Joskus unet ovat kiinnostavampia kuin tosielämä

Minulla ainakin on viime aikoina ollut niin. Tosielämä on niin rutiininomaista kuin olla voi: käyt töissä, syöt, ulkoilutat koiraa, nukut, teet kotitöitä. tuntuu tosiaan että juoksee oravanpyörässä josta ei ole ulospääsyä. Ei erityisiä ongelmia, muttei mitään erityistä kivaakaan.

Mutta onneksi on sentään unet. Jos onkin tylsää, niin niissä voi kehitellä mitä vaan jännitystarinoita tai

kokonaisia maailmoja. Minä olen teini-iästä asti ollut luonnostani selkounien näkijä, eli tiedostan unia nähdessäni olevani unessa ja voivani vaikuttaa uneen. Yleensä kommentoin sisäisenä puheena unen tapahtumia samaan tapaan kuin valveilla kommentoin näkemiäni asioita. Joskus valitsen vaikuttaa uneen (tai luoda unen kokonaan alusta asti) ja joskus vaan katselen kuin katsoisin elokuvaa.

Viime aikoina olen unissa seikkaillut dinosaurusten ajassa, ollut filosofoimaan taipuvainen merenneito, ollut naisiinmenevä ja juopotteleva roomalainen sotilas joka on lähetetty kaukaiseen Londiniumiin taistelemaan (olen useimmiten unissani mies), ja afrikkalaisen heimon soturi.

Itsestä kertova uni

Sitten näin vielä unen, joka osoitti elämässäni asian johon pitää kiinnittää huomiota, jos haluan onnellisemmaksi: siihen, että olen kauhean kiittämätön ihminen. Unessa oli todella ärsyttävä mariseva mies, joka marisi ihan kaikesta mahdollisesta. Hän oli oikein tyypillisen vanhan marisijan näköinenkin, kasvot painuneet vakioilmeen takia alakuloisille ja kiukkuisille juonteille jo ajat sitten. Mikään ei tälle tyypille ollut hyvin: jos aurinko paistoi, sai siitä ihosyöpää ja tuli hiki, jos satoi, oli se synkkää ja ikävää. Tarkkailin unta ärsyyntyneenä, miettien että pitäisiköhän vaihtaa teemaa, mutta jäin katsomaan kuitenkin mitä tapahtuu. Lopulta mies, joka oli valittanut myös raha-asioita, ja syyttänyt esim. naisen puutetta niistä, sai lottovoiton. Oliko hän onnellinen? Ei. Tai ehkä päivän tai kaksi. Sen jälkeen hän totesi, että mitä rahallakaan yksinäinen mies tekee, eihän raha tuo onnea. Että kyllä hän vaihtaisi kaikki rahansa elämänkumppaniin, jollaista hän ei kuitenkaan koskaan saa koska (...pitkä syylista). Siinä vaiheessa totesin, että riittää kiitos tämä uni.

Mutta seuraavana aamuna ymmärsin, että juuri sellainen minä valitettavasti olen kuin se unen ärsyttävä hahmo: en huomaa juuri koskaan mikä on hyvin, vaan kiinnitän aina huomion siihen mikä ei ole täydellisesti. Tylsyyden valittaminenkin on yksi muoto siitä: minua ärsyttää ettei ole kovin erikoinen ja kiinnostava elämä, enkä ole kiitollinen siitä ylellisyydestä, että on tylsää, eikä esim. nälkä, vakava sairaus tai kipu, suuri suru jostain tms. Jos saisin sen lottovoiton, olen ihan varma että minäkin kitisisin, että nyt olen yksinäinen onneton vanha rikas nainen, kun ennen olin yksinäinen onneton tavis - nyyh! Täytyypä ottaa opikseen ja alkaa tietoisesti miettiä, mitkä asiat on hyvin myös!