Minulla taitaa olla ahmimishäiriö

Olen alkanut epäilemään, että minulla todennäköisesti on jonkinasteisena ahmimishäiriö. Se on alkanut laihduttamisyritysten myötä. Ennen kohtuuttomat syömiseni liittyivät pelkästään kertoihin jolloin join myös alkoholia paljon, eikä niihin liittynyt mitään erityistä häpeää syömistäni määristä.

Nyt on toisin. Olen saattanut olla ihan hyvällä ruoalla, 1500 kcal päivässä saannilla, mikä ei vähän liikkuvalla pienikokoiselle naiselle ole kauhean vähän. Ja 3 kk olin myös ilman alkoholia, joten sitäkään ei voinut syyttää. Mutta silti on välillä iskenyt nitiä valtavia himoja joiden kourissa syön ruokaa kuin se olisi loppumassa maailmasta. Ja niiden aikana ja jälkeen tunnen valtavaa morkkista vahingosta jonka olen laihdutukselleni tehnyt "repsahduksellani". Joka kerran jälkeen tunnen olevani taas vähän huonompi, vähän luuserimpi, ja vähemmän kontrollissa siitä mitä syön ja paljonko. 

Tällä hetkellä on vielä morkkista viime viikon syömisistä ja juomisista. Nyt tuntuu, että olen kuin alkoholisti ja ryypyt, mutta ruoan kanssa. Ja ruoassa on se paha juttu, että siitä ei voi pidättäytyä kokonaan kuten alkoholista voi. Nyt tuntuu, että pystyn olemaan syömättä kokonaan (vaikka tällaisella pussipirtelökuurilla), tai sitten ahmimaan, mutta en oikein mitään siltä väliltä, paitsi ihan hetken aikaa. 

On ollut kyllä hieno saldo vähän päälle vuoden laihduttamisella. Paino on sama kuin aloittaessa, mutta kroppa on mennyt säästöliekille niin ettei paino putoa enää kuin äärikuureilla, ja lisäksi tavalliseen ruokaan on tullut järjettömiä himoja jotka oli minulle ennen ihan vieras ilmiö. Lisäksi pakkomielteisyys ja kielteiset ajatukset omaa ulkonäköä ja myös luonnetta (tahdonvoiman puute) kohtaan ovat lisääntyneet huomattavasti. Tänään esimerkiksi kaupassa huomasin ajattelevani häpeää ulkonäöstäni lähes koko ajan, vaikka toisaalta järki yritti sanoa, että olen ihan tavis eikä kukaan minua edes huomaa. Mutta silti joku osa mieltä pyörittää päässäni listaa inhottavimmista ulkoisista vioistani, joiden takia hävettää mennä edes ihmisten ilmoille. 

Minä tiedän, että järkevä ratkaisu olisi se mitä esimerkiksi Terveyskirjasto sanoo ahmimishäiriöstä:

"Ahmintaan taipuvaiset henkilöt säätelevät usein syömistään erilaisilla dieeteillä, johon liittyy aterioiden väliin jättämisiä. Tämä sekoittaa nälän ja kylläisyyden säätelyn, minkä vuoksi dieetilläolo ja aterioiden väliin jättäminen lisäävät selvästi taipumusta ahmintaan.
Sekä ahmimishäiriössä että lievemmässä ahmimistaipumuksessa tärkein yksittäinen hoitotoimenpide on dieetilläolon lopettaminen"

Mutta itseinho läskiä kohtaan ei anna periksi noudattaa tätä ohjetta, vaan sanoo, että nyt kyllä itsekurilla vaan 10 kg pois nutraamalla, niin sitten voidaan miettiä tuota dieetilläolon lopettamista. Hitto, olisipa voinut vaan olla tyytyväinen pullukka ja jättää tämänkin kokematta. Elämänmuutos on tuonut varsin kauas siitä elämäniloisesta vailla huolta huomisesta mässäävästä ja juhlivasta tyypistä joka olin aiemmin. Entinen minä olisi nauranut kaltaiselleni neuroottiselle oman ulkonäkönsä vahtaajalle ja niuhottajalle, ihmetellyt että kuka hullu valitsee tuollaisen kun voisi vaan vähän pyöreämpänä elää oikeasti mukavasti. Ja vielä enemmän se olisi nauranut jos kuulisi, että tämä niuhottaja ei ole oikeasti edes laihtunut kaikella hössäämisellään. Saapa nähdä millainen loppu tälläkin touhulla on...
Jotenkin tutunoloinen kuvio tämä ahmimishäiriön kulusta kertova... Tällä hetkellä vaiheessa "guilt and self dislike - increased resolve to diet" (syyllisyys ja itseinho - lisääntynyt päättäväisyys pitää laihdutuskuuri)... 

Kommentit

  1. Uugh, kuulostaa jotenkin niin... inhimilliseltä. Me ihmiset aina jaksetaan uskoa ihmeisiin! En usko, että olet ahmimishäiriöinen, sillä en näe sussa niin paljon psykoottista käyttäytymistä, että olisit todellisuudesta vieraantunut. Oikeastaan ajattelen niin, että pahimmat ilmiöt pitäiskin aina varata nimikkeitä myöten niille, joilla on Oikeita Ongelmia... eikä vaan että on "vähän" paino-ongelmia...no on mullaki 30 kg liikaa muttei (käsittääkseni kuoleman verran...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, etten välttämättä ihan diagnosoitavasti syömishäiriöinen ehkä sentään ole. Ehkä tämä on vaan ahmimistaipumusta, jonka on aiheuttaneet erilaiset kuurit ja ruokarajoitukset... Todellisuudesta vieraantuneena en ainakaan itseäni pidä - on vaan ollut jotenkin itselle pelottavaa, että tavallisen ruoankin kanssa voi kontrolli mennä samaan tapaan kuin joskus alkoholin, jos lähtee "parille" ja hoipertelee sitten aamuyöstä valomerkin jälkeen kotiin... Olen ahminut mitä kummallisimpia asioita kuten jauhelihaa tai juustoa suoraan juustokuutiosta, pystymättä lopettamaan vaikka ahdistaa jo kalorinsaanti.

      Toisaalta Patrik Borg kirjassaan varoitti että tähän tiukat kuurit todennäköisesti johtaa. Minä vaan en tahtonut uskoa sitä omalle kohdalleni. Lainaus kirjasta "Rentoa painonhallintaa": "Painonpudotuksen pitäisi parantaa terveyttä, silti tutkimukset ovat osoittaneet, että käytännössä laihduttaminen lihottaa ja heikentää terveyttä... Laihdutuksen havaitaan johtavan masentuneisuuteen, elämänlaadun laskuun ja syömisen häiriintymiseen". Ja silti vieläkin jaksan uskoa että tällä kertaa pikakuuri varmasti onnistuu, kun onhan se joillain muillakin onnistunut.

      Poista
    2. Puhuit siitä "osasta mieltä", joka syöttää sulle kielteisiä ajatuksia. Jo Freudin ja Jungin ajoista tätä mielenosaa on nimitetty egoksi, mutta mun mielestä paras nimitys sille on Lörppö. Heti kun tietoisuus vähänkin hellittää, Lörppö pääsee vauhtiin ja luo kaikenlaisia ihme uhkakuvia ja kielteisiä näkymiä :D

      Kaikilla on siis oma Lörppö, eikä sitä vastaan oikein ole muuta konstia kuin tiedostaminen (se tietty vaatii keskittymistä ja energiaa). Tietoisena pysytteleminen on tosi vaikeaa, mutta esim. meditaation harjoittaminen auttaa kasvattamaan lörpönvastaisuutta omassa mielessä! Suosittelen!

      Poista
    3. Minä otin viime kesänä asiakseni tutustua meditaatioon. Jotenkin vaan ei sitten se lopulta napannut, kun tuntuu että minulla on elämässä muutenkin liikaa sellaista ei mitään tekemätöntä yksinäistä "möllöttämistä". Ja minun mieleni on liiankin usein muutenkin ihan tyhjä, sitä pitäisi paremminkin yleensä saada aktivoitumaan eikä enää rauhoittumaan ;-)

      Noihin ajoittain tuleviin Lörpön höpinöihin olen yrittänyt ottaa sen kannan, että höpisköön, mutta en minä siitä niin välitä. En ota vakavasti. Katselen kuin sivusta, ihan kuin puhuja en olisi minä ollenkaan. Usein seurailen esim. äärimmäisiä itsekriittisyyskohtauksia jopa suurella huvittuneisuudella, kun tiedän itsekin miten kohtuutonta se itseruoskiminen on.

      Poista
  2. Voi, miten tutulta kuulostaa! Minäkin tunnistan kyllä itsessäni jonkinasteisen ahmimishäiriön, joka ilmenee paitsi siinä, miten paljon syö, myös siinä, miten ruokaan suhtautuu. Tiedostan ajattelevani ruokaa ihan kohtuuttoman paljon ; ollessani syömässä saatan jo miettiä seuraavaa ruokailua. Tästä on tietenkin seurauksena painonnousua, morkkista ja itseinhoa, joiden ympärillä ajatukset tuntuvat myös ihan liikaa pyörivän. Tulin juuri ihanissa paikoissa vietetyltä kahden viikon ulkomaanreissulta, jonka onnistuin lähes pilaamaan itseltäni, kun kaiken aikaa mietin, kuinka olen tälläkin aukiolla, rannalla jne. lihavin ja rumin nainen... Kyllä tällainen mielestäni jo jonkinlaisen häiriön kriteeit täyttää. Mitä sitten fyysiseen puoleen tulee, ei 35 kilon jojoilu kovin terveellistäkään liene. Ongelma tiedostettu siis, mutta ei aavistustakaan siitä, mitä sille pitäisi tehdä. Suositeltu dieettien lopettaminen johti viimeksi 25 kilon lihomiseen, mikä varmasti edelleen vaan jatkuisi, jollen taas vahtaisi painoa hysteerisesti. Ilmeisesti vaan minäkin olen saanut elimistöni joteniin sekaisin, sillä loma-ajalla jo 2 vikon retkahdus löysempään ruokailuun (eikä edes mitään hallitsematonta mättöä tällä kertaa) näyttää taas tuoneen 4 kiloa lisää... Terapiaanko tässä pitäisi mennä, vai miten sitä saisi ruokailunsa ja painonsa jonkinlaiseen hallintaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kyllä on ahdistavaa, kun rennosti ottaminen edes hetken johtaa heti räjähdysmäiseen painonnousuun, ja sitten taas kuurit yrittää päästä eroon läskistä johtaa entistä kamalampaan nälkään ja mielitekoon. Itse en ole onneksi tässä kierteessä ollut vielä kovin kauaa, kun vasta viime vuonna aloin edes välittää painostani ja yrittää pudottaa sitä, mutta masentavaa on ajatella, että jotkut ovat jopa 10 vuotta tai enemmänkin jojoilleet ahdistavassa ahmimisten ja kovien dieettien vuorottelussa.

      Poista

Lähetä kommentti