Johan oli treffit :-o

Olin sopinut treffit 42-vuotiaan minuun yhteyttä ottaneen miehen kanssa Helsingin keskustassa olevaan kahvilaan. Mies oli vaikuttanut hyvin asialliselta ja mukavalta kirjoitellessa. Yhtäkkiä joku vanhempi mies tulee kysymään minulta: "Anteeksi?". Ajattelen, että kysyy neuvoa tai tietä tai jotain. Mutta ei, kysyykin että olenko nimimerkki XX, ja kun sanon olevani, halaa minua pitkään. Mutta mitä, mieshän näyttää isäni ikäiseltä, voiko se olla oikeasti 42? Sitten huomaan, että ei se välttämättä naamasta niin vanhan näköinen ole, hiukset on vaan niin vaaleat että näyttää kokoharmaalta ja vaatteet on erittäin vanhanaikaiset: prässilliset housut jonkalaisia olen nähnyt lähinnä isoisälläni aikoinaan, joku vähän nuhruinen kauluspaita ja ruskea-harmaa villainen slipoveri. Mies kommentoi että näytän nuorelta, ja mietin hiljaa mielessäni, että niin, sinuun verrattuna kyllä ihan varmasti, mutta sanon vain että kiitos ja että haen itselleni kupin kahvia.

Siinä sitten istutaan, ja mies alkaa heti vuodattaa elämänsä vaikeuksia minulle kyyneleet silmissä. Miten on ollut vaikea lapsuus ja naiset on hänet aina torjuneet, viimeinen deittailtukin kommentoi että olet tylsin tyyppi jonka on tavannut koskaan. Töissäkään ei ole pystynyt käymään vuosikymmeneen vaan on eläkkeellä, ja äärettömän yksinäinen. Pyytää anteeksi sitä että on niin liikuttunut, mutta se johtuu vain liiasta yksinäisyydestä. Kysyy voitaisiinko mennä heille, niin saisi rauhassa puhua ilman ihmisten katseita. Ajattelen, että en minä kyllä tuon tyypin hoivaajaksi (siis naisystäväksi saati vaimoksi) halua, mutta ehkäpä sitä voisi tehdä yksinäiselle hyvän työn ja käydä kuuntelemassa hänen tarinaansa kumminkin, kun itsekin olen aika yksinäinen ja ymmärrän sitä kuinka joskus pelkkä toisen ihmisen seura pitkästä aikaa voi liikuttaa niin että itkettää.

Menemme autollani miehen kotiin Pohjois-Helsinkiin. Kerrostaloasunto on ihan moderni, mutta sisustus

samaa vanhanaikaista linjaa kuin herran pukeutuminen. Kyselen, että harrastatko antiikkia, ja mies kertoo että kaikki huonekalut on hänen vanhempiensa kuolinpesästä, maatalosta Itä-Suomesta. Asunnossa haiseekin vanhukselta, ei varsinaisesti ällölikaiselta, mutta tunkkaiselta ja ummehtuneelta. Siinä sitten istun kuuntelemassa hänen elämäntarinaansa, ja toiveitaan. Oletan, että ei hän minusta naisystävää ajattelekaan, vaan ymmärtää että olen vain kuuntelija, tilapäinen kohtaaminen, kun ollaan niin erilaisia. Hän kertoo haluavansa 5 lasta, ja totean että sinun täytyy kyllä sitten alkaa katsella paljon nuorempaa ikäluokkaa kuin minä olen, että en minä ehdi enää viittä tehdä, hyvä jos yhden edes! Hän kertoo kuinka on lähettänyt kirjeen presidentti Sauli Niinistölle, jossa pyytää että tämä kieltäisi homouden Suomesta, koska JUMALA VIHAA HOMOJA ja antaa sataa tulta ja tulikiveä Suomen päälle jos Suomi sallii homostelun. Alan ymmärtää, mistä syystä hän on eläkkeellä, vaikkei siitä ole puhuttukaan, taitaa olla vainoharhainen skitsofreenikko. Ja samalla mietin, että onko tyyppi jopa vaarallinen, ja päätän etten taidakaan enää hirveästi väitellä ja heittää sarkasmia vaan tyydyn vaan kuuntelemaan ja pyrin lähtemään kohta jollain tekosyyllä.

Tilanne käy tukalammaksi, kun mies pyytää makuuhuoneeseensa katselemaan kirjojaan, ja sen jälkeen alkaa puhua kuinka on seksuaalisesti täysin kokematon, eikä edes suudelmaa ole saanut koskaan. Pyytää minua istumaan viereensä sängylle, kun olen kuulemma niin kauniskin. Minä sanon että istun mieluummin keittiössä. Olen tyytyväinen, etten ole kertonut miehelle oikeaa nimeäni vaan vain nimimerkin, joka oli deitti-ilmoituksen yhteydessä. Kunhan pääsen täältä ulos, minun ei tarvitse ikinä enää nähdä koko tyyppiä eikä kuulla siitä. Sanon, että minulla on menoa tässä seuraavalta tasatunnilta joten minun pitää alkaa lähteä, ja että oli kiva nähdä. Mies halaa taas pitkään, ja sanoo, että hän kyllä jaksaa odottaa että olen valmis enempään. Ja minä mietin, että sitä kertaa ei kyllä tule.

Valitettavasti asia ei ihan jäänyt siihen. Tänään nimittäin olen saanut mieheltä tekstareita. En todellakaan antanut hänelle puhelinnumeroani, eli hänen on tarvinnut selvittää tietoni autoni rekisterinumeron perusteella. Tässä päivän viestinvaihto:
Olen rakastunut. Saanko tulla katsomaan sun koiraa? <3
- No minä kyllä luulen että ollaan niin erilaisia ettei kannata tätä tapailua jatkaa, olen pahoillani.
(Kuluu aikaa pari tuntia)
VAI EI PÄRSTÄ KELPAA SAATANAN HUORA???
 - Ei se siitä ole kiinni, en minä sinua mitenkään halveksi, mutta tuntuu vaan ettei me olla oikeita toisillemme.
LUULETKO SINÄ RUMA VANHA LEHMÄ ETTÄ SAAT TUOSSA IÄSSÄ MUKA JONKUN PAREMMAN? YKSIN JÄÄT KUN VAADIT LIIKAA.
(En jaksa vastata)
MINÄ TAPAN ITSENI KUN KUKAAN NAINEN EI HUOLI MINUA, JA SINÄ OLET VASTUUSSA SIITÄ ETTÄ KUOLEN.
- Toivottavasti et tee mitään sellaista. Mutta minä en ole sinun valinnoistasi vastuussa.
MUTTA OLIT NIIN KAUNISKIN, SINUN on PAKKO alkaa olla minun kanssani.
- Ei ole pakko. Hyvää jatkoa sinulle vaan ja onnea vaimon etsintään, mutta me emme enää tapaa.

Nyt on jotenkin inhottava olo, kun tiedän että tuollainen tasapainoton tyyppi tietää numeroni ja osoitteenikin varmaan. Onneksi vaikuttaa enemmän itseään vihaavalta kuin minua kohtaan vaaralliselta, mutta olipa karu kokemus. Inhottaa satuttaa muutenkin selvästi ihan vereslihalla olevaa kaikkien halveksimaa yksinäistä miestä, mutta en nyt voi säälistäkään alkaa kenenkään kanssa seurustella. Taidan olla itsekin liian herkkä näihin puuhiin, kun tuntuu niin pahalta hylätä tyyppi noin kylmästi :(