Miksi en juhli pääsiäistä?

- enkä joulua, enkä muitakaan kristillisiä juhlapyhiä? Lyhyt vastaus on, että koska en ole kristitty, ja koska olen liian vakavamielinen juhliakseni tyhjää perinnettä vailla omakohtaista merkitystä. Tässä vähän pidempi vastaus ja pääsiäisen kunniaksi ajatuksiani kristinuskosta, höystettynä tänään koiralenkillä otetuilla keväisillä kuvilla.

Uskonnoista yleensä. Oli aika, jolloin olin kiinnostunut kovastikin hengellisistä asioista. Olen lukenut kaikenlaista Raamatusta Bhagavad Gitaan, buddhalaisiin teksteihin ja joitakin new age -kulttiteoksiakin, kuten "A Course in Miracles". En koskaan löytänyt kirjoista sitä mitä etsin, vaikka zenbuddhalaisuudesta kiinnostuinkin melko paljon. Se olisi kuitenkin vaatinut aktiivista harjoittamista, ja sellaiseen olin taas liian laiska. Joten jätin koko hengellisen etsinnän tuloksettomana, päättäen pärjätä elämässäni ilman uskontoja.


Niin, olen tosiaan lukenut myös Raamatun kokonaan. Vanha Testamentti oli sellaista mitä olin odottanutkin
"barbaarisen" paimentolaiskansan uskonnon olevan. Silmä silmästä ja hammas hampaasta, kostoa, Jumalan vihaa, naapurikansojen julmaa hävittämistä jumaluuden siunauksella, mutta toki myös viisauksia seassa. Uusi Testamentti oli suurempi yllätys. Näin siksi, että kun luin sitä aloittaen alusta, minusta tuntui ettei Jeesus puhunut ollenkaan sellaisesta uskonnosta kuin mitä olin kuullut kristittyjen saarnaavan: sellaisesta mikä keskittyi siihen että pitäisi tehdä päätös tulla uskoon, jotta sitten kuoleman jälkeen välttyisi helvettituomiolta ja pääsisi taivaaseen. Jeesus vaikutti puhuvan lähinnä tästä maanpäällisestä elämästä, ja siitä, miten sitä olisi hyvä elää. Taivasten valtakunnankin hän sanoi olevan meidän keskellämme tai sisäisesti meissä. Paavalilla sitten vasta oli enemmän nykyisen kristinuskon kaltaista ajattelua, mutta itse uskon päähenkilöstä ihmettelin Raamatun luettuani, että mahtaisikohan hän itse ollenkaan allekirjoittaa tätä nykyistä kristinuskoa?


Pystyn kyllä ymmärtämään synnin käsitteen, siinä mielessä että pahuutta selvästikin on olemassa maailmassa, ja minussa ja varmaan jokaisessa muussakin ihmisessä. Sen sijaan en ymmärrä sitä, miten ratkaisu tähän ongelmaan olisi veriuhri, jonka kunniaksi siis pääsiäistä nyt vietetään, uhri joka ei mitenkään vähennä pahuutta maailmassa, mutta kuoleman jälkeen sentään pelastaa pahantekijän tuomiolta. Moniko nykyään edes uskoo kuolemanjälkeiseen, tai siihen että se on juuri sellainen kuin kristinusko kuvaa? Eivätkö ihmiset kaipaisi enemmänkin ratkaisuja omiin pahoihin taipumuksiinsa ja maailman pahuuteen kuin lupauksia kuolemanjälkeisestä?

Ja se tuomiokin tuntuu kohtuuttomalta, mistä kristinusko puhuu. Ensinnäkin se, että rangaistus on ikuinen teoista, joita teemme rajallisena elinaikanamme. Mutta varsinkin siksi, että minusta ihmisen vapaa tahto on varsin rajallinen, jos sitä on ollenkaan. Emme oikein voi sille mitään, että teemme mitä teemme. Ihminen luulee olevansa vapaa, koska silloin tällöin tulee tilanne, jossa hän tietoisesti pohtii: valehtelenko vai puhunko totta, tai teenkö kuten sovittiin vai jätänkö tekemättä ja selittelen jotain - valitsee oikean ja väärän välillä. Mutta sen koko pohdinnan ja sen lopputuloksen määrää lopulta aivojemme toiminta, ja aivot on vain perittyä biologiaa ja kokemustemme pohjalta muodostunutta hermostollista "ohjelmointia". Meitä ohjailevat koko ajan kaikenlaiset vietit ja vaistot ja hormonit ja menneisyydessämme ehdollistuneet ajatukset. Se on ihmisyyttä, ei mitään kamalaa tai pahaa. Mutta kristinusko sanoo, että siksi että olemme sellaisia kuin olemme, ansaitsemme ikuisesti käristä helvetissä jossa "mato ei kuole eikä tuli sammu", oikeudenmukaisen Jumalan tuomiosta.



Näin, paitsi jos älyllisesti omaksumme uskomuksen, että Jeesus on Jumalan poika ja että ristin veriuhri antaa anteeksi kaiken pahuutemme ja vapauttaa meidät helvettituomiolta. Mutta ei jokaisella ole yhtäläisiä edellytyksiä pystyä uskomaan tuollaisia väitteitä, ja siksi vapauttamisperuste kuulostaa aika mielivaltaiselta. Monet meistä eivät pysty uskomaan mihinkään yliluonnolliseen, ja siksi ei ole mahdollista valita uskoa kristinuskoonkaan. Ja toiset uskovat johonkin muuhun uskontoon, ehkä koska ovat syntyneet sellaisen piiriissä, tai koska tuntevat vain vetoa siihen. Vielä enemmän on meitä joihin itsekin lukeudun, jotka ehkä jotenkin vaistomaisesti uskovat johonkin Pyhään, mutta eivät voi tai edes halua määritellä ja nimetä sitä, ja omaksua minkään uskonnon oppinäkemyksiä. Helvettiin menee koko jengi, sanovat uskovaiset.



Näin ollen, en siis vietä pääsiäistä tänäkään vuonna, koska en usko kristinuskoon kuolemanjälkeisine tuomioineen ja uskomusten kautta pelastavine veriuhreineen. Olen myös liian tosikko pitääkseni vanhasta uskonnollisesta juhlasta vain rituaalit ja muodollisuudet, juhliakseni perinteen takia. Ehkä, jos minulla olisi lapsia, lasten takia voisin laittaa perinteistä pääsiäisruokaa, laittaa rairuohoa, ostaa pääsiäismunia jne. Ehkä, nimittäin älyllisesti epärehelliseltä se tuntuisi sittenkin, koska pitäisi pystyä selittämään MITÄ juhlimme. Ehkäpä sanoisin vain, että kevättä. Mutta nyt kun ei ole lapsia joille pitäisi antaa elämyksiä ja välittää perinteitä, olen tyytyväinen, että voin viettää pääsiäisen pyhät vain tavallisina vapaapäivinä juhlimatta mitenkään. Hassua, että vielä nykyäänkin, vaikka useimmat ovat oikeasti uskonnoista hyvin vieraantuneita, moni ihmettelee kovasti sitä, että joku ei juhli pääsiäistä tai varsinkaan joulua...


Kommentit

  1. Huh... tulin juuri eräistä synnin mekoista (ei tarkoita vaatekappaletta) eli Berliinistä ja olen ihan väsy. Sen verran kuitenkin jaksan kommentoida, että synnin käsite liittyy ymmärtääkseni tietoisuuteen ja siihen, mitä ihminen tekee tai jättää tekemättä tietoisena ollessaan (ks. tietoisuuden puu ja sen omena) . Siinä ei siis ole kyse hyvästä tai pahasta, joiden määritteleminenkin jo on mahdotonta noin universaalissa mielessä. Kirkko vain löysi hyvän ja tehokkaan tavan hallita ihmisiä...

    Mitä tulee yliluonnolliseen uskomiseen... ömmmhh... eikös, kaikki, minkä olemassaoloon yksilö uskoo, ole hänelle luonnollista - ei "yliluonnollista". Yliluonnollisuuden käsite on muutenkin hieman epämääräinen ja joudun usein hihittelemään sille... samoin kuin käsite "paranormaali" ... HEEEH!

    Ja uskontoon uskominen sitten... hmmm... mitä uskonto on? Mielestäni se on kokoelma väitteitä eli teesejä, joiden pohjalta muodostetaan jonkinlainen paradigma tai maailmankatsomus. Uskontoon uskominen tarkoittaa mielestäni sitä, että ihminen ylipäätään uskoo, että uskomusjärjestelmien omaksuminen on mahdollista. Sen sijaan joihinkin tiettyihin paradigmoihin nojautuminen on silkkaa uskoa, ei uskontoon uskomista...

    Sori nyt vain jos kuulostan nipottajalta (en oikeasti ole, paitsi semanttisesti ja sehän ei ole paha vika vai?)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semantiikkaa ja määritelmiä, se onkin vaikeaa, koska termit voi käsittää niin eri tavoin...

      Esimerkiksi itse ajattelin kirjoittaessani yliluonnollisella sellaista, mitä ei nykytiede tunne tai mitä ei tavanomaisilla aisteilla voi havaita. Riippuu siitä mitä tarkoittaa termillä "yliluonnollinen", pitääkö vaikka kummituksiin uskova kummituksia luonnollisina vai ei. Joku ajattelee että kaikki oleva on luonnollista ja siten myös ne kummitukset (koska kerran uskoo niiden olevan olemassa), toinen taas katsoo asiaa tieteen näkökulmasta ja jakaa asiat mielessään luonnollisiin ja yliluonnollisiin.

      Mielenkiintoinen ajatus tuo tietoisuus ja synti. Ajattelen myös niin, että vain ihminen voi tehdä synniksi kutsuttua, koska ihmisellä on tietyllä tapaa se tietoisuus, eri tavalla kuin vaikka vaistojensa ohjaamina toimivilla eläimillä. Eläin ei tee väärin kun se tappaa, koska sillä ei ole minkäänlaista valinnan mahdollisuutta, se tekee vain sen minkä sen vaistot ja biologia käskee. Ihminen taas voi jossain määrin valita, ja hänen on pakkokin, koska ihmisellä vaistot aika huonosti ohjaa mihinkään tiettyyn toimintaan. Ihminen on vähän huonossa pakkoraossa siinä mielessä, että ihmisen biologia on paljolti kuten muidenkin eläinten, ja hänellä on erilaisia haluja ja viettejä vetämässä eri suuntiin, mutta hänen kuitenkin pitäisi niitä hallita "järjellä", usein tietämättä edes mihin pitäisi pyrkiä ja miksi. Pidän itse ihmisiä pääosin syyntakeettomina tekoihinsa, vaikka tietynlainen tietoisuus meillä onkin.

      Tuo uskontoon uskominen - taas kysymys siitä miten asian haluaa määritellä. Itse näen käytännölliseksi sellaisenkin jaon, että katsoo ihmisten uskovan tiettyihin uskontoihin sen perusteella, pitävätkö he näiden uskontojen perusväittämiä totena vai ei. Se on sitten eri asia, kutsuuko sitä uskontoon uskomiseksi vai ei, ehkä jopa sivuasia.

      Poista
  2. Maailmalla on myös vahva henkisyys-ilmiö uskontojen sijaan. Jännä miten harvat sitä tuntevat. Kyse ei ole enää samasta New Agesta kuin aikanaan. Jos kiinnostaa, vilase alkajaisiksi vaikka hakusanalla 'adonai'. Saatat yllättyä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on mielenkiintoinen ilmiö kyllä tuo henkisyys ilman uskontoja. Se on sellainen asia mikä itseänikin kiinnostaa. Ei minua kiinnosta löytää tosia väittämiä henkisistä asioista, löytää oikeaa oppia, vaan minua kiinnostaa itse kokea, jos on jotain koettavaa.

      Tuolla adonai-hakusanalla löytyi ensimmäiseksi tosin jotain kanavointijuttuja, jotka menee minulla toistaiseksi siihen perinteisen "new age -hörhöilyn" piiriin... Voi olla toki pelkkä ennakkoluulo, en ole kauheasti tutustunut, mutta siis toistaiseksi en usko sellaiseen.

      Poista

Lähetä kommentti