Miten kukaan voi pitää shoppailusta - siis vaatteiden

Tuli sovittua lauantaille treffit (jee, ensimmäiset mun elämässä, jännittää!) ja eilen päätin käydä ostamassa jotain päällepantavaa. Ei kun ostoskeskukseen, jossa voisi samalla kertaa kiertää monia vaatekauppoja. En tiennyt tarkkaan, mitä etsin mutta yleensä kun näen jotain oman tyylistäni, sitten tiedän.

Mutta ääh kun se on tuskastuttavaa se vaatekaupoissa kiertely ja varsinkin sovittaminen. Välillä vaate näyttää kivalta tangossa mutta ei istu päälle ollenkaan. Tai ei löydy sopivaa kokoa tai väriä sinänsä kivasta mallista. Lopulta kun on muutaman liikkeen kierrellyt, alkaa kaikki vaatteet näyttää tympeältä harmaalta massalta, eikä jaksaisi kokeilla yhtään enää. Sovituskopissa hiki valuu otsalta kun taas n:ttä kertaa riisuu paksut syysvaatteet ja kokeilee uusia. Ja joka kerta siellä peilissä asuu joku kummallinen läski ja naamastaan epämuodostuneen näköinen suohirviö, jonka näkeminenkin ällöttää. Irvistelin ja näytin keskisormea sille hyypiölle pariinkin kertaan sovitusrupeaman aikana :D Olen varma että minun puhelimen kamerassa on joku vika, jonka vuoksi sillä kuvia otettaessa ihmisestä tulee puolet kapeampi kuin oikeasti, koska siellä sovituskopissa ainakin näytti siltä että en ollenkaan muistuta tänne blogiin otettuja asukuvia vaan enemmänkin ryhävalasta.

No, lopulta kävi niin että en ostanutkaan muuta kuin uuden hajuveden, ja värilliset sukkahousut joita voisin käyttää ennestään omistamani Sportalmin villamekon kanssa (en ollut tosin edes varma mahdunko vielä siihen 38-kokoiseen mekkoon mutta toivossa on hyvä elää).

Hajuvedeksi tuli ostettua Gaultier², jota minulla ei ole ennen ollut. Se on unisex-tuoksu, joka tuo mieleeni
jotenkin miesten Diorin Fahrenheitin, jota myönnän joskus käyttäneeni myös vaikka se miestentuoksu onkin. Minulle kammotus vaan on kaikki kukkainen, raikas, vesimäinen ja naisellinen, mikä taitaa luonteeseeni ainakin sopia hyvinkin :D Ilmeisesti myös ulkonäkööni, koska kun Kicksin myyjä kysyi millaista tuoksua etsin, hän kommentoi että arvasi että jotain tummaa ja mausteista varmaan. Erikoinen kokeilu oli kun myyjän suosituksesta kokeilin jokaisen iholla eri tuoksuiseksi muuttuvaa "Molecule 01" nimistä tuoksua. Myyjän kädellä se tuoksui kukkaistuoksulta, mutta minun ihollani voimakkaasti mustapippurilta. Sinänsä jännä efekti, mutta lopulta vähän tylsä ja yksinkertainen tuoksuna, ja kun kotona haistoin uudestaan rannetta johon olin koittanut ainetta, se oli muuttunut väkevöityneen hien tyyppiseksi hajuksi, hyh! Onneksi en ostanut, ja maksanut 110 euroa siitä ilosta että saisin löyhkätä siltä kuin en olisi peseytynyt viikkoon :-o

Asuksi sitten tarkoitus olisi laittaa allaoleva kokonaisuus: vanha Mangon fuksia huivi ja musta Sportalm-villamekko. Sukkahousut jotka on edestä fuksianpunaiset ja takaa mustat ja fuksianväriset avokkaat. Saa nähdä tuleeko hiuksiinkin laitettua jotain fuksianväristä kuten panta tai solki. Täytyyhän se miesparka pelottaa heti varoitusväreillä ;) Tiedän kyllä että jotkut suosittelee treffeille naisellisia, pehmeitä värejä mutta ne vaan ei niin ole mun juttu.





Kommentit

  1. Onnittelut treffeistä! Noissa vaatteissa näytät kyllä tyylikkäältä, vahvalta naiselta, joka tietää mitä haluaa :)

    Toivottavasti natsaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan! Näyttää olevan totta se, että nainen kyllä saa vastauksia jos deitti-ilmoituksen laittaa, vaikka vähän antimainostaisi itseään ironiseen sävyyn. Suuri osa on kyllä sellaisia mihin ei tulisi mieleenkään vastata, mutta jos nyt muutaman vähän lupaavamman katselisi :)

      Poista
  2. Onnea treffeille! Aika kummalta tuntuu lukea, että näet itsesi sovituskopin peilistä läskinä suohirviönä, kun kuvasi kertoo sinun olevan ihan sutjakassa kuosissa.

    Laihtumishistoriasi blogissasi näyttää kunnioitettavalta suoritukselta, mutta älä innostu liikaa ja vedä överiksi. Me pojat tykätään hyväkuntoisista, normaalikroppaisista tytöistä, ei anorektikoista. Ja vielä jos on sopivasti luontevaa itsevarmuutta ja huumorintajua, niin kumma on, jos et miehiä niillä hurmaa. Ihanne olisi tietysti tasapainoinen nainen, joka olisi sinut itsensä kanssa, mutta se taitaa olla mielikuvitusolento.

    Läskien polttamista tässä itsekin innostuin harrastamaan, ja sillä sitten etsiskelin näitä laihduttajien blogeja vertailupohjaksi ja opiksi, tämä sinun blogisi vaikuttaa kyllä yhdeltä mukavimmista luettavista, tsemppiä painonhallintaprojektiin ja jatka samaan malliin, mutta ei liian pitkälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta! Olen itsekin miettinyt että onkohan se 53 kg turhan alhainen painotavoite, vaikka nuorena alle 50-kiloinen olinkin. Tällä hetkellä on kuitenkin vielä naama melkoinen laardipallo ja jenkkakahvat lantion yläosassa joten vielä on vararavintoa mistä pudottaa.

      Huvittavaa on, että olin nuorena ja hoikkana aika lauta ruipelo, enkä ole koskaan ollut kurvikasta tyyppiä. Ja kun lihoin minusta tuli mahakas pötkylä,edelleen hyvin suoran muotoinen. Mutta nyt kun olen laihtunut, minusta tulee yllättäen enemmän ja enemmän tiimalasin mallinen. Rinnat, jotka lihomisen myötä turposivat b-kupista d:hen, ovat edelleen yhtä isot kuin alussa, eikä takapuolikaan pieni ole, mutta vyötärö kapenee. Kyllä se minulle vaan kelpaa tällainen muutos :D

      Poista

Lähetä kommentti