KonMari osa 1: vaatteet (olipa urakka!)

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, otin heti KonMari siivousmenetelmäkirjan luettuani käsittelyyn kirjan ohjeiden mukaisesti ensimmäisen kohteen eli vaatteet. Minulla oli kuvitelma, ettei minulla ole paljoa vaatteita, kun en ole vuosikausiin välittänyt ostaa kuin välttämättömän koska tynnyrin muotoisen ämmän päällä kaikki näyttää pahalta kumminkin joten ei motivoi yhtään shoppailla. Mutta yllätys oli suuri kun kaivoin joka ainoan talosta, myös talvivaatevarastoista ja naulakoista, löytyneen vaatekappaleen lattialle ja edessäni oli polveen asti syvä vuori kenkiä, vaatteita ja laukkuja eteisen lattialla.




Että noita sitten käymään läpi yksi kerrallaan, ja kriteerinä säästämiselle tai pois laittamiselle se, herättääkö vaatekappale hyviä tuntemuksia vai ei. Alkuun tuntui että ei jumalauta, mullehan ei jää yhtäkään vaatetta kohta, kun tuntui että kaikki on masentavia kaapuja ja rättejä vaan. Muuttolaatikoista joihin olin pakannut osan vaatteista löytyi mm. melkoinen varasto koon 34-36 vaatteita, jotka sen lisäksi että muistuttivat minua siitä että en ole enää nuori enkä hoikka, olivat monet jo tyyliltäänkin ihan vanhanaikaisen tai minulle sopimattoman näköisiä, esim. housuja joissa leveät lahkeet tai erilaisia vetoketjuja siellä täällä koristeena. Roskiin siis vaan. Sitten löytyi monia versioita samanlaisista vaatekappaleista, esim. kolmet valkoiset lähes samanlaiset caprit - olin "unohtanut" purkaa talvivarastoista niitä ja sitten todennut seuraavana vuonna että kas, tarvitsen kesähousuja ja ostanut taas uusia. Masentavimmat läskinpeittokaavut heitin myös menemään. Lopputulos: 7 jätekassillista roskiin menevää ja 1 kierrätykseen (UFF-keräyslaatikkoon) mennyt. Tosiaan suurin osa oli niin rumia ja nuhraisia ettei niitä kierrätykseenkään voinut laittaa.

Sitten uudelleen järjestämään jäljelle jäänyt vaatevarasto

Näistä päästiin nyt!
Jäljelle jäi vain ehkä noin kolmasosa entisistä vaatteista. Mutta se kolmasosa on aidosti minun tyylisiäni vaatteita jotka ei masenna joka kerta kun ne näkee. Käytin järjestämiseen KonMarin suosittelemia periaatteita.

Ei erikseen talvi- ja kesävaatteita vaan kaikki samaan

Tämä oli minulle tervetullut idea. Olen inhonnut aina sitä kun täytyy pakata muuttolaatikoihin sesongin lopuksi vaatteet ja siellä ne sitten tunkkaistuu ja nuhraantuu. Olen tunkenut noihin jopa suht arvokkaita villakangastakkeja, jotka laatikkokesän jälkeen on olleet ryppyisiä ja nuhraisia. Lisäksi vaatehuonettani on tunkkaistanut se että hyllyjen alla on ollut 6 talvivaate/muu roina-laatikkoa, joista nyt siis pääsin eroon koska kaikki on rekillä tai hyllyillä aina! 

Henkareille menevät vaatteet

KonMari suosittelee säilömään ripustimissa sellaiset vaatteet jotka tuntuu siltä ettei ole hyviä taiteltaviksi, eli ei ole ehdotonta sääntöä tästä. Järjestykseksi hän suosittelee niin, että vasemmalle laitetaan raskaampia ja pidempiä vaatteita, oikealle kevyempiä ja ohuemmasta materiaalista olevia. Noudatin järjestystä jota suositeltiin eli vasemmalta talvi- ja välikausitakit, pitkät mekot, lyhyet takit ja jakut, paidat, puolihameet. Pari kauden ulkotakkia jätin eteisen naulakkoon käytön kätevyyden takia.

Vasemmalle raskaammat ja pidemmät vaatekappaleet

...ja oikealle lyhyemmät ja kevyemmät
Ainoat jäljelle jättämäni kesäkauden ulkotakit (muut oli liian rumia / kuluneita)

Taiteltavat vaatteet

Tässä oli suurin muutos säilytystapoihini. Olen säilyttänyt aina "pallittavat" vaatteet jotka ei vaadi henkarille ripustamista, pinoissa hyllyillä. Tavassa on monia haittoja, kuten rypistyminen ja pinojen sotkeentuminen kun ottaa keskeltä jonkun vaatekappaleen. Lisäksi voi olla vaikea heti nähdä, mitä kaikkea siellä pinossa on, minkä vuoksi olen tehnyt esim. T-paidoista useita pinoja tyyliin "arki-T-paidat", "paremmat-T-paidat", "pitkähihaiset T-paidat". Hankalaa. KonMari suosittelee vaatteiden taittelemista siisteiksi suorakaiteksi, ja laittamista pystyyn laatikoihin. Tämä vaikuttaa minusta hyvältä tavalta. Menipä pieneen tilaan kaikki tavarani näin aseteltuna, vaikken vielä osaakaan tehdä yhtä siistejä taitelmia kuin KonMari.

Housuja + parit shortsit + 1 trikoo-puolihame. Kahdet pesussaolevat vaaleat kesähousut puuttuu.
Toppeja, paitoja, villatakki. 3 T-paitaa pesussa, muuten tässä kaikki mitä jätin jäljelle. KonMarin suosituksen mukaan kevyet vaatekappaleet edessä ja paksummat ja pitkähihaiset takana. 
Huivit myös laatikkoon taiteltuina

Laukkuja jätin jäljelle 4 kpl, 1 musta nahkainen käsilaukku, toinen isohko musta nahkainen olkalaukku, sitten värikäs pieni kesälaukku ja pieni valkoinen cross body -laukku. Kenkiä jäi kesälle 6 paria ja talvelle 3.

Alusvaatelaatikostani en viitsi laittaa kuvaa, mutta laitan KonMarin videon siitä miten voi järjestellä pieneen tilaan sukkahousut, sukat, rintaliivit ja alushousut. Noudatin tätä menetelmää, ja ennen lipastosta 2 laatikkoa vieneet tavarat menivät taiteltuina pieneen vihreään muovilaatikkoon hyllylle.



Lopputulos

Olen lopputulokseen tyytyväinen. Vaatteet menee laatikoissaan kahdelle vaatehuoneen alahyllylle ja on helppo nähdä mitä on missäkin. Ja lopultakin ne kyynisimmät harmaat / tunkkaisenbeiget teltanmuotoiset "olen läski ja ruma, haluan siis piiloutua" kaavut on heitetty menemään. Nyt on myös helppo havaita mitä vaatekappaleita on tarpeeksi jo ja mitä ehkä pitäisi hankkia lisää, kun kaikki sesongista riippumatta on aina esillä.  (Ensi viikonloppuna sitten seuraava jättiurakka: kirjat.)

Kommentit

  1. No oletpas todellakin toiminnan nainen! Sanoista tekoihin ja vips, kaappiin mahtuu taas myös vaikka raikasta ilmaa. Viherrän kateudesta! Kuinka kauan tuohon urakkaan meni aikaa?

    Mulla on omia rytkyjä 40 vuodelta ja lasten rytkyjäkin kohta 13 vuodelta niin ettei kääntymään mahdu, plus kaikki vanhat lelut, kirjat, astiat, urheiluvälineet you name it, ja joka ikinen töllin nurkka huutaa tyhjentämistä. Mutta mihin ihmeeseen työnnän tämän kaiken? Kirpparille en koskaan saa mentyä. Toistaiseksi voin vain kuvitella sen helpotuksen ja vapauden tunteen kun sälää on vähemmän... ei saakeli, pakko repiä jostain tätä varten ylimääräinen viikonloppu!

    Laitoitko muuten ne rumimmat vaatteet oikeasti roskiin vai tekstiilin kierrätykseen?

    VastaaPoista
  2. Kyllä siihen aikaa meni koko lauantaipäivä, kun piti vielä joitain vaatteita pinokäsittelyn jälkeen silittääkin ennen kuin ne viitsi pakata uudestaan laatikoihin tai ripustimille. Suurin aika meni ihan siihen yksi kerrallaan sen valitsemiseen, minkä vaatteen pidän ja mitä en.

    Sitten kun jäljellä oli enää pidettäviä aika pieni joukko, ei niiden pakkaaminen valtava homma ollut. Jouduin kyllä useampaankin kertaan katselemaan noita KonMarin videoita että miten se taittelu nyt menikään, esim. ohuita sukkahousuja en meinannut saada millään onnistumaan vaan niistä tuppasi tulemaan epämääräinen pursuileva pallero alkuun. Mutta tässäkin varmaan tapahtuu vielä oppimista kun rutiinia tulee.

    Laitoin nuo rumimmat vaatteet Energiajae-jäteastiaan taloyhtiössämme eli poltettavaksi menevät. Täällä ei ole tekstiilikierrätyslaatikkoa, mutta tuollainen löytyy, eli ei sentään mene sekajätteeseen ja sieltä kaatopaikkaa täyttämään. Jotenkin oli puhdistava ja vapauttava olo viedä säkki säkin jälkeen sinne vaan ja sanoa bye bye vanha väsynyt roina. Samalla, jos vähän meinasi huono omatunto iskeä siitä että tässä sitä heitetään ehjää tavaraa menemään, niin tein päätöksen että jatkossa harkitsen tarkemmin mitä ostan, ja pidän kaiken esillä, niin ettei pääse enää kertymään tuollaisia jätevaateröykkiöitä kotiin. Ei se mitään jos tämä on 1 kerta elämässä kun tämän tuhlauksen tekee, kunhan ottaa opikseen.

    Se on myös mukava että menetelmä suoraan kertoo missä järjestyksessä kannattaa käydä asuntoaan läpi. Eikä tarvi yrittää kaikkea kerralla. KonMarin mielestä jos puolessa vuodessa saa käytyä asuntonsa läpi, siis ne kaikki kategoriat läpi, niin on ihan ok nopeaa toimintaa. Keittiöstä mulla tulee tulemaan myös paljon roinaa, jemmattuja rumia astioita joita en ole saanut heitettyä pois kun ne ei ole rikki (vaikka voivat olla parittomia tai aivan järkyn näköisiä), laitteita joita en ole käyttänyt vuosiin jne ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä inspiroivasta postauksesta! Minä olen pitkään yrittänyt raivata asuntoani, kun kaikki paikat ovat täynnä tavaraa, ihan liikaa vaatteita, kirjoja, lehtiä, joita en ole koskaan lukenut enkä tule lukemaankaan, rumia perintöastioita ja koriste-esineitä ja kaiken maailman papereita! Kirjeitä, päiväkirjoja, valokuvakansioita! Kummasti sitä tavaraa vain kertyy, vaikka nykyään en osta enää juuri mitään. Hirveä hinku päästä turhasta tavarasta eroon ja saada väljyyttä ympärille. Kuvasi ovat todella innostavia! Pitäisi varmaan myös tarttua tähän metodiin, kuulostaa ja näyttää hyvältä. Ai että, miten kivalta näyttää nuo huivitkin siististi taiteltuna! Minulle on vaikeaa heittää ehjää tavaraa roskikseen. Vaatekeräyksiin on mennyt monta pussia, osa käyttämättömistä heräteostoksistani on tälle hetkellä myynnissä Vähän käytetty -nettikirppiksellä, vanhoja lakanoita ja pyyhkeitä vein juuri kolme pussillista eläinsuojeluyhdistykselle. Mutta kirjat on suuri ongelma, suurin osa on sellaisia, joita ei mikään divarikaan huoli. Kai ne pitäisi nakata tunteettomasti sinne energiajätteeseen! Toivottavasti kerrot täällä blogissasi myös seuraavista vaiheista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas ei ole edes kovinkaan vaikeaa heittää näköjään tavaraa roskiin, joten ihmettelen miksi olen sitä yleensä nurkkiin kerännyt niin paljon. Jotenkin vaan asiaa ei ole sen enempää ajatellut, vain laittanut johonkin kaappiin tai laatikkoon tai muuttolaatikkoon tavarat mitä ei ole aikonut pian käyttää, ja sinne ne ovat unohtuneet. Jotenkin ei ole tullut edes mieleen heittää välillä menemäänkin tavaraa, tai kierrätykseen tai mitään.

      Nuo kirjat, mullakin on niitä aivan järjettömästi. Pystyssä seisova iso kirjahylly on jossa on 25 kpl kirjalokeroita, ja niistä 2:ta lukuunottamatta kaikki ihan täynnä kahdessa rivissä. Niitä on niin paljon, että mikään "vien vähitellen kierrätykseen" ei tule toimimaan, tai se roina on seuranani vielä puolen vuoden päästäkin ja jossain vaiheessa todennäköisesti into loppuu ja vähentäminen jää. Tarkoitus olisi heittää energiajätteeseen suurin osa, jättää vain pieni määrä joita voin viedä lähikirjaston kierrätyshyllyyn.

      Poista
  4. Siis onko olemassa painettuja kirjoja, joita kirjastotkaan eivät huoli? Mä elän arvoineni ja ajatuksineni näköjään ihan jotain pula-aikaa kun kuvittelin, että mikä tahansa painettu kirja on aina arvostettu esine... (Isäni on arvatenkin samaa lajia, koska häneltä on peritty 1940-luvulla painettuja lastenkirjoja. -- Kuvittele tämä roinan määrä, jos kirjoissakin on 70 vuotta suvun nurkissa pyörinyttä kamaa...! Yhdenkin kaapin nurkassa on hirvitys lasimaljakko, jonka isoisäni sai kollegoiltaan lahjaksi kun jäi eläkkeelle. As I said, you name it... mitä tässä töllissä ei ole, sitä ei ole keksitty.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjastot ottaa vastaan lahjoituksia vain "tarpeen mukaan". Mun lähikirjastossa niille on sellainen pieni kierrätyshylly, johon ei montaa kymmentä kirjaa mahdu.

      Itse olen pitkään jo pyrkinyt eroon fyysisten paperituotteiden ostamisesta. Tykkään lukeakin kirjoja enemmän iPadilla kuin perinteisessä formaatissa. Ja lehtimyyjille on aina vastaus, että jos sitä ei saa digitaalisena, niin en tilaa. Ei paperiroskaa lehtikoria täyttämään, kiitos.

      Poista
  5. Teen nyt toista kierrosta maritusta. Ensimmäisen tein viime kesänä, jolloin arviolta 1/3 kaikesta omistamastani tavarasta sai lähteä. Teen nyt toisen kierroksen siksi, että asunnossamme on putkiremontti ja täällä ”evakkoasunnossa” on helppo käydä tavarat uudestaan läpi. Tosi jännä kuinka monen muistoesineen tai vaatteen kihdalla (joista en viime kesänä raaskinut vielä luopua) joudun ihmettelemään, miten kuvittelin että haluaisin ne säilyttää :D Varmaan sitä on aina tunteellisempi kun luopuu asioista ensimmäistä kertaa, ja jotkut tavarat joiden olemassaoloa ei silloin ensin ollut muistanut, herättivät siinä hetkessä tunteita. Mutta nyt kun ne tulevat uudestaan vastaan ja muistin niiden olemassaolon (vaikka en ollutkaan vuoteen niihin koskenutkaan), irti päästäminen on todella helppoa! Ässävinkki ainakin pk-seudulla asuville: viekää kaikki ehjät tavarat ja vaatteet kierrätyskeskuksiin! Siellä ne otetaan kyselemättä vastaan. Isommat kuten patjat ja huonekalut sorttiasemalle. Näin ei tarvitse murehtia ehjän tavaran tai vaatteen roskikseen heittämistä! Ja pakko vielä lisätä että tämä siivousmetodi on mullistanut oman ja mieheni arjen, todella suosittelen aivan kaikille!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti