IT-ähky iskee
En tiedä mikä on tullut kun on jotenkin alkanut tökkiä kokonaan tietokoneeseen koskeminenkaan vapaa-
ajalla. Niin paljon, että välillä olen lykännyt laskujen maksuakin siksi, että ei oikein jaksaisi käynnistää konetta tai edes iPadia. Kai se on jotenkin se, kun työkseen jo istuu 8 h päivässä koneella, mutta ennen sen lisäksi vielä halusin jopa pelata koneella, ja seurasin monia keskustelupalstojakin. Nyt ei jotenkin jaksa.
Alamäki alkoi kai jo puolisentoista vuotta sitten, kun laitoin Facebook-tilini jäähylle. Tein sen siksi, etten kokenut saavani hommasta mitään, ja koko Facebookin käyttö alkoi tuntua ikävältä velvollisuudelta. Olin hyväksynyt kavereikseni kaikenlaisia tuttuja ja puolituttuja elämäni varrelta, siellä oli niin sukulaistätejä, eksiä, työkavereita niin nykyisiä kuin entisiä, koulu-ja opiskelukavereita sun muuta sekalaista seurakuntaa. Huomasin, että tuttavapiirini ovat keskenään niin erilaisia, että minua hävetti kertoa Facebookissa oikeastaan mitään. En halunnut erilaisten tuttujeni edes tietävän toisistaan. Esim. hävetti kun joku uskovainen tuttu tuputti allekirjoitettavaksi "Abortti on murha"-addressia, jota en tietenkään allekirjoittanut, mutta joka näkyi siellä Facebookissa. Tai toisaalta kun joku nörttituttu intoili uusimmasta scifileffasta, en halunnut taas kaikkien muiden tietävän että minuakin kiinnostaa sellainen. Enkä varsinkaan, kun työkaveri kommentoi kuinka lujaa minulla meni projektin kick-offeissa ja kyseli, että oliko ne minun mustat alushousut, jotka löytyi saunasta - kauhea ajatuskin mitkä sukujuorut siitäkin alkoi varmasti kun muutama uskovainen sukulaistäti näki edes epäilyjä moisesta... Niinpä poistuin Facebookista, enkä ole kaivannut takaisin.
Sitten kävi toinen kämmi. Olin tehnyt itselleni Youtube-tilin voidakseni kommentoida videoita. Olin tehnyt sen keksityllä nimimerkillä, ja kommentointi oli lähinnä tissutellessa tapahtuvaa melko asiatonta läpänheittoa. Yhtäkkiä huomasin, että jostain syystä minulle on myös ilmestynyt Google+-tili, jonka päätin poistaa. Tämän jälkeen vasta viikkojen päästä huomasin, että nyt kaikki kommenttini Youtubessa näkyvät gmail-sähköpostiosoitteeseen liitetyllä oikealla nimelläni. Oli "kiva" shokki huomata, että joku kännissä heitetty paskanjauhanta oli siellä koko nimelläni (vaikkapa Pensselisedän videoon heitetty intoilu siitä miten hauska on kohta "Viskiä vetää - perseeseen vetää"). Niinpä vaihdoin gmail-tiliin myös nimimerkin oikean nimeni sijaan, minkä jälkeen onneksi myös kommentit alkoi näkyä sillä nimellä. Tämä sai kuitenkin luopumaan kokonaan Youtube-kommentoinnista, ja samalla lähti Twitterkin. Enpä minä itse sinne koskaan ollut tweetannutkaan mitään, vain seurannut paria muuta käyttäjää.
Nyt olen sitten tilanteessa jossa blogi on ainoa sosiaalinen media jota käytän. Olen jopa miettinyt sitä että luopuisin kotona olevasta tietokoneesta kokonaan, mutta en taida vielä uskaltaa, koska voihan olla että haluttomuus tehdä koneella MITÄÄN vapaa-ajalla on ohimenevää, ja jossain vaiheessa voisi taas haluta vaikka pelata. Outo ilmiö kyllä tämä, että minä nörtti joka ennen aina olin koneella tai pädillä, en meinaa jaksaa edes avata konetta, ja oikein pahoina päivinä pelottaa edes avata sähköpostit siinä pelossa, että siellä on jotain mihin pitäisi jaksaa ihan vastata.
Alamäki alkoi kai jo puolisentoista vuotta sitten, kun laitoin Facebook-tilini jäähylle. Tein sen siksi, etten kokenut saavani hommasta mitään, ja koko Facebookin käyttö alkoi tuntua ikävältä velvollisuudelta. Olin hyväksynyt kavereikseni kaikenlaisia tuttuja ja puolituttuja elämäni varrelta, siellä oli niin sukulaistätejä, eksiä, työkavereita niin nykyisiä kuin entisiä, koulu-ja opiskelukavereita sun muuta sekalaista seurakuntaa. Huomasin, että tuttavapiirini ovat keskenään niin erilaisia, että minua hävetti kertoa Facebookissa oikeastaan mitään. En halunnut erilaisten tuttujeni edes tietävän toisistaan. Esim. hävetti kun joku uskovainen tuttu tuputti allekirjoitettavaksi "Abortti on murha"-addressia, jota en tietenkään allekirjoittanut, mutta joka näkyi siellä Facebookissa. Tai toisaalta kun joku nörttituttu intoili uusimmasta scifileffasta, en halunnut taas kaikkien muiden tietävän että minuakin kiinnostaa sellainen. Enkä varsinkaan, kun työkaveri kommentoi kuinka lujaa minulla meni projektin kick-offeissa ja kyseli, että oliko ne minun mustat alushousut, jotka löytyi saunasta - kauhea ajatuskin mitkä sukujuorut siitäkin alkoi varmasti kun muutama uskovainen sukulaistäti näki edes epäilyjä moisesta... Niinpä poistuin Facebookista, enkä ole kaivannut takaisin.
Sitten kävi toinen kämmi. Olin tehnyt itselleni Youtube-tilin voidakseni kommentoida videoita. Olin tehnyt sen keksityllä nimimerkillä, ja kommentointi oli lähinnä tissutellessa tapahtuvaa melko asiatonta läpänheittoa. Yhtäkkiä huomasin, että jostain syystä minulle on myös ilmestynyt Google+-tili, jonka päätin poistaa. Tämän jälkeen vasta viikkojen päästä huomasin, että nyt kaikki kommenttini Youtubessa näkyvät gmail-sähköpostiosoitteeseen liitetyllä oikealla nimelläni. Oli "kiva" shokki huomata, että joku kännissä heitetty paskanjauhanta oli siellä koko nimelläni (vaikkapa Pensselisedän videoon heitetty intoilu siitä miten hauska on kohta "Viskiä vetää - perseeseen vetää"). Niinpä vaihdoin gmail-tiliin myös nimimerkin oikean nimeni sijaan, minkä jälkeen onneksi myös kommentit alkoi näkyä sillä nimellä. Tämä sai kuitenkin luopumaan kokonaan Youtube-kommentoinnista, ja samalla lähti Twitterkin. Enpä minä itse sinne koskaan ollut tweetannutkaan mitään, vain seurannut paria muuta käyttäjää.
Nyt olen sitten tilanteessa jossa blogi on ainoa sosiaalinen media jota käytän. Olen jopa miettinyt sitä että luopuisin kotona olevasta tietokoneesta kokonaan, mutta en taida vielä uskaltaa, koska voihan olla että haluttomuus tehdä koneella MITÄÄN vapaa-ajalla on ohimenevää, ja jossain vaiheessa voisi taas haluta vaikka pelata. Outo ilmiö kyllä tämä, että minä nörtti joka ennen aina olin koneella tai pädillä, en meinaa jaksaa edes avata konetta, ja oikein pahoina päivinä pelottaa edes avata sähköpostit siinä pelossa, että siellä on jotain mihin pitäisi jaksaa ihan vastata.
Älä nyt vaan blogaamista lopeta, mä oon koukussa sun juttuihin :)
VastaaPoista-Komeetta-
Kyllä minun on tarkoitus tätä blogia pitää siihen asti että painotavoitteni saavutan :) Olen miettinyt että sen jälkeenkin voi olla että jonkun muuhun aiheeseen kuin elämäntapamuutokseen ja painonpudotukseen keskittyvän blogin voisin perustaa, sellaisen vähemmän itseeni ja elämääni ja enemmän aiheisiin keskittyvän.
PoistaKaikenlaiseen rönsyilyyn taipuvaisen luonteeni tuntien mikään yhden asian blogi siitä ei varmaan tule, mutta mietin sitä sitten kun tämä projekti on ohi :)
Tismalleen sama kokemus koneen / netin käytöstä vapaa-ajalla! Todellakin kun kahdeksan tuntia tuijottaa ruutua, niin itsekään en voi enää avata sitä kotona. Sähköposteja ei tulisi mieleenkään lukea illalla, ja kesäloma onkin aika tuskaista aikaa, kun lukematon gmail alkaa kolkuttaa omatuntoa monen viikon välttelyn jälkeen. Töissä tarkistan sitä kyllä ahkerasti. Ja luisu Facebookista poistumiseenkin on alkanut. Sen avaaminen lähinnä inhottaa, etenkin kun asetukset muuttuvat koko ajan enkä jaksa enää valvoa, että mitä sieltä nyt tällä kertaa mahdollisesti paljastuu kaikille, kun edes kirjaudun sisään. Koskaan en ole tosin laittanut yhtäkään päivitystä (samasta syystä kuin sinullakin: ei minulla ole mitään yhteistä sanottavaa niin sekalaiselle seurakunnalle, ja niitä ryhmiä en viitsi luoda).
VastaaPoistaAinoa hankaluus tuossa on muiden oletukset: valtaosa kavereista käyttää nettiä yhtä aktiivisesti kuin aina, ja tiedän aiheuttavani ärtymystä, kun en vastaa mihinkään. Itseäni se lähinnä ihmetyttää, että niin monet pitävät edelleen sähköpostia tehokkaimpana viestimuotona. Se kun on nopeaa ja ilmaista. Mutta yök niin vaativaa ja persoonatonta samalla. Samoin jään aika usein ihan kuutamolle mistään yhteisistä jutuista, ne kun hekotellaan läpi Facebookin ryhmissä nykyään. Mutta silti ei huvita!
Sama homma oikeastaan kaikessa muussakin netinkäytössä, säästän kaikki nettihommat (laskujen maksun, muut tiedon etsinnät jne) töihin, koska arkipäivisin kone on joka tapauksessa auki ja nenän edessä ihan koko päivän.
Tämä sopii minulle. Iltaisin on rennompaa tehdä muuta kuin sosialisoida leikisti, ja huomaan että olen vähän tyytyväisempi elämään ja maailmaan, kun en ole jatkuvasti lukemassa lyhyitä skuuppeja ja katastrofiuutisia milloin mistäkin kanavasta + niiden riitaisaa kommentointia.
Mutta minun kyllästyminen ei tarkoita, että muut ovat yhtä laiskoja, ja siksi en viitsi vielä sulkeakaan FB:a. Nyt vielä kuitenkin voin halutessani sen avata, jos sellainen hetki sattuisi tulemaan :)
Kas, jollain muullakin samoja ongelmia. Minäkin muuten hoitaisin jopa laskujen maksutkin töissä, mutta kun on se hiton avokonttori missä 2 henkilöä näkee suoraan ruudulleni koko ajan, ei siellä viitsi oikein raha-asioita hoitaa.
PoistaTuo sähköpostijuttu on kyllä jännä. Työsähköposteja en koskaan lue kotona, mutta gmailia pyrin vähän seuraamaan. Mutta sekin tosiaan välillä tökkii kovasti. Paradoksaalista on, että toisaalta murehdin sitä että olen niin yksinäinen eikä minulla oikein ole live-elämän tuttuja, mutta eipä niitä kyllä näin saakaan, jos ei it-ällötyksen takia ole missään sähköisissä jutuissa mukana joissa muut on, ja sähköpostiinkin vastaa joskus muutaman päivän päästä (moni tulkitsee sen niin että vastasi vastahakoisesti, varmaan välttelee minua)...
Minäkin koen olevani tyytyväisempi vähäisellä vapaa-ajan it:n käytöllä. Se jotenkin rauhoittaa mieltä, mikä on itselleni tärkeää koska mulla on taipumusta tietynlaiseen rauhattomuuteen ja ajatusten pyörimiseen, mistä seuraa ahdistusta. Jotenkin vaan vaikka luonnossa kävely, kirjan lukeminen tai vaikka viimeisin hupini eli origami-paperitaitteluiden tekeminen tuntuu tällä hetkellä mielelle paremmalta kuin vapaa-ajan viettäminen tietokoneella ja virtuaalisosiaalisuuden parissa.