sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulu tuli ja meni, huomenna töihin

Joulunpyhät tuli taas vietettyä perinteiseen tapaan, eli oltua vanhempien luona toisaalta kuuntelemassa jäkätystä läskeistäni ja toisaalta painostusta syödä enemmän. Minä päätin jättää jäkätykset omaan arvoonsa ja söin kun mieli teki.

Eipä se loma niin kovin virkistävä ollut, koska tosiaan olin siitä 4 päivää vanhempien luona, jossa ei voi
Psilocybe Cubensis Ecuador itiöitä
henkisesti täysin rennosti olla. Nyt huomenna työpäivä, ja sekin jonkin verran ahdistaa. Lomalla olen taas heräillyt joskus klo 2 iltapäivällä, ja huomenna pitäisi olla klo 9 aamulla duunissa. Äyh. Ja päivystysluonteisia tehtäviä tiedossa joten siitä ei voi joustaa.

Jotenkin on muutenkin sellainen vuoden loppumisen fiilis, että ei jaksa niin välittää miten tämä loppuvuosi menee, kun voi sitten aloittaa puhtaalta pöydältä ihan uuden vuoden aika pian jo. Ja todellakin, oikeasti pitäisi aloittaa. Menetän kaiken itsekunnioitukseni, jos en nytkään onnistu laihtumaan, kun niin kauan olen yrittänyt. Ja pitäisi olla jo virheistäkin paljon oppinut.

Haaveilin tässä joku postaus sitten sienitripistä. Silloin olin sitä mieltä, että koska se on Suomessa laitonta, en varmasti täällä alkaisi kokeilemaan. Nyt kuitenkin kävi niin että sain tutun kautta itiöprintin, eli pystyisin kasvattamaan sopivia sieniä trippailuun. Saattaapa tästä pienviljelmä lähteä käyntiin ja meikäläinen etsiä valoa uuteen vuoteen taikasientenkin avulla, kunhan sato valmistuu... Ensin täytyisi kyllä jaksaa selvittää miten se itse kasvatus tapahtuu, harrastus sekin :D


4 kommenttia:

  1. Elä nyt rupe päätäsi sentään sekoittamaan.Saattaa olla niin että kilahtaa päässä kokonaan.Onhan se hallusinogeeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä noita sieniä pelätä osaa, monien tutkimusten mukaan esimerkiksi alkoholia paljon haitattomampi päihde... Siis en niiden ottamista, se kasvattaminen toki on vähän jännempää jos siihen ryhtyy, kun on laitonta hommaa.

      Syy miksi kiinnostaa on se, että kun niitä olen kerran aiemmin kokeillut, niin silloin tuntui että sienet auttoivat pääsemään kosketuksiin "itsen syvempien kerrosten" kanssa, tutkailemaan vapaammin sitä mitä pohjimmiltaan haluaa elämässä. Tällä hetkellä on pitkään ollut sellainen olo, että mielessä liikkuu vain tyhjänpäiväisiä pinnallisia ajatuksia, enkä jotenkin pääse ollenkaan selville siitä mitä tahdon. Yhtenä päivänä mielessä kulkee "haluan laihtua", toisena "en halua laihtua, haluan hyväksyä itseni tällaisenani"; joskus haluan muuttaa ulkomaille, joskus taas olen liian vanha enää semmoiseen, välillä tuntuu että olen liian yksinäinen ja tarvitsen parisuhteen nyt, toisena päivänä taas koen olevani liian erakko ikinä ryhtyäkseni parisuhteeseen - kaikissa asioissa tällaista samanlaista ajatusten ristiriitaa. Aiemman kokemuksen perusteella kuvittelen, että sienitrippi voisi antaa selkeyttä siihen mikä on todella tahtoni, pinnallisten hetken ajatusten alla...

      Poista
    2. Ei taida noihin ongelmiin sienet auttaa.. pikemmin päinvastoin. Aikuisena kai tiedät parempia keinoja ongelmien ratkaisemiseen

      Poista
  2. En minä kyllä ihan oikeasti tiedä parempia keinoja, siksi tällaistakin olen miettinyt. En minä siitä toki ole varma auttaako sekään, mutta en usko että haittaakaan juuri on, siksi kiinnostaisi kokeilla. Vähemmän haitallisena minä jotain yhtä sienitrippiä pidän kuin sitä että olen hyvin pitkään suurkuluttanut alkoholia aika järkkyjä määriä. Sienistä ei sentään voi tulla riippuvaiseksi, eikä niitä voi/halua ottaa usein.

    VastaaPoista