"Uskotko Jumalaan tai että meillä kuolevaisilla elämä ei lopu tähän?"

Tällaista minulta kysyttiin edellisen koiran kuolemaa koskevan viestin kommenttiosiossa, ja päätin että voisin vastata tähän vähän laajemminkin kuin pelkkänä kommenttina.

Lyhyesti vastaus on, että en usko kumpaankaan. On kuitenkin ollut aika elämässäni, jolloin kovasti olisin kaivannut uskoa tai hengellisyyttä, mutta etsimisestä huolimatta en löytänyt, joten on pitänyt vaan hyväksyä todellisuus ilman uskomuksia yliluonnolliseen tai tuonpuoleiseen. Näin kauan kun on ilman uskoa elänyt, niin ei enää kaipaakaan mitään "toivoa" kuolemanjälkeisestä elämästä tai mistään, vaan voi hyväksyä asiat niin kuin ne on, hetki kerrallaan, miettimättä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen tai edes huomenna. En myöskään mieti elämän tarkoitusta tai muita suuria kysymyksiä, vaan elän yksinkertaista, pääosin hetken aistimuksissa pidättäytyvää elämää.

Kristinusko

Viimeisin seurustelukumppanini oli helluntailainen uskova kristitty, joten tästä uskonnosta olen kuullut paljon, ja jopa suoranaista käännytystä on tullut koettua paljon. Minulle kuitenkin koko kristinusko ja Raamattu ovat lähinnä vastenmielisiä ajatuksia, ja Raamatun Jumala tuntui varsinkin Vanhassa Testamentissa jopa ihmiseksi aika sairaalta ja pahalta. Exälle usein sanoinkin, kun hän paasasi uskoaan sillä argumentilla, että jollen usko, niin joudun kuoleman jälkeen sille kuumemmalle loppusijoitusosastolle ikuisiksi ajoiksi, että jos se sinun Jumalasi on niin kusipää, että pelastaa taivaaseen ne jotka sattuvat kuulemaan oikeasta uskonnosta ja pystyvät uskomaan oikein, ja heittää loput helvettiin, niin minä ihan tietoisesti valitsisin mennä mieluummin helvettiin solidaarisuudesta muita kohtaan kuin pelastaa oman nahkani. Ei kiitos mielipuolisen ja vääryydenmukaisen kiduttajajumaluuden taivasta mulle. Tosiasiassa en siis usko taivaan tai helvetin olemassaoloon, mutta noin ajatuksen tasolla jos uskoisinkin, en voisi valita taivasta niin kauan kuin yksikin muu joutuu helvettiin väärän tai puuttuvan uskonsa takia. Ihmisellä kun ei oikeasti ole aitoa valinnanvaraa.

Toinen juttu oli rukous. Uskovaiset rukoilevat, mutta käytännössä se ei tunnu vaikuttavan mihinkään. Rauhaa on rukoiltu vuosisatoja, mutta ei ole rauhaa maan päällä vieläkään. Ja kun yksittäinen kristitty rukoilee vaikka sairautensa paranemista tai talousongelmiensa ratkeamista, niin "vastauksen" todennäköisyys minusta vastaa lähinnä sattumaa. Yhtä lailla minä agnostikkona joskus paranen ja joskus en, kuten uskovatkin, mutta uskova tulkitsee luonnollisen paranemisen rukousvastaukseksi kun taas minä totean, että tällä kertaa mekanistisen luonnon prosessit menivät näin. Millainen muutenkaan olisi Jumala, joka sallisi sotaan ja nälkään kuolevia lapsia, kidutuksia, eläinrääkkäystä ja kaikkea muuta pahaa välittämättä näistä kärsivien kärsimyksestä, mutta samaan aikaan kun varsin hyvinvoiva länsimaalainen kristitty osaa oikein uskoa ja rukoilla, niin häneltäpä otettaisiin pois pienimmätkin vaikeudet jotka häntä kiusaavat? Ei, en haluaisi sellaista jumalaa palvoa siltikään jos pystyisin uskomaan sellaisen olevan olemassa. Mitä en siis pysty.

Yksi asia vielä, ja se on että uskon että monen "Jeesus sydämessä" on aikuisen mielikuvitusystävä, jonka hän on itse luonut. Näin ainakin ajattelin exästäni, joka sanoi että Jeesus puhuu hänelle kun hän rukoilee. Mutta aika usein ne Jeesuksen jutut menivät ihan pieleen tai ohjasivat häntä elämässään huonoon suuntaan. Jeesus sydämessä profetoi asioita jotka eivät tapahtuneet (mikä sitten seliteltiin sillä että ahkera rukous vielä lykkäsi Jumalan tuomiota), neuvoi huonoja neuvoja työpaikka- tai parisuhdeasioissa jne. Njää, minä ajattelin että ainakin ko. herran Jeesus oli mielikuvitusystävä, yksi sisäisen ajattelun/puheen ääni jolle oli annettu nimi Jeesus ja näin korotettu ehdottoman auktoriteetin asemaan. Yleensäkin harrasta uskovaa seurattuani useamman vuoden tuli mieleen että ei, hänellä ei  uskonsa takia ole mitään mitä itselleni haluaisin. Päinvastoin, minä olen uskonnottomuuteni takia vapaa monesta taakasta jota hänellä on uskonsa takia. 

Mystisemmät hengelliset näkemykset

Joskus tunsin viehätystä tietynlaisiin mystisiin, suoraa kokemusta korostaviin näkemyksiin. Samoin buddhalainen ja hindulainen filosofia vetosivat minuun kovasti ajatustasolla. Esim. ajatukset tämän ihmisitsen "tyhjyydestä" ja tämän koetun maailman harhanomaisuudesta vetosivat minuun kovasti. 

Olin ehkä aina kokenut itsekin vaistomaisesti jotenkin niin, että minuus on pelkkä satunnainen kokoelma ajatuksia, elämän aikana kasaantunut uskomusjärjestelmä siitä mikä kuuluu minuun: tämä ruumis, tietyt ajattelumallit, tietyt omistukset, tietty sosiaalisen kanssakäymisen tapa jne. Koin, että jos en ajattele, minua ei tavallaan psyykkisesti ole, vaan on vain pelkkä olemassaolo ja aistimuksia vailla minuuden leimaa. Ei edes niin että kokisin että minä koen aistimuksia vaan niin, että on vain jonkinlainen "tila" jossa aistimukset tulevat tiedostetuksi. Joskus mietin sitä, että olenko minä se joka on tietoinen vai se koko tila jossa kaikki on olemassa (vai ovatko nämä yksi ja sama), mutta tuntui että se on asia joka ei ajattelemalla ratkea joten lopetin moisen pohdinnan. 

Myös ajatus mayasta, todellisuuden illuusioluonteesta vetosi minuun, koska lapsesta asti olin joskus pelännyt, että kaiken tämän näkyvän, tuntuvan ja kuuluvan taustalla voi olla pelkkä tyhjyys, että kaikki tämä on mielen tuottamaa harhaa (olin alle kouluikäinen kun valvoin monet yöt valveilla tämän ajatuksen tuottaman ahdistuksen takia). Se, että muutkin kokevat sen, tarkoitti peloissani vain sitä että se on joukkoharhaa eikä pelkkää yksilön harhaa. Tämähän tietysti jättää jäljelle sen faktan, että jotta on koettua harhaa, on pakko olla ainakin jonkinlainen tietoinen olento joka kokee sen, mutta oliko sekään minkäänlainen jumaluus? En koskaan päässyt siitä selvyyteen joten lakkasin miettimästä sitä. 

Meditaatiotakin kokeilin, koska sanottiin että sen avulla voi saavuttaa jotain, kuten kokemuksia harhanomaisen aistein koetun todellisuuden ydinolemuksena olevasta jumalallisesta todellisuudesta - siitä, kuinka kaikki mikä on, olisi jumaluus ilmenneenä. Tai että voisi saavuttaa jopa hengellisen valaistumisen. Minä opin kyllä olemaan sisäisesti hiljaa varsin hyvin, mutta en silti kokenut mitään tuonkaltaista. Kun istuin hiljaa ajattelematta, koin vain oman olemassaolon tai läsnäolon tunteeni ja tavalliset fyysiset aistimukset jotka virtasivat tietoisuudessani, en mitään sen ihmeempää. Joskus koin, että sen sijaan että olisin ruumiillinen olento joka meditoi, olenkin se koko tila jossa sekä ruumis että kaikki muukin mitä on, on läsnä, tila josta kaikki syntyy ja johon kaikki katoaa, mutta sen tilan olemus oli minulle tyhjyys, ei mikään jumalallisuus johon ihminen voisi turvata ja jota voisi esim. rukoilla.

Lopputulema

Lopulta väsyin koko henkisyyden tai hengellisyyden ajatteluun, koska koin etten sillä saavuta mitään muuta kuin korkeintaan uusia ihmisuskomuksia, joita ei pysty mitenkään varmentamaan varmasti vääriksi tai oikeiksi. Päätin, että en halua lisätä mieleeni sellaisia uskomuksia vaan olen mieluummin ilman, ja otan vaan todellisuuden sellaisena kuin se hetki hetkeltä ilmenee, ilman teorioita siitä onko se oikeasti sitä miltä se näyttää, vai onko sen ydinolemus jotain muuta, tai onko kuoleman jälkeen jotain. Opin elämään ilman näennäistä lohtua, jonka ehkä hengellisyys voisi tuottaa, ja luopumaan vastustuksesta sitä kohtaan millainen tämä ihmisen kokema maailma on. Sairaus, kuolema, kärsimys ovat osa minun ja tämän maailman todellisuutta, ja näyttäisi hullulta esim. kärsiä kivusta ja väittää että tämä ei ole totta, tämä on illuusio. Niinpä minä vaan hyväksyn kivun ja kuoleman ja kaiken mitä on, enkä välitä leimata niitä hyväksi tai pahaksi. Ne vain ovat, ja koska en niille mitään voi, en jaksa taistella niitä vastaan mielessäni sanomalla ettei niitä saisi olla. Hetki kerrallaan otetaan vastaan kaikki se vastaan mitä elämä eteen heittää, ilman ihmeempiä ajatuksia, on Plussapallon elämänfilosofia.

Kommentit

  1. Tää on aina yhtä huvittavaa! Laitat välillä sellaisia postingseja, joihin ei oikein kukaan osaa tarttua... yleensä ne on joitain tällaisia maailmaa-ei-syleileviä juttuja, jotka saa ihmiset pelkäämään. Ja kyseenalaistamaan ehkä myös omia uskomuksiaan...

    Itse selitän ne jumalan sallimat kamaluudet sillä, että olemme itse saaneet elämien välitilassa valita, millaisia oppiläksyjä seuraavassa maanpäällisessä elämässä tulee eteen. Tyyliin, että seuraavassa elämässä opettelen tulemaan toimeen sairauden kanssa, tai puolison uskottomuuden kanssa, tai kansanmurhaajan uhriksi tulemisen kanssa. Rankkoja juttuja, mutta jos itse sitoutuu niiden kokemiseen kehittyäkseen... silloin ei ole enää kyse jumalan julmuudesta eikä sattumanvaraisuudesta... omat vanhemmatkin voi kulloiseenkin elämään valita (vaikka aina vingutaan, ettei ole muka voinut perhettään valita tai syntymäolosuhteitaan), jotta oppisi juuri tietynkaltaisia asioita. On niin paljon opittavaa... eläinystävät ovat mestariopettajia, se tajutaan jo tässä maailmassa... tämä käy mulle ihan järkeen, sillä mikään muu höpötys ei selitä kaikkea mahdollista :) Ei varmaan heti kuitenkaan avaudu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä näistä asioista nykyisin useimmilla ole kauheasti tapana puhua, ehkä moni ei niitä ajattelekaan, joten aika odotettavaa ettei tällainen kirjoitus kauheasti vastauksia saa. Kirjoitinpa silti, kun asiaa kysyttiin.

      Itselleni nuo ajatukset jälleensyntymisestä ja vähän kaikesta muustakin hengellisestä on sellaisia että ajattelen että kiinnostava teoria, mutta kun ei ole mitään oikeaa tietoa eikä kokemusta, niin en itse pysty uskomaan niistä mihinkään (silti vaikka ajatusmalli kuulostaisikin järkevältä) ja joudun siis pysyttelemään agnostikkona.

      Poista
  2. No tämä kommentti se vasta hassu olikin. Postaukset saavat ihmiset pelkäämään? No ehkä jos ihmiset ovat joukkoharhassa jumaluuksiin uskova lammaslauma eivätkä itsenäisesti ajattelevia yksilöitä. Niin tosiaan. Ihmisethän enimmäkseen ovat joukkoharhainen lammaslauma ja mm. auktoriteettivastaisuutta pidetään ongelmakäyttäytymisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei sentään enää eletä niitä aikona jolloin harhaoppisuudesta uskonnon suhteen rangaistiin ankarasti, siis ainakaan Suomessa...

      Poista
  3. Eikö saisi olla välillä postausta johon ei edes oleteta tulevan 100 vastausta??
    Erikoinen ajatustapa..

    Nojoo, olen kanssasi täysin samaa mieltä uskon asioissa. En koskaan voisi uskoa johonkin joka antaa tapahtua tätä kaikkea paskaa mitä maailmassa tapahtuu. Mun järkeeni ei käy, että jossain olisi joku joka omavaltaisesti päättäisi kuka saa hyvän elämän ja kuka paskaa niskaansa. Aika Hitlerimäistä mun mielestä!!

    Ja täysin samaa mieltä mielikuvituskaverista. Jos joku tulee onnelliseksi siitä, että puhuu sisäisen Jessensä kanssa, niin ei se multa pois ole, siitäpä vaan.

    Olen ateistiakin ateismimpi (oliko oikea sana?) Uskon itseeni ja se riittää mulle!! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, hyvä ja kaikkivaltias Jumala ja sitten tämän maailman todellisuus on aika mahdoton yhdistelmä. Joko se Jumala ei olisi hyvä, tai sitten se ei ole riittävän voimakas että saisi hyvän tahtonsa toteutumaan, ja niin paha pääsisi hallitsemaan.

      Nuo tiettyjen uskontojen ajatukset siitä että maailma ei olisikaan miltä se näyttää, vaan tämä mitä me näemme olisi vain oman tietoisuudentilamme ja uskomusjärjestelmämme vääristämä tietynlainen irvikuva todellisesta todellisuudesta on ne jotka itseäni eniten viehättäisivät jos pitäisi jotain uskomuksia valita. Mutta koska ei ole minkäänlaista kokemusta siitä että näin oikeasti olisi, enkä pysty uskomaan jotain siksi että se lukee pyhässä kirjassa tai sen sanoo valaistuneeksi kutsuttu guru, niin jääpä sekin luokkaan "mielenkiintoinen teoria".

      Poista
  4. Olen se ensimmäinen nimetön... en toki tarkoittanut, etteikö mainitun kaltaisia kirjoituksia saisi olla (Aikku käsitti tämän asian väärin), päin vastoin - ovat mulle henkilökohtaisesti niitä kaikkein kiinnostavimpia. Huvittavaksi koen sen anonyymi kakkosen mainitseman lammaslauman käyttäytymisen. Voi melkein kuulla, miten bittiavaruus kavahtaa "liian vaikeaa" aihetta ja se hiljainen itsekseen määkiminen... :D

    VastaaPoista
  5. Yllättävän usein Jeesuksen ohjeet ovat menneet pieleen. Eikö se ollut Jeesus tai Jumala, joka kertoi Bushille aikoinaan, että Irakiin hyökkääminen on hyvä idea?

    En myöskään pysty uskomaan ensimmäisen anonyymin esittämään ajatukseen, että sielut valitsisivat itse elämänsä kärsimykset ennen syntymäänsä. Jos joku on valinnut ennen syntymäänsä tulla kansanmurhan uhriksi, se tarkoittaa sitä, että jonkun on synnyttävä omasta tahdostaan kansanmurhaajaksi tai lapsia raiskaavaksi pedofiiliksi. Mitähän tärkeää opittavaa nämä puuhat tarjoavat kansanmurhaajien ja pedofiilien sieluille?

    Lisäksi koko juttu tarvitsee toimiakseen jonkinlaisen superprojektipäällikön - oikein näen taivaallisen toiminnanohjausjärjestelmän: jahans, täällä meillä on sielu X, jonka sisäisen kehittymisensä vuoksi vaatii, että hän joutuisi kaksivuotiaana pedofiilin raiskaamaksi ja kuristamaksi. Mutta kappas, Bangaloressa meillä onkin just sopivasti sielu Y nauttimassa sisäiselle kehitykselleen tärkeästä kirvesmurhaaja-raiskaaja -vaiheesta, aikataulutetaan siis sielu X Bangaloreen ja järjestetään niille treffit. Kaikki voittavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jumalahan tuota Bushia muistaakseni käski "lopettamaan Irakin tyrannian", ja ristiretkelle sinne mentiin myös herran omien sanojen mukaan. Ei ole kovin kummoinen tulos vieläkään tyrannian lopettamisella, kun sieltä samasta vapautetusta maasta parhaillaankin lähtee pakolaisia levottomuuksia pakoon isoja määriä koko ajan.

      Hauska tuo ajatus sielujen kehitystehtävien projektoinnista ja aikatauluttamisesta :D

      Poista
  6. Ratkiriemukasta tekstiä Päiviltä! Melkein sohvalta tipahdin! Kiitos nauruista!! t. anonyymi ykkönen

    VastaaPoista
  7. Olen ihan samaa mieltä Plussiksen kanssa, johtuuko samasta iästä ja ammatista tai sitten ei. Uskon, ettei mitään jumalia ole, vaan kun ihminen vetää viimeisen henkäyksen, hän lopettaa elämänsä. Toki hän voi jäädä kaipaavien ihmisten muistoissa eloon tai jälkeläisten geeneissä.
    Kun kaikki loppuu, niin se loppuu. Pelottava ajatuskin, että kuollessasi vielä jatkaisit jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin olen ihmetellyt, että niinkö kaikilla muilla paitsi minulla olisi vähintään toive, jos ei uskoa, että yksilöllinen elämä jossain muodossa jatkuisi vielä kuolemankin jälkeen. Itselleni se on lähinnä ahdistava ajatus että homma ei loppuisikaan siihen kun kuolee, vaan sama itse jotenkin havahtuisi tietoisena kuoleman jälkeen ja sitten olisi taas uudet "seikkailut" edessä.

      Poista
    2. Tästä vielä tuli mieleen painajaiset jotka kerran näin kun oli oikein mieletön työstressi päällä. Ensin näin unen, jossa kuolin työpaikalleni koneeni ääreen, loppuun asti uupuneena, mutta kun kuolin, havahduinkin olevani tosin ruumiiton mutta tietoinen, ja sitten joku jumalolento tuli sanomaan, jostain syystä englanniksi: "Return to the land of the living, you have still much coding to do" (palaa elävien maahan, sillä sinulla on vielä paljon koodattavaa). Tuskanhiestä märkänä sitä heräsi.

      Samana yönä näin toisen saman aiheen unen, jossa it-firmat olivat onnistuneet kehittämään vähän tarujen necromancy-tyyppisen kummitus-interfacen, jossa työntekijän kuollessa hänen tietoisuutensa saatiin pakotettua jatkamaan ohjelmistokehitystä firman palveluksessa. Unessa pomot keskustelivat, että kummitusinterface on parhautta, kun sielut eivät tarvitse palkkaa eikä ruokaa eikä lepoa kuten elävät ihmiset :D

      Poista
    3. Vautsi mitkä unet sulla! Mulla ei edes alitajunta pysty keksimään tuollaisia interfaceja... mutta en olekaan koodaaja, enkä pelaaja, eli en edes tiedä mitä ne on.

      Mutta noista kuolemanjälkeisistä ja muista uskon asioista sen verran, että niissäkin näyttäisin ajattelevan kuten sinä. Eli parempi olla hirveesti ajattelematta, kun ratkaisua ja todisteita ei kuitenkaan eläessään saa. Sittenhän sen näkee, kun kuolee pois. Saapahan kuoleman näyttämään pikemminkin mielenkiintoiselta kuin pelottavalta.

      Usko olkoon jokaisen oma asia, jota älköön kukaan koskaan kenellekään toiselle opettako. Jos haluaa uskoa vasempaan kumisaappaseensa tai spagettihirviöön, huvikseen tai tosissaan, fine with me. Jos erilaisiin jumaliin, siitä vaan. Mutta voi hyvät erilaiset ja kaikenkirjavat uskovaiset, uskokaa isseksenne ja jättäkää meidät muut rauhaan.

      Poista
    4. Mun unimaailma on kyllä ihan uskomaton, esim. säännöllisesti kehitän unia joissa ollaan jossain eri aikakaudessa tai planeetalla tai ulottuvuudessa, ja aina aamulla harmittaa, että jos olisin valveilla puoliksikaan niin luova kuin nukkuessani, niin voisin elättää itseni scifi/fantasiakirjailijana. Mutta valveilla päässäni ei ole teini-iän jälkeen liikkunut yhtään mitään luovaa, vaan vain välittömään arkeen kuuluvia aistimuksia ja ajatuksia.

      Mulla tuo sama uskon suhteen, että kenenkään uskontoa tai vakaumusta en pilkkaa ja ehdottomasti kannatan uskonnonvapautta. Mutta toivon myös että minun vapauttani kunnioitetaan, eikä minulle tyrkytetä mitään näkemystä silloin, jos sanon että kiitos, mutta ei kiitos.

      Poista
    5. Jos vain suinkin ehdit, kirjoita aamuisin uniesi pääkohdat ja hurjimmat koukut yöpöydällä pidettävään vihkoon. Kun siihen onkertynyt unia parilta vuodelta, sulla on kasassa ainekset menestysteokseen eikä tartte edes olla tietoisesti luova!

      Poista

Lähetä kommentti