perjantai 31. tammikuuta 2014

Masennustesti

Tein netistä masennustestin, kun olen itsekin huomannut että vali-vali-VALITAN vähän joka asiasta niin blogissa kuin livenäkin. Ja viime rumuusvalituspostaukseenkin tuli kommentti, että ehkäpä olenkin masentunut. Löysin netistä BDI-masennuskyselyn, ja tässä on vastaukseni kysymyksiin sekä tulokset. Myös kommentteja vastauksiini sinisellä.

BDI-kysely: tulosraportti

1.

En ole surullinen

2.

Minusta tuntuu, ettei tulevaisuudella ole tarjottavanaan minulle juuri mitään - No siltä minusta on tuntunut aina, että eläminen on vaan jotain mitä pitää kestää jotenkin

3.

Minusta tuntuu, että olen epäonnistunut useammin kuin muut ihmiset - Jep, erityisesti vanhapiikuus ja lapsettomuus aiheuttaa näitä tunteita

4.

Minusta tuntuu, etten saa tyydytystä juuri mistään - Viinastahan sitä lähinnä olen viimeiset 10 vuotta saanut

5.

Minusta tuntuu, että olen aika huono ja kelvoton - Vakiotuntemus viimeiset noin 30 vuotta

6.

En koe, että minua rangaistaan 

7.

Inhoan itseäni - Tämäkin vakiotuntemus, epäilisin olevani sairas jos en inhoaisi itseäni ;-)

8.

Kritisoin itseäni heikkouksista - No tietysti, eikös niin tee sitten kaikki?

9.

Olen joskus ajatellut itseni vahingoittamista, mutten kuitenkaan tee niin - Jep, yhteen aikaan kritisoin itseäni siitäkin, että olen niin surkea luuseri etten saisi ikinä edes itseäni päiviltä

10.

En itke tavallista enempää 

11.

Minua eivät enää liikuta asiat, joista aiemmin raivostuin - Onneksi, olin nimittäin nuorempana melkoinen tulinen kiukkupussi, ja tuo ominaisuus sai minut usein vaikeuksiin

12.

Kiinnostukseni ja tunteeni muita kohtaan ovat miltei kadonneet - Tai ei oikeastaan, niitä ei ole koskaan ollutkaan, olen aika erakkoluonne.

13.

Yritän lykätä päätöksentekoa - Joo. Ei jaksa päättää mitään.

14.

Tunnen olevani ruma ja vastenmielisen näköinen - Näin on. 

15.

Saadakseni aikaan jotakin minun on suorastaan pakotettava itseni siihen - Töissä varsinkin joo.

16.

Nukun yhtä hyvin kuin ennen

17.

Väsyn lähes tyhjästä - Jep, mutta en fyysisesti vaan henkisesti. Ajatus mihinkään ryhtymisestä uuvuttaa.

18.

Ruokahaluni on ennallaan - Valitettavasti. Saisi pienentyä.

19.

Painoni on pysynyt viime aikoina ennallaan - Valitettavasti on, vaikka yritän laihduttaa.

20.

En ajattele terveyttäni tavallista enempää

21.

Olen menettänyt kaiken mielenkiintoni sukupuolielämään - Eiköhän se useimmilta menisi 8 sukupuolielämättömän vuoden jälkeen jo. Siihenkin tottuu ettei sukupuolielämää ole.

Testin tulos on 28 pistettä.
Kohtalainen tai keskivaikea masennus.

Ajatuksiani tuloksesta

Että kohtalainen tai keskivaikea masennus testin mukaan. Toisaalta tuo testi on minusta outo ja sen takana on selvästi tietynlaisia arvotuksia, kuten että ihmisen kuuluisi olla kiinnostunut sukupuolielämästä tai ihmissuhteista tai toivoa tulevaisuudelta jotain. Minusta noissa taas ei ole mitään vikaa, jos ei halua ihmissuhteita eikä seksiä eikä niin tulevaisuudessakaan mitään tavoittele. 

Toisaalta nuo vastaukseni kuvaavat myös sellaista millainen olen ollut aina, eli jos olen nyt masentunut, olen aina ollut. Ainakin jostain 7-8 -vuotiaasta siis. Oikeastaan aikaisemminkin, varhaisimmat muistot esim. rumuuden ajattelemisesta tai siitä että en oikeastaan pidä ihmisten seurasta, ovat 4 vuoden iästä. 

Joka tapauksessa, en halua mitään hoitoa ainakaan oletettuun masennukseeni, joten sinänsä ihan sama. Minusta on ihan jees olla tällainen pohjamutien tallailija ;-)

10 kommenttia:

  1. Rakastan blogiasi - kuin peilaisi omaa elämäänsä, ja samalla asettaa sen toisenlaiseen raamiin. Olet valtavan rohkea ihminen, kun uskallat kirjoittaa näin rehellisesti ajatuksistasi! Masennuksesta - on ihan mahdollista että olet ollut masentunut lapsesta saakka. Minä olin, mutta en sitä tajunnut, ennen kuin se löi todella kasvoille. Menetin perheeni (isä, äiti, pikkuveli) kaikki eri syistä 5:n vuoden sisällä. Vasta noissa pohjamudissa tajusin hankkia masennuslääkkeet. En väitä, että elämä muuttuu radikaalisti. Olen edelleen HYVIN ylipainoinen, käytän alkoholia ja selibaatti on kestänyt yli 10 vuotta. Mutta oman itsen häpeä ja tuska on helpottanut, en enää ruoski itseäni mentaalisesti omista virheistäni niin paljon. Pidän jopa yhteyttä kahteen ystävääni useammin kuin kerran kuussa ja nautin siitä! Ennen halusin vain selvitä läpi päivän, jota inhosin, ja toivoin että kaikki vain jättäisivät minut rauhaan. Se oli normaalia elämääni.

    Meillä kaikilla ei vaan ole samat välittäjäaineet - on ne sitten blokanneet lapsuuden kokemukset tai geenit tai mitkä vaan. Saa kokeilla mut ei oo pakko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuo, että kyllä tuo paljon on luonteessakin tuo että onko iloinen vai masennuksen taipuvainen. Itse olen lapsesta asti ollut kiukkuinen ja mollivoittoinen luonne. Toisaalta koen sen osaksi identiteettiäni, enkä missään nimessä haluaisi muuttaa sitä lääkkeillä. Varsinkin kun hassua kyllä, koen olevani yhtä aikaa sisäisesti hyvin onnellinen, kuin pinnallisella tasolla sitten taas koen milloin mitäkin myrskyjä... Ehkä asia olisi tosiaan eri, jos tuntuisi että jotkut kovat kokemukset tms olisi aiheuttaneet masennuksen, niin varmaan silloin haluaisi apua, mutta kun tuntee olevansa vain mikä luonnostaan on, niin ei oikein muutoshalua ole.

      Poista
  2. Taitaa olla pikkuisen liian yksinkertainen menetelmä tuo netin masennusanalyysi.

    Joskus opiskeluvuosina menin YTHS:lle kysymään neuvoa kyynärtaipeeseen ilmestyneeseen ihottumaan. Minulla ei ollut ennen ollut mitään sllaista,ja olin kovin huolissani, ja kun eihän suomalainen mies haluaisi mennä lääkärille mitättömyyksistä inisemään, niin yritin ensin tehdä diagnoosin lääkärikirjan avulla.

    Pääsin kuin pääsinkin oitis lääkärin vastaanotolle, ja kerroin hänelle, mikä vaivaa, ja että minulla on kyllä omat epäilykseni, että tuli vähän lääkärikirjaa luettua. Lääkäri katsoi kyynärtaivettani, ja kysyi, mikä siinä on? Ja minä sitten, että sitähän minä just tulin sinulta kysymään. Hän kieltäytyi kommentoimasta asiaa ennen kuin olen kertonut oman näkemykseni. Yritin useampaan kertaan saada häneltä vastausta, mutta hän vastasi aina vain, että kun on kerran lääkärikirjan avulla diagnoosi tehty, niin anna nyt vain tulla, kyllä hän sen jälkeen voi kertoa oman näkemyksensä.

    "Minulla on psoriasis."


    Lääkäri ratkesi aivan spontaanisti räkäiseen naurunremakkaan. Pyyhittyään naurun kyyneleet ja muut roiskeet naamastaan hän totesi, että ihan hyvä diagnoosi, mutta ei liity mitenkään tähän tapaukseen. Kyseessä oli sieni-ihottuma, johon piti panna vähän salvaa silloin tällöin, ja sillä se korjaantui. Kaupan päälle sain ohjeet suhtautua pienellä varauksella omiin lääkärikirjadiagnooseihini jatkossa.

    Että jos menet psykologille valittelemaan masennustasi, ja hän suhtautuu asiaan samalla tavalla, niin se voi kyllä olla vähän masentavaa. Varoitan vain. En minä sitä sano, ettetkö saattaisi ollakin masentunut, mutta sen sanon, että tuo kysymyssarja kyllä kuulostaa pikkuisen mitättömältä masentuneisuusdiagnoosin tekemiseen.

    Ja edelleen kannustan yrittämään patistaa itsensä liikkumaan enemmän, minun mielialaani kuntoliikunta ulkona vaikuttaa ainakin niin hurjasti, että kannattaa yrittää potkia itsensä liikkeelle masennussohvalta. Mutta en sitä sano, että se jokaiseen tapaukseen toimiva lääke olisi, onpahan vain yksi kokeilemisen arvoinen konsti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska tarina tuosta lääkärikäynnistä :D

      Mutta joo, en minä ole menossa valittamaan masennusta mihinkään, kun en itse oikeasti koe olevani masentunut. Lisäksi suhtaudun erittäin epäilevästi yleensäkin lääkäreihin ja lääkkeisiin ja varsinkin psyykepuolen juttuihin, joten pysynen jatkossakin linjalla että lääkäriin ei mennä kuin äärimmäisessä hätätapauksessa ;-)

      Poista
  3. Sulle on normaalia olla älykäs ja itse taas tekisin mitä vain jos olisin älykäs.Älykkyys on niin seksikästä ja vahvaa millä voi jyrätä kaiken yli ja vaikuttaa paljon.Mä en ymmärrä missä sulla mättää kun oot yksisesi.Tai sitten sun pitää alkaa ylikorostamaan itseäsi?Mikä olisi sellainen mies tai "perhetilanne"mitä haluaisit ihan oikeasti ilman omakotitaloja ja kaksia autoja ja koiria?Ja mikä saisi sun pöksyt kastumaan nyt ja sukat pyörimään jaloissa ja juoksemaan vessassa montakertaa ennen treffejä?Minkälainen olisi se mies,minkä näköinen,luonteinen..??Pitkä tumma virolainen raksamies vai joku kauppakorkeesta valmistunut sileäpakarainen kloppi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minulla ole koskaan ollut kauheasti toivelistoja miesten suhteen. En ole oikein ihastuvaa ihmistyyppiäkään, ei minulla ala sukat pyöriä ensitapaamisella varmasti kenestäkään. Vaan vähitellen, jos tutustutaan, alan kiintyä ihmiseen paremmin jos luonteiden puolesta sovitaan yhteen. Ulkonäöllä, koulutustasolla tms ei ole väliä, vain sillä että tuntuu että on hyvä olla yhdessä ja tullaan ihmisinä toimeen.

      Harmi vaan, että tuossa deittailukulttuurissa pitäisi suunnilleen heti tietää haluaako jatkaa, ja minä olen niin toivottoman hidas lämpenemään että en tiedä mitään siinä vaiheessa kun pitäisi päättää tavataanko toistekin... Tosin eipä tämä suuri ongelma ollut, kun ne deittaillut yleensä ilmoittivat minulle ihan itse, että ei kiinnosta ;-)

      Älykkyys on minusta kovasti yliarvostettu ominaisuus. Sitä tarvitsee hyvin harvassa asiassa noin arjessa, ainakaan sellaista matemaattis-loogista älykkyyden lajia jota itselläni on. Minä en myöskään ajattele että kumppanin tarvitsisi olla älykäs, tärkeämpää että on lämmin ja mukava ihminen.

      Poista
  4. Olen tuota testiä saanut kanssa muutaman kertaan tehdä mm. kun olin psykiatrisella osastolla vakavan masennuksen ja ihan samat mietteet oli testin kummallisuudesta siinä suhteessa, että siinä oletettiin jotenkin tietynlaista "normia" mihin en edes halua sopia. Sama vika vaivasi joitain muitakin noita standarditestejä, mutta kaipa niissä pitää joku tietty linja ottaa, jotta saadaan ylipäätään ollenkaan ihan erilaisia ihmisiä verrattua.

    Minäkin tosiaan olin ajatellut, että minä vaan olen tälläinen laiska pessimisti, jota mikään ei kiinnostaa eikä mitään viitsisi tehdä ja se on ihan minun perusluonteeni eikä mitään masennusta. Lääkitykseen suhtauduin myös hyvin penseästi ja ajattelin sen vievän pois minuuteni. Kun kuitenkin oltiin tilanteessa, että vaihtoehdot oli päiviensä päättäminen tai sitten lääkityksen kokeilu, niin kokeilin lääkitystä. Muutamien eri lääkekokeilujen jälkeen löytyi sellainen koktail, että huomasin intoa elämään sittenkin löytyvän. En ole edelleenkään hiphiphurraa kaikki on ihanaa, mutta saan tuntea sellaista perustyytyväisyyttä mikä on minulla ollut kadoksissa lähes aina. Jos et koe omaa olotilaasi ongelmaksi niin eihän sille ole pakko mitään tehdä, mutta halusin nyt ainakin tämän sanoa, että voisihan se lääkitys yllättää sinut positiivisesti. Itse on ainakin tosi vaikea olla enää ihan yhtä lääkenegatiivinen, kun oma olotila on niin superpaljon parempi mitä ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ihan varmasti sitten mietin lääkevaihtoehtoakin jos oikeasti alkaa olla tilanne se että vaihtoehtoina tuntuu olevan päiviensä päättäminen tai saada apua lääkkeistä.

      Tällä hetkellä vaan enemmän tuntuu, että ongelma on enemmänkin kehittävä ikäkausikriisi kuin lääkettä vaativa masennus. Itse asiassa luulen, että minun täytyisi vielä ahdistua ja masentua LISÄÄ, että oikeasti saisin tarmoa tehdä elämääni muutoksia, jotka muuttaisivat sitä hyvään suuntaan. Tällä hetkellä tiedän, että elämäni on tyhjähköä ja epätyydyttävää, mutta ei kuitenkaan riittävän ahdistavaa, että se pakoittaisi repäisemään ja oikeasti tekemään mitään sen muuttamiseksi. Kun toisaalta samassa vanhassa suossa on tuttua ja turvallista tarpoa, vaikka se raskasta olisikin.

      Poista
  5. Mä taas olen kokeillut kaikennäköisiä lääkkeitä lääkärien määräyksestä kun ihan järjestään vetelen näistä testeistä sikahuonoja tuloksia... No, eipä oo ollut mitään apua ja nyt sit kokeillaan terapiaa. En usko että siitäkään on sen kummosempaa apua, mutta kaikkea pitää kokeilla.

    Ja oli pakko kirjottaa kun itse olisin vastannut noihin kohtiin hyvin samalla tavoin, jos niitä pitäisi perustella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tunnen noita, jotka ei ole saaneet mitään apua lääkkeistä tai terapiasta, mikä myös laittaa vähän epäilevälle kannalle. Eräs sukulaiseni varsinkin joutui melkoiseen kierteeseen noiden kanssa. Lopulta kun muut ei enää auttaneet, söi koukuttavia bentsoja isoja määriä, ja isoa annosta Ketipinor-psykoosilääkettä, ja jopa viimemainitusta meni aika äkkiä teho, ja tuli kauheat sivuvaikutukset. Terapia kuulemma oli ihan turhanpäiväistä lässytystä.

      Tämä tyyppi sitten lopulta kyllästyneenä kovien lääkkeiden sivuvaikutuksiin, päätti lomalla repäistä ja heittää kaikki lääkkeet menemään. Ei tehnyt sitä ihan suositusten mukaan vähitellen vähentämällä, vaan päätti lopettaa kerrasta ja lääkitä vieroitusoireita viinalla, kesälomalla kun voi jjuoda aamusta iltaan... Ja kumma kyllä, hänen elämänsä on kääntynyt paljon parempaan lääkkeiden lopettamisen myötä. Unettomuus vaivaa vieläkin ja lievä masennus, mutta jo eläkepäätöksen saanut ihminen on taas oman alansa töissä, on hankkinut asunnon ja selvästi saa aikaan asioita elämässään. Hän nykyään kiroaa koko lääkkeet alimpaan helvettiin ja pitää psykiatriaa alkeellisena puoskarointina, jossa lääkäri on arpova lääkeautomaatti...

      Poista