Avokonttorista pääsee näköjään vieläkin pahempaan: monitoimikonttori

Työhönpaluu lomalta on aina järkytys. Mutta mulle tuli tuplajärkytys, kun paljastui millaiseksi työtilat oli muuttuneet. Olin kyllä tiennyt että muutamme kerrosta, koska työnantaja vuokraa kaksi kerrosta toimitiloistaan toisille yrityksille ja pitää tiivistää. Olin myös tiennyt että ennen muuttoa tilat remontoidaan. Mutta olin toivonut että ehkä saataisiin edes pieniä sermejä työpisteiden väliin tai jotain.

No turha toivo... Kun menin uuteen työtilaan, siellä oli vain valtava sali täynnä työpisteitä, salin keskellä puhelinkopin kokoinen lasikuutio, jonne ilmeisesti saa mennä videoneuvotteluita pitämään tai puhelimessa puhumaan ettei häiritse. Kaikki persoonallinen oli poistettu: ei enää kukkia, ei edes tekosellaisia, ei ihmisten lapsi- tai lemmikkikuvia työpisteissä, ei julisteita. Tylyt "monitoimikonttorin säännöt" odottivat sähköpostissa. Ei ole enää omaa työpistettä. Työpisteitä on vain kolmasosa työntekijöiden määrästä (en ymmärrä miten tämä yhtälö toimii, kun firma sallii vain max 2 päivää etätyötä viikossa). Joka päivä kun lähtee töistä pitää ottaa kaikki mukaansa ja siivota pöytä. Edes pomoilla ei ole enää omia huoneita vaan ovat siellä hölöttämässä puhelimeen meidän keskellä. Toimistoon ei saa tuoda minkäänlaisia koriste-esineitä. Kahvikuppeja tai sisäkenkiä ei saa jättää työpisteisiin. Sitten olevinaan hieno asia: valtava tila on varattu "lounge-alueeksi", jossa iloisesti voidaan tiimiytyä ja rentoutua. En ole nähnyt siellä vielä yhtäkään ihmistä. Ei meillä ole sellaiseen aikaa, eikä ainakaan mulla haluakaan. Töissä tehdään töitä ja mahdollisimman äkkiä pois.

Sen verran on vituttanut että olen harrastanut kansalaistottelemattomuutta heti alusta asti. En viitsi todellakaan raahata kolmea konettani salkussa (MacBook iPhone-mobiilikehitykseen, firman virallinen Windows-läppäri ja asiakasprojektiin liittyvä asiakkaan kone) joka päivä, joten sinnepä jätin ne tänäänkin työpisteeseen. Odotellaan milloin joku valittaa. Tai sitten ei valita, koska kaikki tuntuvat nurisevan uusista käytännöistä, ja jotkut muutkin on sanoneet esim. jättävänsä irtonäppäimistöjä, erillisnäyttöjä tai kenkiä työpisteisiin. Itse toivon vaan että kaikki protestoisivat niin että lopulta homma kaatuisi omaan mahdottomuuteensa. Íhan tahalliselta kiusanteolta ja nöyryyttämiseltähän tällainen tuntuu. Jos joku meinaa, että voin saada potkut kun en noudata sääntöjä niin sanon: hyvä vaan, ei se ole kovin surullinen asia jos joutuu hullujenhuoneelta ulos :D

Ei tuolla enää mitään keskittymään pysty myöskään edes sen vertaa kun vanhassa, paljon pienemmässä avokonttorissa. Tänäänkin yritin tehdä töitä, mutta mitään siitä ei tule, kun kahden pöydän päässä toisen tiimin esimies vänkäsi jotain tarjousneuvotteluja, toisella puolella yksi pitkällisesti puhui it-tukeen jostain asennusongelmista, ja jatkuvasti edes takaisin kulkee porukkaa. Kummallista, että kun enemmistö porukasta aina valitti jo ennenkin, että koodarit tarvitsevat RAUHAA, että entinenkin avokonttori oli jo paha, sitten rangaistaan vielä kamalammalla hälyluolalla  :\ "Työelämän huonontumisen lyhyt historia" on totta joka päivä.

Beckin menetelmän päivät

Lupailin viime viestin kommenteissa että kirjoittelen lyhyesti ylös noita Beckin menetelmään liittyviä päivätehtäviä, jotta kirjaa omistamattakin voisi yrittää seurata sitä tämän blogin perusteella.

Beck päivä 4: Kiitosta ja tunnustusta itselle

Monet ihmiset eivät koe laihduttamista palkitsevaksi osin siksi, että he kyllä moittivat itseään jos lankeavat, mutta eivät kiitä jos onnistuvat. Päivän tehtävä on opetella antamaan itselleen tunnustusta pienistäkin onnistumisista. Ihan siitä, että valitsi aamiaisella tai lounaalla terveellisen ruoan. Tai että luki laihdutuksen motivaatiokortin. Tai kävi kävelyllä. Tärkeää olisi myös keskittyä lankeamisenkin hetkellä positiiviseen: olisiko kumminkin myös jotain kiitettävää? Ehkä meninkin hakemaan kaljaa, mutta ostin vähemmän kuin yleensä - kiitoksen paikka! Tai ehkä ennen ostamista kävin enemmän sisäistä taistelua kuin yleensä enkä langennut suoriltaan edes miettimättä - taas syy onnitella itseään etenemisen merkeistä. 

Beck päivä 5: Tietoisesti ja hitaasti syöminen

Ihmiset nauttivat enemmän ja syövät tutkimusten mukaan vähemmän, jos syövät ruokansa kohtuullisen hitaasti ja keskittyen jokaiseen aistimukseen jonka syödessään saavat ruoasta. Siksi on syytä alkaa opettelemaan tietoisen syömisen taitoja: keskittyä ruoan ulkonäköön, sen suutuntumaan, tuoksuun, makuun. Eikä tehdä syödessään mitään muuta, esim. selata kännykällä jotain tai katsoa televisiota. Ei mieluiten edes ajatella mitään muuta kuin syömistä ja sen aistimuksia. 

Itselläni on tässä paljon parannettavaa. Usein olen hotkaissut ruokani ohimennen, samalla hermostuneena ajatellen esim. työasioita tai jotain muuta. Tai ottanut lautasen telkkarin ääreen ja syönyt siinä, taas erityisesti tiedostamatta mitään. Joskus olen jopa lukenut jonkun keksipaketin tuoteselosteita, koska muuten on syödessä alkanut pitkästyttää.

Beck päivä 6: Laihdutusvalmentaja

Ohjelma suosittelee hankkimaan jonkinlaisen laihdutuskaverin tai valmentajan. Tämä voi olla, mutta ei tarvitse olla, ammattilainenkin. Mutta hän voi olla esim. puoliso, kaveri, kanssalaihduttaja. Kirja mainitsee myös, että nettituki on myös ihan ok, sillä tutkimusten mukaan netissä olevilla laihdutussivustoilla painonpudotuksestaan keskustelevat ja sitä seuraavat ihmiset menestyvät ihan yhtä hyvin kuin ne, joilla on ihmisvalmentaja, jonka kanssa jutella painonpudotuksen vaikeuksista ja saada neuvoja. Mulle tämä blogi tavallaan on tällainen paikka, jonne raportoin edistymisestäni tai taantumisestani ja vaikeuksistani. 

Kommentit

  1. Tuo näköjään leviää. En tiedä ketään, joka olisi innostunut moniwhatever-tiloista. Jotain säästöjä tuolla ilmeisesti yritetään, mutta silleen hölmöä, että kaupungissa on ennätysmäärä halpaa perinteistä toimistotilaa. Mutta kun on joku konslut oksentanut tuollaisen, niin tottakai johto on mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eikä työntekijöiltä kysytä mitään. En ymmärrä, miksei voisi järjestää, jos toimitilauudistuksia suunnitellaan, edes jonkinlaista kyselyä siitä mitä työntekijät kaipaisivat. Mutta ei, ei kysytä ennen, eikä tyytyväisyyttä jälkeen, minkä takia koko homma tuntuukin lähinnä kiusan tekemiseltä eikä vain viattomalta erehdykseltä kun ei ymmärretä tekijöiden työn luonnetta.

      Hesarissa oli muuten jokunen aika sitten juttu, jossa esitettiin asia siihen sävyyn, että monet vielä JOUTUVAT tekemään perinteisessä avokonttorissa töitä. Kun avasin jutun, ajattelin että jes, ne on huomanneet että avokonttori on keskittymistä vaativiin töihin huono juttu, mutta ne hehkuttivatkin näitä monitoimikonttoreita. Silloin jo ajattelin, että tuo on ihan varmasti vielä pahempi kuin avokonttori, ja niin näyttää olevan.

      Poista
  2. Olen aivan järkyttynyt työpaikkasi muutoksesta. Tuollaisilla tiloilla ei kyllä ajatella yhtään työntekijän mukavuutta vaan kaikkea muuta. Minä en pysty edes kirjoittamaan blogipostausta, jos ukkeli puhuu vieressä puheluitaan, saati sitten että pystyisin tekemään oikeita töitä, jos vieressä pajattaisi tai tekisi jotain muuta häiritsevää ties kuinka monta tyyppiä.

    Ei voi kuin tosiaan toivoa, että homma kaatuu lopulta omaan mahdottomuuteensa. Joten kannatan ehdottomasti kansalaistottelemattomuutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Itse olen myös sellainen että en pysty keskittymään mihinkään vaativampiin asioihin jos ympärillä on meteliä tai edes liikettä jonka näen tai kuulen koko ajan.

      Ja nuo kaikki lounge tilat ja muu hömppä, ei ole kyllä yhtään hajua niitä myyneillä konsulteilla siitä mitä täällä suurin osa ihmisistä tekee: istuu yksin koneellaan ja koodaa. Se ei pääosin ole edes tiimityötä koska usein jokainen tekee ihan eri projektiakin eri asiakkaalle, ja jos ollaankin samassa projektissa niin hommat suunnitellaan, jaetaan ja sen jälkeen kukin tekee itsekseen. Ja näihin hommiin on muutenkin hakeutunut paljon meitä introverttejä ihmisiä jotka haluamme näpertää omissa oloissamme, mikä sopii työn tehokkaaseen suorittamiseen hyvin.

      Poista
  3. Monitilatoimistoja on tutkittukin, ja niihin kyllä liittyy monenlaisia ongelmia. Lähinnä se, että keskittymistä vaativan työn tekeminen vaikeutuu.

    Koska kyse on monitilatoimistosta, jo nimen mukaisesti pitäisi olla monenlaisia tiloja, esimerkiksi juuri keskittymistä auttavia hiljaisia tiloja mutta teillä ei taida edes niitä olla? Ja teidän työhän vaatii keskittymistä joka hetki, joten parempi olisi kyllä jokin vanhanaikaisempi (lue: toimivampi) versio toimistosta.

    Otan osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On täällä pari pientä huonetta ja se lasikoppi tilan keskellä. Mutta siinä lasikopissa ainakin visuaalisia häiriöitä on valtavasti, kun näkee käytännössä koko konttorin touhut siinä edessään. Ja sekä tuo että ne pikkuhuoneet on käytännössä aina Skype-neuvottelujen pitäjien varaamia.

      Tuo Skype-neuvottelujen yleistyminen on yksi syy miksi nykyään erityisesti tällainen ratkaisu on huono. Ennen kun pääosin tavattiin asiakkaita tai palaveerattiin fyysisesti tavaten, ei ihmisillä ollut niin paljon tarvetta yksityiseen tilaan paitsi tuo keskittymisaspekti. Mutta nyt asiakkaat ja tiimit melkein aina haluaa hoitaa palaverit etänä, koska etätyö on yleistä ja ihan turhaa käyttää matkusteluun paikasta toiseen aikaa. Mistä sitten saa tällaisessa konttorihelvetissä tilan, jonne mennä palaverinsa pitämään häiritsemättä toisia... Ne on ne "hiljaiset tilat", joihin siis mennäänkin mölyämään ettei häiritä tavallistakin pahemmin toisten rauhaa.

      On tuolla kerroksen toisessa päässä myös joku keskittymistä vaativan työn tila, jossa on ehkä 10 työpistettä. Mutta nämä työpisteet on nimettyjä tietyille ihmisille, sinne ei saa mennä muut. Ihmettelenpä vaan, millä kriteereillä sinne on valittu onnekkaat jotka pääsee, ja millä perusteella esim. oma työni ei ole keskittymistä vaativaa...

      Poista
  4. No olipa järkytys,tuo kyllä vie työnteosta sitä pohjaa pois kun ei saa rauhassa tehdä töitään. Sentään teillä noita etäpäiviä että voi joskus kotona rauhassa tehdä.
    Monessa blogissa on huomannut ettei bloggaaja koskaan vastaa kommentteihin. Vaikka sinä sanot olevasi erakko niin aina kivasti vastaat ja otat lukioiden toiveet huomioon niinku jaat vaikka tätä laihdutus teoriaa,se on minusta tosi arvokasta ja tykkään blogistasi entistä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onneksi on etäpäivät!

      Ja kyllä minä tykkään vastailla kommentteihin, kun kerran julkista blogia pidänkin. Se on helppoakin kun ei ole "iso" blogi jossa olisi valtavasti kommentteja ja seassa paljon asiattomia. Ainakin joillekin ylipainoisille bloggaajille näyttää tulevan kommenttiosioissa niin paljon käytännössä kiusaamistasoista palautetta että en ihmettele jos ei aina jaksa etsiä niitä asiallisia viestejä seasta.

      Poista
  5. Ootko jo hommannu salikortin? Varmaan kannattaa etsiä joku hyvä PT laatimaan saliohjelma, jotta se ei oo liian raskas ja jotta innostut käymään säännöllisesti. Pari kertaa viikossa alkuun. Nostan sulle niin hattua sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla että käy tuolle ajatukselle heikosti. Kesälomalla ajatus tuntui mahdolliselta, mutta se taitaa olla mahdollinen vain jos saisi olla aina lomalla, tai rennommassa työssä (joita ei tällä alalla oikein taida ollakaan).

      Tai no, kyllähän se toki siinä mielessä MAHDOLLISTA olisi että sellaisen ajan voisi illan tunneista pari kertaa viikossa ottaa, mutta minä taidan mieluummin käyttää ne vähät tunnit johonkin mistä itse nautin kuten luonnossa kävelemiseen.

      Poista
  6. Meilläkin suunnitellaan töissä kovasti toimistotilojen muuttamista monitoimitilaksi. Toisin kuin teillä meillä usein kysytään työntekijöiden mielipidettä, mutta nyt ei pidä luulla että sillä mielipiteellä olisi mitään merkitystä. Jos se mielipide ei ole sama kuin johdon, niin sen ei anneta häiritä johdon suunnitelmia. En tiedä haluaako johto luoda illuusion työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksista ja kuuntelemisesta, jotta siinä vaiheessa kun murmutus alkaa voidaan yrittää muistuttaa, että tämä päätös tehtiin yhdessä. Ehkä niin, mutta kuvittelevatko ne oikeasti, että suurinta osaa pystyy viilaamaan linssiin kerta toisensa perään. Kumpikohan on pahempi, se että ei kysytä työntekijöiltä mitään (kuten teillä) vai tämä meidän käytäntö.

    Jos se teidän lounge on suuri ja autio, etkö voi siirtyä sen kauimmaiseen nurkkaan koneinesi, jos firman puolestakin on läppäri eikä pöytäkonetta ilmeisesti ole ollenkaan? Vai puuttuuko sieltä oikean korkuisia pöytiä tai jotain muuta elintärkeää?

    Minullekin muuten on mysteeri kuinka työpisteitä voi olla vain kolmasosalle jos etäpäiviä sallitaan max kaksi viikossa. Toimii varmaan näin kesälomakaudella, mutta entäs sitten talvella. Onhan ihmisillä sairaslomapäiviä ja muutakin vuosilomaa, mutta ei kyllä tarpeeksi. Kuulostaa aika hirveältä teatterilta nykytilanteenne: toimistolle raahaudutaan näön vuoksi esittämään työntekoa mutta oikeasti suurin osa työstä tehdään muualla koska toimistolla ei vaan pysty. Ihan järjetöntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä melkein pahempi että osavastuutetaan tuolla tavalla työntekijät päätöksistä, vaikka heitä ei oikeasti ole edes kuunneltu. Meillä sentään ollaan avoimesti tylyjä ja työntekijöiden yli käveleviä :D Olen muuten joskus sitäkin arvostanut, että meillä ei hypetetä joidenkin trendikkäämpien firmojen tapaan siitä miten olisi yhteistä hauskanpitoa, pelikoneita, työpäivän kesken saunat ja kaljat jne. Mitä tiedän meinaan noissa paikoissa töissä olevia ihmisiä, ne vasta onkin keskinäisen kilpailun, stressin ja paineen helvettejä, ja sitten päälle liimataan pakkohymyily ja väitteet että täällä on kivaa kun on sitä ja tätä hauskaa. Meillä sentään saa avoimesti sanoa että tylsää ja raskasta duuniahan tämä on mutta jonkun sekin on tehtävä.

      Tuolla loungessa ei valitettavasti ole pöytiä ollenkaan. Siellä on pelkästään pitkiä sohvia pitkin seinustoja. Lisäksi samassa tilassa on kahviautomaatti jolta koko kerroksen ihmiset hakevat kahvinsa joten kyllä siinäkin vilinää riittää. Mutta joo olen sitäkin jo harkinnut että voi olla että joskus jos on pakko keskittyä niin menen ruokalan pöytiin koodaamaan, siellä kun yleensä ei ole ketään jos ei ole lounasaika.

      Ja voi olla että sinne ruokalan pöytiin joutuu monikin jo ihan siksi, kun työpisteet loppuu. Nyt kun aika iso osa on vielä lomalla, on työpisteitä riittänyt ja jonkun verran tyhjiäkin. Mutta epäilen, että syyskuun alkaessa on tavallista meille myöhään tulijoille, että ei saa ollenkaan työpistettä. Itse olen jo ilmoittanut, että tällaisessa tapauksessa sanon työpaikan etäpäiväsäännöille "pyh" ja lähden etätöihin vaikka olisin jo ollut 2 päivää sillä viikolla, ja kirjaan vielä ylimääräiseen kotiin siirtymään kuluvan ajan työaikaan. Kyllä työpaikan velvollisuus on tarjota ihmiselle työntekotila, ja jos se ei siihen pysty niin siitä ei saa koitua minulle lisäkuluja.

      Välillä kyllä tuntuu että ihan mielisairaden johtamassa pöpilässä tässä ollaan, kun tosiaan jo muutkin on valitelleet että tämä sitten tarkoittaa paljon iltatöitä kotona, ja työpaikalle tullaan nettisurffaamaan ja kuluttamaan aikaa. No, minulla tuo vielä onnistuukin mutta miten esim. pienten lasten vanhemmat, ei ne voi oikein tehdä 8 tunnin päivää kotona työpäivän jälkeen koska töissä ei pystynyt tekemään.

      Poista
  7. Meillä ollaan myös oltu monitilatoimistossa viime syksystä lähtien. Meillä on kuitenkin kaikilla vielä omat nimetyt työpisteet, joten toimii vielä ihan ok.

    Reilun vuoden päästä on kuitenkin organisaatiomuutosten vuoksi tulossa noin 60 henkeä lisää ja nyt on jo ilmoitettu, että toimitilaa ei tule enempää eli siirrymme nimeämättömiin työpisteisiin ja ns. ylibuukkausta on noin 50 %. Itse olen myös näitä myöhäisempiä tulijoita eli käytänössä en varmaan koskaan saisi työpistettä, kun suurin osa muusta porukasta on aamuvirkkuja.

    Avokonttori ja monitilatoimistokin on ihan jees ja ymmärrän säästöt, mutta se, että ihmisellä ei ole nimettyä työpistettä on mielestäni vaan vittuilua ja johtaa oikeasti aika nopeasti siihen, että kukaan ei ole koskaan paikalla silloin kuin pitäisi. Työteho laskee, sairaspoissaolojen määrä kasvaa jne. ja aika nopeasti ne vuokraneliöissä säästetyt eurot sulaa em. haittoihin.

    Itse työskentelen valtiolla ja valtion toimitilastrategiassa on määritelty nykyään niin pieneksi se neliömäärä, mikä per nuppi saa olla, että käytännössä kaikki tilat rempataan ajan mittaan monitilatoimistoiksi. Ei ole siis apua edes halvoista tyhjistä toimitiloista jne., kun se on päätetty linjaus, minkä mukaan toimitaan, maksoi mitä maksoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kaikkein hulluinta on että kiinnitetään neliömääriä. Vähän kuin häkkikanalassa että paljonko pitää olla lattiapinta-alaa per kana. Täällä yksityisellä puolella ei ole tuollaista, mutta firmat taas on niin loputtoman voitonhimoisia, että mistä tahansa kiristetään mistä voidaan, että saadaan parempaa tulosta. Työntekijät voi kitistä, mutta ei se mitään, jokavuotisissa yt:issä voidaan poistaa hankalimmat ja ottaa nöyriä nuoria tilalle.

      Poista
  8. Nuo jutut kuulostaa ihan kuin joltain lasten tuolileikiltä, tuoleja on aina vähemmän kuin istujia..ja lopulta joku aina häviää kisan, aika törkeää. Mä olen tällä hetkellä työtä vailla, mutta en kyllä tuommoisesta meiningistä ole edes kateellinen. Joskus vuosia sitten ollut teollisuuden palveluksessa, avokonttorissa, lähes keskellä tuotantoa. Desibelit tais ylittyä reippaasti mutta vaikka asiasta kuinka yritti nätisti tehdä keskustelua, puheenaihe vaihdettiin yleensä jo seuraavassa lauseessa. Työterveydessäkään siihen ei taidettu ottaa mitään kantaa. Jatkuvassa metelissä ja jopa kohtuullisessa taustahälyssä työskentely lisää työn aiheuttamaa stressiä melkoisesti, tämä ihan tutkittua juttua.. Kuinka tuommoisessa tilassa voi edes puhua puhelimeen työkeskusteluja, ei varmaan kaikki asiakkaatkaan tykkää että heidän asiansa käydään kaikkien muiden työntekijöiden kuullen..tai että toinen asiakas kuuleen taustalta toisen asiakkaan asioita..tuntuu että työmaailmassa kaikki muuttuu koko ajan entistä kummallisemmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muuttuu, tuntuu että tavallisella ihmisellä, työntekijällä on enää entistä vähemmän arvoa. Me ollaan vain koneiston rattaita, joilla ei ole mitään muuta merkitystä kuin olla firman omistajien rahantekokoneen osia. Joskus vanhaan aikaan edes vähän yritettiin ainakin näytellä että työntekijöitä arvostetaan ja kuunnellaan, mutta ei enää. Meidänkin firman isot pomot on A-studiossa käynyt esittämässä tämmöisiä kivoja juttuja kuten että 10% porukasta pitäisi kierrättää joka vuosi, vaikkei olisi varsinaisesti taloudellista pakkoa yt:ihin, joten mitä täälläkin voi odottaa..

      Poista
  9. Mutta odottakaas, kun nämä nykyiset lapsukaiset aikuistuvat. Hehän jo alakoulusta alkaen (kaikissa valistuneissa kunnissa) opiskelevat luokkahuoneettomissa tiloissa, joissa on samaan aikaan sata lasta ja neljä opettajaa. Eikä kenelläkään toki pulpettia. Mattoja, säkkituoleja ja sohvaryhmiä sen sijaan ripoteltuna sinne tänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitten ihmetellään miksi ADHD:ta on niin paljon... Lähes kenestä tahansa tulee levoton ADHD tuollaisissa oloissa.

      Poista
  10. Otan osaa. Olen itsekin keskittymishäiriöinen siinä määrin, että pelkkä avokonttori on mahdottomuus. ONNEKSI oma yritykseni (pahoittelut muille) on se, joka toi tätä uutta työpaikkaa Suomeen. Meillä on toimistolla riittävästi tiloja hiljaiseen työskentelyyn (ei nimettyjä) ja kaikilla tarvitsevilla omat kaapit tavaroiden säilytykseen. Lisäksi rajaton etätyöoikeus jota käytän hyväkseni hyvinkin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rajaton etätyöoikeus, se olisi unelma :) Mutta ei, täällä etätyöhön on aika tiukka suhtautuminen. Esim. maanantai ja perjantai ei saa olla koskaan etäpäiviä, ilmeisesti pelkäävät että työntekijät vaan juhlisivat eikä tekisi työtä. Ne 2 sallittua etää saa pitää siis vain päivinä ti, ke, to. Ja sittenkin monet esimiehet (ei onneksi omani) syyllistää vähän siitä jos etäilee, epäilee ilmeisesti että tuskin tuo siellä kotona mitään töitä tekee.

      Poista
    2. Jaaha, uusi epäkohta: tulin tänne oikein kirjoittamaan viestin, koska tällä hetkellä joudun kuuntelemaan sivusta mutta erittäin selvästi, kun esimies avokonttorissa moittii työntekijää ajan käyttämisestä turhaan ja siitä miten asiakasta ei voi laskuttaa "ihmettelystä". Ennen vanhaan sentään tällaiset palautteet sai yksityisesti, pomon huoneessa. Nyt näköjään julkaistaan koko avokonttorille kuka on mokannut ja miten.

      Poista
    3. No tuossa tapauksessa että epäillään työntekijän työntekoa ei ole johtamiskulttuuri oikealla tasolla. Meillä ei kukaan pystyisi olemaan +1 vuotta töissä pelkästään lusmuilemalla vaikka työilmapiiri onkin näin avoin etätyölle. Itseasiassa, olen itse varmaankin top 10 tuottavuuslistalla omassa isossa organisaatiossani juurikin sen vuoksi, että saan tehdä rauhassa töitä näin introverttinä. Lisäksi n. 2 sairaspoissaoloa viimeisen 10 vuoden aikana.

      Poista
    4. Kyllä meilläkin täytyy jokainen tunti selvittää tuntikirjausjärjestelmään, joka on myös asiakaslaskutuksen perusta, joten sinänsä lusmuilumahdollisuuksia ei paljon ole. Jos joskus ei ole laskutettavia tunteja 100% työajasta niin siitä tulee kyllä kyselyitä, ja toisaalta laskutettaviin ei voi kirjata mitään mitä ei ole tehnyt koska asiakashan ei sellaisia laskuja maksa.

      Tavallaan kyllä voi lusmuilla jos on nopea. Esim. itselleni on tavallista että vaikka 5 henkilöpäivän työ hoituu 1-2 päivässä. Periaatteessa jos ei olisi monia projekteja päällekkään, voisin sitten tyytyväisenä kuitenkin kirjata 5 htp laskutusta koska siitä on kerran sovittu, ja surffata netissä käyttämättä jääneet päivät. Mutta aina tuppaa olemaan niin että hommia on sen verran päällekkäin että on käytännössä pakkokin olla nopeampi kuin sovitut aikarajat että ehtii ne muutkin hommat.

      Poista
    5. Ei tuo minusta ole lusmuilua.. :) Itsekin teen nopeampaa monet työt kuin mitä odotetaan ja sitten joko teen muuta tai omia hommia, koska välillä sitten tulee lisätunteja (meillä ei seurata tuntejakaan). 100 % laskutus on kyllä aika mielenkiintoinen käsite, koska pitäähän teillä olla ns. omaan firmaan tunnit myös. Meillä konsulttien pitää päästä 75% tuntilaskutukseen työaikansa osalta.

      Poista
    6. Meillä se 75% on sellainen raja, että sitten alkaa jo ulkomaisen emoyhtiön suunnasta tulla kyselyitä, että miksi tuolla tiimissä on selvästi ylimääräisiä henkilöitä kun utilisaatio ei ole tuon parempi... Mutta tavoite, joka ainakin mulla yleensä toteutuukin on, että kaikki tunnit on laskutettavaa projektityötä, eikä mitään omaan firmaan tunteja olekaan.

      Toisinpäin ongelmaa kyllä esiintyy, eli projekteja myydään asiakkaille aika suurilla henkilötyöpäivämäärillä, ja sitten koska pomo tietää että teen nopeammin, bookkaa minut pariin kolmeen projektiin samaan aikaan. Sitten täytyy laskutuksen kanssa vähän pelata, koska ei minulle voi kirjata kolminkertaista tuntimäärää, ja toisaalta kaikilta niiltä päällekkäisiltä asiakkailta pitää saada laskutettua kaikki tunnin eli mun kolminkertainen utilisaatio. Hullunmyllyä kyllä joskus tämä.

      Poista
  11. Kuulostaa kyllä ihän järjettömältä ainakin jos on R&D-työstä kyse. Itse olen tiimityyppisten avotilojen kannattaja, mutta en oikein keksi mihin tuollainen kuvaamasi monitoimitila voisi olla omiaan. Pitäisi varmaan tutustua siihen minkälainen teoria mahtaa moisen järjestelyn taustalla olla, koska tuollaisia näytetään ainakin tietyn tyypisissä töissä suosivan. Monesti työpaikoilla näkee sitä, että kun tulee joku uusi muotijuttu niin sitä sitten koitetaan väen vängällä soveltaa kaikissa tilanteissa, myös sellaisissa mihin se ei edes teoriassa sovellu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse teen R&D-tyyppistä työtä, ja osa avokonttorin porukasta, mutta on siellä muutakin porukkaa, myyntihenkilöistä lähtien. Ja service desk kulmauskin mistä luonnollisesti kuuluu jatkuva puhelimeen hölinä kun se on niiden työtä vastata asiakkaille.

      Olisi kyllä tosiaan kiva saada näistä muutoksista päättäneiltä jotain tietoa millainen teoria on taustalla. Tähän asti saadut vastaukset on lähinnä, että nyt loppuu nurkkakuntainen yksin nyhjääminen ja alkaa uusi, luovempi ja sosiaalisempi aikakausi. Ja vähän vihjaillaan että muutosvastarintaiset jäärät muistetaan seuraavissa yt:issä ja korvataan nuoremmilla ja sopeutuvammilla. Itse sanon, että senkun korvaavat :D

      Poista

Lähetä kommentti