Masennustesti

Tein netistä masennustestin, kun olen itsekin huomannut että vali-vali-VALITAN vähän joka asiasta niin blogissa kuin livenäkin. Ja viime rumuusvalituspostaukseenkin tuli kommentti, että ehkäpä olenkin masentunut. Löysin netistä BDI-masennuskyselyn, ja tässä on vastaukseni kysymyksiin sekä tulokset. Myös kommentteja vastauksiini sinisellä.

BDI-kysely: tulosraportti

1.

En ole surullinen

2.

Minusta tuntuu, ettei tulevaisuudella ole tarjottavanaan minulle juuri mitään - No siltä minusta on tuntunut aina, että eläminen on vaan jotain mitä pitää kestää jotenkin

3.

Minusta tuntuu, että olen epäonnistunut useammin kuin muut ihmiset - Jep, erityisesti vanhapiikuus ja lapsettomuus aiheuttaa näitä tunteita

4.

Minusta tuntuu, etten saa tyydytystä juuri mistään - Viinastahan sitä lähinnä olen viimeiset 10 vuotta saanut

5.

Minusta tuntuu, että olen aika huono ja kelvoton - Vakiotuntemus viimeiset noin 30 vuotta

6.

En koe, että minua rangaistaan 

7.

Inhoan itseäni - Tämäkin vakiotuntemus, epäilisin olevani sairas jos en inhoaisi itseäni ;-)

8.

Kritisoin itseäni heikkouksista - No tietysti, eikös niin tee sitten kaikki?

9.

Olen joskus ajatellut itseni vahingoittamista, mutten kuitenkaan tee niin - Jep, yhteen aikaan kritisoin itseäni siitäkin, että olen niin surkea luuseri etten saisi ikinä edes itseäni päiviltä

10.

En itke tavallista enempää 

11.

Minua eivät enää liikuta asiat, joista aiemmin raivostuin - Onneksi, olin nimittäin nuorempana melkoinen tulinen kiukkupussi, ja tuo ominaisuus sai minut usein vaikeuksiin

12.

Kiinnostukseni ja tunteeni muita kohtaan ovat miltei kadonneet - Tai ei oikeastaan, niitä ei ole koskaan ollutkaan, olen aika erakkoluonne.

13.

Yritän lykätä päätöksentekoa - Joo. Ei jaksa päättää mitään.

14.

Tunnen olevani ruma ja vastenmielisen näköinen - Näin on. 

15.

Saadakseni aikaan jotakin minun on suorastaan pakotettava itseni siihen - Töissä varsinkin joo.

16.

Nukun yhtä hyvin kuin ennen

17.

Väsyn lähes tyhjästä - Jep, mutta en fyysisesti vaan henkisesti. Ajatus mihinkään ryhtymisestä uuvuttaa.

18.

Ruokahaluni on ennallaan - Valitettavasti. Saisi pienentyä.

19.

Painoni on pysynyt viime aikoina ennallaan - Valitettavasti on, vaikka yritän laihduttaa.

20.

En ajattele terveyttäni tavallista enempää

21.

Olen menettänyt kaiken mielenkiintoni sukupuolielämään - Eiköhän se useimmilta menisi 8 sukupuolielämättömän vuoden jälkeen jo. Siihenkin tottuu ettei sukupuolielämää ole.

Testin tulos on 28 pistettä.
Kohtalainen tai keskivaikea masennus.

Ajatuksiani tuloksesta

Että kohtalainen tai keskivaikea masennus testin mukaan. Toisaalta tuo testi on minusta outo ja sen takana on selvästi tietynlaisia arvotuksia, kuten että ihmisen kuuluisi olla kiinnostunut sukupuolielämästä tai ihmissuhteista tai toivoa tulevaisuudelta jotain. Minusta noissa taas ei ole mitään vikaa, jos ei halua ihmissuhteita eikä seksiä eikä niin tulevaisuudessakaan mitään tavoittele. 

Toisaalta nuo vastaukseni kuvaavat myös sellaista millainen olen ollut aina, eli jos olen nyt masentunut, olen aina ollut. Ainakin jostain 7-8 -vuotiaasta siis. Oikeastaan aikaisemminkin, varhaisimmat muistot esim. rumuuden ajattelemisesta tai siitä että en oikeastaan pidä ihmisten seurasta, ovat 4 vuoden iästä. 

Joka tapauksessa, en halua mitään hoitoa ainakaan oletettuun masennukseeni, joten sinänsä ihan sama. Minusta on ihan jees olla tällainen pohjamutien tallailija ;-)

Voisiko kaikki peilit ja kamerat hävittää!!!

Ei helvetti, nyt se taas iski... Rumuuspaniikki ja oman ulkonäön häpeäminen. Minä kun olin onnellisesti päässyt siitä eroon kun päätin lopettaa yrittämästä löytää miesseuraa ja lopetin deittailun. Pääsin mielenrauhaan sen ajatuksen kanssa, että todennäköisesti en koskaan löydä kumppania enkä edes saa enää seksiä ikinä, ja hyväksyin sen. Sen jälkeen tuntui ihanan helpottavalta se, ettei tarvinnut enää välittää tuon taivaallista siitä miltä näytän. Enkä ole useampaan kuukauteen sille kauheasti ajatuksia suonut (paitsi vähän epäonnistuneen hiustenleikkauksen jälkeen), vaan keskittynyt tähdellisempiin asioihin.

Nyt kuitenkin kävi niin että häpeän vastaisku tuli sen muodossa, että töissä pidin jokin aikaa sitten pienen

teknologiaesityksen tilaisuudessa, jossa esiteltiin uusia talossa tehtyjä juttuja, joiden voidaan olettaa olevan ehkä joidenkin mielestä "cooleja". Esitys meni ihan hyvin, minä olen aina tykännyt esiintymisestä ja tiedän olevani selkeä ja ihan hyvä puhuja. Mutta ikävää kyllä, joku ryökäle otti tilaisuudessa valokuvan, ja se ilmestyi julkaisuun, jonka löysin tänään omasta postilokerostanikin.

Ei helvetti minkä näköinen lehmä siinä on kuvassa puhujapöntön takana. Tai oikeastaan on halventavaa lehmiä kohtaan kutsua kuvassa olevaa örkkiä lehmän näköiseksi. Tyyppi näyttää koomisen lyhyeltä ja paksulta. Riippurintaiselta, kaljamahaiselta ja kaulattomalta. Lisäksi sillä on bulldogin leukaperät ja suu on jotenkin vammaisen näköisesti puoliauki. Silmät näyttää turvonneilta ja tuijottavilta, ihan kuin olisin jossain kovemmissakin aineissa. Enpä ole kyllä niin rumaa ihmistä livenä tainnut tavata ikinä. Peileissä toisinaan kummittelee vähän sennäköinen otus, mutta käännän päättäväisesti katseen pois ja mietin muita asioita. Sitä paitsi olen kehittänyt jo ajat sitten mentaalisen filtterin omaa peilikuvaani kohtaan, niin että tyyppi näyttää vain minulta, ilman lisäadjektiiveja tai arvostelmia. Mutta valokuvan todellisuus oli kyllä järkytys. Sitä kai luuli, että kun esiintyessään tunsi olonsa hyväksi, energiseksi ja asiantuntevaksi, sitä näyttäisikin siltä millaiseksi itsensä tunsi, vaan ei, sitä näyttikin veltolta vanhalta juopolta...

No, eiköhän tämä vitutus tässä muutamassa päivässä laannu taas, kunhan uusia kuvia itsestäni ei tarvitse nähdä. Ja eniten ärsyttää se, etteikö jo tässä iässä voisi olla sen verran järkevä, ettei joutuisi yhdestä helvetin valokuvasta tällaisen melodramaattisen tunnekuohun valtaan, jossa haluaisi linnoittautua sisälle peiton alle häpeämään loppuiäkseen. Lapsellista ja typerää, mutta oi, niin tyypillistä meikäläiselle, jonka näyttää täytyvän kehittää itse draamat turhasta jos ei oikeita ongelmia ole!

Jumittaa, niin paino kuin kaikki muukin

Nyt minulla on sitten ensimmäistä kertaa semmoinen oikeasti mystinen painojumitus tullut vastaan. Aina ennen, kun on paino ollut laskematta tai noussut, siihen on ollut havaittavissa ihan selkeä syy, on ollut selvää että kaloreita on tullut jossain kohtaa liikaa ja niinpä paino on sitten reagoinut miten on.

Mutta tällä kertaa kumma ilmiö. Olen viettänyt tipatonta tammikuuta, joten ei ole mitään kaljoittelemaan sortumisia takana. En ole muutenkaan syönyt kohtuuttomasti lukuunottamatta nyt tuota parin sairaspäivän irtokarkilla ja sokerilimsalla elämistä. Muina päivinä tammikuussa kalorinsaanti on Kiloklubi-kirjausten mukaan vaihdellut 1350 ja 1570 välillä. Ja silti, paino oli tänä aamuna täsmälleen sama kuin joulukuun lopulla, 69 kiloa. Viime viikolla se jossain vaiheessa kävi tilapäisesti vähän alle, mutta noussut takaisin. Omituista. Ja turhauttavaa myös! Ei uskalla enää edes tarttua Nutrilett-kuuriinkaan kun se viimeinen kokeilu johti siihen että sen jälkeen olin niin nälkäinen että olisin kahden viikon ajan syönyt vaikka naapurilta lehmän päivässä karvoinen päineen, jos asuisin maalla missä naapurilla olisi lehmiä. Tammikuun loppuun ajattelin vain katsoa jos se tästä alkaisi laskea taas tuo paino. Jos ei, sitten täytyy  miettiä jotain kiristyksiä kalorinsaantiin ja/tai kulutuksen lisäämistapoja.

Jumittaa myös muu elämä

Viime aikoina minulle on tullut uusi ärsyttävä taipumus: en meinaa saada aloitettua mitään. Tämä vaivaa ihan joka asiassa, olipa homma mikä pitäisi hoitaa koiranulkoilutus, työtehtävä tai vaikka blogiin kirjoittaminen. Nytkin kello on 22:49, ja istuin tähän koneelle klo 21 aikomuksenani tehdä postaus ja sitten jotain muuta. Mutta ei. Istun ahdistuneena ja välttelen tehtävään tarttumista surffaamaalla pakkomielteenomaisesti nettisivuja, jotka eivät minua edes kiinnosta (luin juuri Vauva-palstalta yli 20-sivuisen ketjun kummittelusta kokonaan, vaikkei se kiinnostanut minua ollenkaan). Toimeen tarttumisen ajatus herättää ahdistusta, vaikkei toimi olisi mitenkään epämiellyttäväkään. Olen vältellyt jopa Aku Ankan taskukirjan lukemista, ei vaan saa aloitettua vaikka tahtoo.

Puhumattakaan siitä millaiseksi meno on mennyt töissä. Aamulla sinne, ja sitten työpäivänalun työnvälttelyt käyntiin. Nämäkin pääosin koostuvat ahdistavan työnteon välttelemisestä nettisurffauksella. Ennen surffasin, koska halusin katsoa jotain netistä, nyt surffaan koska jotenkin ahdistaa aloittaa työtä. Ja sitten tietysti ahdistaa sekin, että ne työt kasaantuu ja kiireellistyy, kun niitä välttelee. Vaan silti ei meinaa saada pakotettua itseään toimeen. Minun päästäni on johonkin kadonnut se tomera sisäinen ääni, joka ennen sanoi hommia lykkäämään kehottaville äänille, että kuule ei käy, nyt tämä hoidetaan alta pois ja sen jälkeen ehkä vähän voit rentoutua. Tai ehkä se ei ole kadonnut, se ei vaan saa enää aikaan toimeen tarttumista vaan pelkän ahdistuksen siitä että PITÄISI tarttua toimeen. 

Toivottavasti tämä on vain univajeen seurausta ja ohimenevää. Olen nimittäin aina vähäuninen viikolla, mutta viimeiset pari viikkoa on ollut ihan todella huonoa nukkumisen kanssa, kun klo 22 illalla alkaa tulla ihan ylitsepursuavan energinen olo, ja se kestää johonkin aamuneljään. Siinä sitten makaat sängyssä kun päässä vilistää mielikuvat, fantasiat, suunnitelmat, ja kroppakin tuntuu olevan niin täynnä energiaa että haluaisi tehdä jotain ihan muuta kuin maata paikallaan. 

Aargh, noroviruksen tai jonkun muun vatsapöpön isku

Täällä on sitten vietetty viikonloppu ihan he-le-ve-tin hilpeissä tunnelmissa *yrjöhymiö* *ripulointihymiö* Torstaiyöllä se alkoi jo sillä, että yhtäkkiä tuli olo että on pakko mennä oksentamaan. No menin, ja jouduin muutaman kerrankin yökkäämään. Tuntui kuitenkin, että kunhan sai vatsan tyhjäksi niin olo oli suhteellisen ok, joten päätinpä lähteä perjantaina töihinkin. Vähän väsytti mutta ajattelin sen johtuvan vain siitä että olin heräillyt oksentamaan.

Viikonlopun gourmet-menyy

Perjantaina puolen päivän aikaan alkoi tuntua siltä että tässä on nyt kyse jostain muustakin kuin ihan ohimenevästä ruoansulatushäiriöstä, jonka takia täytyi kertaluonteisesti vatsa tyhjentää sisäänmenoreitin kautta... Oli kuumeinen olo, väsytti ihan hirvittävästi, vatsaa kouristeli ja ilmaa alkoi kertyä suoliin. Lounastauolta lähdinkin sitten etätöihin, tai niin luulin, nimittäin olo iltapäivällä oli jo niin kaamea, että mitään töitä ei kyllä tehty. Kuumetta oli 38,5 astetta ja perästäkin alkoi kuulua. Lievä etominen säesti mukavasti vatsakouristuksia ja poikkeuksellisen vilkasta suolentoimintaa. Kuumelääke vei sentään kuumeen ja Samarin auttoi jonkun verran kuvotukseen. Ripuliin minulla ei valitettavasti ollut kotona mitään ja niinpä yön likaisista yksityiskohdista ei viitsi kertoa muuta kuin että yö oli helvetillinen, ja että runsas lakanapyykki ei ollut pelkästään kuvainnollisesti paskaista :-\

Lauantai-aamuna sitten puntaroin että miten pääsen ostamaan joko a) viinaa, jolloin ripuli jatkuu mutta se ei juurikaan vituta, tai b) Imodiumia, joka todennäköisesti lopettaa ripulin mutta ei vitutusta, kun oikeastaan en pysty poistumaan viittä minuuttia pidemmäksi ajaksi vessanpönttöjen läheisyydestä. Tuo keino A muuten on joskus matkoilla hyväksi havaittu: muistan erään kaamean turistiripulin Egyptin Hurghadassa, kun istuin pari päivää pöntöllä ja aina kun taas perästä kuului, hilpeästi kallistin pulloa ja otin huikan, sanoen kommentteja kuten "otetaas sille" tai "tulis ny vaan kerralla koko urkuparvi". Päädyin kuitenkin tällä kertaa tylsästi keinoon B tipattoman tammikuun lupaukseni takia. Kauppareissua varten oli pakko askarrella muovipussista housujen sisään ns. läpivuotosuoja siltä varalta että jos vahinkoja käy.

No, sain vatsatroppini ja kauhean kasan irtokarkkia ja limsaa, koska en kokenut muuta pystyväni syömään (ei taida tällä kertaa mahatauti laihduttaa, kun on tullut syötyä karkkia ihan järjettömiä määriä). Eilen illalla onneksi Imodium alkoi tehota ja viime yön sain jo pääosin nukkua ilman vessaravia. Ei se olo vieläkään niin omenainen ole, ilma kurnii suolissa ja väsyttää aivan valtavasti, mutta voiton puolella tässä ollaan jo. Ja TIETYSTI tämäkin hiton tauti piti sairastaa viikonloppuna niin ettei saikkupäiviä tule. Minä sairastan AINA lomalla tai viikonloppuna. Pyh.

Seuraava mietinnän aihe tietysti on, että mistä ihmeestä olen voinut tämmöisen pöpön saada. Niitä kai voi

Epäilty

saada suunnilleen julkisten paikkojen valokatkaisimista tai hanoistakin, mutta yksi mahdollinen lähde on paha tapani syödä suositusten vastaisesti kuumentamattomia ulkomaisia pakastemarjoja. Olin nimittäin perjantai-aamuna nauttinut pirtelön, johon laitoin appelsiinimehua, banaania ja kourallisen puolalaisia Eldorado-pakastemansikoita. Noista kai voi juuri norotyyppisiä viruksia saada, ja taudin itämisaika 12-24 tuntia viittaa myös vahvasti tuohon suuntaan... Voipa olla että jatkossa noudatan tässä asiassa suosituksia (tai sitten ei, olenhan jo kuitenkin vuosia syönyt noita ilman ongelmia ;-) )

Nopeat pastaruoat - arjen pelastajat

Työpäivän jälkeen ei oikein jaksaisi käyttää kauheasti aikaa tai energiaa ruoanlaittoon. Minulle puoli tuntia on ehdoton maksimi, ja pyrin selviämään hommasta 15-20 minuutissa. Yleisimmät arkipäivälliseni menee luokkiin pastat, keitot ja ruokaisat salaatit, koska niitä saa aikaan nopeasti. Tällä kertaa otin esittelyyn tavallisimpia nopeita pasta-mixejäni. Nopea tarkoittaa, että kastikkeen / lisäkkeen pitää valmistua samassa ajassa kuin mitä kestää veden kiehahtaminen ja normaalin kuivapastan kypsyminen, eli noin vartissa tai vähän yli.

Eikö pasta sitten ole kauhean lihottavaa? Riippuu siitä miten paljon sitä syö. Ennen kieltämättä söin ainoana ruokana aterialla ison lautasellisen pastaa ja kastiketta, mutta näin kevennysaikana teen niin, että syön alkuun salaatin tai raakoja vihanneksia (esim. naposteluporkkanoita tai retiisejä tai pätkän kurkkua), sitten punnitsen keitettävän pastan määräksi 75 grammaa, ja päälle syön vielä hedelmän. Näin pastan kalorimäärä ei tule valtavaksi ja tulee syötyä terveellisiä kasviksia myös. Täysjyväpastaa en käytä koskaan, inhoan sen tunkkaista makua. Näissä ohjeissa ei ole kauheasti määriä tai tarkkoja ohjeita kun improvisoin itse aina niitä laittaessani. Mutta testattuja makukombinaatioita löytyy kyllä :)

Kasvispastat

Vihreä pesto

Tarvitaan: valkosipulinkynsi, pinjansiemeniä, hyvää oliiviöljyä, parmesan- ja pecorinojuustoja tai pelkkää parmesania ja tuoretta basilikaa. Laitetaan astiaan ja miksataan, teho- tai sauvasekoittimella. Paksuutta ja makua voi säätää maistamisen jälkeen lisäämällä esim. öljyä, pinjansiemeniä tai juustoa.

Perustomaattikastike

Punasipulia, tomaattimurskaa, tuoretta basilikaa, voita, suolaa, mustapippuria, parmesaania. Sipuli kuullotetaan voisulassa, lisätään tomaatit ja vähän suolaa. Haudutetaan 10-15 minuuttia. Lisätään basilika ja soseutetaan sauvasekoittimella. Lisätään mustapippuria, voita ja tarvittaessa suolaa. Tarjoillaan parmesanraasteen kanssa.

Spagettia munakoison ja mozzarellan kanssa

Valkosipulia, tomaattimurskaa, munakoisoa, basilikaa, mozzarellajuustoa, oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria, (kuivattua chiliä). Freesaa valkosipulia öljyssä, lisää myös chili murskattuna jos käytät sitä. Lisää tomaatit ja anna hautua 10-20 minuuttia. Kun tomaatti paistuu, paista toisessa astiassa kuutioitua munakoisoa öljyssä, noin 4-5 minuuttia. Kun spagetti on valmista, sekoita munakoiso tomaattikastikkeeseen ja mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita kypsä spagetti ja kastike ja revi sekaan basilikaa ja mozzarellakuutioita.

Pastaa sienillä

Tuoreita sieniä (käytän useimmiten portobello-sieniä), tuoreita tomaatteja, persiljaa, kokonaisia kuivattuja chilejä 1/syöjä, parmesanjuustoa, voita, oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria. Kuumenna voi, lisää murskattu chili ja pilkotut sienet, paista muutama minuutti. Lisää pilkotut tomaatit ja anna hautua 5-10 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla, lisää runsaasti tuoretta persiljaa ja pieni loraus oliiviöljyä. Sekoita keitettyyn pastaan ja raasta päälle parmesanjuustoa.

Tämän päivän päivällinen: spagettia munakoison ja mozzarellan kanssa

Kala- ja mereneläväpastat

Oliivinen sardellipasta

Sipulia, valkosipulia, sardellia (tai anjovista), mustia oliiveja, kapriksia, tölkkitomaatteja, persiljaa, oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria. Freesaa sipuli ja valkosipuli, lisää sardellit ja paista kunnes kalat hajoaa (noin 5 min). Lisää kaprikset ja pilkotut oliivit. Lisää tomaatit ja puolet persiljasta ja anna hautua kymmenisen minuuttia, mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita pastan kanssa ja lisää loput persiljat.

Nopea katkarapupasta

Valkosipulia, sipulia, chiliä, kuorittuja katkarapuja (sulatettuja jos pakaste), rucolaa, sitruunamehua, oliiviöljyä, (parmesania), suolaa. Paista sipulia ja valkosipulia hetki öljyssä, lisää murskattu kuivattu chili. Kun pasta on kypsää, lisää pannuun ihan hetkeksi katkaravut ja rucola, sekoita samantien pastan kanssa. Lisää sitruunamehu ja vähän öljyä, suolaa maun mukaan. Päälle voi käyttää vähän parmesania. 

Erittäin yksinkertainen tonnikalapasta

Mozzarellaa, kapriksia, persiljaa, tonnikalaa, suolaa, mustapippuria. Kuutioi mozzarella, huuhtele kaprikset. Sekoita kapristen joukkoon persilja, tonnikala ja oliiviöljyä. Lämmitä seos nopeasti pannussa ja sekoita keitettyyn pastaan. Lisää joukkoon kuutioitu mozzarella, vähän oliiviöljyä ja suolaa ja mustapippuria.

Kylmäsavulohipasta

Kylmäsavulohta, voita, kermaa, tuoretta timjamia, suolaa. Pilko lohi, sulata voi pannussa. Lisää pannuun kerma, pilkottu lohi ja timjami. Anna kiehua hiljaa muutama minuutti. Sekoita kastike pastaan, lisää tarpeen mukaan suolaa ja tarjoile. 

Katkarapupastaa

Lihapastat

Carbonara

Sipulia, pekonia, 1 muna /syöjä, tilkka kermaa, parmesania, suolaa, mustapippuria, (persiljaa), oliiviöljyä. Pilko sipuli ja laita öljyyn paistumaan. Lisää pilkottu pekoni, paista 10 minuuttia. Kun seos paistuu, sekoita astiassa kananmunat, tilkka kermaa ja parmesaaniraastetta (sekä persilja jos käytät). Sekoita keitetty pasta pekoni-sipuliseoksen kanssa. Lisää munaseos, sekoita minuutin verran kuumentamatta enää (kuuma pasta kypsentää munan sopivasti). Mausta runsaalla pippurilla.

Riimihärkäpasta

Sieniä (herkkusienet käy hyvin), valkosipulia, chiliä, persiljaa, riimihärkää, oliiviöljyä, parmesania, suolaa ja pippuria. Freesaa valkosipuli öljyssä, lisää pannuun murennettu chili ja persilja. Lisää pilkotut sienet ja paista hetki. Sekoita pastaan, lisää vähän öljyä, parmesania, suolaa ja mustapippuria. Laita annosten päälle muutama viipale riimihärkää.

Chorizomakkarapasta

Chorizoa, valkosipulia, sieniä, tomaattimurskaa, kermaa, chiliä, suolaa ja mustapippuria, oliiviöljyä. Paista makkarapätkiä pannulla öljyssä valkosipulin, chilin ja sienten kanssa viitisen minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää tomaattimurska ja hauduta 10-20 minuuttia. Lisää vähän kermaa ja kuumenna.

Tulinen pekonipasta

Sipulia, pekonia, tomaattimurskaa, chiliä, valkoviiniä, pecorinojuustoa (voi korvata manchegojuustolla), suolaa, mustapippuria, oliiviöljyä. Freesaa sipuli öljyssä, lisää chiliä ja pekoni ja paista muutama minuutti. Lisää tomaattimurska ja vähän viiniä. Anna hautua vartin verran. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita keitettyyn pastaan ja lisää päälle runsaasti pecorinoraastetta. 

Tulista pekonipastaa

Päästäkää minut ilmastopakolaiseksi jonnekin

Ynnh. Nyt se on alkanut toden teolla. Inhokkivuodenaikani TALVI. Aamulla mittari näytti -17 kun piti lähteä koirien kanssa lenkille. Asun merenlahden rannalla jossa käy aina myös jonkinverran tuuli, joten oli taas "mukavaa" ulkoilua tiedossa.

Minä olen tiennyt jo kauan, että olen jotenkin varmaan poikkeuksellisen heiveröinen ja kylmänarka yksilö. Muut kun väittävät, että pukeutuminen auttaa palelemiseen, vaan ei minulla. Tänäänkin taas vuorasin itseni vaatteilla hassuksi pingviinin näköiseksi vaappujaksi: paksut sukkahousut, villasukat, toppahousut, pitkähihainen aluspaita, pitkähihainen päällipaita, Kilmanockin varoitusmerkin värinen laskettelutakki, Kuoma-kengät, villapipo tiukasti korvilla ja kaulaliina kaulalla. Kädessä kömpelöt nahkapäällysteiset ja karvavuoriset lapaset, joiden kanssa koirien paskojen kerääminen pussiin on mielenkiintoinen haaste joka päätyy usein siihen että hanskatkin on paskassa. Vaan silti se iski taas vartin päästä ulosmenosta: järjetön paleleminen. Hyytävän ilman hengittäminen sisään sattuu. Silmät ja nenä alkaa vuotaa. Varpaita ja sormia palelee. Naamaan sattuu, ja koska kärsin tähän ilmastoon harvinaisen huonosti sopivasta kylmäurtikariasta, naamani myös turpoaa pahkuraiseksi ja jäykäksi pakkassäissä (tämä aiheuttaa myös sen, etten pysty puhumaan kunnolla, koska huulet ei liiku). Ja sisälle tultuakin palelee tuntikausia ja on pakko viettää aikaa peittojen ja huopien alla palelemassa.

Ja saman kauhistuksen uusinta sitten vielä duunipäivän jälkeen. Ja tänäänkin vielä kerta pitäisi iljetä nokkansa tuonne ulos pistää. Hyi, hyi ja hyi! Täytynee ottaa mallasviskiryyppy sisäiseksi villapaidaksi että siitä selviää (kylmä aiheuttaa siis vieläpä alkoholismiakin!). Miksi eivät edes koirani voi olla sellaisia kylmänarkoja, että haluaisivat vaan käydä äkkiä pissalla ja takaisin lämpimään? Ne on valitettavasti pieniä jääkarhuja, jotka nuuskivat joka pissan ja pupunjäljen oikein antaumuksella, kun on niin mukava sääkin ulkoilla. Sairaita masokisteja ne ovat, kun aamullakin oikein merelle päin tuulen suuntaan kääntelivät naamaansa ja haistelivat kiinnostuneena, että mitä hajuja kammottavat arktiset tappajatuulet tuovatkaan mukanaan.

Mutta siis kyllä minusta sen, että ulkona oleva lämpötila vastaa lähinnä pakastimen lämpötilaa, pitäisi olla ihan validi peruste päästä pakolaiseksi johonkin lämpimämpään maahan! Ei tällä tavalla saa viattomia ihmisiä rääkätä, sanon minä. TAHTOO ILMASTOPAKOLAISEKSI! 

Plussapallo kokeilee Pilatesta

Olen jutellut tästä liikuntaongelmastani muutaman tutun kanssa, siis siitä, että haluaisin harrastaa jotain

erityisesti lihaskuntoa kohottavaa, mutta sinkkuna koirien omistaminen oikeastaan estää minua lähtemästä duunin jälkeen mihinkään kodin ulkopuolelle kuntoilemaan. Koiralenkkitutulta sain sitten suosituksen, että voisi kokeilla myös Pilatesta, ja suosituksen kirjasta jonka avulla pystyy kotona itse opettelemaan sitä. Nyt sitten on hankittuna Emily Kellyn kirja "Venyttele kuntoon Pilates-menetelmällä" ja tänään on tullut ensimmäistä kertaa kokeiltua harjoituksia.

Miksi Pilates kiinnostaa?

Se tuntuu olevan mielenkiintoinen yhdistelmä perinteisiä lihasvoimaliikkeitä kuten punnerruksia ja vatsalihasliikkeitä sekä venytystyyppisiä liikkeitä. Kuulostaa jutulta jota voisin jaksaa paremmin kuin vaikka sitä että pitää sotkea kuntopyörällä pitkiä aikoja. 

Kirja myös lupaa monenlaisia hyötyjä, ja jopa nopeasti. Jää nähtäväksi, saako niitä hyötyjä käytännössä tällainen nelikymppinen sohvaperunakin. Mutta näin sanotaan kirjassa: "Pilates-menetelmän noudattaminen on nautinnollista ja se antaa nopeasti tuloksia, jotka motivoivat jatkamaan. Jos vain jaksat jatkaa, saat palkkioksi paremman ryhdin ja tasapainoisemman olon; kivut, vaivat ja jäykkyys vähenevät, notkeutesi paranee ja kehosi pitenee ja solakoituu. Ryhtisi kohentuessa näytät siltä kuin olisit hoikistunut. Yksi useimmin kuulluista kommenteista ihmisiltä, jotka ovat alkaneet noudattaa Pilates-ohjelmaa on, että heistä tuntuu kuin he olisivat kasvaneet pituutta. Tämä johtuu siitä, että he ovat oppineet ojentamaan selkänsä kunnolla."

Ensimmäinen harjoituskerta

Kirjassa esitellään paljon Pilates-liikkeitä, ja siitä löytyy myös pari valmista ohjelmaa, joita voi käyttää. Toinen on lyhytohjelma, jonka suorittaminen kestää 20 minuuttia, toinen tunnin ohjelma. Tein tänään tunnin ohjelman, johon kuului seuraavat liikkeet: Lämmittely, hartiasilta, uinti, kyljen puristukset oikealle ja vasemmalle, vatsalihasliike "sata", selkärangan venytys, 2 erilaista punnerrusta, keinahdus selälle, selän sullaus ylös ja rentoutuminen. Monesta liikkestä on eri vaikeustason liikkeitä, ja tein näistä helpoimmat versiot, kuten kirja suosittelee aloittelijaa tekemään. 

Ihan mukavalta tuntui tuon ohjelman tekeminen, vaikka toki aina alkuun se on vähän semmoista, että täytyy lukea tekstikuvauksia monta kertaa ennen kuin muistaa että mitä nyt pitikään tehdä ja mitä kaikkea muistaa. Tuon takia ohjelman suorittamiseen meni vähän kauan, mutta eiköhän se siitä nopeudu kun tekee säännöllisesti ja muistaa liikkeet. 

Harjoittelusuunnitelma

Kirja suosittelee harjoittamaan Pilatesta 3 kertaa viikossa vaiheessa, jossa kuntoa pyritään kohottamaan. Ajattelin alkaa tehdä pitkän ohjelman 2 kertaa viikossa ja lyhyen ohjelman kerran viikossa. Tuon lisäksi suositellaan aerobista liikuntaa 3 kertaa viikossa 30-60 minuuttia kerrallaan, mutta toistaiseksi se puoli saa luvan jäädä koiralenkkeilyn varaan... Nyt sitten vaan treenaamaan ja katsomaan tuleeko luvattuja tuloksia :)

Kampaajakäynnin jälkeen: munapää

Alkoi olla hiukset aika epäsiisti moppi, kun olin ollut jo puoli vuotta leikkaamatta, toivossa että lyhyt tukka kasvaisi nopeammin edes polkaksi. No, valitettavasti vakiokampaajani näytti olevan koko tammikuun poissa, joten täytyi mennä toiselle. Minä jokseenkin kammoan kampaajan vaihtamista, koska harvoin olen löytänyt sellaisia, jotka eivät saa tehtyä minua hiustenlaitollaan vielä kaameamman näköiseksi kuin jo ennestään olen.

No, tällä kertaa hiukseni leikkasi nuori mieskampaaja. Kuvittelin, ettei paljon voi mennä vikaan, koska halusin vain lähinnä latvojen tasausta, että saan jatkettua hiusten kasvatusta kohti joka puolelta yhtä pitkää

polkkaa. Eikä se leikkaus paha oikeastaan olekaan, ihan perus "kattilapäämalli", joka puolelta saman mittainen. Mutta se muotoilu :-o Huomasin, että kampaaja alkoi pahaenteisesti kaivaa esiin jättimäistä föönäysharjaa, mikä tarkoittaa että se aikoo muotoilla tanttamaisen ylirunsaan pallotukan. Sanoin etten halua kauhean föönättyä mallia, paremminkin litteän. Lopputulos: päältä litteä ja alhaalta leveä. Mikä näyttää ihan helvetin hassulta, kun minulla on muutenkin munapää, eli kapea otsasta ja leveä leuasta. Kivaa oli mennä töihin ihan ufo-olennon näköisenä. Kukaan ei kehunut uutta hiustyyliäni. Eikä haukkunut (ei ne uskalla)... Kotona vitutukseeni töhertelin telkkarista Suurta painonpudotusta katsoessa itsestäni omakuvankin, ja valitettavasti tuo on aika lailla näköinen :-o

Muut elämäni hiuskatastrofit - parhaat palat

Samalla ajattelin jakaa muiden vahingoniloksi muistoja muista hiuskatastrofeista elämäni varrelta.

Rippikuvaan päätin, että haluaisin silloin muodikkaan permanentin. Kampaaja sanoi, että täytyy myös leikata tukkaa koska ei permanentti jaksa pitää kiharassa niin pitkää ja raskasta tukkaa kuin minulla oli. No, leikattiin. Pelottavan lyhyeksi. Ja siihen vielä kiharat, niin lopputulos oli lampaanvillamainen afrotukka. Koulussa alkoivat kiusata minua valkoiseksi neekeriksi, kun afrotukan lisäksi minulla on vielä paksut huulet ja leveä nenä.

Purkin kuva jo varoittaa kusenkeltaisen vaarasta!

Joskus parikymppisenä sain päähäni, että blondina olisi hauskempaa. Enkä toki aikonut tuhlata rahojani kampaajalla värjäämiseen, vaan ostin purkin Super Blondea ja lättäsin päähäni. Lopputulos oli ensimmäisen vaalennuksen jälkeen oranssinpunainen tukka. Joten ei kun kauppaan ja ostamaan toinenkin paketti samaa myrkkyä. Nyt vielä 3* suositeltua pidemmällä vaikutusajalla, että varmasti minusta tulee blondi. Nyt lopputulos oli kusenkeltainen tukka, joka lisäksi oli hapero ja kärvähtänyt liiasta blondaamisesta. Keltaisella hiusvärillä oli kiva lisäefekti, että se sai jotenkin ihoni näyttämään ihan vihertävältä.

Before ja after toisinpäin!

Sitten oli se epäonninen ravintolailta, kun siinä viiniä juotuamme saimme avomiehen kanssa päähämme pussata toisiamme pöydän yli. Ongelma vaan oli, että siinä pöydän keskellä oli kynttilä, ja minulla pitkät hiukset, jotka pussatessa osuivat kynttilään. Kävi viuh vaan, ja toiselta puolelta päätä hiuksista oli jäljellä vain sentin-parin mittaisia säkkäräisiä ja kosketuksesta katkeavia palaneita haituvia. Sivuhuomiona voin kertoa, että palavista hiuksista tulee melko mielenkiintoinen haju... Ja ne palavat äärimmäisen nopeaan. Kyllä siihen vitutukseen lääkitykseksi melko tukeva känni täytyi ottaa sinä iltana. Ja seuraavana päivänä ajelin koko pään kaljuksi miesystävän partakoneella. Tämä oli se kerta jolloin tajusin että olen todellinen munapää, ja että kalju ei ihan hirveän hyvin mulle sovi.

Koirilla taas flaidiskausi sekä lahjaksi saatu "äitiysvaate"

Vähän on ollut taas väsynyttä meininkiä meikäläisen elämässä.

Pääsyylliset, tässä sulassa sovussa

Jo ikääntyneet rouvakoirat ovat taas alkaneet rähinäkauden. Niillä on niitä useampia ollut
vuosien mittaan, mutta aina ne on ajan kanssa ja sinnikkyydellä ohi menneet ja sopu palannut taloon. Pörisijä ja hyökkäilijä päätyy meillä varoituksen jälkeen niska-persotteella jäähylle terassille ja siellä saa olla kunnes tunteet taas viilenee. Ja kun minä olen töissä, koirat ovat nyt eristettyinä eri huoneisiin.

Mutta kovapäisiä ovat terrieriakat kun sotajalalle ovat ryhtyneet. Viimeisen 4 päivän aikana olen vuoronperään raahannut terassille otuksia varmaan 3-10 kertaa päivässä. Ja sen oikein huomaa kuinka koirien välillä on "sähköä ilmassa" koko ajan, ja räjähdys ja päällehyökkäys voi tapahtua koska vaan. On niitä saanut ihan repiäkin irti toisistaan, kun parilla kertaa en ole ajoissa ehtinyt jo murinavaiheessa väliin. Ja nämä kun kiinni käyvät, käyvät ihan tappomielellä, ja irti repiminen on melkoisen haastavaa toisinaan kun kumpikaan ei anna periksi. Mutta tätä se on, näistä kausista on ennenkin selvitty ja selvitään nytkin, stressaa vaan jumalattomasti olla koko ajan, yölläkin, hälytysvalmiudessa pörinöiden ja hyökkäysten varalta. Kaljanhimoa vanhassa suurkuluttajassa tällainen stressi synnyttää, mutta toistaiseksi päätös tipattomasta tammikuusta on silti helpostikin pitänyt.

Voi taivas mikä mammamekko

Sain mutsilta joululahjaksi sinänsä ihan kivan näköisen Desigualin mekon, mutta nyt kun tuli kokeiltua, tajusin että ainakaan ilman vyötä tätä ei varmaan tule käytettyä. Näyttää varsinkin sivultapäin ihan äitiysmekolta. Ihan kuin alkaisi iso vatsa paisua jo heti tissien alta. Tämä ei tosiaan peitä joulupöhötystä, vaan tuplaa sen visuaalisesti :D No, ehkä sitten kun olen hoikempi ja ilkeää käyttää vaikka leveän vyön kanssa. Toistaiseksi: kaapin perälle muiden epämääräisten rytkyjen sekaan.

Tipaton tammikuu ja muuta uuden vuoden touhuilua

Tammikuu, ankea tipaton (ja pitkä ja hipaton)

Uudenvuodenaaton melkoinen juominen (josta en tosin juurikaan valitettavasti tullut kauheasta viinan määrästä huolimatta känniin) ja varsinkin sitä seuraavan päivän iltaan asti jatkunut koomakrapula saivat minut tekemään päätöksen, että tänä vuonna aion viettää aina vähän naureskelemani tipattoman tammikuun. Yleensä olen duunissa vitsaillut sellaisen viettäjille, että mulla on ämpärillinen tammikuu, koska täytyyhän jonkun pitää huoli siitä ettei valtio menetä verotuloja teidän tipattomien hörhöjen takia ;-) 

Mutta nyt sitten kokeillaan itsekin. Enpä olekaan aikuisella iällä niin pitkään täysin selvin päin ollut kuin kokonaista kuukautta. Viime vuonna tosin paljon varsin vähällä juomisella, mutta ruoan kanssa olen lasin viiniä juonut useimpina päivinä. Sitä varmasti tulen vähän päivällisten kanssa kaipaamaan, mutta eiköhän ilmankin pärjää. Joulukuun megaretkahduksen jälkeen kaipaan tunteen, että minä onnistun edes JOSSAIN mitä päätän, ja tämä tipaton voisi olla sopiva haaste jonka varmaan jaksan, rajallisen keston takia.

Harkitsen tässä jonkun kuntoiluvälineen hankkimista

Minä, paatunut liikunnan, ja erityisesti hikoilun ja hengästymisen, vihaaja :-o Kotoa en iltaisin mihinkään oikein pääse, kun koirille tulisi liikaa yksinoloa, mutta ei tämän tarvitse olla tekosyy ettei liiku oikein yhtään. Voisihan sitä hankkia jonkun kuntopyörän tai stepperin ja sillä hankkia hien pintaan vaikka  samalla kun katselee telkkaria. Ärsyttää jo itseänikin, että jos kävelen joskus töissä pari kerrosta rappusia hissillä menemisen sijaan, olen hengästymisestä ihan loppu ja puuskutan 5 seuraavaa minuuttia nolosti...

Työryhdistäytyminen

Minulla on viimeiset pari vuotta ollut töissä aika leipääntynyt fiilis. Asenne on ollut vähän se, että hoidan

pakollisen minimin, niin etten ole mielestäni irtisanomisuhan alla, mutta en kyllä yhtään enempää. Olen jättänyt hommia viime tinkaan, surffaillut webissä työpäivinä ja sitten tehnyt työt vasemmalla kädellä hutaisten parissa päivässä ennen deadlinea. Nyt olen tajunnut, että tämä tapani ajatella työstä "vittu mitä paskaa, mutta täytyy jotenkin selvitä" tekee siitä entistä vastenmielisempää. Haluan opetella taas tekemään työni tunnollisesti ja yrittämään tehdä laatutyötä, enkä vain jotain riittävän hyvää mistä en joudu suorastaan vaikeuksiin.

Ja se laihdutus tietysti

Eiköhän sen suhteen palailla vanhoille toimiviksi todetuille linjoille eli Kiloklubiin kirjailua ja 1500 kcal päivässä. Toivon kovasti, että olisin viime vuodesta oppinut, että repsahduksiin ei todella kannata ainakaan useaksi päiväksi sortua, koska niiden vaikutuksia voi joutua laihduttamaan taas pois viikko- tai kuukausitolkulla. Meikäläisen tuntuu olevan helppo ja nopea lihoa, mutta hidas ja työläs laihtua. Ällöttää ajatuskin että lihoin joulukuussa 6 kg. Mutta eipä se läski ällöttelemällä ja valittamalla lähde, joten täytyy vaan alkaa taas kurinalaisemmaksi.