Huonekalu- ja vaatekaupoilla

KonMari-siivousmenetelmän raivauksen loman alussa loppuun saatettuani, kun asunto oli vapaa turhasta roinasta ja siisti, alkoi ärsyttää tietyt vanhat ja rumat huonekalut. Sohva on jo "rippikouluiässä", opiskeluaikana vanhempien tuella ostettu, ja siihen on kuluneet kankaaseen kiiltävät "perseenkuvat" siihen missä useimmin on istuttu, ja selkänojatyynyt on painuneet lyttyyn kun koirat on makoilleet niiden päällä. Sohvapöydän ostin asuessani puutalossa maalla, eikä se enää hyvällä tahdollakaan sovi nykyiseen asuntoon ja sisustukseen. Taas vaan täytyi taistella pitkään jonkinlaista peruspihiyttä vastaan, sitä että mitä ihmettä minä nyt ostaisin ehjien tilalle uusia! Sohva nyt on kulunut joten sen voi vielä hyväksyä mutta että täysin ehjä sohvapöytäkinkö pois? Lopulta päädyin kuitenkin siihen, että kun nyt minun olohuoneen väriteema on valkoinen-musta-punainen, niin ei se lämpimän puun värinen sohvapöytä vaan toimi, ei mitenkään.

Kipittelin lähimpään huonekaluliikekeskittymään eli Lanternaan. Ensimmäinen ajatus oli löytää Sotkasta jotain edullista, mutta ei siellä oikein ollut sen näköisiä mistä tykkäisin. Vepsäläisellä oli, mutta ne hinnat taas on omaan makuuni liikaa, varsinkin kun Iskusta löysin järkevämmällä hinnalla mielestäni yhtä hyvät. Tällaiset sohva ja sohvapöytä minulle siis tulee.

Geneve-divaanisohva, minulle tulee mustana tämä.

Air-sohvapöytä 120, valkoinen.

Aika iso muutos tulee olemaan näihin vanhoihin.

Kun nyt törsäämisen makuun oli päästy, halusin ostaa kesämekon ja jonkun paidankin itselleni. Tarkoitus oli ostaa jotain edullista esim. KappAhlista tai Lindexiltä, mutta taas tuli tuskastuminen siitä että en vaan löytänyt mitään. Sellaisia teinirytkyjä lähinnä, jotka näyttäisivät kamalalta päälläni. Rikoo kun on tunnetusti riskillä ruma. Meinasin jo lähteä kotiin ostamatta mitään, mutta poikkesin vielä sisään katsomaan Moda-liikkeeseen, kun näin kivan violetin t-paidan siellä. Siellä apua tuli tarjoamaan myyjä, mistä en yleensä pidä, mutta tämä myyjä tuntui oikeasti löytävän heti mulle sopivia vaatteita. Kokeilin varmaan 10 eri mekkoa, ja lisäksi myyjä ehdotti että hän tietäisi juuri sopivat kurvikkaiden naisten farkut jotka varmasti sopisivat minulle. Lopputulos: ostin työkäyttöönkin sopivan kesämekon, farkut, ja vielä farkkujen kaveriksi eläinkuvioisen t-paidan. 

Joseph Ribkoff-merkkinen mekko. Laskokset peittää yllättävän hyvin läskimakkaroita.

Farkkujen kanssa sopiva kesäpaita

Yllättävän hyvin keskivartalolihavallekin istuvat Raffaello Rossi -merkkiset farkut

Yöeläimen vuorokausirytmi ja viikon päästä pitäisi palata töihin

Tänään taas mennessäni nukkumaan klo 6 aamulla, ja varsinkin herätessäni joskus iltapäivästä, tuli
kauhu siitä että ensi maanantaina täytyisi mennä taas loman jälkeen töihin. Joka kesä sama juttu: menen lomalla vuorokausirytmiin jossa valvon yöt ja nukun päivät, ja sitten on karu paluu aamupainotteiseen elämään kun työt alkaa.

Olen tässä muutenkin huomannut, että minä varmaan viihtyisin vaikka työttömänä erinomaisesti, koska lomalla tuntuu että on koko ajan tekemistä vaikkei varsinaisesti tee mitään erityistä. Kun kömpii sängystä ylös joskus kello 2 iltapäivällä, sitten ottaa pitkän kuuman suihkun, tekee hitaasti aamupalaa, lukee netistä uutiset, koiralenkkejä, ruoanlaittoa, niin eipä siihen päivään muuta mahtuisikaan. Paitsi että, viikon päästä pitää saada mahtumaan johonkin siihen 8 tunnin työpäiväkin ja silti hoitaa nuo pakolliset aktiviteetit. Alkaa vähän ahdistaa jo valmiiksi ajatuskin!

Ja se herätys tosiaan sitten maanantaista alkaen on taas 6:50, että ehdin koirankin ulkoiluttaa ennen töihin lähtemistä. Meillä liukuma töihin tulolle on klo 7-9, ja minä ehdin yhdeksäksi jos herään 6:50. Kamala ajatuskin että pitäisi herätä viikon päästä suunnilleen siihen aikaan kun olen tässä kolme viikkoa mennyt nukkumaan. Kai sitä pitäisi edes vähän yrittää siirtää vuorokausirytmiä etukäteen, mennä tänään vaikka jo klo 5 nukkumaan, huomenna klo 4 jne. Mutta olisi se loma saanut kyllä jatkua vielä muutaman viikon lisääkin...

Kaljamahalady ei laihduta enää

Huomaatte varmaan että blogi on vähän muuttunut. Otsikkokaan ei enää ole "Kaljamahainen leidi laihduttaa", koska olen tässä kesälomalla tehnyt päätöksen, etten enää yritä laihduttaa. Tein itse asiassa periaatteessa sellaisen päätöksen jo viime kesänä, mutta vähän puolittaisesti, niin että kuitenkin vielä ajattelin että pidän ruokapäiväkirjoja ja lasken kaloreita, jos KUMMINKIN laihtuisin sitten kun en enää yritä niin kovasti (paitsi että mitäpä muuta se on kuin laihduttamista jos laskee kaloreita ja vahtii syömisiään). Nyt ihan oikeasti en aio välittää koko painoasiasta enää mitään.Tässä postauksessa perusteluja, miksi tällaiseen ratkaisuun päädyin.

Ensinnäkin, kuten kaikki tätä blogia lukeneet tietää, meikäläisen laihtuminen ei ole oikein tahtonut onnistua. Laihtumista on aina seurannut ahmimis- ja juomishimo ja lihominen takaisin ja vähän ylikin. Ajan kanssa olen tajunnut, että juuri se miinuskaloreilla olo ja muu laihdutukseen liittyvä liiallinen syömisen stressaaminen aiheuttaa syömisen kohtuuttomuutta. Minä olen mieluummin ylipainoinen kuin syömishäiriöinen - nimittäin aika syömishäiriöistä käytöstähän tämä on ollut mitä olen tässä pari vuotta harjoittanut: laihduttanut, ahminut, laihduttanut, ahminut...

Koska laihduttamisessani ei ole löytynyt järkevää tasapainoa, se on huonontanut elämänlaatuani huomattavasti. Jo laihduttamisen lähtökohta on tavallaan masentava: se että minussa on vikaa ja se pitää korjata. Siinä sitä sitten ihminen taistelee itseään vastaan, mieli omaa kehoa vastaan. Minulla tahdonvoima ei ollut koskaan niin vahva, että mieli olisi voittanut, joten voitolle aina pääsi evoluution myötä kehittynyt keho joka sanoo: "nälänhätä voi olla nurkan takana, kerää lisää vararavintoa ja pidä siitä kiinni mitä on jo kerätty!"

Motivaatiostahan se tahdonvoimakin on paljolti kiinni toki. Omat motivoijani ovat olleet heikkoja ja heikentyneet ajan myötä. En ole sen luonteinen, että jotkut terveysriskit kaukana tulevaisuudessa saisivat minut viitsimään "kituuttaa" kymmeniä vuosia. Ennemminkin ajattelen, että elän mieluummin lyhyen ja makean elämän kuin pitkän ja kuivakan. Lisäksi tällä hetkellä 75-kiloisena ei minulla ole sitä ylipainoa kuitenkaan sairaalloisia määriä, niin että terveysriskit olisivat kovin akuutisti uhkaavia.

Jäljelle jää sitten se viimeinen: ulkonäkö. Joo, myönnän, ei ole 165-senttinen, 75-kiloinen kaljamaha-akka mikään maailman kaunein näky, mutta toisaalta, onko sillä väliä? Projektini alussa haaveilin miehen löytämisestä, joten silloin ulkonäöllä olisi ainakin jonkin verran väliä. Mutta olen jo jonkin aikaa sitten tajunnut, että olen liian erakko haluamaan mitään vakituista kumppania. Viihdyn ihan valtavan hyvin yksin, nyt kun keski-iän kriiseilyt on kriiseilty. Töissäkään ei ole ulkonäöllä mitään väliä, kun suurimman osan ajastani koodaan yksikseni koneella. Viimeinenkin motivaatio laihtua siis on aika lailla mennyttä.

Mutta en sentään ole ainoa epäonnistuja, läheskään. Tuoreen brittitutkimuksen mukaan kun vain 1 / 124 naisista ja 1/210 miehistä, jotka yrittävät laihduttaa, onnistuvat pääsemään normaalipainoon. En tunne yhtään häpeää siitä että en ole sitä pienenpientä vähemmistöä, jotka onnistuvat, vaan tavis joka ei onnistunut.

Jotain sentään jäi käteen laihdutusyrityksistä

Vaikka en ole laihtunut, niin olen sentään (todennäköisimmin pysyvästi) parantanut elintapojani siltä osin, että en enää tissuttele joka päivä 3-6 tölkkiä kaljaa, ja syön paljon terveellisemmin kuin ennen. Minullahan oli tapana elää kaikenlaisilla lihapiirakoilla, mikropizzoilla ja suklaapatukoilla sekä Pepsillä ennen. Nykyisin teen lähes joka päivä itse ruokani ja se on kasviksia sisältävää ja ainakin kohtuullisen terveellistä, joskaan ei aina kovin kevyttä. Alkoholia tykkään juoda edelleen silloin tällöin vähän isommankin määrän, ja tietyt ruoat vaan kaipaa viinin tai oluen kaveriksi, mutta siihen ei tee mieli palata kun ennen ihan vaan tottumuksesta tissuttelin joka ilta koneella roikkuessani tai telkkaria katsoessani niitä kaljoja. 

Ei-laihduttajan päivän mässy: pitaleipää, itsetehtyjä falafeleja, kasviksia, hummustahnaa. Kaveriksi olut.

Päivän naurut: WC-pyttyyn juuttunut Vauva-palstailija

On se helppoa olla iloinen kun on helvetin paska huumorintaju. Olen nauraa röhötellyt tässä viimeisen vartin lukiessani foorumikeskustelua ja siihen tulleita vastauksia aiheesta, kun ylipainoinen henkilö on juuttunut vessanpyttyyn kiinni. Tiedän kyllä että kirjoitus lienee provo, mutta se ei vähennä yhtään sen viihdearvoa, kun visuaalinen mielikuvitukseni pääsee elävästi kuvittelemaan tapahtumasarjan.

Pakkohan sitä oli avata teksti, jonka otsikko oli niinkin lupaava kuin "APUA!MUN PYLLY ON KIINNI WC PÖNTÖSSÄ!"

Eikä lähde millään irti. Asun yksin mitä teen! En oikeasti pääse irti mitenkään. Yritin saippuaakin laitta väliin siis kurkotin saippuan altaalta, mutta ei auta. Mitä teen ole yksin täällä vessassa eikä mulla ole kuin tabletti tässä puhelin siis jossain olkkarissa. Asun kyllä kerrostalossa, mutta en kehtaa huutaa täältä, kun enhän pääsisi edes ovea avaamaan. Olen kyllä aika läski ja hetkeksi päästin pyllyn valumaan pönttöön ja nyt en pääse mitenkään irti. Olen yrittänyt jo 40min , mutta en vai pääse. Mitä teen ?? Tämä ei nyt oikeasti ole mikään naurun asia.

Anteeksi, mutta mua naurattaa :D

Puhumattakaan hauskoista vastauksista.

Ajattele positiivisesti. Jos paskahätä iskee olet jo paikalla. Kyllä se siitä, kaikkeen tottuu. 

Pieraset kunnolla, lennät kattoon. 

Vedä vessa, vesi voitelee persposket ja sitten vapaudut kuin korkki kuoharipullosta. (toim. huom. kuuluukohan siitä myös samanlainen PLOPP kuin kuoharipullosta???)

Koita kädellä tehdä ilmatasku hanurin ja renkaan väliin josko sillä irtoaisi? :D 

Keikuta pönttöä liikkumalla puolelta toiselle niin että se irtoaa lattiasta. Sitten ryömit perse pöntössä vai pitäisikö sanoa pönttö perseessä soittamaan palokunnan apuun.(tot. reps :D)

Kätevää. Pönttö integroituna perseeseen. On aina istuin ja hädän tullen laskee vaan menemään. Homo sapiens 2.0 evoluutioversio. (Mutta jos ketjun aloittaja kuolee janoon tai nälkään pöntölle juuttuneena, Darwin Awards -palkinto olisi paikallaan!)

 Alkuperäinen palaa asiaan.

Nyt onkin isompi ongelma. Kiemurrelessani pöntöllä, pöntö irtosi lahttiasta ja jäi kiinni perseeseni. No sitten yrtin repiä sitä irti ja kaatusin selälteen pöntön päälle ja se särkyi palasiksi, mutta mitenkäs minä tämän selitän. Aika noloa ilmoittaa johonkin mitä kävi. Nyt vessassa on vain reikä lattialla. Ap

Otan osaa, sen mitä naurultani pystyn. Kokemustakin on, tosin ei juuttuneen perseen osalta. Mutta kerran opiskelijana vahingossa irrotin pöntön kun darrassa yritin roikkua siitä pitääkseni itseäni pystyssä oksenteluiden välissä. Irtosi koko hemmetin pytty ja kaaduin pönttöä halaten lattialle selälleni. En selitellyt huoltomiehelle yhtään mitään vaan hänen tehdessä työtään keskityin hermostuneeseen koiran kanssa leikiskelyyn, ettei rööri-reiska vaan kysyisi multa mitään.

Valitettavasti ketjussa ei ole toteutettu tätä toivetta:

Voitko ottaa tabletilla kuvan ja linkata sen tänne, kiitos. Kuva auttaisi arvioimaan tilannettasi ja antamaan valistuneempia vinkkejä irtipääsyyn.

Mutta se asiahan voidaan korvata netistä löytyneiden kuvien avulla.

Ohjelmasta "Stuck in the Toilet: Untold Stories of the ER" 

Läskin elämää: käytä kesämekkoa ja saa reisiin kipeät hankaumavammat

Kaikkea sitä voi näköjään ylipainon takia käydäkin. Ei ole ennen tullut vastaan, koska olen yleensä käyttänyt hameita vain töissä, ja pääosin sukkahousujen kanssa. Lisäksi töissä en juurikaan kävele, joten reidet ei pääse pahasti hankaamaan yhteen.

Nyt parina viime päivänä kuitenkin oli tänä kesänä harvinaisia suht kauniita ilmoja. Päätinpä sitten käyttää kesäistä kukkakuvioista kokomekkoa koko päivät, myös koiralenkeillä. Eilen sitten huomasin Ikeassa käväistessäni, että nyt ihan oikeasti sattuu aivan järkyttävästi reisien yhteenhankautuminen joka askeleella. En ole edes mikään kipuherkkä ihminen joten kummastelin asiaa. Kotona kun katsoin tilanteen niin ymmärsin miksi sattuu: yläreisien sisäpinnat oli kuin joku palovamma-alue, aivan verillä ja iho rikki noin kymmenen sentin mitalta.

Puin heti päälle collegehousut ettei paljas iho enää hankaudu yhteen lisää kun kävelen. Myös housut tulivat verisiksi hankaumahaavojen kohdalta aika pian, ja nyt hankaa jopa pehmeät vaatteet kun iho on kerran rikki kunnolla. Tällä hetkellä sitä elellään lääkekaapista löytyneitä jalkarakkolaastareita sisäreisien suojana, ja ihmetellään, että kyllä kaikkea odottamatontakin haittaa voi näköjään ylipaino aiheuttaa. Jatkossa täytyy muistaa, että jos aion kävellä paljon hame päällä, pitää laittaa jotkut lyhyet pyöräilyshortsit tai jotain alle hankautumissuojaksi :-\

Hyvä mutta kallis kampaamokäynti

Plussapallerolla oli päässyt vierähtämään puoli vuotta kampaajalla käymisestä, kun tässä olen hiuksia kasvatellut. Jonkinasteinen turhautuminen oli tullut raskaana roikkuvaan hiostavaan karvamassaan, ja etsin kampaamoa, jossa ammattilainen voisi vähän katsoa mikä tyyli minulle sopisi, eikä pelkästään leikata juuri sitä mallia jonka itse jostain lehdestä valitsen (ja joka ei ehkä sovi minulle yhtään vaikka kuvan mallille sopiikin).

Löysin sellaisen kampaamon kuin Pirkko Jaakkola, jossa jos tilaa muun palvelun, saa tyylinmäärityksen ilmaiseksi. Näytti melko hintavalta kuten nuo Kamppi-Punavuori suunnan kampaamot tuppaavat olemaan, mutta ajattelin että eiköhän tässä voi sen verran lomarahoja omiin pääkarvoihinkin polttaa.

Ensin tehtiin tyylimääritys. Kampaaja totesi minut värianalyysityypiltäni talveksi (kuten on ammatikseen värianalyysejä tekeväkin aiemmin todennut) ja sanoi että minun kannattaa pitää tukka tummana. Jos haluaisin, mahdollisesti violettiin taittuvia tummia sävyjä voisi käyttää ihan perus mustan lisäksi. Oma tukkani on kuitenkin niin tumma että violetit ei näkyisi ilman värinpoistoa, joka taas kuluttaa hiusta, joten päätettiin jättää tukka vaan tummaksi.

Seuraavaksi kampaaja kertoi, että pitkät hiukset sopivat minulle parhaiten niin kasvojen muotoon kuin vartaloon, joka on pitkäraajaista tyyppiä (josta syystä kampaajakin luuli että olen pitkä nainen ja yllättyi kun sanoin että olen vain 165 cm pitkä - kaikki aina luulee minua paljon pidemmäksi). Sen sijaan että hiuksiani leikattaisiin paljon, mihin olin myös valmis, minun pitää vielä kasvattaa kymmenisen senttiä, ettei hiukset ole hassua välipituutta puolipitkän ja pitkän väliltä. Kerrostukset ja vähän lyhyemmät hiukset kasvojen kehyksenä kuitenkin sopisivat. Minusta tämä kuulosti hyvältä, vaikkakaan ei suurelta muutokselta, joten sanoin että kyllä minulle vaan sopii.

Sain myös ohjeita pesusta ja hiusten hoidosta ja muotoilutuotteista, joita minun olisi hyvä käyttää. Esim. kun tykkään käyttää suoristusrautaa päivittäin, proteiinisuihke ja lämpösuojatuote olisi aika välttämättömiä pitkän tukan kasvattajalle ennen suoristusta. Lisäksi sain palvelun, jota en ole mistään muualta saanut, eli kampaaja näytti miten hiusmallistani saa useita erilaisia tyylejä ja opetti ihan kädestä pitäen miten niitä voi tehdä. Käytiin läpi laineiden teko suoristusraudalla, nutturoita, hiusten tupeeraamista, puoliksi kiinnityksiä. Juuri tällaista opastusta olisin kaivannut jo 20 vuotta sitten, mutta kukaan kampaaja ei ole sellaista antanut, joten hiukseni ovat vain joko roikkuneet suorana tai olleet tiukalla ponnarilla. Tällaiseksi sitten jätettiin meikäläisen hiukset leikkauksen ja kiilto-tehohoidon jälkeen. Itse tykkään kovasti.

Kiiltoa ainakin tuli hoidolla

Hiukset hienot, kaksoisleuka ei (hyi s**tana)

Tiukka täti!

Noita-akka myrkynvihreillä silmillä ja mustalla tukalla

Sen verran hyvä hiustenleikkaus että tein jopa poikkeuksen periaatteesta, etten hymyile kuvissa!

Se ainoa miinuspuoli sitten oli toki hinta. Hiustenleikkuu ja siihen kuuluva muotoilu maksoi 166,50 euroa. Lisäksi maksoi pesupaikalla laitettu kiiltohoito ja ostamani proteiinisuihke, joten ennätysmäisen kampaamolaskun sain aikaan omalla mittapuullani, minä kun olen käynyt yleensä melko edullisissa ostarikampaamoissa. Sitä en voi kyllä kieltää etteikö rahalle olisi saanut vastinetta myös, ei siellä asuinlähiön ostarin kampaamossa todellakaan kukaan ala miettimään mikä minulle sopii vaan odottaa että itse kerron mitä tehdään ja sitten se vaan tehdään nopeasti, kuin liukuhihnalta.

Microsoft irtisanoo, ja optimistit uskovat että saadaan paljon start uppeja

Taas helpotti Microsoft IT- ja elektroniikka-alalla olevaa huutavaa työvoimapulaa. Tai siis oikeasti pahensi ennestään jo huonoa tilannetta. Olen itse IT-alan yrityksessä ja meillä on ollut parkin YT:t parin vuoden sisään, ja ei ole löytynyt oikein niissä pois potkituille kokeneille ammattilaisille töitä. Eräskin alkoi sitten ajaa taksia työkseen kun koki niin toivottomaksi saada alan töitä.

Mutta tätä ei tahdo lehdissä ja televisiossa esiintyneet asiantuntijat uskoa. Katsoin ajankohtaisohjelman, jossa joku professori tosissaan väitti, että esim. ohjelmoijista on kova kysyntä ja töitä löytyy kunhan vaan Salosta suostuu lähtemään vaikka Tampereelle tai Helsinkiin. Perusteena oli se että esim. Intelillä on ollut auki tiettyjä työpaikkoja pidempään. Ongelma nyt vaan on se, että mitään kysyntää ei ole tavallisista peruskoodareista, joita meistä suurin osa ollaan, vaan niistä on valtava ylitarjonta. Sellaisista jotka osaa koodata webbikauppoja tai pankkisoftaa tai sairaalasoftaa, tavallisista Javan ja javascriptin tai .Netin vääntäjistä vaikkapa. Sen sijaan on jonkinlaista kysyntää hyvin harvinaisesta erityisosaamisesta, mutta niihin paikkoihin ei oteta jos ei niistä hommista ole kokemusta ennestään.

Yrittäjäksi sitten?

Sipilä, ja moni muu, taas tarjosi ratkaisuksi sitä että hei, tämähän on oikeastaan positiivista, kohta tästä tulee uutta pöhinää kun nämä superlahjakkaat insinöörit perustaa innovatiivisia start-uppeja, jotka vetävät ajan kanssa Suomen nousuun. 

Mutta valitettava totuus on, että aika suuri osa meistä it-ammattilaisista ollaan minun kaltaisiani tavallisia duunareita, joista ei ole yrittäjiksi. Ei ole mitään liikeideoita, eikä oikeastaan haluakaan pyörittää omaa yritystä. Minunkaltaisiani, jotka osaavat toteuttaa sen mitä joku käskee, mutta jos pitäisi itse keksiä mitä tehdä, niin pää lyö vaan tyhjää. Epäluovia puurtajia siis. 

Jos vaikkapa minun pitäisi väkisin keksiä mitä yrittää, ainoa olisi että voisin alkaa myydä omaa työtäni konsulttina, omalla toiminimellä. Se taas ei ole mitenkään kannattavaa tässä taloustilanteessa. Isot it-talotkin on vähentäneet konsulttien käyttöään koska se on kallista ja toiseksi kun tilauksia ei ole niin valtavasti, oma kuukausipalkkainen väkikin riittää hoitamaan hommat. 

Toivottavasti siellä Salossa, josta lopetetaan kokonainen 1100 hengen tuotekehitysyksikkö, on vähän innovatiivisempaa porukkaa, vaikka itse kyllä luulen että niitä on aina pieni prosentti, ja monet niistä joilla on hyvä idea tai halua yrittäjyyteen, perustavat sen yrityksen ilman massairtisanomisia työnantajaltakin. Osalle sentään ulkomaille lähtö on vaihtoehto.

Tyypillinen rento lomapäivä kuvin

Minulla on aina lomalla tapana, etten suunnittele mitään, vaan teen mitä vaan milloinkin mieleen juolahtaa. En myöskään elä kellon mukaan, vaan nukun kun nukuttaa ja herään kun satun heräämään. Syön kun on nälkä. Tälla tavalla koko elämä menee äkkiä jotenkin meditatiiviseen rytmiin, jossa sitä nauttii kaikista pienistäkin askareista ja ympäristön kauneudesta, jota yleensä työssä käydessä ei edes huomaa, kun mielessä pyörii vieläkin työpäivää tai illalla hoidettavia asioita koskevia ajatuksia. Ja kaikkea sävyttää sisäinen valitus "uih, olen väsynyt työpäivästä, mutta koiralenkki pakko jaksaa, sen jälkeen päivällinen, sitten tiskit, sitten pyykki, huuuuh voi minua vanhaa väsynyttä raakkia".

Toisin se on lomalla. Tänään heräsin joskus päivän ollessa jo pitkällä, en tiedä mihin aikaan, koska en harrasta kellon katselua lomalla. Tein hitaasti ja nautiskellen itselleni aamiaiseksi tomaatti-oliivimunakasta, avokadotahnalla päällystettyjä voileipiä ja melonikuutioita, ja nautin ne lattekupillisen kanssa. Nautin valtavasti siitä aamupalan laittamisestakin ja kaikista ympäristön äänistä joita kuulin kun terassilla söin aamiaiseni.

Sitten koiran kanssa ulkoilemaan. Kävelin pitkän lenkin Vanhankaupunginlahdella ja välillä istuskelin penkeillä katselemassa maisemia. Joka paikassa näkyi upeita maisemia ja kukkaloistoa. Jotenkin ennen lomaa se on jäänyt minulta lähes täysin huomaamatta, koska olen ollut niin ajatuksissani. Nyt yhtäkkiä tuntuu kuin saisi tehdä lenkit paratiisissa. Tällaistakin väriloistoa löytyi lenkin varrelta.

Se oma koirakin näyttää niin tavattoman söpöltä jotenkin näin lomalla. Sekin on huomannut että emäntä on lomavaihteella ja huomaa muutakin kuin omat ajatuksensa, joten vähän väliä tuijottaa sen näköisenä että "pusu, jooko?"

Koiralenkin jälkeen yleistä löhöilyä ja nettisurffausta. Lähikaupassa kävin ostamassa grillattavaa illaksi. Jossain vaiheessa antauduin yhdelle töissä huomiota herättäneelle addiktiolleni eli Yerba maten latkimiselle. Se ei ole mitenkään maultaan hyvää, mutta mulla piristää paremmin kuin kahvi tai energiajuoma, ja lisäksi vie näläntunteet moneksi tunniksi pois. Nautin sen perinteiseen intiaanityyliin kurpitsankuoresta koverretusta mukista "filtteripillillä" eli bombillalla. Töissä jotkut on epäilleet litkuni olevan jotain huumekasvilientä :D

Päiväunillehan sitä oli päästävä raskaan päivän jälkeen taas seuraavaksi. Unien ja pienen koiralenkin jälkeen jatkoin KonMari siivousprojektia ottamalla käsittelyyn osion "elektroniikka". Löytyikin kaikenlaista röhnää epämääräisistä johdoista muinaisiin kännyköihin ja toimimattomaan leipäkoneeseen ja rikkaimuriin. Huomenna täytyy viedä SER-kierrätykseen ne. Illan jo viiletessä päätin sitten grillata. Tein juustotonta pestoa basilikasta, oliiviöljystä ja pinjansiemenistä. Viipaloin yhden kesäkurpitsan ja voitelin sen oliiviöljyllä. Sitten vaan parilagrillille viipaleet, ja kaveriksi lohimedaljonki jonka kaupasta ostin. Ateria valmistui grillissä nopeasti. Sitten vaan vähän suolaa ja pippuria päälle, ja sitruunan mehua lohelle, ja pestokastiketta. Jälkkäriksi mansikoita.

Loppuilta/yö onkin tarkoitus pelata Witcher 3: Wild Hunt peliä, johon olen tällä hetkellä erittäin addiktoitunut. Kunnes se on läpipelattu, ei varmasti tule päiviä jolloin en aamuyöhön asti istu koneella hävittämässä rumia örkkejä ja bandiitteja. Tällaista tyypillistä keski-ikäisen naisen toimintaa!

Darra ja helle on kyllä yli nelikymppiselle kova kokemus

Normipäivää täällä vietetty. Loman alun kunniaksi eilen tuli juotua kaljaa oikein kunnolla (10 pint-kokoista olutta). Sellaiseen oikein vanhojen aikojen malliin, että aamulla klo 7 heräsin sohvaltani kaljatölkki syliini kaatuneena, ja koko kämppä oli sotkukasa. Miten sitä aina juodessaan onnistuukin sotkemaan niin valtavasti: tölkkejä joka paikassa, sipsipussia, jäätelökuoret joissa puolet vohveliosasta vielä sisällä jne. Tietokonekin oli päällä. Koiran ulkoiluttamisesta illalla tai yöllä ei mitään muistikuvia, mutta ilmeisesti olin jossain vaiheessa ainakin pihaan päästänyt kun ei ollut pissaa tai kakkaa missään sisällä.

Täytyy vaan sanoa että iän myötä ottaa kovemmille tuommoinen kunnon juominen tai lähinnä se seuraava päivä. Helle ei yhtään auta asiaa. Suurimman osan päivää on tuntunut äärimmäisen heikolta, siltä ettei sydänkään meinaa jaksaa lyödä. Sitä kylpee omassa tuskanhiessään ja samaan aikaan toivoo että kuolee niin tämä kärsiminen loppuu ja toisaalta pelkää äkkikuolemaa (pelkää lähinnä koiran takia, että miten sille käy jos tähän kupsahdan). Missään asennossa ei ole hyvä olla ja ahdistaa, morkkistaa ja masentaa. Hävettää sekin että naapurit on varmaan häiriintyneet melustani kun on vielä ollut terassin ovi auki koko yön, ja minulla on kännissä tapana jossain vaiheessa aina kuunnella täysillä musiikkia Youtubesta ja pahimmassa tapauksessa laulaakin mukana kamalalla viskibassoäänelläni. Ei täällä kukaan mitään koskaan ole huomauttanut, mutta tämmöisinä päivinä kyllä tuntuu, että ihmiset katsoo pahasti, tai sitten se on vaan paranoididarran synnyttämä harhaluulo.

Syöminen sitten oli taas oma taiteenlajinsa. Olin niin heikko että edes lähikaupassa käynti tuntui mahdottomalta ajatukselta. Jo ihan siksikin, että krapulassa yleensä pelkään kaikkia ihmisiä ja ulkomaailmaa, enkä halua tosiaan mihinkään kauppaan missä on muita ihmisiä. Päädyin sitten tilaamaan pizzaa kotiin. Oli se jumalattoman vaikeaa se tilaaminenkin. Kotipizzan tilauslomakkeeseen ei meinannut millään saada oikeisiin kohtiin täytettyä nimeä ja osoitetta, ja joka kohdan jälkeen tokkurainen pää tarvitsi ihmettelytauon, jonka aikana toljotin pitkään iPadin näyttöä kuin vajakki tekemättä mitään. Lopulta sain lähtemään tilauksen kebabpizzasta ja 1,5 litran sokeri-colasta.

Ei sitten kuin sänkyyn lepäämään ja odottamaan pizzatoimitusta. Taas oli valtava ahdistava tuskanhiki, joten nostin päälläni olleen puolihameen vyötärölle, ettei reidet ihan hikoa märäksi. Ainoa vaan, että sitten kun se hemmetin pizza tuli, en tokkuraisena tajunnut laittaa sitä hametta alas, ja niinpä menin ovelle ottamaan pizzan vastaan hame ylhäällä ja leopardikuvioiset alushousut vilkkuen. Tajusin tämän vasta kun olin jo pizzani saanut ja kävelin eteisessä olevan peilin ohi keittiöön. Hävetyksen tunne lisääntyi potenssiin 10, ja tuntui että haluan vajota maan alle. Enkä ikinä enää kehtaa tilata pizzaa siitä paikasta... Sellainen ulkomaalainen nuorehko mies sen pizzan toi, mahtoi se katsoa että voi helvetti mikä nolo deekisämmä, hiukset sekaisin, krapulaisen kalpea ja oksentamisesta punasilmäinen, ja puolipukeissa :(

Mutta pizzan jälkeen alkoi taas elämä voittaa. Nyt on vain vähän tuskanhikinen olo, ja jonkin verran häpeäntunnetta, mutta ei enää ihan valtavan ahdistavaa oloa. Loppuloma olisi tarkoitus olla juopottelematta isommin, eikä kyllä tällä hetkellä ajatus saman olon kokemisesta hetkeen houkutakaan yhtään!

Darraisen elämän eliksiiriä: kebabpizza

Köyhiäkin voi näköjään kadehtia

Tässä toissaviimeistä työpäivää ennen lomaa tehdessä on vähän tullut surffailtua netissäkin. Taas löytyi yllätys siitä miten ihmiset ajattelevat asioista, hyvin eri tavalla kuin minä itse yleensä.

Keskustelufoorumin juttuun oli alkuun linkitetty Hesarin juttu, joka oli otsikoitu "Hyvinvoivat eivät ymmärrä Anun ja Tuomaksen arkea". Minä tietysti menin lukemaan jutun. Oma mielikuvani jutusta oli suunnilleen seuraava. Jutun kuva: kuvittelisin että aika tyypillinen vähävaraisen vuokrakoti, halvimmat mahdolliset valkoiset keittiökaapit, halpa muovipöytäliina, allergialääkkeet pöydällä mausteiden kanssa samassa astiassa, jutun päähenkilöt vaatimattomasti pukeutuneet. Itse jutusta ajattelin, että ei ole helppoa elämä, kun vaimo on masennuksen takia työkyvytön, mies työtön, ja vielä yksi kolmesta lapsesta vammainen. Ajattelin, että sisukkaita kumminkin ovat kun eivät ole päätyneet päihdelinjalle, ja yrittävät vähistä varoistaankin tukea opiskelevia lapsiaan kaikin keinoin.

Se mikä sitten yllätti oli, miten eri tavalla useimmat keskustelijat näkivät näiden ihmisten tilanteen tässä Vauva-palstan ketjussa. Sikakallis asunto! On kissa ja kahvinkeitinkin, mitä köyhiä ne ovat! Mikä karmeinta, niillä on pöydässä täytekakku ja kivennäisvesipullo ("Hanasta saa vettä liki ilmaiseksi (sossuhan sen vedenkin maksaa asumismenoina), joten köyhän ei todellakaan pitäisi juoda vichyä!"), ja auta armias, pikakahvia joka on tosi kallista. Oikein Iittalan mukikin pöydällä, valtavaa kallista luksusta! Sosiaalitukia pitäisi heti laskea, noillahan on paremmat olot kuin perus työssäkäyvällä! Lisäksi ehdotettiin tarkempaa kyttäystä ja kontrollia sekä pakollisia elämänhallintakursseja köyhille, jotka selvästi ovat itse tuhlaavalla rahankäytöllään syyllisiä tilanteeseensa. Että oikein kehtaavat vissyä juoda, kyllä tämäkin tapa täytyisi karsia niiltä pois ;)

Jotkut sitten alkoivat kertoa omasta köyhyydestään, kuinka rahaa ei jää juuri enempää kuin jutun perheellä vaikka käydään töissä. Ainoa vaan, että sitä jää vähän sen jälkeen kun iso asuntolaina ja autolaina on lyhennetty, eli on itse tehty valinta maksaa paljon noista asioista. Jutun pariskunnalla ei ole tällaisiin valintoihin mahdollisuutta. Tai sitten kerrotaan kuinka opiskelijana tuli toimeen yhtä vähällä. Joo, kyllähän sitä tuli, mutta minusta se on vähän eri asia kun tietää että kyseessä on tilapäinen elämänvaihe jonka jälkeen pitäisi koittaa parempituloiset ajat.

Täytyy kyllä sanoa että en ymmärrä tuollaista ajattelua että köyhillä ei saisi olla suunnilleen mitään pientäkään iloa elämäänsä, ei kissaakaan eikä kivennäisvettä. Johan ne masentuisivat entisestään jos nekin vietäisiin. Itse maksan eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuineen noin 35% tuloistani veroa, enkä nauti mitään tukiakaan, joten kuulun kai nettomaksajien joukkoon. Mutta minä kyllä ajattelen, että sopii veromaksuistani oikein mielellään vaikka perheen Peteri-Aatsing kissanpitoa ja pikakahviakin kustantaa, enkä tunne oloani yhtään katkeraksi että he saavat vähän eloonjäämiseen vaadittavaa minimiä paremmankin elintason tekemättä työtä. Enkä todellakaan vapaaehtoisesti vaihtaisi omaa osaani jossa täytyy tehdä työtä, mutta saa enemmän rahaa, tuollaiseen pienillä tuilla elämiseen. Epäilen vaihtaisko moni niistäkään, jotka valittavat näiden köyhien liiallisesta ja suorastaan luksuksen omaisesta elintasosta...

Kuvassa useita köyhälle kuulumattomia luksusesineitä: täytekakku, Vichyä, Iittalan kuppi, Nescafé-pikakahvia.