tiistai 15. huhtikuuta 2014

Talviloma ja luettavana Game of Thrones

Olen tässä viettänyt talvilomaa perjantaista alkaen. Ensi tiistaina vasta täytyy  mennä töihin. Paino ei viime viikolla laskenut samaan malliin kuin tähän asti paleodieetillä, pudotusta oli vain -0,2 kg edellisviikosta, mutta toisaalta, onpa sitä kokonaisuudessaan lähtenyt 8.3. alkaen yhteensä 4,7 kg mikä on kyllä hyvä tahti. Ja olo on hyvä edelleen, ei nälkää tai mitään muitakaan ikäviä tuntemuksia. Ei edes juuri mielitekoja.

Aivan ihana lukukokemus: Game of Thrones

Tuostahan on puhuttu pitkään, kun on televisiosta tullut sarjana. En ole koskaan tullut katsoneeksi, kun yleensäkin katson tosi vähän televisiota. Nyt päätin kuitenkin ostaa kirjaversiona, englanninkielisenä ja sähköisenä iPadille (hinta vain 6,99), ja kylläpä kannatti :)

Olen yli puolenvälin massiivista fantasiaseikkailua, ja tämä on taas niitä kirjoja, joiden maailmaan olen uponnut ihan täysin. Olen nähnyt unissakin niitä kirjan tapahtumia, enkä meinaisi millään malttaa pitää taukoa lukemisesta edes koirien ulkoiluttamiseksi tai ruoan laittamiseksi. YKSI LUKU VIELÄ, sitten ihan varmasti mennään lenkille, sanon koirille jotka tökkii minua jalkaan merkiksi että kuules nyt emäntä, alkaa olla kusihätä jo kova... Ja tätä tulee jatkumaan jonkin aikaa, näitä kirjoja kun on sarjassa 4 lisää tämän ekan jälkeen, ja ihan varmasti tulen lukemaan ne kaikki.

Mikä kirjasta sitten tekee niin hyvän? Minulle pääosin se, että kirjailija luo niin taitavasti ja huolellisesti sen
Sivulla 697/938, jee!
koko fantasiamaailman ja henkilöt. Kirjan maailmalla on selkeä maantiede ja kirjan henkilöillä on omat luonteensa joihin tutustuu tarinan edetessä paremmin. Fantasiaa kuten lohikäärmeitä tai käveleviä kuolleita on sopivasti, ei niin että tarinasta tulisi lapsellinen kovat ritarit mätkii hengiltä pahat epäkuolleet tai lohharit -juttu. Lohikäärmeet on oletettavasti kuolleet jo sukupolvia sitten ja epäkuolleetkin majailevat pohjoisessa olevan muurin takana pääosin, ainakin alussa. 

Fantasiagenrestään huolimatta pääosin kirja on juonittelua, politikointia, valtataistelua, sotimista ja erittäin yllättäviä käänteitä. Mikään ei ole tylsempää kuin se, jos heti alussa tietää, että nämä tyypit on hyviksiä ja ne tulee voittamaan, ja ennalta arvaa tapahtumat pääosin. Tämän kirjan kanssa ei ole ollut sitä vaaraa. Minua viehättää myös keskiaikamaisen maailman eleetön julmuuksien kuvaus, se että kirjailija valitsee vain kertoa mitä julmimmista teoista kuin ne olisivat ihan arkisia (koska siinä fantasiamaailmassa ne ovat), ilman tympeää kauhistelua tai pahisten alleviivaamista. 

5 kommenttia:

  1. Muistan, että Game of Thrones jysähti 2000-luvun alussa itselleni aivan samanlaisella intensiteetillä, kun luin sen ensimmäisen kerran. Olin tuolloin pettynyt ja kyllästynyt genre-fantasiaan ja GoT oli jotain niin erilaista ja freesiä, että fanitin sarjaa muutaman vuoden ihan tosissani.

    Sarjan toinen osa on myös hyvä, kolmas menetteli, mutta sen jälkeen jokainen uusi kirja on minusta ollut melkoinen pettymys. Kirjailija tuntuu väsyneen omaan maailmaansa ja menettäneen punaisen langan yksittäisten henkilöiden kertomuksissa: kaikki elävät omassa kuplassaan, kaukana muista, ja yleensä viettävät 1000 sivua harhaillen ympäriinsä tuhotussa maisemassa, tapaamatta ikinä toisiaan ja saapumatta mihinkään. Ensimmäisen kirjan koukuttavuutta yritetään tavoittaa yhä graafisemmalla väkivallalla, raiskauksilla, henkilöiden nöyryyttämisellä ja pakollisilla lesbokohtauksilla - mutta ei auta, sarja tuntuu viidenteen kirjaan päästyä jo niin väsyneeltä, että epäilen jaksanko aikanaan lukea sitä seuraavaa, jos sellainen koskaan ilmestyy. TV-sarjassa sentään hahmoista on tajuttu ottaa enemmän irti ja juonen kuljetus on reippaampaa.

    Kerro sitten, mitä itse pidit jatko-osista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen lukemassa jo sitä viidettä ;-) Tähän asti ole tykännyt eniten sarjan toisesta kirjasta. Se oli vielä parempi kuin ensimmäinen, koska siinä alkoi enemmän tulla sitä fantasiaa: Daenerys Targaryenin lohikäärmeet liikuskella, pohjoisessa elävät kuolleet ja uhkaava Talvi... Kolmas oli ihan jees myös, ajoittain vähän hitaasti eteni yksittäisen henkilön tarina, mutta tykkäsin lukea.

      Sen sijaan en pidä yhtään kirjoittajan tavasta jakaa ajallisesti sama ajanjakso 4. ja 5. kirjaan, niin että toisessa kerrotaan eri henkilöiden tarina kuin toisessa. Sen neljännen lukeminen oli vähän tervanjuontia, koska se keskittyi paljolti henkilöihin, jotka eivät olleet omia suosikkejani: Cersei, Tywin Lannister, Jaime Lannister jne. Nyt luen viidettä ja siinä onneksi kerrotaan enemmän suosikkihahmoistani kuten Jon Snow:sta, Branista, lohikäärmekuningattaresta, Tyrionista, joten nyt taas maistuu lukeminen.

      Mutta ymmärrän kyllä tuon kritiikin siitä että tyypit harhailevat ympäriinsä tapaamatta toisiaan ja saapumatta mihinkään. Eilen juuri luin tuontyyppisen luvun, jossa lähinnä kuvattiin sitä kun Tyrion kulki pentoslaisen kauppiaan vaunuissa kohti orjakauppiaiden maita joissa Daenerys Targaryen oleilee, mutta luvussa ei saavuttu mihinkään ja kuvattiin lähinnä satunnaisenoloisia keskusteluja ja sitä mitä Tyrion ja kumppaninsa söivät.

      Välillä myös tuntuu että kirjaillijalle on itsetarkoitus yllättää, ja yllättämisen pääkeino on tappaa tarinassa henkilöitä, joita lukija ei olettaisi tapettavaksi. Tämä tekee ajoittain tarinan jatkuvuuuden sekavaksi - juuri kun on kiintynyt johonkin henkilöön ja alkaa seurata erityisen innolla hänen elämänsä katkelmia tarinasta, sitten tämä tyyppi tapetaan jossain. Kuten nyt vaikka Robb Stark häissä joihin meni.

      Poista
  2. "[Kuvattiin] sitä mitä Tyrion ja kumppaninsa söivät"

    Niin totta! Ei ole mikään laihdutuskirja, kun koko ajan pysähdytään kertomaan millä tavoin haudutettuja vasikankyljyksiä ja sokerihuurrettuja kermaleivoksia päähenkilöt mättävät naamaansa. Nälkähän siinä tulee, vähän kuin lapsuudessa Viisikoiden kanssa.

    Neljäs kirja oli kyllä kaikkein pahin, siinä ei tapahtunut yhtään mitään. Briennen luvut olivat turhauttavimmat: lukija tietää jo, että Arya ei ole siellä päinkään, missä Brienne hortoilee, joten yksi luku tätä jännitteetöntä haahuilua olisi riittänyt minulle. Sam ei tee kirjassa oikein mitään merkittävää, Jaime ei tee kirjassa oikein mitään merkittävää, Cersein älykkyysosamäärä on tipahtanut ainakin kolmanneksella eikä muistaakseni tee mitään merkittävää... Viides kirja oli onneksi parempi, mutta myös sikäli pettymys, että nyt se on Tyrion, joka harhailee ympäriinsä, vieläpä ilman sitä elementtiä joka on tehnyt hahmon kiinnostavaksi eli King's Landingin poliittisia juonitteluja. Ja Arianne, Victarion ja erityisesti nuori Griff ... siis voi juutas, jo riittäisivät nämä tyhjästä repäistyt uudet hahmot, joiden aatoksista ja tekemisistä meidän pitäisi välittää. Tuo viimeisin oli erityisen vastenmielinen juonikäänne: neljä kirjaa seuraan erään tietyn hahmon questia saada valtaistuimensa takaisin, ja sitten tämä uusi hahmo marssii areenalle ja näyttää siltä, että ehtii vieläpä Westerosiin ennen lohikäärmekuningatarta, koska iso-D miettii Meereenissä ketä riiaisi ja mitä laittaisi päälleen. :D

    Hyvin kirjoitettuja kirjoja kyllä edelleen, ja näin voimakas harmistuminen kertoo tietysti vain siitä, että kirjat ovat alun alkaenkin tehneet vaikutuksen, mutta minusta Martin tarvitsisi kyllä paremman editorin. Epäilyttää myös, että näitä levälleen päästettyjä sivujuonia ei mitenkään saa nykyisellä tahdilla solmittua kasaan kahdessa kirjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään sain sitten loppuun viidennen lukemisen ja niin allekirjoitan tuon mitä sanot... Sehän jäi se koko tarina aivan kesken!

      Bran pääsi tietäjän oppiin mutta ei ole mitään tietoa miten hän sitä hyödynsi. Arya opiskelee salamurhaajaksi ja näkee susiunia, mutta seikkailee siellä Braavosissa vaan. Tyrion harhailee orjakaupungeissa mutta ei tarinan aikana edes kohtaa Daenerysiä. Pahinta tosiaan on nuo uudet tyhjästä reväistyt henkilöt ja se että Daenerysin tarina jää aivan kesken. Minäkin olin juuri sitä odottanut, kun Daenerys marssisi lohikäärmeineen Westerosiin...

      Toivottavasti tulee ne jatkokirjat, ja toivottavasti niissä saadaan tarina kasaan. Eikä enää lisää merkityksettömiä sivuhenkilöitä; ne on ihan kivoja kun niitä on välillä vaan mausteena kertomassa tarinaa toisesta näkökulmasta (esim. Stannisin sipuliritari Davos Seaworth) mutta kun niitä tulee niin paljon ettei enää muista kuka tämä tyyppi oli kun aloittaa lukemaan uutta lukua, hajoaa tarina käsiin.

      Poista
  3. Eikö olekin turhauttavaa! En tajua, mitä kirjailijalle oikein kävi kolmannen ja neljännen kirjan välissä, siitä asti juoni on tarponut ihan suossa. Onneksi tv-sarja vetelee vähän mutkia suoriksi noissa sivujuonissa, suosittelen sitä lämpimästi. Todella monesta sivuhenkilöstä on saatu paljon enemmän irti kuin kirjoissa (Margaery, Renly ja Shae, esimerkiksi).

    VastaaPoista