Mökkiloma tuli varattua

Lauantaina iski fiilis, että olisi ihana päästä johonkin korpeen, missä voisi hillua ties missä bikineissä läskit pursuten aurinkoa ottamassa, ilman että kenenkään tarvii sitä ällöä näkyä nähdä. Tässä omassa pihassa ei oikein kehtaa, kun vastapäätä on kerrostalo jonka parvekkeilta on suora näkymä pihaani, ja pihan ohi menee melko vilkas pihakatukin vielä. Olen sitten välillä ottanut viltin ja juotavaa mukaan ja mennyt jonnekin muualle kävelymatkan päähän, mutta kyllä täällä Kehä 1 sisäpuolella sen verran ihmisiä liikkuu joka paikassa, että vähintään joku koiranulkoiluttaja tulee aina häiritsemään siiderivalaan auringonpalvontaa.

Aloin sitten selaamaan millaisia mökkejä saisi lyhyellä varoitusajalla vuokrattua. Ensimmäinen ajatus tietysti oli klassinen mökki joka on järven tai meren rannalla niin että voisi saunasta pulahtaa uimaan aina kun mieli tekee. Mutta ne totta kai olivat heinäkuulle jo täyteen varattuja, ainakin kaikki järkevän kokoiset ja hintaiset (katselin vain Etelä- ja Keski-Suomen alueilta kun en viitsi kovin kauas lähteä).

Löysin kuitenkin kivan oloisen mökin jonka buukkasin 17.7. alkavaksi viikoksi itselleni. Eli Sysmään on meikäläisellä lähtö silloin. Enpä ole siellä päin ikinä käynytkään. Järvi on 800 metrin päässä, mutta mökissä on drop-allas, ja lisäksi kaikki nykyajan mukavuudet sisävessasta pyykkikoneeseen, mikä kyllä minun silmissäni kompensoi rannan ja rantasaunan puutetta paljon. Lisäbonus on että mökin lähettyvillä laiduntaa maisemanhoitohommissa lammaskoiran paimentama lammaslauma. Tämmöiseen paikkaan siis meikäläinen on lähdössä ensi viikoksi: ( lähde kuville: http://tervalepikontorpat.fi , joiden mökeistä minun vuokraama on Villa Ebba. Lomarenkaan sivuilla joilta varasin tarkempi tieto mökin varustelusta https://www.lomarengas.fi/mokit/sysma-villa-ebba-12950 )





Kommentit

  1. Tosi viihtyisältä näyttää tuo mökki, aina on hyvä idea poistua kaupungista maalle kesää viettämään! Toivottavasti aurinko sitten myös paistelee ensi viikolla, Suomen kesästä kun ei koskaan tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, eihän se loma sitten oikein sama ole jos sataa koko viikon. Koiria suurimman osan elämästäni omistaneena toki olen tottunut ulkoilemaan sateellakin, joten ei huono sääkään minua koko viikoksi sisälle vangitsisi, mutta kieltämättä se harmittaisi että jäisi auringonotto- ja allaselämä väliin. Minusta juuri mikään ei ole ihanampaa kuin lojua viltillä kuumassa auringonpaisteessa tuntikausia ja välillä pulahtaa kylmään veteen kun tulee kuuma.

      Poista
  2. Kammiovuori on mökiltäsi noin 20 kilometrin päässä. Kipuapas sinne maisemia ihailemaan. Kannattaa tehdä kuvahaku. Alas sieltä on helppoa kävellä mutta ylöskin polku kiertää suht mukavasti eli loivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googletin tuon Kammiovuoren ja täytyypä tosiaan käväistä. 3,8 km merkitty polku kuulostaa mukavalta - mahdollisuus taas eksymiseen ja koko päivän kestävään hortoiluun kuten viimeksi kun Nuuksiossa lähdin kiertämään vastaavan mittaista polkua :D

      Yhden lehmän navetan pub kuulostaa myös paikalta jossa on pakko saada huurteinen :D

      Poista
  3. Onpa mukava, että olet ehtinyt taas kirjoittelemaan! Mukavaa mökkilomaa ja lomaa muutenkin! Minua ei saisi mökille kirveelläkään, mutta toisaalta mökki onkin minun mielikuvissani hieman erilainen kuin tuo hienous, jossa sinä meinaat lomasi viettää. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meitä on ihmisiä erilaisia. Minä aina lueskelen sinun blogistasi matkakuvauksia kiinnostuneena, mutta ajatuksella että itse tulisin luultavasti hulluksi jos joutuisin niille matkoille. Minua kun aina ahdistaa kaikki muutokset sekä erityisesti muut ihmiset ympärillä. Kaipaan valtavasti rauhaa ja yksinäisyyttä, vain silloin rentoudun ja toivun työn rasituksista. Edes yksin eläminen kaupungissa ei oikein riitä vaan täytyy päästä välillä syrjemmälle mökkeilemään. Mikä ihana rentous kun ei edes tarvitse nähdä ihmisiä juuri missään ;)

      Poista

Lähetä kommentti