keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Omituinen koulukiusaamisartikkeli Hesarissa

Itse koko kouluajan kiusattuna kiinnitän usein huomiota siihen, mitä kiusaamisesta puhutaan julkisuudessa. Tällä kertaa Helsingin Sanomissa käsiteltiin Maija Gellinin kehittämää vertaissovittelumenettelyä, jonka pitäisi olla ratkaisu ikiaikaiseen koulukiusaamisen ongelmaan. Juttu löytyy täältä, mutta lainaan pääkohtia tekstissäkin.

Pääpointti on, että Maija Gellin on kehittänyt uuden avun koulukiusaamista vastaan, ja tämä on nimeltään Verso, eli vertaissovittelu. Ensimmäinen esimerkki, joka jutussa kerrotaan, on kahnaus kahden pojan välillä. Pojat ovat nimitelleet toisiaan, ja heidät laitetaan sovitteluun. Siellä he ratkaisevat kiistansa ja sopivat, ettei semmoinen nimittely ja muu vihanpito enää jatku.

Teksti kuvaa Versoa: "Verso on vertaissovittelua. Se perustuu näkemykseen, jonka mukaan konflikteissa on pohjimmiltaan kyse vuorovaikutuksen puutteesta. Kun nuoret saavat siinä apua, he pystyvät itse ratkaisemaan kinansa. Sovittelija johdattelee osapuolet sopua kohti, mutta ei ratkaise ongelmaa heidän puolestaan.

Oikein jees varmasti, jos tosiaan on kyse erimielisyyksistä sinänsä tasaveroisten lasten välillä. Mutta entä jos tilanne on se kuin itselläni ja varmasti tuhansilla muilla koulukiusatuilla, että mitään mihinkään asiaan liittyvää erimielisyyttä ei ole olemassa, vaan ongelma on jonkun oppilaan erilaisuus, hänen koko persoonansa tai fyysinen olemuksensa? Syitä on varmasti rajattomasti: etninen tausta, ujous, jokin hassu ulkonäön piirre, mikä tahansa erilaisuus joka pistää silmään. Ja sen jälkeen, kun yksi syy keksitään, usein kyseisestä lapsesta etsitään kaikki viat ja niistä pilkataan armottomasti. 

Mikä olisi ollut vertaissovittelun arvo esimerkiksi omassa tapauksessani, kun minua kiusattiin mm. vammaiseksi, albiinoneekeriksi, miguel don karvajalaksi, hörökorvaksi, pupuhampaaksi, kirjakieliseksi, hikkariksi, ällöttäväksi, sellaiseksi jonka tyyli yskiä tai juostakin on perin ällöttävä ja naurettava? Minusta ei tuollaisessa tapauksessa voi olla vertaissovittelua, koska ei ole vertaisia. Kyse ei ole kahden tasavahvan puolen kiistasta, vaan alistetusta ja alistajista. Mikä olisi ollut minun osani tulla vastaan konfliktin ratkaisussa? Pyytää anteeksi sitä että olen niin helvetin outo ja noloko? Koska kyllä ne kiusaajat jo valmiiksi tiesivät, että minuun sattuu kiusaaminen, ei minun tarvinnut heille sanallisesti Verso-asiantuntijan edessä tunteitani kertoa saadakseni heitä ymmärtämään sitä. 

Eräs tekstin kommentoija, nimimerkki "Itsesuojelu", kommentoi mielestäni hyvin jutun pääongelmaa, vaihtamalla sanan kiusaaminen tilalle raiskauksen: 

"Kokeillaanpa vaihtaa sana "kiusaaminen" johonkin toiseen väkivallantekoon, vaikka näin:
"Verso on vertaissovittelua. Se perustuu näkemykseen, jonka mukaan RAISKAUKSISSA on pohjimmiltaan kyse vuorovaikutuksen puutteesta. Kun RAISKAAJA ja RAISKATTU saavat siinä apua, he pystyvät itse ratkaisemaan kinansa. Sovittelija johdattelee osapuolet sopua kohti, mutta ei ratkaise ongelmaa heidän puolestaan."


Näinhän tämä homma toimii -NOT! Itse valitettavasti uskon, että aina kun on itsehillinnältään vielä kehittymättömien ihmisten laumoja kuten kouluissa on, tarvitaan ihan vaan vanhanaikaista valvontaa ja kuria, jotta kiusaamista voidaan edes vähän rajoittaa. Kärpästen Herran saaren laeilla toimivien lapsilaumojen sisäiseen ymmärrykseen ei oikein voi luottaa.

8 kommenttia:

  1. Aaah... itse olin rillipiru, hikari ja ties mitä. Vessaan piti piiloutua välitunneiksi ja silti hakattiin melkein kuulo pois korvista. Että kiusaamisesta on kokemusta... lukiossa se vasta loppui.
    Loistava tuo kiusaamis-sanan vaihtaminen raiskaamiseen. Se kuvaa niin hyvin tilannetta!
    Silti minulla on sinänsä naurettavasta Verso-menettelystä jotain hyvääkin sanottavaa. Olen nimittäin huomannut (4 lapseni kautta), että se muokkaa tilanteista sellaisia, että kiusaamiseen puututaan hyvin varhaisessa vaiheessa (usein jopa niin, että omasta mielestäni yritetään tappaa kärpästä singolla). Tehoaa avoimiin vihamielisyyksiin, mutta ei yllä kätkettyyn kettuiluun eli lähinnä tyttöjen juttuihin... mutta siis parempi kuin ei mitään tai jokin hampaaton reksin puhuttelu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että menettelystä jotain hyötyäkin on, vaikka ei kaikkeen kiusaamiseen sitten olekaan ratkaisu.

      Itselläni suurimman osan aikaa kiusaaminen oli verbaalista. Sellaista, että minusta puhuttiin pahaa muka selkäni takana, mutta niin että varmasti kuulin. Ja välitunneilla yleensä suurin osa luokasta, muutamaa hiljaista erakkomaista tyyppiä lukuun ottamatta, kerääntyi ringiksi ympärilleni seuraamaan hauskaa näytöstä, kun luokan suosituimmat oppilaat, 2 tyttöä, pitivät showtaan kiusaamalla minua. Kuulijajoukolla oli sitten hauskaa kun meikäläinen reagoi jotenkin. Yläasteella mukaan tuli fyysinen kiusaaminen, pelkäsin erityisesti vessaan menoa ja liikuntatunnin jälkeistä pukuhuonetta, koska niissä minua usein pahoinpideltiin. Samoin kotimatkalla, pääkiusaajat usuttivat luokan poikia esim. estämään kulkuni tai ottamaan minulta pois polkupyörän ja heittämään ojaan tms.

      Nuo puhuttelut sun muut... Itse en huomannut että mistään olisi ollut apua kiusaamiseen. Jos "kanteli" yleensä asiasta, se kostettiin ihan taatusti vaikka kotimatkoilla moninkertaisesti. Kyllä sitä aika pian oppi, että täytyy vaan kovettaa itsensä ja kestää hiljaa, että aikuisista ei ole mitään apua.

      Poista
  2. Ja kun kiusaaminen on todella sitä,että uhri ei sitä ole millään tavalla ansainnut tai hakenut, niin miksi uhrin täytyy alistua kaiken maailman käsittelyihin ja neuvotteluihin, että saisi olla rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Jos kerran ei ole mitään kiistaa, ja kiusattu ei ole tehnyt mitään erityistä saadakseen konfliktin aikaan, mitä hänen pitäisi sovitella?

      Itselleni tuli yläasteella kaikkein pölhöin puuttuminen, kun MINUT laitettiin käymään koulupsykologilla siitä syystä, että minua kiusataan. En kertonut edes kiusaamisesta mutta kerran se tuli ilmi kun tytöt oli vessassa laittaneet pääni vessanpönttöön ja vetäneet pöntön, ja opettajan kysellessä märistä hiuksista kerroin kiukuissani ketkä kivat tyypit sen teki. Mikä oli seuraus: minun väkivallalla pönttöön runnoneet saivat pienen puhuttelun ja minä jouduin käymään useita kertoja koulupsykologilla jossa tuli olo, että minua pidetään syyllisenä kiusaamiseeni esim. koska olen ujo, koska en puolustaudu tms.

      Yritin kyllä sitten vähän puolustautuakin psykologin rohkaisemana, mutta luokan pienimmän rääpäletytön puolustautumisyritykset lähinnä nauratti kaikkia eivätkä vähentäneet yhtään kiusaamista.

      Poista
  3. Heissan!

    Oma 6-luokkalainen poikani on vertaissovittelija. Hänen kertomansa perusteella olen käsittänyt, että versossa käsiteltävät kiistat ovat loppujen lopuksi tosi pieniä, ja liittyvät yleensä johonkin pikkuruiseen konkreetiseen kiistaan. Varsinaisia kiusaamistilanteita verso-sovittelussa ei käsitellä lainkaan. Tämä tietenkin vaatii sovittelua ohjaavilta opettajilta melkoisesti sosiaalista silmää, ja kärryillä pysymistä koulun ryhmäilmiöistä. Näkisin, että versossa pointti on ennen kaikkea keskustelutaidon ja tilanteiden selvittelyn opettelu, ei se, että oikeasti vaikeat asiat jätettäisiin lasten kesken selviteltäviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla oikeita kokemuksia tuosta Versosta! Jotain tuollaista ajattelinkin Hesarin jutun perusteella, että todennäköisesti soveltamisala on (tarkoituksella) rajoitettu tietynlaisiin asioihin, vaikka lehtiartikkelista saikin enemmän sen kuvan että kyseessä olisi yleisratkaisu kiusaamisongelmaan - ja sellaiseksi se kuulosti auttamattoman riittämättömältä.

      Ihan varmasti on suuri tarve tuollekin, että lapset oppivat ratkaisemaan konkreettisia kiistojaan myös itsenäisesti, aikuisilta ehkä tarpeen tullen tukea saaden.

      Poista
  4. Tiedän että vähän on vanha threadi, mutta pakko todeta, että nimimerkki "Itsesuojelun" kommentti kääntyy keskustelussa vähän itseään vastaan. Nimittäin sovittelua käytetään kyllä rikosoikeudessa myös raiskaustapauksissa. En tiedä, pystyisinkö moiseen itse, mutta tiedetysti osa ihmisistä on pystynyt.

    Miksei kiusaamiseen voisi käyttää samoja menetelmiä kuin muuhunkin rikollisuuteen tai konflikteihin?
    Sovittelun kohteena ovat tilanne eivätkä ihmiset. Tämä on minusta hyvä lähtökohta. Monet puhuvat "anteeksiantamisesta", mutta tästäkään Versossa ei ole kyse. Kyse on sopimuksesta, joka pyritään pitämään ja jonka pitämistä seurataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennytkään että raiskaustapauksissa on tosiaan tuollaista menettelyä sovellettu. Itse en todennäköisesti haluaisi siinä tilanteessa sovitella mitään, en nähdä sitä tekijää enää koskaan mieluiten. Rangaistus tekijällekin olisi minulle henkisesti itsessään merkityksetön, paitsi siinä mielessä että toivoisin että sen uhka estäisi tekijää toistamasta tekoaan enää. Itse tekoahan mikään sovittelu tai rangaistus ei tee tekemättömäksi. Ja anteeksipyynnöt ja annotkin ovat samasta syystä merkityksettömiä. Pääasia on että elämä jatkuu.

      Tuo on sovittelussa tietysti hyvä pointti jos tosiaan seurataan sitten sopimuksen pitämistä. Toisaalta kun kiusaamisessa jo on olemassa sen kieltävät koulun säännöt, niin tarvitaanko siihen rinnalle erillisiä sopimuksia ja niiden seuraamista? En väitä sinänsä etteikö nämä sovittelut voisi toimiakin, mutta kyllä vaan inhottava olo niistä tulee jos ajattelee itsensä aikaan jolloin oli kiusattu lapsi, ja jos olisi tällaisen prosessin osapuoleksi joutunut.

      Tuli mieleen että aikoinaan kun olin itse koulussa meillä oli jotain alkeellista samaan suuntaan, mm. tukioppilaita. Luokkani tapauksessa vaan luokan tukioppilaat joille olisi pitänyt kiusaamisesta puhua, olivat ne minun pääkiusaajani...

      Poista