torstai 31. lokakuuta 2013

Lokakuun huumoripostaus: sou kompliitli loost in tränsleissön

Tänään oli duunissa rankka päivä, asiakkaiden kanssa palavereja, ja keksipä yksi vielä haukkua minut pystyynkin, ihan vaan siksi koska asiakas on kuningas ja voi tehdä mitä vaan . Teki siis ihan tikusta syyn saada valittaa ja huutaa edes jostain, kun oli sillä päällä. No, toivottavasti paineenpurku paransi hänen päiväänsä! Selvitty päivästä kuitenkin on, ja vastapainoksi surffailin netissä etsien jotain kevyttä ja piristävää. Tässä parhaita paloja, tänään teemana kieliongelmat kylteissä.

Ostakee, ostakee! Tuoretta paskoo, ja komia pökäle se onkin, aenoastaan 7,99 pauna!

Tältä kiinalaiselta naistentautiosastolta löytyy myös vitturonkkimo.
Tulipalon sattuessa: ota käsikranaatti!

Täällä suositellaan kännissä ajoa
Kierteisen Köntsän Puutarha. Varmasti tärkeä nähtävyys!
Tämä on varmaan enempikin miehille tämä ruokalaji...Suorittaakohan tämän ankan pökkimällä räjäyttämisen kokki vai asiakas?
Jotain meille naisillekin! Jotenkin "cheap, fast &  easy" sopii teemaan!
Kusaise altaaseen: sinä olet paras!

Alkuperäiskansojen edustajiin kohdistuvaa kannibalismia. Halvalla irtoaa aboriginaalia paistettuna.

Puolet voisin pudottaakin ihan mielelläni...

Vaatteiden erikoisliike ilmavaivoista kärsiville naisille. Onko niissä vaatteissa jotkut kaasuaukot takamuksen kohdalla vai mitä? Tai aktiivihiilifiltterit hajua syömään?

Medical pipe? 4 urine? Ai wiil oordöör waan medikal paip and waan ais kriims foor juörin (ääntämys samalla aksentilla kuin Monty Pythonissa unkarilainen, joka sanoi "I wiil not baai tis tobakkonists, it is skräätsd" ja "mai nippls iksploud wit tsoi")!
Laihduttajan painajainen.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Angstauspäivät: neljänkympin kriisi haisee!

Viime viestin kommenteissa tuli keskustelua tuosta ikääntymisestä ja ikäkriiseilystä. Joten ajattelin laittaa
alkuviikon postauksen oman yhdistetyn kolmen- ja neljänkympin kriiseilyni ajatuksista. Minähän en ehtinyt kolmeakymppiä kriiseillä, koska siihen aikaan olin huoleton kaljoitteleva hulivilityttö, jolla ei ollut mikään huonosti niin kauan kuin keskikaljaa riitti.

Koska ilmeisesti psyykeni vaatii välillä muutaman päivän puhdistavia angstausjaksoja, jolloin en yritä edes olla positiivinen, niin päätin tällä kertaa antaa vallan melodramaattiselle ikäkausikriiseilylle ja kirjoittaa päällimmäisiä tuntojani tänne ilman kaunisteluja - tietysti melodraama- ja angstauspäivän värittämien mustien lasien läpi katsottuna!

<melodramaattinen_paatos>

Harmaa korpimaa vauvakuumeen ja vaihdevuosien pelon välillä

Neljänkympin kriisin paskin asia on se, että monet asiat eivät ole 100% mahdottomia vielä, mutta alkavat käydä iän myötä aika epätodennäköiseksi toteutua. Tällainen asia on esimerkiksi minuun viime aikoina voimalla iskenyt vauvakuume. Tai halu työskennellä ulkomailla, muuttaa pysyvästi jonnekin lämpimämpään paikkaan. Jos nämä olisivat 100% mahdottomia toteuttaa, olisi asia helpohko, sitä vaan surisi surunsa siitä ettei näitä asioita saanut, ja jatkaisi elämää. Mutta kun ne ovat vain ehkä 95% mahdottomia toteuttaa ikäsyistä, niin sitä sitten tempoilee toivonkipinöiden ja tavoittelemisen halun ja lamaantuneen masennuksen välillä. Vuorotellen: "kyllä minä vielä, on se mahdollista", ja välillä taas: "se juna meni jo, olisi pitänyt 10 vuotta sitten, ihan turha tavoitella enää mitään, vanha akka". Ja koko ajan mieli hoputtaa, että KIIREKIIREKIIRE, nyt on pakko toimia jos aikoo! Näiden erilaisten ajatusten ristitulesssa on niin lamaantunut, ettei pysty lopulta toimimaan minkään suhteen. Esimerkiksi minä en ole saanut lähetettyä yhtään työhakemusta ulkomaille, vaikka haluaisin päästä muuttamaan jonnekin muualle.

Lisäksi vituttaa vanhuuden näkyvät merkit. Asuntoni peileissä kummittelee nykyisin joku v-mäisen näköinen vanha lehmä, jonka posket roikkuu alaspäin, silmien alla ja otsalla on ryppyjä, ja harmaita hiuksia tuntuu tulevan lisää joka päivä. Tissit ja persekin ovat painovoiman vaikutuksesta vakaasti matkalla kohti maan tasoa. En kai se peilin otus ainakaan minä ole, minähän tunnen sisäisesti itseni vielä lapselliseksi teiniksi!? Ja minä kun luulin, että koska en ole koskaan ollut kaunotar, ei minua ulkonäön rupsahtaminen juurikaan liikuttaisi, mutta paskan marjat, kyllä sekin ottaa päähän. Kyllä ruma ja vanha on vielä pahempi kuin pelkkä ruma. Nih!

Tähän sitten kaupan päälle se kolmenkympin kriisin normaali sisältö eli mitä olet saanut aikaan elämässäsi ja tyydyttääkö se, niin kyllä on mukavat angstauspäivät päällä. Yhyy, mulla ei ole miestä. Yhyy, mulla ei ole lapsia. Yhyy, mulla ei ole yhtään ystävää tai kaveria! Yhyy, mä en vieläkään tiedä, miksi haluan isona (ja hitto vie kun aika alkaa loppua, muistuttaa neljänkympin kriisi vaativasti!). Yhyy, mulla ei ole mitään omaisuutta tai säästöjä. Yhyy, mä en ole saavuttanut elämässäni mitään, ja mikä pahinta, en tiedä mitä haluaisin saavuttaa. Samaan aikaan voi kaupan päälle tuntea syyllisyyttä siitä, että angstaa yleensä tällaisia aiheita, samaan aikaan kun maailmassa on työtä vailla olevia, vakavasti sairaita, sota-alueilla asuvia ja jopa nälkää näkeviä ihmisiä. SO FIRST WORLD PROBLEMS! Häpeä hemmoteltu kermaperse Plussapallo, sinä turhan valittajien kruunaamaton kuningatar, ja painu vetämään vielä lisää vähän herkkuja napaan, että voit sitten siitäkin angstata kun yhyy, tulee niin paljon kaloreita! 

</melodramaattinen_paatos>

Virallisen itsesääli- ja valituspäivän mielialaa hoitava "kevyt"ateria: valtava satsi kiinalaista ja kalja

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Voi ei, maanantai, aamu-unisen kauhu tulee! Ehkä sarastuslamppu auttaa...

Olen pahamaineisen aamu-uninen ja kiukkuinen. Luonnollinen vuorokausirytmini on sellainen, että menen nukkumaan joskus 3-4 aikaan yöllä ja herään siinä yhden aikaan päivällä. Tähän rytmiin palaan aina kesälomilla ja viikonloppuina.

Mutta voi taivas kun on vastenmielistä kun maanantai taas on tulossa. Ahdistanut ja potuttanut jo koko päivän, tyypillinen sunnuntaiahdistus alkavasta työviikosta. Huomenna pitäisi vieläpä mennä palaveriin klo 9:ksi, mikä ajatuskin aiheuttaa kylmiä väreitä. Tuskin taas saan oikein edes nukuttua, kun valmiiksi jo pelottaa se karu herätys sikiunesta jo jokusen tunnin päästä siitä kun saa nukuttua. Tällaista helvettiä tämä aina on, että viikolla jää yöunet 4-5 tuntiin, kun ei vaan nukuta enää yöllä vaikka iltapäivän siesta-aikaan olisi ollut kuolemanväsynyt. Ja valitettavasti avokonttorissa ei voi oikein nukkua pientä siestaakaan. Siestan kanssa luulen, että voisin jopa selvitä 9:ksi menosta ilman kauheaa väsymystä ja univajetta.

Ärsyttää sekin, että koko ajan tulee tutkimustietoa, kuinka univaje lihottaa ja nälättää. Tiedän kyllä kokemuksestakin sen, mutta kun en oikein voi tuolle univajeelle mitään, niin kauan kuin on pakko tehdä työtä jossa homma pitää hoitaa tiettynä kellonaikana. Meillä on kyllä liukuva työaika, mutta se liukuma on aamulla vain klo 7-9, joten ei auta tämmöistä joka haluaisi aloittaa puoleltapäivin...

Nyt on sitten uusi ase talossa, sarastuslamppu. Siinä pitäisi herätä pehmeästi lisääntyvään valon määrään, ja
jos siihen ei herää, herättää linnunlaulu. Tänään heräsin sillä valoon jo, ja herätys oli miellyttävä, mutta toisaalta, sainkin mennä herätyksen jälkeen jatkamaan unia saman tien - ja jatkoinkin vielä 5 tuntia. Ei lamppu toki univajeen vaikutuksia poista, mutta jospa se edes vähän pehmentäisi sitä raivoa joka syntyy siitä syvimmästä unesta kännykän tekopirteään rummutus-herätysääneen heräämisestä... Väittävät ainakin että lisääntyvän valon takia ei enää heräisi syvästä unesta vaan vasta kun on vähitellen uni jo keventynyt. Jää nähtäväksi miten toimii!

torstai 24. lokakuuta 2013

Laihtumisen hyödyt ja haitat tähän asti

Vaikka viime viikolla ei laihtumista tapahtunutkaan, kun tuli liikaa annettua periksi pimeän ja kylmän aiheuttamalle mässytyshimolle, niin ajattelin tällä kertaa kirjoittaa siitä, mitä hyvää ja mitä huonoa on laihduttamiseen liittynyt. Laitetaan positiivisesti ensin niitä hyviä puolia!


  • Olen syönyt paljon parempaa ruokaa, myös maultaan, kuin aiemmin. Entinen arkipäivällinen olisi voinut olla lihapiirakka sinapilla ja ketsupilla, tuplapatukka ja olutta muutama tölkki. Nyt se voi olla vaikka kuten tänään, sitruunabroileria, keitettyjä papuja, valkoviiniä ja leipää, jälkkäriksi pallo sorbettia.
  • Olo on ollut paljon energisempi kuin ennen. Ei ole enää sellaista "voi minua vanhaa väsynyttä ihmisparkaa, täytyykö minun jaksaa muka siivota tai lenkittää koira tai viedä roskat" uupumusta, vaan tuollaiset hommat vaan jaksaa hoitaa ilman ihmettelyä ja uupumuksen tunnetta. Ainoastaan aamuisin olen väsynyt, mutta se johtunee siitä, että iltavirkkuna ja aamuntorkkuna tämä työelämän aamupainotteinen rytmi ei sovi minulle yhtään. Uni jää arkisin 4-5 tuntiin yössä.
  • Vaatteet näyttää kivammilta päällä kun keskivartalo ei enää ole makkarainen tynnyrimuodostelma. Inhottavaa ajatellakin että vyötärönympärykseni oli 107 cm kun aloitin :-o Noin viikko sitten se oli 82 cm.
  • Ei ole jatkuvaa taustalla olevaa huolta siitä, että tuhoaa terveytensä elämäntavoillaan. Ennen pelkäsin ajoittain esim. maksakirroosia, alkoholidementiaa, kakkostyypin diabetesta ja muita ylipainoon liittyviä tauteja. Voihan joku sairaus toki aina silti iskeä vaikka terveellisesti eläisikin, mutta on se mukavampi kun ei koko ajan tunne että tässä kaivaa hautaansa haarukallaan, mutta ei vaan jaksa tehdä sille mitään (entinen ratkaisu oli ottaa kaljaa tuohon(kin) ahdistuksenaiheeseen lääkkeeksi).

Mutta on niitä miinuspuoliakin ollut. Paljolti sellaisia mistä olin lukenut että voi laihtumisen myötä käydä.
  • Rypistyminen. Niinhän sitä sanotaan, että kun keski-iässä alkaa laihtua, rypistyy hetkessä. Ja minulle on valitettavasti todella käynyt niin. Aina ennen ihmettelin, että vaikka elämäntapani olivat olleet pitkään aivan järkyttävät, ei minulla ollut juuri yhtään ryppyjä ja näytin suorastaan babyfacelta. No en näytä enää. Silmien alla menee monen sentin rypyt, otsalle on tullut sekä vaakasuoria ryppyjä että kulmien väliin kiukkuiset sibeliusrypyt, ja nenästä suuhunkin kulkee syvät uurteet. Ai niin, ja kaulalle ja vatsalle on jäänyt todella syvät juonteet niihin kohtiin joissa ennen oli läskimakkaroiden välit.
  • Roikahtaminen. Tämä on iskenyt pahiten naamaan. Minulla on ollut lapsesta asti, jo hoikkana, pyöreä pallonaama, joka nyt on alkanut viime aikoina ikävästi roikkua. Ihan kuin silmien alta koko pärstän nahka valuisi kohti maata, ja roikkuu leukaperissä hauskoina pusseina. Äidillänikin on sellaiset pussit, mutta hänelle ne tuli vasta päälle kuusikymppisenä. Myös rinnat ja takapuoli on jotenkin vähän roikahtaneen näköiseksi käyneet, mutta onneksi sitä ei niin vaatteet päällä huomaa. Ihme kyllä vatsa ei erityisemmin roiku, vaikka siitä olen eniten laihtunut.
  • Ihon kuivuminen. En odottanut että sitä kävisi minulle, kun en ole mikään äärimmäisen tiukka dieettaaja ja syön rasvaakin. Mutta niin vaan tuppaa kuivumaan niin naaman kuin vartalon ihokin. Asia on onneksi helposti rasvaamalla hoidettavissa. Ennen ei ikinä tarvinnut rasvata, kun iho oli rasvoittuva muutenkin.
  • Hiusten lähtö. Tämä on oikeastaan ikävin, koska hiukset on aina ennen olleet se osa josta olen lähes ainoana asiana ulkonäössäni pitänyt. Tässä parin viimeisen kuukauden aikana kuitenkin hiuksia on lähtenyt ihan valtavasti, joka pesulla lavuaari on tukossa hiuksia. Nyt sen alkaa jo nähdä päältäkin, että ennen vähän liiankin paksu suoristusraudalla litistettävä tukka alkaa näyttää sellaiselta perinteiseltä suomalaiselta lirutukalta, päätä myöten valuvalta ja ohuelta. Tässä yritän pitkää tukkaa kasvatella (nyt ärsyttävä melkein polkkatukka), mutta saa nähdä miltähän se näyttää jos puolet karvoista tippuu...
Ilmeisesti ainakin tuo ihon kuivuminen ja hiusten lähtö pitäisi loppua sitten kun ei enää ole miinuskaloreilla, kun on päässyt tavoitteeseensa eikä enää laihduta. Rypistyminen ja roikahtaminen tuskin katoaa, mutta toisaalta, olenhan jo nelikymppinen, kai se on luonnollistakin ettei enää näytä pikkutytöltä. 

Voisin maksaa aika paljon, jos saisin tällaiset hiukset vielä joskus takaisin kananperseen tilalle...

maanantai 21. lokakuuta 2013

Joskus unet ovat kiinnostavampia kuin tosielämä

Minulla ainakin on viime aikoina ollut niin. Tosielämä on niin rutiininomaista kuin olla voi: käyt töissä, syöt, ulkoilutat koiraa, nukut, teet kotitöitä. tuntuu tosiaan että juoksee oravanpyörässä josta ei ole ulospääsyä. Ei erityisiä ongelmia, muttei mitään erityistä kivaakaan.

Mutta onneksi on sentään unet. Jos onkin tylsää, niin niissä voi kehitellä mitä vaan jännitystarinoita tai
kokonaisia maailmoja. Minä olen teini-iästä asti ollut luonnostani selkounien näkijä, eli tiedostan unia nähdessäni olevani unessa ja voivani vaikuttaa uneen. Yleensä kommentoin sisäisenä puheena unen tapahtumia samaan tapaan kuin valveilla kommentoin näkemiäni asioita. Joskus valitsen vaikuttaa uneen (tai luoda unen kokonaan alusta asti) ja joskus vaan katselen kuin katsoisin elokuvaa.

Viime aikoina olen unissa seikkaillut dinosaurusten ajassa, ollut filosofoimaan taipuvainen merenneito, ollut naisiinmenevä ja juopotteleva roomalainen sotilas joka on lähetetty kaukaiseen Londiniumiin taistelemaan (olen useimmiten unissani mies), ja afrikkalaisen heimon soturi.

Itsestä kertova uni

Sitten näin vielä unen, joka osoitti elämässäni asian johon pitää kiinnittää huomiota, jos haluan onnellisemmaksi: siihen, että olen kauhean kiittämätön ihminen. Unessa oli todella ärsyttävä mariseva mies, joka marisi ihan kaikesta mahdollisesta. Hän oli oikein tyypillisen vanhan marisijan näköinenkin, kasvot painuneet vakioilmeen takia alakuloisille ja kiukkuisille juonteille jo ajat sitten. Mikään ei tälle tyypille ollut hyvin: jos aurinko paistoi, sai siitä ihosyöpää ja tuli hiki, jos satoi, oli se synkkää ja ikävää. Tarkkailin unta ärsyyntyneenä, miettien että pitäisiköhän vaihtaa teemaa, mutta jäin katsomaan kuitenkin mitä tapahtuu. Lopulta mies, joka oli valittanut myös raha-asioita, ja syyttänyt esim. naisen puutetta niistä, sai lottovoiton. Oliko hän onnellinen? Ei. Tai ehkä päivän tai kaksi. Sen jälkeen hän totesi, että mitä rahallakaan yksinäinen mies tekee, eihän raha tuo onnea. Että kyllä hän vaihtaisi kaikki rahansa elämänkumppaniin, jollaista hän ei kuitenkaan koskaan saa koska (...pitkä syylista). Siinä vaiheessa totesin, että riittää kiitos tämä uni.

Mutta seuraavana aamuna ymmärsin, että juuri sellainen minä valitettavasti olen kuin se unen ärsyttävä hahmo: en huomaa juuri koskaan mikä on hyvin, vaan kiinnitän aina huomion siihen mikä ei ole täydellisesti. Tylsyyden valittaminenkin on yksi muoto siitä: minua ärsyttää ettei ole kovin erikoinen ja kiinnostava elämä, enkä ole kiitollinen siitä ylellisyydestä, että on tylsää, eikä esim. nälkä, vakava sairaus tai kipu, suuri suru jostain tms. Jos saisin sen lottovoiton, olen ihan varma että minäkin kitisisin, että nyt olen yksinäinen onneton vanha rikas nainen, kun ennen olin yksinäinen onneton tavis - nyyh! Täytyypä ottaa opikseen ja alkaa tietoisesti miettiä, mitkä asiat on hyvin myös!

perjantai 18. lokakuuta 2013

Syksyistä sisustus- ja ostosvimmaa ja arancinien ahmintaa

On kieltämättä tullut vähän lohtushoppailtua synkän vuodenajan piristykseksi, niin sisustustavaraa kuin meikkejäkin, ja mussutettua raskaanpuoleisia herkkuja niin kotona kuin ravintoloissa. Tällä kertaa kuvapostausta näistä aiheista.

Vallilan Genetic-verhot. Nuo on jotenkin NIIN minun näköiset, lempivärejäni mustaa, valkoista, punaista ja harmaata vahvoissa kuvioissa.

Eikä se sisustusvimma tuohon jäänyt. Täytyihän verhoille hankkia kaveriksi samoja sävyjä sisältävä matto, josta kuvaa alla. Ja sinisävyisen ryijyn tilalle vähän modernimpi sisustuselementti seinälle: liitutaulu-sisustustarra.

Keittiöön vielä unikko-sisustustarroja seinän piristykseksi. Mun piti mennä ostamaan vähän sohvatyynyjä mutta näin pääsi käymään...

Minun kotini ei ole hillityn beige eikä valkoinen, kaikkea muuta ;-)






Sitten tuli vielä sorruttua tilaamaan nettikehumisen tuloksena meikkejä brittiläisestä nettikaupasta Lily Lolo. Se ei kyllä kaduta, kun tuotteet on aika edullisia ja vaikuttavat hyvälaatuisilta.

Kuvassa olevat tuotteet on:
- mineraalimeikkipohja sävyssä Warm Peach
- huulipuna sävyssä Love Affair
- huulikiillot sävyissä Coctail ja Bitten Pink
- Duoluomivärit sävyissä Nightfall (sini-kulta) ja Cappuccino

Loppuun vielä päivän mässytys, kun tuli tehtyä arancineja eli palleroita joihin risottoriisi-parmesanseoksen sisään tuli maustettua jauheliha-tomaatti-herneseosta, sitten leivitys ja friteeraus. Eivät ole mikään maailman vähätöisin tai kevyin ruokalaji, mutta herkkua kyllä :-)




keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Pimeä ja kylmä tulee, ja minä haluaisin kerätä vararavintoa ja mennä talviunille

Myönnetään: minä kammoan Suomen talvea. Ja jo loppusyksyä siitä alkaen, kun puut alkaa käydä
masentavan lehdettömiksi ja illat pimeiksi. Vanhemmiten kylmä ja pimeä masentaa aina vaan enemmän, ja aikaisemmin, eikä siihen auta edes D-vitamiini tai kirkasvalolamppu - minä muuten hajotin sellaisen helvetinkoneen viime vuonna: yritin terveyslehden artikkelin innoittamana voittaa aamuväsymystä istumalla vartin ison kirkasvalolampun edessä heräämisen jälkeen, mutta kirkas räikeä valo otti vaan päähän, ja yhtenä erityisen kiukkuisena aamuna vapautin itseni ärsyttävästi päin naamaa räkittävästä ihmisrääkkääjästä täräyttämällä härvelin Tuhannen Pillun Päreiksi kuminuijalla.

Painonhallinnan osalta pimeä ja kylmä aika tulee olemaan myös todellinen haaste. Jo nuorena ja luonnostaan hoikkana tapasin painaa talvisin noin 5 kg enemmän kuin kesällä. Minuun on ilmeisesti asennettu karhun vaistot, jotka käskevät pimeän ja kylmän saapuessa keräämään mahdollisimman paljon vararavintoa, ja lisäksi säästämään energiaa välttämällä kaikenlaista liikkumista (voisipa karhun tapaan ryömiä talvipesään nukkumaan ja tulla sieltä ulos vasta keväällä!). Nyt olen alkanut taas huomata vaistojen iskeneen päälle. Tekisi mieli syöpötellä varsinkin makeaa lähes koko ajan. Muutenkin ruokaa tekisi mieli syödä melko järkyttäviä määriä, tuntuu ettei sellaisesta omasta normaaliannoksestani tule nyt kuin kiukkuiseksi. Lisäksi nukuttaa ja väsyttää. Voisin nukkua varmasti jotain 11 tuntia päivässä, ja loppuaikanakaan ei jaksa oikein muuta kuin istua sohvalla lämpöviltin alla tuijottamassa televisiota tai sitten kuumassa suihkussa. Ympärivuorokautinen, jokatalvinen palelu on nimittäin taas alkanut :(

Eilen oli taas järkky päivä syömisen suhteen, ja tämä tämmöinen täytyisi kyllä nyt jotenkin saada kuriin, kun en haluaisi lihoa sitä tavanomaista talvista viittä kiloani, vaan päinvastoin onnistua edelleen pudottamaan. Eilen syötyä:
- Lounaaksi kaksi lautasellista kiinalaista ruokaa buffetista, mm. varmaan 10 friteerattua katkarapua. Kahvin kanssa suklaapatukka. Päivälliseksi hampurilaisateria, ja kotona söin vielä päälle sämpylän metwurstilla ja kananmunalla kun oli vieläkin nälkä. Sorruin silti napostelemaan illan mittaan pähkinöitä ja närpin puolikkaan leipäjuuston pala kerrallaan, pettäen itseäni sanoen jokaisen muutaman sentin palan kohdalla "ja tämä on sitten viimeinen pala". YHH...

Ja tänään nyt taas ihan kauhea makeannälkä vaikka söin ihan kunnollisen lounaan ja jälkiruoankin. Taistele, taistele, suklaa-automaatin kiusauksia vastaan!

Tahtoo talviunille - tai etelään!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Johan oli treffit :-o

Olin sopinut treffit 42-vuotiaan minuun yhteyttä ottaneen miehen kanssa Helsingin keskustassa olevaan kahvilaan. Mies oli vaikuttanut hyvin asialliselta ja mukavalta kirjoitellessa. Yhtäkkiä joku vanhempi mies tulee kysymään minulta: "Anteeksi?". Ajattelen, että kysyy neuvoa tai tietä tai jotain. Mutta ei, kysyykin että olenko nimimerkki XX, ja kun sanon olevani, halaa minua pitkään. Mutta mitä, mieshän näyttää isäni ikäiseltä, voiko se olla oikeasti 42? Sitten huomaan, että ei se välttämättä naamasta niin vanhan näköinen ole, hiukset on vaan niin vaaleat että näyttää kokoharmaalta ja vaatteet on erittäin vanhanaikaiset: prässilliset housut jonkalaisia olen nähnyt lähinnä isoisälläni aikoinaan, joku vähän nuhruinen kauluspaita ja ruskea-harmaa villainen slipoveri. Mies kommentoi että näytän nuorelta, ja mietin hiljaa mielessäni, että niin, sinuun verrattuna kyllä ihan varmasti, mutta sanon vain että kiitos ja että haen itselleni kupin kahvia.

Siinä sitten istutaan, ja mies alkaa heti vuodattaa elämänsä vaikeuksia minulle kyyneleet silmissä. Miten on ollut vaikea lapsuus ja naiset on hänet aina torjuneet, viimeinen deittailtukin kommentoi että olet tylsin tyyppi jonka on tavannut koskaan. Töissäkään ei ole pystynyt käymään vuosikymmeneen vaan on eläkkeellä, ja äärettömän yksinäinen. Pyytää anteeksi sitä että on niin liikuttunut, mutta se johtuu vain liiasta yksinäisyydestä. Kysyy voitaisiinko mennä heille, niin saisi rauhassa puhua ilman ihmisten katseita. Ajattelen, että en minä kyllä tuon tyypin hoivaajaksi (siis naisystäväksi saati vaimoksi) halua, mutta ehkäpä sitä voisi tehdä yksinäiselle hyvän työn ja käydä kuuntelemassa hänen tarinaansa kumminkin, kun itsekin olen aika yksinäinen ja ymmärrän sitä kuinka joskus pelkkä toisen ihmisen seura pitkästä aikaa voi liikuttaa niin että itkettää.

Menemme autollani miehen kotiin Pohjois-Helsinkiin. Kerrostaloasunto on ihan moderni, mutta sisustus
samaa vanhanaikaista linjaa kuin herran pukeutuminen. Kyselen, että harrastatko antiikkia, ja mies kertoo että kaikki huonekalut on hänen vanhempiensa kuolinpesästä, maatalosta Itä-Suomesta. Asunnossa haiseekin vanhukselta, ei varsinaisesti ällölikaiselta, mutta tunkkaiselta ja ummehtuneelta. Siinä sitten istun kuuntelemassa hänen elämäntarinaansa, ja toiveitaan. Oletan, että ei hän minusta naisystävää ajattelekaan, vaan ymmärtää että olen vain kuuntelija, tilapäinen kohtaaminen, kun ollaan niin erilaisia. Hän kertoo haluavansa 5 lasta, ja totean että sinun täytyy kyllä sitten alkaa katsella paljon nuorempaa ikäluokkaa kuin minä olen, että en minä ehdi enää viittä tehdä, hyvä jos yhden edes! Hän kertoo kuinka on lähettänyt kirjeen presidentti Sauli Niinistölle, jossa pyytää että tämä kieltäisi homouden Suomesta, koska JUMALA VIHAA HOMOJA ja antaa sataa tulta ja tulikiveä Suomen päälle jos Suomi sallii homostelun. Alan ymmärtää, mistä syystä hän on eläkkeellä, vaikkei siitä ole puhuttukaan, taitaa olla vainoharhainen skitsofreenikko. Ja samalla mietin, että onko tyyppi jopa vaarallinen, ja päätän etten taidakaan enää hirveästi väitellä ja heittää sarkasmia vaan tyydyn vaan kuuntelemaan ja pyrin lähtemään kohta jollain tekosyyllä.

Tilanne käy tukalammaksi, kun mies pyytää makuuhuoneeseensa katselemaan kirjojaan, ja sen jälkeen alkaa puhua kuinka on seksuaalisesti täysin kokematon, eikä edes suudelmaa ole saanut koskaan. Pyytää minua istumaan viereensä sängylle, kun olen kuulemma niin kauniskin. Minä sanon että istun mieluummin keittiössä. Olen tyytyväinen, etten ole kertonut miehelle oikeaa nimeäni vaan vain nimimerkin, joka oli deitti-ilmoituksen yhteydessä. Kunhan pääsen täältä ulos, minun ei tarvitse ikinä enää nähdä koko tyyppiä eikä kuulla siitä. Sanon, että minulla on menoa tässä seuraavalta tasatunnilta joten minun pitää alkaa lähteä, ja että oli kiva nähdä. Mies halaa taas pitkään, ja sanoo, että hän kyllä jaksaa odottaa että olen valmis enempään. Ja minä mietin, että sitä kertaa ei kyllä tule.

Valitettavasti asia ei ihan jäänyt siihen. Tänään nimittäin olen saanut mieheltä tekstareita. En todellakaan antanut hänelle puhelinnumeroani, eli hänen on tarvinnut selvittää tietoni autoni rekisterinumeron perusteella. Tässä päivän viestinvaihto:
Olen rakastunut. Saanko tulla katsomaan sun koiraa? <3
- No minä kyllä luulen että ollaan niin erilaisia ettei kannata tätä tapailua jatkaa, olen pahoillani.
(Kuluu aikaa pari tuntia)
VAI EI PÄRSTÄ KELPAA SAATANAN HUORA???
 - Ei se siitä ole kiinni, en minä sinua mitenkään halveksi, mutta tuntuu vaan ettei me olla oikeita toisillemme.
LUULETKO SINÄ RUMA VANHA LEHMÄ ETTÄ SAAT TUOSSA IÄSSÄ MUKA JONKUN PAREMMAN? YKSIN JÄÄT KUN VAADIT LIIKAA.
(En jaksa vastata)
MINÄ TAPAN ITSENI KUN KUKAAN NAINEN EI HUOLI MINUA, JA SINÄ OLET VASTUUSSA SIITÄ ETTÄ KUOLEN.
- Toivottavasti et tee mitään sellaista. Mutta minä en ole sinun valinnoistasi vastuussa.
MUTTA OLIT NIIN KAUNISKIN, SINUN on PAKKO alkaa olla minun kanssani.
- Ei ole pakko. Hyvää jatkoa sinulle vaan ja onnea vaimon etsintään, mutta me emme enää tapaa.

Nyt on jotenkin inhottava olo, kun tiedän että tuollainen tasapainoton tyyppi tietää numeroni ja osoitteenikin varmaan. Onneksi vaikuttaa enemmän itseään vihaavalta kuin minua kohtaan vaaralliselta, mutta olipa karu kokemus. Inhottaa satuttaa muutenkin selvästi ihan vereslihalla olevaa kaikkien halveksimaa yksinäistä miestä, mutta en nyt voi säälistäkään alkaa kenenkään kanssa seurustella. Taidan olla itsekin liian herkkä näihin puuhiin, kun tuntuu niin pahalta hylätä tyyppi noin kylmästi :(

perjantai 11. lokakuuta 2013

Miten kukaan voi pitää shoppailusta - siis vaatteiden

Tuli sovittua lauantaille treffit (jee, ensimmäiset mun elämässä, jännittää!) ja eilen päätin käydä ostamassa jotain päällepantavaa. Ei kun ostoskeskukseen, jossa voisi samalla kertaa kiertää monia vaatekauppoja. En tiennyt tarkkaan, mitä etsin mutta yleensä kun näen jotain oman tyylistäni, sitten tiedän.

Mutta ääh kun se on tuskastuttavaa se vaatekaupoissa kiertely ja varsinkin sovittaminen. Välillä vaate näyttää kivalta tangossa mutta ei istu päälle ollenkaan. Tai ei löydy sopivaa kokoa tai väriä sinänsä kivasta mallista. Lopulta kun on muutaman liikkeen kierrellyt, alkaa kaikki vaatteet näyttää tympeältä harmaalta massalta, eikä jaksaisi kokeilla yhtään enää. Sovituskopissa hiki valuu otsalta kun taas n:ttä kertaa riisuu paksut syysvaatteet ja kokeilee uusia. Ja joka kerta siellä peilissä asuu joku kummallinen läski ja naamastaan epämuodostuneen näköinen suohirviö, jonka näkeminenkin ällöttää. Irvistelin ja näytin keskisormea sille hyypiölle pariinkin kertaan sovitusrupeaman aikana :D Olen varma että minun puhelimen kamerassa on joku vika, jonka vuoksi sillä kuvia otettaessa ihmisestä tulee puolet kapeampi kuin oikeasti, koska siellä sovituskopissa ainakin näytti siltä että en ollenkaan muistuta tänne blogiin otettuja asukuvia vaan enemmänkin ryhävalasta.

No, lopulta kävi niin että en ostanutkaan muuta kuin uuden hajuveden, ja värilliset sukkahousut joita voisin käyttää ennestään omistamani Sportalmin villamekon kanssa (en ollut tosin edes varma mahdunko vielä siihen 38-kokoiseen mekkoon mutta toivossa on hyvä elää).

Hajuvedeksi tuli ostettua Gaultier², jota minulla ei ole ennen ollut. Se on unisex-tuoksu, joka tuo mieleeni
jotenkin miesten Diorin Fahrenheitin, jota myönnän joskus käyttäneeni myös vaikka se miestentuoksu onkin. Minulle kammotus vaan on kaikki kukkainen, raikas, vesimäinen ja naisellinen, mikä taitaa luonteeseeni ainakin sopia hyvinkin :D Ilmeisesti myös ulkonäkööni, koska kun Kicksin myyjä kysyi millaista tuoksua etsin, hän kommentoi että arvasi että jotain tummaa ja mausteista varmaan. Erikoinen kokeilu oli kun myyjän suosituksesta kokeilin jokaisen iholla eri tuoksuiseksi muuttuvaa "Molecule 01" nimistä tuoksua. Myyjän kädellä se tuoksui kukkaistuoksulta, mutta minun ihollani voimakkaasti mustapippurilta. Sinänsä jännä efekti, mutta lopulta vähän tylsä ja yksinkertainen tuoksuna, ja kun kotona haistoin uudestaan rannetta johon olin koittanut ainetta, se oli muuttunut väkevöityneen hien tyyppiseksi hajuksi, hyh! Onneksi en ostanut, ja maksanut 110 euroa siitä ilosta että saisin löyhkätä siltä kuin en olisi peseytynyt viikkoon :-o

Asuksi sitten tarkoitus olisi laittaa allaoleva kokonaisuus: vanha Mangon fuksia huivi ja musta Sportalm-villamekko. Sukkahousut jotka on edestä fuksianpunaiset ja takaa mustat ja fuksianväriset avokkaat. Saa nähdä tuleeko hiuksiinkin laitettua jotain fuksianväristä kuten panta tai solki. Täytyyhän se miesparka pelottaa heti varoitusväreillä ;) Tiedän kyllä että jotkut suosittelee treffeille naisellisia, pehmeitä värejä mutta ne vaan ei niin ole mun juttu.





tiistai 8. lokakuuta 2013

IT-ähky iskee

En tiedä mikä on tullut kun on jotenkin alkanut tökkiä kokonaan tietokoneeseen koskeminenkaan vapaa-
ajalla. Niin paljon, että välillä olen lykännyt laskujen maksuakin siksi, että ei oikein jaksaisi käynnistää konetta tai edes iPadia. Kai se on jotenkin se, kun työkseen jo istuu 8 h päivässä koneella, mutta ennen sen lisäksi vielä halusin jopa pelata koneella, ja seurasin monia keskustelupalstojakin. Nyt ei jotenkin jaksa.

Alamäki alkoi kai jo puolisentoista vuotta sitten, kun laitoin Facebook-tilini jäähylle. Tein sen siksi, etten kokenut saavani hommasta mitään, ja koko Facebookin käyttö alkoi tuntua ikävältä velvollisuudelta. Olin hyväksynyt kavereikseni kaikenlaisia tuttuja ja puolituttuja elämäni varrelta, siellä oli niin sukulaistätejä, eksiä, työkavereita niin nykyisiä kuin entisiä, koulu-ja opiskelukavereita sun muuta sekalaista seurakuntaa. Huomasin, että tuttavapiirini ovat keskenään niin erilaisia, että minua hävetti kertoa Facebookissa oikeastaan mitään. En halunnut erilaisten tuttujeni edes tietävän toisistaan. Esim. hävetti kun joku uskovainen tuttu tuputti allekirjoitettavaksi "Abortti on murha"-addressia, jota en tietenkään allekirjoittanut, mutta joka näkyi siellä Facebookissa. Tai toisaalta kun joku nörttituttu intoili uusimmasta scifileffasta, en halunnut taas kaikkien muiden tietävän että minuakin kiinnostaa sellainen. Enkä varsinkaan, kun työkaveri kommentoi kuinka lujaa minulla meni projektin kick-offeissa ja kyseli, että oliko ne minun mustat alushousut, jotka löytyi saunasta - kauhea ajatuskin mitkä sukujuorut siitäkin alkoi varmasti kun muutama uskovainen sukulaistäti näki edes epäilyjä moisesta... Niinpä poistuin Facebookista, enkä ole kaivannut takaisin.

Sitten kävi toinen kämmi. Olin tehnyt itselleni Youtube-tilin voidakseni kommentoida videoita. Olin tehnyt sen keksityllä nimimerkillä, ja kommentointi oli lähinnä tissutellessa tapahtuvaa melko asiatonta läpänheittoa. Yhtäkkiä huomasin, että jostain syystä minulle on myös ilmestynyt Google+-tili, jonka päätin poistaa. Tämän jälkeen vasta viikkojen päästä huomasin, että nyt kaikki kommenttini Youtubessa näkyvät gmail-sähköpostiosoitteeseen liitetyllä oikealla nimelläni. Oli "kiva" shokki huomata, että joku kännissä heitetty paskanjauhanta oli siellä koko nimelläni (vaikkapa Pensselisedän videoon heitetty intoilu siitä miten hauska on kohta "Viskiä vetää - perseeseen vetää"). Niinpä vaihdoin gmail-tiliin myös nimimerkin oikean nimeni sijaan, minkä jälkeen onneksi myös kommentit alkoi näkyä sillä nimellä. Tämä sai kuitenkin luopumaan kokonaan Youtube-kommentoinnista, ja samalla lähti Twitterkin. Enpä minä itse sinne koskaan ollut tweetannutkaan mitään, vain seurannut paria muuta käyttäjää.

Nyt olen sitten tilanteessa jossa blogi on ainoa sosiaalinen media jota käytän. Olen jopa miettinyt sitä että luopuisin kotona olevasta tietokoneesta kokonaan, mutta en taida vielä uskaltaa, koska voihan olla että haluttomuus tehdä koneella MITÄÄN vapaa-ajalla on ohimenevää, ja jossain vaiheessa voisi taas haluta vaikka pelata. Outo ilmiö kyllä tämä, että minä nörtti joka ennen aina olin koneella tai pädillä, en meinaa jaksaa edes avata konetta, ja oikein pahoina päivinä pelottaa edes avata sähköpostit siinä pelossa, että siellä on jotain mihin pitäisi jaksaa ihan vastata.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Luettua: Barry Popkinin Läski maailma

Tämä ei ole mikään laihdutusohjekirja, vaan pitkän linjan nälkä- ja ravitsemustutkijan kokoomateos siitä, miten maailma on 1950-luvulta muuttunut, niin että silloin yleinen ongelma nälkä onkin muuttunut lihavuuden ongelmaksi eri puolilla maailmaa, jopa köyhissä maissa. Kirjasta tekee mielenkiintoisen kirjoittajan pitkä näkökulma: hän on ensin 1960-luvulta alkaen tutkinut nälkäongelmaa ja sen ratkaisuja monissa maissa (mm. Yhdysvallat, Kiina, Filippiinit, Intia, Venäjä), ja sittemmin ylipaino-ongelmaa, seurannut miten tutkituissa maissa ylipaino on vallannut alaa yhä enemmän - ja valitettavasti nälkäkään ei ole silti poistunut, vaan rinnakkain voi elää nälkäisiä köyhiä slummeissaan, ja ylipainoisia keskiluokkaisia.


Neljä päämuutosta jotka ovat johtaneet lihavuuden yleistymiseen: välipalat, viikonloppuruokailu, jättikoot ja ulkona syöminen

Välipalojen kaloripitoisuus on kasvanut viimeisten 50 vuoden aikana runsaasti. Aiemmin niitä söivät lähinnä lapset ja ne koostuivat jostain kevyestä. Välipala oli yleensä energiamäärältään alle 100 kcal, kun taas nykyisin yhdessä välipalassa saattaa olla jopa 300 kcal, ja ihminen voi syödä niitä parikin päivässä. Usein ihmiset vielä valitsevat, niin Intiassa kuin Yhdysvalloissakin, välipalaksi jotain makeaa ja ravintotyhjää, kuten limonadia, keksejä, karkkia tai leivoksia.

Viikonloppusyömiset on toinen iso muutos. 1950-luvulla ihmiset söivät pääosin viikonloppuna samoin kuin viikolla, paitsi ehkä sunnuntain lounaalla saattoi olla jotain vähän parempaa, ehkä erityinen jälkiruoka vaikkapa. Nykyisin monet ihmiset aloittavat herkuttelun perjantaina ja syövät koko viikonlopun huomattavasti enemmän kuin viikolla. Kolmen päivän viikottainen runsas kalorinsaanti on jo merkittävää painon kannalta.

Jättikoot kirjoittaja mainitsee kolmanneksi isoksi muutokseksi, mutta tuntuu että tämä ongelma on pahin Yhdysvalloissa. Ei silti, myydään täälläkin esim. limsoja entistä isommissa pakkauksissa, ja hampurilaisateriat on koottu valmiiksi ranskalaiset, hampurilaisen ja juoman sisältäväksi kokonaisuudeksi. Itsekin olen joskus ottanut aterian, vaikkei oikeastaan olisi sillä kertaa tehnyt mieli siihen kuuluvia ranskanperunoita, koska oli halvempaa ottaa ateria kuin pelkkä hampurilainen ja juoma.

Suuri muutos on myös se, että tuhansien vuosien ajan vain matkamiehet söivät kodin ulkopuolella: kotiruoka oli lähes kaikkien maailman kalorien lähde. Nykyisin ihmiset syövät erittäin usein ulkona, esim. työpäivän lounaan syöminen ravintolassa on tavattoman yleistä, ja sen lisäksi on vielä muita ravintolaruokailuja. Aika usein on niin, että ravintolaruoassa on suurempi annoskoko ja enemmän kaloreita kuin mitä olisi jos ateria pitäisi valmistaa itse itselleen kotona syötäväksi tai evääksi.

Suuri ongelma: juomat

Ihmisen elimistö on sellainen, ettei juomalla voi tyydyttää nälkää. Ihminen voi juoda puoli litraa Cokista tai
kolme kaljaa ennen päivällistä (tai sen ohessa), ja syödä päivällisellä aivan yhtä paljon kuin jos ei olisi juonut mitään ennen. Tästä syystä energiapitoiset juomat on iso ongelma ihmisten painonhallinnalle. Alunperin ihminen joi vain vettä, mutta sitten mukaan tulivat maito, viini, olut, kahvi ja tee. Nämä eivät olleet vielä painolle erityisen tuhoisia, varsinkin kun ennen viimeistä vuosisataa ihmiset kuluttivat töissään riittävästi kaloreita että juomista tulleet lisäkalorit kuluivat pois. Ongelmat alkoivat toden teolla kun teollisuus toi kuvaan sokeroidut juomat kuten limonadit, jääteet, erittäin kaloripitoiset kahvijuomat - sekä myös hedelmämehut (hedelmien juominen mehuina on aika uusi ilmiö, aiemmin ne syötiin hedelminä). Niitä on tullut tavaksi juoda pitkin päivää isoja määriä tavalla, jolla historiassa ei esim. viiniä tai maitoa juotu, ja nykyajan amerikkalainen saakin tutkimusten mukaan yli 400 kcal pelkistä juomista joka päivä. 

Liikkumisen vähentyminen ja perinneruokavaliot

Kaikille varmaan on nykyaikana selvää, että fyysinen aktiivisuus on vähentynyt koneistumisen ja konttorityön myötä, ja sillä on vaikutuksensa lihavuusongelmaan. Se mikä oli itselleni kirjassa uusi ajatus on se, että monet perinneruokavaliot ovat kehittyneet ruokkimaan erittäin rankkaa työtä tekeviä maalaisia, ja siksi jopa näitä sinänsä terveellisiä ruokavalioita noudattamalla nykyihminen voi lihoa merkittävästi. Kirja kertoo intialaisesta perheestä, jotka ovat maanviljelijöitä ja tekevät melko fyysistä työtä, mutta kuitenkin vanhoihin aikoihin nähden paljon kevyempää: he kuluttavat vain puolet niistä kaloreista kuin maanviljelijä 100 vuotta sitten samalla seudulla. Esimerkkiperhe kuitenkin syö intialaista perinneruokaa runsaine kirkastettuine voineen kaikkineen, ja kaikilla perheenjäsenillä on paino-ongelmia. Tämä sai minut, Välimeren ruokavalion harrastajan, myös miettimään, että ehkäpä myös se ruokavalio runsaine oliiviöljyineen on tarkoitettu paljon aktiivisempaan elämäntyyliin kuin omani, ja että istumatyöläisen olisi syytä säätää alaspäin esim. öljyn määrä ja ylöspäin kasvisten.

Muuta - myös ilouutinen meille pastasyöpöille!

Kirjassa kerrotaan myös lihavuuden vakavista terveysvaikutuksista, mutta ne lienevät nykyisin lähes kaikille hyvinkin tuttuja. Samoin elintarviketeollisuuden roolista lihavuusongelman suhteen, ja myös siinä, miten teollisuus voisi auttaa ratkaisemaan ongelman. Pyrkimyksiä nimittäin siihenkin tietyillä yhtiöillä on, että tuotteista pyritään tekemään kevyempiä ja terveellisempiä. 

Yksittäinen poiminta vielä loppuun, ja tämä ilahduttaa ainakin minua pastanystävää joka en pidä
Terveysruokaa: pasta puttanesca durumspagetista

täysjyväpastasta: kirjan mukaan durumvehnästä tehtyä pastaa syömällä saa saman hyödyn kuin tavallisen vehnän täysjyvälajikkeesta tehtyä syömällä. Mutta durumvehnästähän ne kaikki laadukkaat merkit on tehtykin nykyisin! Kirja kertoo durumvehnässä olevan runsaasti korkealaatuista proteiinia, ja sen syömisen olevan yksi tärkeä syy, miksi 1950- ja  1960-luvun Sisilian ja Italian välimerelliset ruokavaliot olivat niin terveellisiä. Kiva kuulla, ettei valkoinen pasta olekaan välttämättä epäterveellistä, eikä edes pizzapohja, senhän voi myös tehdä durumvehnästä, samoin kuin foccaccia-leivän :)

torstai 3. lokakuuta 2013

Minusta taitaa olla tulossa anti-Vihreä!

Olen ollut elämässäni kohtuullisen vihreä ajattelutavaltani. Kuulun Suomen Luonnonsuojeluliittoon ja olen äänestänyt Vihreitä useammankin kerran eläissäni. Kuitenkin viime aikoina olen havainnut, että vihreät ajatukset ovat alkaneet herättää minussa voimakasta vastarintaa.

Ei toki kaikki. Kyllä minä edelleen olen sitä mieltä, että uhanalaisen eläimen niukkoja elinympäristöjä on syytä suojella ja että teollisuudella tulee olla päästörajoja jne. Mutta jotenkin tuntuu että meitä tavallisia, melko kohtuullisia elämäntapoja noudattavia kansalaisia vainotaan nykyisin vihreämielisten taholta ihan liikaa, ja syyllistetään valinnoistamme. Työpaikoillekin ilmestyy heippa-lappuja, jotka muistuttavat milloin valojen sammuttamisesta, milloin roskien erottelusta, milloin kimppakyydeistä. Joskus tekisi mieli kirjoittaa niihin että haistakaa pitkä -----. Reaktio johtuu siitä että tällaista sanomaa tulee joka tuutista ihan liikaa, ja että usein valistuslappujen sävy on yhtä "miellyttävä" kuin metelistä valittavan naapurin heippalapussa.

Ongelma on minusta se, että näissä asioissa ei oteta oikein huomioon ihmisten erilaisuutta ja sitä, että ihmisten henkiselle  hyvinvoinnille on erilaiset asiat tärkeitä. Olen nykyisin sitä mieltä, että ellei ole todella pakottavaa syytä, niin ihmisten tavalliseen elämänpiiriin kuuluviin valintoihin ei pitäisi ympäristöasioiden nimissä juurikaan puuttua. Esimerkiksi minulle tärkeä on yksityisauto. Rakastan autoilua ja työmatkahetkiä kun jammailen radion tahdissa aamuruuhkassa. Hyvinvointiani huonontaisi paljon, jos joutuisin siirtymään julkisiin tai kimppakyytiin. Jollekin toiselle tärkeää on saada asua haja-asutusalueella syrjemmällä. Tästäkin nykyään innokkaat vihreämieliset syyllistävät, ja ovat sitä mieltä että kaikkien ihmisten pitäisi mieluiten muuttaa tiheästi rakennettuun kaupunkiympäristöön kaukolämpöverkkojen ja muun tehokkaan kaupunki-infrastruktuurin ääreen. Jollekin myös matkustelu on erittäin tärkeää, tai vaikka tietyt ruoka-aineet jotka eivät ole maailman ekologisimpia valintoja.

Laitan siis nykyisin ihmisten hyvinvoinnin ympäristön edelle aina silloin kun ei ole oikeasti pakottavaa syytä rajoittaa ihmisten toimintaa. Joku etäisessä tulevaisuudessa vaaniva ilmastonmuutos ei sitä ole, varsinkin ellei oikeasti pystytä osoittamaan, että juuri tämä kulutus- tai elämäntapatottumus, johon puututaan, on merkittävä vaikutukseltaan. Lisäksi on se ongelma, että yksilön kokonaiskuormitus, esim. hiilijalanjälki, voi olla varsin kohtuullinen vaikka hän harjoittaakin esim. nykyisin tietyissä piireissä lähes rikollisena pidettyä yksityisautoilua, jos hän muuten elää vähän kuormittavasti (itse pidän tärkeimpänä ekotekonani lisääntymättä jättämistä). Yksisilmäinen yksittäisten tottumusten vainoaminen ei vaan toimi ja ahdistaa ihmisiä turhaan. Ja ärsyttävintä se on, jos "valistusta" suorittaa joku punavuorelainen nuori ekohippi, joka itse tykkää asua autottomana kantakaupungissa, ja saarnaa omia mieltymyksiään esimerkkinä toisille aivan erilaisille ihmisille, jotka haluavat eri asioita, kaipaavat eri asioita. Tällaisen tyypin paasauksen kohteeksikin olen joskus joutunut.

Että voipi olla ettei Plussapallo enää tule kauheasti Vihreitä äänestämään ;-)