keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Se tunne kun tulet kampaajalta ja työkaveri kysyy: oletko vähän itse värjäillyt tukkaa

Meikäläinen kävi taas vaihtelun vuoksi kampaajalla. Ei ole pitkään aikaan ollut mitään vakipaikkaa vaan olen käynyt jossain, yleensä työpaikan tai kodin lähellä, minne saa ajan yleensä nopeasti sitten jos kalenterissa on sopiva aukko.

Päätin kevään kunniaksi piristää itseään vaaleilla raidoilla kasvojen lähelle. Olin ajatellut semmoisia aika selkeitä raitoja, mutta kampaaja meinasi että en ehkä kuitenkaan tykkäisi niistä, joten mitä jos laitetaan ihan miedolla vaalennusaineella niin että raidoista tulee ruskeat. Sellaiset, jotka erottuvat vain hyvin vähän, mutta antavat elävyyttä ja lämpöä. Kuulostaa hyvältä, laitetaan sellaisia raitoja!

Lopputulos: mun päässä on oranssinsävyisiä länttejä :-o Tekniikka jolla ne laitettiin oli erikoinen: yleensä ainakin mulle raitoja on laitettu niin että on otettu osio, laitettu siihen ainetta ja paketoitu folioon. Nyt vaalennusainetta siveltiin aika lailla vapaalla kädellä, eniten kasvojen reunoille, ja aine jäi vaikuttamaan ilman mitään foliota. En saanut kauheasti liikuksia ennen kuin aine on kuivunut ettei aine tahri joka paikkaa mihin hiukset osuu.

Mutta joo, ei ole raitoja nämä vaan siellä täällä olevia isohkoja, noin 5 cm alueita joissa tukka on oranssinruskehtava. Taitaa tosiaan näyttää siltä kuin olisi vähän kotona yrittänyt jollain leveällä maalipensselillä tehdä raitoja päähänsä :D Lisäksi valitettavasti tuo lämmin oranssi sävy ei sovi mulle yhtään. Näytän tavallistakin väsyneemmältä ja vanhemmalta, jotenkin homssuiselta. Täytyisi taas aktivoitua naaman pakkeloinnin suhteen ilmeisesti... Tai sitten korjata vahingot itse ja värjätä tummaksi kokonaan.


Epämääräisen oranssinruskea alue. Näitä on siellä täällä ja välissä tummaa. Auringonvalossa näyttää paljon oranssimmalta.



sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Kyllä kannattaa jojoilla: rasvaprosentti yli 50%!

No niin nyt on meikäläisestä tullut elävä esimerkki siitä mitä tapahtuu kun aikansa jojoilee äkkilaihdutusten ja äkkitakaisinlihomisten välillä.

Toki tiesin, että olen lihonut paljon siitä alimmasta painosta minkä Cambridgella saavutin, mutta silti painoin vielä yli 5 kg vähemmän kuin Cambridgea aloittaessani. Jotenkin vaan tuntui, että näytän läskimmältä kuin koskaan. Naamakin näyttää ihan laardipallerolta, mahasta ja jenkkakahvoista puhumattakaan. Jopa käsivarret näyttävät lyhyiltä ja pulleilta.

Vyötärömitta näytti sen mitä pelkäsinkin: vaikka paino oli "vain" 80 kg, vyötärönympärys oli 106 cm eli lyhyehkölle naiselle melkoisissa lukemissa. Vain sentti vähemmän kuin kaikkien aikojen ennätykseni. Olin tosin lukenutkin sen että jos lihoo nopeasti, kroppa pystyy tehokkaimmin varastoimaan rasvan juuri vatsan seudulle, ja niin näytti nyt tosiaan käyneen.

Muistin sitten että työpaikalla oli joskus käynyt kuntokeskus mainostamassa palvelujaan ilmaisilla rasvaprosenttimittauksilla. Ajattelin että nyt on pakko käydä tsekkaamassa miten rasvatilanne on kehittynyt ja juuri niin oli asia kuin pelkäsinkin: rasvaprosentti oli noussut edellisestä, Cambridge-valmentajalla tehdystä mittauksesta 7% (44%->51%) mikä on ihan odotettavaa koska painokin on noussut paljon, mutta inhottavampaa on että viskeraalirasva eli se vaarallisin, hormonaalisesti aktiivinen sisäelinrasva, oli noussut erittäin paljon. Aloittaessani Cambridgea se oli ylipainosta huolimatta normaalin sisällä vielä, joskin ylärajalla. Nyt päästiin sellaisiin lukemiin että niitä kuulemma näkee lähinnä isovatsaisilla vanhemmilla miehillä, kun naisilla ei yleensä niin vahvasti kerry rasva juuri vatsaan.

Että ei välttämättä taidakaan olla hyvä idea se että pysyttelisin tässä 80 kilossa ja tyytyisin tähän, jos rasvaprosentti ja viskeraalirasva sanovat että on vain ajan kysymys milloin se diabetes tai joku muu sairaus tupsahtaa kylään. Täytyis vissiin yrittää ryhdistäytyä taas...

Kieltämättä tuo 45% tyyppi näyttää melkoisesti siltä miltä minä nykyisin. Luulin ettei ihminen voi polvesta alaspäin sääristä lihoa, mutta noinkin mulle on käynyt että heti nilkasta alkaa läskikerrokset.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Kun uusi innokas työntekijä kohtaa kyynistyneen keski-ikäisen hirviön

Töissäni olen joutunut hyvin raskaaseen tilanteeseen: minun tutoroitavakseni on laitettu uusi, vastavalmistunut ihminen. Alkuun yritin suhtautua positiivisesti, vaikka pomolle alkuun sanoinkin, että minä olen ehkä maailman huonoin ihminen tutoroimaan ketään, koska en osaa selittää asioita, vain tehdä.

Mutta päivä päivältä hajottaa enemmän. Ja alkaa itsekuri asiallisen, kohteliaan käytöksen osalta rakoilla. Kamalinta on, että tämä uusi ihminen on loputtoman puhelias :-o Entinen myyntimies se sanookin olevansa ja sen huomaa. Hölö-hölö-hölö-hölö. Meillä ei ole ollut tapana puhua töissä muista kuin työasioista, mutta tästä tyypistä olen vastoin tahtoani joutunut kuulemaan asuinpaikan, siviilisäädyn, lemmikit, sivuaineet joita on opiskellut, poliittisen kannan ja miljoona muuta asiaa. Eilen huomasin että pari muuta tiimiläistä laittoivat merkitsevästi käsiä korvilleen kun ilmeisesti hölötys häiritsi keskittymistä, joten oli pakko ottaa puheeksi tyly puheenaihe: "Avokonttorin säännöt". Että täällä ei ole tapana kauheasti puhua turhaan, koska muut keskittyvät vaativaan ongelmanratkaisuun ja odottavat hiljaisuutta. Tyyppi meni punaiseksi kasvoiltaan, mikä oli lupaavaa, mutta valitettavasti hölötys alkoi taas ehkä 10 minuutin päästä.

Varokaa, nuoret!
Ahdistavinta kuitenkin on tyypin into tietää kaikesta kaikki. Itse olen tähän alaan ollut jo sen verran
kyllästynyt ainakin 10 vuotta, että pyrin oppimaan vain sen minimin, jolla saan käsillä olevan homman tehtyä. Opittavia tekniikoita tulee ovista ja ikkunoista niin että aivot ylikuormittuu muutenkin, ei sitä halua jokaiseen syventyä kovin syvästi. Ja nyt tämä uusi innokas kyselee kuin kyselyikäinen lapsi, ja minun täytyy sanoa että en tiedä eikä kiinnosta, mutta näin tätä voi kuitenkin käyttää tietämättä mistään mitään :D

Tänään sitten viimeinen pisara oli kun uusi juniori alkoi innokkaasti selittää miten hän ei voi ymmärtää miten jotkut tekee sellaista työtä joka ei ole intohimo. En vastannut aikoihin mitään, koska pienikin vastaaminen, edes "joo" tai "ahaa", tuntuu lisäävän puheripulia. Mutta paasaaminen jatkui ja jatkui, joten oli pakko todeta, että "niin, minä sitten olen sellainen kyynistynyt dementoitunut akka, jota ei kiinnosta tämä duuni enempää kuin sonnan lapiointi, mutta ei se mikään ongelma ole kun ottaa sen asenteen että homma on vaan tehtävä vaikka se tympeää onkin". Tämä sentään tuntui järkyttävän tyypin hetkeksi hiljaiseksi. Mutta pian alkoi uusi ihmettely: hän ajatteli, että hänen täytyy ratkaista minun kauhea ongelmani. Etkö voi lähteä opiskelemaan, etkö voi vaihtaa työpaikkaa, eikö olisi parempi olla työtönkin kuin työssä jota inhoaa? Tiesin ettei tyyppi ymmärtäisi, jos selittäisin, että en minä inhoa työtäni, tai siis oikeastaan: inhoaisin yhtä lailla jokaista työtä (ellei työ olisi tyyliä sänkytehtaan koemakaaja tai viinatislaamon koemaistaja) joten vaihtaminen ei auta, joten sanoin vaan, että kuules nyt poika, sut on palkattu tänne juniorirooliin tekemään paskoista paskimpia koodausnakkeja joita kukaan muu ei halua tehdä, ei uraneuvojaksi, psykologiksi tai arkkitehdiksi (se on minun duunini). Joten muistapa paikkasi tai voi olla ettei pesti kovin kauaa jatku.

Torstaisin olen yleensä etänä töissä, mutta huomenna ajattelin mennä konttorille ihan siksi, että voin nähdä joko juniori on oppinut Vaihdevuosihirviön Tylytyskuurista, vai vieläkö tarvitaan lisää :D Vai joko se on pyytänyt toista ystävällisempää tutoria. Tai kannellut pomolle että iso paha akka kiusaa. Mä olen kyllä melkoinen luonnonlahjakkuus saamaan ihmiset inhoamaan itseäni :D Ehkäpä mun ei tarvi tutoroida ketään toista kertaa tämän jälkeen!