Ajatusten tarkkailua harrastettu pari viikkoa

Eckhart Tollen kirjan luettuani päätin kokeilla siinä ehdotettua ensimmäistä harjoitusta, eli sitä että tarkkailisi ajatteluaan puolueettomana kuuntelijana. Ajattelua ei pidä yrittää muuttaa eikä arvostella, vaan vain olla läsnä tarkkailijana. Tämän pitäisi kirjan mukaan vaikuttaa kaikenlaista hienoa kuten ihan uuden tietoisuuden tason (se tarkkailija, joka on eri kuin ajattelija) avautuminen, yhteyden kokeminen luontoon ja toisiin ihmisiin jne. Ajattelun tarkkailemisen pitäisi myös luoda itsestään taukoja joissa sitä ei ajattele, ns. ei-mielen taukoja joina pitäisi kokea syvää rauhaa.

Minä en ole kokenut mitään sellaista järin ihmeellistä tai henkistä kuin kirjassa puhutaan. En ole esim. kokenut erityisiä yhteyden tunteita mihinkään tai että sama henki kuin on minussa olisi kaikessa muussakin kuten kirja sanoo. Minulla ei myöskään selvästi toimi se että ajatusten tarkkailu automaattisesti loisi tauon ajatusvirtaan, minä pystyn ihan hyvin yhtä aikaa tarkkailemaan ja hölöttämään päässäni ihan täysillä :D Ei minulla myöskään ole kokemusta että tarkkailija olisi niin 'ihmeellinen' juttu, joku tietoisuuden uusi taso, minusta se on vain yksi mielen prosessi jonka tehtäväksi on annettu tarkkailla muita mielen prosesseja. Samaa mieltä kuin mikä ajatusvirrankin tuottaa. Eli ei tässä nyt ihan vielä valaistuttu ole selvästikään :D

Silti tarkkailu kyllä kannatti minusta

Olen tehnyt nimittäin ihan mielenkiintoisia havaintoja mielestäni yleensä ja sen vaikutuksista esim. nauttimiseen asioista tai mielialaan, tai kivun tuntemukseen.

• Yhtenä aamuna autoradiosta tuli kappale josta tällä hetkellä todella pidän, David Guettan Dangerous. Olin kappaleen alkaessa ihan että "jeeeee!!!" ja aloin jammailla sen tahtiin aamuruuhkassa ratin takana. Jonkin ajan päästä kuitenkin huomasin että mielessäni on voimakas halu vaihtaa kanavaa. Miksi? Minähän odotin tätä kappaletta ja pidän siitä. Syyksi paljastui se, että mieleni oli lähtenyt harhailemaan kuuntelusta (ajattelin tulevan työpäivän tehtäviä), ja kun mieli harhaili, kappale kuulostikin enää lievästi ärsyttävältä taustahälyltä, joka pitäisi vaihtaa pois. Viikon mittaan huomasin monta kertaa tapahtumia, joissa nautittavat asiat kuten vaikka musiikki tai luonnon kauneus tai sylissä köllivän koirani suloisuus alkoivat vaikuttaa tylsiltä siksi että en keskittynyt niihin. Voin nyt siis ihan omasta kokemuksesta uskoa sen että nykyhetkessä eläminen lisää elämään nautintoa ja liiallinen mielen harhailu tekee elämästä tympeähköä ja lievästi levotonta.
• Tajusin että myös kipu on vain yksi havainto havaintojen kentässä. Minulla oli yhtenä päivänä aivan järkyttävä niska- ja hartiakipu ja outo repivä pistemäinen pääkipu ilmeisesti niskavaivoihin liittyen. Yleensä kun minulla on kipua, keskityn siihen täysin ja vain voivottelen itseäni. Nyt huomasin että pystyin tarkkailemaan kipuakin kuin ulkopuolelta, samoin kuin ajatuksia. Kipu ei ollutkaan enää kaikennielevä helvetti, vaan vain yksi tuntemus "tietoisuuden valkokankaalla", yksi tiedostettu aistimus monien muiden lisäksi. Samaan aikaan tietoisuudessa oli ajatuksia, kuuloaistimuksia, näköaistimuksia, niillekin oli "tilaa" vaikka kipu olikin myös siellä jossain. Vaikkei fyysinen kipu tästä havainnosta toki vähentynyt, niin se oli silti paljon helpompi kestää kuin ennen, siitä poistui sellainen henkisen ahdistuksen ja huolen komponentti ja se oli enää vain puhdas aistimus muiden joukossa. 
• Huomasin, että olen luonnostani jonkun verrankin ajattelematta mitään. En ole vaan tiedostanut asiaa, koska en yleensä ole tarkkaillut mieltäni. Ajattelemattomiin hetkiin tosiaan liittyy aivan erityinen rauha ja energisen läsnä olemisen tunne, ja uskon että olen aina vaistomaisesti kaivannut hyvin paljon yksinäisyyttä ja vain kotona olemista ilman tekemistä siksi, että vain näissä oloissa menen luonnostani tilaan jossa en ajattele mitään vaan vain olen. Ihmettelen, miten en ennen ole huomannut tuota rauhan tuntemusta, mutta toisaalta ei se niin ihme ole, mieli kiinnittää huomionsa enemmän selkeisiin kohteisiin kuten ajatuksiin, tekoihin, tunteisiin, eikä johonkin taustalla olevaan hiljaiseen tyytyväiseen rauhallisuuteen, joka tavallaan 'ei ole mitään'. Mutta jos mieli huomaa vain ajatukset jne jotka minulla on paljolti negatiivisia, ja jättää huomiotta hyvät kokemukset hiljaisuudessa, jää muistijäljeksi pelkkää negatiivista. 
• Ajatteluni silloin kun pyörii automaattivaihteella, on todella niin sairasta kuin Tollen kirja sanoo. Ja erittäin negatiivista. Minun ajatteluani leimaa itseinhon, häpeän ja nolouden kokemukset. Erityisen paljon ajatukseni pyörivät automaatilla kun lenkkeilen koiran kanssa. Mieleni tuo pintaan jopa lapsuudesta asti kaikkia kokemuksia joissa olen mokannut, ollut nolo, sanonut tyhmästi jne, ja aina kun tällainen muisto pulpahtaa mieleen, koen yhtä voimakasta ahdistusta kuin olen kokenut sillä hetkellä kuin asia todella tapahtui. Varsinkin sosiaalisissa tilanteissa sisäinen puheeni myös pilkkaa minua koko ajan taustalla ja muistuttaa että olen helvetin ruma, nolo ja häpeällinen ihminen kaikin puolin. Esim. töissä kun juttelin jonkun kanssa ja hymyilin hänen jutuilleen, sisäinen puhe iski: "ÄLÄ HYMYILE! Olet vielä rumempi kuin yleensä jos hymyilet, kun sulla on isot rumat keltaiset hampaat ja läskinaamakin menee entistä enemmän ryttyyn, näytät ihan vammaiselta". Ja jutellessani koiralenkillä toisen koiranulkoiluttajan kanssa, mieleni taustalla pyöritti koko ajan prosessia: "Voi ei, tuo on noin hoikka ja hyvännäköinen vaikka on varmaan ikäiseni. Sitä varmasti ällöttää minkä näköinen minä olen, ei helvetti että hävettää tässä tämän näköisenä ollakaan, olen ihan taatusti maailman rumin ihminen ja oksettavin, haluaisin mennä erakoksi johonkin missä ei tarvisi kohdata muita ihmisiä ollenkaan ja hävetä enää." Vastapainoksi kaikelle negatiiviselle välillä ajatuksissani pyörii fantasiat, joissa olen ihan mielettömän kaunis, kuuluisa, ihailtu jne. Fantasioinnin ajan on hyvä olo, mutta eihän ne fantasiat toki negatiivista kumoa siksi että koko ajan tietää että kyseessä on vain fantasia, ja ankea todellisuus itsestä säilyy entisellään. 
• Tajusin kokevani sen "sisäisen kehon" mistä Tolle puhuu, vaikka kirjaa lukiessani pidin sitä vähän hömpänpömppänä, joku energiakeho muka. Mutta varsinkin niinä hetkinä kun olen rauhassa kotona ja ajatukset ei pyöri, aistin todella oman kroppani jonkinlaisena 'sähköisenä' väreilynä, joka tuntuu voimakkaimmin käsissä ja jaloissa. Tuo tunne on äärimmäisen vaikea kuvailla sanoin, kun se on niin hienovarainen, mutta se on erittäin miellyttävä ja tekee sellaisen elinvoimaisen, hyvän olon. Siihen keskittyessä kokee ilman mitään ulkoisia ärsykkeitäkin voimakkaasti olevansa olemassa ja elossa, mikä on hyvin miellyttävää. 

Mitä seuraavaksi?

Jatkan varmaan tarkkailuhommia, mutta ajattelin keskittyä tuohon sisäisen kehon tuntemukseen nyt vähän enemmän. Tolle sanoo sen olevan ankkuri joka pitää nykyhetkessä, jos sen tiedostamiseen keskittyy. Ehkä se minulle olisi avain ajatusten pyörimisen hallitsemiseen, koska pelkkä tarkkailu ei minulla tunnu luovan katkoja ajatusvirtaan silloin kun ajatukset ovat pyöriäkseen. Ja havaittuani kuinka ahdistavaa luonteeltaan automaattinen ajatteluni on, ymmärrän itsekin että sen saaminen vähemmäksi lisäisi kyllä onnellisuuttani merkittävästi. Nyt siis keskittymään sisäisen kehon tuntemuksiin aina kun mahdollista ja samalla tiedostamaan edelleen mitä mielessä liikkuu :)