Se oli sitten sellainen joulu

Tavoitteenani oli kerrankin olla käyttäytymättä lapsellisesti, kun menen vanhemmilleni. Yleensä me onnistumme äitini kanssa nimittäin kehittämään nalkutus- ja kihahteluriitoja vähän väliä ja lopulta molemmat on jatkuvan ärtymyksen tilassa. Nyt päätin, että minä en ainakaan vastaa, en edes vaikka provosoitaisiin.

Hyvä juttu on, että tuo onnistui. Onnistui, vaikka äitini oli erityisenkin haastavalla päällä, tai sitten provosoitui odottamattomasta rauhallisuudestani yrittämään oikein tosissaan saada aikaan draamaa. Jo aattoaamuna alkoi räpätys, että on se nyt kummallista kun vanha ämmä nukkuu puolillepäivin ja vanha äiti JOUTUU koiranulkoilutushommiinkin (kukaan ei sellaista pyytänyt, hän itse päätti klo 8 että ulos on lähdettävä). Sitten pitkin päivää jatkuvaa läskejeni ja ulkonäköni nokkimista. Kuvailua siitä, miten kumminkaiman, naapurin, äidin eläkeläisjumppakaverin jne - KAIKKIEN- muiden tyttäret on hoikkia ja kauniita ja minä olen kaamea häpeätahra. Kun otin ruokia, ottamiani määriä ja lajeja kommentoitiin, ja kun kieltäydyin konvehdista (koska en ko. laadusta pitänyt), vastaus oli: "hyvä, ei sinun pitäisi kyllä yhtään makeaa syödäkään ennen kuin on 20 kiloa ainakin pois". Kun kaadoin viinipullon loput lasiini, tuli kauhistelua: "Kyllä on kurja kohtalo sinulla, tuollainen pöhöttynyt juoppo". Olin ennen tätä juonut pienen lasin valkoviiniä alkuruokien kanssa ja punaista pääruokien kanssa.

Sitten alkoi lastenlapsiräpätys. Minä julma itsekäs ihminen olen pilannut äitini elämän, kun olen päättänyt itsekkäästi viettää sinkkuelämää enkä ole tehnyt hänelle lastenlapsia. Ihme kyllä onnistuin ulospäin käyttäytymään rauhallisesti, vaikka vuoronperään vedottiin äidin tuntemaan syvään suruun lapsettomuudesta ja välillä syyteltiin itsekkyydestä ja kevytkenkäisyydestä joka oletettavasti on estänyt vakiintumisen ja perheen perustamisen. Sitten perus-jauhamista siitä, miten minun pitäisi edes joku hyvä mies hankkia. Kerroin hänelle että olen yrittänyt nettideittailua mutta en löytänyt sieltä ketään enkä jaksa juuri nyt enää yrittää. Niin, eihän minun pidäkään ennen kuin ne 20 kg on pois, eihän kukaan voi tuollaista "pröhöttynyttä ja kömpelön näköistä" halutakaan...

Tähän kaupan päälle se, että en voi siellä suunnilleen edes olla paikallani ilman että tulee välillä jotain piikkejä ryhdistäni, ilmeestäni, asennostani ("miten sinä istutkin noin veltosti, ei mitään ryhtiä ihmisessä!") saati tehdä oikein mitään. Esim. iPadin räplääminen oli paha, tietokoneella olo oli paha, kirjan lukeminen paha, ainoa mitä saisi tehdä on istua katsomassa telkkarista joulumusiikkiohjelmia ja juoruta äidin kanssa ilkeästi sukulaisista, joissa on ties mitä vikaa kenessäkin: jollain on liikaa lapsia, jollain liian vähän, jonkun koti on epäsiisti, jollain ei ole tyylitajua, joku elää yli varojensa, joku oli antanut mauttoman joululahjan, joku on rupsahtanut kauheasti ihan muutamassa vuodessa... EVVK sukulaisten touhut ja niistä puhuminen.

Joulupäivänä olin jo hermoraunio, ja päätin että aterian jälkeen lähdenkin omaan kotiin. Siitäkin tietysti äiti vähän otti nokkiinsa, mutta en olisi jaksanut enää yhtään ilman että olisin taantunut teiniriitelyyn. Hermopaineeseen ostin kotimatkalla lääkkeeksi sixpackin kaljoja ja kumosin ne eilen ennätysvauhtia. No, jatkossa ainakin tiedän, etten enää edes yritä mitään niin hullua kuin olla 3 päivää vanhemmillani... 1 yön visiitti on ehdoton maksimi minkä jaksan. Ai niin, ja tänä aamuna sitten heräsin puhelinsoittoon: olin unohtanut vanhemmilleni meikkipussini, ja sain sitten aamun alkajaisiksi huolimattomuudestani saarnan. AIIINA sinä unohdat jotain ja semmoinen sinä olit jo lapsena, huolimaton hutilus, blaa blaa blaa....


Kommentit

  1. Voi hyvänen aika sentään! Kyllä sulla on lehmän hemot ja enkelin kärsivällisyys, kun tuollaista jaksat. Ehkä sun äidissäsi on joitain (piileviä?) hyviäkin puolia, jotka eivät tässä tulleet esiin, mutta niin kamalalta ihmiseltä hän tämän kuvauksen perustella vaikuttaa, että ihmettelen, miksi ylipäätänsä vietätä joulua hänen kanssaan. Mitenkäs muuten on, saatko sinä yksin kaiken tämän lastin niskaasi, vai piikitteleekö hän yhtä lailla veljeäsikin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veljeni on, ja on aina ollut Pyhimys, ja minä Demoni... Syykin sinänsä on ymmärrettävä. Veli on perinyt isänsä äärimmäisen rauhallisen, perushyväntuulisen ja vähän hitaan temperamentin, eli on ollut äärimmäisen helppo lapsi. Ehkä pikkuisen reppana toisinaan, mutta se hyvä puoli äidissäni on, että sellaista ihmistä hän kyllä puolustaa ja auttaa. Mutta minä olin epäonnekseni toista maata: vilkas, levoton, peruskiukkuinen, suorapuheinen, äkkipikainen. Oikeastaan monella tapaa hyvin äitini kaltainen.

      Kaltaiseeni lapseen äitini ei osannut suhtautua mitenkään aikuisesti ja järkevästi, vaan näin jälkeenpäin ajatellen hän laskeutui ihan lapsen tasolle riitelemään kanssani sen sijaan että olisi kasvattanut ja ohjannut. Minä tulkitsin luonnollisesti lapsena asian niin, että vika oli vain minussa, koska minähän olin se, jota AINA moitittiin että sanoin tai tein väärin ja huonosti. Vielä kaksikymppisenä olisin sanonut, että minulla ainakin on ollut maailman paras äiti ja hyvät kotiolot, mutta nyt ymmärrän, että vaikka äiti on ollut ihan toisenlaiselle lapselle oikeasti hyvä äiti, minulle hän ei kyllä läheskään aina ollut. Minä olin ainakin jo nelivuotiaasta asti "iso ämmä" joka oli aikuisen tapaan vastuussa käytöksestään, ja väärästä palaute ei ollut opetus ja ohjaus, vaan raivokas huutaminen ja syyllistäminen (SINÄ teet aina väärin, SINUN kovaan kalloosi ei mikään mene, MIKSI sinä olet tuollainen, sinua saa aina HÄVETÄ SILMÄT PÄÄSTÄÄN). Veljeni ei ole vielä kolmekutosenakaan niin iso, vaan äiti hössöttää ja tarjoaa apua vaikkei toinen kaipaisikaan...

      Mutta joo oli taas kuvaavaa, että veli vietti paljolti aikansa lukien kirjoja tai lehtiä, hän kun on samanlainen kuin isänsä, omiin maailmoihinsa ja tekemisiinsä uppoutuja. Ja äiti salli sen hänelle oikein hyvin. Mutta kun minä vähänkin räpläsin iPadia tai poimin hyllystä dekkarin jota en ollut lukenut ja aloin lukea, äiti närkästyi: epäkohtelias vieras kun sillä tavalla käyttäytyy eikä keskustele ja juttele! Ilmeisesti naispuolisena sosialisointi ja juoruaminen on asioita, joiden pitäisi olla tehtäviäni... Yhtään moitteen sanaa en huomannut veljeni kuulevan, häneltä edes pitkään aamulla nukkuminen ei ole paha, kuten minulta. Eikä se ettei hänkään ole pariutunut eikä tehnyt äidille lastenlapsia.

      Poista
  2. Olipa ikävää luettavaa tämä joulutarina. En itsekään tule pidemmän päälle toimeen äitini kanssa, olemme kovin erilaisia, ja miksi, menisi selostukseen aika jos toinenkin. Mutta kuvauksesi perusteella äitisi vaikutti ihan kauhealta! Ei varmastikaan ole mitään halukkuutta viettää joulua hänen seurassaan! Ikävä juttu että joulusi meni näin, jospa uusi vuosi tuo parempaa tullessaan. Olethan tyytyväinen siitä mitä olet saanut aikaiseksi, esimerkiksi laihtuminen, jos se antaisi pontta jatkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskinta on, että kun äiti soittelee, hän on niin ystävällistä ja pyytää käymään... Valittelee kun käyn niin harvoin... Mutta sitten kun menen sinne, alkaa taas sama nokkiminen ja kritisointi, ja olen ihan suoraan sanonutkin että minä en viitsi tulla kovin usein kun ei kukaan halua kuulla olevansa läski, puhuvansa liian kovaa ja kolkolla äänellä, olevansa huonoryhtinen ja vetelän oloinen, olevansa rumissa vaatteissa, tekevänsä kaiken väärin...

      Mutta eipä äiti taida itse oikein tiedostaa käytöstään. Hän ei ole koskaan ollut mikään järjen jättiläinen, ja se yhdistettynä samanlaiseen impulsiivisuuteen ja möläyttelyyn mistä itsekin kärsin johtaa siihen, ettei hän luultavasti edes missään vaiheessa ymmärrä sanoneensa todella tylysti ja törkeästi. Parasta on, kun hän jouluna haukkui erästä sukulaisnaista, joka on kuulemma niin tyhmä, ettei ymmärrä edes kun loukkaa toisia ihmisiä. Onneksi sain oltua sanomatta, että tässä kyllä nyt pata kattilaa soimaa ;-)

      Poista
  3. Mutta hei, nokka pystyyn, kohti valoisampaa tulevaisuutta! Pitkäpinnaisuus palkitaan, ja palkkiona odottaa se, että saa pitää huolta vanhuudenhöperöistä, muistamattomista, vainoharhaisista vanhemmista, joiden vittumaisuus on kehittynyt samalla ihan uudelle tasolle, kun loputkin vittuilun estot ovat kadonneet. Eläköön oikeudenmukaisuus!

    Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Päivän Fingerporissakin ymmärrettiin asia. Ja meikäläinen lähtee tänään omaan kotiin, kiitos isille ja äidille vieraanvaraisuudesta!

    http://www.hs.fi/fingerpori/s1305765791453

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuota minäkin vähän pelkään että miten sitten selviän, kun tosiaan vanhemmat alkavat tulla huonokuntoisiksi ja vanhuudenhöperöiksi, ja pitäisi olla tukena ja jaksaa... Isä lienee silloinkin harmiton hijlainen elelijä kuten nytkin, mutta äidin kanssa pelkään juuri tuota "vittumaisuus kehittyy ihan uudelle tasolle" ilmiötä. Kun se on alkanut kehittyä sille jo heti eläkkeelle jäännin jälkeen...

      Fingerporit on kyllä loistavia ja taas osui pakkosukulointiteemallaan monen ihmisen joulun ahdistuksenaiheuttajaan :D

      Poista
  5. Hei Plussapallo!

    Luin tänä iltana melkein koko viimevuotisen historiasi, tai siis sen osan siitä, minkä olit blogissa jakanut. Hih!! Löysin ällistyttävän paljon yhtäläisyyksiä mieltymyksiemme, tapojemme ja luonteenpiirteidemme ja monien muidenkin asioiden välillä :) Ja ihanaa, ettet tee yhdyssanavirheitä 8) Joulunvieton kuvaus oli piste iin päällä... olen lukuisia kertoja jo paljon nuorempanakin marssinut ulos vanhempieni kodista viimeistään joulupäivän ensimmäisten junien kyytiin kohti Helsinkiä, kun en ole kestänyt äitini juttuja (tuosta kidutuksesta ei näytä pääsevän ikinä, vaikka jo itsellä kasvaisi harmaita, aina vaan se jaksaa ja jaksaa)... odotan mielenkiinnolla uuden vuoden kuulumisiasi! terveisin eräs toinen kaljamahainen, tosin viininlipittelijä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli aiemmin vanhemmista selviytymisen salaisena aseena alkoholi. Sen voimin jaksoin mutsin räpätystä aika hyvin. Kyllähän se räpätti lisää kun tulin mukanani mäyräkoirallinen kaljoja, mutta eipä se minua pienessä sievässä haitannut juuri yhtään. Heittelin välillä takaisin sarkastisia piikkejä (joita äitini ei yleensä ymmärrä) ja eläydyin täysin juopon perheen mustan lampaan rooliin ;-)

      Nyt tänä vuonna olen yrittänyt tosiaan olla siellä selvin päin ja se onkin osoittautunut yllättävän haastavaksi, paljastuu todella kuinka huonosti tulen äitini kanssa toimeen.

      Poista
  6. Alkoholista tuli mieleen, kuinka siskon kanssa vedettiin aina ns. yrttipohjaiset rentoutussätkät ennen jokavuotista mummolavisiittiä, koska mummo oli kertomasi perusteella äitisi kauan kadoksissa ollut sielunsisarus. :D

    Onko sulla muuten paljonkin menetettävää, jos et enää mene sukuloimaan? Tämä oli mun oma ratkaisuni aikoinaan, ja kun ihmiset sitten vetivät herneen ennalta-arvattavasti nenään ja kertoivat pahoittaneensa mielensä, sanoin jotain tyyliin "Niin. Olen pahoillani" enkä mennyt seuraavankaan kerran. Jos tapasin joskus sukulaisia, lähdin tyynesti pois heti jos nitkutus taas alkoi. Epäkohteliasta, joo - mutta oman mielenterveyden kannalta parempi vaihtoehto. Hyvä koirankoulutuksesta tuttu metodi: palkitaan hyvä käytös, jätetään huono huomioimatta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrttipohjaiset rentoutussätkät varmaan olisikin paras vaihtoehto, koska niiden nauttimista ja vaikutusta ei huomaa niin hyvin kuin alkoholin ;-)

      Minä en ole muiden sukulaisten kanssa ollut vuosikymmeneen missään tekemisissä kuin vanhempieni ja veljeni. Veljen kanssa ok, koska hän on myös hyvä kaveri, mutta tosiaan varsinkin äidin kanssa välillä pinna kiristyy. Silti en enää koe tarvetta katkaista välejä kokonaan (joskus nuorempana oli sellainenkin kausi, kun itsemääräämisoikeuttani ei millään kunioitettu), kun koen ettei äiti pahaa tahallaan tarkoita ja oikeasti myös välittää minusta, vaikka näyttäkin sen välillä melko ärsyttävillä tavoilla... Pidän vaan itsesuojelullista etäisyyttä eli käy visiiteillä niin kovin usein tai pitkään kuin mitä vanhemmat toivoisivat ;-)

      Poista

Lähetä kommentti