Vaatekaapin kevätkatastrofi: olen paitsi läski, myös homssuinen

Kevät tulee lopultakin ja päätin pakata vaatehuoneesta talvivaatteet laatikoihin ja ottaa esille keväiset ja kesäiset vaatteet. Tässä prosessissa havahduin tosiasiaan, että niin kauan kuin olen ollut ylipainoinen, ja se on jo 7-8 vuotta, olen todellakin laiminlyönyt omaa ulkonäköäni ja vaatetustani muutenkin. Olen joskus vitsaillut itsekin siitä etten viitsi maksaa vaatteista paljoa, koska joka tapauksessa ne näyttää päällä valaan ympärille käärityiltä lainapeitteiltä. Tavallaan olen myös pitänyt kunnia-asiana sitä että en ole pinnallinen, en ole sellainen nainen joka on pakkomielteinen jostain ihokarvoista tai hampaiden keltaisuudesta tai rypyistä tai jenkkakahvoista, saati siitä että laukut on oikeaa merkkiä.

Mutta kyllä tämä aika karua nähtävää on mitä minun vaatekaappini sisältää. Se yleensäkin sisältää mitään aika vähän, ja se mitä siellä on, on halpaa, huonolaatuista ja sen näköistäkin. Minulla ei olisi taloudellista pakkoa pukeutua näin huonosti, sekään ei ole selitys. Työni on itsenäistä asiantuntijatyötä, eikä siinä ole pakko pukeutua erityisen hyvin, mutta eipä nämä mun löydöt kyllä keski-ikäistä ylipainoista naista kaunista. Esittelyssä parhaat tai pahimmat palat siis!

Ensimmäiseksi laukut, jotka ovat varmasti juuri sellaisia mitä ihminen odottaisi löytävänsä keski-ikäisen, keskivertoa enemmän tienaavan akateemisesti koulutetun naisen vaatevarastosta. Tadaa - violetti varmaan 15 vuotta vanha Adidaksen reppu ja erittäin halpa Prismasta ostettu kankainen käsilaukku. On se hieno joo, siinä on ihan kultaprinttejä ;-)

Housuja omistan peräti kolmet mitkä mahtuu päälle. Yhdet niistä on verkkarinhousut ja kahdet tavalliset mustat housut, ostopaikat ylelliset KappAhl (isojen tyttöjen mallisto) ja Prisma. Kätevää, kun toiset perushousut on pesussa, toiset voi olla duunissa päällä! Kun verkkarihousut on pesussa on pieni ongelma, täytyy lenkkeillä koiran kanssa työhousuissa.  Nytkin on toiset mustat housut ryppyiset kun piti näin tehdä.





Kesäpaidoissa löytyykin sitten kaikkia sateenkaaren värejä, mutta sama halpa ja huonolaatuinen linja jatkuu. Nämäkin on kaikki jotain tavaratalon alennuskorin rättejä. Mutta löytyi sieltä yksi mekkokin, tietysti kaapumainen ja jostain halvalla etelänmatkalta ostettu. Senkin käyttö on jäänyt vähemmälle koska mekot on viime vuosina olleet epämiellyttäviä päällä, kun tukevat reidet hankautuvat yläosistaan rikki paljaana hameen alla kun kävelee.















Kauhugallerian paras osa on kuitenkin vielä edessä: edustava otos alusvaatehyllyltä. Alusvaatteita, joita isoäitikin voisi käyttää ja tuntea olonsa mukavaksi. Kyllä huomaa että minulla ei ole ollut aikomusta riisuutua vastakkaisen sukupuolen nähden eikä yleensäkään ihmisten nähden viime vuosina! Myös kengät on järkevää ja mukavaa taattua mummojen terveyskenkälinjaa.

Seuraava projekti tässä laihdutuksen sujuessa muuten kitkattomasti onkin, että minun täytyy alkaa miettiä uusien vaatteiden hankkimista. Ensin varmaan ostan laukkuja, kenkiä ja asusteita, koska yritän laihtua enkä viitsi käyttää rahaa vaatteisiin jotka toivottavasti vaikka puolen vuoden päästä ovat aivan liian isoja. En usko että minusta siltikään tulee kadehdittua muotibloggaajaa jonka kalliita ostoksia ihmiset ihmettelee, mutta toivoisin että sentään Prisman alennuskori -linjalta pykälän ylöspäin laatu- ja hintatasossa uskaltautuisin!

Kommentit