Että minä inhoan tyhjännaurantaa

Meikäläinen on patamusta tosikko, ja yksi eniten ärsyttäviä asioita elämässä on tyhjän nauraminen, silloin kun sitä joutuu sivusta kuuntelemaan. Autossa työmatkalla voi sentään vaihtaa radiokanavaa, jos toimittajat yhdellä kanavalla loputtomiin nauraa kihertävät ja hohottavat jotain tyhmää juttua, joka ei nyt aamuväsyneestä töihin menijästä ole ollenkaan niin hauska kuin toimittajista. Eräänkin kerran kuunnellessani Suomi Popia eivät toimittajat meinanneet millään saada naurultaan edes puhuttua kun oli niin valtavan hauska juttu, että joku oli "isänsä Jorman näköinen". Ymmärsin kyllä nimen jorma kaksoismerkityksen, mutta ei minua huvittanut ollenkaan niin paljon että olisin halunnut kuunnella montaa minuuttia kikatusta ja naurua, saati nauraa itse.

Mutta mihin pääset pakoon, kun tyhjännaurantaa ja -naurajia on työpalaverit täynnä? Jotenkin meille on nykyiseen projektiin sattunut sellainen porukka, että suurta osaa huvittaa piristää palavereja sutkauttelemalla jotain muka hauskaa, ja sitten kaikki nauravat katketakseen. Siis kaikki paitsi minä. Minun tekisi mieli irvistellä ja laittaa kädet korville kun sattuu korviin se kovaääninen joukkonauru, mutta yritän, työnantajani nolaamisen välttämiseksi, vääntää edes peruskohteliaan hymyntapaisen naamalle ja kestää urheasti.

Mutta ei voi mitään, olen ihan täynnä "push-up viestejä" (mobiilin push-viestit), "ADHD autentikaatiota" (AD, active directory), sitä että joku sanoo naisihmiselle että vilautapa sitä tiettyä Powerpointia, jonka jälkeen seuraavat 5 minuuttia joku koiranleuka irvii siitä kuinka tämä henkilö (pahimmillaan minä) VILAUTTAA. Valitettavasti tosiaan jouduin kerran kuuntelemaan tätä juttua kauemman kuin olisin jaksanut. "Laitetaan oikein kokouksen agendaan että klo 13:30 Plussapallo VILAUTTAA" *koko porukan naurunröhötystä* Ei se ollut mitenkään pahantahtoista saati kiusaamista, vaan niiden tyyppistä huumoria, harmi vaan että minä inhoan sellaista ja varsinkin sitä naurunremakkaa joka aina tulee kun joku sutkauttaa jotain muka hauskaa.

Ai että mun on ikävä entisiä projekteja joissa sai lähinnä yksikseen koodailla, osan päivistä vielä etänä, eikä tarvinnut istua palavereissa kuuntelemassa puujalkavitsejä ja pikkutuhmia kaksimielisyyksiä ja niille loputonta nauramista. Ei ole tosikolla helppoa.

Toosi hauskaa. Naurattaa. NOT!

Eka tosihaaste Cambridgella: yövieraita joille pitää tehdä ruokaa

Tähän asti on mennyt oikein hyvin kuuri. Lähinnä ensimmäisenä päivänä alkuillasta särki päätä ja oksetti kovasti, ja seuraavana päivänä oli vähän tyhjäpäinen, höntti olo. Eilen ja tänään kuitenkin ihan ok olo, vain iltapäivästä lievää ja helposti kestettävää näläntunnetta ollut.

Mutta nyt on tulossa kylään sukulainen lapsensa kanssa, ja näillehän täytyy laittaa tietysti ruokaa. Mikä on sinänsä hyvä, että saapahan tehtyä taas materiaalia ruokablogipostauksiin, vaikka ei itse syökään kuin Cambridge-mömmöjä nyt. Mutta kyllä otti kaupassa koville ostaa juustoja, hedelmiä, leipää, tietäen että itse ei saa niitä syödä. Kotona suurimman himon aiheuttivat viinirypäleet, kun pesin ne ja asetin tarjolle hedelmävadille. Ne näyttivät hohtavan suorastaan psykedeelisen kirkkaan ja jalokivimäisen vihreinä, ja mieli vaelteli niiden katselemisesta siihen miltä rypäle tuntuisi suussa, miltä se maistuisi, miten siitä purskahtaisi nestettä kun sitä puraisisi... Vähällä olin jo laittaa yhden rypäleen suuhuni, kunnes muistin, että ei, ei saa.

Tätä kokemusta vasten täytyy kyllä sanoa että hattua nostan niille ENE / VLCD dieettaajille, joiden täytyy päivittäin laittaa puolisolle tai perheelle ruokaa samalla kun itse pidättäytyy syömässä tympeitä, keinotekoisen makuisia dieettivalmisteita, joiden annoskootkin on lähinnä koomisia. Esim. allaoleva pasta-annos on pienellä, keskiverto paahtoleipäviipaleen kokoisella alkupala/leipälautasella, eikä sekään tule edes täyteen. Toisaalta, töhnä on niin pahaa että eipä sitä enempää haluaisi syödäkään. Niin on nuo kaikki muutkin kokeilemani maut enemmän tai vähemmän yököttäviä, täysin keinotekoisen makuisia, ja makeat jutut ylimakeita ja suolaiset ylisuolaisia / arominvahventeisia. Mutta ajattelen kuten tein nutratessakin: tämä on läskilääkettä eikä ruokaa, ja se on nieltävä vaikka pahaa olisikin.

Cambridge dieetin soijaproteiinipasta."Spaghetti Bolognese flavour"

Otin tänään mitat Cambridgea varten ja huomasin jotain outoa

Nimittäin sen, että vaikka painan 10 kg enemmän kuin silloin kun aloitin ekaa laihdutustani ja tätä blogia, niin vyötärönympärys on pienempi, mutta rintojen ja lantion ympärykset paljon isompia kuin silloin. Kaljamahainen leidi on siis jostain syystä muuttunut enemmänkin rintavaksi ja perseväksi tukevaksi leidiksi. No, on sitä vatsaakin vielä ihan kiitettävästi niin ettei blogin nimeä tarvitse vaihtaa ;)

Painaessani 73 kiloa vuonna 2013 mitat oli seuraavat

• Rinnanympärys: 95 cm
• Vyötärönympärys: 107 cm
• Lantionympärys: 105 cm

Nyt painoin tänä aamuna 83 kiloa, ja mitat on

• Rinnanympärys: 110 cm
• Vyötärönympärys: 99 cm
• Lantionympärys: 117 cm

Outo ilmiö eikä oikein aavistustakaan mistä johtuu. Ehkä merkittävästi vähempi alkoholin kokonaiskulutus on osatekijä (luin joskus että nainen yleensä lihoo ensin rinnoista, takapuolesta ja reisistä, mutta runsas alkoholinkäyttö voi muuttaa lihomistaipumuksen miestyyppiseksi vatsalihomiseksi), ja voi olla että välillä tilapäisesti onnistuneet laihduttelutkin ovat ehkä vähän muuttaneet rasvan sijoittumista kroppaani. 

Järkyt mitat nämäkin on, esim. Elloksen mittataulukon mukaan kokoni olisi C50 (ihmekös ne sisukkaasti käyttämäni koon 44 vaatteet on vähän naftin oloisia...). Mutta silti ehkä kivampi näin, että vatsa ei enää ihan paksuin kohta kroppaa ole. Osin tuo ehkä selittää senkin että kehonkoostumusmittauksen mukaan viskeraalinen rasvani (sisäelimiä ympäröivä vatsarasva) oli normaalin rajoissa, silti vaikka muuten rasvaprosentti on järkyttävä (yli 48).

Tällaista taulukkoa mittojen kehityksestä pitäisi kerran viikossa päivittää.

Cambridge-dieettivalmentajalla käyty

Tänään sitten kävin ensimmäistä kertaa Cambridge-dieetin valmentajalla. Oletin että paikka olisi valmentajan kotona, mutta se olikin asuinkerrostalon kerhohuoneessa, johon oli perustettu ihan Cambridge-liiketila tuotehyllyineen, kehonkoostumusvaakoineen ja kampanjamateriaaleineen. Asiakkaiden istuttavaksi oli valkoinen nojatuoli ja sohva, ja valmentajalla oli tietokone ja työpöytä.

Tykkäsin paljon valmentajan jahkaamattomasta asenteesta. Hänelle selvästi painonpudotus on yksinkertaista matematiikkaa ja työtä, ei mikään ihmeellinen asia. Ja hän itse on pudottanut Cambridge-menetelmällä 40 kg joten kokemustakin on. Kun kerroin painotavoitteeni (65 kg), niin valmentaja alkoi heti laskea, kuinka kauan minun pitäisi olla dieetin milläkin vaiheella, ja milloin olen tavoitepainossani. Ei jossittelua, ei voivottelua että voi voi kun sinun ikäiset naiset kuluttaa niin vähän kun et liikuntaakaan harrasta joten hidasta varmaan tulee olemaan, vaan suoraan selkeä suunnitelma tavoitteeseen pääsemiseksi. 16.8. olisi laskelmien mukaan tavoitepaino saavutettu, olettaen että noudatan ohjelmaa uskollisesti ilman repsahduksia ja jos kroppani reagoi edes jotakuinkin normaalisti kalorirajoitukseen.

Elokuun 16. 2016 olisi tarkoitus olla 65-kiloinen

Sitten tsekattiin perusasiat, ja lähtötilanne on tämä:

• Paino: 85,3 kg
• BMI: 31,3 (merkittävä lihavuus)
• Rasva-%: 48,2%
• Lihasten prosentuaalinen osuus kehonpainosta: 22,7%
• Viskeraalirasva: 9%

Nämä tiedot kirjattiin asiakaskorttiin, jonne näitä tullaan päivittämään seurantakäynneillä uusien mittausten myötä.

Huomenna alkaa Vaihe 1

Vaiheessa 1 syödään pelkästään Cambridge-dieettivalmisteita. Asiakas saa valita haluaako syödä 3 vai 4 päivässä, minä valitsin 3, sekä säästösyistä, että koska tiedän että sitten kun ketoositila tulee päälle, ei tee mieli syödä oikein mitään. Eli huomisesta eteenpäin, 29.3.2016 asti, eletään pelkillä pussiruoilla. Valitsin valikoimasta itselleni soijarouhepastaa, risottoa, suklaapirtelöä, tetrassa olevia käteviä eväspirtelöitä joita on helppo ottaa töihin mukaan sekä pähkinäpatukoita. Näiden lisäksi saa juoda kalorittomia juomia (musta kahvi tai tee, kivennäisvedet, keinomakeutetut juomat), mutta ei muuta.

Seuraavien viikkojen pöperöt

Se isoin miinus: hinta

Toistaiseksi vaikuttaa mukavan valmiiksi mietityltä, niin ettei itse tarvitse kauheasti ihmetellä vaan sen kun noudattaa valmentajan neuvoja ja käy tapaamisissa kuten sovittu. Mutta ihan kaikille ei varmasti käy tämä juttu, nimittäin minun ensisatsini hinta, joka sisältää valmennuskäynnin + 80 kpl cambridge-ateria-annoksia, oli 324,30 euroa. Useimmat ostanevat noita ruokia viikon satsi kerrallaan jolloin kertamaksu on paljon halvempi, mutta minun valmentajani on lähdössä 3 viikoksi lomalle, joten piti ostaa kerralla vähän pidemmän ajan satsi. 

Toisaalta kun ei ole kovin tiukkaa rahasta, mutta ei sitä rahaa toki menemäänkään halua heittää, niin kova hinta on tavallaan myös lisämotivaatio: jos maksan hommasta näin paljon, pitäisi rahalle saada myös vastinetta, joten parasta noudattaa kuuria tarkasti. Muuten menee hukkaan sekä dieettivalmisteisiin käytetty raha että ketoosikuurin kituuttamisen vaiva.

Materiaalia kotona luettavaksi

Kirottu impulsiivisuus: laihdutus alkaa taas

Ei jumalauta, minähän olen päättänyt ajat sitten että en laihduta vaan yritän lähinnä estää sen etten lihoisi enää lisää. Tosin olen kyllä tasaisesti lihonut koko ajan... Mutta muuten olen ollut elämääni tyytyväisempi kun ei ole päällä kroonisesti epäonnistuvaa laihdutusprojektia ja sen ainaisia pettymyksiä, tunnetta että mistään ei tule mitään.

No, tulipa sitten tavattua entinen työkaveri joka sai viime yt:issä työnantajaltani potkut. Hän oli ennen minua todella huomattavasti ylipainoisempi, mutta nyt kuin eri ihminen. Ja minä kun kuvittelin että hän jos joku on toivoton tapaus: herkuttelija, tekosyiden keksijä (esim. ei voi syödä mitään kevyttä koska perheelle pitää laittaa raskasta ruokaa eikä ehdi/jaksa eri ruokia laittaa itselle ja muille), samoin kuin minä loppujen lopuksi aika välinpitämätönkin esim. ulkonäköasioista joten motivaatio laihtua melko alhainen. Hän oli kuitenkin onnistunut laihtumaan 33 kiloa, ja näytti energiseltä ja nuoremmaltakin.

Menetelmänä ex-työkaverillani oli ollut Cambridge-ohjelma, ja niinpä minäkin sitten, impulsiivinen ihminen kun olen, menin ja tilasin itselleni jo maanantaille ajan lähimmälle Cambridge-valmentajalle. Tiedän mitä mieltä ravitsemusterapeutti esimerkiksi olisi tällaisesta, mutta toisaalta, en onnistunut laihtumaan ravitsemusterapeutin ohjeilla -ne olisivat vaatineet ihan liikaa kärsivällisyyttä- joten kokeillaan tällaista pikakuuriakin jolla kuulemma lähtee kilo viikossa. Muuten en olisi varmaan tähän ryhtynyt mutta kun tosiaan näki herkuttelevan ja aiemman "onnellisesti pyöreän" normaalipainoisena, niin tuli tunne, että perkele, jos hänkin onnistui, niin ehkä minäkin! Molemmat kun ollaan keski-ikäisiä naisia jotka ei harrasta liikuntaa, molemmille ruoka tärkeä nautinto elämässä, ja omalle pullukalle ulkonäölle on molemmat lähinnä naureskelleet eikä pitäneet sitä kauheana kriisinä. Lähtökohdat on siis aika samat minulla ja hänellä, mikä herättää toivoa että itsekin voisi onnistua. Silti jo hampaita kiristelen ahdistuksesta kun ajattelen että pian se laihdutusrääkki taas alkaa :-o

Koira sairastaa, osa n+1

Laitoin jo otsikkoon asian että ei-eläinihmiset voivat skipata helposti koko tekstin.

Mutta niin, tänään tuli siis käytyä taas eläinklinikalla koiran kanssa. Koira tosiaan on ollut pirteämpi tällä viikolla: on jaksanut ulkoilla, on välillä syönytkin oma-aloitteisesti (joskaan ei joka päivä), eikä ole vaikuttanut tuskaiselta vaan lähinnä väsyneeltä.

Taas otettiin sitten verikokeet. Munuaisarvot olivat tasaisesti laskeneet, joskaan ei edelleenkään lähellä normaaleja, mutta eläinlääkäri huomasi erikoisen asian: verinäytteessä plasman osuus oli vain noin neljännes ja lopun osan 3/4, kun normaalisti pitäisi olla noin puolet ja puolet. Erikoisinta on, että perinteisessä munuaisten vajaatoiminnassa usein asia menee toisinpäin eli kehittyy anemiaa, jolloin verisolujen osuus plasmaan nähden pienenee.

Päätettiin sitten ultrata ja ottaa röntgenkuvat munuaisista. Toisessa munuaisessa näkyikin epänormaalia tiivistymää ja muotoa. Toinen sen sijaan näytti normaalilta. Tuomio on: tiivistymä voi olla arpikudosta, tai sitten kasvainta. Jos se on kasvainta, niin asialle ei voida mitään, koira tulee kuolemaan siihen lähiaikoina. Jos se on arpikudosta, toinen munuainen voi oppia ottamaan kontolleen arpeutuneen munuaisen hommat ja koira voi hitaasti toipua. Koepalan avulla asian voisi selvittää, mutta se vaatisi anestesian ja toiseksi eläinlääkärin mukaan palvelisi lähinnä diagnostista mielenkiintoa, eikä muuttaisi lopputulosta koiran kannalta. Joten päätin että en otata koepalaa, vaan katsellaan mitä tapahtuu. Joko koira tulee toipumaan hitaasti, tai sitten se kuolee lähiaikoina. Aika vaan näyttää mitä tapahtuu.

Onneksi enää ei tarvitse nesteyttää ihon alle eikä lääkitä. Niihin hommiin olikin sekä koira että emäntä aika väsyneitä jo.

Että semmoisia uutisia. 

HS: Aikuiset lapset eivät tarvitse perintöä

Hesarissa oli jokin aika sitten juttu, jossa siviilioikeuden professori Urho Kangas kommentoi sitä, ettei vanhojen ihmisten tarvitsisi säästellä ja himmailla sen takia, että voisivat jättää jälkikasvulleen perintöä. Luin sen ohimennen, ja ajatellen, että olen samaa mieltä.

Enemmän aloin asiaa kuitenkin miettimään vasta, kun luin Ruukinmatruunan blogista kirjoituksen (Näin pidetään Suomi köyhänä) siitä, miten tällainen mentaliteetti on sukujen vauraudelle ja kansantaloudelle tuhoisa asenne. Enkä ole edes eri mieltä siitä asiasta.

Silti itse vaan olen sellainen, että en niin välitä vaurauksista enkä kansantaloudesta, vaan harrastan ja kannatan hetkessä elämistä. Omille vanhemmilleni olen sanonut ajat sitten, että ette sitten yhtään mieti mitään perintöjä vaan elätte niin mukavasti kuin voitte. Käärinliinoissa kun ei tunnetusti ole taskuja, ja itse ainakin uskon että pystyn itseni elättämään ilman vanhempien perintöjäkin ihan riittävän hyvin niin hyvinä kuin niukkoinakin aikoina. Sillä niin minä ajattelen, että jokaisen aikuisen vastuu on pärjätä itse, eikä ole oikeutta "vaatia" perintöjä. Jos perintöä tulee, onhan se varmaan kiva bonus, mutta itse en perintöä odota, ja toivonkin etten saa mitään koska vanhemmat ovat säästämillään rahoilla järjestäneet itselleen mukavan vanhuuden ja ehkä viimeisiksi vuosiksi vielä parhaan mahdollisen hoivan yksityisessä hoitopaikassa kusenhajuisten kunnalliskotien sijaan.

Onhan sitäkin tullut toki joskus ajateltua, että omassa elämässäni ei todennäköisesti tule toteutumaan sellainen matkusteleva, ylellinen vanhuus kuin vanhemmillani, koska ajat näyttävät huonoilta. Mutta pärjäilen jotenkin, kuten muutkin niiden ehkä huonojen aikojen asukit, enkä ole ajatellut katkeroitua siitä että vanhempieni sukupolvella oli taloudellisesti paremmin. Opetellaan sitten pientä ja yksinkertaista elämää jos täytyy, onhan siinäkin haastetta.

Ja itsehän aion varsinkin laittaa kaiken minkä tienaan haisemaan, koska ei ole edes perillisiä, joten miksipä sitä valtiolle keräisi rahaa :D Kun on hyvän toimeentulon hetkiä, en aio himmentää niitä säästelemällä huonomman toimeentulon hetkiin vaan nautin kaikista haluamistani ylellisyyksistä täysillä. Jos tulee huonomman toimeentulon hetkiä, niin koetaan nekin sitten pohjanmaan kautta! Tässä menen jopa niin pitkälle että en ihan ideologisista syistä kuulu mihinkään työttömyyskassaan - koska haluan luottaa että elämä aina jotenkin kantaa, ja vastustaa kaikenlaista varmistelua ja huolehtimista.

Eläinlääkärikäynti: hoitopainajainen jatkuu

Tänään töissä mietin, että en enää tiedä kumpi on pahempi, se että koira pitäisi lopettaa vai se, että pitää jatkaa rääkkäystä muistuttavaa hoitamista.

No, tänään otettiin verinäyte uudestaan, viikonlopun nesteyttämisen jälkeen, ja parannusta oli tapahtunut. Mutta ei toki lähellekään vielä normaaliarvoja, koska tosiaan ne kreatiniini- ja BUN (blood urea nitrogen) arvot oli taivaissa aluksi. Joten eläinlääkäri oli sitä mieltä että hoitamista kannattaa ehdottomasti jatkaa, koska munuaisilla voi olla vielä jäljellä paranemiskapasiteettia. Paranemista voi tapahtua viikkoja, joten "mukava" nesteyttäminen jatkuu myös todennäköisesti yhtä kauan. Samoin pakkosyöttäminen, tosin koiran pitäisi jossain vaiheessa munuaisarvojen laskiessa alkaa syödä itse. Ja tietysti nesteytyksen kiva sivuvaikutus eli jatkuva sisälle pissaaminen työpäivien aikana. Nesteen kun on tarkoitus "tulla läpi", koska sen mukana tulee niitä myrkkyjäkin...

Että entinen homma jatkuu... No, kaljaa lievittämään ahdistusta vaan, joten eiköhän se siitä... Tulen kyllä lihomaan entistäkin pallommaksi kun lenkit on nyt korttelin ympäri ja kalja maistuu päivittäin ahdistukseen :-o

Koirajutun jatkoa: akuutti munuaisten vajaatoiminta

Koira oli tänään niin paljon väsyneempi kuin ennen, että soitin heti eläinlääkäriin, kysyäkseni että pitäisi kai sen hoidon jo alkaa auttaa jos gastriitti on kyseessä... Kun kerroin uusista oireista: lattian nuoleskelu, omituinen raadon hajuinen hengitys vaikkei koira ole oksentanut päiviin kun on oksennuksenestolääkitys, loputon uneliaisuus, niin eläinlääkäri pyysi tulemaan heti. Lähdin töistäkin pois kesken ja teen tunnit takaisin viikonloppuna.

Koira oli sen verran heikon oloinen että eläinlääkäri ei halunnut sitä rauhoittaa tutkimista varten, koska se voisi olla hengen lähtö. Joten otettiin verikokeet, ja niistä selvisikin mikä kamalan olon tekee: akuutti munuaisten vajaatoiminta (kroonisesta ei ole kyse, koska teetin koiralle syksyllä "seniorin terveystarkastuksen" samalla klinikalla ja silloin munuaisarvot olivat ok). Arvot on niin huonot, että eläinlääkärin mukaan koira voisi olla jo tajuton. Esim. kreatiini, jonka normaaliarvot on labrasta saamani liuskan mukaan 27-124, on 618. Ei voi tietää kummin päin on, että onko gastriitiksi tulkitut vaivat olleetkin jo munuaisvaivaa, vai onko tulehdus laukaissut akuutin munuaisongelman.

Joka tapauksessa, nyt ei voi tehdä muuta kuin "huuhtoa munuaisia" nesteytyksellä ja katsoa lähteekö paranemaan. Jos ei viikossa lähde, niin se on sitten eutanasia. Mutta akuutit tapaukset kuulemma noin 40%:ssa lähtevät paranemaan ja koira selviää hengissä, ja siksi heti ei kannata luovuttaa. Näistä hengistä selvinneistäkin tosin puolelle jää krooninen munuaisten vajaatoiminta, jota on hoidettava ruokavaliolla ja lääkkeillä.

Koska en halua viedä tätä voimakkaasti eläinlääkäreitä ja -sairaaloita stressaavaa koiraa yöksi hoitoon mihinkään (kun ei sielläkään voitaisi tehdä periaatteessa muuta kuin nesteyttää), eläinlääkäri neuvoi minulle miten voin nesteyttää sitä ihon alle kotona. Sain sieltä mukaan komean patteriston fysiologista suolaliuosta, tippapulloja, neuloja sun muuta mukavaa. Tässä oppii näköjään sairaanhoitajaksikin sivussa ;) Ei kuulemma moni uskalla ryhtyä tähän kotihoitoon ilman koulutusta, mutta lääkäri oli sitä mieltä että se on ihan ok, kunhan ymmärrän että se riski on todellinen että potilas kuolee käsiin, ja tosiaan se on 60% suuruinen peräti ihan sairaalahoidossakin. Mutta jossain asioissa minä en ole mikään nyyhky ja herkkis, ja tämä on sellainen asia. Jos minusta koirani on parasta olla kotona ja sitä on mahdollista kotona hoitaa, minähän hoidan, vaikka se voi itselleni vähän ahdistavaa ollakin.

Että tällainen viikonloppu tulossa sitten. Kaksi kertaa päivässä ihonalaista nesteytystä 200 ml/kerta. Lisäksi antibioottia (on korkeat tulehdusarvot ja turvonneet imusolmukkeet, ja tulehdus voi olla munuaisongelmankin syy) sekä oksennuksenestolääkettä, koska koira ei missään nimessä saa kuivua oksentamisesta kun tarkoitus on nimenomaan huuhtoa munuaisia runsaalla nesteellä. Eikä edes uskalla kaljoitella, kun täytyy olla ajokunnossa jos tulee sellainen tilanne että on pakko päästä päivystysaikaan eläinlääkäriin päästämään koira kärsimyksistään, jos tilanne pahenee. Tällä hetkellä koira ei kärsi eikä ole kivulias, vaan lähinnä tavallista väsyneempi. Ei mikään biletysviikonloppu mulla siis...

On ahdistavaa kun lemmikki sairastaa

Väsynyt.

Koirani alkoi viime viikolla oksentaa. Alkuun öisin, tyhjää mahaa. No, eipä mitään, sellaista sillä joskus on ollut ennen juoksuaikaa, että kun ruoka ei maistu, niin mahahapot sitten "väkevöityvät" tyhjässä mahassa liikaa ja aamuyöstä tulee oksu. Kuvittelin että tälläkin kertaa tätä tapahtuisi muutamana yönä ja sitten se loppuisi.

Mutta ei. Muutamaa tyhjän mahan -oksentamisyötä seurasi se että kaikki syöty ruokakin alkoi tulla ylös. Vesi onneksi ei. Mutta silti eilen, koiran oltua 5 päivää käytännössä kokonaan ruoatta, koska kaikki mitä koira oli yrittänyt syödä oli tullut ylös (ja enää se ei yrittänytkään syödä vaan lähinnä pelkäsi ruokaa koska tiesi että siitä tulee oksennus), alkoi yleensä niin energinen otus vaikuttaa hyvin sairaalta, apaattiselta ja väsyneeltä. Eläinlääkäriin oli pakko varata aika, ettei kuole kuivumiseen työpäiväni aikana tai jotain. No, koiralla todettiin gastriitti (mahalaukun tulehdus) ja sen aiheuttama nielutulehdus, ja se sai siihen kaikenlaista lääkettä sekä erikoisruokaa, ja nyt toivotaan että alkavat pian tehota.

Mutta kyllä osaa olla ahdistavaa koiran huono vointi, monellakin tapaa. Koira, joka yleensä on ilo ja

Oksennuksenestolääkettä, mahansuojalääkettä, probioottia,
vatsavaivaisen erikoisruokaa...

piristys, onkin yhtäkkiä sängylle ja sohville ja matoille oksenteleva kiusankappale, joka pitää kantaa ovesta ulos lenkille ja maanitella kävelemään ulkona. Myönnän, että en aina ollut koiralleni paras mahdollinen emäntä, kun valvottuani muutaman yön kakomisääniin heräillen ja oksennuksia milloin mistäkin siivoillen, koira alkoi huonoa oloaan jäkittää lenkillä. Pari kertaa paloi pinna ja huusin sille että sinähän perkele kävelet tai itket ja kävelet, ja kiskoin koiran pakolla liikkeelle. Mukavaa kohtelua noin omalle kohdalle ajateltuna: olisit niin sairas ja heikko että olisi hyvin raskas kävellä, ja sitten joku kusipää tulisi huutamaan että sinähän perkele kävelet ja pakottamaan... Ehkä on tosiaan oikein hyvä että lapset jäi tekemättä, koska minä en oikein osaa suhtautua sairauteen ja heikkouteen varsinkaan jos olen itse väsynyt.

Se on myös jännä miten ajatukset kääntyy jo muutaman valvotun yön takia. Oikeasti ajattelin parina yönä, että toivon että tuo otus kuolee jo, ja ikinä en ota enää rakkia, koska niistä on pelkkää vaivaa. En ollenkaan ajattele niin yleensä, vaan kyllä minulle koirista on elämässäni paljon enemmän iloa ollut kuin vaivaa. Kovin helposti sitä kuitenkin mielialat ja niiden mukana ajatukset muuttuu kun tulee väsymystä, stressiä ja vastoinkäymisiä.