Huippuosaajuus - ansa tyhmille
Tänään taas töissä havahduin siihen, että minulle tungetaan ihan kohtuuttomasti töitä ja vastuita. Juuri sain valmiiksi erittäin kiireisen ison homman, vain huomatakseni että minut on myyty heti maanantaista alkaen konsultiksi toiseen it-firmaan pelastamaan 4 viikossa vuoden myöhässä oleva projekti joka ei etene. Että se siitä kun lohdutin itseäni sillä että jaksaa jaksaa nykyisen homman loppuun, koska sen jälkeen on rentoa jonkin aikaa. Paskat ole. Lisäksi monet asiakkaat kiusaavat minua jopa silloin kun en ole heille projektisuhteessa, ja minä en osaa näköjään sanoa EI. Tänään juuri aamupäivästä eräs asiakas lähetti viestiä, että pystyisinkö ratkaisemaan heidän tietokantamigraatio-ongelman kun heidän tietokanta-asiantuntija ei osaa. Ja minä pöhkö hikoilin sen kanssa stressituskanhikeä 2 tuntia ja ratkaisin.
Mutta ihan itsehän olen itseni tähän ajanut, kunnianhimoisuuttani ja tyhmyyttäni. Viisaammat ymmärtävät olla keskinkertaisia: ei niin huonoja että ovat taakaksi tai vaarassa saada potkuja, mutta ei myöskään niin hyviä että niitä myydään pelastaviksi messiaiksi kriisiprojekteihin toistensa jälkeen. Nuorempana kuvittelin, että keskinkertaisuus johtuu siitä että ei ole kovin lahjakas tai pätevä, mutta neljänkympin jälkeen olen alkanut ymmärtää että se on myös monen tietoisesti valitsema, oikein viisas strategia, jolla saa nauttia tasaista palkkaa (usein ihan samaa kuin "huiput") joutumatta olemaan jatkuvasti hermot stressistä riekaleina. Parin tyypin olen kuullut yksityisesti tunnustavankin, että joskus käyttävät esim. tekosyytä "en osaa" kieltäytyäkseen projekteista joissa käytetään tekniikoita joita eivät vielä osaa. Tämä oli minulle järkytys, koska olen aina ajatellut että alan luonne on joutua oppimaan lennosta koko ajan uutta, eikä itselleni ole tullut ikinä siis mieleenkään käyttää tuota syytä. Jos en osaa, opettelen, ja poltan siinä sivussa hermojani vähän lisää kun pitää tehdä osaajan vauhdilla vaikkei vielä osaakaan.
Nyt ihan tosissani mietin että pitäisikö vaihtaa työpaikkaa, tai saman firman sisällä tiimiä, ja aloittaa puhtaalta pöydältä - keskinkertaisena :) Nykyisessä tiimissä kukaan ei enää usko etten osaa kun on liikaa track recordia lähes ihmeiden tekemisestä, ja viimeksi tänään sain asiakkaalta taas kiitosta viimeisestä projektista. Mieli tekisi muuttaa pois pk-seudultakin, jonnekin syrjempään missä omakotitalotkin on sen hintaisia että pystyisi yksin ostamaan... Ja koiran tai pari voisi ottaa jos olisi talo omalla pihalla. Täytyisi vaan jotenkin saada aikaiseksi oikeasti laittaa toimeksi se asuin- ja työpaikan vaihto eikä niin kuin yleensä, että haaveilen siitä hetken ja sitten taas pakotan itseni samaan hullunmyllyyn kuin aina ennenkin.
Mutta ihan itsehän olen itseni tähän ajanut, kunnianhimoisuuttani ja tyhmyyttäni. Viisaammat ymmärtävät olla keskinkertaisia: ei niin huonoja että ovat taakaksi tai vaarassa saada potkuja, mutta ei myöskään niin hyviä että niitä myydään pelastaviksi messiaiksi kriisiprojekteihin toistensa jälkeen. Nuorempana kuvittelin, että keskinkertaisuus johtuu siitä että ei ole kovin lahjakas tai pätevä, mutta neljänkympin jälkeen olen alkanut ymmärtää että se on myös monen tietoisesti valitsema, oikein viisas strategia, jolla saa nauttia tasaista palkkaa (usein ihan samaa kuin "huiput") joutumatta olemaan jatkuvasti hermot stressistä riekaleina. Parin tyypin olen kuullut yksityisesti tunnustavankin, että joskus käyttävät esim. tekosyytä "en osaa" kieltäytyäkseen projekteista joissa käytetään tekniikoita joita eivät vielä osaa. Tämä oli minulle järkytys, koska olen aina ajatellut että alan luonne on joutua oppimaan lennosta koko ajan uutta, eikä itselleni ole tullut ikinä siis mieleenkään käyttää tuota syytä. Jos en osaa, opettelen, ja poltan siinä sivussa hermojani vähän lisää kun pitää tehdä osaajan vauhdilla vaikkei vielä osaakaan.
Nyt ihan tosissani mietin että pitäisikö vaihtaa työpaikkaa, tai saman firman sisällä tiimiä, ja aloittaa puhtaalta pöydältä - keskinkertaisena :) Nykyisessä tiimissä kukaan ei enää usko etten osaa kun on liikaa track recordia lähes ihmeiden tekemisestä, ja viimeksi tänään sain asiakkaalta taas kiitosta viimeisestä projektista. Mieli tekisi muuttaa pois pk-seudultakin, jonnekin syrjempään missä omakotitalotkin on sen hintaisia että pystyisi yksin ostamaan... Ja koiran tai pari voisi ottaa jos olisi talo omalla pihalla. Täytyisi vaan jotenkin saada aikaiseksi oikeasti laittaa toimeksi se asuin- ja työpaikan vaihto eikä niin kuin yleensä, että haaveilen siitä hetken ja sitten taas pakotan itseni samaan hullunmyllyyn kuin aina ennenkin.
En tunne alaasi työtapoja mutta tuli mieleen että olisiko yrittäjyys mikään vaihtoehto? Ihannetilanteessa voisit yrittäjänä ottaa vastaan vain sen verran tehtäviä kun haluat.
VastaaPoistaEhkei (en tiedä yrittäjyydestäkään mitään), kun siinä tulee taas hurjan paljon kaikkea muutakin hoidettavaksi ja stressattavaksi. Eikä se oikein vastaa toivettasi rauhallisista työpäivistä turvalliseen keskinkertaisuuteen naamioituneena :-)!
Tälläinen jaksaa, jaksaa -arki on ihan kamala, varsinkin kun sitä odotettua hengähdystaukoa ei sitten koskaan tulekaan.
Totta, kesälomat on ainoita oikeita hengähdystaukoja... Yrittäjyys luultavasti olisi kaikkein pahin vaihtoehto, kun ei niitä freelancereitä ainakaan palkata mitään simppeliä perushommaa tekemään vaan juuri niitä stressaavia ja vaativia hommia.
PoistaOlen samalla alalla ja niin tunnistan tuon tilanteen tällä hetkellä. Meiltä on lähtenyt porukkaa ja meikä paikkaa entisten hommien lisäksi kahden poistuneen hommia. Joku ihme (turha?) kunnianhimo ajaa minut esittämään, että tiedän ja selviän kaikesta. Okei aika usein selviänkin (lopulta), mutta joku raja sentään on kaikenlaisilla pikaisilla työpyynnöillä.
VastaaPoistaSana ei on kyllä tosi hankala. Useimmiten kadehdin kaikkia muita ammatteja ja ihmisiä ja stressaan heti satasella.
Joten tsemppiä vaan toivottelee täältä stressipallo.
Samoja ominaisuuksia ja tuntemuksia tunnistan minäkin. Kunnianhimoa joka panee itse esittämään, että minä osaan kaiken ja ratkaisen kaikki vaikeimmat ongelmat - ja sitten kuitenkin valitan kun *joudun* tosiaan jatkossakin tekemään niin. Ja kyvyttömyyttä sanoa ei: sen sijaan että sanoisin että ei, nyt en ehdi, uusi työ nostattaa heti taas paniikki/hätä/stressikierrokset päälle ja ryhdyn heti hoitamaan sitäkin.
PoistaItsekin haaveilen välillä esim. kaupan kassan tai hyllyjen täyttäjän työstä, jostain yksinkertaisesta ja suoraviivaisesta.
Voisitko ajatella ottavasi asian esille esimiehesi kanssa, että haluaisit tehdä välillä muutakin kuin pelastaa kriisissä olevia projekteja? Hänen vastuullaan on pitää huolta alaistensa jaksamisesta. Voi olla ettei hän edes tiedä että koet tilanteen stressaavana.
VastaaPoistaOlen ottanut asian esiin tavoite- ja kehityskeskustelussa, sanonut että tuntuu että minä olen täällä työjuhta joka tekee kohtuuttoman osan töistä. Seuraus: palkkaani nostettiin merkittävästi, mutta itse työkuorma-asiaan ei muutosta.
PoistaTosin minulla olisi kyllä mahdollisuus itsekin vaikuttaa siihen mitä projekteja ja hommia otan vastaan, mutta kun yksi oma luonteenpiirteeni on kyvyttömyys sanoa ei, niin oma vika...
Oletko miettinyt mikä sinun kohdallasi tekee ei:n sanomisen vaikeaksi? Jos asiaan haluaa muutosta, niin ei sitä varmaan kannata kuitata vain omana luonteenpiirteenä, vaan koittaa pohtia mikä saa itsen toimimaan tuolla tavoin ja mitä sille voisi tehdä. Vaikka maisemaakin vaihtaisi niin se oma minä kuitenkin kulkee mukana, joten lopputulos ei ole välttämättä toivotunlainen mikäli omassa itsessä ei tapahdu mitään muutosta. Nimimerkillä "kokemusta on".
VastaaPoistaSinänsä kovin tutulta tuo työkuviosi ja toimintatapasi. Sen sijaan suhtautuminen asiaan ei nyt ehkä ihan noin itseä kohtaan negatiivinen. Ei se nyt ihan niin mene, että huippuosaajat olisivat "tyhmiä". Vaikka jotkut saattavat vapaaehtoisestikin siitä roolista kieltäytyä, niin suurempi osa on kyllä niitä, jotka eivät edes siihen osaajaan rooliin kykenisi. Itsensä toki pitää hinnoitella taitojensa arvoiseksi ja rajat pitää selkeinä, esim. työsähköposti/puhelin pois päältä vapaa-ajalla (= ajalla, josta ei makseta palkkaa).
Jännä kyllä muissa kuin työasioissa minulla ei ole lainkaan vaikeuksia sanoa ei. Itse asiassa olen liikaakin sellainen että sanon suoriltaan EI ja sitten vasta myöhemmin mietin että ei sitä olisi noin ehdoton ja jyrkkä tarvinnut olla.
PoistaTyöasioissa kai se on se liiallinen kunnianhimo, joka laittaa vaatimaan itseltään että ehdin kaiken, osaan kaiken, pystyn kaiken. Eikä se auta asiaa että jos yrittää sanoa sitä ei:tä, siitä tulee kauhea konflikti kun ei ole totuttu. Viime viikolla koitin esimiehelle sanoa yhdestä työstä muun työmäärän päälle, että ei nyt ei millään pysty ennen kuin nykyiset hommat päättyy, ja siitä asti pomo on kiukutellut ja nakittanut pieniä paskahommia ihan kiusallaan tehtäväksi. Tyyliin tee Powerpointteja tai näyttökuvia.
Tuli luettua blogisi lähes yhdellä istumalla - tosin alkupäähän olin jo tutustunut muutama vuosi sitten. Mikä nyt ihan ensimmäiseksi mieleen tulee noista sinun painonpudotushommista on, ettet oikeasti halua laihtua - kun olet päässyt vauhtiin niin lässähtää koko homma. Oletko miettinyt miksi? Toinen asia on tuo aamiaisen syömättömyys. Itse olin 50 vuotta ( ihan totta) syömättä aamulla mitään kun ei vaan ollut nälkä ja tuntui ettei mikään muu kuin kahvi mene alas. Söin vasta joskus iltapäivällä ja söinkin sitten koko illan.. ja näkyihän se painossa. Kaikki kummalliset dieetit tuli kokeiltua vaan aina tulivat kilot takaisin. Sitten ajattelin kokeilla tuota ' syö viisi kertaa päivässä niin..` ja niinhän siinä meni, että 15kg lähti suorastaan naurettavan helposti muutamassa kuukaudessa ja takaisin tuli muutama tosin siksi, että suuri yllättävä henkilököhtainen suru iski joulukuun alussa ja kun suruuni vetelin suklaata ja muuta höttöä päiväkaudet ja jouluruuat siihen päälle niin.. mutta nyt on pari kiloa pudotettavaa ja putoaahan se kun syö säännöllisesti. Eli kyllä sen aamupuuron syömisen opettelu vaikka pitkin hampain ( kuten itsellä - hyi että oli karseaa alussa) kannatti - nykyisellään ei tulisi mieleenkään olla ilman.. Vaikka kuinka tuota juttailua on arvosteltu niin tosiasia on, että se oli ja on ainoa tapa meikäläisellä saada paino alemmaksi. Aamulla puuroa, lounaalla kasvispitoista ja pikkuisen protskua jne jne - ohjeet löytyy kyllä ja muistaakseni itselläsikin ne on tuolla blogin syövereissä. Opettele tai ainakin yritä opetella uusi ruokailurytmi ja unohda suosiolla kaikki muut hömpötykset.. lyön vetoa, että elämänlaatusi paranee, paino putoaa ja yllätys yllätys myös erilaiset mieliteot painuvat taka-alalle.
VastaaPoistaOlen miettinyt tuota että miksi aina lässähtää painonpudotusyritykset, mutta en ole keksinyt siihen mitään selkeää syytä. Yleinen impulsiivisuus ja pitkäjänteisyyden puute ehkä lähinnä. Ne on luonteenpiirteitä jotka minulla on ollut lapsesta asti ja jotka jo kouluiässä saivat aika äkkiä lopettamaan kaikki harrastukset joita kokeilin.
PoistaTuo aamupala ei mulla vaan toimi, olen yrittänyt monta kertaa mutta usein joudun suorastaan oksentamaan sen pois aamupäivästä kun olo on niin kammottava. Ja oikeastaan silloin on vielä pahempi olo jos oksennuskaan ei tule vaan vain kuvottaa voimakkaasti.
Alkoholi mulla on se jonka käytön lopettaminen tai radikaali vähentäminen olisi painon kannalta se tärkein. Mutta siitä taas en halua luopua, joten eipä onnistu painonhallinta.
eli olet alkoholiriippuvainen - suomeksi alkoholisti..juoppo.. iskikö? Aina sanotaan, että niin kauan kuin viinan käyttö ei häiritse jokapäiväistä elämää, työtä jne niin asia olisi ok - mutta sullahan se häiritsee huomattavasti kun mielenkiinto omaan hyvinvointiin ja ulkonäköön ( vaikka yritätkin vitsiä siitä vääntää) on mennyt.. Oma on valintasi tietty..
PoistaItse en pidä sinänsä ongelmana ettei välitä esim. hyvinvoinnistaan. Minulla ei ole ketään vastattavana, ei edes lemmikkejä, joten olen vapaa kuolemaan nuorena vaikka siihen alkoholiin jos niin valitsen. Enkä minä mitään pitkää ja tervettä elämää tosiaan tavoittele, vaan elän sen minkä elän niin kuin huvittaa elää. Vaikka se sitten olisi vain 45-vuotiaaksi. Minulla on myös ollut jo yli 10 vuotta päätös olla käyttämättä lääketieteen palveluita, eli lähden sitten kun luonto niin päättää, vaikka jonkun sinänsä hoidettavissa olevan taudin muodossa.
Poistaniin.. uskon kuitenkin,että kun itsellesi tulee ikää vielä himpan verran lisää niin mieli muuttuu ihan vain siitäkin syystä, että ihmisellä on se luontainen halu elää kuitenkin ja mieluimmin terveenä. Mutta itsehän elämäsi kulun päätät - sääli kuitenkin, jos ehdit pilata terveytesi ja mielesi sitten muuttuukin..
Poista