Microsoft irtisanoo, ja optimistit uskovat että saadaan paljon start uppeja

Taas helpotti Microsoft IT- ja elektroniikka-alalla olevaa huutavaa työvoimapulaa. Tai siis oikeasti pahensi ennestään jo huonoa tilannetta. Olen itse IT-alan yrityksessä ja meillä on ollut parkin YT:t parin vuoden sisään, ja ei ole löytynyt oikein niissä pois potkituille kokeneille ammattilaisille töitä. Eräskin alkoi sitten ajaa taksia työkseen kun koki niin toivottomaksi saada alan töitä.

Mutta tätä ei tahdo lehdissä ja televisiossa esiintyneet asiantuntijat uskoa. Katsoin ajankohtaisohjelman, jossa joku professori tosissaan väitti, että esim. ohjelmoijista on kova kysyntä ja töitä löytyy kunhan vaan Salosta suostuu lähtemään vaikka Tampereelle tai Helsinkiin. Perusteena oli se että esim. Intelillä on ollut auki tiettyjä työpaikkoja pidempään. Ongelma nyt vaan on se, että mitään kysyntää ei ole tavallisista peruskoodareista, joita meistä suurin osa ollaan, vaan niistä on valtava ylitarjonta. Sellaisista jotka osaa koodata webbikauppoja tai pankkisoftaa tai sairaalasoftaa, tavallisista Javan ja javascriptin tai .Netin vääntäjistä vaikkapa. Sen sijaan on jonkinlaista kysyntää hyvin harvinaisesta erityisosaamisesta, mutta niihin paikkoihin ei oteta jos ei niistä hommista ole kokemusta ennestään.

Yrittäjäksi sitten?

Sipilä, ja moni muu, taas tarjosi ratkaisuksi sitä että hei, tämähän on oikeastaan positiivista, kohta tästä tulee uutta pöhinää kun nämä superlahjakkaat insinöörit perustaa innovatiivisia start-uppeja, jotka vetävät ajan kanssa Suomen nousuun. 

Mutta valitettava totuus on, että aika suuri osa meistä it-ammattilaisista ollaan minun kaltaisiani tavallisia duunareita, joista ei ole yrittäjiksi. Ei ole mitään liikeideoita, eikä oikeastaan haluakaan pyörittää omaa yritystä. Minunkaltaisiani, jotka osaavat toteuttaa sen mitä joku käskee, mutta jos pitäisi itse keksiä mitä tehdä, niin pää lyö vaan tyhjää. Epäluovia puurtajia siis. 

Jos vaikkapa minun pitäisi väkisin keksiä mitä yrittää, ainoa olisi että voisin alkaa myydä omaa työtäni konsulttina, omalla toiminimellä. Se taas ei ole mitenkään kannattavaa tässä taloustilanteessa. Isot it-talotkin on vähentäneet konsulttien käyttöään koska se on kallista ja toiseksi kun tilauksia ei ole niin valtavasti, oma kuukausipalkkainen väkikin riittää hoitamaan hommat. 

Toivottavasti siellä Salossa, josta lopetetaan kokonainen 1100 hengen tuotekehitysyksikkö, on vähän innovatiivisempaa porukkaa, vaikka itse kyllä luulen että niitä on aina pieni prosentti, ja monet niistä joilla on hyvä idea tai halua yrittäjyyteen, perustavat sen yrityksen ilman massairtisanomisia työnantajaltakin. Osalle sentään ulkomaille lähtö on vaihtoehto.

Kommentit

  1. Hyvä kirjoitus. Itse olen toiminut yrittäjänä yli 20 vuotta. Välillä työllistänyt yli 10 henkilöäkin. Toimialana on teollisuusautomaatio. 2000-luvun alulla oli varsinainen nousukiito, kun oli selvää, että tuotantoa pystytään suomessa kasvattamaan ainoastaan automaatiota lisäämällä. 2008 vuodesta lähtien ei enää ollutkaan tarvetta kasvattaa tuotantoa ja teollisuusinvestoinnit romahti. Kyllä tässä kuitenkin valtavalla työmäärällä kuitenkin hengissä pysyy, kun pohjatyö ja omat investoinnit on tehty 2000-luvun alulla. Nyt alalle lähtevän uuden yrittäjän onnistuminen olisi mielestäni lähes mahdotonta tässä kilpailutilanteessa.

    Kaiken kruunaa se, että poliitikot puhuu kauniita näistä yrittäjyyteen kannustamisista, ja kuvittelee näin ratkaisevansa työllisyys ongelman. No kyllä monen kohdalla ratkeaakin, kun työttömäksi jäänyt henkilö "työllistyy" yrittäjänä ja pian huomaakin menettäneensä kaiken sen mitä ennestään omistaa. Siinä kun sitten kaikkitietävä viranomainen toteaa, että tällainen kuuluu yrittäjyyden riskeihin, niin alkaa lopulliset ratkaisut olemaan lähellä.

    Sitten kun vielä viranomaisten mielestä kun yksi on yrittäjä, koko perhe on yrittäjiä. Itsellä vaimo oli töissä yrityksessäni hoitamassa kirjanpitoa ja vastaavia. Kun työtä ei enää ollut, vaati 7 kuukauden ja vissiin viiden valituskerran työn saada hänelle työttömyyskorvaus. Viranomaisten mielestä kun hän oli oppinut ihan ilman koulutusta sähköasentajaksi ja logiikkaohjelmoijaksi, joten hän pystyi työllistymään yrityksessä, joka pystyy hädin tuskin työllistämään yhden ihmisen.

    Yrittäjyyteen kannustaminen ja työvoimapoliittinen koulutus on kaksi keinoa, joilla saadaan tilastoja kaunistettua, mutta ei mitään todellista aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Ihmisiä painostetaan yrittäjiksi markkinatilanteessa, jossa vakiintuneidenkaan yritysten on vaikea pärjätä, ja sitten syyllistetään jos yritys ei ota tuulta alleen ja menee nurin.

      On jotenkin liikuttavan naiivia kuvitella, että entiset Nokian insinöörit on kaikki niin valtavan luovia että merkittävällä osalla niistä on ihan taatusti jotain loistavia liikeideoita (ja siihen päälle kykyä oikeasti toteuttaa niitä, pyörittää yritystä, markkinoida tuotteitaan jne) jotka suunnilleen valloittavat maailman. Kuitenkin nokialaistenkin alat on vahvasti kilpailtuja ja niillä on vakiintuneet toimijat, ja on hyvin harvinaista että löytää jonkun siivun jolla pystyisi oikeasti menestymään tässä taloustilanteessa.

      Työvoimapoliittinen koulutus myös käsittääkseni tosiaan on melkoinen vitsi. Eipä sen avulla taida olla juuri kukaan kunnon töitä saanut. Eiköhän nuo nokialaisetkin pistetä työnhakukursseille ja atk-kursseille tai jonnekin, pois työttömyystilastoja rumentamasta.

      Poista
  2. Sanottakoon, että en IT-alalla ole ollutkaan, niin akateeminen työttömyys on tuttua. Gradu meni kintuille, koska oli liikaa paineita. Tutkijaksi alkaminen toisaalta olisi vaatinut elämistä suuren stressin alla, kun odotetaan pelkästään TULOKSIA ja aina oltaisiin katkolla löysässä hirressä. Pääni ei kestä tuollaista painetta.

    Olen jokseenkin luova ihminen, mutta en käsinkosketeltavan luova. Teoreettisesti luova. Kaoottisesti luova. Hullu tiedemies. Eksentrikko. Yksinpuurtaja. Humoristi. Innostaja. Pelle. Hassu. Ei katu-uskottavuutta. Ei markkinointikykyä. Ideoita löytyy - useimmiten vähemmän konkreettisia.

    Yrittäminen kaikkine byrokraattisine koukeroineen ei myöskään ole luovan ihmisen paras ympäristö. Pöhköjä ideoitakaan ei kukaan heti osta.

    Päätin sitten alkaa jakamaan innostusta tieteeseen ja matematiikkaan oppitunneilla opettajan roolissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin yliopistolla hommissa pari vuotta valmistumiseni jälkeen. Silloin siellä ei muuta stressiä ollut kuin toki se, että virat olivat pätkissä. Kaltaisilleni vasta tohtorintutkintoa tekeville, joilla nimike oli yleensä assistentti tai tutkimusavustaja, virat tulivat puolen vuoden pätkissä. Siihen aikaan tosin ei ollut vielä sitä vaaraa kovasti että aina ei jollain nimikkeellä sitä virkaa jatkettaisi. Nykyisin on toisin, sielläkin puolella paljon kovempaa ja ihmisiä oikeasti jää työttömiksi.

      Mutta käytännössä tajusin miten rentoa se yliopiston duuni oli vasta, kun lähdin liike-elämään. Kyllähän siellä yliopistollakin toki piti jotain saada aikaan, itselläni oli opetusvelvollisuutta sekä tutkimusvelvollisuutta esimerkiksi. Opetusvelvollisuus oli lähinnä laskuharjoitusten vetämistä, jonka laiskana ihmisenä hoisin käyttämällä edellisten vuosien valmiita tehtäviä. Tutkimusvelvollisuuden suhteen proffa opasti heti stressittömälle tielle, eli että ei pidä ottaa painetta tarpeesta tuottaa papereita, tai niiden laadusta, että kyllä me aina johonkin lehteen saadaan julkaisuja vaikkei aina varsinaista kultaa tuotokset olisikaan. Sama tyyppi antoi myös mulle vinkin kun en keksinyt mitä kirjoittaa hänen keksimästään aiheesta: juo pullo punaviiniä ja anna tulla. Tällä menetelmällä kirjoitettu julkaisu löytyy vieläkin nimeäni googlettamalla, ja se hävettää jonkin verran :D Mutta laittoi se proffakin siihen oman nimensä, idean ja tutkimusaiheen keksijänä, vaikka sisältö oli jopa minusta silkkaa paskaa. Kirjoitin sen koko artikkelin tosiaan kännissä ja ajatuksella että kirjoitan hienon oloista pseudotieteellistä tekstiä, jossa sisällön tyhjyyden peittää kielellinen koristelu.

      Hienoa että sulle on löytynyt oma paikka ammatin suhteen! Innostuneita opettajia tarvitaan aina, niistä se innostus saattaa tarttua oppilaisiinkin. Itse olisin maailman huonoin opettaja, kun en ole innostunut oikein mistään. Menisin sinne opettamaan asenteella että pakkohan tämäkin tylsä paskanjauhanta eli opettaminen on taas hoitaa, no, tunti kerrallaan ;)

      Poista
    2. Ilmapiiri onkin yliopistolla löysän letkeä. Tiedän. Pääni vaan alkaa kehitellä sitä painetta, kun kaikki on aina vaan katkolla. Aikarajat taitavat olla todellinen akilleen kantapääni. Opiskelu oli aikoinaan helppo aloittaa, koska kesto on normaalisti viisi-kuusi vuottta. Tahti oli nopeaa ja arvosanat erittäin hyviä ensimmäiset kolme-neljä vuotta. Sitten tulivat paineet ja romahdus. Ei siis opintojen sisältö vaan...
      Monille asiat ovat toisin eli pitkä rupeama nähdään hirveänä taakkana.
      Carpe diem on vähän outo asia minulle.

      Poista
    3. Ongelma tuokin. Itselläni se päinvastainen ja varmaan tavallisempi, eli aikaan ei tahdo saada mitään ennen kuin deadline on ihan lähellä jo. Sitä ennen mennään asenteella "ehtiihän sitä HUOMENNA"... Sitten tehdään monen kuukauden hommat viikossa paniikkivaihteella yötä päivää tehden kun ei saa aikaiseksi ennen kuin ihan konkreettisesti alkaa tulla vastaan takarajat ja niiden missaamisen seuraukset (kuten potkut töistä jos paljastuu ettei ole tehnyt kuukausiin mitään).

      Opinnoistakaan en ottanut paineita. Yritin itse asiassa päästä vaan läpi mahdollisimman vähällä vaivalla ja nopeasti, arvosanoista en välittänyt mitään. Minä kun en koskaan ajatellut että jäisin yliopistolle töihin joten arvosanoilla ei väliä, pääasia kunhan se maisterintutkinto on. Kävi kuitenkin mäihä ja pääsin jo 3. opiskeluvuoden alusta töihin assistentiksi (suhteilla, silloinen miesystäväni oli laitoksen henkilökuntaa ja suositteli minua) joten tuli sitten oltua muutama vuosi yliopistollakin töissä.

      Poista

Lähetä kommentti