Uusi hallitus: Perskusta kokkareilla

Ei ole valitettavasti mun keksimä tämä mainio lause vaan se tuli aamulla twitterissä Riku Rantalan tililtä:

Niinhän se meni, mitä vaali-iltana sanoin: perskusta pukkasi. Mutta kokkareista! Ripulia silti.
Tässä voipi olla että tulee melko kylmä meno vähäosaiselle ja keskituloisellekin, ellei sitten talous ala Suomesta riippumattomista syistä euroopanlaajuisesti nousta lamasta.

Kepulit jo sanansyöntipuuhissa


Kepulit ovat aloittaneet vaalipuheidensa syömisen esimerkillisen reipasta tahtia. Itse en ole koskaan ko. puoluetta sympatiseerannut, se on mulle aina ollut tunkkaisen maalaiskonservatismin ja kuntavirkakähminnän pesäke nro 1. Parin vuosikymmenen takaa jo muistoissa on lause: "Kepu pettää aina". Mutta silti en odottanut että ihan näin nopeasti alkaisivat todellista karvaansa näyttää.

Esimerkiksi nämä talouden leikkaukset. Katsoin vaalienalusviikolla keskustelun, jossa puolueiden puheenjohtajat esittelivät kantojaan asiaan. Keskusta esitti kohtuu maltillista linjaa 2 miljardin leikkaustavoitteineen ja tuomitsivat Kokoomuksen 6 miljardin leikkaustavoitteet aivan kohtuuttomina. Mutta nyt kun yhteiskuntasopimuksesta neuvoteltiin, kävikin ilmi että Sipilän ja Keskustan mielestä pitäisi leikata 10 miljardia (lähde) !

Tavallisen työntekijän kyykyttämisyritykset ovat myös jo alkaneet työajan pidennystavoitteiden esittämisellä. Ei voinut tulla Keskustallekaan yllätyksenä, että ehkäpä ammattiliitot ja palkansaajat eivät suostu käytännössä palkanalennukseen (samalla palkalla enemmän työtä) varsinkaan kun missään ei ole esitetty uskottavia laskelmia tällaisen toimenpiteen oikeista tuottavuushyödyistä kansantaloudellisella taholla (yksittäinen yrittäjä siitä varmasti voi hyötyä saada, mutta eri asia hyödyttääkö se esim. työllisyyttä tai valtion saamia verotuloja on eri asia).

Onneksi järkyttävä yhteiskuntasopimus pidennettyine koeaikoineen ja työaikoineen sentään torpattiin. Nyt täytyisi vaan kansan pysyä tiukkana eikä olla suomalaisille tyypillisesti kaikkeen kiltisti alistuvia lampaita. Jos oikeasti ei uskota että kipeät toimet edes auttaa, niin sitten on tehtävä kaikki tarvittava ettei sellaisia toimia saateta voimaan. Yleislakko, mielenosoitukset, mitä vaan. Perskusta kokkareilla -jengiltä voi oikeasti odottaa toimia jotka ehkä saavat jopa lauhkeat suomalaiset lopulta barrikadeille. Tai sitten ei, eihän suomalaisia erityisemmin muilta leikkaaminen haittaa, jos itse saa pitää keskiluokkaisen elintasonsa.

Kommentit

  1. Seuraako plussapallo jääkiekkoa? Voisin kuvitella että seuraat. Olen urkkinut jos kävisi hyvä tsägä ja olisit kirjoittanut siitä jotain. T. Uskollinen lukijasi

    VastaaPoista
  2. Olen aktiivisempi fudiksen seuraaja, mutta toki minä MM-kisoja seuraan, kaikki Suomen pelit ainakin! Vetoakin tulee lyötyä usein lisäjännityksen saamiseksi.

    Mutta koska ei tule seurattua muuten lajia niin aktiivisesti kuin isoissa kisoissa, niin en tunne pelaajia tai taktiikoita riittävän hyvin että osaisin älykkäästi muodostaa mielipiteitä mitä pitäisi tai olisi pitänyt tehdä toisin matseissa jne. Mä vaan katselen ja fiilistelen, mielellään tuoppi Karjalaa tai Karhua kourassa :D

    VastaaPoista
  3. Minun pitää paljastaa,olen myös ja kaljamaha lady. Nyt viimeisen vuoden olen yrittänyt siirtyä viiniin ja vähentää kaljan kittausta. En miellä itseäni juopoksi kuitenkaan,onhan minulla kaikki puitteet kunnossa ja olen terve,enkä juo päivittäin. Blogisi on ollut mahtava,ethän lopeta bloggausta. T. Uskollinen lukijasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo viiniin siirtyminen mullakin on ollut agendalla, ja se onnistuukin ruoan kanssa mutta jotenkin tietyt tilanteet vaan tuntuvat vaativan sitä kaljaa. Esim. joku jääkiekkomatsin katsominen on mun päässä niin assosioitunut olueen, että ei tule tunnelmaa viiniä lipittäessä :D Muutenkaan en osaa oikein juoda viiniä humaltumistarkoituksessa, se hapan maku alkaa jossain vaiheessa tökkiä pahasti. Ruoan kanssa kyllä tykkään.

      Mä olen pitkään juonut myös ainakin lähes päivittäin. Vielä pari vuotta sitten join arkisin 3-6 tölkkiä kaljaa tissutellen joka ilta kotona, ja viikonloppuna 1-2 päivänä kunnon kännit. Nykyisin useimmiten juon vain 1 annoksen alkoholia päivällisellä, silloin tällöin sitten enemmän kyllä. Erikoista on, etten ole huomannut mitään erityisiä hyötyjä alkoholinkäytön vähentämisestä, en edes laihtumista. Edes se kun viime keväänä olin 3 kk paleodieetillä ja täysin ilman alkoholia, ei tuonut mitään erityisiä hyötyjä.

      Poista

Lähetä kommentti