maanantai 30. huhtikuuta 2018

Ei hemmetti, kai sitä laihduttamista pitäisi taas alkaa miettiä :(

Näyttää olevan niin että kun ei laihduta, niin läskiä tulee lisää. Eilen kävin vaa'alla, varmana siitä ettei paino mihinkään ole muuttunut siitä 95 kilosta jossa se on pitkään ollut. Ja paskat. 98,8 kiloa oli elopainoa. Ihan riittävästi 165 cm mittaiselle naiselle.

Elintasopötsi
Olisi se kyllä pitänyt arvatakin siitä, että viime aikoina housuja ei ole pystynyt ollenkaan vetämään ns. ylös vaan ne on jääneet jonnekin nivustaipeiden tienoille, ja sitten vatsaläskipussi roikkuu housunvyötärön päällä. Muistan miten nirppanokkaisena ja ruipelona teininä oikein mielessäni yököttelin erästä sukulaismiestä, jolla oli samanlainen maha. Tuntui että ihan oksettaa jos sitä menee katsomaan. No, nyt sen saman efektin saa katsomalla ihan vaan peiliin.

Olen tosin edelleen erittäin hyvä peittämään läskejäni vaatteilla. Entistä isompia Gudrun Sjödenin ja vastaavien liehutunikoita ja mekkoja vaan päälle, niin vatsan isous ei niin pahasti näy... Asiaa auttaa sekin että tissitkin on lihoneet 95 H kokoon, joten jättitissit sentään ulottuvat edemmäs kuin maha, ja niiden päältä tunikat laskeutuu kivasti mahan peittäen.

Mutta ei, minä en kyllä tykkää tästä enää yhtään. Ulkonäköhaitta on yksi asia, mutta polvi- ja jalkateräkivut kävellessä, se ettei maan tasolta tahdo päästä ylös (yritin vaihtaa renkaita itse kuten olen aina tehnyt, mutta eipä onnistu näissä läskeissä) ja inhottava läskimakkaranvälihikoilu koko kropassa, äyh....

Samaan kierteeseen siis taas

Kun ei muutakaan voi. Eli yrittää tavalla tai toisella ainakin estää lisälihominen, mielellään laihtua,
"Lupaan lukea Raamatun ja raitistun
Jos saan aikaa, se varmasti onnistuu
Mut ei tänä yönä - Jenni Vartiainen"
vaikka toivottomalta se tuntuukin vanhojen kokemusten perusteella. 

Aloitin taas sillä että etsin omasta kirjahyllystäni joskus aikoinaan ostamani kirjan "Terveempi elämä 12 viikossa". Mutta kun jo luin sitä -kaljoitellessani ja tunkiessani itseeni pussillisen maissilastuja itsetehdyn guacamolen kanssa samalla- tajusin että ei, tämä on liian ankaraa, en tule pystymään tähän. Ekalla viikolla pitäisi jättää täysin pois kaikki lisätty sokeri, viikolla 2 vaihtaa viljat täysjyväisiin (inhoan täysjyvätuotteita) ja muuta sellaista ehdotonta. Joka viikko uusi sääntö. Ei, en tule pystymään tähän. 

Niin sitä sitten tuli paluu vanhan kunnon Pöperöproffan eli Patrik Borgin oppien pariin. Hän tuntuu puhuvan juuri kaltaisilleni luusereille, joilla ei ole enää tahdonvoimaa ehdottomuuksiin. Häneltä on tullut uusi kirjakin: "Tunne nälkä - Syö intuitiivisesti, saavuta tuloksia". Kirjastosta meinasin sen hakea, mutta kirjastahan oli valtava jono varauksia, joten kipaisin kirjakaupassa. En edes oikein tiedä miksi halusin kirjan, koska olen luultavasti lukenut jo niin paljon laihdutuskirjoja, että tuskin mitään uutta opin uudesta kirjasta. 

Palautus alkujuurille: uni ja liikunta

Mutta kyllä siitä kirjasta hyötyä oli. Toisin kuin ensin luettu kirja, ei tässä lähdetty täydellä höyryllä laittamaan ruokavaliota kuntoon radikaalein muutoksin. Ei, ensimmäinen vaihe on "Elintavat tukemaan kehon kuuntelua". 

Eli siis ennen kuin edes mietitään sitä ruokavaliota, pitäisi saada uni ja edes jonkinlainen liikunta kuntoon. Liikunta ei tarkoita että pitäisi alkaa käydä salilla tai hölkätä, vaan saada päivittäin edes yhteen laskettuna puoli tuntia jonkinlaista aktiivisuutta. Tähän lasketaan myös arkiaktiivisuus kuten siivoaminen kotona, kävely lähikauppaan, puutarhahommat jne. Yhteensä puoli tuntia, vaikka pienistä pätkistä. Ei mahdoton tavoite edes minulle. Ja se uni, vähintään 7 tuntia pitäisi saada yleensä yössä nukuttua, koska muuten on nälkähormonit sekaisin ja tekee mieli lähinnä epäterveellistä ruokaa.

En tiedä paljonko minulla on mahdollisuuksia onnistua tuon unen suhteen, kun tämän vuoden unikeskiarvoni arkipäiviltä on iPhonen appsin mukaan 3 h 45 min yössä arkisin, viikonloppuisin sitten 12 h / yö. Mutta pakko kai se on yrittää taas, koska uskon että ihan oikeasti suuri syy siihen miksi ei ole voimaa elämäntapamuutoksiin on tuo nukkumattomuus. (Ja hullua sinänsä, minä kyllä saan nukuttua melkein milloin vaan menen sänkyyn, mutta kun en malta mennä, virkistyn illalla ja haluan touhuta kaikenlaista)

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Turhaa stressaamista ja keskikaljaa

Kuulumisia taas pitkästä aikaa... Viimeksi kun kirjoitin, olin ollut raittiina jonkin aikaa. No, se raitistelu loppui talvilomaan. Ensimmäisenä päivänä kun join, niin tuli ihan tolkuttoman hyvä olo, niin että muistin miksi olen juonut. Ja seuraavana aamuna niin paha olo, ettei ole teini-iän jälkeen tullutkaan. Silti sitä vähitellen taas palasi tissutteluun kun se tuntuu niin mukavalta tavalta viettää iltaa silloin kun ei jaksa muutakaan tehdä.

Ja niinhän siinä on käynyt, että tissuttelupäivät sen kun lisääntyvät, milloin milläkin tekosyyllä. Otin puhelimeen Done-nimisen task trackerin, johon kirjaan asioita joissa haluaisin edistyä (unen määrä min 6 h / yössä, alkoholinkäyttökertoja max 3 viikossa). Tuntuu että appsi auttaakin sen näkyväksi tekemistä, että kuinka tolkuttomasti tai tolkullisesti sitä on taas kunkin viikon elänyt.

Paino - joo, siinä samassa 95 kilossa pyörii kuin viimeksikin. Välillä olen ottanut spurtteja kuten ostanut "Kilot veks" lehden ja elänyt siinä olevien valmiiden 1600 kcal päivien ateriasuunnittelun mukaan, mutta sitten on taas tullut stressiä ja todennut että en vaan jaksa laittaa ruokaa, joten energiajuomilla, pasteijoilla ja karkilla eläminen on palannut. Nyt on taas mennyt viikko pikaruoalla ja noilla pikkunaposteltavilla. Kauden aloitti se kun olin töissä ryynännyt ihan törkeän paljon yhden projektin onnistumisen eteen, ja mikä oli kiitos: asiakkaan kolmikymppinen sliipattu edustaja oli todennut esimiehelleni, että ei haluaisi olla enää missään tekemisissä minun tai muidenkaan tiimiläisten kanssa. Vieläpä ilman mitään selityksiä: ei sanonut olevansa tyytymätön työn laatuun, aikataulussa pysymiseen tai mihinkään (eikä minusta olisi syytäkään), sen kun vaan oli selän takana sanonut ettei "tykkää musta". Jotenkin outoa johtavassa asemassa olevalta ihmiseltä; eihän kaikista voi kukaan tykätä mutta useimmat osaa työelämässä toimia niiden persoonaltaan epämiellyttävienkin kanssa ilman että täytyy kiukutella. Mikä parasta, minä joudun jatkamaan tässä projektissa ja kuuntelemaan v*ttuilua ja nihkeilyä jatkuvasti...

Ne turhat stressaamiset

En yleisesti ole mikään herkkä mimosa persoonana, vaan päinvastoin monet pitää minua aika kovana ja äänekkäänä, jopa ronskina ihmisenä. Mutta on joitain hassuja asioita joita kammoan, mitä useimmat herkemmätkään ihmiset eivät kammoa. 

Tänään tuli vastaan yksi kammoni: kaikenlaiset ajanvaraukset. Puhelimessa sellaisten tekeminen oli lähes mahdotonta aikoinaan, saatoin lykätä varaamista kuukausia koska en halunnut soittaa. Nykyään on nettiajanvaraukset, mutta niitäkin kammoan. Mun on pitänyt varata autolle huolto jo pitkään, ja se on aika tärkeää koska jos ei ajoissa vie määräaikaishuoltoon, 7 vuoden takuu voi loppua. Mutta olen vitkutellut ja vitkutellut koska ahdistaa ajan varaaminen niin paljon. Tänään sitten auto alkoi piipata että nyt vain 4 päivää aikaa huoltoon, joten pakko oli pakottautua. Mieli ihan ylikiihdyksissä, sydän hakaten, menin huollon verkkoajanvaraukseen ja urheasti taistelin halua paeta vastaan. Ja jes, sain ajan varattua, mutta melko koomista kyllä että yli nelikymppinen akka joka ei pelkää vääntää töissä kenenkään kanssa vaikeitakaan asioita, ei pelkää sairautta tai kuolemista erityisesti, ei yksin matkustamista tai mitään "normaalia", kammoaa tällaista asiaa. 

Eikä se ole edes ainoa. Esim. sosiaaliset kohtaamiset, jotka ei ole ennalta sovittuja ja joiden konteksti ei ole selvä, on ihan kammottavia. Jos tiedän mikä on homman nimi ja mitä on tarkoitus sopia tai hoitaa, ei niin mitään ongelmaa. Mutta auta armias joku satunnainen kohtaaminen taloyhtiön roskakatoksessa, niin hyvä ettei pelkopaskat turahda housuun järkytyksestä :D