Ekan viikon saldo: -2 kg

Olin melko varma etten ole laihtunut yhtään, koska tuntuu että saa olla syömässä koko ajan. Ja vielä hedelmiäkin kolme isoa rasiaa päivässä, eikös niissä nyt ole aika paljon sokereita kumminkin? Paino oli silti tippunut alun 100,8 kilosta 98,8 kiloon :) Nestettähän tuosta täytyy olla suuri osa, koska kuitenkin syön noin 1700 kcal päivässä, joten oikea laihtuminen on maksimissaan luokkaa puolisen kiloa viikossa. Silti tuntuu kivalta että sadan paremmalla puolella ollaan taas.

21 day fix dieetti on edelleen tuntunut hyvältä. Toisena ja kolmantena päivänä oli iltaisin jonkinlaista epämääräistä tyytymättömyyttä. Se ei ollut oikein mieliteko, ei oikein nälkääkään, mutta epämääräisesti tuntui että haluaisi jotain ja mikään mitä sai syödä ei siihen auttanut. Olen varma, että suklaa tai keskikalja olisi auttanut. Mutta en onneksi antanut periksi, ja noiden päivien jälkeen ei ole enää ollut tyytymättömiä tai epämääräisen nälkäisiä oloja iltaisinkaan. Päinvastoin, olo on melkoisen energinen, niin kuin joku aiemman postauksen kommenteissa kirjoittikin siivousinnostaan 21 day fixin seurauksena. Itsellenikin on iskenyt into tehdä kaikenlaista: käydä kävellen kirjastossa, hankkia vaatehöyrystin silittämistyön helpottamiseksi, viikonloppuna kävin Espoossa Träskändan kartanon puistossa kävelylläkin.

Olen myös vähitellen oppinut elämään entistä paljon pienemmän hiilihydraattiannoksen kanssa. Kyllä se yksi tiukkaan pakattu keltainen rasia esim. riisiä tai couscousia on jo ihan kiva annos, ja jos haluaa isomman annoksen vaikka pastaa, siihen voi käyttää 2 rasiaa ja syödä vain 1 annoksen hiilihydraattia muulloin sinä päivänä. Ruokailut on ottaneet oman uomansa, joka arkipäivinä on suunnilleen tällainen kuin tänään:


  • Aamu: Punainen rasiallinen jogurttia, puoli rasiaa mysliä, vadelmia (1 punainen, 1 violetti, 0,5 keltainen), kahvia mustana
  • Lounas: Työpaikan läheisestä kahvilasta salaattiannos jossa proteiinina tänään kylmäsavulohta, 1 leipäviipale+voita, vettä (2 vihr, 1 pun, 1 kelt,  1 oranssi (siemensekoitusta), 2 tl)
  • Välipala töistä tultua: Päärynä, proteiinia esim. tänään raejuustoa (1 pun, 1 violetti)
  • Päivällinen: 1,5 rasiaa riisiä, kasvis-tofuwokki (1,5 kelt, 2 vihr, 1 pun, 2 tl)
  • Iltapala: 1/2 banaania, 8 cashewpähkinää, teetä (1 violetti, 1 sin)


Olen aiemmin syönyt vain 3 kertaa päivässä, mutta noin isoa määrää kasvista ja hedelmää en vaan mitenkään saa syötyä luontevasti kolmella aterialla. Muutenkin voi olla, että kun on miinuskaloreilla kulutukseen nähden, niin useampi ateria on ok, vaikkei niitä muulloin kaipaisi.

Samalla linjalla siis jatkuu toiseen viikkoon, saa nähdä vieläkö paino laskee. En ole muuten ihan 100% edes noudattanut ohjelmaa, vaan nämä poikkeukset olen tehnyt: syömäni jogurtti ei ole ollut max 2 % rasvaista kuten pitäisi vaan 3,5% rasvaista. Lisäksi toisinaan lounaskahvilassa jossa käyn ei ole muuta lihatonta proteiinivaihtoehtoa kuin täysrasvainen juusto, eli olen tällöin ottanut sen proteiiniksi ja laskenut punaiseksi rasiaksi vaikka ei kuuluisi. Jos kävisi niin että paino lakkaisi laskemasta, niin sitten täytyy skarpata näiden kanssa.

Lounaskahvilan salaattia jossa paljon kasviksia ja lisäksi proteiineja lohesta ja mozzarellajuustosta. Lisänä hapankorppu, ateriaan kuuluvan päärynän soin välipalalla myöhemmin.



Kommentit

  1. Onnittelut pudotuksesta, siitä se lähtee! Tosi hyvältä näyttää myös tuo päivän esimerkkiruokavaliosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on se jännä että ilman rasioita ei ole käytännössä ikinä syönyt tarpeeksi esim. kasviksia, ja aivan liikaa rasvaisia juustoja ja leipiä, joten kaloreita rajoittaessa sitten ruokamäärä on jäänyt turhauttavan pieneksi.

      Poista
  2. Kivalta kuulostaa!
    Onko tuntunut helpoltalta se "järjesteleminen" mitä tuo vaatii?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se minusta kauheasti vaadi. Kunhan katsoo että kotoa löytyy aina paria-kolmea lajia hedelmää, reilusti vihanneksia ja ainakin paria erilaista proteiininlähdettä (joista jonkun on hyvä olla sellainen että on luontevaa syödä välipalana) niin aika helpolla pääsee. Ulkona syömistä toki on pakko käytännössä vähän rajoittaa koska siellä ei pysty tarkasti rasioihin suhteuttamaan syömistään.

      Kalliiksi tämä kyllä tulee mun syömistottumuksilla, kun en erityisemmin välitä esim. kaalista ja juureksista, jotka olisi halpoja vihanneksia, enkä oikein niistä edullisemmista hedelmistäkään. Mutta jääpä kaljat pois joten siitä sitten säästyy rahaa.

      Poista
  3. Muuten ruokavalio ok, mutta itse tykkään juoda useamman mukin kahvia maidolla päivän aikana. Miten tämä istuu dieettiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ne maitomäärät ei ole valtavia, itse varmaan kokeilisin jättää kirjaamatta kokonaan, ja vasta jos ekaan 21 pv ei tapahdu laihtumista alkaisin kirjata maidotkin. Periaatteessahan dieetin ohjeissa on kirjausohje maidolle, 1 cup eli noin 2,4 dl kirjataan 1 keltainen rasia + 1/2 tl rasva, ja tuolla kirjauksella määrän voi käyttää päivässä.

      Mutta jos määrät on enemmänkin max 1 desi niin tiedä onko se sitten niin tarkkaa. Itse en ole jaksanut ihan ääritiukaksi vetää, esim. jos työpaikkaruokalassa ei saa joku päivä vähärasvaista juustoa tai kevyttä proteiinia, syön sitä liian rasvaista vaan, ja kirjaan normaalisti kuin se olisi vähärasvaista. Niin kauan kuin paino kuitenkin laskee niin ei jaksa tehdä elämäänsä turhan vaikeaksi.

      Poista

Lähetä kommentti