keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Tätimäisyys rulettaa!

Ikäiseni naiset tuntuvat yleensä pitävän jotenkin erityisen kunnia-asiana sitä, etteivät he vain olisi tätimäisiä. No, minä OLEN tätimäinen. Minua rouvitellaan kaupoissa ("Mitä rouvalle saisi olla?") ja minulle sanotaan aika usein kaupan kassalla "Huomenta" tai "Päivää" siinä missä joillekin muille "Moi" tai "Hei".

Tämän pitäisi ilmeisesti olla kauhea kriisin paikka, koska se viittaa siihen, että ihmiset tajuavat etten ole enää mikään ihan nuori tyttö. Nyt pitäisi ilmeisesti äkkiä alkaa yrittää naamioitua nuoreksi, alkaa miettiä hiustyyliä ja vaatteita niin että en vaan näyttäisi, hui hirvitys, ikäiseltäni ja tätimäiseltä!

Mutta ei, minä en aio tehdä niin. Tätimäisyys on ollut tyylini nuoresta asti, sellainen klassinen rauhallinen tyyli. Minua ei juuri nähdä missään tennareissa, tiukoissa reisistä vaaleiksi kulutetuissa sinisissä farkuissa ja printti-t-paidoissa, koska minä en vaan tykkää sellaisista vaatteista. Minä tykkään aidosta tätityylistä: suorista tummista housuista (farkkuja voin käyttää, kunhan ne ovat mustia tai erittäin tumman sinisiä ja neutraalin mallisia sekä korkeavyötäröisiä), yksivärisistä paidoista, linjakkaista jakuista. Sekä tätimäisyyden huipentumista: mukavista kävelykengistä muutaman sentin kiila- tai tolppakorolla! Hiuksetkin on usein tätimäisesti nutturalla tai kiinnitetty taakse.

Enkä edes ymmärrä miksi pitäisi näyttää nuorelta. Minusta ikä tuo kokemusta ja huomaan että monien silmissä myös tietynlaista arvovaltaa ja vakavasti otetuksi tulemista, joten miksipä en nauttisi näkyvän ikääntyneisyyteni ja tätimäisyyteni eduista! Muistan esimerkiksi kun olin nuori ja menin ostamaan autoa, niin oli vaikea saada myyjät ottamaan minua ostajana vakavasti. Luultavasti ajattelivat, että tuskinpa tuommoisella pimulla on rahaa mitään uutta autoa ostaa, vaan kunhan käy huvikseen potkimassa renkaita ja kokeilemasssa, heidän aikaansa turhaan kuluttamassa. Nyt kun menen täti-ikäisenä ja tätimäisenä autokauppaan, saan heti erittäin asiallista ja miellyttävää palvelua ja minut otetaan vakavasti ostajana. Töissäkin tätiin tunnutaan asiakkaiden parissa luottavan huomattavasti enemmän kuin "tyttöön" (olin monille vanhemmille miesasiakkaille vielä kolmikymppisenäkin "tyttö" johon suhtauduttiin erittäin ylimielisesti).

Olen muutenkin huomannut että minulle sopii erinomaisesti olla erilaisten trendien vastarannan kiiski. Kun ihaillaan nuorekkuutta, minä haluan näyttää ikäiseltäni eikä vanhemmalta näyttäminenkään haittaisi. Kun ihaillaan sosiaalista ekstroverttiyttä, minä tykkään korostaa erakkoutta lähenevää introverttiyttäni. On ihanaa olla vaan sellainen kuin on, välittämättä pätkääkään siitä mitä muut ihmiset arvostavat. Stressatkoot muut siitä ovatko tätimäisiä tai vanhan näköisiä tai luonteeltaan vääränlaisia tai tyylikkäitä tai tyylittömiä - minä vaan aion olla ja nauttia elämästä, ilman moisia murheita!


11 kommenttia:

  1. Mulla on sellainen kokemus, että autokaupassa on aivan kakan sama, mitkä rievut tai jakkupuvut on päällä, mua ei oteta tosissaan, koska olen väärää sukupuolta. Mutta asunkin maassa, jossa on ihan normaalia tällätä vaimo parhaimpiinsa keittiökauppaan/autokauppaan/asuntokaupantekoon menoa varten, että kaunis vaimo irrottaisi lisälennuksia. Huoh.

    Mutta hyvä, pysy tyylissäsi tai tyylittömyydessäsi, kunhan pysyt omana itsenäsi, eihän millään muulla ole mitään merkitystä. Paitsi jos on vasta 13vee ja itsestään kamalan epävarma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, kyllä tekisi tiukkaa tällaisella sinkulla ja itsenäisen luonteisella naisella asua maassa jossa naisen rooli on tuollainen :\

      Silloin nuorempana järkytyin Suomessakin siitä, että kun menin naisena autokauppaan, olin myyjille kuin ilmaa. Jos vaikka minua nuorempi veljeni tuli mukaan, niin sitten kyllä tultiin esittelemään ja tarjottiin koeajoa - veljelleni koko ajan puhuen, vaikka oli tehty selväksi että minä olen auton ostaja. Myöhemmin olen huomannut että ongelma ei ollutkaan pelkästään se että olin nainen vaan että olin NUORI nainen. Nyt keski-iässä minut on otettu vakavasti yleensä joka paikassa. Onhan se tosin hassua että miehet, kuten veljeni, otettiin vakavasti jo nuorena, kun taas minut katsottiin tytöntylleröiseksi, joka tuskin on oikeasti autoa itsekseen ostamassa... Saati kun ostin itselleni talon alle kolmekymppisenä: oli siinä lähiseudun eläkeläisillä ihmettelemistä, että semmoinen nuori tyttö ihan yksin osti talon, ei ole ennen tämmöistä nähty :D

      Tyylittömyydessä ja tätimäisyydessä tosiaan pysyn, huolimatta siitä että tuntuu että viimeisen vuoden aikana on erityisesti aktivoitunut mediassa ihmisten syyllistäminen siitä jos eivät täytä joka helvetin vaatimusta siitä millainen pitäisi olla ja miten elää. Oikein ärsyttää ne iltapäivälehtien otsikot "Oletko tehnyt tämänkin väärin?", joilla ihmisiä yritetään saada tuntemaan että he eivät osaa tehdä pienintäkään asiaa oikein. Itse totean niille aina mielessäni, että varmaan olen, ja aion tehdä niin jatkossakin :D

      Poista
    2. Medialla on melkoinen vaikutus mielipiteiden muokkaamisessa. Kukapa ei lukisi joskus kevennystä kaivatessaan lööppilehdistön turhakejuttuja, joissa samat teemat toistavat itseään: laihdutus, ravinto-oppi, kauneus- ja muotimokat, puhumattakaan siitä, kuka vilautti tai "esitteli" mitäkin paljasta ruumiinosaansa... Pistää miettimään, millaiset ihmiset siellä niitä juttuja kirjoittavat.
      Okei, jos mainostajat maksavat klikkausten mukaan, eikä nettilehdistöllä juuri muuta tulonlähdettä voi olla, ymmärrän, että on suuri houkutus - tai suorastaan taloudellinen pakko - keksiä toinen toistaan idioottimaisempia otsikoita, koska niitä kansa just klikkaa. Mutta silti... millainen ihminen voi olla työkseen sellaista tekemässä? Viime vuosikymmenet viestintä on ollut muotiala opinnoissa ja alalle on koulutettu jos mistä instituutista "media-alan ammattilaisia". Niin paljon, että heitä on jo aivan liikaa, eikä kaikille, varmaan edes fiksuimmille, riitä jârkeviä hommia. Kaikki kunnia viestinnän ammattilaisille, mutta kyllä mun ainakin olisi erittäin vaikeaa kirjoittaa moista paskaa työpäivä työpâivän perään.
      Ulkonäköhöyryäminen on taas toisen vuodatuksen aihe... ei hyvâä päivää miten yhteiskunta tursuaa porukkaa, joka keskittyy kuvaamaan omaa pärstäänsä... siis omaansa?? Menee matkoille upeisiin maisemiin ja joka kuvassa pitää olla oma lärvi? Luulin sen olleen vaan japsituristien keino vakuuttaa kateellisille naapureille että huippukameralla on itse kâyty kohteessa räpsimâssä ne kuvat eikä siis kopioitu netin matkailusivuilta... mutta että joka toinen suomalainen kuvaa itseään joka paikassa?? aaargh.

      Lööppilehdistön ja naistenlehtien "timmit" (hitto kuinka inhoan koko sanaa) mimmit ja koko fitnesspimuarmeijan jätän tällä erää haukkumatta... hupsista taisin hiukan eksyä aiheesta?

      Poista
    3. Minusta oudointa on se, että kansa tosiaan ilmeisesti klikkaa niitä kaikenlaisia syyllistäviä ja useimmilla paskan olon itsestään antavia juttuja. Itse yleensä vaan hymähdän vähän otsikolle ja jätän klikkaamatta.

      Ihmetyttää se sävykin, että vaikka asia olisi ihan neutraali, kuten kätevä vinkki miten kuoritaan appelsiini nopeasti ja sottaamatta, niin otsikko ei voi olla vaikka vain "Näin kuorit appelsiinin kätevästi", vaan "Oletko sinäkin aina kuorinut appelsiinit VÄÄRIN?" Viesti on, että mitään et tunari osaa, et edes kuoria yksiä appelsiineja. Etkä käyttää hampurilaispaikkojen ketsuppikippoa, vetää vessaa, käyttää sälekaihdinta, kirjoittaa joulukortteja (nämä on aiheita joista on oikeasti ollut niitä VÄÄRIN juttuja)...

      Tuota ulkonäkökohkausta ja siihen liittyviä juttuja kuten vaikka jonkun ikäiseni upean ulkonäön ja kropan ylistämistä vältän lukemasta, koska minulla on historia valtavan oman ulkonäön inhon kanssa, ja tuollaiset jutut on oikein polttoainetta alkaa taas vatvoa omia vikojaan ja inhota itseään. Ei kiitos, en jaksa enää, kun olen sitä jo ainakin 30 vuotta tehnyt aikanaan :D Hiljattain tosin erehdyin jonkun auki klikkaamaan, ja siitä meinasi alkaa uusi ulkonäkökriisin aihe. Jutussa nimittäin kerrottiin, että jos naisen nenän ja ylähuulen väli on yli 1,5 cm pitkä, niin hän on miehekäs ja erittäin epäviehättävä, ja heti täytyisi lievissä tapauksissa joko ottaa ylähuuleen täytettä tai pahemmissa mennä johonkin kohotusleikkaukseen. Minullahan tuo väli on huomattavan pitkä, mitä en ollut ennen huomannutkaan, kun oli kriiseilemistä esim. rumasta laatikkoperseestä, riipputisseistä, rumista korvista, rumista hampaista, roikkuvista silmäluomista, munan muotoisesta päästä, rypyistä jne :D Heti alkoi jo vanha tuskainen naaman kuumotus suorastaan kun ahdisti niin ajatus että tässäkin asiassa olen epäkelpo yksilö, suorastaan hirviö. Sitten onneksi tulin järkiini ja totesin että ei jaksa, minä olen millainen olen ja saan olla sellainen, enkä aio syyllistyä luonnollisesta olemuksestani enää.

      Poista
    4. Ei ole todellista, että jossain on määritelty "hyväksyttävä" ylähuulen ja nenän etäisyys! :D Ei kyllä taida olla sellaista (nais)vartalon osaa tai kohtaa, josta ei oltaisi yritetty väkisin vääntää kriisipesäkettä. Paremminhan niitä kohotusleikkauksia ynnä muita saa kaupaksi, kun keksii, että monella on niille tarvetta... Hyvä, ettet kuitenkaan sen kauemmin stressannut tuosta etäisyydestä! Eiköhän meitä ole aika monta, jotka ollaan sen perusteella epäviehättäviä. :D -kh

      Poista
  2. Totta, kiva olla täti. Mutta auta armias jos et olekaan aina Täti. Kun laitat jalkaasi vaaleansiniset farkut jotka tuntuvat nii-in hyviltä jaloissa ettet saata sanoiksi pukea (ja joissa sattuu olemaan toinen polvi viillelty auki), lopputulos: tarvitseeko kertoa?
    Ei saa leikkiä nuorta ihmistä kun ei ole nuori ihminen enää, pitää pukeutua vain ja ainoastaan jakkupukuun kun ei ole nuori ihminen enää. Parempi kun katoaisi kokonaan kun ei ole nuori ihminen enää. No jos ei ole helppoa nytkään (ihan kuin todella kiinnostaisi), ei ollut varsinkaan helppoa nuorena ( ja sinne ei koskaan tarvitse palata enää!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole lähiympäristössäni ollenkaan tuollaista huomannut, ettei saisi pukeutua nuorekkaasti. Tuntuu että kaikki -paitsi minä- iästä riippumatta, pukeutuvat aika samalla tavalla, eli nuorekkaasti. Ainakin töissä näkee eläkeikää lähestyviä naisiakin tyyleissä joita ei yleensä yhdistetä sen ikäisiin, esim. mustanpuhuva rokki/heavytyyli tai tennarit + farkut + t-paita. Samoin kaupoissa jos ihmisiä katselee, niin useimmilla on iästä riippumatta ihan samanlainen rennon nuorekas tyyli. Minä vaan haluan olla erilainen keski-ikäinen, se tiukkis nutturatäti ;)

      Poista
  3. Minulla on niin sama kokemus autokaupoista. Marssin ensin viidessä eri kaupassa kunnes löytyi myyjä joka myi MINULLE autoa, ei mukana olevalle miespuoliselle henkilölle. Sieltä se auto sitten ostettiin.. miten muuten painonpudotus etenee, et ole päivitellyt tietoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo on tosiaan loukkaavaa että sukupuolen takia ei kohdella asiakkaana. Silloin aikoinaan ihmetytti, että eikö ne tajua menettävänsä paljon kauppoja, jos kohtelevat naisia niin ylimielisesti, etteivät viitsi oikein edes palvella vaikka suoraan sanoisi olevansa tietystä autosta kiinnostunut ihan ostajana.

      Painonpudotus ei ole nyt 3-tasolle siirtymisen jälkeen edennyt mitenkään. Kilo tuli lisää kun siirryin 3-tasolle, ilmeisesti hiilihydraattien aiheuttamaa nestettä, ja eipä se paino ole siitä mihinkään laskenut, eikä mitat pienentyneet. En ole kuitenkaan tehnyt mitään poikkeuksia dieettiin vaan syönyt sen max 1000 kcal päivässä. Huomenna valmentajalle taas, katsotaan mitä sanoo tästä kun ei paino lähde...

      Poista
  4. kuulostat tyylikkäältä ihmiseltä! lisää asukuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisihan niitä alkaa laittaakin silloin tällöin, vaikka tosiaan, tyylini on aika konservatiivinen tätityyli ajoittaisilla hipstertätivivahteilla (Desigual, Gudrun Sjöden), joten mitään muotielämyksiä niistä kuvista ei saa ;)

      Sen jälkeen kun aikoinaan kävin värianalyysissä, on kyllä tylsyys sentään siltä osin vähentynyt,että enää en käytä lähinnä beigejä, ruskeita ja metsänvihreitä tätivaatteita vaan värikkäämpiä ;)

      Poista