lueskelen Dan Brownin kirjaa "Inferno". Iltaisin tietysti katselen MM-futista. Ja sitten hankin aiemmin lukemastani Game of Thrones -kirjasarjasta tehdyn tv-sarjan DVD-packina ja niitä tulee varmaan myös katseltua, silloin kun jaksaa ja huvittaa ;-) Pihaan tuli hankittua uusi patsas sentään, ja vähän ruukkukukkia. Muuten en ole tehnyt mitään edes suunnilleen hyödyllistä, eikä se edes kaduta yhtään :D