Tyypillinen rento lomapäivä kuvin

Minulla on aina lomalla tapana, etten suunnittele mitään, vaan teen mitä vaan milloinkin mieleen juolahtaa. En myöskään elä kellon mukaan, vaan nukun kun nukuttaa ja herään kun satun heräämään. Syön kun on nälkä. Tälla tavalla koko elämä menee äkkiä jotenkin meditatiiviseen rytmiin, jossa sitä nauttii kaikista pienistäkin askareista ja ympäristön kauneudesta, jota yleensä työssä käydessä ei edes huomaa, kun mielessä pyörii vieläkin työpäivää tai illalla hoidettavia asioita koskevia ajatuksia. Ja kaikkea sävyttää sisäinen valitus "uih, olen väsynyt työpäivästä, mutta koiralenkki pakko jaksaa, sen jälkeen päivällinen, sitten tiskit, sitten pyykki, huuuuh voi minua vanhaa väsynyttä raakkia".

Toisin se on lomalla. Tänään heräsin joskus päivän ollessa jo pitkällä, en tiedä mihin aikaan, koska en harrasta kellon katselua lomalla. Tein hitaasti ja nautiskellen itselleni aamiaiseksi tomaatti-oliivimunakasta, avokadotahnalla päällystettyjä voileipiä ja melonikuutioita, ja nautin ne lattekupillisen kanssa. Nautin valtavasti siitä aamupalan laittamisestakin ja kaikista ympäristön äänistä joita kuulin kun terassilla söin aamiaiseni.


Sitten koiran kanssa ulkoilemaan. Kävelin pitkän lenkin Vanhankaupunginlahdella ja välillä istuskelin penkeillä katselemassa maisemia. Joka paikassa näkyi upeita maisemia ja kukkaloistoa. Jotenkin ennen lomaa se on jäänyt minulta lähes täysin huomaamatta, koska olen ollut niin ajatuksissani. Nyt yhtäkkiä tuntuu kuin saisi tehdä lenkit paratiisissa. Tällaistakin väriloistoa löytyi lenkin varrelta.



Se oma koirakin näyttää niin tavattoman söpöltä jotenkin näin lomalla. Sekin on huomannut että emäntä on lomavaihteella ja huomaa muutakin kuin omat ajatuksensa, joten vähän väliä tuijottaa sen näköisenä että "pusu, jooko?"



Koiralenkin jälkeen yleistä löhöilyä ja nettisurffausta. Lähikaupassa kävin ostamassa grillattavaa illaksi. Jossain vaiheessa antauduin yhdelle töissä huomiota herättäneelle addiktiolleni eli Yerba maten latkimiselle. Se ei ole mitenkään maultaan hyvää, mutta mulla piristää paremmin kuin kahvi tai energiajuoma, ja lisäksi vie näläntunteet moneksi tunniksi pois. Nautin sen perinteiseen intiaanityyliin kurpitsankuoresta koverretusta mukista "filtteripillillä" eli bombillalla. Töissä jotkut on epäilleet litkuni olevan jotain huumekasvilientä :D



Päiväunillehan sitä oli päästävä raskaan päivän jälkeen taas seuraavaksi. Unien ja pienen koiralenkin jälkeen jatkoin KonMari siivousprojektia ottamalla käsittelyyn osion "elektroniikka". Löytyikin kaikenlaista röhnää epämääräisistä johdoista muinaisiin kännyköihin ja toimimattomaan leipäkoneeseen ja rikkaimuriin. Huomenna täytyy viedä SER-kierrätykseen ne. Illan jo viiletessä päätin sitten grillata. Tein juustotonta pestoa basilikasta, oliiviöljystä ja pinjansiemenistä. Viipaloin yhden kesäkurpitsan ja voitelin sen oliiviöljyllä. Sitten vaan parilagrillille viipaleet, ja kaveriksi lohimedaljonki jonka kaupasta ostin. Ateria valmistui grillissä nopeasti. Sitten vaan vähän suolaa ja pippuria päälle, ja sitruunan mehua lohelle, ja pestokastiketta. Jälkkäriksi mansikoita.


Loppuilta/yö onkin tarkoitus pelata Witcher 3: Wild Hunt peliä, johon olen tällä hetkellä erittäin addiktoitunut. Kunnes se on läpipelattu, ei varmasti tule päiviä jolloin en aamuyöhön asti istu koneella hävittämässä rumia örkkejä ja bandiitteja. Tällaista tyypillistä keski-ikäisen naisen toimintaa!



Kommentit

  1. Olipa mukavan positiivinen postaus. :) Vaikutat nauttivan elämästä nyt paljon enemmän kun olet lomalla, niinkuin kyllä varmaan moni meistä. Tuli tämän postauksen myötä mieleen, että pienistäkin jutuista voi ja pitäisi nauttia, hyvä aamupala hitaasti, aamulehti, lenkki jne. Tuli ihan sellainen motivaatiopuuska, että työn ohella edes vapaapäivinä pitäisi pystyä nauttimaan elämästä. Pysähtyä kerran, tai aloittaa päivä rauhallisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä lomalla tosiaan on paljon rennompi. Suurin ero itselläni on että kun ei ole loma, lähes koko ajan päässä pyörii ajatusmylly, joka koskee kaikkea mitä pitäisi töissä tehdä, mitä pitäisi kotona tehdä, mitä töissä tapahtui, olenko taas mokannut jotenkin ja sanonut nolosti, suunnitelmia seuraavasta päivästä. Yleensä siitä huomaan olevani ollut liian kauan uponnut ajatuksiini, kun koirani alkaa raapia minua sääreen että hei, minäkin olen olemassa!

      Lomalla ei tuota ongelmaa ole. Sitä ikään kuin putoaa tähän hetkeen eikä ole mitään halua ajatella tulevaa tai mennyttä. Täytyy minunkin tosiaan yrittää päästä samaan myös muulloinkin kuin kerran vuodessa lomalla, ihan viikonloppuinakin. Sitä vähän hankaloittaa univaje jota on rästissä työviikoilta, ja sitten jos ottaa alkoholia työviikon kunniaksi niin sitten ainakaan ei ehdi kauheasti nauttia viikonlopusta kun lauantai menee jonkinlaisessa jumituksessa tai darrassa ja sunnuntaina alkaa jo stressi nousta että huomenna taas töihin...

      Poista
  2. Rentouttavaa lomaa. Onko sinulla töissä stressiä tms? Minulla on, olen lomalla ihan erilainen ihminen -on ihanaa olla rentoutunut. Harmittaa, kun liikuntakaan ei aina tuota rentoutusta -olen miettinyt, että mikähän siihen auttaisi (muu kuin alkoholi). Olisi huippua oppia jokin rentoutusmenetelmä. Grillattu lohiateria näyttää muuten tosi hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sitä stressiä joo, olen usein ajatellut että itse asiassa aivotyö ei taida sopia mulle kovin hyvin vaikka sinänsä olen ihan hyväkin siinä mitä teen, mutta minut pakko tehdä ajattelutyötä 8 h päivässä jotenkin laittaa ylikierroksille, niin että ajatukset ei lakkaa pyörimästä vapaa-ajallakaan ja on siksi jotenkin levoton olo. Eikä ne ajatukset pyöri edes pääosin työongelmissa, vaan usein sosiaalisissa tilanteissa joita on ollut töissä (ja sitä olenko mokannut niissä), itseni häpeämisessä ("olen ruma, tyhmä ja nolo, minun pitäisi kadota viemästä tilaa tästä maailmasta"), sisäisessä valittamisessa vapauden puutteesta, uutisista luettujen julmuuksien ja vääryyksien märehtimisestä jne. Mutta lomalla tuollaista ajattelua ei esiinny oikeastaan yhtään. Pääosin en ajattele lomalla yhtään mitään, olla möllötän vaan.

      Lisäksi koska olen ilta/yövirkku, töissä ollessa mulla on aina univajetta, jota sitten nukun pois viikonloppuna järkyttävän pituisilla yöunilla. Silti kyllä ne loppuviikot vaikeita on kun takana on 3 tai 4 yötä muutaman tunnin yöunilla. Sitten kun perjantaina väsyttää ja vituttaa, niin tekee mieli alkoholia usein, ja jos sitä ei ota, niin tylsistyttää, ja jos ottaa, niin seuraava päivä on taas pilalla. Tällaista se on, ja joskus ajattelin jopa alan vaihtamista, mutta nykyisin meinaan että kun tätä on niin kauan jo tehty, niin eiköhän se eläkeikään asti mene samaan tyyliin, lomien voimalla.

      Oli kyllä hyvää tuo lohi, ja helppo tehdä. Kesällä on ihanaa kun on tuoreita kasviksia ja muita aineita, niin ei tarvitse mitään monimutkaista edes tehdä, riittää kun tekee jonkun yksinkertaisen kasvislisäkkeen ja jotain proteiinipitoista siihen sivuun. Tänään oli vähän samaan tyyliin, kun tein kukkakaalia niin että keitin ensin, sitten vielä paistoin valkosipulilla ja chilillä maustetussa öljyssä, päälle mustan oliivin viipaleita ja basilikaa. Sen kaverina söin chorizo-makkaraa ja leipää.

      Poista
  3. Sulla on kyllä mainio blogi. Tulen aina hyvälle tuulelle kun juttujasi luen. Jatka samoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos palautteesta :)

      Poista
    2. Sama täällä, olet merkittävä elämän piristäjä! Ihanan nihilististä tekstiä, jonka kaltaista toivoisi itsekin uskaltavansa joskus kirjoittaa :)

      Poista

Lähetä kommentti