Johan oli treffit :-o

Olin sopinut treffit 42-vuotiaan minuun yhteyttä ottaneen miehen kanssa Helsingin keskustassa olevaan kahvilaan. Mies oli vaikuttanut hyvin asialliselta ja mukavalta kirjoitellessa. Yhtäkkiä joku vanhempi mies tulee kysymään minulta: "Anteeksi?". Ajattelen, että kysyy neuvoa tai tietä tai jotain. Mutta ei, kysyykin että olenko nimimerkki XX, ja kun sanon olevani, halaa minua pitkään. Mutta mitä, mieshän näyttää isäni ikäiseltä, voiko se olla oikeasti 42? Sitten huomaan, että ei se välttämättä naamasta niin vanhan näköinen ole, hiukset on vaan niin vaaleat että näyttää kokoharmaalta ja vaatteet on erittäin vanhanaikaiset: prässilliset housut jonkalaisia olen nähnyt lähinnä isoisälläni aikoinaan, joku vähän nuhruinen kauluspaita ja ruskea-harmaa villainen slipoveri. Mies kommentoi että näytän nuorelta, ja mietin hiljaa mielessäni, että niin, sinuun verrattuna kyllä ihan varmasti, mutta sanon vain että kiitos ja että haen itselleni kupin kahvia.

Siinä sitten istutaan, ja mies alkaa heti vuodattaa elämänsä vaikeuksia minulle kyyneleet silmissä. Miten on ollut vaikea lapsuus ja naiset on hänet aina torjuneet, viimeinen deittailtukin kommentoi että olet tylsin tyyppi jonka on tavannut koskaan. Töissäkään ei ole pystynyt käymään vuosikymmeneen vaan on eläkkeellä, ja äärettömän yksinäinen. Pyytää anteeksi sitä että on niin liikuttunut, mutta se johtuu vain liiasta yksinäisyydestä. Kysyy voitaisiinko mennä heille, niin saisi rauhassa puhua ilman ihmisten katseita. Ajattelen, että en minä kyllä tuon tyypin hoivaajaksi (siis naisystäväksi saati vaimoksi) halua, mutta ehkäpä sitä voisi tehdä yksinäiselle hyvän työn ja käydä kuuntelemassa hänen tarinaansa kumminkin, kun itsekin olen aika yksinäinen ja ymmärrän sitä kuinka joskus pelkkä toisen ihmisen seura pitkästä aikaa voi liikuttaa niin että itkettää.

Menemme autollani miehen kotiin Pohjois-Helsinkiin. Kerrostaloasunto on ihan moderni, mutta sisustus
samaa vanhanaikaista linjaa kuin herran pukeutuminen. Kyselen, että harrastatko antiikkia, ja mies kertoo että kaikki huonekalut on hänen vanhempiensa kuolinpesästä, maatalosta Itä-Suomesta. Asunnossa haiseekin vanhukselta, ei varsinaisesti ällölikaiselta, mutta tunkkaiselta ja ummehtuneelta. Siinä sitten istun kuuntelemassa hänen elämäntarinaansa, ja toiveitaan. Oletan, että ei hän minusta naisystävää ajattelekaan, vaan ymmärtää että olen vain kuuntelija, tilapäinen kohtaaminen, kun ollaan niin erilaisia. Hän kertoo haluavansa 5 lasta, ja totean että sinun täytyy kyllä sitten alkaa katsella paljon nuorempaa ikäluokkaa kuin minä olen, että en minä ehdi enää viittä tehdä, hyvä jos yhden edes! Hän kertoo kuinka on lähettänyt kirjeen presidentti Sauli Niinistölle, jossa pyytää että tämä kieltäisi homouden Suomesta, koska JUMALA VIHAA HOMOJA ja antaa sataa tulta ja tulikiveä Suomen päälle jos Suomi sallii homostelun. Alan ymmärtää, mistä syystä hän on eläkkeellä, vaikkei siitä ole puhuttukaan, taitaa olla vainoharhainen skitsofreenikko. Ja samalla mietin, että onko tyyppi jopa vaarallinen, ja päätän etten taidakaan enää hirveästi väitellä ja heittää sarkasmia vaan tyydyn vaan kuuntelemaan ja pyrin lähtemään kohta jollain tekosyyllä.

Tilanne käy tukalammaksi, kun mies pyytää makuuhuoneeseensa katselemaan kirjojaan, ja sen jälkeen alkaa puhua kuinka on seksuaalisesti täysin kokematon, eikä edes suudelmaa ole saanut koskaan. Pyytää minua istumaan viereensä sängylle, kun olen kuulemma niin kauniskin. Minä sanon että istun mieluummin keittiössä. Olen tyytyväinen, etten ole kertonut miehelle oikeaa nimeäni vaan vain nimimerkin, joka oli deitti-ilmoituksen yhteydessä. Kunhan pääsen täältä ulos, minun ei tarvitse ikinä enää nähdä koko tyyppiä eikä kuulla siitä. Sanon, että minulla on menoa tässä seuraavalta tasatunnilta joten minun pitää alkaa lähteä, ja että oli kiva nähdä. Mies halaa taas pitkään, ja sanoo, että hän kyllä jaksaa odottaa että olen valmis enempään. Ja minä mietin, että sitä kertaa ei kyllä tule.

Valitettavasti asia ei ihan jäänyt siihen. Tänään nimittäin olen saanut mieheltä tekstareita. En todellakaan antanut hänelle puhelinnumeroani, eli hänen on tarvinnut selvittää tietoni autoni rekisterinumeron perusteella. Tässä päivän viestinvaihto:
Olen rakastunut. Saanko tulla katsomaan sun koiraa? <3
- No minä kyllä luulen että ollaan niin erilaisia ettei kannata tätä tapailua jatkaa, olen pahoillani.
(Kuluu aikaa pari tuntia)
VAI EI PÄRSTÄ KELPAA SAATANAN HUORA???
 - Ei se siitä ole kiinni, en minä sinua mitenkään halveksi, mutta tuntuu vaan ettei me olla oikeita toisillemme.
LUULETKO SINÄ RUMA VANHA LEHMÄ ETTÄ SAAT TUOSSA IÄSSÄ MUKA JONKUN PAREMMAN? YKSIN JÄÄT KUN VAADIT LIIKAA.
(En jaksa vastata)
MINÄ TAPAN ITSENI KUN KUKAAN NAINEN EI HUOLI MINUA, JA SINÄ OLET VASTUUSSA SIITÄ ETTÄ KUOLEN.
- Toivottavasti et tee mitään sellaista. Mutta minä en ole sinun valinnoistasi vastuussa.
MUTTA OLIT NIIN KAUNISKIN, SINUN on PAKKO alkaa olla minun kanssani.
- Ei ole pakko. Hyvää jatkoa sinulle vaan ja onnea vaimon etsintään, mutta me emme enää tapaa.

Nyt on jotenkin inhottava olo, kun tiedän että tuollainen tasapainoton tyyppi tietää numeroni ja osoitteenikin varmaan. Onneksi vaikuttaa enemmän itseään vihaavalta kuin minua kohtaan vaaralliselta, mutta olipa karu kokemus. Inhottaa satuttaa muutenkin selvästi ihan vereslihalla olevaa kaikkien halveksimaa yksinäistä miestä, mutta en nyt voi säälistäkään alkaa kenenkään kanssa seurustella. Taidan olla itsekin liian herkkä näihin puuhiin, kun tuntuu niin pahalta hylätä tyyppi noin kylmästi :(

Kommentit

  1. Harmi että sattui noin ikävä kokemus. Yritä ravistella mielestäsi irti KAIKKI tuo epämiellyttävä... olihan tuo säälittävä tapaus sinänsä.

    Mutta hei, seuraavan on pakko olla joku tolkumpi ja freesimpi tapaus... Älä lannistu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei tässä lannistuta yhden takia, ei kai niitä tuontapaisia ainakaan ihan kauheasti ole liikkeellä :) Tosin eihän tuo sinänsä ollut pahimmasta päästä ettei ahdistellut, ollut pelottava tai juovuksissa tms. Vain epätoivoinen ja masentunut enemmänkin.

      Eikä varmaan ymmärrä että juuri se työntää tehokkaasti naiset kauemmas kun alkaa heti vuodattaa ongelmiaan ja yksinäisyyttään, kaikille tulee olo että äkkiä pakoon, en halua hoivasuhdetta...

      Poista
  2. Hui millainen tyyppi! Toivotaan että ymmärtäisi eikä alkaisi vainoamaan tms.
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Apua... Mutta et ole todellakaan tehnyt mitään väärin. Meillä kaikilla on täysi oikeus valita seuramme. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mutta älä ota toisen ahdistusta omille harteillesi. Ei ole sinun syysi, että hänen elämänsä on muodostunut pettymykseksi.
    Enemmänkin voisit ajatella niin, että yksinäinen ihminen sai purkaa mieltänsä sinulle ja toivottavasti se helpotti hänen oloaan edes hetkellisesti jossain vaiheessa.

    Mitä tulee viestihin, niin ahdistavuudesta huolimatta säästä ne toistaiseksi ihan siltä varalta, että tekstittely jatkuu. Samoin, jos tyyppi yrittää soittaa, niin kirjoita soittoajat ylös. Toivotaan, että homma unohtuu pian, mutta jos kävisi niin, että saisit tuosta kannoillesi liian innokkaan seuraajan, niin todistusaineiston kanssa on helpompi mennä tekemään ilmoitusta epätoivotusta yhteydenotosta.

    Tsemppiä ja älä lannistu - kaikkea tulee vastaan, miksei siis sitä tosi hyvääkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, ymmärsin heti kun siellä kahvilassa jo itkeskeli ja alkoi tilittää asioitaan, että ihan liian rikkihän tuo ihminen on että suhteeseen kannattaisi ryhtyä, mutta ajattelin että olisi hyvä työ kuunnella hänen tarinaansa jota ilmeisesti juuri kukaan ei ollut muuten kiinnostunut kuuntelemaan vaan haukkuivat vaan tylsimykseksi... Mutta niinhän siinä sitten kävi että se että halusi olla inhimillinen ja ystävällinen toiselle yksinäiselle ihmiselle, tulkittiin niin että siitä pitäisi tulla enemmänkin ja sitten tuli pettymys kun niin ei ollutkaan. Ja siitä ilmeisesti lopulta raivoreaktio kun yksin siellä kotona pyöritteli kuinka taas hänet hylättiin...

      Tosiaan täytyy pitää nuo viestit puhelimen muistissa. Tyyppi vaikutti enemmän ressukalta kuin mitenkään vaaralliselta, vaikka kiihtyikin melkoisesti siitä homoaiheesta, kun näki homojen salaliiton uhkaavan koko yhteiskuntaa. Mutta eihän ihmisistä koskaan tiedä tosiaan...

      Poista
  4. Hauska tarina, vaikkei sinusta varmaan niin hauskalta tunnnukaan. Mutta ei me kaikki miehet olla tuommoisia, ei kun vain paremmalla onnella seuraavan kimppuun.

    Tarinan opetus: Älä lähde kahdestaan suljettujen ovien taa tyypin kanssa, joka ei tunnu siltä, että haluaisit hänen kanssaan kahdestaan suljettujen ovien taa. Keep it simple.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totta tuo, ettei kannata mihinkään kotitreffeihin heti lähteä.

      Tänään koko kokemus jo enemmän huvittaa, vaikka olenkin saanut vielä ruikutusta tulla käymään sillä tekosyyllä, että voisin auttaa häntä tietokoneongelmissa. En toki mene, eiköhän hänkin pääse helpoiten yli asiasta kun ei tapaile ollenkaan...

      Poista
  5. Ei ole sinun tehtäväsi olla satunnaisen treffikumppanin terapeuttina, saati että kannattaisi ruokkia hänen toiveitaan siitä, että olisit potentiaalinen kumppani. Tarpeeksi selkeä ja kylmä meininki vain, että tyhmempikin ymmärtää, ettei tainnut nyt ihan kipinä syttyä.

    Olen tässä lueskellut vapaapäiväni ratoksi blogiasi aivan alusta alkaen, ja täytyy kyllä sanoa, että hurmaavaa tekstiä! Jatka samaan malliin, näitä on ilo lukea, ja samalla saat harjoitusta sitä tulevaa kirjailijanuraasi varten, johon et vielä ilmeisesti itse usko, vaikka täältä kauempaa se näyttää ihan selvältä.

    VastaaPoista
  6. Kokemuksesi oli kuin jännitysromaanista, en olisi tohtinut ko. herran mukaan lähteä laisinkaan!
    Pääasia, ettet luovuta nettitreffeilyä, kyllä niitä kunnon miehiäkin sieltä löytyy. Tai voi ajatella niin, että miten "normaalina" pidät itseäsi, niin löytyy vastapuoleltakin miehiä samalla tapaa, pitää vain törmätä niihin normaaleihin ihmisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kyllä pitkä historia kaikenlaisten reppanoiden ymmärtäjänä, hassua kyllä että kun laitan nettideitti-ilmoituksen, niin ensimmäinen tapaamanikin on sellainen...

      Muistan jo teininä kauhistuttaneeni äitiäni sillä, että tykkäsin jutella puliukkojen kanssa. Paikalliset puliukot kutsuivat minua Prinsessaksi ja jotkut olivat kovin liikuttuneita että joku nuori tyttö heidän kanssaan juttelee, "ihan kuin he olisivat oikein ihmisiä". Minua, koulukiusattua ja halveksittua tyttöä taas liikutti se, että he vaikuttivat aidoilta ja vaarattomilta, sellaisilta jotka eivät yritä etsiä heikkoa kohtaa mihin iskeä, mistä pilkata.

      Muutenkin olen saanut osakseni paljon erilaisia avautumisia esim. julkisissa kulkuvälineissä, ja moni on sanonut että minun lähelläni on niin helppo olla, että siksi tuli juttelemaan. Yleensä tykkään kuunnella, varsinkin jos tuntuu että olen tuottanut jollekin ihmisille iloa sillä. Mutta toisinaan kieltämättä sitä on sillä tuulella että ei jaksa, ja jatkuvaa ymmärtämistä tarvitseva reppana kotona 24/7 olisi ihan taatusti liikaa :)

      Poista

Lähetä kommentti