perjantai 11. huhtikuuta 2014

Jee, lopultakin saan hiukset kiinni

Olen kasvattanut tässä puolitoista vuotta hiuksia pidemmäksi, lähtien tästä kauhutilanteesta eli äärimmäisestä kananpersetukasta.

Tästä on sitten erilaisten kamalien ylikasvaneet pulisongit + ylikasvanut otsatukka-vaiheiden jälkeen päästy ensin lyhyeen polkkatukkaan ja nyt lopulta hartiamittaiseen tukkaan, jonka saa jo muutaman sentin poninhäntätöpölle. Mikä helpotus, että on aamuisin vaihtoehtona "hätäponnari" jos ei jaksa laittaa hiuksia! Mutta ei se muutaman sentin töpö vielä tietysti kauhean kivan näköinen ole, joten näin loman ensimmäisenä päivänä käväisin Glitterissä ostamassa vähän hiuskoruja, kun heidän esitteessään oli kivan näköisiä. Tällaisia hankin.


Tuolla kultavihreällä soljella saa kivasti kiinnitettyä sen sojottavan hassun töpöponinhännän ylös, jolloin se ei näytäkään niin hullulta.


Pannat ja hiuskammat aina on myös kivoja, saapa pidettyä myös edestä tasapitkät hiukset pois silmiltä. Tulin ostaneeksi hetken mielijohteesta myös ponnarilisäkkeen, joka kiinnitetään tarranauhalla oman töpöponnarin ympärille. Ihan hyvin tuntuu pysyvän, ja tarrakohdan voi peittää sopivalla nauhalla. Ihme kyllä löytyi myös sopiva väri - joskus aiemminkin katselin lisäkkeitä mutta tummin ruskea oli silloin liian vaalea ja musta taas liian sinertävä, mutta Glitterillä oli mustanruskea jonka väri on hyvin sama kuin oma hiustenvärini.

Nyt alka tuntua että näiden pääkarvojen kanssa alkaa olla voiton puolella pitkällisten bad hair day -vaiheiden jälkeen. Nyt sitten taas on päässyt pitkien hiusten huonojen puolienkin makuun kyllä, varsinkin siihen että ulkona kun tuulee niin hiukset on koko ajan silmillä ja suussa.

9 kommenttia:

  1. MIssä tuossa kuvassa näkyy se kuuluisa "rumuutesi", josta kirjoitit nin vuolaasti esimerkiksi 28. tammikuuta postauksessa? Voihan olla, että se kyseinen kuva ei ollut niin onnistunut, mutta en ihan usko sitä koko totuudeksi.

    Puhut ja kirjoitat itsestäsi aivan turhaan todella rumin sanoin. Sanathan muuten tuottavat todellisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhun ja kirjoitan sitä mitä sisäisesti tunnen. Tiedostan kyllä nykyisin, että kärsin myös todennäköisesti jonkinasteisesta kehonkuvan häiriöstä, eikä välttämättä omat arvostelmani itsestäni ole aina ihan realistisia. Tämän olen tajunnut siitä erityisesti, kun olen katsonut jotain vanhoja valokuvia, joissa näin jälkeenpäin ajatellen olen mielestäni ihan ok näköinen, mutta silloin kun oikeasti olin sen ikäinen ja näköinen, muistan ajatelleeni ulkonäöstäni vähintäänkin yhtä masentuneesti kuin nyt rupsahtaneempana ja pyöreämpänä.

      Tuo sanat tuottavat todellisuutta on mielenkiintoinen ajatus. Tunnen joitain ihmisiä, jotka uskovat siihen suorastaan mystisellä tavalla, niin että ihminen suorastaan luo oman todellisuutensa ajatuksillaan. Itse en ihan siihen usko, mutta sen kyllä uskon että jotain vaikutusta voi olla sen kautta, mitä omat ajatukset vaikuttaa omaan käytökseen ja eleisiin. Esim. jatkuva oman ulkonäön häpeäminen kyllä aiheuttaa ihan taatusti kummallisia eleitä ja seurasta vetäytymisiä, joista sitten voi taas noidankehätyyliin päätellä, että "no niin, taas lisää todisteita siitä että olen hirvittävän ruma - kukaan ei halua olla seurassani"!

      Poista
  2. En minäkään ymmärrä, mistä kohtaa sinä muka ruma olet. Mielestäni sinä olet oikein nätin näköinen nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tainnut ikinä muuten elämässäni ajatella hetkeäkään että olisin nätin näköinen. Tulin tätä vasta ajatelleeksi, että niin se taitaa olla, koska jo lapsena sain kuulla kommentteja joiden mukaan olin vähemmän kaunis. Kiva alle kouluikäisenä kuulla sukulaisen kertovan äidilleni lohdutuksena: "ei tuosta flikasta nättiä tule, mutta jos tulee hyvä työihminen, niin kyllä sen joku varmaan huolii silti". No, ei ole kyllä huolinut, ennustus meni pieleen ;-)

      Poista
  3. Minäkään en ole kauneudestani juuri kehuja saanut, mutta voi olla, että yksi mummuni työkaveri aikanaan "pelasti" minut ja itsetuntoni ainakin pahimmalta. Hän katseli rippikuviani, poimi niistä yhden ja sanoi että juuri sellaisena hän minut näkee. Ja kuva oli kieltämättä kymmenien joukosta se, jossa näytin melkein kauniilta. Kehu oli niin harvinainen ja tuntui niin vilpittömätlä, että uskon sen vieläkin. :) Ja onnekseni muistan sen. Nykyään voin - hyvänä päivänä - katsoa peiliin ja todeta, että oon ihan kelpo. Ja tosi hyvänä jopa, että oon ihan nätti. Siis jos ei vertaa keneenkään oikeasti nättiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan hyvä pointti tuo, että "jos ei vertaa kenenkään oikeasti nättiin". Itsellenikin on usein käynyt juuri niin, että olen alkanut tuntea ahdistusta omasta ulkonäöstäni, kun olen alkanut vertailla itseäni johonkin ei edes "vain" tavalliseen vaan poikkeuksellisen nättiin ihmiseen.

      Jotenkin sitä helposti automaattisesti menee sille linjalle, vaikka tietoisesti ajattelenkin, että minulle riittäisi ihan hyvin olla tavallisen näköinen, etten edes kaipaisi olla kaunotar. Ja sitten kun tapaa vaikka työkuvioissa jonkun poikkeuksellisen kauniin, niin kumminkin alkaa taas märehtiä, että voi v#ttu, olen niin ruma että minun pitäisi vetää itseni alas pöntöstä...

      Poista
  4. Oletkos sinä sitten joku poikkeus suvussa kun kehtaavat kommentoida lasta tuolla tavalla? Minulle luotiin paineita koulutuksen ja ulkonäön suhteen koska olin koko suvussa se ensimmäinen mistä kovalla uskolla yritettiin saada yhteiskuntakelpoista ja menestyksekästä ihmistä.Omille toiveille ei annettu sijaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ainakin isän suvun keskuudessa poikkeus lähinnä siinä, että he eivät ole hyväksyneet ikinä äitiäni. Sekä häntä, että minua hänen tyttärenään, on nälvitty aina. Tyhmemmät sukulaiset päin naamaa, vähän sivistyneemmät sitten juoruilleet enemmän keskenään vaan. Veljeni ei ole onnekseen tuota paskaa saanut niinkään, koska nämä valopäät uskovat ilmeisesti, että äidin ominaisuudet periytyvät vain tyttäreen, kuten isäni isä sanoi kerran kun olin TAAS tehnyt tai sanonut jotain mistä hän ei pitänyt: "tytöllä on äidin elkeet, mutta pojassa vertaa isän veri"...

      Se että en ole kaunis, on näiden äitini vihaajien mielestä erityisen koomista siksi, että he ovat varmoja että isäni otti "köyhästä töllistä olevan ja yksinkertaisen ja huorahtavan" (heidän käsityksensä) äitini pelkästään upean ulkonäön takia. Kun sitten kaunottaren lapsesta ei tulekaan kaunotarta, on siinä huvitusta kerrakseen joillekin yksinkertaisille.

      Poista
  5. Et ole lihava etkä ruma. Kauniit silmätkin.

    VastaaPoista