Huomenna se alkaa: laihdutus

Olen tehnyt tuota Beckin ohjelmaa nyt 14 päivää (välillä on ollut taukopäiviä jolloin en ole ottanut uutta tehtävää tehtäväksi) ja nyt on aika alkaa laihduttaminen itse valitsemallani menetelmällä, joka siis on "Ranskattaret eivät liho"-kirjan esittämä rento ja nautiskeleva dieetti. Painoa onkin mukavasti 91,8 kg :D Ja siis 2 kiloa saa vain olla ensimmäinen tavoite.

Torstaina heti kyllä menee osittain plörinäksi koska joudun työhön liittyvään iltatilaisuuteen ravintolaan klo 17-21. Ja jatkotkin olisivat toisessa paikassa, mutta toivottavasti onnistun niistä sentään kieltäytymään. Se kolmen ruokalajin + juomien mässy on jo ihan tarpeeksi itsessään...

Laitan tähän nyt noiden Beckin menetelmän päivien tehtäviä, joita on ollut sen jälkeen kun viimeksi kirjoitin.

Päivä 11: Opettele erottamaan toisistaan nälkä, mieliteko ja ruoanhimo

Tehtävä kehotti analysoimaan kehon ja mielen tuntemuksia erilaisissa tilanteissa joissa haluaisi syödä. Piti täyttää myös erityinen nälänseurantataulukko, jossa yhden päivän aikana piti kirjoittaa millaisia nälkään tai syömishaluun liittyviä tuntemuksia päivän aikana esiintyi. Itselläni ei valitettavasti sattunut ko. päivään yhtään aitoa ruoanhimoa, vain klo 11 aikaan pieni näläntunne vatsassa, joka meni mustalla kahvilla ohi. 

Mutta kyllä pystyn tunnistamaan ainakin osin kirjan kuvaukset, että nälkä ja mieliteko esimerkiksi tuntuu erilaiselta. Nälkä tuntuu mahan seudulla tyhjyytenä tai jopa kouraisuina, kun taas mieliteon tuntemus keskittyy enemmän suun alueelle - sitä kuvittelee jo maistelevansa sitä herkkua mitä tekee mieli. Ja ruokahimokin on taas oma juttunsa: se on esim. sitä kun ottaa yhden perunalastun ja syö ja syö ja syö, vaikkei oikeastaan pidä niitä erityisen hyvänäkään eikä haluaisi syödä, mutta himottaa vaan ja silti syö.

Päivä 12: Harjoittele sietämään nälkää

No tässäpä esim. Patrik Borgin oppien vastainen päivätehtävä. Kirjan kirjoittaja sanoo, että monilla ylipainoisilla ihmisillä on kohtuuton nälän pelko ja tunne, että nälälle ei voi panna vastaan koska se on niin sietämättömän kauhea olo. Päivän tehtävä on jättää lounas välistä ja tarkkailla ja kirjoittaa ylös, miltä nälkä tuntuu missäkin vaiheessa.

No tämä oli minulle tosi helppo, koska aika usein en ehdi töissä syömään lounasta joten näitä nälkäpäiviä tulee pidettyä. Mutta pidin silti lounaattoman päivän tehtäväpäivänäkin. Nälkätaulukkoon tuli pelkkä lievä, ohimenevä nälän tunne klo 11 aamupäivästä, ja sitten pari ilkeän terävää nälkäkouraisua mahassa klo 14 aikoihin. Mutta ne menivät ohi kun vaan päätin että ei, nyt en syö ja täytyy kestää. Tehtävän aikana muistin, että ei mulla paastoilla tai VLCD-kuureillakaan ole oikeastaan vasta kuin kolmantena päivänä iskenyt oikeasti huono olo nälän takia. Silloin on alkanut pää särkeä, heikottaa jne, mutta pari päivää tuntuu menevän meikäläisen rasvavarastoilla oikein hyvin ilman ruokaakin. 

Päivä 13: Voita ruoanhimo

Koska mulla ei niin valtavia himoja ole yleensä mihinkään ruokaan, ajattelin tämän omalle kohdalleni muodossa "voita kaljanhimo" :D Teksti esittää mielenkiintoisen ajatuksen, että ihmisen psyykessä on ikään kuin periksiantamislihas ja vastustamislihas. Toistuvalla himolle antautumisella ihminen tulee aina vahvistaneeksi periksiantamislihastaan, joten seuraava himon vastustaminen on entistä vaikeampaa. Mutta toisaalta myös niin päin, että jos nyt aloittaa päättäväisen himon torjunnan, vahvistaa vastustamislihastaan ja pian himoitusta ruoasta tai juomasta kieltäytyminen onkin jo helpompaa. 

Keinoiksi ruoan tai minun tapauksessani juomanhimoon ensimmäinen keino on vain odottaa kunnes himo menee ohi, tarkkailla omia olojaan ja ajatuksiaan siinä. Mulle tulikin tätä lukiessa heti mukavasti tilaisuus testata, koska satuin katsomaan kelloa ja se oli vähän vaille 21, ja heti iski ajatus - vielä ehtisin kipaista Alepasta kaljaa! Toki heti päätin että en osta, mutta yllättävän inhottava olo psyykkisesti siitä tuli. Sellainen oikein aktiivisen vituttava, että ilta tulee siis olemaan pelkkää pitkästymistä ja ahdistusta, ja himon ja kieltäymyksen taistelu päässä oli niin voimakas että tuntui että pää on ihan sekaisin suorastaan hetken. Sitten kun kaupan alkoholinmyyntiaika loppui ja ei ollut enää mahdollisuutta saada kaljaa, ei ollut ristiriitaa "menenkö vai enkö" ja inhottava olo loppui. Mutta minä olen kyllä tämän asian kanssa vahvistanut sitä periksiantamislihasta aivan ylettömästi joten ei ihme jos on vaikeaa.

Kirja listaa myös erilaisia tekniikoita joilla itseään voi harhauttaa silloin kun tuntuu ettei välttämättä kestäisi lankeamatta, jos yrittäisi vaan istua paikallaan ja antaa himon tulla. Tällöin olisi hyvä alkaa tehdä jotain tai keskittyä johonkin. Se voi olla mitä vaan: siivoamista, kävelylenkki, netistä jonkun kiinnostavan asian googlettaminen, kylpy tai suihku.

Päivä 14: Ensimmäisen dieettipäivän syömissuunnitelma

Beckin menetelmään kuuluu, että kun laihdutusvaihe alkaa päivänä 15, pitää aina syödä edellisenä päivänä tai aiemmin suunnittelemansa päiväruokavalion mukaan. Aion tätä noudattaakin, koska mulla on iso ongelma spontaanit ruokaostokset mielitekoihin. Usein näitä pikku syömisiä ei edes oikein huomaa, kun eihän ne ole mitään aterioita vaan jotain pikku paloja vaan...

Ranskatardieettiin kuuluu että syödään kolmesti päivässä ilman välipaloja. Ja omia isoja häiriköitä (mulla: olut, energiajuomat, pikaruoka ja karkki) saa nauttia vain pienen määrän lauantaina tai muuna ennalta päätettynä päivänä. Muuten saa syödä mitä vaan ilman rajoitteita. 

Aion syödä siis huomenna seuraavasti:

Klo 12:30: Salaattilounas ja leipää työpaikalla
Klo 17:30 Tuoreita herneitä, leipäviipale, kananmuna keitettynä
Klo 21:30 Pastaa munakoiso-ricottakastikkeella, mansikoita

Näiden lisäksi vain mustaa kahvia ja vettä. Hurjimmalta tuntuu ajatus selvitä työpäivästä ilman yhtään energiajuomatölkillistä :D No onhan niitäkin kyllä toki sokerittomia ja siis kalorittomia, mutta haluaisin eroon koko tavasta latkia niitä kohtuuttoman kalliita, epäterveellisiä tölkillisiä useita päivässä, joten en laita huomisen päiväohjelmaani lainkaan energiajuomaa.




Kommentit

  1. Paljonkohan mahtaa tulla kaloreita noista noin suurinpiirtein? kun alle 2000.kcal:n ei kannattaisi mennä..vähennä hiilareita (pasta ja leipä) ja lisää voita ruoanlaittovaiheessa + salaattiin reippaasti oliiviöljyä. Pysyy nälkä paremmin eikä tule hiilareiden verensokeriin vaikuttavaa vuoristorataa..tsemiä yritykseen, mielenkiinnolla seuraan tilannetta. Yritin tuota kirjaaki bongailla omasta kirjastosta mutten löytänyt, pitänee laittaa varaukseen jospa tilaavat sen toisesta kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnilleen 1700 kcal noista taitaa tulla. Hiilareita en halua vähentää, olen sitä aiemmin kyllä kokeillut mutta ei oikein ole mun juttu. Eivät tunnu aiheuttavan mulle mitään ihmeempiä verensokerin vuoristoratoja tai mitään, ja olen paljon kylläisempi ja tyytyväisempi kunnolla hiilaria sisältävän aterian jälkeen kuin muunlaisen. Runsas proteiini sen sijaan tekee mulla uupuneen olon, sellaisen että pitäisi päästä sulattamaan ruokaa makuuasentoon.

      Ei nuo työpaikan salaatit muuten aina ole mitään kauhean kevyitä, kun niissä valitaan ensin kasvikset ja sitten 100 g annos jotain vaihtoehtoisista proteiininlähteistä. Tänään otin esim. munakasta siihen, minkä lisäksi kasviksina perunasalaatti ja porkkanaraaste. Toisinaan olen onnistunut siellä samaan aikaan 800 kcal kaloripomminkin, kun salaatissa oli avokadoa, pähkinöitä, halloumijuustoa ja vielä kastiketta.

      Poista
    2. Niin mutta kun tiedostat että saat aikaan sen kaloripommin tietyistä aineksista, niin miksi ei sitten jättää niitä pois? Tai ottaa vain paria lajia kohtuudella, sen 100g, ja iso lautasellinen muuta, kyllä nälkä lähtee.

      Poista
    3. Tai sitten vedät vaan halloumia, avokadoa, pähkinöitä ja kastiketta, niissä sentään ravinteita ja et varmasti liho. Millä lihoo on ne lihapiirakat ja kaljoittelut yms mitä harrastat.

      Poista
    4. Tuo viimeinen on enempi minun valintani. En haaveile enää hoikkuudesta, en edes normaalipainoindeksistä, joten ei pitäisi joutua ihan kauhean tiukalle vetämään syömisiään. Jos nyt haluaisi tästä 92 kilosta vaikka 75 kiloon päästä mutta ei sen alemmas.

      Kalja on ehdottomasti se isoin mun lihottaja, ja varsinkin siksi, että mulla tulee juodessa aina sellainen mässyhimo, että syön ihan kaikkea sellaistakin mistä en yleensä edes erityisemmin pidä. Ja järkyttäviä määriä. Tyyliin ostin Jäätelöautosta perhepaketin jätskejä ja tulinpa syöneeksi koko paketillisen kaljoitellessani...

      Poista

Lähetä kommentti