tiistai 26. toukokuuta 2015

Tajusin, että olen oikeastaan aika tyytyväinen siihen ettei minulla ole lapsia

Luojan kiitos ei meillä!
Ja se on hyvä niin, koska olisin joka tapauksessa liian vanha niitä saamaan ;) Eikä mulla edelleenkään ole mitään lapsia vastaan, mutta olen "jälkikääntymässä" kohtaloani surkuttelevasta lapsettomasta
vanhastapiiasta vähitellen osaani ihan tyytyväiseksi lapsettomaksi vanhaksipiiaksi.

Minähän aina nuorempana pidin automaationa että naimisiin sitä varmaan jossain vaiheessa tulee mentyä ja lapsi tai pari saatua, niinhän kaikki tekevät. Mutta kun ei niin käynytkään, meinasi neljänkympin lähestyessä iskeä kova ahdistus siitä että elämäni biologinen tarkoitus, lisääntyminen, uhkaa jäädä täyttymättä. Mikä siis olisi elämäni tarkoitus, kun en ole mitään muutakaan merkittävää tehnyt, minä pohdin ja ahdistuin.

Mutta nyt viime aikoina olen tajunnut että lapsettomuudellani on niin paljon hyviä puolia oma luonteeni huomioon ottaen, että en haluaisi vaihtaa toisenlaiseen osaan. Itselleni tärkeitä hyviä puolia ovat ainakin:

  • Tietynlainen riippumattomuus yhteiskunnasta. Lapsi sitoo monenlaisiin yhteiskunnallisiin instituutioihin kuten neuvolat, päiväkodit ja koulut. Yhteiskunta myös valvoo sitä miten ihmiset lapsiaan hoitavat, ja hyvä niin toisaalta, koska lapset ovat puolustuskyvyttömiä ja on kaikenlaisia ihmisiä. Itse olen kuitenkin niin riippumaton ja erakko luonne, että minua ahdistaisi joutuminen pakolla tekemisiin tuollaisten instituutioiden kanssa. 
  • Ei pakkososiaalisuutta, jota väkisinkin tulisi esimerkiksi lapsen tai lasten koulujen ja harrastusten, tai pelkästään leikkipuistokäyntien myötä. Voin kuvitella minut, juron ja small talkia inhoavan akan, jossain leikkipuistossa äreän näköisenä toivomassa ettei kukaan vaan puhu mulle jos ei ole ihan oikeaa asiaa :D Ja toisaalta tuntemassa samaan aikaan ahdistusta siitä, että taidan antaa juroudellani lapselle huonoa mallia.
  • Oikeus renttuiluun. Jos minua huvittaa vetää kesälomalla neljän viikon deekis, niin sen kun vedän. Siitä kärsii vain oma elimistö, ei kukaan toinen ihminen. Koirakin kun vain tykkää kun emäntä on kännissä mukavan rento ja leikkisä eikä niin tylsä kuin yleensä. Lapsen kanssa ei rento renttuilu oikein onnistuisi. 
  • Pelon ja huolen puute. Olen usein miettinyt mikä siinä on, että minä en ollenkaan pelkää esimerkiksi työttömyyttä, sairautta tai edes kuolemaa. Suuri syy siihen on lapsettomuuteni. Minun ei tarvitse huolehtia kenenkään toisen pärjäämisestä kuin omastani. Työttömänäkin sinkku aina jotenkin pärjää, kun jonkinlainen hyvinvointivaltio on vielä pystyssä. Jos olisi elätettävänä lapsi, huoli olisi suurempi. Ja varsinkin huoli oman terveyden tai jopa hengen menetyksestä - miten lapsi sitten pärjäisi jos minulle kävisi jotain? Nyt ajattelen rennosti, että olisin valmis lähtemään vaikka tänään, enkä murehdi mitään etukäteen. 
  • Hiljaisuus ja rauha kotona. Ai että minä rakastan hiljaisuutta. Joskus kun olen asunut miehen kanssa, on ahdistanut toisesta aikuisestakin syntyvät äänet. Esim. toisen tapa pitää telkkaria taustaäänenä, vaikkei edes katso sitä tai tapa höpöttää liikaa, kun minä kaipaisin hiljaisuutta kuulla edes omat ajatukseni. Kuinkahan kauan menisi että meikäläinen olisi lataamokunnossa, jos minun pitäisi asua parin kiljuvan ja leluja patteriin hakkaavan leikki-ikäisen kanssa :D
  • Paljon aikaa vain olla ja ajatella. Ainakin pienet lapset sitovat aika paljon käytännön hommiin joita pitää tehdä kotona ja muuallakin. Minä olen epäkäytännöllinen ihminen, sellainen oleskelija ja pohdiskelija enemmän kuin tekijä. On suurta ylellisyyttä saada työpäivän jälkeen vaikka köllöttää vaan sohvalla vihanneksena tuntikaupalla, jos siltä tuntuu.
Että kai minä lopulta sitten olen sellainen VELA eli vapaaehtoisesti lapseton, vaikken ikinä tietoisesti ajatellutkaan etten lapsia halua. 

11 kommenttia:

  1. VELA:sta tuli heti mieleen Harry Potter -kirjoissa esiintyvät veela-lumoojattaret :) Niillä ei tosin kai ollut yhteyttä sen paremmin lapsellisuuteen kuin lapsettomuuteenkaan...

    Lasten hankinnasta voi omalta kohdaltani mainita sen, ettei mulla ollut opiskeluaikoina tullut MIELEENKÄÄN, että haluanko lapsia vai enkö. Elin ihan hetkessä, enkä moisia pohtinut. Kun tapasin tulevan ex-mieheni 28 vuoden kypsässä iässä ja hän kysäisi, että tehtäisiinkö lapsi, olin ensimmäiset pari päivää hieman hämmentynyt. Mitä se tuollaisia kyselee? Tuntui aivan irrelevantilta koko juttu. Noh, sitten niitä kuitenkin tuli ja muutuin ihmisenä aivan toisenlaiseksi, tai ehkä kyse oli siitä, että piilossa olleet piirteet tulivat esiin ja pintaan. Mene tiedä, mutta käsittääkseni olen suoriutunut äitiydestä ihan hyvin, vaikka se ei suunniteltua tai odotettua ollutkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla sama historia että en ajatellut sitä oikein mihinkään suuntaan että haluanko lapsia vai en. Taustalla jossain oli vaan oletus että todennäköisesti niitä tulee jossain vaiheessa, niinhän tuntui käyvän jopa niille, jotka parikymppisenä sanoivat tiukasti ja ehdottomasti että ei ikinä lapsia, minä keskityn uraan ja matkusteluun. Pidin aika todennäköisenä että minulle, jota ei urat ja matkustelut edes niin valtavasti kiinnostanut, tulisi jossain vaiheessa perheenperustamisaika.

      Mutta eipä löytynyt sellaista miestä joka olisi lapsia halunnut tai muutenkaan mitään kovin pitkäaikaista kumppania, joten jäi se lapsiasia sivuun, kunnes vähän vaille nelikymppisenä tuli hetkeksi paniikinomainen olo että nyt pitäisi saada ehkä lapsi sittenkin, kun ei enää kauaa ehdi. Onneksi olin aikaansaamaton enkä ruvennut tekemään mitään asian eteen, tai muuten olisin nyt minulle tässä iässä paljon vähemmän sopivassa tilanteessa kuin nyt muuten olen.

      Kyllä minäkin uskon että pakon edessä olisin äitiydestä ihan ok suoriutunut, mutta stressi se olisi minulle ollut ja kova.

      Poista
  2. Lapset pitää tehdä parikymppisenä kun on vielä tyhmä ja jaksaa valvoa. Sitten kun on itse 50 hujakoilla muksuilla on oma elämä ja itsellä rauha :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä aikalailla ihannetilanne minunkin mielestäni. Itsestäkin tuntuu että olisin parikymppisenä, ehkä vielä 25-vuotiaanakin ollut, ainakin jos olisin lapsen isään vielä ollut kovin rakastunut, ollut aika sopeutuvainen elämäntyylin muutokseen perhe-elämäksi. Mutta jossain kolmenkympin jälkeen sitä on tullut paljon mukavuudenhaluisemmaksi, ja sellaiseksi joka ei haluaisi tinkiä mistään omastaan kenenkään takia, ei miehen eikä lapsen. Minusta tosiaan tuntuu mahdottomalta jopa ajatus vakikumppanista, en minä jaksaisi enkä haluaisi sopeutua kenenkään toisen ihmisen tapoihin omassa taloudessani.

      Poista
  3. Itselläni on yksi lapsi ja en niitä halua lisää koska oles sosiaalisesti erakko ja nautin yksinäni olemisesta.Jos minulla olisi sukua enemmän ja parempi mies voisin harkita toista lasta.Mutta nyt olen niin yksin lapsen kanssa joten omaa aikaa jää todella vähän.Juuri noita kännäilyjä itsekseni kaipaan.Töistä tullaan päiväkodin kautta ja sitten alkaa kiukuttelu.RUokaa pitää alkaa laittaa ja sen keksiminen että mitä laittaa vaikka ideoitahan olisi,mutta koita minimibudjetilla tehä jotain järkevää.Sitten se loppuilta,ei oo mitään tekemistä jne.Itse et voi tehdä mitään kun lapsi vinkuu vieressä.Rakastan kyllä lastani yli kaiken ja vaikka kuolisin hänen puolesta.Mutta jos saisin kääntää kelloa taakseppäin en tekisi lapsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkea tunnustus, jonkalaisia ei usein kuule. Ainakin näin lapseton saa yleensä kuulla pelkkää ylistystä lapsiperhe-elämästä ja päivittelyjä kuinka paljon menettää kun ei ole hankkinut lasta. Joidenkin mielestä ei suorastaan tiedä elämästäkään yhtään mitään siksi kun ei ole lasta, vaan on ikuisesti henkisesti keskenkasvuinen säälittävä otus. Erityisesti tiettyjen -usein ei älyllisesti niin välkynoloisten- sukulaisämmien juttuja kuunnellessani olen ajatellut, että eikö nuo tajua kuinka valtavan loukkaavia ja satuttavia nuo jutut olisivat, jos kohde olisikin esim. sellainen että olisi yli kaiken halunnut lapsen, mutta ei syystä tai toisesta ole saanut. Että kiva, menetit kokemuksen äitiydestä ja lapsen kasvamisesta, mutta ei siinä kaikki, olet lisäksi jonkinlainen ali-ihminen, ali-nainen, ja ikuinen teini kypsyydeltäsi, loppuikäsi!

      Minä uskon että lasten suhteen kaikilla valinnoilla tai teillä on omat hyvät ja omat huonot puolensa. Tiedän että minä menetän paljon koska minulla ei ole lapsia, mutta toisaalta saan toisenlaisia asioita. Ja se jolla on lapsia saa paljon, mutta menettää myös joitain asioita. Pääasia on kai että voi olla ainakin suurimman osan aikaa oman tilanteensa kanssa sovussa, ja siihen tuntuu että minä olen pääsemässä lopulta.

      Poista
  4. Ja vaikka kuinka rakastaa, niin täysi-ikäisen sekakäyttäjän äitinä ei ole herkkua. Silloin alkaa lapsettoman elämä näyttäytyä tosi huolettomana. Joku aina ne alkoholistit, ongelmaiset, itsemurhaajat, rikolliset ym myös on synnyttänyt ja rakastanut. Jokaista puhelimen soimista pelkää eikä voi pitää kännykkää yöllä kuuloetäisyydellä. Sisaruksensa on taas ihan ääripää tunnollisuudessaan ja kunnollisuudessaan, että ei kotiolot yksin.. että kyllä lapseton monelta surulta myös säästyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ne kotiolot tosiaan niin kauheasti vaikuta, vaikka helposti vanhempia syyllistetään. Itse ainakin tiedän kaikenlaisia kombinaatioita, esim. todella kauheista kotioloista tulleita erittäin kunnollisesti eläviä ihmisiä, tai hyvistä kotioloista tulleita täysrenttuja tai rikollisia ja kaikkea siltä väliltä. Ja tosiaan voi tulla samasta perheestä ihan erilaisia lapsia.

      Raskas osa tuokin varmasti. Samoin kuin olen ajatellut joskus erästä naapurustossa asuvaa tapausta, jossa jo aikuinen lapsi on sen verran kehitysvammainen ettei pysty ilmeisesti edes tuettuun itsenäiseen asumiseen vaan on vanhojen vanhempiensa hoidettava. Jo heikohkot vanhukset hoitaa lapsen lailla käyttäytyvää nelikymppistä miestä, ja päälle varmasti huoli että mitä pojalle käy kun he eivät enää kerta kaikkiaan pysty hoitamaan häntä. Ei niistä vastuista lapsista kaikissa tapauksissa pääse edes täysi-ikäisyyden myötä, ja välittämisestä tuskin koskaan.

      Poista
  5. Millä hakusanoilla sun blogiin on ajauduttu, olisi hauska tietää. Monet bloggaajat tekevät siitä postauksia, kiinnostaisi sinun vastaava aiheesta sillä blogisi on erilainen verraten valtavirtaan :)
    Lapsiasioista olen kanssasi ihan samaa mieltä, mutten tiedä oliko mahdollisten lasten onni vai oma onnettomuuteni jäädä lapsettomaksi?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole muuten ollenkaan itse selvittänyt noita hakusana- tai kävijä-asioita. Se on ihan tietoinen päätös niin. Minä kun en tavoittele isoa lukijakuntaa, en mainosta tms, joten minun ei tarvitse tietää, eikä ole henkilökohtaista kiinnostustakaan tietää.

      Poista
    2. Ok, huolimatta lukijakunnan määrästä niin on aina hauska lukea postauksia aiheesta. Mutta eipä siinä mitään kun et halua niin sitten ei, hyvä blogi kuitenkin!

      Poista